Ovatko naiset vetovastuussa isoissa päätöksissä?

Juliaihminen

Tiki kirjoittaa toisinaan työpaikkansa blogiin postauksia. Mua nauratti, kun luin hänen viimeisimmän postauksensa. Siinä hän kertoo, miten ei olisi ajatellutkaan asunnon ostamista, ellen minä olisi patistanut häntä siihen. (Samaisessa postauksessaan Tiki myös antaa musta sellaisen käsityksen kuin paheksuisin hänen rahan käyttöään. Oh well, vähän ehkä risoo toisinaan energiajuomatölkkivarannot.)

Postauksen luettuani aloin kuitenkin miettiä: On tuhannen tosi, että minä olin se, joka puski Tikin avaamaan ASP-tilin, säästämään sinne tarvittavan määrän massia, käymään lopulta asuntonäytöissä ja lopulta ostamaan asunnon. Ja kun ajattelen asiaa, niin omassa ystäväpiirissäni tämä on toistuva kaava. Pääsääntöisesti heteropariskuntien naiset ovat liikkeelle paneva voima, oli kyse sitten asunnon ostamisesta, naimisiin menemisestä, lapsen yrittämisessä tai kodin isoista sisustushankinnoista. 

Mistä tämä kertoo? No ainakin siitä, että markkinointia kannattaisi suunnata ihan reilusti naisille, jos sitä halutaan sukupuolittaa jotenkin. Muistan kun haettiin lainalupauksia, niin todella usein pankit puhuttelivat Tikiä sekä soittivat ja meilailivat hänelle perään. Tämä oli raivostuttavaa, koska minä olin se, joka oli kartalla meidän laina-asioista. Lopulta valittiin pankki, jonka virkailija suostui juttelemaan hommista myös minulle, ei vain miehelle.

Itse asiassa olen lukenut muutamastakin tutkimuksesta, jonka mukaan naiset tekevät yli puolet ostopäätöksistä, joissa hankitaan jotain, mitä pidetään tyypillisesti miesten tuotteina, kuten teknologiaa. Samassa tutkimuksessa sanotaan, että naiset päättävät Yhdysvalloissa 91 prosenttia kotien ostamisesta, 92 prosenttia lomamatkoista ja 65 prosenttia perheen yhteisestä autosta. Ja samaan aikaan tuntuu usein, että kamaa markkinoidaan miehille. Lol!

Ja tuon kaiken voin allekirjoittaa: minä varaan meillä lomamatkat sekä hotellit ja päätän noin yleisesti ottaen kodin yhteisten esineiden hankkimisesta. (Tiki taas käy ruokakaupassa yhdeksän kertaa kymmenestä.) Tähän on varmasti syynä myös se, että minä haluan, että pysyvät esineet ovat just sellaisia, joista minä pidän. Olen tosi tarkka siitä, miltä koti näyttää. Sen kerran kun Tiki parka kävi ostamassa meille pari uutta lakanaa, olin syvästi järkyttynyt, kun se oli ostanut väärän värisiä. (Miksi kukaan haluaisi nukkua kakan värisissä lakanoissa?) Eli olen ihan yhtä lailla syyllinen tähän kuvioon kuin Tikikin.

Totta kai on heteropariskuntia, joissa mies on enemmän kiinnostunut tällaisista kodin päätöksistä, mutta oman kokemuksen mukaan naiset ovat ylivoimaisesti enemmän liikkeelle panevia voimia kaikissa suurissa päätöksissä, oli kyse sitten ostamisesta tai elämän radikaalista muuttamisesta (lapsen hankkiminen). 

Sinällään tämä on harmillista, koska se johtaa siihen, että mies voi käyttää aivoistaan kapasiteettia moneen muuhun juttuun, kuten työhönsä, urallaan etenemiseen, lukemiseen, lorvailuun, oluen juomiseen, mihin ikinä.

Kysymys kuuluukin, miten tämän asian voi muuttaa? Ainakin siten, että minä relaan enemmän ja annan Tikin ottaa vastuuta asiosta. Ja siten, että miehenä Tiki hoitaa tekee päätöksiä enemmän eikä oleta, että nainen diilatkoon. Ja itse asiassa, vaikka minä olin se, joka sai meidät ostamaan ensimmäisen asunnon, niin Tiki taas päätti tästä meidän nykyisestä asunnosta. Mä nimittäin olisin jäänyt vain hannailemaan, kun olen sen verran ambivalentti tyyppi. Ja onneksi päätti, koska edelleen kolmen ja puolen vuoden jälkeen olen täysin ihastunut meidän kotiin.

 

Minkälainen dynamiikka teidän suhteessa on / on ollut isojen tai pienten päätösten suhteen?

 

Kuvat: Meidän keittiö kesällä 2016, kun Alppunen oli vielä möngertävä lattiamato (keittiö ei ole muuttunut, lapsi on)

 

Lue myös:

Raha-asioiden hoitaminen parisuhteessa

Parisuhteeni ei kaipaa enää yhtäkään "keskustelua"

Ei kannata erikoistua vaipanvaihtoon

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Jään niin odottamaan tämän postauksen kommenttiketjua, koska huomaan että meilläkin asia menee usein näin. Tai jos vaikka päätöksen lopulta tekisikin mies, olen silti itse selvittänyt ja rajannut jo vaihtoehtoja ja tarjoilen niitä enää muutaman. Tätä saatan tehdä, vaikka olisin olevinaan jättänyt päätöksenteon miehelle...

Mutta joissain kohdin olen jo kehittynyt! Tietysti jos asia tai päätös on itselle tärkeä, sitä tulee helposti puskettua, mutta jotkin hankinnat olen hyvin onnistuneesti jättänyt miehen huomaan. Eivätkä ne ole mitään vähäpätöisiä juttuja, mutta näinhän sitä vastuuta saa jaettua.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olisiko tässä yksi syy siihen, miksi sanotaan, et miehille eroaminen on iso syrjäytymisriski? Jos on tottunut, että joku muu aikatauluttaa elämän ja sen valinnat, voi usean vuoden parisuhteen jälkeen olla vaikeaa tottua siihen, että vastuun elämästä saa taas omiin kouriinsa?

Meilläkin on isojen päätösten kanssa samanlainen dynamiikka just siksi, että mä alan vaikeeksi, jos joudun lomailemaan vääränlaisessa hotellissa tai käyttämään väärää vessapaperia tai aterioimaan Savonia-haarukoilla... oi kunpa olisinkin joustavampi!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan saleen syrjäytymisriski eroavilla miehillä on iso, tosi hyvä pointti! Usein tällaisissa erokeskusteluissa puhutaan siitä, että jos avioliitossa on ollut taloudellinen epätasa-arvo + avioehto, niin eron jälkeen nainen jää taloudellisesti tiukille, jos ei ole pitänyt huolta taloudestaan. Toisaalta tämä on yhtä lailla iso riksi: jos avioliitossa vain nainen on pitänyt yhteyttä ystäviin/sukuun, niin mies voi jäädä yhtäkkiä aika tyhjän päälle.

Nämä hommat on niin rakenteissa, koska tää on niin yleistä. Miten hitossa sitä kasvattaa oman lapsen niin, ettei tällaiset sukupuoliroolit enää pätisi niin voimallisesti!

 

eepee (Ei varmistettu)

Ooh, tämäpä mielenkiintoinen postaus! Meillä minä olen paljon harkitsevampi ja hitaammin lämpeävä isoissa taloudellisissa kuvioissa, joten toimin tavallaan portinvartijana. Joskus riitelemme kun mies jälkikäteen toteaa että jokin taloudellisesti iso asia (esim. auton vaihto) jäi toteutumatta kun minä kielsin, ja minä hämmästyn kun en ole tajunnut kieltäneeni muuten valmiiksi kypsytellyn asian vaan tavalliseen tapaani vain himmaillut hänen leiskuvaa ideointiaan. On vaikea tietää, milloin hän on tosissaan ja milloin ei, hänen on vaikea ymmärtää että isot taloudelliset päätökset jäävät minulla aina odottamaan hetkeä, jolloin olen vähemmän väsynyt, vähemmän kiireinen, ja sitten ne vain...jäävät kokonaan tekemättä. o_O

Mutta siis, tästä olisi kiva saada tietää tilastoja, miten asia on kehittynyt. Minun lapsuudessani 80-luvulla oli ihan normaalia, että naiset kysyivät miehiltään rahaa kun heidän tarvitsi jotain ostaa. Tottakai sitä aina saivat, mutta heillä ei ollut a) omaa tiliä käytössä tai b) välttämättä edes yhteiseen tiliin käyttöoikeutta. Luulisin, että naiset päättivät talousrahojen käytöstä ja isoista ostoksista miehet. Olisiko markkinointi jäänyt tähän, 30 vuotta vanhaan aikaan?

Lotta HT (Ei varmistettu)

Meillä myös sama homma asunnon kanssa, johtuen kyllä enemmänkin siitä että oma rahatilanteeni oli huomattavasti parempi asunnon käsirahan suhteen.

Itse järkytyin uudisasunnon hankinnassa siitä, että kaikki sähköpostit rakennuttajalta ja palveluinsinööriltä tulivat vain mulle! Myös tunnukset muutostyönettisivulle annettiin vain minulle ja itse jouduin huomauttamaan useampaan otteeseen, että mies on pidettävä vähintään s-postien kopiona. Lainan haussa oli sama homma ja kamalinta oli se, että lainaa allekirjoittaessa pankkivirkailija kutsui miestäni kolme kertaa väärällä nimellä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ylipäänsä näissä sähköpostihommissa pitäisi olla vähän tarkempi, ja ottaa sopimuksen molemmat osapuolet huomioon, oli sitten kyseessä pankki, remontti tai vaikka päiväkodin kanssa asiointi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoiset postaukset, sekä sun että Tikin. Olen täydellinen esimerkki naisdominaatiosta heterosuhteen talousasioissa. Olen selvittänyt, vertaillut ja solminut kaikki taloutemme sopimukset nettisopparista asuntolainaan ja vakuutuksiin. Kaikki sopimukset ovat minun nimissäni (paitsi asuntolaina on yhteinen), kaikki laskut tulevat minulle ja minä maksan ne yhteiseltä tililtämme. Välillä koen tämän raskaaksi. Mieheni on ihana mutta jokseenkin saamaton tällaisissa asioissa. Olen tehnyt excel-taulokon tuloistamme ja menoistamme ja esitellyt miehelleni valmiiksi lasketun mallin paljonko voimme sijoittaa, säästää ja maksaa asuntolainaa kuussa. :D Tarviiko edes sanoa että myös ensiasunnon osto oli minun idea? :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep jep! Nämä on just näitä. Mä olen sellainen esim matkoilla, että voin kyllä lukea karttaa ja etsiä rafloja, mutta jos joku muu osoittaa pienintäkin halua tehdä sitä, niin vetäydyn nopeasti vastuusta ja vain laiskottelen. 

Sopa (Ei varmistettu)

Meillä ei kyllä taida olla näin. Me ollaan mun mielestä aina elämän isoissa asioissa tultu samaan aikaan samaan johtopäätökseen (esim. alettu haluta lasta, todettu, että voisi ostaa asunnon, oltu samaa mieltä siitä, mistä alueelta ja minkä tyyppinen). Tosin voi olla, että nää on oikeasti mun päätöksiä, ja mä vaan kuvittelen, että ne on yhteisiä. Mut esim. kämpän suhteen sekä mies että minä aina välillä spontaanisti huokaillaan onnesta, että tää on niin täydellinen. Ja mies on myös itse asiassa spontaanisti sanonut, että "kiitos että sä tykkäät samasta sisustusksesta kuin mä", sinänsä outo kommentti mutta ehkä heijastaa sitä, että naisten valta kotiasioissa on normi ja tasa-arvo siinä on miehelle onnekas poikkeus. Mutta ilmeisesti meillä oikeasti vaan sama maku ja samat preferenssit kaikessa, sinänsä aika creepyä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meilläkin minä kannan vastuun monien kodin hankintojen suunnittelusta, lomamatkojen järjestelystä ja aikanaan asunnon hankinnasta. Valinnat tehdään kuitenkin yhdessä kärjistäen siten, että minä brainstormaan ja mies alasampuu. Esim sisustuksessa puolison mielipide näkyy todella paljon suhteessa siihen, kuinka paljon hän itse käyttää aikaa asiaan.
Toisaalta miehen ollessa hoitovapaalla hän otti vastuulleen aika ison osan näistä asioista ja mm hoiti kaikki lapsen vaate- ja tarvikehankinnat. Hän myös hoitaa elektroniikkaan, autoon, remontointiin ja kodin huoltotoimenpiteisiin liittyvät jutut ja vastaa että kaapista löytyy aina perustarvikkeita kuten konetiskiainetta, hammastahnaa, oliiviöljyä, vaippoja jne.

Meillä tässä taustalla on varmaan osin luonne-ero: minä olen kokonaisuutta hahmottava ja vaihtelunhaluinen multitaskaaja ja mies mieluiten yhteen asiaan keskittyvä, rutiineja rakastava perehtyjä. Hänelle ei ole yhtä luontevaa muun arjen lomassa taustalla viritellä suunnitelmia viiden vuoden päähän ajoittuvasta asuntokaupasta tai seuraavan kesän lomasta. Minulla on mielestäni myös aika hyvä kyky hahmottaa puolison makua, eli osaan "esivalita" sellaiset asiat, jotka todennäköisesti kiinnostavat molempia. Itsekään en olisi valmis maksamaan puolia pelkästään toisen maun mukaan valitusta tavarasta. Tiedostan, että mies elää vuokseni huomattavasti monimutkaisempaa elämää kuin ehkä itse valitsisi, vuosien saatossa olemme oppineet molemmat tulemaan tässä vastaan.

Meillä vallitsee tilanteen suhteen hyvä yhteisymmärrys, mutta tuttavapiirissä tuntuu olevan myös pariskuntia, joissa nainen määrää aivan kaikesta ja toisaalta marttyyrimaisesti valittaa miehen passiivisuutta. Sitten kun puoliso on hoitanut jonkun asian, haukutaan hänet suureen ääneen somessa koko tuttavapiirille, että "kerrankin jätin miehen hoidettavaksi joulukortit ja näin rumia hankki". Kuka haluaa toimia toisen pikkuapulaisena ilman mitään omaa päätösvaltaa?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja pee äs ihana vauvapallero kuvassa!

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on kyllä tuhannen tosi, että ei toista saa myöskään kohdella pikkulapsena. Mäkin myöhemmin häpesin ja pyysin anteeksi, kun olin mennyt meuhkaamaan Tikille niistä "väärän värisistä" lakanoista. 

Ja jotenkin se menee niin, että kun on itsevarmuutta päättää, sitten päättää asioita, ja saa lisää taitoa ja itsevarmuutta päättää niitä. Se on kierre!

ROSAMARIAVUORI

Hahah miten hyvin sanottu! "Minä brainstormaan ja mies alasampuu" - allekirjoitan täysin! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä (nainen) yleensä mietin lomalle tekemistä, reissuja yms, joita mies ampuu alas. Kerran päätin antaa asian olla ja sanoin että mies saa päättää loman kulun. Oli ihan tyhmä loma. Oltiin vain kotona ja kiukuteltiin. Itse tulin tästä onnettomaksi ja jatkossa sitten oman onneni takia olen jatkanut suunnittelua.

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep jep! Se kenelle asiat on tärkeämpiä, päätyy ne hoitamaan usein. Ja siis todellakin pois himasta lomalla, vaikka väkipakolla! :) (Kotia on kokeiltu, ei toimi ainakaan koko lomaa.)

EvaDo (Ei varmistettu) https://scanchic.blogspot.fi

Mieheni on harkitsevainen rahankäytössä koska on matalapalkkaisessa työssä 1800€/kk, hän harvemmin ostaa asioita spontaanisti. Hän on myös uskomattoman jääräpäinen ja sanoo "ei" kun tuntuu että nyt häntä pusketaan johonkin mihin suuntaan hän ei halua. Hän rakastaa rentoutta, tasaista ja rauhallista elämää. Hän pitää asioista jotka kestää vuosia eikä ymmärrä kerta kulutusta. Koska hän on se jalat maassa kaveri on siis lähes luonnollista että minä olen se jalat ilmassa nainen sitten. En ole kovinkaan feminiininen vaan sellainen rempseä poikatyttö, joka on spontaani ja päästä varpaisiin aivan mahdoton menijä. On urahaaveita, matkahaaveita, asuntohaaveita ja haaveita muuten vaan. Itse hankin parikymppisenä asunnon ja olen siitä velaton varmaan 34v:na. Yhdessä vaiheessa tuntui että tukehdun velan alle - ei se ole niin helppoa maksaa yksin liki 200 000€:n asuntolainaa kuin että sen jakaa jonkun kanssa puoliksi. Kun muutin nykyisen mieheni kanssa yhteen, laitoin omani asunnon vuokralle ja muutimme vuokra-asuntoon joka on lähempänä meidän molemman duunipaikkoja (ent. asunnostani työmatkani 1h 30min kun nykyisellään se on 30min). Asuntoni vuokra kattaa asunnon vastikkeen sekä nykyisen vuokran omalta osaltani mikä on kiva koska itse työskentelen kanssa matalapalkatussa työssä n. 2000€/kk. Hän selvitti asunnon sähköt, vakuutukset, vuokravakuutukset ja muuttoauton+muuttoapulaiset kun minä selvitin asunnon netin, saunamaksut. Asunnon sisustushankinnoista vastaan pääsääntöisesti minä, hän sanoo mielipiteensä mikä vaikuttaa kanssa koska hänen tulee viihtyä kodissa kanssa, minä myös maksan pääsääntöisesti jos jostain syystä haluan sen 500€:n maksavan desing tuolin jota hän ei voi ymmärtää niin minä sitten saan maksaa sen itse sama toimii myös toisinpäin hän hankki älyttömän pelikoneen itselleen. Isot hankinnat laitetaan muuten puoliksi esim. sänky.

Olemme paljon puhuneet siitä jos hankkisimme lapsia. Millaista elämämme sitten olisi. Miten taloutemme sitten voisi kun olisi selvää että nykyisestä elintasostamme emme voisi ehkä pitää kiinni. On myös aika selvää että minä tahdon luoda uraa kun taas mies nauttii siitä että hän tekee työnsä, harrastaa ja on kotona. On siis selvää että hän kun on niin tasainen että hän tulisi hoitamaan kotia ja lasta/lapsia jotta minä pääsen porskuttamaan niin paljon kuin sielu sietää. Tästä ei hirveästi puhuta nyky-yhteiskunnassa. Mies nähdään se talouden tukijana, Hesarissakin oli jokin juttu mielipidepalstalla kuinka miehen tehtävä on vaan uhriutua työnsaralla jotta nainen voisi viettää pitkää perhevapaata kotona. Entäs kun nainen haluaa luoda uraa ja mies viihtyykin kotona. Katsoin aiheesta joskus Anne Hathawayn tähdittämän elokuvankin (Interview) jossa hän oli hyvin urakeskeinen nainen ja tämän seurauksena miehensä petti. Olipas tosi kiva ja kannustava elokuva. :P

Kun lähdemme lomalle niin minä selvitän lennot ja hotellit sekä varaan ne pääsääntöisesti sen takia että omaan kaikenlaisia bonusjuttuja jo pitkään matkustaneena (ennen suhdettamme). Hotelleista rajaan kivoja vaihtoehtoja joihin hän antaa sitten mielipiteensä ja yhdessä tehdään päätös mutta olen onnellinen siitä ettei mieheni ole niin vaativa niin kuin exäni. Hän halusi aina parempaa kun taas nykyinen ei saa slaagia kun majoitumme vain kolmen tähden hotelliin, hänen tasonsa menee siinä ettei paikassa ole luteita. Sopii mainiosti minulle. :) Oli myös aivan ihanaa kun vein hänet ekaa kertaa vanhalle kesämökillemme joka käsittää lähinnä pienen tuvan vailla juoksevaa vettä ja sisähuussia. Hän ei onneksi ollut moksiskaan kun joutui ensi töikseen tyhjentämään kaivon. Kaikki poikaystäväkokelaat eivät ole olleet järinkään vakuuttuneita siitä aurinkosähkö on toimiva metodi ja että on kiva olla keskellä korpea ja tehdä maaseutu-askareita tai sitten vaan loikoilla riippumatossa. Paras asia suhteessani nykyisen kanssa on se että ihan kaikesta voi puhua, nukkumaan ei mennä koskaan ennen kuin riita on sovittu. Tämä asioista avoimesti puhuminen, tunteiden ilmaisu, toisen tukeminen/kehuminen ja suhteessa hassuttelu, tuntuu olevan se joka erottaa meidät useimmista lähipiirin huonosti menevistä suhteista. 80% ajastamme tulemme toimeen toistemme kanssa hyvin ja 20% ajasta toisen naama ärsyttää puhumattakaan tekemisistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt on pakko kysyä millä matematiikalla 2000€:n kk-tuloilla maksetaan vähän yli 10 vuodessa 200 000 euron laina? Ei vaan oikein nopeatkaan, ylimalkaiset laskelmat osu kohdilleen..

Eevis2 (Ei varmistettu)

Edellisen kiireellä valitun vuokra-asunnon piti olla väliaikainen koska sopi sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Vuoden asumisen jälkeen ilmoitin, että ainakin minä hylkään ko. rotanloukon. Tämä toimi katalysaattorina muutamille asuntonäytöille ja asuntovälittäjän "tulkaa katsomaan vielä tämä" täysin omien valintojemme vastainen (sijainti, ikä, hinta...) kohde olikin sitten se, johon mies ihastui täysillä ja osti. Ja on kiitellyt, että patistelin!

emmms (Ei varmistettu)

Meillä ollaan tässä asiassa aika tasa-arvoisia. Minä olin meistä se, jolle oli alusta asti selvää, että yhteinen asunto jossain vaiheessa ostetaan. Mies oli kuitenkin se, joka sopivan hetken tullessa selasi asuntoilmoituksia ja perehtyi laina-asioihin. Minä taas hoidin pankkien ja kiinteistövälittäjien kanssa aiheesta meilailun. Nyt uudessa kodissa mies on sisustusvastaava, koska hänellä on paljon parempi esteettinen silmä kuin minulla. Mies onkin jo kuukauden ajan puhunut uuden maton ostamisesta, katsotaan milloin minä innostun :D Naimisiinmeno ja lasten hankkiminen kuuluvat kummankin suunnitelmiin, mutta ajattelin toimia tässä samalla tavalla kun asunnon kanssa. Olen tuonut selvästi ilmi haluni näihin askeliin, mutta haluan, että mieheltä tulee varsinainen aloite näihin. Varsinkin lasten hankkiminen on niin iso asia, etten voisi koskaan painostaa toista ihmistä siihen.

Yleisesti meillä nämä kuvatut toimintatavat heijastavat luonteitamme. Minä tykkään suunnitella tulevaisuutta; tiedän mitä teen huomisiltana, kesälomalla ja ensi jouluna. Olen kuitenkin varovainen tekemään isoja muutoksia. Mies taas ei tykkää suunnitella aikatauluja viikkoa pidemmälle, mutta on toisaalta jostain innostuessaan todella hyvä perehtymään ja sitoutumaan asioihin.

Yleisesti ajattelen, että tämä suunnitelmallisuus voi olla syy, miksi naisilla on vetovastuu asioista. Tuttavapiirissäni naiset yleensä sopivat kahvitteluhetkensä tietyksi ajaksi tiettyyn kahvilaan kuukauden päähän, kun taas miehet soittavat; tuletko nyt meille hengaamaan. Lisäksi keskimäärin naiset ovat tarkempia siitä, miltä kotona näyttää ja esimerkiksi vääränväriset lautasliinat voivat pilata päivän. Miehille ulkonäköasiat taas tuntuvat olevan yhdentekeviä ja käytännöllisyys ratkaisee. Lautasliinana voi siis hyvin käyttää talouspaperia. Tietysti tämä on yleistys ja kuten itsekin ylempänä kerroin, meillä esimerkiksi sisustuksen suhteen mies on tarkempi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Superkiinnostava aihe, aluperäinen teksti ja kommenttiketju! Pakko kommentoida ei parisuteessa elävän naisen näkökulmasta :)

Olen elänyt viimeiset seitsemän vuotta itsekseni (sitä ennen vähän yli kahdeksan vuotta parisuhteessa miehen kanssa), ja oikeastaan suurin syy, miksi joskus kaipaan parisuhdetta on se, että silloin ei tarvitse tehdä kaikkia päätöksiä ja suunnitelmia yksin. Multa jää rehellisesti sanottuna joskus asioita tekemättä siksi, että olen vähän laiska ja passiiviinen, enkä saa aikaiseksi suunnitella esimerkiksi ulkomaanmatkaa pelkästään itseäni varten (toki teen matkoja ystävien kanssa) tai järjestää isoja juhlia yksin. En tarkoita, että haluaisin, että joku muu päättäisi ja tekisi kaiken puolestani, mutta uskon, että olisin itsekin innokkaammin ja aktiivisemmin tekemässä suunnitelmia, jos olisi joku, jonka kanssa niitä voisi tehdä yhdessä.

Myös esimerkiksi asunnon ostaminen olisi mulle taloudellisesti tällä hetkellä mahdollista, mutta se tuntuu lähinnä ahdistavalta, kun kaikki pitäisi päättää ja hoitaa yksin. Tiedän, että se olisi ihan tosi järkevää ja että oikeasti se ei ole mitään avaruustiedettä, vaan pystyisin siihen siinä missä muutkin, mutta mä en saa koko ajatuksesta iloa, niin kuin toivoisin saavani, vaan pelkästään ihottumaa, kun ei ole ketään, jonka kanssa käydä näytöissä ja vertailla lainatarjouksia ja pähkäillä yhdessä. Ei sen toisen tarvitsisi tietää tai osata mitään yhtään enempää kuin minun, mutta jotenkin mun olisi helpompi suhteuttaa asioita päätöksenteossa, kun siinä olisi toinen ihminen ja hänen toiveensa ja mielipiteensä, jotka pitäisi ottaa huomioon myös.

Hassua: kun voisi tehdä ihan mitä vaan ja saa itse päättää kaikesta, mun on hankala valita, mitä oikeastaan haluan ja mitä en. Sitä en osaa sanoa, mitä tapahtuisi, jos vielä joskus päätyisin parisuhteeseen: ottaisiko toista osapuolta hanakaman roolin noiden Julian kuvaamien asioiden ajamisessa? Vai antaisinko sen roolin toiselle? Mun naiivin idealistisessa haavekuvassani tietysti kumpikin olisi aloitteellinen ja kumpaakin kiinnostaisi ja isot päätökset syntyisivät aina yhdessä ja arki jaettaisiin tasapuolisesti, haha. Mutta esim. naimisiinmenon ja mahdollisen lasten hankkimisen (jossa kohta kyllä tulee jo ikä vastaan) suhteen mulla ei ole vahvaa toivetta suuntaan tai toiseen nyt, kun en tiedä, kuka olisi se, jonka kanssa olisin parisuhteessa, millainen ihminen hän olisi ja mitä meidän välillemme kasvaisi näistä lähtökohdista.

Juliaihminen
Juliaihminen

Fiilaan omalla tavallani! Musta tuntuu, että maailma on täynnä ihmisiä, joille moni asia on hyvä niin tai näin. Sitten ne, joilla on joku selkeä visio pääsevät toteuttamaan visionsa, ja suurinpiirtein kaikki ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Ihan älyttömän moni asia mun elämässä on aika lailla se ja sama. Vaikka mitä ruokaa laitetaan, mitä sarjaa katsotaan illalla, millaiset vaatteet puetaan arkena lapselle... Maailma olisi varmaan aika paha paikka, jos ihan jokaisella olisi tarkka visio kaikesta. Ehkä näitä päätöksen tekijöitä ja sellaista "kaikilla on selkeä unelma tulevaisuudesta" -tyyppejä korostetaan jotenkin aika paljon, vaikka oikeasti tosi moni on sillee vähän että no vaikka jos nyt sitten. Siis ihan jostain lapsien hankkimisesta saakka! 

Mä olen kanssa niin ihminen, jolle valitseminen on monissa tilanteissa hankalaa juurikin siksi, että asia on usein niin se ja sama :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen postaus, koska asettihan miehesi työ ja työnantaja nyt ainakin mun mielessä täysin uuteen valoon sun ikäisen monen sijoitusasunnon hankinnan jne. Olette melkoisella etumatkalla em. syistä. :) Eikä siinä yhtään mitään, en vaan muista että tästä olisi ollut mitään mainintaa aiemmin. Myöskään nuo "ei tehrä tästä ny numeroo" -tyyliset disclaimerit joita miehesi blogissaan mainitsi, ei oikeasti tietenkään vaikuta. ;)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hohhoijakkaa. On aina niin mukavaa tulla määritellyksi oman miehensä kautta. 

Ensinnäkin, minä olin se, joka halusi tuon ensimmäisen sijoitusasuntomme puolitoista vuotta sitten hankkia, ja vähän samalla tavalla kuin ensi asunnon kohdalla, minä olin proaktiivinen siinä hommassa. Toiseksi mieheni on ollut ihan muualla töissä aiemmin ja aloitti vasta viime syksynä pankissa duunissa. Kaikki sijoituspäätökset ja -ostot on tehty ennen sitä, eikä me olla oikeastaan ehditty viime syksyn jälkeen tehdä minkäänlaisia sijoituspäätöksiä. 

Mua jotenkin rassaa tällaiset pitkälle viedyt johtopäätelmät, jotka eivät oikein perustu muuhun kuin spekutukseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Anteeksi, mikähän muu tämä kenttä tai edes koko blogi monilta osin on, kuin "spekutukseen" perustuva?? Eikä sinua määritelty miehesi kautta, vaan todettiin/luultiin/kuviteltiin yhteisen sijoitusasunnon ostaneen parin toisen osapuolen työpaikka rahoituslaitoksessa. Woo, miten vaarallista. :'D

Juliaihminen
Juliaihminen

Sekä ensimmäinen kommentti että tämä kommentti kuulostavat siltä, että haluat ilkeillä mulle, ja se on mun mielestäni ikävää. Ei niinkään vaarallista, mutta harmillista. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Apua, mitä väliä sillä on missä Julian mies on töissä? Katsoitko yhtään titteliä? Käsittääkseni hän ei ole sijoitusneuvoja tai pankkiiri, vaan tekee ihan muuta, Mä en myöskään ihan ymmärrä, mitä näillä viesteilläsi haet. Millä tavalla ajattelet, että miehen nykyinen työpaikka on vaikuttanut omistus- tai sijoitusasunnon hankintaan silloin, kun mies on ollut jossain muussa työpaikassa?

Vierailija (Ei varmistettu)

Tätä lukiessa en kyllä enää ihmettele tietyn tyypppisten miesten vetäytymistä autotalleihin ja mancaveihin. Toisaalta vaaditaan ihan yleiselläkin tasolla miesten osallistumista perinteisiin naisten kotitöihin, mutta sitten kun mies jotain tekee niin tekee hän sen väärin (ostaa väärän väärisiä pyyhkeitä, pukee lapsen väärin, ostaa vääräää ruokaa, siivoaa väärin jne. :)). Kerrostalossa ja usein rivi/paritalossakin asuessa niitä perinteisiä miesten töitä ei juurikaan ole, autoa ei useinkaan voi enää huoltaa itse kuin korkeintaan renkaiden vaihdon, joten ymmärrän, että moni mies on aika hukassa, kun pitäisi osallistua, mutta ei osaa tehdä mitään oikein. Monessa perheessä tulotasokin saattaa olla aika sama, joten senkään varaan ei voi enää omaa osallistumistaan laskea. Ja sitten mahdollisessa erotilanteessa, kun nainen "kyllästyy pyörittämään kaikkea yksin" niin mies on aika hukassa.

Ja tämä kommentti siis tarkoittaa juuri näitä tapauksia, joissa nainen haluaa päättää kaikesta ja valittaa kotitöiden ja metatyön määrästä, mutta toisaalta haluaisi, että mieskin osallistuu, mutta naisen haluamalla tavalla. Miksi yhteiselosta pitää tehdä vaikeampaa kuin se on? Meillä tekeminen jakaantuu aika paljon sen mukaan mitä kumpikin osaa tai tekee mieluummin ja isoista päätöksistä keskustellaan yhdessä, vaikka toinen tekisikin pohjatyötä ja tekisi tiettyjä päätöksiä (esim. pesukoneen tai tietokoneen valinta, matkajärjestelyt). Molemmat saavat myös sisustaa, vaikka toinen ei kaikista ratkaisuista niin tykkäisikään. Isot linjaukset päätetään yhdessä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun mielestä tässä keskustelussa on ollut mukavan rehellistä itsereflektiota. Olisi helppo vain sanoa itsestään, että "minä olen täydellinen ja ongelma on muissa", mutta just tämän asian huomaaminen, että oma kontrollifriikkeys on myös osana tätä rakennetta voi olla avain muutokseen.

Toisaalta ei tässä kannata myöskään missään nimessä syyllistää pelkästään naisia, oman kokemukseni mukaan naiset ottavat myös vastuuta syyllisyydestä itselleen silloinkin, kun vika on juuri rakenteissa.

Ideana on juuri se, että lopetetaan perinteiset miesten ja naisten työt ja puhutaan vain töistä. Ensin tunnistetaan ongelma, sitten TUHOTAAN SE. :)

Helen23 (Ei varmistettu)

Tästä ilmiöstä oon tosi samaa mieltä. Mun ystäväpiiriin kuuluu useampi tällaisesta valittaja: Mies siivoaa huonosti, laittaa astiat tiskikoneeseen väärin, ottaa lapselle väärät kengät aamulla.. you name it. Oon miettinyt, että niillä miehillä on varmaan aika raskasta. Ja tietysti myös naispuolisella, koska hän hoitaa kotityöt koska tekee ne omasta mielestään paremmin.
Mä oon itsekin meinannut sortua samaan valitukseen, mutta tajusin ainakin jollain tasolla ettei se kannata eikä tunnu toisesta kivalta.
Kun muutettiin yhteen monta vuotta sitten, niin keskusteluja joutui kyllä käymään ja miestä piti välillä kannustaa tai pakottaa siivoamaan ja laittamaan omat tavarat paikalleen. Nykyään hän tekee kotitöitä oma-aloitteisesti. Varmaan kokonaiskuvaa katsoessa mulle jää enemmän kotihommia, mutta toisaalta pidän niistä ja mun siisteystandardit on korkeammalla kuin miehen (niin ehkä hänen ei tarvitse joutua kärsimään mun pikkutarkkuudesta ja neurooseista :D).

Vierailija (Ei varmistettu)

En usko, että sellasia naisia enää on, jotka valittaa lapsen sukkien väristä päiväkotiin viedessä, jos mies on ne valinnut. Jos valittaa, niin se ongelma on tullut jostain naisen esteettisestä perfektionismiroolista, joka pitää purkaa lopullisesti. Toisekseen, aika harva mies nykyään osaa ainoastaan porata tms. ja tuntee olevansa hukassa kun pitää tyhjentää tiskikone ja katoaa autotalliin. En usko tähän yhtään. Kotityöt oppii helposti oli mitä tahansa haarovälissä, ei se sukupuolesta ole kiinni.

Kyse on vastuusta ja vallasta. Miehet on kautta aikojen saaneet valita mieluisat tehtävät ja mitä Julia (ymmärtääkseni) sanoo, on se, että nyt mies voi päättää olla ottamatta vastuuta vaativimmistakin tehtävistä, jos ei huvita, koska naiset osaa nykyään tehdä nekin naisten koulutustason noustua. Tavoitteena on vastuun ja vallan tasajako, joka on vielä kaukana kodeista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei se ole uskon asia vaan näitä miehiä on, jotka eivät syystä tai toisesta osallistu kotitöihin, jopa nuoremmissa sukupolvissa. Itse olen seurannut parikymppisen pariskunnan solahtaneen samaan asetelmaan kuin isovanhempansa, toki mies on sellainen ettei ole lapsena/nuorena saanut kotona osallistua kotitöihin, joten hän ei ihan aidostikaan välttämättä kaikkea osaa. Oppia kyllä pystyy, jos annetaan oppia. ;) Varmaan tässäkin asiassa on nähtävissä erilaisia kuplia riippuen pariskunnan sosiaalisesta/taloudellisesta jne. asemasta. Kaupunkien ulkopuolella perinteinen roolijako elää paljon vahvemmin.
Ei kotitöiden perinteinen jako ole myöskään mikään universaali "miehet ovat saaneet valita mieluisat tehtävät", koska eihän kaikki miehet ole koskaan tykänneet "miestentöistä" kuten eivät naisetkaan "naistentöistä".

Vierailija (Ei varmistettu)

Mistä se sitten johtuu että tutkimukset todistaa, että miehet tekevät vähemmän kotitöitä (ja nykyään myös esim. vaativia elämän suunnittelutöitä)? Ehkä siksi, että he saavat valita tekevänsä vähemmän koska heillä on yhäkin enemmän valtaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tai miehillä on vähemmän valtaa kotona. Parisuhteita ja vallanjakoja on erilaisia. On miehiä, jotka eivät tee kotitöitä, vaikka toinen osapuoli niin vaatisi ja miehiä, jotka eivät niitä tee, koska eivät saa tehdä (koska tekevät ne kuitenkin väärin). Ja on parisuhteita, joissa on ihan ok, ettei toinen tee yhtä paljon tai juuri mitään kotitöitä, koska toinen haluaa pitää ohjat käsissä kotona ja siinä sivussa pitää vallankahvasta kiinni (joka tarkoituksella tai tiedostamattaan).
Esim. tällaisia kuvioita on tuon tutkimustuloksen takana.

Toinen ikuisuusaihe on perhevapaat ja miesten pitämät vapaat vs. naisten pitämät. Siinäkin on takana jos jonkilaisia perhetilanteita, yhteisiä ja yksityisiä päätöksiä, pakkotilanteita ja vapaaehtoisia valintoja jne, vaikka lopputulos onkin, että miehet pitävät perhevapaita reilusti vähemmän kuin naiset.

Riinainen (Ei varmistettu)

Halusin vaan sanoa, että te olette kyllä kuin luodut toisellenne, koska hitto et naurahdin Tikin romanttiselle huomiolle parisuhteenne alkutaipaleesta: "(suutelin puolisoani ensimmäisen kerran kolme päivää ennen Lehman Brothersin romahtamista)."

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvät poataukset teiltä molemmilta! Mut uuh miten vaikea aihe. En halua vahvistaa tämmöistä mallia omassa parisuhteessani, vaikka helposti lipsahdankin suunnittelijaksi ja toimeenpanijaksi, kun taas kumppanini on tyyliltään rauhallinen haaveilija. Näytin tätä postausta kumppanilleni, joka räväkän otsikon nähtyään ei suostunut lukemaan juttua, ja keskustelunavausyritykseni tavallaan epäonnistui. Toisaalta hänen reaktionsa oli silmiä avaava ja ymmärsin, että todellisuudessa tehdään aloitteita ja päätöksiä varmaan yhtä paljon, mutta hyvin eri tyylisesti ja eri asioista.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Lapsen yrittäminen", kiitos tästä! Niin usein puhutaan lapsista "hankittavina", vaikka todellisuus on useimmille ihan totista yrittämistä.

Ja teillä on todella kaunis koti!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olin vähän yllättynyt tästä näkökulmasta ja kommenttiboxin yksimielisyydestä! Oman tuttavapiirini perusteella menee toisinpäin. Toki naiset usein aloitteentekijöitä aika stereotyyppisesti jossain romantillisiksi miellettävissä yhteenmuutto-, naimisiinmeno- ja lastentekohommissa, mutta yleensä miehet huolehtii tärkeät RAHA-asiat, laskut, sopparit yms.

Omassa parisuhteessa hommat menee aika tasan. Mieheni on tosin luonteeltaan Selvittäjä, joka tekee päiväkausia taustatyötä kaikkeen, mä saatan sitten enemmän tai vähemmän lempeästi johdatella jahkailun päättämiseen. Tää usein rajaa vaihtoehdot vaikka vakuutusasioissa, mutta yleensä niihin perustuvat päätökset tehdään silti yhdessä. Toki on juttuja, jotka toista kiinnostaa enemmän, insinööriä laitteet ja selkävaivaista sänky yms, mutta suuret linjat menee näin, ja mitä nyt mietin isoja valintoja, on aloitteet menneet aika puoliksi tai kannat muodostuneet pitkissä prosesseissa. Tähän ehkä vaikuttaa se, että on oltu teinistä asti yhdessä, joten on kasvettu asunnonostoihin ja muuhun aika samaa tahtia.

Tosi kiinnostavaa pohdiskelua ja keskustelua!

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän sähkösopimus on AINA ollut mun nimissä. Siitä huolimatta mulle ei ole koskaan soitettu yhdestäkään kilpailevasta sähköyhtiöstä, mutta miehelle on useita ja useita kertoja...

Mutta lapsia meillä ei varmaan olisi vieläkään jos olisin odotellut miehen aloitetta :D (esikoinen täyttää kesällä kymmenen)

Qtea (Ei varmistettu)

Niin no on myös niin että naiset saa sosiaalisia rangaistuksia kotiin liittyvien asioiden mokaamisesta ja miehet ei. Yllätysvieraiden saapuessa keskelle tiskivuorta ja petaamattomia sänkyjä ei oo monille miehille mikään stressin aihe, mutta naisille on. Tää household-fairy-penalty (itse keksin, älkää googlatko turhaan) ihan takuulla tehokkaasti pakottaa sellaiseen riskienhallintaan missä rentoilu on mahdollista vaan sillä ehdolla että toinen osapuoli on tosi aktiivinen ja riskit jää alhaisiksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, ihan sairaan tärkeää kun sanoit tämän! Tämä on nimittäin jumalan tosi. 

Se on usein niin, että jos mennään vaikka vireaaksi jonnekin, on naisen tehtävä hankkia tuliaiset tai lahjat synttäreille - ja jos ei tuliaisia ole, se vähän niin kuin kostautuu naiselle sosiaalisesti. Itse olen esimerkiksi päättänyt, etten hanki mieheni kummilapsille lahjoja tai mieti, mitä viemme, jos käymmä hänen ystäviensä tai sukulaistensa luona. Mies hoitaakin nykyään nämä tyylikkäästi, mutta joskus on käynyt jotain mokia näiden suhteen, enkä ole halunnut paikkailla, vaikka tiedän, että luultavasti minä saan siitä pahaa silmää.

Mahtava termi, käyttöön! :D

Leijona (Ei varmistettu)

Meilläkin on mökillä aurinkopaneelit ja se ei ole niin yksinkertainen asia, kuin voisi ajatella. Akkuja täytyy huoltaa ja energiaan kulutusta seurata ja järeimpiin työkaluihin tai energiaa kuluttaviin toimintoihin tarvitaan agrigaattia, mutta lapselleni energian tuottaminen on pienestä pitäen ollut hyvin selkeää ja se, että energiaa voi tuottaa useilla eri keinoilla eli varmaan tämän mökkeilyn ansiota.
Työt jaetaan, niin että vaatehuolto, ikkunoiden pesu sekä astiuoiden pesu kuuluu minulle ja imurointi, enimmäkseen ruuanlaitto, kaupassa käynti sekä korjaukset kuuluu miehelle. Liikumme myös epämukavuusalueilla ja osllistutaan sekä opetellaan toisten hommia. Silloin kun on suursiivous, niin se tehdään yhdessä.
Ongelmia tuottaa rahan käyttö, koska olen itse säästäväinen ja hän on tuhlaavainen sekä impulsiivinen ostaja. Näinollen yhteinen tili ei mielestäni toimi ja itse kun ostan harvoin jotain, niin se on yleensä laadukasta ja kallista. Kun toinen tuhlaa niin toisella ei olekaan varaa omiin ostoksiin.

annepa (Ei varmistettu)

Entisessä suhteessa olin ihan selvästi vetovastuussa. Se näkyi mm. siten, että kun puhuttiin että olisipa kiva taas pitkästä aikaa matkustaa, sanoin eksälle, että joo, mennään vaan, sinä järkkäät. Arvatkaa mentiinkö yhtään mihinkään... Aikaisemmin minä olin järjestänyt matkat, joten oltiin matkusteltukin jonkin verran. Hän tapasi kysyä, että mitä syötäisiin ja jossain vaiheessa aloin vain sanoa että en tiedä. Ruokaa saatiin kuitenkin, mutta siis tällä tasolla oli hänellä se päätöksenteko. Ja minä vain lakkasin tekemästä päätöksiä hänen puolestaan.

Nykysuhteessa mies hoitaa kotihommat, koska on kotona ja minä käyn palkkatyössä. Hän hoitaa kotityöt eri tavalla kuin minä, mutta en TODELLAKAAN ala urputtaa että väärin imuroitu, koska mun ei tarvi imuroida, luututa, käydä kaupassa tai tehdä ruokaa. Emme ole hukkuneet paskaan tai kuolleet nälkään. Ja ensimmäisen kerran kun matkustimme yhdessä hän vei minut Norjaan. Ja todellakin siis vei, minun ei tarvinut tikkua ristiin panna, kaikki oli valmiina <3
En minäkään ihan toimeton ole kuitenkaan, talo ja laina ovat minun ja niin myös kaikki kiinteistönpitoon kuuluvat asiat kuten liittymät, vesilaskut, sähkölaskut, remontit ja verot.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mies on tummaihoinen, ja on kyllä kiinnostavaa nähdä miten meitä puhutellaan esim. pankissa lainaneuvotteluissa tai kaupassa kun ostetaan jotain kallista tai teknistä. Asiakaspalvelijat on tottuneet puhumaan näistä asioita valkoiselle miehelle ja meidät kohdatessaan he ei tiedä kummalle puhua ja miten. Oon kyllä tullu siihen tulokseen että Suomessa valkoinen nainen on lopulta ”korkeammalla” tässä arvoasteikossa kun musta mies. Rakenteitessa tämäkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Voin niin kuvitella nämä tilanteet. Jotenkin asiakaspalvelussa pitäisi satsata siihen, että puhutaan tasapuolisesti molemmille ihmisille keitä siinä ollaan palvelemassa, mutta hierarkiat näkyy kuitenkin vahvasti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olisiko syynä enemmän se, että olettavat, ettei mies puhu suomea?

Itse en myöskään ole koskaan tavannut pankissa tai kaupassa henkilöitä, jotka eivät puhuisi meille molemmille, kun olemme yhdessä mieheni kanssa esim. lainaneuvottelussa tai ostamassa jotakin teknistä tavaraa. Ylipäätään en muista tilannetta, jossa vain miehelleni puhuttaisiin, kun olemme yhdessä hoitamassa jotakin asiaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eihän se otsassa lue että puhuuko suomea vai ei. Ylipäätään ei-valkoisille puhumisen välttely on monin tavoin paha asia: suomalaiset kokevat tulevansa syrjityksi ja maahanmuuttajat eivät opi suomea. Sitäpaitsi kuinka moni asiakaspalvelija ei osaa esim. englantia..

Hienoa että teitä on kohdeltu tasa-arvoisesti! Toivottavasti se lisääntyy.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nykyään esiintyy myös näkökulmia, että ihmiselle, joka ei ole ns. kantasuomalaisen näköinen, ei keskustelua saa avata englanniksi, koska se on loukkaavaa, mutta toisaalta suomen puhuminekin on loukkaavaa, koska henkilö ei ehkä osaakaan suomea. En siis ihmettele, että jotkut asiakaspalvelijat menevät sekaisin, kun haluaisivat vain olla kohteliaita. :)

Toinen Laura (Ei varmistettu)

No voi ny, tartte tehdä niin vaikeeks. Sen kun avaa suunsa ja katsotaan sitten millä kielellä lähdetään palvelua viemään eteenpäin. Alepan kassana kanta-Helsingissä erityisesti kesäisin saatoin vetää kassa-small-talkin suomeksi ja englanniksi yhteen rimpsuun jos ei en ollut varma kielivalinnasta (eli asiakas oli mykkä eikä vastannut tervehdykseen). Nykyisessä ammatissani aloitan kyllä suomeksi, mutta vaihdan mutkattomasti siihen kieleen mitä asiakas mulle puhuu, usein puhutaan suomea ja englantia iloisesti sekaisinkin.

norway (Ei varmistettu)

Meillä mies on ollut aloitteellisempi isoissa hankinnoissa, kuten asunnon ostamisessa. Toisaalta hänellä oli jo kokemusta asuntokaupoista ja työnsä kautta suhteita lainan neuvotteluun. Aluksi tosin minä olin se, joka halusi muuttaa yhteen, mutta innostuttuaan hän hoiti lopulta asiaa enemmän. :D Toisaalta hän on myös nopeampi liikkeissään, itse jahkailisin asioita ikuisuuden. Hän on myös huolettomampi rahankäyttäjä (tienaakin enemmän), itse olen harkitsevampi.

Mies on meillä kilpailuttanut myös vakuutukset ja sähkösopimukset, sopii minulle hyvin. Myös sisustusasioissa ollaan oltu aika paljon yhdessä liikkeellä ja molemmat ovat tehneet omiakin hankintoja. Itse olen ehkä enemmän vastuussa kodin pikkujutuista, kuten tekstiileistä, huonekasveista, astioista ym. Miehen ensimmäiset hankinnat uuteen kotiin olivat tv ja stereot... :D Matkoja ovat molemmat ideoineet ja varanneet, yleensä hotellit ym. päätetty yhdessä.

Kiva kuulla, miten kenelläkin asiat hoituvat. :) Ja kiva huomata, että kommenttien perusteella itsellä on aika aktiivinen kumppani! :D

Nebbie (Ei varmistettu)

Olen aiemmin ennen nykyistä suhdettani ollut hyvin ohjaksien päässä päättämässä, mutta nykyisen miehen myötä on täytynyt varsinkin sisustukseen liittyen antaa vähän löysää. Mies haluaa myös kovasti vaikuttaa ja valita miltä koti näyttää.

Ja samaistun kyllä yllä olevaan kommenttiin siitä, että meillä mies on aiemmin omistanut asunnon ja hän oli johtava voima meidän uuden yhteisen asunnon ostamisessa. Sama pätee vakuuus- ja sähkösopimuksiin, hän kilpailuttaa ne mielellään. Olen kyllä huomannut myös miehen päätöksen tekotavan muuttuneen minun myötä, olen omasta mielestäni tuonut hieman harkitsevuutta peliin.

Ehkä olemme normista poikkeava pariskunta kun mies päättää meillä myös, menee nykyään 50-50. Onko tämä sitä tasa-arvoa? Toki ihmisiä ja suhteita on erilaisia jossa työnjako on aina omanlaisensa. Meidän taloutta parhaiten kuvastaisi ehkä konservatiivinen tasa-arvo jos niin voisi sanoa.

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.