Palvelus Munkkiniemessä

Juliaihminen

Nostalgisoin tuossa kulunutta vauvavuotta ja vastaan tuli ihania kuvia toukokuisesta päiväretkestä Munkkiniemeen. Me tehiin keväällä ja kesällä monia tällaisia kaupunginosaretkiä ystäväni Niinan kanssa Helsingissä.

Munkkiniemi oli aivan ihana, ihan kuin oma kaupunkinsa pompööseine kivitaloineen (noista portaikoista tuli mieleen New York), vehreine metsineen ja kauniine rantoineen.

Erityisesti mulle jäi mieleen tästä päivästä hauska kohtaaminen Café Torpanrannasta. Tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun lounastettiin Niinan kanssa ulkona terassilla. Alppu oli reilun kolmen kuukauden ikäinen (hitto miten pieni!) ja se alkoi vähän känistä vaunuissaan juuri, kun olin hakenut sisältä katkarapusalaatin. (Vauvat aistivat, kun heidän äitinsä haluaisi olla rauhassa. Ja kostavat välittömästi.)

Huoahdin dramaattisesti: "Lapseni. Tuhosit äitisi ikiaikaisen haaveen siitä, että hän saisi syödä lounaansa haarukalla ja veitsellä. Oh!" Nostin Alpun syliini ja aloin syödä perinteiseen tapaan yhdellä kädellä. Alppu jatkoi väninäänsä.

Viereisestä pöydästä kääntyi eräs eläkeläisnainen ja tokaisi: "Kuule, anna minä otan pojan."

Minä erittäin ilahtuneena: "Ootko ihan varma?"

Nainen: "Totta kai! Anna tänne."

Ja niin se tempaisi Alppusen syliinsä, hyppyytteli sitä ja ilveili sille. Vauva kikatteli (sen verran kuin kolmekuinen osaa kikatella) ja mä sain syödä täysin rauhassa lounaani. Tämä oli yksi toukokuun kohokohdista!

Tästä tuli mieleen kertoa, että pikkuvauveleiden äidit ovat aina syvästi kiitollisia, jos joku (vaikkapa tuntematon joskin miellyttävän oloinen nainen) tarjoutuu pieneksi hetkeksi pitelemään niiden bebbeliä. 

 

 

Aiemmat Helsingin lomakohteet:

Lauttasaari

Vuosaari

Käpylä  

Share

Kommentoi