Onneksi lomatkin loppuvat

Juliaihminen

Mun loma loppuu huomenna, ja päässä on taas pyörinyt Charles Dickensin kuuluisat sanat:

It was the best of the times, it was the worst of the times.

On ollut ihan älyttömän ihanaa ja mahtavaa, ja on ollut todella raskasta ja uuvuttavaa.

Alppu on nyt puolitoistavuotias. Se tarkoittaa sitä, että se on todella vikkelä, hirmuisen utelias, ei millään lailla pelokas ja kovin voimakastahtoinen. Toisaalta se on kamalan kiltti, iloinen, nauravainen ja välillä myös oikein yhteistyökykyinen ja rauhallinen lapsonen. 

Mä en ole varma, riippuuko enemmän mun omasta mielentilasta vai Alppusen meiningeistä, minkälaiseksi meidän hetket muodostuvat. Mökillä, kun olin levännyt, mä jaksoin hyvin sen päätöntä kipitystä ja maailman tutkimista. Lisäksi siellä pelattiin aika lailla Alpun ehdoilla, se sai puuhastella miten halusi (eli olla paljussa tai kirmailla pihalla pallon perässä) ja mä pystyin lukemaan pitkät pätkät vieressä kirjaa, poimimaan mustikoita tai vain ottamaan aurinkoa. 

Berliinissä, kun oltiin aikuisten ehdoilla ravintoloissa ja kahviloissa, käveltiin kadulla, käytiin kaupoissa, Alppu menetti välillä täysin hermonsa. Se ei jaksa nököttää rattaissa. Kun tällainen pikku episodi iski, oli pakko suunnata välittömästi puistoon leikkimään tai kotiin nukkumaan. Muutaman kerran, kun odotettiin ravintolassa ruokaa, jota ei meinannut kuulua, Alppu vääntelehti niin paljon, että muhun iski ihan epätoivo. Onneksi tällaisina hetkinä oli aina Tiki, Mirja tai joku muu ottamassa Alppusen hetkeksi kadulle tutkailemaan käppäilemään hetkeksi. 

Mä ymmärrän täysin, että 1,5-vuotias ei ole pieni aikuinen eikä jaksa samalla tavalla kuin 30-vuotias. Mutta silti välillä turhaudun, kun se ei toimikaan kuin Baby Born -nukke. Taidan siis itse olla aikamoinen lapsi.

Puolitoistavuotias ei ole vielä millään lailla ääniohjautuva. Sen kanssa ei pysty neuvottelemaan. Pitää vain ryntäillä perässä. Ja estellä ja kieltää ja rajoittaa ja ohjeistaa. Estää kaikin tavoin sen kuolema tai vakava loukkaantuminen. Mä jaksan tätä oikein hyvin muutaman tunnin päivässä. Mutta tämä kolmen viikon loma on kyllä uuvuttanut mua aika paljon.

Ollaan Tikin kanssa päädytty olemaan oikeastaan aika lailla koko ajan yhdessä. Seuraavalla lomalla pitää tehdä niin, että molemmat ottavat omaa loma-aikaa, ja hetken vain toinen on lapson kanssa. Vikalla lomaviikolla me sentään tajuttiin viedä Alppu Tampereelle mummon luo ja oltiin kahdestaan hotellissa yö. Miksei me tehty tätä enemmän?!

Yksi vaihtoehto olisi nimenomaan olla vain mökillä ja puistossa, tehdä juurikin lapsen ehdoilla kaikkea. Mutta kun en mää halua! Mun on pakko päästä välillä syömään ulos, käymään taidenäyttelyissä ja elämään elämääni. Nimenomaan lapsen kanssa. Rakastan ilman muuta mökillä olemista, ja puistossakin on kavereiden kanssa tosi kivaa. Mutta ei koko aikaa.

No, kun katselen Alppua puolisen vuotta vanhempaa Fridaa tai vielä siitä vähän vanhempaa Taimia, mun toivo herää. Niille voi sanoa jo, että "leiki hetki herra Ponin kanssa" tai perustella, miksi ei voi juosta Berliinin Mittessä autotielle. Eivät nuo tytötkään aina kaikkea tottele, mutta kyllä se mun mielestä näyttää ainakin pikkuisen älykkäämmältä toiminnalta kuin tämä. 

On ollut ihanaa olla perheen kanssa yhdessä, pystyä viettämään aikaa vuorokauden ympäri tuon niin hirmuisen ihanan lapsen kanssa. Olemaan läsnä, juttelemaan, leikkimään, halailemaan, pusuttelemaan ja pelleilemään. Alppu on kuitenkin rakkainta, tärkeintä ja ihmeellisintä, mitä elämä voi ikinä mulle tarjota.

Mutta herregud, kyllä mulla nyt on vähän sellainen fiilis, että huomenna pääsen töihin lepäämään. Haluaisin olla semmonen vanhempi, jonka mielestä tämä olisi niin siistiä, että jäisin vielä kotiin vaikka vuodeksi. Mutta en mä ole. Mä olen ihan liian mukavuudenhaluinen ja laiska. Totta kai jos jäisin, niin asennoituisin tähän kaikkeen eri tavalla, mutta nyt olen kyllä aika lailla helpottunut (ja luonnollisesti vähän kauhuissani) siitä, että huomenna alkaa mun duunit ja Alppunen aloittaa elämänsä päiväkodissa. On mulla kuitenkin illat ja kolmepäiväiset viikonloput aikaa edelleen sekoilla tuon hassulin kanssa.

 

Onko teillä ollut tällaisia ristiriitaisia tunteita lomalla?

 

 

Lue myös:

Ristiriitaista kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että lapsi paranee koko ajan

Nelipäiväinen työviikko on mainio keksintö

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Ihana Julia, meillä "vain" kymmenkuinen ja silti loman jäljiltä aika samanlaiset fiilikset! Ja etenkin tuo oma aika myös ilman puolisoa olisi tullut tarpeen. Ja lastenvahdit! Kun kerran muuten molemmat vanhemmat ehtivät olla lapsen kanssa melkein vuorokauden ympäri niin olisihan sen voinut välillä muutamaksi tunniksi antaa hoitoonkin ja tehdä yhdessä tai erikseen juttuja. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, joku siinä on, että sitä ei vain tapahdu! Älytöntä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla nyt töihin lähtiessä sellainen olo, että voisin jäädä vielä kotiin mun 1v3kk ikäisen murusen kanssa. Kun on viettänyt 1,5vuotta kotona ja niistä viimeiset 3kk hengaten puistoissa, käyden rannalla, nauttien piknikeistä ja hitaista aamuista (kun toinen nauttii aamumaitojaan ja minä heräilen), käyden ravintoloissa ja sukulaisissa, tuntuu siltä, että mun sydän särkyy, kun tämä loppuu! Vaikka lapsonen on juuri yhtä hazardi kuin Alvarkin, on hän kuitenkin niin siisti tyyppi verrattuna siihen vauvapötkylään ja lapsen hoitaminen on aina sata kertaa helpompaa kuin työt. Mutta, kaikki ihana loppuu aikanaan.:( Varmaankin olisin pahalla fiiliksellä, jos jäisin vielä kotiäidiksi ja antaisin nykyisten työmahdollisuuksien mennä muille ja todennäköisesti hoitovapailu ei marraskuun loskassa ole yhtään niin glamöröösiä kuin heinäkuun helteillä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän täysin sun fiilikset! Mulla oli ihan samanlaiset haikeudet viime helmikuussa, olin jotenkin ihan rikki, kun Tiki jäi kotiin hoitamaan Alppua ja mä menin töihin. Silloin tuntui, että olisin niin mielelläni jatkanut hengailua, kahviloita ja pitkiä lounaita. Nyt taas olen maistanut työelämän rauhaa, joten tuo töihin palaaminen tuntuukin ihan mukavalta. Ja totta kai haaveilen, että jonain päivänä kokisin tämän vielä uudestaan <3

Paljon tsemppiä töihin paluuseen, varmasti kaikki lutviutuu just hyvin!

Tiia S (Ei varmistettu)

Kiitos, kun jaat täällä blogissa rehellistä lapsiperhe-elämää ja fiiliksiä. On mielenkiintoista kuvitella miltä omalla kohdalla tuntuu esimerkiksi ensi kesänä, kun meidän poika on silloin samanikäinen mitä Alppu nyt.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos Tiia!

Edelleen pitää siis painottaa, että mä todella rakastan tuon pienen ukkelin kanssa hengailua, eikä mun fiilikset äitinä olemiseen ole laimentuneet yhtään, päinvastoin. Mutta aika aikansa kutakin, ja niin ihanaa, että sulla on vielä kokonainen huikea vuosi edessä lapsen kanssa, tuo on niiiin parasta aikaa!

DADA/DAY

Voi, voi, meillä on takana viisi viikkoa lomaa 1v10kk ikäisen tytsyn ja sen 4kk ikäisen pikkusiskon kanssa, ja mä suorastaan tunnen syyllisyyttä siitä, että pääsen huomisesta eteenpäin töihin ja kouluun tuulettumaan, kun taas mies-raukka jää pyörittämään vauva-arkea (vaikka meilläkin tuo isompi menee päiväkotiin). Pääsen taas vaihteeksi tilaan, jossa kuulen omat ajatukset ja voin käydä vessassa silloin kun tarvii eikä kaksi tuntia myöhemmin, voin tuijottaa kahvikupin syvyyksiin pari minuuttia ilman, että kukaan putoaa sohvalta, ja saan asioida aikuisten ihmisten kannssa! Oikeesti, ei mikään ole niin rankkaa kuin pienten lasten kanssa lomailu :D Eli niin kovin tuttuja tunteita löysin tekstistäsi. Lapset on maailman rakkaimpia, mutta rakkaidenkin kanssa käy raskaaksi viettää aikaa 24/7.

Juliaihminen
Juliaihminen

Käsitteenä loma on saanut kyllä tämän kesän aikana ihan uuden merkityksen. Mutta toki on siis ollut ihanaa! Ja oikeastaan mun mielestä on pelkästään positiivista, että töihin palaaminenkin tuntuu kivalta. :)

piupali (Ei varmistettu)

Meillä lomaa takana lähes pari kuukautta ja huudan hallelujaa kun tämä loppuu huomenna. Mun lapset on kohta 3- ja 5-vuotiaita, ja tässä kun on tovin kuunnellut heidän keskinäistä nahinointia ja rajojen testaamista niin en ole lainkaan varma helpottaako isompien lasten kanssa. Heh. No helpottaa, eivät nämä samalla tavalla töhöile kuin pienet ja leikkivätkin yhdessä. Leikkipuistoonkin on aivan realismia ottaa itselle kirja mukaan. Ja niiden mielestä on mahtavaa käydä kahviloissa, äittinsä tulleita herkkusuita.

Vaan on ihana dumpata nämä huomenna aamulla päikkyyn, ja sitten tietysti parasta hakea ne kotiin sieltä. &lt;3

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa, just tommoset lapsoset mä haluan! Kuulostavat erittäin hyvin kasvatetuilta, jos kahvilta maistuu ja puistossa pystyy lukemaan ainakin hetkittäin kirjaa! It gives me hope!

Ja huomenna aion juoda sitä aamukahvia siellä duunissa vaan niiiin rentoutuneena :D

Valopäiväkirja

Voih, kyllä täälläkin odotetaan puoliksi kauhulla, puoliksi innolla ens viikolla alkavia töitä! Meilläkin puolitoistavuotias on imenyt touhuillaan mehut ihan koko sakista tän loman aikana :D Ja oppinut vielä tappelemaankin siskonsa kanssa... Tämän meihemin keskellä oon yrittänyt kasata viimeisiä ammatillisen identiteettini rippeitä jostain aivojen sopukoista ja todennut, että lapsiperheessä nää lomat nyt ei vaan aina oo niin lataavia kokemuksia ku joskus ennen. Mutta hei, kaksvuotiaana nää on jo ihan eritavalla tolkun ihmisiä ja nelivuotiaan kanssa hengailu jopa rentouttaa :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Meihem on hyvin kuvailtu :D

Se ammatti-identiteetti löytyy sitten sieltä duunista, täältä "mitä kaikkea mää nyt pakkaan tuohon päiväkotireppuun" -kaaoksen keskeltä sitä on turha etsistellä.

lobster

Kiitos tästä! En ole yksin tuntemuksineni. Meidän reilu 2v:n kanssa lomailu eteni "ihanaa, saan viettää aikaa lapseni kanssa, se on ihmeellinen" -tuntemuksista "tulkaa joku hakemaan se ja laittakaa ruotuun" -vaiheeseen. Lapsi meni kesän aikana ihan hunningolle, kun ruokavalio ja nukkuma-ajat oli mitä oli. (Koska minäkin syön lomalla jäätelöä ja nukun pitkään.) Odotan että se palaa tutun päivähoidon terveelliseen ja säännölliseen arkeen. Luulen, että lapsi kaipaa sitä itsekin. Ja ehdottomasti, tästä opittiin myös että ensi kesänä vanhemmille pitää järjestää kahdenkeskistä aikaa ja molemmille vanhemmille yksinoloaikaa tai omia reissuja kavereiden kanssa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahah, joo, täysin sama täällä. Lapson unirytmi on venynyt yli kymppiin, joskus se menee nukkumaan jopa yhdentoista pintaan, not cool!

Ja joo, siis aivan selkeä homma. Ensi kesänä yksin, kaksin ja kolmisin - ei todellakaan vain kolmisin! 

Hallitun hysterian Anu (Ei varmistettu) Http://hallittuhysteria.com

Tuo järkeä kananmunaksi ja vauhtia kananpojaksi -vaihe on todella kuormittava ja vaikka varmasti ensi kesänäkin lapsella on joku vaihe niin moni asia helppottui sitä mukaa mitä enemmän lapselle tulee ikää. Yleensä noista lapsista kuitenkin kasvaa sellaisia vanhempiensa kanssa sanoista asioista pitäviä tyyppejä. Seitsemän vuoden kokemuksella uskallan jo sanoa, että parasta matkaseuraa sai ehdottomasti itse tekemällä.

Ja ehdottomasti kannattaa lomaillessa ja lomien ympäristöstä etsiä tapoja joilla saa myös sitä omaa aikaa. Me ollaan jo useampi kesä vedetty niin että porrastamme puolisoni kanssa lomat ja sen ajan kun toinen on töissä se lomalla lapsen kanssa oleva lähtee isovanhemmille. Se töiden tekokin tuntuu lomalta kun saa larpata hetken aikaa huoletonta yhden aikuisen arkea. Ja meillä myös mun äiti on mielellään ottanut lasta mökille kanssaan joten olemme pidentäneet lapsen kesälomaa myös sillä ja saaneet vanhempien kesken myös sitä huolettomampaa arkea kahden.

Maria Hakkala

[deletoin tästä pitkän jaarituksen meidän lomasta] Loma oli kivaa, arkikin on kivaa! Poika tahtoo kovasti kaikkea ja raivostuu, kun ei osaa sanoa, mitä haluaa, tai hakea omin jaloin, mitä haluaa. Päiväkoti on nyt aloitettu, ja se on pelastus järjelleni. Siellä se meidän pikkuinen opettelee jakamaan asioita ja syömään itse lusikalla. Äiti ja isi on ylpeitä. All is well. :)

Kommentoi