Oodi yliopistolle

Juliaihminen

Pidin valmistujaisjuhlissani melko mahtipontisen puheen. Mun mielestä pompöösius oli paikallaan, koska kerran sitä ihminen vain valmistuu valtiotieteiden maisteriksi (tai no, onhan aina niitä hulluja...).

Mutta koska kuusi seitsemästä mun niin sanotuista HTH-naisesta oli estynyt pääsemästä juhliin (Filippiineillä, Brysselissä, Palestiinassa, Kokkolassa, kuka missäkin näistä kansainvälisistä mimmeistä), ajattelin julkaista puheen vielä täällä blogissani, koska tämä on omistettu näille naisille.

Olen aina tiennyt, että menen jonain päivänä yliopistoon. Jo lapsena, kun en ollut varma, kuuluuko ensin suorittaa ammattikoulu vai yliopisto, ja missä vaiheessa tässä opiskelusaagassa tulee lukio (high school), joka kuulosti kuitenkin tärkeämmältä kuin yliopisto (college).

Mä olen myös aina tiennyt, että yliopisto tulee olemaan jotain tajunnanräjäyttävää. Se johtuu siitä, että mun professori-isä ja ammattikorkeakoululehtoriäiti ovat aika akateemisia ihmisiä. Ainakin paljon akateemisempia kuin itse olen, joskin ei siinä merkityksessä, kuin sanaa ”akateeminen” käytetään meidän perheessä. (Se on mediän äbän lohduttava eufemismi sille, kun minä poltan teeveden pohjaan enkä osaa ommella ompelukoneella suoraa viivaa.)

Turun yliopiston mediatutkimus oli juuri sopivan omituinen pääaine mulle ja Taiteidentutkimuksen laitos erittäin hyvä koti opintieni alulle. En ymmärtänyt pääsykoekirjoista, eli Jukka Sihvosen Mediatajun paluusta ja Richard Dyerin Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa -kirjasta paljon mitään. Niinpä me tehtiin äidin kanssa diili, että mä imuroin sen auton, ja se selittää mulle, mistä diskurssissa on kyse. Näillä avuilla pääsin sisään, ja tämä on mielestäni harvinaisen konkreettinen esimerkki siitä, että koulutus periytyy.

Kun sitten olin ensimmäisillä luennoilla, pää räjähti uusista ajatuksista. Samalla luennolla voitiin puhua GuattaristaDeleuzesta ja Big Brotherista. Olihan meillä sentään Veijo Hietala!

Mulla oli myös semmonen etulyöntiasema, että isosiskoni Lotta oli käytännössä tehnyt mulle opintosuunnitelman, kun mun opiskelukaverit vielä pohti, mitä sivuaine tarkoittaa. Kun palasin kesällä 2006 interreililtä, mun pöydällä odotti historian sivuaineoikeuden pääsykoekirja ja lappu, milloin pääsykokeeseen piti mennä. Historiasta ja kulttuurihistoriasta tuli nopeasti yhtä tärkeitä aineita kuin mediatutkimuksestakin. Siksi jopa liityin Kritiikkiin, historian ainejärjestöön (olen muuten ikuisuusjäsen, kun kerran maksoin sen ruhtinaalliset 17 euroa). Tutustuin seksuaalisuuden historiaan ja opin, että ihmisen identiteetti muodostuu matkasta ”pettymyksestä pettymykseen” (joskin myöhemmin kävi ilmi, että olin nukkunut Idan vieressä tuolla luennolla, ja luento käsittelikin jotain ihan muuta). Istuin krapulassa kello 8 perjantaiaamuisin ihan hiton täynnä olevassa Tauno Nurmela -salissa kuuntelemassa Hitleristä yhden kokonaisen luentokurssin. Mieli räjähti viimeistään silloin, kun luin legendaarisen Tykit taudit ja teräs -kirjan. (Suosittelen kaikille!)

Toinen pitkä sivuaineeni, suomen kieli, opetti mulle suvaitsevaisuutta (koska kieli on joustava!) ja samalla inhon niitä toimittajia kohtaan, jotka eivät ole vaivautuneet opettelemaan suomen kielen lainaussääntöjä. (Sitaattisäännöt ovat suomen kielessä niiiin yksinkertaiset, mikseivät edes lehtien päätoimittajat osaa niitä!?) Myös valtio-oppi ja taloustiede antoivat paljon. Niitä luettuani tuntuu, että ymmärrän vähän, mitä tässä yhteiskunnassa oikein tapahtuu.

Kun neljä vuotta sitten vaihdoin käytännön syistä (koska olin muuttanut Helsinkiin) pääainetta Helsingin yliopiston viestintään, tajusin, että suurimmat rillumareivuodet ovat takana. Toisaalta, valtsikassa oppi kaikkea uutta ja kiinnostavaa aina Åbergin pizzasta vihaan ja valtaan yhteiskunnassa.

Gradun tekeminen uudessa Kaisa-kirjastossa oli musta sen kaltaista luksusta, jota olin vain nähnyt jenkkileffoissa. Alakerran kahvilasta take away -kahvi mukaan, sitten avaamaan mäkki valkoisissa ihanissa tiloissa, joissa sai leikkiä tutkijaa. Gradun valmistumisesta on kiittäminen myös Aalto yliopiston Maija Töyryä, joka piti epävirallista gradusemmaa todella pyyteettömästi meille muutoin niin hyljeksityille aikakauslehti-ihmisille.

Yliopisto antoi mulle sellaisia elämyksiä, mitä mikään muu laitos ei voi tarjota. Vaikkapa todella kiihkeät kuusi Erasmus-kuukautta Belgiassa, vielä kiihkeämmät kuusi peräkkäistä vuotta Trivial Perseet -kilpailussa, ainejärjestöni Hurman kekrit, Kai-bileet ja laskiaiset, lukuisat sitsit, Kritiikin 50-vuotisjuhlia en ikinä unohda, puhumattakaan siitä kaikkein pyhimmästä, opiskelijavapusta, jolloin mikä tahansa tuntui mahdolliselta – ja sitä se olikin.

Mutta kaikkein tärkein, mitä yliopisto mulle antoi, on tietenkin ihmiset. Heti ensimmäisinä päivinä sahatessa yliopistonmäellä Tiedon portaita ylös alas kuuden innostavan naisen kanssa, tiesin, että olin todella tullut kotiin. Mikään ei ollut koskaan aiemmin tuntunut samalta, eivätkä ketkään koskaan yhtä paljon siltä, että nämä tyypit ymmärtävät mua, these are my peeps.

Tutustuin Ellaan, josta mä luulin aluksi, että se on ihan kännissä, mutta sitten kävikin ilmi, että semmonen se vain on. Idaan, joka aluksi vaikutti kylmältä kaunottarelta, mutta josta tuli ehdottomasti yksi mun läheisimpiä ystäviä, johtuen siitä, että me molemmat ollaan niin sanotusti ”kriitikkoja ammatikseen ja kriitikkoja elämässään”. Ainoon, josta kaikkein todennäköisimmin meistä tulee tutkija, sillä muijalla on älyä ja analyyttisyyttä. Sydämelliseen ja aina mua nauruttavaan Lauraan, joka ”ajatteli öisin, että sen vieressä nukkuva poikaystävä Kyösti on kuollut insuliinishokkiin, koska sittenpähän ei pety jos se on oikeastikin kuollut”. Inkaan, joka hyvin nopeasti toivotti meidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi legendaariselle Järvenpää-eksukrsiolle ja sitten vielä legendaarisemmalle Rooman-lomalle.  Karoon, joka on aina tuonut inhimillisyyttä ja oikeudentajua meidän kaveriporukkaan. Sekä Piritaan, jossa yhdistyvät älykäs feminismi ja itseironinen huumori.

Meistä tuli yhdessä HTH eli... mediatutkimuksen naiset (tai sanotaan suoraan, humanistisen tiedekunnan horot, koska me oltiin tiedekunnassa ne, jotka eivät pukeutuneet hippirytkyihin).

Tämän lisäksi koko Hurma oli täynnä siistiä jengiä. Olen edelleen kiitollinen mun mahtaville tuutoreille, AnnelleJoonakselle ja Tonille, jotka todella, todella saivat olon tuntumaan siltä, että olen tervetullut tähän joukkoon. Hurmassa oli muitakin niin sanottuja karaktäärejä, kuten Hurman lipunkantaja Pyry (joka luopiona sitten vaihtoikin lääkikseen), mun ammatti-idolini (ja teekkarisaunakaveri) Hanne, instituutiopari Simo ja Ria sekä Tero, josta tulee kansainvälinen Veijo Hietala, joskin ilman pulisonkeja tai baskeria.

Muita yliopiston mulle antamia tärkeitä ihmisiä ovat Katariina, jota ilman mun gradu ei koskaan olisi syntynyt. Ihanat Anja ja Viivi, tuplalasson heiluttajat Ville UVille YkPasiMarkku, riettaiden silmien Paula ja Maija, joka järjesti mut kesätöihin Bengtskärin majakalle, mistä alkoikin ihan toisenlainen seikkailu. No, näitä riittää. Ja kyllä mulle jäi aika hyvät muistot yliopistoheiloistakin, esimerkiksi VeikastaPirkastaOtosta ja… no, en nyt lähde niitä kaikkia tässä mainitsemaan.

 

Ja sitten on vielä se yksi tyyppi, joka ilmestyi mun elämääni todellisella rysäyksellä Kritiikin vappuboolilla vuonna 2008. Oikeasti meidän juttu kyllä alkoi vasta sinä syksynä, mutta tuon vapun jälkeen tiesin, että tuon tyypin mä haluan, ja se mun on ihan pakko saada.

Nyt, miltei kahdeksan vuotta myöhemmin, yliopisto on järkännyt tälla lailla post-graduatena mun elämääni vielä yhden ihmisen, mutta sitä en ole vielä tavannut. Siihen me tutustutaan Tikin kanssa helmikuussa. Ja saattaapi olla, että joskus 2030-luvulla se menee myös yliopistoon.

 

Kävin yhtenä ankeana joulukuisena torstaiaamuna tihkusateessa hakemassa valtsikan kanslian vaksilta mun maisterin todistuksen. Tilanne ei olisi voinut mitenkään olla arkisempi. Mutta sitten, ihan yllättäen, kun avasin sen kirjekuoren ja näin että siinä tosiaan lukee maisteri, mä purskahdin itkuun. Jotain massiivista tuli päätökseen.

Yliopisto, en voi kiittää tarpeeksi näistä vuosista. Siis näistä yhdeksästä vuodesta. (Hiljaa hyvä tulee jne.) Yliopisto, annoit mulle niin paljon.

 

Kuvat: Opiskeluaika oli juurikin näin iloluontoista ja sekavaa kuin miltä kuvissa näyttää. Monissa kuvissa esiintyy HTH:n naisia, mutta myös muita ihania tyyppejä <3

 

 

 

Share

Kommentit

lobster

Ihana oodi! Ja onnea! Samastun kovasti Turun yliopiston kasvattina. Vilahtipa joku tuttu naamakin kuvissa. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi, kiitos! Ja mahtavaa, Turun yliopisto on niin siisti paikka, veikkaan että bondailen lopun ikäni kaikkien siellä opiskelleiden kanssa. :) 

Minna Uu (Ei varmistettu)

Oih, mikä teksti ja mikä samaistuttavuus! Kiitos yliopistolle (ja ok, vähän Lotalle ja Kakskerta-Hirvensaloakselillekin), että olen tutustunut suhun. Ja kiitos synttärifestareista ja muusta, sekä pahoittelut angstisesta työelämätilittämisestä, jota olen tainnut harrastaa turhan paljon. Ja huisisti vielä onnea maisterille! Tsemppiä loman alkuun ja uuteen elämään - tai uusii elämiin :). Olipa kosminen teksti. Ehkä nähdään jossain kohtaa myös livenä, niin osaan olla luontevampi. Tai nyt vaan oon ihan liikaa huumassa noista kuvista. Hihii.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oo, nyt vasta huomasin tämän kommentin Minna. Mutta hei, samat sanat! <3 Me Turku alumnit pidetään aina yhtä!

Ihana Ella <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Ella on kyllä ihan paras <3 <3

Kommentoi