Päätös, joka on tuonut paljon iloa elämääni

Juliaihminen

Tein muutama vuosi sitten sellaisen päätöksen, että pyöräillessä pysähdyn aina suojatien eteen silloin, kun jalankulkija aikoo ylittää sen. Sinällään tämä ei ole mikään vallankumouksellinen idea, koska myös Suomen liikennesäännöt sanovat, että näin kuuluu tehdä.

Olen kuitenkin huomannut, että tällä taktiikalla saa valtavasti hymyjä osakseen! Etenkin silloin, kun pyöräilen Kauppatorin viertä, ja turistit ovat ylittämässä pyörätietä, niin pidän oikein kunnia-asiana sitä, että pysähdyn ja annan heidän mennä ensin. Sen sijaan silloin, kun pyöräilijät tulevat lujaa ja oikein soittavat kelloa suojatietä ylittäville hölmistyneille turisteille, minuun iskee turhautuminen:

Miettikää nyt herran tähden, mitä tuollainen rimputtelu tekee meidän Suomi-brändille!!!!!!!!!!!!!

Menevät turistit vielä kotimaihinsa ja sanovat ystävilleen, ettei Suomeen kannata matkustaa, kun siellä vaan kelloa rimputellaan suojatiellä viattomalle jalankulkijalle. Eivät tule sen jälkeen isoina turistilaumoina pyörimään Kauppatorille kalakukkoa ostamaan (koska jostain syystä olen nähnyt Helsingin kauppatorilla tätä myytävän). Menee siinä kuulkaa meidän kansantalous aivan tappiolle, tulee kestävyysvaje eikä virtaa lainkaan ulkolaisen rahaa tänne meille. Millä sitten kustannetaan puistoruokailut ja taidehankinnat Emmaan?!!! Kysynpä vain!!!

Että parempi miettiä sen kellon kanssa, jos ette halua, että maamme ajatuuu konkurssiin ja me kaikki joudumme mieron tielle!!!

Mutta itse olen kunnon kansalainen, pysähdyn ja annan ihmisen kulkea tien yli, kuten hänen kuuluukin saada tehdä. 

Ihan vain tuli mieleen kertoa.

 

Kai maar tekin pysähdytte suojatien eteen pyörinenne ja etenkin autoinenne? (Ja mietitte samalla kansantalouttamme.)

 

Lue myös:

Äijäs se siellä kävi (rimputtelu on muuten porttiteoriani mukaan portti muille kadulla huutelemiseen)

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Asun sen verran landella, että pyöräilen lähinnä maastossa enkä tiellä tai kävelijöiden seassa. Mut sen olen kaikin keinoin yrittäny pitää, että autolla annan AINA tietä suojatietä ylittäville kävelijöille. Ja menen kyllä itsekin aina kävellessä suojatielle, jos näyttää siltä että tulevat autot ei aja sataakahtakymppiä kohti suojatietä. Se on hassua miten joidenkin kuskien naamasta näkee sen hölmistymisen, kun joutuukin pysähtyä ja väistää kävelijöitä. 

Maira__ (Ei varmistettu)

Mä meen kans aina suojatielle puoliväkisin! Vituttaa ne autoilijat jotka ei pysähdy! Itse pysähdyn AINA

Juliaihminen
Juliaihminen

Amen, itse olen vanha suojatielle tunkeutuja (paitsi lastenvaunujen kanssa pitää joskus vähän varoa), koska hemmetti vieköön, Suomen laki sanoo, että auto pysähtyy suojatielle, joten näin ollen auton on syytä varautua pysähtymään kaupunkiajoassa suhteellisen usein.

Nea H. (Ei varmistettu)

Samaa mieltä! Saan kyllä aiheesta myös hymyjen lisäksi myös omaa verenpainetta nostettua. On raivostuttavaa kun pysähdyn rautatieaseman edessä suojatien eteen antamaan jalankulkijoille tietä ja takaani tulee toinen pyöräilijä joka meinaa ajaa jalankulkijoiden päälle. Liikennesääntöjen mukaan kävelijöille pitää antaa suojatiellä tietä, myös pyöräilijöiden. Tämä tuntuu monelta unohtuvan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minuun ei oikein iske nämä humoristiset tekstit, mutta paljon pyöräilevänä ja jonkin verran autoilevana annan toki tietä, mutta seuraan myös muuta liikennettä ja ajan ensin silloin kun minulla on etuajo-oikeus tai liikennesäännöt niin velvoittaa. Tietenkään en aja kenenkään päälle tai edes lähelle. :) Kaikki autoilijat ja pyöräilijät eivät kuitenkaan seuraa samalla tavalla kevyttä liikennettä ja minusta on melko typerä idea astua suojatielle ilman, että edes katsoo onko ketään tulossa "koska minulla on oikeus". Osa työntää vielä rattaatkin suojatielle ilman, että pää kääntyy. Tätä näen lähes joka kerta, kun olen auton ratissa.

Kauppatori on hirveä paikka ajaa pyörällä ja itse yritän suoritua siitä mahdollisimman nopeasti. Pyörätie on myös ajorata. Monet turisteista on kuitenkin nähnyt hieman isompaa ruuhkaa, joten tuskin järkyttyvät, vaikka muutama pyöräilijä soittaa kelloa. Jännä, että sekin on ihanan eksoottista, kun on kyse vaikka Italiasta ja autojen torvista tai Vietnamista ja skootterien torvista, mutta kun puhutaan Suomesta niin mitähän ne turistitkin ajattelee. :)

Innan (Ei varmistettu)

Lol

Piupali (Ei varmistettu)

Mulle autolla ajaessa on kunnia-asia päästää kävelijät ja pyöräilijät aina ensin, koska ajattelen, että he ovat tehneet paremman valinnan kuin minä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, ihana ajattelutapa <3

Evatoo (Ei varmistettu)

Haha, en omista kelloa joten pakko hidastaa/pysähtyä. Nykyisellään kirkuvat jarrut toimivat kellosta. :D :D Välillä mietin onko ne rimputtelijat sellaisia joilla on alla fixi/sinkula (suomeksi: yksivaihteinen ilman jarruja). Mua ärsyttää se että jotkut ajaa keskellä pyörätietä eikä siellä pyörätien laidassa jotta takaa tuleva voisi ohittaa pysymällä pyörätiellä eikä tarvitsisi poiketa kävelijöiden sekaan. Samoin ärsyttää se Hakamäentien siltaväylä! Että merkataan tie kevyenliikkujen käyttöön, mutta ei määritellä kummalla puolella viivaa menee pyöräilijät, jolloin siinä tunnutaan noudattavan että menomenijät oikealla puolella ja tulevat vasemmalla, mutta sehän on ihan kauheeta, kun siinä sitten suikkii samalla väylällä pyöräilijät että kävelijät - ei sitten yhtään vaarallista! :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo! Kaikki tommonen shaisse liikennesuunnittelu ärsyttää. On kyllä huippu, että Helsingissä on sen kymmenen vuoden ajan kun olen täällä asunut, parantunut pyöräilymahdollisuudet todella paljon. En tiedä onko kiitos vihreiden vai keiden, mutta kaikki baanat ym helpottavat pyöräilyä. Vaikka toki vielä on paljon parannettavaa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä pysyn pois kauppatorin pyöräteiltä, ettei ala ahdistaa. Se on kamala, ahdas ja turistit hyppii ihan mistä vaan pyörätielle. Mutta jos siellä joudun ajamaan, koitan olla chillisti ja soitella kelloa ystävälliseen sävyyn (siis ainakin mun fillarin kellolla voi rimpauttaa iloisen heleästi ja mentaliteetilla "prkl pois tieltä"). Mun arkipäivän reitteihin kuuluu pyörätie Sibbe-monumentin luona ja sekin on aika kurja paikka. Kun jostain syystä niitä valokuvia pitää tulla ottamaan just siihen pyörätielle, eikä millekään jalkakäytävälle mitä siinä lähellä on. Ja kyllä sit kelloa soittelen, mutta silleen ystävällisesti (=tarpeeksi kaukaa eikä just kohdalla ja yleensä sopu sijaa antaa ihan kivasti ja ystävällismielisesti). Sillä kyllä mä itsekin ajatuksissani saatan eksyä vahingossa pyörätielle (pyöräilen enemmän kuin kävelen, joten pyörätiet tulee silleen autopilotilla ja silloin arvostan kyllä sellaista ystävällistä kellonsoittoa, joka huomauttaa mulle, että oot mujer nyt väärässä paikassa).

Mutta pahoja on ne tyypit jotka posottaa luurit korvissa mitään näkemättä ja kuulematta. Esim. jos bussista tulee joku tällainen Manskun "ihanilla" pyöräteillä jossa bussista tyypit päätyy just pyörätielle, niin tietty mä annan tietä (koska liikennesäännöt niin määrää), mutta sit se tyyppi jää siihen pyörätielle patsastelee. Ei kiva. Eikä oo kiva myöskään ne tyypit jotka fillarilla ohittaa väärältä puolelta. Siis kun pyörät noudattaa oikeanpuolista liikennettä, niin oikealta ei ohiteta. Piste. Paitsi että mäntit tekee sitä jatkuvasti ja se ei ole yhtään kivaa kun lapsi on liikenteessä ja koittaa väistää näitä sankareita. Kun siis lapselle on opetettu liikennesäännöt ja hän niitä noudattaa, niin nää sankarit "minä menen mistä on kätevintä" sit sekoittaa pakan ja vaaratilanteita piisaa (myös silleen, että oon suuntamerkin kanssa kääntymässä kotipihaan oikealle ja sieltä joku urpo fillaroi sit mun ohi oikealta). Argh, verenpaine alkaa nousta kun aattelenkin. Mutta joo, Helsinki ois paljon kivempi paikka kaikille, jos liikennesääntöjä noudatettaisiin.

Ja kyllä, pysähdyn suojatien eteen jos jalankulkija on menossa yli (tai näyttää suunnittelevan ylitystä). Etenkin tässä olen tarkkana lapsen päiväkodin luona, koska siellä on paljon päiväkoti-ikäisiä ja koululaisia ja näille pikkutyypeille haluan turvata jalankulkijoiden oikeudet täysillä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän täysin tuskan ja otan siitä päivittäin osaa. Etenkin nuo bussipysäkki pyörätiellä - yhdistelmät ovat aivan kammottavia. Tuntuu että siinä laitetaan kaksi heikkoa kansanryhmää taistelemaan keskenään, kun taas yksityisautoille riittää sekä tie- että parkkitilaa, jota kaikki veronmaksajat subventoivat tahtomattaankin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nämä paikat on yleensä niin kapeita, että leventäminen onnistuisi vain autotielle, jossa ne bussitkin kulkee. Ajatko paljon keskustassa? Ei ole kovin herkkua sekään, kun monet ihmiset ylittävät tietä mistä haluavat eivätkä välttämättä seuraa liikennettä ollenkaaan. Kun liikkuu eri rooleissa niin monet liikenteen ongelmat avautuu uudella tavalla ja toisaalta osaa ennakoida ja huomioida muita vielä paremmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näissä kohdissa voisi myös järkeistää niin, että bussipysäkit eivät olisi niin että jalankulkijat päätyvät bussista pyörätielle. Pyörätiet voi kulkea bussipysäkin takanatkin tai sitten pysäkin voi aidata (kumpiakin vaihtoehtoja löytyy Hkistä). Ja kyllä, henkilöautoilta voisi hyvin ottaa tilaa pois (ja laittaa tietulleja ja ihan mitä vaan, mikä vaan vähentäisi tarpeetonta yksityisautoilua...toki yhdenkään autoilijan mielestä mikään matka ei ole turha, vaan he tarvii ehdottomasti aina autonsa).

Juu ja en aja keskustassa (autolla), koska siinä ei ole mitään järkeä (asun kantakaupungissa ja mun elinpiirissä nyt vaan on niin, että mikä vaan liikennemuoto on about nopeampi ja kätevämpi kuin yksityisauto, siksi emme omista autoa). Käytän julkisia, tarvittaessa takseja, pyöräilen ja kuljen jalan (ja jos pitää lähteä maakuntiin missä ei julkista liikennettä ole, vuokraamme auton). Mitä vähemmän ihmiset ajaisivat keskustassa (ja jos vaikka noudattaisivat liikennesääntöjä), niin sitä kivempaa siellä olisi kaikilla (esim. meillä asukkailla hengittää, jos ei tarttisi hengittää peltilehmien pakokaasuja).

Vierailija (Ei varmistettu)

Kerran ajoin kauppatorin kohdalla ranskalaisen turistin kumoon pyörällä, kyllä hävetti! Se loikkasi jostain sähkökaapin takaa ihan yllättäen. Mua taisi kyllä itseä sattua enemmän, mutta mielessä vilisi vaan kuva tästä naisesta kertomassa hulluista suomalaisista. Nykyään ajan hiljempaa...

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on kyllä todella inhimillistä että käy noin, etenkin sellainen että jostain puskasta hypätään tielle. :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Iso kiitos Julia! Olen ollut monesti vähällä jäädä koirien kanssa suojatiellä pyöräilijän alle, vihreillä valoilla vieläpä. Ja ennen kuin joku viisastelee, todellakin yritän aina katsoa, että reitti on selvä, ennen kuin astumme, mutta osa pyöräilijöistä tulee todella lujaa ilmeisesti tietämättä, että vihreä valo koskee myös suojatien sitä osaa, joka ylittää pyörätien. Olisi hienoa, kun kaikki jaksaisivat kerrata liikennesäännöt omalta osaltaan (myös jalankulkijat ;))

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis tommonen on ihan käsittämätöntä menoa, että tullaan mega vauhtia muita huomioimatta. Musta se on hyvä, että ikään kuin vahvempi aina väistää heikompaa (siis toki liikennesääntöjen mukaan - pyöräilijöiden täytyy ymmärtää esim tasa-arvoiset risteykset), ja jalankulkija on fyysisesti yleensä heikoimmassa asemassa.

LottaMH (Ei varmistettu)

Toi kauppatori on aika kamala pyörällä kulkea, mutta on aivan totta että pyöräilijöiden pitää siellä tarpeeksi hiljaa mennä, että jalankulkijat pääsee turvallisesti suojateiden yli. Turistit tuppaa kyl kans pyöräkaistalle eksymään, mut rauhallinen kellonsoitto ei sais olla ikävä asia.

Mulla viimeksi viime viikolla kävi niin että yhdistetyllä väylällä jalankulkija kuulokkeet korvissa ja kännykkää selaten yhtäkkiä kääntyikin 90 astetta vasemmalle, katsomatta yhtään, suoraan mun eteen kun tulin pyörällä. Ei siinä auttanu ku huutaa et varo ja törmäys siitä tuli. Ihan kamala tilanne molemmille. Myös aika usein joutuu kelloa soittaa eläintarhan lahdella että porukka tajuaa väistyä pyöräkaistalta takas jalankulkuväylälle.

Pointtina ehkä et virheitä taitaa tehdä kaikki ja paras ois kun muistetaan et pysytään omilla väylillä ja muistetaan jalankulkijanakin että harvoin siellä liikenteessä yksin ollaan. Niin ja sitä kellonsoittamista ei sais pitää henkilökohtaisena loukkauksena. Sen tarkotus on kuitenkin huomauttaa et nopeampi kulkija tulossa tai et oot muuten väärässä paikkaa.

LottaMH (Ei varmistettu)

Pikku lisäysnillityksenä vielä: Toivoisin että jalankulkijat oppisi, että välillä valoissa on suojatiekaistale pyörätien kohdalla (esim. Rautatieasemalta Sokokselle). Siihen, kuten ei muillekaan suojateille, saa tai kuulu pysähtyä odottamaan valojen vaihtumista! Välillä toi liikennesuunnittelu on surkeeta ja suojatievalojen ”nappula” on siinä pyörätie/suojatiekaistaleella, mut se on paha kun pyörillä on vihreet valot mut kaista on täynnä väkeä.

Niin ja toinen oppi on joidenkin suojateiden päissä oleva pyörätien jatke. Senkin toivoisin pysyvän pyörien käytössä että suojatien ylitys ois sujuva. Tässä ehkä Pasila on pahin kiitos Triplan työmaan.

Okei nyt lopetan paasaamisen. Ja tiedän ettei ketään ilkeyttään oo edessä mut luulen kans et moni ei esim. oo tajunnut näitä kahta asiaa. Itekin opin vasta kun aloin pyöräilee enemmän ja hiffasin erilaiset väylät ja suojatieversiot ja niiden merkityksen pyöräilyn kannalta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Paasaus kuuluu todellakin asiaan. Musta kaiken a ja o on se, että kaupunkia kehitettäisiin sellaiseen suuntaan, ettei jalankulkijat ja pyöräilijät joutuisi taistelemaan elintilastaan, vaan saisivat suht rauhassa kulkea - samalla tavalla kuin autot. Tästä syystä esim se, että steissin edessä pyörii sekä pyöräilijät, perus jalankulkijat ja junasta purkautuvat turistit, on ihan anaalista. Liputan niin paljon sen kiskojen ali menevän pyörätunnelin puolesta, vaikka hinta on korkea.

Jotenkin myös työ Kauppatorin edustan ongelma pitäisi ratkaista, koska nyt tilanne on melko kestämätön. Itse menen siitä viikoittain, muuten onneksi päivittäin, sillä hermohan siinä muuten menisi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun Sveitsissä ja täällä autot pysähtyvät AINA suojatien eteen. Autoilijat suhtautuvat myös pöyräilijöihin (ei ole erikseen pyöräteitä) todella huomaavaisesti. Aina se vähän hämmästyttää Suomessa, miten autot tuntuvat olevan niitä maanteiden kuninkaita, joita kaikkien muiden pitäisi väistää.

Juliaihminen
Juliaihminen

Täytyy muuttaa välittömästi Sveitsiin! Tuollainen liikennekulttuuri on mun märkä uni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Älkää hyvät ihmiset menkö suojatielle/pyörätielle katsomatta ensin, onko tulija hidastamassa! Meitä on liikenteessä kaikenmoisia, -ikäisiä ja kognitioltaan eritasoisia. Älä riskeeraa terveyttäsi (pahimmillaan jopa henkeäsi) luottamalla sen kaikkien ventovieraiden käsiin vain koska tiedät itse olevasi oikeassa. Ethän esimerkiksi jätä lompakkoasi Manskulle ja oleta, että ei kukaan sitä ota koska se olisi väärin. Miksi luovutat tuntemattoman (ehkä 70v papan, jolla on viimeisimmästä lääkärikäynnistä jo aikaa) käsiin terveytesi?

Tietysti autoilijoiden ja pyöräilijöiden pitäisi väistää kävelijöitä, mutta kun virheitä tapahtuu niin molempiin suuntiin kannattaa olla niin varovainen kun pystyy, kaikkea kun ei saa nauloilla, ompelilla ja kipseilläkään ihan entiseksi.

Terveisin Töölön tapaturma-asemalla työskennellyt lääkäri

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse käytän päivittäin suojatietä, jossa vihreät vaihtuvat nopeasti, jos jalankulkijoita ei ole hetkeen ylittänyt tietä. Tie ei ole mitenkään ruuhkainen, joten useamman kerran autoilija on tielle kääntyessä ajatellut, ettei tässä tarvitse pysähtyä ja sitten menevät vanhoilla vihreillä suojatien yli, vaikka heille yhtäkkiä palaakin punainen. Lapsille olen siis opettanut, että vilkaiskaa aina hidastaako auto, vaikka teille palaakin vihreä ja on oikeasti oikeus ylittää tie. Turvallisuus ennen kaikkea, vaikka nämä punaisia päin ajavat ovatkin p**estä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta kai itse katson aina suojatietä ylittäessä, että auto ehtii oikeasti hidastaa tai että itse ehtii hypätä alta pois, jos vastaan onkin tulossa joku liikennesääntöjä taitamaton tyyppi. Mutta kyllä mä pyrin pokkana sinne suojatielle menemään, koska muuten voi mennä iät ja ajat ennen kuin ensimmäinen auto suvaitsee pysähtyä.

Nuo liikennevaloristeykset ahdistaa nyt jo, kun oman lapsen koulutie tulee menemään Hämeentien yli. Olen monesti nähnyt siinä kohtaa punaisia päin autoilevia, enkä nimenomaan luota kaikkien kykyyn huomioida pikku ukkeleita. Kaupungissa asuvana pistää välillä vihaksi, että vaikkei ole omaa autoa, joutuu autoja varomaan melko hysteerisesti joka kerta kun astuu ovesta ulos touhukkaan 2-vuotiaan kanssa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.