Miten minglata työtapahtumissa?

Juliaihminen

Mulle tuli vähän huono omatunto siitä, että aloin paasata nimenomaan naisasiaa Women in Tech -tapahtumasta, vaikka sisältö oli kaikkea muuta. Siksi ajattelin nyt kumota tänne vielä kolme melko satunnaista asiaa, jotka kiinnostivat minua tuossa foorumissa.

Sitä ennen haluan vastata erään vierailijan hyvään kommenttiin: "Miten tuollaisissa tapahtumissa ollaan ja miten uskalletaan mennä sinne syvään päähän ja puhua ihmisille?"

Ai ai ai! Tämä onkin tiukka kysymys. Mulla on mennyt vuosia siihen, että olen karaissut itseni tällaiseen minglaushorinamoodiin. Mutta nykyään olen aika hyvä siinä! Olin yksin tuolla tapahtumassa vailla minkäänlaista henkistä turvaa, ja usein tämä onkin hedelmällinen lähtökohta horista menemään.

Ensin pitää tehdä ajatustyö: Täällä on ihmisiä, joita kiinnostaa tutustua toisiin ihmisiin, kertoa agendastaan tai vain välttää hiljainen hetki seisoskellessaan lounaspöydän vieressä. Näin ollen se, että minä menen jorisemaan jollekin, on käytännössä katsoen palvelus hänelle (tai ainakin itselleni se on). Kaikki semmonen "ei tuo halua jutella minun kanssani" -ajattelu pitää lukita sielun pimeisiin kammioihin. Sinne, missä niitä lapsuuden traumojakin säilytetään.

Toiseksi pitää keksiä jotain sanottavaa, ihan mitä tahansa. Siis oikeasti, ihan mitä vain! Ei näissä keskusteluissa oikein ole mitään liian noloa, kun hassutkin jutut ovat ihmisten mielestä vain virkistäviä. Ja sitten pitää muistaa, että ei tuo ärsyynny, vaikken minä tiedä kaikkea hänen firmastaan tai alastaan. Ennemminkin ihmiset rakastavat selittää työstään, ja tätä kannattaa käyttää hyväkseen. Tuolla oli esimerkiksi paljon ständejä, joissa seisoi eri yritysten esittelijöitä. Mä valitsin muutamia kiinnostavan oloisen aika summan mutikassa, ja sitten vain menin ja pyysin: "Voitko kertoa, mitä Outokumpu on tehnyt viime aikoina?" "Voitko avaa, mitä CGI noin ylipäänsä tekee?" "Mikäs tämä Software Solutions niin kuin on?"

Kun parkkeeraa lounas- tai kahvipöydässä jonkun tuntemattoman viereen, voi vain reilusti esitellä itsensä käsi-päiväällä.

Kysymys on aina mainio aloitus. Paras kysymys on vieläpä sellainen, joka kiinnostaa minua itseäni. Tuolla oli jengillä kaulassa laput, joissa luki, mistä firmasta he ovat – tämän helpommaksi minglausta ei voi tehdä! Työtapahtumissa toisen työstä ei ole koskaan tökeröä kysellä! 

Lisäkysymykset tulevat helposti (koska olen toimittaja). Yksi erinomainen on se, että miten ala on muuttunut sinä aikana kun itse olet ollut sillä. Mitä vanhemmalta ihmiseltä tätä kysyy, sitä kiinnostavamman vastauksen saa. Tässä voi varautua joko ylistämään tai päivittelemään muutosta. Molemmat ovat ihan hyviä vaihtoehtoja.

Toinen hyvä jatkokysymys on se, miten olet päätynyt tälle alalle. Nämä tarinat ovat aivan sairaan kiehtovia, ja niistä tulee sellainen kutkuttava fiilis, että minäkin voin päätyä vielä vaikka mihin! Vaikkapa kuuhun! (Tosin en yhtään haluaisi olla kuussa.) Elämä on arvaamattoman hauskaa!

Usein tässä vaiheesa toinen on kysynyt jo jotain minultakin, ja jos ei ole, niin se ei haittaa, koska en mä nyt aina itsestäni jaksa jorista. 

Jossain vaiheessa (tai vaikka heti keskustelun alussa) voi kehua tapahtumaa. Mitä tahansa, puhujia, tarjoiluja, paikkaa, sitä että tällainen on ylipäänsä järjestetty. Mä olen huomannut, että ei kannata koskaan lähteä kritiikillä liikkeelle. "Aika kuiva esitys." Mahdolliseen kritiikkiin kannattaa yhtyä vasta, kun toinen on aloittanut sen (jos siis tekee mieli kirtisoida). Muuten saattaa tulla haukkuneeksi jonkun siskoa tai pomoa, tai ylipäänsä antaa itsestään ensivaikutelman negatiivisena mussuttajana. (Toki parhaat bondaushetket ovat usein muodostuneet nimenomaan siitä, että olen vänissyt jostain huonosta puheenvuorosta tai surkeasta lounastarjoilusta jonkun uuden tuttavan kanssa.)

Ja sitten jos juttu alkaa loppua, niin voi aina sanoa epämääräisesti: "Mä jatkan nyt tonnepäin." Toi voi olla mikä tahansa paikka. Saniteettitila, kahvipöytä, nurkka, jossa selailla puhelinta. Jyrkänne, josta hypätä alas. (No, ehkä ei se.)

Tässä vaiheessa voi myös vaihtaa käyntikorttia, jos tekee mieli. Itsellänihän ei sellaisia tällä hetkellä edes ole, joten ei ole paljon tehnyt mieli. (Mun käyntikortinvaihtaja-idoli on entinen pomoni Jenni, jolla on sellainen hopeinen käyntikorttikotelo, josta se smooth operatorina livauttaa kortin toisen käteen. Itsehän kaivelen jostain Fjällrävenin pohjalta jonkun ruttusen pahvinpalan, josta pitää vielä yliviivata faxi-numero, koska se ei ole enää käytössä ja itse asiassa "ei tuo sähköpostikaan enää toimi". Siksi mulla ei ole käyntikorttia juuri nyt, mutta vielä jonain päivänä tilaan sellaisen!)

Mikään minglaushetki ei ole liian lyhyt tai pitkä, vessajonotkin kannattaa käyttää hyödykseen, jos oikein on sillä tuulella. Yleensä tuntemattomien kanssa juttelemisesta jää aina jotain käteen. Joku kiinnostava tieto tai fiilis jostain firmasta tai ihan vain hyvä mieli siitä, että tässä sitä taas rupattelin menemään.

Toisaalta, jos ei ole sillä tuulella, niin minglaamattomuudestakaan ei kannata kantaa huolta. Jo se, että olet käynyt tällaisessa työtapahtumassa, antaa sosiaalista pääomaa, koska sitten voi sanoa jälkeenpäin: "Mäkin olin siellä." Mäkin olin siellä on usein ihan riittävä syy mennä johonkin paikkaan, vaikkei kuuntelisi siellä mitään tai tutustuisi siellä kehenkään.

 

Sitten vielä loppuun kolme kiinnostavaa asiaa, jotka opin tuolla ständilorttoillessani.

Outokummun teräksestä nykyään 85 % on kierrätysmateriaalia, ja Outokummulta tilataan terästä todella mässyihin projekteihin. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun karkkilalaisen mummelin pesukoneen osa saattaa tällä hetkellä olla Freedom Towerin perustuksissa.

CGI:n pisteellä tutustuin tyyppiin, joka oli koulutukseltaan ala-asteopettaja, mutta joka tekee nykyään CGI:llä konsultaatiota eri lafkoille, eli auttaa valitsemaan sopivia systeemejä vaikkapa terveysasemille tai yrityksiin käyttöön. Tämä oli musta siitä rohkaisevaa, että aina kun sanotaan, että ”lisää naisia teknologia-alalle”, niin itselleni tulee sellainen olo, että öööh, mä olen kouluttautunut yhteiskuntatieteilijäksi, onko mulla mitään mahdollisuuksia mennä minnekään tech-firmaan töihin, jos en hae nyt heti tuotantotaulouteen. Mutta kyllä on! CGI:llä on esimerkiksi meneillään ohjelma, jossa ne ottaa tuhat ”Future Talenttia” neljän kuukauden palkalliseen harjoitteluun, koulutustaustalla ei ole niin väliä. Jos harjoittelun aikana löytyy joku sopiva pesti, mihin harjoittelija sopisi, hän luultavasti saa töitä firmasta. (CGI järjestää muuten tammikuussa Finlandia-talolla Future Talent -päivän. Jos kiinnostaa, kannattaa mennä.)

Juttelin myös Software Solutionin yhden mimmin kanssa, ja tästä keskustelusta jäi sellainen oivallus, että on varmasti siistiä olla töissä yrityksessä, jossa ajatellaan, että kaikki teknologinen kehitys on eteenpäin vievää ja auttaa omassa työssä. Suuressa osassa yrityksiä nimittäin aina uusi ohjelma aiheuttaa vain sen, että ihmiset stressaantuu ja ärsyyntyy, että tämäkin vielä.

 

Lue myös:

Tarvitaanko Women in Tech päivää?

Ammatin kysyminen on tylsä aloitus (PAITSI JOS OLET TYÖTAPAHTUMASSA!)

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Kommentit

Elina K
Kulttuurikaljalla

Tämä on aihe, joka kiinnostaa ja kiehtoo minua yhä enemmän ja enemmän! Itsekin olen tietoisesti opetellut minglausta, se ei todellakaan ole lähtenyt minulta luonnostaan. Vieraiden ihmisten lähestyminen on aika pelottavaa, mutta ensimmäisen askeleen otettuaan tilanne muuttuu yleensä todella antoisaksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo! Suurinpiirtein ekan lauseen jälkeen helpottaa, kun tajuaa että tuo on ihminen siinä missä minäkin :)

Tepita
Outlandish

Kiitos tästä! Todella hyviä vinkkejä :) Itse olen tuskaillut tuon keskustelun aloitus-asian kanssa vuosia, mutta noin yksinkertainenhan sekin asia loppujen lopuksi on: keskustella voi mistä vain, ei sen tarvitse aina olla siihen tiettyyn tapahtumaan liittyvää välttämättä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, yleensä ihmiset ovat vain helpottuneita, kun toinen kantaa vastuun tilanteen aloittamisesta. Sitten kun mingailua on tehnyt tovin, se ei sillä lailla enää jännitä. Mutta myönnettäköön, että kyllä mua aina vähän jännittää mennä ihan uuteen paikkaan ihmismassojen keskelle yksikseen. :)

Milja (Ei varmistettu)

Mun vanhempien perhetuttu on sellaisessa työssä, että hän käy usein esimerkiksi Nobel-illallisilla ynnä muissa ns. aika hienoissa tapahtumissa joissa on aika hienoja ihmisiä. Ihmeteltiin joskus hänelle, että mitä sellaisten ihmisten kanssa osaa puhua. Hän kertoi, että yleisimmät aiheet illallispöydässä ovat sää ja vessajonot. Musta tämä oli tosi lohdullista ja aika hauskaakin. Että siellä ne Nobel-palkitut valittaa samallalailla vessajonoista kuin me muutkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan mahtava anekdootti! Tämä toimii myös erinomaisena keskustelunaloituksena. ;)

Maira__ (Ei varmistettu)

Hitsi miten hauska Nobel-faktajuttu :D Itse olen enenevissä määrin alkanut ajattelemaan, että ihmisiä me olemme kaikki. Just pätee hyvin tämmöisessä
minglailu-jutustelussa. Vaikka vastassa on joku tosi-iso-pomo tai Nobel-palkittu akateemikko tai vaikkapa ameriikan presidentti, paskalla heidänkin on käytävä ja vallitsevat sääolot kiinnostaa useimpia enemmän just silloin (kuin esim. maailman poliittinen tilanne). Jos ko. minglailukaveri ylenkatsoo minun tavallisuuttani, hän ei ole arvoistani seuraa!

Rebekka234 (Ei varmistettu)

Julia, sä oot mun idoli. Oon jo monta kertaa miettinyt, että tuun sun blogiin kommentoimaan vanhemman naisen kokemuksella siitä sun kolmen kympin kriisistä, mutta viimeistään tän postauksen myötä voin sanoa, että sulla on todella paljon annettavaa. Mä oon jonkin sortin teknologiajohtaja, kymmenien ihmisten esimies ja oon aina vihannut näitä tapahtumia kun en uskalla asemastani huolimatta mennä puhumaan kenellekkään.

Ja niin mä vaan luin itseäni liki 10 vuotta nuoremman blogista miten homma hoidetaan. Eli nyt uskallan. Kiitos!

Uskalla säkin heittää se kriisi menemään. Nelikymppisenä on ihanaa ja maailma täynnä mahdollisuuksia. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi kiitos Rebekka superkivoista sanoista! Lämmittävä ja helpottava kuulla, vieläpä tuollaiselta pomotyypiltä!

Nyt alkaa kieltämättä jo vähän helpottaa, ei sitä ihminen voi ikuisesti kriiseillä! (Vaikka luulin vielä kesällä, että tämä kriisi tuli nyt jäädäkseen.)

CougarWoman
CougarWoman

Mulla on kanssa tuommoinen hopeanvärinen smoothoperator-käyntikorttikotelo, josta voi silleen female-fordfairlanemaisesti peukalon pyöräytyksellä tuoda yhden käyntikortin kotelosta tosi supercoolisti esille.

Ainut vaan, että yhdeksällä kerralla kymmenestä unohdan tuon sigamageen kotelon johonkin toiseen käsilaukkuun, ja päädyn sitten kortinvaihtotilanteessa mumisemaan että "ööjoo mun kortit on mun jossain toisessa käsilaukussa" (miksi en voi vaan sanoa että unohdin? miksi se joku toinen käsilaukku pitää mainita?)

Tupakoivana muuten parhaat minglaukset tehdään - ainakin toistaiseksi, kunnes kuollaan sukupuuttoon - tupakkapaikalla. Me karsinaan ajetut kun ollaan jo totuttu smaltalkkaamaan tyhjästä siellä keskenämme käyhytellessämme.

katajakata (Ei varmistettu)

Törkeen hyvä kirjoitus! Kerroin kaikille tutkijahuoneessamme oleville tuosta Outokummun kierrätysprosentista ja psyykkasin itseäni seuraavaa kongressi-minglausta varten.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mahtavaa! :D Veikkaan tosin, että sä et tarvitse minkäänlaista psyykkausta minglaamista varten!

Kommentoi