Nauti nyt vielä

Juliaihminen

Moni on kysynyt, mikä äitiydessä on yllättänyt eniten. Tässä on vasta reilun kolmen kuukauden kokemus takana, joten oikeasti tilanne on vähän sellainen You know nothing, Jon Snow. Mutta. Ihan aidosti mua on yllättänyt se, kuinka mielettömän kivaa tämä äitinäolemisbisnes on!

Ennen kun poika syntyi, muutamat äidit hokivat kummallisen kiihkon vallassa: "Nauti nyt vielä elämästä, kun kerran voit! Pian olet ihan kiinni siinä lapsessa, etkä pääse enää koskaan elokuviin tai ravintolaan." 

Kun äsken tapasin yhtä näistä tyypeistä, mä oikein ilakoiden kerroin, miten hauskaa tähän mennessä on ollut. Siihen hän vastasi: "Nauti nyt vielä, kun se on tuommoinen pötkö, joka ei liiku. Odota vain, kun se on 10 kuukauden ikäinen, sitten joudut koko ajan juoksemaan sen perässä, se on tosi rankkaa."

Tajusin, etten voi voittaa tätä battlea, koska se voi ikuisesti pelata tuon saman kortin, kun sen lapsi on aina mun lasta vanhempi. "Nauti nyt vielä, kun se ei ole vanhainkodissa, sitten joudut työntelemään sitä pyörätuolissa ulos päiväkahveille!"

 

Musta vauvoista ja äitinä olemisesta ja kaikesta siitä saa ehdottomasti valittaa ja tuskastella niin paljon kuin haluaa. Härregyyd, mähän olen itse vänisijöiden kruunaamaton kuningatar. Kokemuksesta tiedän, että vertaistuki helpottaa tiukoissa tilanteissa usein enemmän kuin mikään muu. Kun vaikka luin hurjat kommentit tästä Helmin postauksesta, olin kovin iloinen, että unettomien lasten äidit löytävät toisensa ja saavat lohtua. On tärkeää, että tabu siitä, että äitinä oleminen voi olla paskaa, on vihdoin rikottu.

Välillä musta kuitenkin tuntuu, että keskustelu on mennyt toiseen äärilaitaan. Vanhemmuuteen yhdistetään vain ikäviä sanoja kuten perhehelvettiruuhkavuodetpuklurättiitkupotkuraivarit ja uhmaikä. (Muuten ärsyynnyin, kun yksi kaveri toivotti ihan hyvässä hengessä: "Hyvää nimipäivää vauvakaaoksen keskelle." Teki mieli vastata sille, että tule katsomaan meidän kotia, täällä on kuule ihan yhtä siistiä kuin ennenkin!!!!111)

Jos kivoista jutuista ei puhuta, äitiys alkaa esiintyä ikävänä marttyyrisuorituksena ja lapsen hankkineet ihmiset mielenvikaisilta idiooteilta. Ja ennen kaikkea tuommoiset "nauti nyt vielä" tai "varaudu siihen että" -pelottelukommentit raskaana olevalle ihmiselle ovat turhia, kun etukäteen asioista murehtiminen on hyödytöntä.

Silläkin uhalla, että kuulostan joltain Ti-Ti-nallen yltiöpositiiviselta juontajalta: Lukuun ottamatta kahta ensimmäistä viikkoa synnytyksen jälkeen (jolloin olin ihan jossain hämärissä tiloissa), elämä tänä keväänä on ollut mielettömän siistiä. Parempaa kuin ikinä uskalsin kuvitella. Saa sluibailla päivät pitkin kyliä ja kahviloita, valua hitaasti lounaalta jäätelölle tai valokuvanäyttelyyn, elää tietyin ehdoin melko vapaata elämää. 

 

Eilen join puistossa shampanjaa ja söin mansikoita äitienpäivän kunniaksi. Pannareiden päällä saattoi olla vähän vauvan kuolaa ja parit itkut kuultiin iltapäivän aikana, mutta oikeastaan juuri ne hioivat piknikistä täydellisen. (Tai ketä mä huijaan? Kyllä se oli Raisan vuohenjuustopiirakka.)

No, voi hyvin olla, että elän vauvan kanssa vielä kuherruskuukautta (tai kujertelukuukautta, jos pojan äänimaisemaa on kuunteleminen), ja pian alkaa perhehelvetti. Katsotaan seuraavana äitienpäivänä, nauranko ivallisesti näille happy happy joy joy -ajatuksilleni.

Ja pakollisena disclamerina on sanottava, että tuo vauva nukkuu ja syö hyvin, mikä tekee kaikesta äärimmäisen helppoa. Täytyykin nauttia nyt, kun vielä voi.

 

Yllä kuvia perinteiseltä äitienpäiväpiknikiltä Tikin, Raisan ja Antin kanssa. (Kyllä, ensimmäinen kerta voi olla jo "perinteinen".)

 

 

Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä tuun aina niin hyvälle tuulelle näistä sun postauksista! Sen lisäksi, että on tosiaan tärkeää keskustella äitiyden rankemmista puolista, on tärkeää tuoda esille sitä aurinkoisempaakin puolta. Mä en ole koskaan tajunnut, miksi tulevia äitejä pitäisi jotenkin pelotella tai saada ne vain keskittymään siihen, miten raskasta niiden elämästä mahdollisesti tulee lapsen synnyttyä (tietenkin tosi tuskallisen 5 vrk:n ponnistusvaiheen jälkeen). Jos häviää koliikkibingossa niin sitten niin käy, eikä etukäteen märehtiminen auta ketään. Mun panostus esim. synnytystarinoihin on se, että siitä toipuu ihan käsittämättömän nopeasti, tyyliin viidessä sekunnissa sen tuskan jälkeen oot ihan fiiliksissä, että jee, vauva! Ja että vauvavuosi univelkoineen päivineen on ohikiitävän lyhyt hetki loppujen lopuksi. Kaikesta selviää. 

Hiukan off topic mutta mua ärsyttää myös se, että jos joku vanhempi on juuri viisi minuuttia vaahdonnut, että kun tuo hullu uhmaikäinen on just tollanen, koko ajan lattialla raajat levällään parkumassa milloin mistäkin, ja sitten meet solidaarisuuden nimissä kertomaan, että feel you, meilläkin toi vanhin sai kauheat raivarit kaupassa, kun ei ollut autokärryä, niin se toinen pitää sellaisen merkittävän tauon ja sitten toteaa, että aijaa, meidän lapsi ei kyllä koskaan kiukuttele julkisilla paikoilla. (Nimim. Tapahtui mulle viime viikolla.)

 

 

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi moro! Käsittämätöntä tilannetajun puutetta siltä toiselta. Siihen tekis mieli vastata: "No, toivottavasti sun julkisilla paikoilla hyvin käyttäytyvä lapsi ei ole perinyt sun sosiaalista urpoutta."

Ja kiitos kivasta kommentista!

Vau mikä vauva!

Mäkin oon pahottanut mieleni, kun hyväunisen ja leppoisan esikoisvauvan kohdalla mulle sanottiin, että jos saan lisää lapsia ja seuraava huutaa kaiket yöt ja vaellan vuoden zombiehaamuna, niin aitten tiedän "mitä se oikea äitiys on". Eli oikeasti äitiys on ja sen kuuluu olla raskasta ja hirveää, ja mukavat fiilikset on jotain epä-äitiyttä ja -vanhemmuutta? Pah, kyllä tunteiden kirjo on ja saa olla niin suuri, että hyväntuulinenkin ja virkeä äiti on äiti.

Oon 21-vuotias opiskelija ja ennen sun blogin alottamista oon aina ollu sitä mieltä, että vanhempana olo rajottaa elämää varmaan hirveästi ja on sotkuista ja kamalaa, mutta sun ihana asenne äitiyteen on kumonnut niin monta ennakkoluuloa ja nyt pidän joskus tulevaisuudessa lapsen saamista miljoona kertaa vähemmän pelottavana vaihtoehtona! Halusin kiittää tästä ja muutenkin mahtavasta blogista :-)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo! Ihana kommentti!

FromKaren
Ihana Päivä

Äitiysloma näyttää kyllä blogissasi LOMALTA - ja sanon tämän hyvällä! Olen itse miettinyt, että toi aika kun vauva on pieni ja vanhempainvapaalla rahaa on, niin elo on aika mukavaa. Mutta tosiaan kun/jos jatkaa mammailua niin että tulot putoaa pelkällä hoitorahalle niin nopeasti jää lounaat, kahvittelut jne pois ja arjesta voi tulla tylsää kotona istumista. Ja sit jos vauva on vaativa niin hermot menee. Mut siis, näyttää ihanalta teidän olo <3

Juliaihminen
Juliaihminen

No lomalta se todella tuntuukin! :) Mut oot kyllä ihan oikeassa, hyvä se on nää ekat kuukaudet lattemammalla isolla budjetilla. Kattotaan, montako lattea marraskuussa raaskin ostaa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Shampanjaa, mansikoita ja hiukan kuolalla maustettuja pannareita. <3 Ei vitsit, että tulin hyvälle mielelle tästä postauksesta.

Ihanaa, että äitinä olo on lähtenyt sulla käyntiin niin hyvin. Mä en myöskään ole oikein koskaan tajunnut sitä jatkuvaa "odotas vaan"-tulvaa. Välillä äitiys on rankkaa, voi todellakin, mutta sitä valoa ja kaikkea ihanaa mikä siihen liittyy saa mielestäni myös tuoda yhtä lailla esiin. Mä olen aivan älyttömän onnellinen siitä, millaisen tukiverkkokanavan netti äideille mahdollistaa ja että saa ja pitää sanoa ääneen, jos kaikki kaatuu päälle. Mutta oon huomannut saman, että sitä iloista puolta ei ikään kuin saisi tuoda samalla tavalla esiin ilman myös sen vastapuolen mukaan ottamista (en kyllä oikein osaa tätä tunnettani kunnolla perustella, tai siis että mistä sellainen olo on tullut). 

Juliaihminen
Juliaihminen

Ja totta puhuakseni täällä Lilyssä ilmapiiri on semmonen, että kivoistakin jutuista saa puhua avoimesti ilman, että joku kokee sen ilkeilynä. Ja äitienpäivänä luinkin monia tämmösiä ihania äitiyttä ylistäviä postauksia ja tulin tosi hyvälle tuulelle.

Elina U.
Lentoaskeleita

Tämä on hei totta!

Mä en tiedä mikä sisäänrakennettu pakko toi odotas vaan -kortti oikein on, koska sain itseni kiinni siitä myös! Kavereilla oli parin viikon ikäinen vauva ja se pääasiassa nukkui kaikki päivät ja pakko oli mennä kertomaan kuinka meidän vauva lopetti sen nukun missä vaan, miten vaan -päiväuninukkumisen täsmälleen 2.5 h isyysloman loputtua :D Mutta siis miksi mun oli pakko se niille kertoa? Ensinnäkään eihän niille välttämättä käy niin ja jos käy niin mitä ihmettä ne sillä tiedolla etukäteen tekee? Sitä paitsi meidän vauva nukkuu ilmeisesti ihan keskivertohyvin päivällä, multa vaan kesti hetki tajuta miten sen saa nukkumaan. 

Oon  alkanut jo pelätä a) kun lapsi alkaa liikkua b) uhmaikää c) toista lasta, joka ilmeisesti viimeistään pilaa kaiken ja saa aikaan ne avainsanat ruuhkavuosi, univelka ja itkupotkuraivari (aikuisella). Ja mitä siitä pelkäämisestä on hyötyä? Eipä juuri mitään. Hyötyä olis jos näihin vois jotenkin valmistautua etukäteen, mutta kun ei voi, niin täytyy taas Jack Reacherin sanoin todeta että I'll cross that bridge when I get there. Plussat muuten aina kaikesta, mihin voi laittaa Game of Thrones-viittauksen :D (Ehkä nää odotas nyt vaan-kommentit on vähän sellaisia winter is coming... )

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, todellakin! Vaikka just nyt tekee mieli vastaa vain: Summer is coming! :)

Mut joo, itekin saatan joskus syyllistyä tohon, minkä jälkeen aina aattelen, et nyt suu suppuun Julle!

Naf (Ei varmistettu)

Kiitos, kun kerrot äitiyden positiivisista puolista! Itselläni on sellainen tilanne, että päätös lapsen yrittämisestä pitäisi tehdä aikalailla vuoden sisään, mutta vauvakuumetta ei ole oikeastaan yhtään. Päätöstä eivät helpota kaikkialta tulvivat kauhukuvat lapsiperhe-elämän ankeudesta (lapset tuntuvat aina itkevän, nukkuvan huonosti, kiukuttelevan ja sairastavan). Siitä sen sijaan ei niinkään kerrota, että ilmeisesti lapsi on silti kaiken vaivan ja epämukavuuden arvoinen. Tai siitä, että joillakuilla kaikki sujuu pääsääntöisesti tosi kivasti.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä keksin heti heittämällä 10 syytä hankkia lapsen :D Ja listalla melko korkeella on just tää vauvavuosi.

Mut siis hyy, pois minusta tommonen omien valintojen tuputtaminen muille!

Naf (Ei varmistettu)

Mä kuulisin kyllä mielelläni niitä syitä hankkia lapsi (tai pikemminkin antaa lapsen tulolle mahdollisuus)! :) Mun on helpompi listata syitä sille, miksi ei, mutta ehkä se kertoo siitä, etten ole vielä valmis. Se tuntuu vain niin älyttömän riskialttiilta hypyltä tuntemattomaan! Mutta sun blogia on joka tapauksessa nautinto lukea, mihin ratkaisuun ikinä päädymmekään lapsihommien suhteen. :)

Pamsu
Osien summa

Hih, olen vissiin pehmennyt päästäni, kun en enää Satuhäitä katsellessa odota sitä ensimmäistä merkkiä siitä, että "ei noi taidakaan ihan niin täydellinen pari olla kun esittävät" - mutta siis niin lämpöisesti hymyilin viime kertaiselle parille, joilla jo oli pari yhteistä lasta vähän reilu parikymppisinä. Miksi hymyilin?

No siksi, kun ne lapset tuntui olevan niille ihan normaali osa elämää, eikä mikään päätösasia! Huom nyt tässä kohtaa, että Suomi on niin iso maa ja elämänrytmeiltään ja -sisällöiltään ja mahdollisuuksiltaan hyvin erilainen eteläisessä ja pohjoisessa, että jos sama pariskunta olisi ollut vaikka vaikka vaikka Vantaalta, niin taatusti olisin pyöritellyt silmiäni. Mutta tuolla ylhäällä ei ole niin paljon mahdollisuuksia, joista valita, niin että ehkä niitä listauksiakaan ei tule tehtyä..? Korjatkaa, jos häröilen ihan väärissä sfääreissä!

Itse nuorena melkeinhelsinkiläisenä pallottelin vaihtoehtoja kotimaa-ulkomaa, lapseton/itsenäinen-perheellinen/tylsyydenhuipentuma, uraomistuneisuus/perinteisyys jne., ja totta kai lapsen hankkiminen siinä kohtaa tuntuu romuttavan kaiken. Sitten oppii ihmisiltä että "lapsia ei välttämättä noin vaan hankita" ja että "ikinä ei ole oikeasti hyvä aika" ja että "niitä vuosia ei silti ole tullut kaduttua" ja että "kyllä ne raha-asiat sitten järjestyy". Mikään näistä ei kuulosta vakuuttavalta. Eivät ole markkinointiosastojen tuotannon parhaimmistoa. Mutta kun tämä lapsiasia onkin niitä harvoja jäljellä olevia mystisiä asioita maailmassa, ja ne, jotka saavat mahdollisuuden vanhemmuuteen ja tarttuvat siihen, eivät kyllä oikeasti jatkuvasti kadu ja itke erehdyksiään. Jotkut vaan jostain syystä esittävät tekevänsä niin.

Kieli poskessa sanon siis: ilman lapsia ei ole elämää. Lapset ovat elämää. Elämää ei voi suunnitella. Jos otat elämän seikkailuna, lapset tekevät siitä vielä suuremman seikkailun. Älä missaa, jos kutkuttaa.

Tellu (Ei varmistettu)

Olen viime aikoina alkanut ajattella, että omia vaikeuksiaan korostavat äidit oikeasti haluavat vain "elvistellä" saavutuksillaan. Tällainen puhe vaikuttaa oman tärkeyden korostamiselta ja hieman ikävästi myös viestiltä, että kuulija ei tosiaan ymmärtäisi mitään siitä, mitä äitiys on, oli hän äiti tai lapseton.

Minulla ei ole lapsia, vaikka kovasti haluaisin. On etuoikeus tulla äidiksi. Siksi arvostan erittäin paljon äitejä, jotka ovat reippaasti ja avoimesti iloisia ja onnellisia lapsestaan. Heidän puolestaan on helppo olla onnellinen. Marinaa ei jaksa kuunnella kukaan. Onnea sinulle ja aurinkoista kevään jatkoa!

Vau mikä vauva!

Pakko tunnustaa, että mäkin oon kuvitellut väsyneiden äitien harrastavan sellasta leikkimielistä "kuka on väsynein"-kilpailua, ja jotenkin salaa saavan tyydytystä siitä kenellä on rankinta. Jotain sellasta että se vähimmistä yöunista kertova on joku... äitien äiti. Just mitä tuolla edelläkin viittasin, että oikea äitiys on tosi uuvuttavaa ja me helpommalla päässeet ollaan vähän vähäpätöisempiä. (Osittain tästä syystä vihaan kaikkia iltalehtityyppisiä "nämä 10 asiaa jokainen äiti tunnistaa" ja sit niissä on vaan itkua ja kiukkua ja oksennusta ja puklusia hiuksia, että sitähän se äitiys vaan on.)

MUTTA, kun toinen lapseni nukkuikin aavistuksen huonommin kun ensimmäinen, toisen (kahden) kanssa olikin rankempaa kun yhden, tajusin että ei, se väsymysitkun nieleminen ja pakottava vauvaan liimautuminen ei todellakaan oo mitään hassua piilokehuskelua. Se on vaan helvetillistä väsymysitkua ja sen kertominen toivetta siitä, että joku muu sanoo tietävänsä saman ja tsemppaa, että joskus se loppuu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulla on semmonen fiilis, että molempia on ilmoilla: sekä semmosta "olen uhri ja sankari yhtä aikaa" -lesoilua että aitoa vertaistuen tarvetta. 

Mä itse oon kärsinyt kroonisesta unettomuudesta vuosia, ja kun tapaan jonkun kohtalotoverin, on niiiin ihanaa heittää mustaa huumoria ikuisesta valvomisesta. Vertaistuki on silloin puhdasta kultaa.

(Mikä oudointa: vauvan tulon myötä olen nukkunut paremmin kuin vuosiin!)

piia_ (Ei varmistettu)

Juurikin samaa olen ihmetellyt. Haudon onnellisesti ensimmäistäni, enkä malttaisi odottaa hänen saapumistaan. Kun höpisen lapsellisille kavereilleni siitä, mitä kaikkea odotan innolla, se teilataan: "Ei tuu onnistumaan" tai "Voi, niin minäkin kuvittelin, mutta vähänpä tiesin" jne.
Mutta vielä en masennut, vaan sitä raivokkaammin aion nauttia tulevasta, johon vakaasti uskon mahtuvan muutakin kuin puklua ja itkua. (Vaikka samalla yritän toki varautua myös pahimpaan mahdolliseen väsymykseen.) Uskon myös, että vuosien päästä muistan juuri ne hyvät hetket. Eihän meidänkään sukupolvesta kukaan ole huutanut öitä ja ollut niin kamalan vaikea, jos vanhemmiltamme kysytään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Sulla on niiiin oikea asenne tähän hommaan. Ja sanon, että todellakin pääset tekemään suunnittelemiasi juttuja! Voi olla, että joissain asioissa on vähän vaivaa, mutta musta vaikkapa ulos kylille lähteminen on poikkeuksetta kaiken vaivan arvoista.

Tsemppiä loppuraskauteen!<3

Hei Beibi

Ihana teksti! Meidän Beibi on myös ns. helppo vauva, ja myös mulle on heitelty tuota odotas vaan -korttia usein. Varsinkin nukkumiseen liittyen, kun Beibi nyt vaan sattuu olemaan sellainen vauva joka nukkuu yönsä lähes aina hyvin. Kun tästä erehdyin joskus kysymään (että pitäisikö pieni vauva herättää syömään kun nukkuu 6-7 tunnin unipätkiä), niin sain _monta_ asiantuntevaa vastausta, että nauti nyt kun voit ja kyllä se viimeistään siinä ja siinä vaiheessa muuttuu. Aiheesta riippumatta mua on aina kypsyttänyt sellaiset "voi kuule" -pätijät, jotka hiukan naureskellen antavat ymmärtää että en tiedä asiasta X yhtään mitään, kun en ole kokenut siihen liittyviä vaikeuksia Y ja Z.

Jos en itse asuisi tällaisessa kyläpahasessa, varmasti nauttisin äitiyslomastani samalla tavalla kahviloissa ja museoissa ym. kierrellen. Beibin syntymän jälkeen emme ole käyneet kertaakaan elokuvissa (koska imetys ja ei ole hoitajaa) ja vain kahdesti ravintolassa syömässä (koska julki-imetyskammo). En silti koe jääneeni mistään suuresta paitsi. Meillä on myös ihan yhtä sotkuista kotona kuin ennen vauvan tuloakin :D , tosin kohta joutuu ehkä kaivamaan imurin useammin kaapista kun tyyppi lähtee maistelemaan mitä lattioilta löytyy.

Nautitaan siis, kun vielä voidaan!

Juliaihminen
Juliaihminen

Juurikin näin! Ihmeellistä pätemistä semmonen "et voi tietää vielä" -meininki. Ei kyllä hyödytä ketään.

Ja muuten mäkään en koe nyt kamalasti missaavani, vaikka mun on joka päivä oltava himassa nukuttamassa lasta klo 20 (koska jäbä ei halua pulloa). Aattelen ennemminkin, että tää imetysjakso on niin lyhyt aika mun elämästä + pystyn päivisin tekemään niin paljon kaikkea kivaa, että on ihan ok himmailla illat.

Kahden vaativan lapsen äippä (Ei varmistettu)

Kannattaa muistaa, että kaikki lapset ei ole yhtä helppoja kuin toiset. Jos sinulla on äitiys sujunut hyvin ja lapsi on ollut helppo, niin se ei tarkoita sitä, että kaikilla vauva-aika on yhtä helppoa aikaa. Esim. koliikkivauvan tai muuten vaativan vauvan kanssa arki on aika raskasta ja kyllä sitä tuntee olevansa aika sidottu siihen vauvaan. Ja kyllä se arki voin tuntua kotia myöten hirveältä kaaokselta ihan yhdenkin vaativan vauvan kanssa jos puoliso ei osallistu hoitoon syystä tai toisesta. Jos oma kokemus vauva-arjesta on todella raskas, sitä ehkä ihan hyvää hyvyyttään haluaa varoitella muita tuoreita äitejä, että se arjen raskaus ei tulisi sitten niin yllätyksenä niille muille äideille. Lasten kanssa törmää todella usein siihen, että erilaisten äitien on vaikea ymmärtää minkälaista arki voi olla sellaisten pikkulasten tai vauvojen kanssa jotka eivät ole samanlaisia kuin itsellä, ja että lapset eivät todellakaan toimi minkään saman kaavan mukaan, niin että samat konstit toimii kaikilla. Koitetaan ymmärtää myös niitä vauva-arjen raskaudesta puhuvia äitejä, heillä on oikeasti voinut olla todella rankkaa, ja pahin mitä silloin voi toisen äidin suusta kuulla on se kuinka helppoa ja ihanaa se oma arki on vauvan kanssa.

Mut eihän tässä koitettu ymmärtääkseni mitenkään vähätellä sitä, että vauvan kanssa oleminen voi olla rankkaa vaan vain sanoa että niistä hyvistäkin puolista voi puhua :) 

Sama (Ei varmistettu)

Pointti olikin se, että niistä hyvistä puolista voi olla hirveän vaikea puhua, jos se kokemus siitä vauva-arjesta on lähinnä vain raskas. Ihan yhtä vaikeaa on haastavan vauvan äidin ymmärtää, että se vauva-arki voi myös olla ihanaa, kuin helpon vauvan äidin ymmärtää, että arki voi oikeasti tuntua suurimman osan ajasta perhehelvetiltä. Eikai kukaan järkevä ihminen ala keksimään kavereiden mieliksi tekaistuja kivoja kokemuksia mistään alueesta omassa elämässään, miksi siis tässä? Otetaan vaikka esimerkiksi parisuhde: kaveri jolla on siitä vain huonoja kokemuksia tuskin alkaa juttelemaan miesten ja seurustelun hyvistä puolista vaan helposti näkee seurustelun ja parisuhteen melko negatiivisena ja kokemus on tällöin täysin erilainen kuin ihmisellä joka on onnellisessa parisuhteessa. Eikös?

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja lähtökohtaisesti olen sitä mieltä ettei omia asioita kannata valittaa toiselle jonka asiat ovat vielä huonommin. Monesti tuntuu kuitenkin että tässä äitiydessä nekin jotka ovat ihan ok normaalissa parisuhteessa ilman mitään erityisiä haasteita haluavat varta vasten tulla kertomaan vastarakastuneelle että kyllä se sunkin ukko kuule kohta piereskelee pelkissä kalsareissa sohvalla :D Eihän me näin tehdä muissakaan asioissa elämässä, miksi tässä? 

Juliaihminen
Juliaihminen

Ehdottomasti kaikki ymmärrykseni niille, joilla on äitiydestä rankkoja kokemuksia. Niistä saa ja pitää jauhaa kunnolla, koska puhuminen auttaa melkein aina tiukoissa tilanteissa. Ja siis oon mä itsekin monesti laittanut huonosti nukuttujen öiden jälkeen viestiä kavereille ja siskolle, että aaaargh! Ja sitten olo on nopsaan parantunut ja alkanut jopa naurattaa.

Mutta kuten Solitaire sanoi, etukäteen pelottelu ei ainakaan toimi mun kohdalla, kun oon muutenkin kaikesta niin paha ressaaja. Siksi mieluummin vaan fiilistelen hyviä juttuja. Lisäksi mulls on niin, et jos lähen vellomaan valittamisessa liikaa, tuun lopulta vain huonommalle tuulelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jee, kerrankin! Meidän vauvavuosi vetelee viimeisiään, ja vaikka muksu on hyväntuulinen ja mies päätoimisena opiskelijana voinut olla paljon kotosallakin, meillä on myös valvottu paljonpaljonpaljon ja viime kesänä ja syksynä ei ollut välillä tietoakaan päiväunistakaan. Ja mulla on taustalla opiskelijan leppoinen elämä. Ja silti olen aivan täysin rinnoin nauttinut lomailusta ja aurinko on ihan satavarmasti paistanut joka päivä ja mitään talveakaan ei tullut tänne vauvahattaran keskelle :D En käsitä ollenkaan puheita vauvahelvetistä tai "rankkuudesta", ei meillä vaan! Olen myös elänyt oikein leppoisaa lattemammaelämää minimiäitiyspäivärahalla ja miehen opintotuella, joten odotas vaan, kun tipahdat kotihoidontuelle, saatat hoksata ettei se latte niin paljon maksa, ja leppoista lattemammaeloa voi viettää myös ystävien luona ilmaiskahvilla tai leikkipuistoissa. Ja odotas vaan, kun se 10-kuinen juoksee joka paikkaan ja tekee kaiken kielletyn, ja toteat seuraavassa sekunnissa nauravasi katketaksesi jollekin uudelle äänelle tai ilmeelle. Se se vasta rankkaa onkin.

Mun 11 kuukauden kokemus tähän mennessä: täähän on parasta ikinä ja pullauttelen näitä vaikka kuinka monta! (Karmeasta pahoinvoinnin ja kivun täyttämästä raskaudesta ja 34 tunnin synnytyksestä huolimatta. Ei disclaimereita.)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi että, ihana kommentti! Juurikin tällaisia juttuja on mahtava kuulla, kun sitten tulee ihan semmonen "ah! niin hauska nähdä, kun tuo poika kasvaa" -fiilis :)

 

Äitiyttä kerrakseen (Ei varmistettu)

Anna tulla vaan, jaa hyvää oloa ja fiilistele äitiydestä ja sun omasta pienestä ihmeestä niin paljon kuin vain puhua ja kirjoittaa jaksat! Sun huikeet olot ei ole keneltäkään pois.

Itse olen elänyt ja kokenut äitiyttäni monella tavalla, itkenyt kohtuun kuolleen lapseni vuoksi, valvonut itseni zombieksi huonounisen ja kärsimättömän esikoiseni kanssa, nauttinut alationnellisen kuopuksen vieressä täysistä öistä, miettinyt miten selviän kahden supervilkkaan, alle kaksivuotiaan pojan kanssa ihan tavallisesta arjesta ja silti ihastellut, kuinka upeaa äitiys on. Voin sanoa, että "et voi tietää, ellet/ennenkuin.. odotapasvaan" -besserwisseröinti tuntuu aika tyhjältä ainakin omissa korvissani. Itse lähtisin siltä pohjalta, että jokaisen kokemus äitiydestä on subjektiivinen ja jokaisen mentaalitila kohdata huonoja ja hyviä asioita, raskaita tapahtumia ja onnentunteita erilainen. Vähättelyä en ymmärrä, en hyvässä, enkä pahassa. Mutta sen olen myös huomannut, että aika usein ihmiset tarkoittavat vain hyvää, vaikka oikeita sanoja on joskus kovin vaikeaa löytää ja (freudilaisia) lipsahduksia sattuu turhankin usein kun käsitellään niinkin herkkää asiaa kuin äitiyttä.

Mutta yhtä kaikki, omasta kokemuksestani voin todeta, että äitiys voi olla henkeäsalpaavaa surua ja kipua lapsen menetyksen jälkeen, savunharmaata selviytymistä päivästä toiseen unenpuutteen riipimänä tai jokapäiväistä kiitollisuudentunnetta siitä, että asiat lopulta kuitenkin kääntyvät parhain päin; katsellessa omia nukkuvia lapsia tälläkin hetkellä on vaikea keksiä mitään muita kuin positiivisia superlatiiveja äitinä olemisesta.

Iloitse ja nauti onnesta lapsesi kanssa tavalla, joka sinulle on sopivin. Jaa onnentunteitasi ja fiilistele toimivaa arkea. Ihan sama, mitä huominen tuo tullessaan, se on sitten huomenna kohdattava. Elämä on kuitenkin vain tässä ja nyt.

Juliaihminen
Juliaihminen

Vau, kuvailit mielettömän upeasti äitiyttä. Juurikin näin! 

Olet kyllä tuossa oikeassa, että ihmiset enimmäkseen tarkoittavat hyvää, on vain erilaisia tapoja ilmaista sitä, että välittää ja haluaa, että toinen osaisi varautua kaikenlaiseen.

Oikein lämmin osanottoni kohtuun kuolleen lapsesi vuoksi. 

On tosi ihanaa raskaana olevana lukea positiivisiakin juttuja, todella rohkaisevaa omankin raskauden kannalta. Olin jo aika paniikissa kun kaikki vaan varoittelee kuinka kauheaksi elämä muuttuu (tai siis koko "oma elämä" lakkaa olemasta) ja tyyliin on lukkojen takana ainakin kaksi vuotta, eikä pääse hetkeksikään ikinä ulos. Sitten olet vaan kotona YKSIN koska mieshän on vain töissä/harrastuksissa/baarissa, eikä edes muista lapsen nimeä.

Sama juttu synnytyksen kanssa, siitäkin pitää aina kaikki kauhutarinat kertoa, koska paniikkihan saa minunkin raskausajan tuntumaan pumpuliselta. Onneksi täältä Lilystä on löytynyt monta positiivistakin kokemusta, että vihdoinkin voin todeta että ehkä tämä ei ole maailmanloppu. Tokihan on raskaita hetkiä, mutta on hyvä tietää, että on siellä paljon positiivistakin.

Karuselli

Jos nyt katsahdan omaa vanhemmuustaivaltani taaksepäin ja kelaan sinne 2000-luvun alkuun saakka kaikki nämä vuodet ja vaiheet katraani kanssa, niin enpä rohkenisi sanoa yhtään ainoaa kategorista "vanhemmuus on sellaista tai tällaista"-lausetta.

Vanhemmuus on niin tajuton kirjo kaikenlaisia vaiheita, tuntemuksia, kokemuksia, alhoja ja huippuja sekä pidemmän päälle myös aikamoista itsereflektiota ja jatkuvaa kasvamista ja omaan keskeneräisyyteensä tutustumista, että en enää oikein osaa ajatella jonkun yksittäisen lapsiyksilön yksittäisen vaiheen kertovan mitään...mistään.

Jos itsestä tuntuu, että "tää on kivaa ja meillä menee hyvin", niin siitä pitää nauttia ja siitä kannattaa puhua ääneen. Onnellista vanhemmuuspuhetta ei ole maailmassa koskaan liikaa! Ja kun tulee niitä aikoja, jolloin on haastavampaa, niin siitäkin pitää puhua ääneen. Ja kuunnella vaikka rohkaisuksi heitä, jotka sanovat, että "joo, mä tiedän ton, meilläkin oli toi, sitä kesti aikansa ja se oli kamalaa, mutta sit helpotti".

Itse tykkään käyttää sellaisia ilmauksia kuin "meillä", "minusta", "tällä hetkellä" ja "tämän lapsen kanssa". Koska se, mitä minä koen meidän perheessämme juuri nyt lapsen X tai lapsen Y tai lapsen Z kanssa, ei oikeastaan kerro mistään muusta kuin vain tästä yhdestä, uniikista hetkestä ja tilanteesta.

Musta ehkä paras ohje vanhemmuuden kanssa on se, että silloin kun pyyhkii hyvin, niin iloitse siitä, äläkä yhtään mieti tulevia. Jos taas pyyhkii heikommin, niin käännä aivosi päinvastaiseen asentoon ja usko, että edessä on parempaa. Voi olla, että kumpikin ajattelutapa pitää sisällään lievää itsepetosta, mutta hei, se on ihan sallittua! :-)

Karuselli

Kiitos Julia. Mä inspiroiduin ja listasin oman vanhemmuuteni onnellisuusasioita.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan huippua!!!! Mää meen heti lukeen!

kellyf (Ei varmistettu)

Tää blogi on niin ihana. Kiitos kun jaat ajatuksiasi! En todellakaan osannut ajatella näin kypsästi ja viisaasti, kun nyt jo 3-vuotias poikani oli vauva. Aiemmin olisin myös kateellisena tuhahdellut, jos joku nauttii vauva-ajasta :D. Nyt olen ihan vilpittömän onnellinen ja iloinen kun luen postauksiasi. &lt;3

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! Ja tästä kommentista taas päättelen, että kaik muuttuu lapsen kanssa koko ajan vain helpompaan ja mukavampan suuntaan :)

kellyf (Ei varmistettu)

Todellakin! Olen jokaisesta ikävaiheesta ajatellut, että tää on sitä parasta aikaa ja miten poika voikin olla noin ihana, mutta sit tulee taas joku uus kehitysaskel ja oon ihan liikuttunut, että miten hän taas tuonkin oppi :D.

Hilde (Ei varmistettu)

Ihana postaus ja koko blogi. &lt;3 On tosi hienoa lukea joskus myös positiivisia kokemuksia vanhemmuudesta!

Taru Mari
Stuff About

Totta turiset!

Mullekin on ties kuinka monta kertaa sanottu ties mitä ja aina kun joku on mennyt vauvan kanssa hyvin sieltä tulee se "Odotas sitten kun se tekee sitä ja tätä.." No voi perkule kun ei kaikki mene aina päin peetä, vaikka kuinka maalaisi piruja seinille! On lupa myös nauttia hetkestä ja jopa siitä lapsesta. :D

Olisi kiva jos joskus joku sanoisi "Kiva että kaikki on mennyt hyvin", eikä aina vain yrittäisi pudottaa maanrakoon maanpinnalle.

 

Su-e (Ei varmistettu)

Ihan ekana: Kiitti tästä blogista! Meillä on bebbe, jonka laskettu aika oli myös helmikuussa, mutta hän päättikin hengailla sisätiloissa reippaasti maaliskuun puolelle. Kun meijän vauva nyt on yli kuukauden nuorempi, on ollut jotenkin tosi kiva lukea sun kokemuksista ja miettiä, että "tommosta meilläkin voi olla edessä".

Oon viime aikoina pohtinut helppo vauva -asiaa aika paljon. Meidän vauva nukkuu öisin jopa kuuden tunnin pätkissä ja on kaikinpuolin reipas ja perustyytyväinen tapaus. Ja varsinkin tohon nukkumiseen liittyen en varmaan muuta olekaan kuullut kuin "nuku vielä kun voit" -pelottelua. Tänän, kun erehdyin neuvolan terkalle mainitsemaan, että ehkä se toinen lapsi ei sitten joskus olisikaan aivan mahdoton ajatus, täräytti hän mulle, että "tässä voi kuule sulla olla edessä vielä vaikka mitä itkuisia ja unettomia öitä, että kannattaa nyt vielä miettiä". Saatoin olla hieman pöyristynyt.

MIIATIIKKAA

Voi onpa ihanan kesäisiä kuvia! :)

http://www.lily.fi/blogit/miiatiikkaa

Karkkis (Ei varmistettu) Http://aikarkkii.blogspot.fi

Mulla on kohta 11 kk poika ja kirjoitin tästä ihan samasta aiheesta syksyllä, kun poika oli juuri tuon 3 kk. Etukäteen olin kuullut niin paljon ootappavaanta, että luulin äitiyden olevan jotain ihan kamalaa, mutta kokemukseni oli ja on ihan sama kuin sinulla. Sehän on ihanaa ja kyllä usein ajattelen olevani myös LOMALLA, kotiäitien työtä vähättelemättä. On kuitenkin vapaus tehdä monenlaista. Vaikeampia vaiheita on ollut ja varmasti tulee ja täänkin oli aika kauhea ilta, mutta noin pääsääntöisesti.

Ja sen kymppikuisen perässäjuokseminen on ihanaa, koska silloin siitä pötkylästä on kasvanut maailman hauskin tyyppi.

Kommentoi