Pakollinen disclaimer

Juliaihminen

Olen huomannut, että raskauden ja vanhemmuuden kulttuuriin liittyy todella vahvasti disclaimereiden hokeminen, eli suomeksi ”vastuuvapauslausekkeen” jatkuva käyttäminen. Millään muulla elämän alueella en käytä disclaimereita niin paljon kuin vauvaan liittyen.

Kun sanon, että raskaus, synnytys tai imetys on mennyt hyvin, puhuinpa kelle hyvänsä (vaikka päiväkirjalleni), mun pitää heti perään kiiruhtaa lisäämään "mutta mulla onkin ollut tosi hyvä tuuri ja kyllähän tämä voi tästä hankalammaksi muuttua". Disclaimerilla on kaksi tarkoitusta:

  1. muistuttaa kuulijaa siitä, että kyllä tässä tiedetään olevansa onnekkaita, kun ei kaikilla mene näin hyvin
  2. vakuuttaa kuulija, että kyllä mää tiedän että kaikki voi vielä syöksyä täydelliseen turmioon, että ei tässä liikoja itsestään luulla ja onni voi kääntyä koska hyvänsä.

Näillä horinoilla varmistan sen, ettei kukaan loukkaannu siitä, että vaikutan ottavani helpon raskauden/vauvan itsestään selvyytenä (tai oleta, että olen jotenkin omilla ponnistuksillani ansainnut sen) ja että kukaan ei pääse sanomaan, "ähäkutti, kyllä sullakin menee päin helevettiä nää hommat, mitäs menit ilakoimaan”.

Tämä disclaimereiden heittely on siitä omituista, että en mä millään muulla elämänalueella hoe vastuuvapauslausekkeita tällä lailla. Vaikka töistä puhuessani en yleensä sano: ”Mulla on mahtava työ, mutta tiedän kyllä, että tässä taloustilanteessa hetkenä minä hyvänsä voi tulla yt:t, mä voin saada potkut ja päätyä mieron tielle.” 

Tai vaikka miekkosestani puhuessa en sano: ”Mulla on tosi kiva mies, mutta ymmärrän kyllä, että olen onnekas, koska monen suomalaisen naisen puoliso on väkivaltainen alkoholisti, joka hassaa rahansa uhkapeleihin." (Tosin aina kun valitan Tikille jostain, vaikka että tiskipöytä pitäisi pyyhkiä paremmin, Tiki alkaa benchmarkkailla: ”Voi olla, että tiskipöydällä on kahvitahroja, mutta mä en sentään hakkaa sua tai käytä huumeita." There's that!)

Pohjimmiltaan musta tuntuu, että tämä disclaimeröinti tehdään kuitenkin jonkun omituisen taikauskon pelossa: kehumalla liikaa voi jinxata vauvan. Ja taas: millään muulla elämän alueella en pelkää iloita varauksettomasti asioista. Jos sanon, että oli huippukiva saunailta kavereiden kanssa, mun ei tarvitse koputtaa puuta enkä pelkää, että mun kaverit pian hylkää mut, kun kerran menin niin kehumaan meidän mukavaa iltaa.

Ehkä koko homma johtuu siitä, että raskaus, synnytys ja vauva ovat kaikki niin ennalta-arvaamattomia, ”osa luontoa” ihan toisella tapaa kuin vaikka töissä käyminen tai aikuisten kanssa ihmissuhteiden muodostaminen. Ja vauva tosiaan voi muuttua ilman mun omaa vaikutustani mihin tahansa suuntaan, koska sillä tulee niitä kuuluisia ”vaiheita”. Sen sijaan en usko, että miekkosesta kuorituu yhtäkkiä väkivaltaista narkkaria tai sille tulee ”pettämisvaihe”. (Tai no, onhan niitä kaikenlaisia psykooseja olemassa.)

No, tähän mennessä: Raskaus oli mainiota aikaa, synnytys erinomainen kokemus ja päivät pojan kanssa ovat olleet ihan älyttömän ihania. Tämä kaikki tuntuu sopivan mulle todella hyvin.

Ja kyllä: Olen tästä koko ajan hirmu kiitollinen, koska tiedän, ettei se ole millään lailla itsestäänselvää. Toiseksi tiedostan erittäin hyvin, että vaikka poika vaikkapa syö nyt hyvin ja kasvaa reippahasti, sille voi tulla jossain vaiheessa joku keskiaikaisen kirkkopyhimyksen näännyttävä ruuastakieltäytymysvaihe, jolloin turmion pasuunat alkavat huutaa. Mistä näistä nyt tietää. Mutta nautitaan nyt, kun vielä voidaan!

 

Kuva: Pojan kummitäti toi ihanat tuliaiset Ameriikan-matkalta. Ei disclaimeria. 

 

 

Share

Kommentit

Poffuliini
Kahvitauko

Tuo mitä sanot, on niin totta (ja helkkarin hyvin sanoiksi kirjoitit :) ) !

Vierailija (Ei varmistettu)

Usein myös ihan hyvää tarkoittavien ihmisten kanssa keskustelut on tällaisia: "No mites yöt menee?" "Ihan hyvin, tää ei juurikaan itke" "No kiva, nauttikaa nyt, koska kyllä se sitten myöhemmin itkee. Mut kiva, että alku on helppo, jaksatte sitten paremmin sitä itkua" . Kätevämpi jo ennakkoon kuitata, että joo tiedän, että tää ehkä voi muuttua vielä :)
Osa ilmeisesti kokee lasten saannin hyvinkin rankkana ja osalla tietty on syystäkin rankempaa. Helposta vauva-ajasta puhuminen on vähän kuin hehkuttaisi laihtuneensa tuosta vaan, herättää usein pientä närkästystä ympäristössä.

Erittäin hyvin sanottu siellä perällä, näin Kummelia lainatakseni. En tiedä onko se vasn tää vallitseva keskustelun sävy et tän kuuluu olla jotenkin kamalaa, tai vaan suomalainen perusnegatiivinen asenne...

annakarin
Anna Karin

Mä en KESTÄ sitä, että pitäs muka odottaa jotain pahempaa. Meille hoettiin Ainon ollessa vauvana "helppo" (tai vaivaton, miten sen nyt sanoo) ja hyvin nukkuva lapsi, että nauttikaa nyt, ku jossaki vaiheessa se ei nuku. Oon tässä nyt odottanut 3,5 vuotta, että se muuttuu kamalaksi kakaraksi, mutta turhaan. Perkule! Mun mielestä nyt vaan täysillä nautit, ja voi olla, että nautit täysillä vielä kolmen ja yhdeksän ja kahdenkymmenen vuoden päästäkin. Lapset on erilaisia!

Sen sijaan Helmi. Sitä mun ei ole tarvinnut odotella hetkeäkään. Mutta ainakin on yksi hyvin nukkuva tapaus!

IitaIip
Kolmen koto

Mä kans sanon, että nauti täysillä! Meillä bebe oli syntymästään asti niin älyttömän helppo, ei valvottanut yhden yhtenäkään yönä vauvavuotensa aikana ja aina oli niitä ihmisiä, jotka naureskellen varoittelivat että odotas vaan. Nyt ne ihmiset varoittelevat että tämä kaikki kyllä kostautuu uhmaiässä tai viimeistään teinivuosina. SO FUCKING WHAT, antaa tulla, elämäähän tämä vain on! :D

Ja kovin on hienot conssit <3

Ann. (Ei varmistettu)

Tuntuu myös aika silkalta mahdottomuudelta OIKEASTI nauttia täysillä jos jatkuvasti pitäisi kuitenkin varautua pahempaan.

Oranssinen

Täällä yksi "inhottu äiti" heiluttaa hyväksyvästi :)
Mitään disclaimereita tartte!!

Esikoisen synnytys oli helppo, vauva nukkui (8h/putkeen), söi ja kasvoi kuin unelma. Taapero oppi kaiken tosi nopeasti, sai kavereita, koulukin meni loistavasti, teininäkin oli helppo...nyt neiti on 20vee ja jos jotain valittaisin, niin että ehkä se on liian kiltti ;)

Pikkuveljensä nukkui vähän heikommin (6h/putkeen), söi enemmän ja kasvoi nopeammin jne jne. Teini-ikäinen nyt ja edelleen menee hyvin.

Kill me?
 

Toivottavasti löydän saman saunan taakse Oranssisen kanssa..:) Molemmat raskaudet oli helppoja ja vauvat nukkuivat ja kasvoivat hyvin, myös teineinä unenlahjat ovat hyvät, samoin käytöstavat. Mulle tuli välillä jotenkin syyllinen olo, kun asiat meni ikäänkuin itsestään. Onneksi kavereille riitti aina se "ihan hyvin menee, joo väsyttää jne." vastaus läpi, koska muuten olisi pitänyt alkaa perustella ja maalailla piruja seinille "Kyllä tää kohta räjähtää käsiin"- tyylisesti. Tai siltä musta tuntui.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun vauva itse asiassa on nukkunut nyt melko kehnosti öisin. Mutta ei mua yhtään auta se, että jonkun muun vauva nukkuu huonosti tai ennemminnin, joku muu tiedostaa että sen vauva voisi nukkua huonosti. Ja musta on oikeastaan vaan ihana kuulla just tällaisia tarinoita, että vauva on nukkunut ja voinut hyvin, koska se antaa mullekin toivoa :) Aina parempi kuin pelottelu!

Toki on ihan mukava bondailla niiden kanssa, joilla on yökukkujavauvoja, mutta yhtä lailla voin bondailla niiden kanssa, keiden bebbet syö hyvin :)

Reetta L
Pelkkäähyvää

On muuten ihan totta! Ja itsekin myönnän usein ainakin ajattelevani noin... "ettei vaan hyvä onni kääntyisi".

Tunnistan myös olevani (onneksi ihan vaan hiljaa omassa päässäni) tuommoinen "ootappavaan"-tyyppi. Mikä taas johtuu ihan vaan siitä, ettei pääni suostu hyväksymään sitä että jollain voi oikeasti olla peräkkäin helppo raskaus, synnytys ja vielä vauvavuosikin. Niin pitäähän sitä mukamas uskotella itselleen, että kyllä muillakin on joskus vaikeita hetkiä. Tai jos ei ole, niin varmasti tulee. Hah, vähän säälittävää, tiedän. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Oon ihan varma, että kaikilla on vaikeita hetkiä. Tässä pitäisi löytää joku järkevä keskitie, että voisi jotenkin neutraalisti puhua sekä kivoista että raskaista jutuista. Mua ärsyttää sekä semmoset megapelottelutarinat (koska niistä ei ole hyötyä uuden äidin hauraalle psyykeelle) että semmoset "kaikki on mennyt täydellisesti" (koska ei ole mahdollista).

Ei siis todellakaan ole säälittävää! :)

Iina / Bebe au Lait (Ei varmistettu) http://bebeaualait.fi

Näinpä! Mullehan tuli ihan useampikin kommentti ja jopa pitkä sähköposti, kun kerroin raskaudestani, kun muutama lukija LOUKKAANTUI siitä. Heille lastensaanti oli mahdotonta, joten kysyivät, josko voisin olla kirjoittamatta aiheesta tai varoittaa aina, kun näkyy masukuvia. Eli mun olisi pitänyt aina suojella muita ja kertoa, kuinka onnekas olen, kun olen raskaana, ja heti perään huomauttaa, että kohta tulee kuvia raskausvatsasta, että ette loukkaannu.

Oikeassa elämässä tätä tapahtuu myös, mutta harvemmin. Tuo blogitouhu sen sijaan on välillä ihan päätöntä! (Pahoittelut kaikille päättömille. Tiedostan, että vertauskuva saattaa teitä loukata ja että olen onnekas, kun itselläni on pää.)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah :D 

No huh! Toi on jo ammattimaista loukkaantumista, jos vetää herneen nenään siitä, että toinen tulee raskaaksi. Muistaakseni myös Maria Veitola on sanonut, että moni lapseton loukkaantui hänelle siitä, että "menikin hankkimaan lapsen". Osa musta ymmärtää tuon loukkaantumisen (on aika inhimillistä), mutta ei sitä, että sen kehtaa sanoa ääneen saati lähettää jotain meiliä aiheesta!

xo (Ei varmistettu)

Itse olen ainakin toistaiseksi lapseton mutta olen huomannut joissain lapsia saaneissa ystävissä myös päinvastaisen disclaimer-ilmiön - sellaisen jossa ei voida sanoa vauvasta mitään negatiivista ilman välitöntä tarvetta selittää, että "mutta siis onhan tää aivan ihanaa ja hetkeäkään en vaihtaisi pois". Vaikka miten ei nukuttaisi tai koliikki vaivaa tai mitä ongelmia nyt kenelläkin on.

En tarkoita arvostella mutta jännä ilmiö sekin - kyllä ainakin itse (vaikka vielä yksi kultaakin kalliimpi disclaimer tähän: tietenkään en mitään mistään tähän liittyvästä perin pohjin ymmärrä kun mulla ei kerran ole lapsia :)) olisin valmis ymmärtämään jos joskus myös harmittaa valvomiset ja vaivat. Ootko havainnut vastaavaa vai onkohan tää joku mun rakkaan mutta semi omituisen kaveripiirin erikoisuus? :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Ahahah, ei hitto, toi NIIN pitää paikkansa! Mä syyllistyn itse nimenomaan tuohon. Jotenkin se kumpuaa siitä, että kun yritettiin tuota lasta sen verran pitkään, niin tuntuu väärältä valittaa mistään siihen liittyvästä, ikään kuin olisin "kiittämätön universumia kohtaan". Vaikka siis, välillä tuo yövalvominen on ihan hiton ärsyttävää, ei siitä mihinkään pääse! Mutta tuo on kyllä hyvä huomio, ja ehkä voin lopettaa asiasta disclaimeröinnin, koska eiköhän järjen ihmiset tajua, että tykkään lapsestani, vaikka sen valvominen harmittaakin.

Ja tämä on nimenomaan lapsen kohdalla, koska en esim töistä valittaessani lisää perään, että "unelmaduunihan mulla on".

Kommentoi