Oho, olen momsplainaaja!

Juliaihminen

Olen puhunut paljon richplainaamisesta (rikas selittää alentuvasti itseään köyhemmälle, miten asiat tulee hoitaa). Minja taas mainitsi taannoin siitä, miten womansplainingia ei ole olemassa, vaikka mansplainingia on. Olen samaa mieltä.

Sen sijaan yksi asia, mihin nainen voi huomaamattaan syyllistyä, on momsplaining! Ja mä olen pahimmanlaatuinen momsplainaaja. (Termistä kunnia Raisalle, joka yksi päivä alkoi vitsailla sillä.)

Momsplainaaja mussa on saanut otteen nyt, kun minusta on tullut vuodessa vanhemmuuden kokemusasiantuntija. Kaksi mun parhaimmista ystävistäni saavat lapsen kesällä (toinen heistä on mun sisko Sofia), olen alkanut ”jaella vähän neuvoja”.

Tämä on siitä erityisen huvittavaa, että mä niin lupasin itselleni raskausaikana, etten ala sitten tunkea ihmisten naamoihin neuvoja pyytämättä. Mutta kyllä mä sitten kuitenkin aloin.

Jotkut neuvoista ovat sellaisia, että haluan muiden välttävän minun tekemät virheet:

”Älä vaihda pissavaippaa öisin, lapsi ja sinä heräätte vain turhaan.”

”Kun lapsi on juuri syntynyt, muista kieltäytyä, kun lukuisat ihmiset (jopa puolitutut!) kutsuvat itsensä sinun luoksesi katsomaan vauvaa. Siinä kohdassa ei välttämättä jaksa esittää urheaa ja uljasta uutta äitiä vaan pelkästään maata sykkyrässä."

Jotkut neuvoista on tarkoitettu sellaiseksi ”tunteesi ovat ihan normaaleja” -rohkaisuksi:

”Vaikka aluksi tuntuu siltä, ettet tule ikinä kestämään niitä yöheräilyjä, niin sitten yhtäkkiä, ehkä viikon päästä lapsen syntymästä, hormonit puskee sisään ja se yöheräileminen ei tunnu enää maanpäälliseltä helvetiltä. Eli keskity hetkeen, älä siihen, miten selviät tulevista öistä.”

”Kun mun lapsi syntyi, olin aluksi vain että ok, tommonen. Sitten noin vuorokauden päästä vasta iski sellaiset ’mää rakastan tota hahmoa niin paljon, että melkein pakahdun kualiaaksi’ -tunteet. Tosin yhdelle mun kaverille se tunne tuli vasta sitten, kun lapsi oppii puhumaan. Eli tunteet tulee aikanaan, ei kannata stressata.”

Nämä ovat vaarallisia neuvoja, koska kukaan ei voi sanoa toiselle, miten hän tulee tuntemaan jossain vaiheessa. Jokaiselle nämä ovat ihan omanlaisia kokemuksia.

 

Jotkut neuvot taas ovat sellaisia, että haluan muiden tekevän samalla tavalla kuin itse tein, koska jollain alitajuntaisella tasolla haluan vahvistaa omat valintani oikeiksi sillä, että muut tekevät samoin:

”Todellakin voit lähteä lapsen kanssa museoon silloin, kun se on kaksi viikkoa vanha.”

”Joo joo, kyllä sen vaipan voi vaihtaa tuolla kahvilan ryönäsellä lattialla, ei se siitä rikki mene.”

"Kestovaippojen käyttäminen on oikeasti tosi helppoa!"

"Nämä mun vaunut on parhaat, ostakaa samanlaiset."

 

Jotkut neuvot ovat ihan silkkaa momsplainausta, eli itsestään selvien asioiden jankuttamista toiselle:

”Kun lasta kuljettaa autossa, se kannattaa laittaa turvaistuimeen." (Captain Obvious reporting for duty.)

"Vaipat laitetaan vauvalle näin." (Still in duty.)

"Illalla vauvalle kannattaa laittaa yöpaita." (No shit Sherlock.)

"Vastasyntynyt vauva ei viihdy leikkimatolla tai ainakaan se ei sillä lailla leiki niiden hilavitkuttimien kanssa." (Ööö, hyvä että tämä informaatio tuli nyt jaettua, se ei millään lailla olisi selvinnyt tulevalle äidille muutoin.)

Näiden kaikkien neuvojen perimmäinen tarkoitus on olla mukava odottavalle äidille: osallistua, bondailla ja kanssaelää sitä raskautta. Mutta sitten taas, kun itse muistelen raskausaikaani, niin mua ärsytti kaikki tuputetut neuvot. Kun neuvoja vain sateli joka tuutista, koko vauvabisnes alkoi tuntua tosi monimutkaiselta ja vaikealta. "Mää en ikinä opi näitä kaikkia juttuja!"

Tätä voisi verrata vaikkapa aamiaisen valmistamiseen. Jos olisi ihminen, joka ei ole koskaan ennen laittanut aamiaista, ja sille alkaisi selittää teorian tasolla hyvin yksityiskohtaisesti, miten aamupala laitetaan, homma tuntuisi monimutkaiselta. ("Otat pakastimesta marjat, laitat ne 20 sekunniksi mikroon. Sen jälkeen lisää rahka, ja ehkä vähän kaurahiutaleita. Jotkut tykkää laittaa mysliä, mutta itse preferoin kaurahiutaleita, koska marjat ja rusinat eivät sovi yhteen. Lopuksi sitten mehukeittoa päälle...")

Oikeasti aamiaisen laittaminen tai vauvan hoitaminen ovat melko yksinkertaisia juttuja, ja kaiken tarvittavan oppii sitten, kun tilanne on käsillä. Sitten tekeekin mieli kysellä ja vinkit ovat tervetulleita.

Pitää siis vähän skarpata neuvojen tuputtamisen suhteen. Vaikka se onkin niin herkullista päästä vähän ohjeistamaan toista ja sillä verukkeella muistella ihania vaaveliaikoja. Mutta ehkä sitä voi välillä odottaa, että toinen kysyy.

 

 

Onko teille momsplainattu asioita raskausaikana tai oletteko itse momsplainanneet muille?

 

 

Kuvassa: Sofia on luultavasti oppinut Alpulta paljon enemmän vauvajuttuja kuin multa.

*Alpun Quilt-takki saatu Reimalta.

 

Lue myös:

Liian paljon tietoa liian aikaisin

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Maria Hakkala

Mä haluaisin kovasti päästä juttelemaan raskaus- ja vauvajutuista parin tutun raskaana olevan naisen kanssa, mutta epäilen, että heitä vain ärsyttäisi tällainen muka-kokeneen mamman innokas höpötys. Itsellä nää jutut on kuitenkin niin tuoreessa muistissa ja osittain vielä tilanne on päällä, että haluaisin itsekin päästä niistä juttelemaan.

Ehkä tässä momsplainingissa on kyse siitä, että haluaa päästä jakamaan omia oivalluksia, koska niistä vaan on niin pirun ylpeä. Omille epäonnistumisille haetaan ymmärrystä, ja omalle selviämiselle kaikesta järjettömän uudesta ja pelottavasta haluaa taputtelua ja ihastelua, koska onhan se nyt vaan ihan käsittämättömän siistiä, että onnistuu olemaan mokaamatta suuresti niinkin isossa asiassa kuin kokonaisen ihmisen alkuhetket.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on ihan totta. Ylipäänsä on kivaa, kun lähipiiriin tulee uusia ihmisiä, joiden kanssa pääsee keskustelemaan vauva- ja äitiaiheista. (Niistä riittää puhuttavaa.) Koska eihän niistä jutuista hirveästi tule keskustelua sellaisten kanssa, keillä ei ole lapsia - ei viitsi pitkästyttää toisia.

Pitää vain itse yrittää just lukea tilannetta, ettei hukuta toista siihen horinatulvaan, koska kun se pyörä lähtee pyörimään, se ei vaan lopu! :D

Valopäiväkirja

Juu, minäkin saan itseni kiinni tästä ihan toistuvasti... Nyt toisen kohdalla oli vielä kovempi tarve auttaa kaikkia ESIKOISEN odottajia kun määhän olin yhden äitinä jo luonnollisesti ihan pro :D Ja sen kyllä tosiaan itsekin tajuaa, että se "auttaminen" on ajoittain tosi ärsyttävää, mutta silti haluaa varmaan just samalla työstää niitä omia kasvatuskokemuksiaankin. On mulle silti yks äitikaveri sanonut, että selvisi hankalasta vaiheesta muistelemalla, että mä olin joskus siitä kyseisestä ongelmasta ja sen nopsasta ohimenevyydestä puhunut. Se lämmitti ihan hurjasti mieltä :) Ja laukaisi uuden elintärkeiden neuvojen tulvan :D

Juliaihminen
Juliaihminen

No just näin, joskus niistä neuvoista on sitten kuitenkin myös iloa. Eli ei sitä kannata ihan tuppisuuna olla! Jotenkin kun löytäisi semmosen keskitien... :D

MkPK (Ei varmistettu)

Momsplaining tuttua myös lapsettomalle.

- Kyllä sä sitten ymmärrät, kun sulla on omia lapsia, että elämässä on muutakin kuin biletys (ai, tietääkseni en biletä juuri. Tai istutaan kyllä aviomieheni kanssa ruuan ääressä ystävien kanssa. Joilla on lapsia. Kesällä käyn kyllä, apua, joskus terassillakin. Voi hirveää.)

- Lapsen kanssa ei voi vaan tehdä ja lähteä niin kuin huvittaa. (No, tää on suhteellista. Vaatii ehkä enemmän suunnittelua ja todellakaan ei voi lähteä, kun huvittaa, vaikka sinne baariin. Mutta aika monta asiaa voi tehdä myös lapsen kanssa. Tai olla tekemättä. Mutta niin. Ymmärrän että rutiineita tarvitsevan pienen kanssa ei niin vain singahdeta joka paikkaan, eikä tarvitsekaan).

- Elämään kuuluu lasten saannin jälkeen lasten synttärit. ( Aijaa.)

On se hyvä, että on joku aina selittämässä, kun ei itse ymmärrä :D Näitä on loputtomasti.

Elvi (Ei varmistettu)

Tähän lapsettoman momsplainingiin samaistun niiiin niin paljon! Ah ihanaa kun joku sanoo sen ääneen. Viimeksi sain kuulla miten en voi vielä ymmärtää, että 6-viikkoinen vauva saattaa herätä tai nukahtaa milloin tahansa (tämä aihe tuli esiin kun olimme menossa porukalla ravintolaan, kommentti ihan outta nowhere), koska meillä ei ole vielä omaa lasta. Uskomatonta kyllä, ymmärrän sen varsin hyvin (enkä koe sitä mitenkään kovin erikoiseksi?!:D). Itseasiassa huomasin sen omakohtaisestikin noin seitsemän vuotta sitten, kun kummipoikani ja kaksoissiskonsa olivat minulla hoidossa 3-viikkoisista lähtien. Elämäni ei mullistunut silloinkaan vauvojen torkahtelusta. Lista sen kun jatkuisi loputtomiin mutta jätän tämän vain tähän :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahahah! Joo, mä niin saan tästä kiinni. Sitä jotenkin kuvittelee muuntuvansa joksikin TOISEN IHMISRODUN edustajaksi tullessaan äidiksi, ja sitten alkaa lässyttää kaikenlaista istestään selvää shaissea lapsettomille ihmisille. Ikään kuin pyhä tieto olisi laskeutunut mun päähäni jostain taivaasta. Mä olen aidosti yrittänyt skarpata tässä, koska semmonen äidillinen ylemmyys on ihan kammottavaa :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulle lapsettomalle momsplainingista tuli haaste viimeistään viettäessäni yli nelikymppisenä viikon naistenosastolla. Kaikki muut olivat siellä saamassa 1. - 5. lastaan ja minä olin kohdunpoistossa. Yhteisten puheenaiheiden löytäminen alkoi olla loppuviikosta haasteellista, vaikka siis minulle tilanne ei ollut mitenkään traumaattinen, koska lapsettomuus oli elämän valintojen seurausta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nämä on raivostuttavia. Olen ajatellut että kyse on splainaajan itsensä empatiakyvyttömyydestä: ei ole itse lapsettomana osannut eläytyä lapsellisen elämäntilanteeseen ja kuvittelee nyt, ettei kukaan muukaan osaa. Joidenkin ihmisten täytyy omakohtaisesti kokea kaikki tunteet niitä ymmärtääkseen, se on aika sääli.

Toinen sietämätön momsplainauksen muoto on ottaa ÄITINÄ kantaa kaiken maailman kysymyksiin. Tyyliin: "Äitinä en voi hyväksyä veronkorotuksia". Äitiyshän pätevöittää näkemään syvällisesti ihan kaikki asiat. Tästä muistaakseni kirjoitti myös Anu S....(en edes yritä saada nimeä oikein ) Äitikortti -kirjassa.

Noita Julian kuvaamia neuvoja useimmiten itse arvostin omana raskausaikana silloin kun tulivat saman maailmankuvan omaavilta ilman oletusta niiden noudattamisesta. Omasta kokemusmaailmasta voimakkaasti poikkeavat neuvot kyllä hirvitti. Olen itse kova neuvomaan mutta noh, tarkoitan hyvää ja yritän pitää jonkinlaisen pelisilmän ;)

Ruupe (Ei varmistettu)

Olen seurannut vierestä läheisen ystäväni raskautta ja nyt elämää lapsen syntymän jälkeen. Pahimpia momsplainaajia tuntuvat olevan kaikenmaailman laktivisti-/imetysinnostelijamutsit. He tuputtavat hyvää tarkoittaen neuvojaan heti, kun lapsi on syntynyt - olen käsittänyt, että useimmilla ensisynnyttäjillä on aluksi paljonkin haasteita imetyksen kanssa ja neuvolan ja sairaalan ohjaus on ristiriitaista. Tuoteen äidin syyllistyminen on takuuvarmaa, kun lisätään loputon virta vinkkivitosia imetykseen ja toisaalta kauhea kannustuspuhe siitä, kuinka "pitää imettää näin ja näin monta kertaa vuorokaudessa"/"pitää uskaltaa kieltäytyä korvikkeesta"/"pitää vaatia omaa lasta rinnalle vaikka sen pitäisi olla teholla/sinivalossa/keskoskaapissa/kättärin roskiksessa". Sitten terveydenhuollon henkilöstö samalla punnitsee lasta tunnin välein ja pitää yllä huolta vauvan kasvusta. Olen ollut järkyttynyt ystäväni puolesta ja kauhuissani tulevasta omalta osaltani: miten hyvää tarkoittava ohjaus voikin mennä noin pieleen ja tehdä maailman luonnollisimmasta asiasta niin vaikeaa ja stressintäyteistä. Ei ole ihme, kun tuossa kuumassa linjassa ei maito nouse...

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, ehottomasti samaa mieltä. Pahimmanlaatuista momsplainausta on semmonen oman ideologian tuputtaminen ainoana "järkevänä vaihtoehtona". Tästä syystä mä en ole hirveästi pystynyt olemaan missään tietyn agendan FB-ryhmissä, kun sieltä on vyörähtänyt semmosia jäätäviä "näin teet tai olet hullu ja moukka ja haluat TUHOTA lapsesi" -vihjauksia. :D

Toisaalta tajuan, että moni tarkoittaa vain hyvää, mutta sitten pitää pystyä hetkeksi astumaan siitä omasta kuplasta vähän ulos ja miettiä, että onko tämä avuliasta neuvomista vai sitten kuitenkin vähänh kuumottavaa painostamista. (Itselleni esimerkiksi nuo kestovaipat on aina semmonen, mistä saan itseni kiinni: taas tuputtamassa kestovaippojen ihanuutta TOISTEN NAAMOIHIN.)

piuhatpoikki (Ei varmistettu)

Haha! Voi laktivistit tosiaan. Mulla on maitopiuhat poikki (rinnat leikattu, joten no can do), ja aika paljon sai kuunnella että miten pitäs imettää. Kun sitten sanoo että no kun ei tuu sitä maitoo, niin seuraavaksi tuli se neuvojen rypäs eri imetysasennoista ja tavoista ja ehkä oma lemppari "imetät vaan". Jossain kohtaa opin että nyökyttelen vaan ja hymistelen että juu juu. En jaksanut ees lähtee noihin keskusteluihin mukaan...

Ruupe (Ei varmistettu)

Toi on ihan raastavaa kuunneltavaa varmasti. Oikeastaanhan tilanne on ihan sama äideillä, joilta ei vain tule tarpeeksi maitoa: toinen kuoro huutaa, että anna korviketta, että lapsesi kasvaisi ja toinen kannustaa vieressä "imettämään vaan" vaikka nännit verta ja visvaa vuotaen tyhjistä tisseistä. Olo on varmasti aika sekopäinen siinä neuvojen ristitulessa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitto! Tuo ylittää kyllä kaikki kohteliaisuussäännöt. Jos joku sanoisi, että ei imetä (edes avaamatta aihetta millään lailla), niin mulle ei tulisi mieleenkään alkaa jorista jotain, että KYLLÄ KANNATTAISI. Todella tahditonta meininkiä. (Tai ainakin niin toivon, etten ole vahingossa syyllistynyt tommoseen koskaan.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ilmeisesti lapset on asia, jossa naisilla on tarve päteä ja opastaa. Hyväntahtoiset neuvot on toki ok ja toisaalta small talkia, mutta aina se ei jää siihen. Ja toisaalta jotenkin luulisi, että jos on jo vähintään yksi lapsi, niin tämä pro mama tietäisi, että lapset on erilaisia ja se mikä toimi sinun lapsella ei ehkä toimikaan jollakin toisella lapsella ja jotkut jutut taas toimii, vaikka sinun perheessä ei.
Oikeastaan vauva/lapsi/perheblogit ovat vertaistuen ja lifestyle bloggauksen lisäksi myös areena, jossa bloggari kertoo omia onnistumisia kasvatustyössä ja soppa saadaan aikaiseksi, kun toisessa perheessä onkin toimittu päinvastaisesti. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta! Suo siellä vetelä täällä. Ei ole helppoa pitää tällaista blogia, jonka yksi kantava teema on juuri beebelot. Tosin musta itsestäni tuntuu siltä, että olen ennemminkin saanut kommenttiboksiin hyviä neuvoja (esim unikoulusta tai lapsen syömisestä) kuin että olisin itse onnistunut jakamaan niitä. Tässä toki on se ero, että olen kysynyt neuvoa, jolloin tieto on tullut tarpeeseen eikä tuntunut ollenkaan tuputtavalta.

Ja nyt kun mietin asiaa, niin dadsplainaus on kyllä yhtä lailla tuttu ilmiö - vai onko se sitten pelkästään mansplainausta (vai mansplainauksen alalaji, lol!) :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos dadsplainaus on mansplainauksen alalaji, ni sit momsplainauksenkin täytyy olla womansplainauksen alalaji :) Tästä muuten jäi kokonaan puuttamaan se omalle miehelle (=lapsen isälle) selittäminen! Tyyliiin "sille täytyy pukea riittävästi vaatteita ulos, ettei sille tuu kylmä"... no aijaa, ihanko totta!

Anomuumi (Ei varmistettu)

Ja omalle lapselle tai muiden lapsille selittäminen myös.
Äiti tietää joskus parhaiten, muttei suinkaan aina!

Esikoisen odottaja (Ei varmistettu)

Asumme kerrostalossa ilman hissiä ja yksi kaveri (asuu maalla) alkoi vaahdota päiväunista pihalla, mikä olisi meille ongelma, kun emme saa vaunuja parvekkeelle vaunulenkin jälkeen. Lähetteli vielä viestejä aiheesta jälkikäteen. Varmasti lapsemme kehitys on suuressa vaarassa tuhansien kaupunkilaislapsien tapaan, jos hän nukkuu aina sisällä!

Tämä ei mene momsplainingiin, mutta jo näin etukäteen on alkanut ärsyttää ihmiset, jotka ilmoiittavat tulevansa kylään lapsen synnyttyä, vaikka ei olisi oltu missään tekemisissä vuosikausiin.

Täytyy sanoa, että välillä neuvot eri asioissa on tosi tervetulleita, kunhan ei. mene saarnaamiseksi :)

Anni Menossa (Ei varmistettu) https://menoajamamailua.wordpress.com/

Mites monsplainig omalta äidiltä?! Vien vauvaa vierailla kapeaan) sänkyyn päikkäreille, äitini tulee magneetin lailla perässä, katsoo ovelta, tuntuu arvioivan tilannetta ja sanoo sitten: "Ehkä kannattaa laittaa vaikka noita tyynyjä siihen viereen..." AIJAA?

(Ahhahahaaa, on niin paljon herkkukamaa mielessä, että pakko kirjoittaa oma teksti näistä...)

Nojep (Ei varmistettu)

Ha, tämä oli loistava! Minulla ei ole lasta, mutta koira kylläkin - ja voi sitä onnea, kun olet hankkimassa tai kasvattamassa pentua ja ympärilläsi on besserwisser-koiranomistajia..... olisiko termi sitten dogmamasplaining, samapa tuo, mutta ilmiö on hyvinkin tuttu. Ja lopputulos: arvottomuuden ja osaamattomuuden tunne on taattu.

Ja tämä nerokas lause aiheutti jonkin suuren oivalluksen päässäni: "Jotkut neuvot taas ovat sellaisia, että haluan muiden tekevän samalla tavalla kuin itse tein, koska jollain alitajuntaisella tasolla haluan vahvistaa omat valintani oikeiksi sillä, että muut tekevät samoin."

Mulla jää yllättävän usein tällaisista neuvonantokeskusteluista, minkä aihepiirin ympäriltä tahansa, juuri sellainen vähän omituinen, väärä olo, kun joku tuputtaa aiheeseen x omia neuvojaan (pyytämättä, tai väistäen kaikki kieltoyritykset). Mulla on jotenkin sellainen vahva tarve kokea ja tehdä asioita itse, vaikka joku ne mulle haluaisikin manuaaliksi kirjoittaa ja kertoa, että näin ne KANNATTAA tehdä. Mutta juuri tuo juttu, että joku "vaatii" tai vähintäänkin ohjaa sua tekemään samalla tavalla kuin itse, jotta tuntisi oman tapansa oikeaksi..... siitä syntyy kyllä täydellinen vastareaktio, että enpä muuten todellakaan tee!

Kiitos, tämä sai kyllä hieman tarkkailemaan myös omaa roolitusta/lokerointia/ylemmyydentunnetta ihan mihin tahansa aihepiiriin liittyen - en koe olevani sellaisessa asemassa, että ikinä kenellekään voisin splainata yhtään mitään. :) En ammattini, en harrastusteni, en parisuhteeni, en elämänkatsomukseni.. - tai minkään näiden puuttumisen vuoksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ehkä outo äiti kun en keksi millään juteltavaa noista lapsiasioista. Huomaan että toiset äidit kysyvät miten menee ja tenttaavat multa vähän tutti/uni/imetys-juttuja ja mä vastailen lyhyesti toivoen että päästään pian siirtymään siihen "oikeeseen" keskusteluun. Ja nyt oon huomannut, että sinne ei kaikkien kanssa enää niin vaan siirrytäkään, vaan jotkut tutut ilmeisesti ajattelee, että tapaamisen sisällöksi riittää nyt nää lapsiläpät ja -vertailut rukkahaalareista. Tosiaan, sit tulee vielä vinkkiviestiä perään jostain.

Itselläni on hyvin hallussa mitä maalaisjärjen ja uusien tutkimusten valossa kantsis tehdä, sitten kun kaverit tyrkyttää päinvastaisia tai äiti vanhentuneita näkemyksiään, en sano mitään mutta teen niinkuin itse parhaaksi koen. Samalla tavalla hiljenen kun näen että joku toinen äiti tekee jotain mielestäni "väärin". Samapa se, mulle.

jeejjee (Ei varmistettu)

Ymmärrän tuon, että liiallinen neuvominen on ärsyttävää. Itse en ensimmäisinä viikkoina vauvan syntymän jälkeen kestänyt niitä keneltäkään muulta kuin mieheltä tai neuvolasta.

Ymmärrän, että kyseessä on ilmeisesti neuvominen silloin kun ei kysytä. Tämä sai kuitenkin minut miettimään asioita laajemminkin (osa myös tarvisi neuvoja muttei osaa kysyä [esim. ongelmanuoret], mutta se on jo toinen keskustelu) Tässä asiassa näkyy ehkä suomalaisen kulttuurin itsenäisyyden arvostaminen - jokaisen tulee pärjätä yksin ja pitää ymmärtää, että "omat neuvot on ihan huonoja ja tarpeettomia" muille kuin itselle. Ja sitten jotenkin myös sen kulttuuriapproppriaatio(miten se sana menee) - juttu (joka on hyvää pohdiskelua ja tärkeää joltain osin); kukaan ei voi ymmärtää mitenkään, millaista toisella on, joten neuvojakaan ei pidä antaa.

Se on jotenkin surullista. Että niinkö erilaisia ja erillisiä me ihmiset olemme, että mistään muiden oivalluksista ei ole hyötyä kenellekään muulle? Kun eihän se niin ole. Mielestäni olisi hyvä kuunnella kokemusasiantuntijoita (jotka kertovat asioista ystävälliseen sävyyn) ja vanhuksia, viisaita, ihmisiä joilla on kokemusta. Pieni kärjistys, mutta kuitenkin: Kannattaako esimerkiksi Ahtisaaren mennä neuvomaan ketään diplomaattiasioissa, eihän se kuitenkaan mitään tiedä, kun kaikki kriisit on erilaisia? Miten hän voi mitenkään ymmärtää?

Ehkä voi. Ehkä kannattaa kuunnella. Ehkä ihmiset eivät olekaan niin erillisiä ja itsenäisiä vaan yhteydessä, ymmärryksessä ja kykenevät auttamaan toisiaan.

Noora K. (Ei varmistettu) http://nooraandnoora.com

Tää on kaksiteräinen miekka. Äitiys on herkkää aluetta ja varsinkin alussa sivullisen korvaan täysin neutraaliltakin kuulostavat asiat menee helposti suoraan navan alle, kun sitä on niin hormonipöllyissä. Ja olen ymmärtänyt, että se, että äidin aistit ovat terävöityneet ottamaan vastan viestejä vauvalta, tuottaa kääntöpuolena myös sen, että sitä on erityisherkkä kaikelle. Ja jos siinä alkaa neuvoa liian epähienosti, niin se menee kyllä ihan hukkaan, kun neuvottava lyö luukut kiinni saman tien.

Mun mielestä vauvavinkkejä voi tietyissä tilanteissa jakaa, mutta se vaatii aika paljon sosiaalista kyvykkyyttä saada ne sellaiseen muotoon, että neuvojen saaja ilahtuu niistä ja kokee saavansa apua. Ja nähdä oikein tilanne, jossa niitä kannattaa antaa. Jos kysytään, niin silloinhan on helppoa vastata. Mutta muuten kannattaa kyllä olla kieli keskellä suuta, koska hyvistäkään neuvoista ei ole apua, jos ne kaikuvat kuuroille korville.

Mun mielestä toi Ahtisaaren esiin tuominen oli itse asiassa just hyvä. Koska Martti kokeneena diplomaattina tuskin menee laukomaan kenellekään, että "nyt teet vaan niin tai näin niin kyllä ne asiat siitä suttaantuu" tai "kyllä sinä sitten ymmärrät kun sitä ja tätä" vaan asiat esitetään hyvin hienovaraisesti ja vastapuolta koko ajan kuunnellen ja tunnustellen.

"Ehkä ihmiset eivät olekaan niin erillisiä ja itsenäisiä vaan yhteydessä, ymmärryksessä ja kykenevät auttamaan toisiaan." Tää on musta ihanasti sanottu ja olen tästä ihan samaa mieltä. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Sori kun tuun tänne vähän pilaamaan iloa, mutta mun täytyy ilmaista vastustukseni tätä momsplaining-käsitettä kohtaan. Ymmärrän, että sen on tarkoitus olla vitsikäs, mutta äitien lähinnä vauva-aivoista johtuvan suhteellisuudentajun menetys ja siitä johtuva itsestäänselvien asioiden höpöttäminen ei vertaudu millään lailla richplainingiin ja mansplainingiin, joissa kyse on valtarakenteista. Joo, on ärsyttävää kun joku selittää jotain alentuvasti, mutta ei pliis lähdetä all lives matter -poluille...

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ei-vapaaehtoisesti lapseton ja koen kyllä osan momsplainingista vallankäyttönä, olkoonkin se vallankäyttö sitten tavisten pikkumaista vallankäyttöä. Siis sellaisen "tiedän enemmän elämästä, koska olen ÄITI ja täten kypsempi ihminen" -puheen, jossa sysätään lapsettomia ikuisesti keskenkasvuisen ihmisen asemaan.

Ei-vapaaehtoinen lapsettomuus on kipeä asia, vapaaehtoinen lapsettomuus taas jonkinasteinen tabu sekin, joten kyllä näissä on välillä sitä makua, että äiti/isähahmo selittää kokemattomammille, mitä Oikea Elämä on.

Just joku tuttu selitti Facebookissa, miten kukaan lapseton ei voi ymmärtää sitä unettomuutta, jota pienten lasten vanhemmat kokevat. Jaa, no entä oma parisuhteeni, joka käytännössä kaatui toisen osapuolen vaikeaan unettomuuteen? Entä ystäväni, joka saa nukuttua vain psykoosilääkityksen avulla? (Ei siis muuten sairasta psykoosia.)

A.-K. (Ei varmistettu)

Minä näkisin myös, että valtarakenteet eivät ole vain mustavalkoisia (esim. miehet/naiset) vaan risteävät myös näiden ryhmien sisällä ja välillä eri tavoin. Vanhemmuus on sellainen ulottuvuus, jossa naisilla on usein valtaa enemmän kuin miehillä (esim. neuvolassa asiointi, huoltajuuskiistat), vaikka yleisellä tasolla yhteiskunnassa näin ei olekaan. Lisäksi naisten välillä vanhemmuus luo hierarkioita, joskus (suurimmaksi osaksi lapsettomassa kaveriporukassa, matkustamista, ylitöitä ja muunlaista joustoa vaativassa työpaikassa?) niin päin, että lapsettomilla on enemmän valtaa kuin perheellisillä, joskus (esim. kaveriporukassa, jossa lähes kaikilla on lapsia; kasvatusalalla?) toisin päin.

A.-K. (Ei varmistettu)

Näinollen voisi ajatella, että jos mies neuvoo naista lapsiin liittyvissä (itsestäänselvissä) asioissa, hän mansplainaa; kun taas äiti, joka neuvoo miestä tai lapsetonta naista lapsiin liittyvissä (itsestäänselvissä) asioissa momsplainaa. Valtarakenteita ei jätetä huomiotta, vaan erilaisissa asetelmissa valta on eri henkilöillä ja nojaa eri taustoihin.

Manti (Ei varmistettu)

Aika paljon törmää siihen "et voi tietää kun eihän sinulla ole lapsia" -tyylisiin kommentteihin. Itse työskentelen kasvatusalalla ja jonkun käsityksen mukaan siihen kyetäkseen ihmisen täytyy olla äiti. Mitä jostain alan koulutuksesta tai kokemuksesta, mutta annas kun olet synnyttänyt lapsen, se vasta tekee tietenkin ihmisestä ammattilaisen kaikkeen kasvattamiseen. Näin kärjistäen. Juuri vaalien alla jossain puheenjohtajatentissä saatiin aika kärkevää keskustelua aikaan, kun Soini paasasi että jokainen vanhempi on kasvatusalan ammattilainen, ja aina parempi asiantuntija lapsiin liittyvissä asioissa kuin joku koulutuksen saanut "kasvatuksen ammattilainen".

Olisiko womensplainaustakin olemassa ainakin naisten välillä? Olen törmännyt neuvomiseen miten mm. ulkonäköään tulisi hoitaa ja miten nuo hiukset laittaa ja miten kyseinen neuvoja itse toimii. Tähän pätee juurikin tuo pyytämättä neuvominen: jos en ole pyytänyt vinkkejä siitä miten minun tulisi hiukseni kammata, niin en kaipaa myöskään sitä kuulla. Siitä tulee vähän hölmö olo, jos vaikka olet ollut ihan tyytyväinen kiharatukkaasi ja sitten toinen nainen tulee vaikkapa neuvomaan että kyllä sinunkin kannattaisi hankkia suoristusrauta ja että näin minä suoristan hiukseni jotta saan nuo pörrökiharat kuriin.

Antisankari

Pakko kyl myöntää et vaikka lapsi on jo yli vuoden niin ollaan saatu yöpuku sille laitettua ehkä kaks kertaa. Hyvin on silti nukkunut samoissa vaatteissa, missä ollut päivälläkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

No just näin, nämä neuvot on usein ihan turhia :D Ihmiset tekee miten itse parhaaksi kokevat!

Kommentoi