Paras tapa verkostoitua

Juliaihminen

Mä olen vihdoin ymmärtänyt, mitä hyvä verkostoituminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että tutustuu omasta mielestä kivoihin ihmisiin, viettää niiden kanssa aikaa ja sitten yhtäkkiä ne ylenevät johonkin johtotehtäviin tai tekevät siistejä juttuja, ja voilà, ihminen on upeasti verkostoitunut. Nyt, kolmen kympin oikealla puolella, ystäväni ovat alkaneet julkaista kirjoja, johtaa yrityksiä ja yletä asiantuntijatehtävissä. Ihan itsekkäistä syistä voin olla vain ja ainoastaan iloinen heidän puolestaan. Oikeastaan heidän menestyksensä sataa nyt myös minun laariin.

Joskus parikymppisenä koin paineita siitä, että "pitäisi tuntea oikeita ihmisiä". En tajunnut, että kyllähän mä tunnen juuri oikeita ihmisiä, eli sellaisia tyyppejä, jotka ovat mun mielestäni mukavia ja hauskoja.

Pointtina on siis se, että uusiin ihmisiin on hankala tutustua, jos ajattelee silmät kiiluen, että tuosta tyypistä on mulle hyötyä. Sellainen on jokaiselle osapuolelle kiusallista.

Ystäväni kertoi amerikkalaiskaveristaan, jonka verkostoitumissääntö on tällainen: Kun tutustut uuteen ihmiseen (vaikka työtapahtumassa), älä koskaan ensimmäisellä tapaamiskerralla mieti, mitä hyötyä hänestä voisi olla sinulle. Ei välttämättä kannata edes puhu kauhean syvällisesti mistään bisneksestä, vaan tutustua ihmiseen kokonaisuutena. Sitten vasta vaikkapa kolmannella tai neljännellä tapaamiskerralla voi tulla mieleen, mitä juttuja voitaisiin tehdä yhdessä niin, että molemmat hyötyisivät siitä.

Mun yksi vahva verkostoitumissääntö on myös se, että kohtele kaikkia ihmisiä kivasti. Okei, joskus saatan olla väsyneenä vähän ankea möllöttäjä, mutta silloin olen möllöttäjä joka suuntaan, en valitusti joillekin. On huvittavaa, kun jotkut ihmiset (yleensä mua paljon vanhemmat) ovat kohdelleet mua välinpitämättömästi tai surkeasti, ja sitten yhtäkkiä kun olen "todistanut olevani jotain" (no, en nyt tiedä olenko todistanut vielä olevani yhtään mitään), saankin osakseni ihan kivaa kohtelua. Tosin usein tällaisenkin käytöksen takana on silkka ujous, jonka mä olen epävarmana lorttona tulkinnut ylimielisyydeksi. "Miksei se moikannut!? Koska se haluaa esittää, että se ei tunne mua! Mulkvisti!" (Oikea vastaus: Koska mua ujostutti ja sitä ujostutti ja koska mä en myöskään moikannut sitä.)

Ja siis: mua edelleen ujostuttaa tosi usein mennä juttelemaan ihmisille. Juuri olin yhdessä tapahtumassa, jossa kelasin, että haluaisin puhua tolle kiinnostavalle tyypille, mutta en vain pystynyt. Ratkaisin tämän ongelman tietysti kommentoimalla myöhemmin hänen Insta Storyaan. Niin normaali ihminen tekee!

En tietenkään ajattele verkostoitumisen kannalta sitä, että kohtelen ihmisiä mukavasti. Ennemminkin ajattelen, että mulla on hyvä kotikasvatus ja on ihan luonnollista olla ystävällinen muille ihmisille. Kuuluu ihan normaaleihin kohteliaisuussääntöihin, että kaikkia tervehditään tasapuolisesti, kaikki otetaan keskustelussa huomioon ja kaikille hymyillään, ei vain niille, jotka ovat jollain mitta-asteikolla minua coolimpia. (Koska sellainen mitta-asteikkohan leijuu koko ajan ilmassa. Kyllä kyllä.) 

Ja vielä yksi verkostoitumissääntö! Mun kokemuksen mukaan kannattaa esitellä mahdollisimman paljon ihmisiä toisilleen eikä suhtautua keihinkään mustasukkaisesti. (Tai kuten nykyään kaikki sanovat, introta ihmisiä toisilleen, LOL!) Musta on kivaa pitää juhlia, joihin kutsun eri kaveriporukoita ja sitten vähän miksailla jengiä. Ai ai, tämän takia on syntynyt vahvoja ystävyyssuhteita, bisnesideoita, jopa avioliittoja ja vavveleita! (Otan toki kaiken kunnian näistä itselleni, etenkin niistä vauvoista.) 

Olisi vähän hurskastelua sanoa, että verkostoituminen on jotenkin pinnallista tai saatanallista. Juurihan mä kirjoitin pitkät pätkät työtapahtumissa minglaamisesta. Totta kai ihmisiin kannattaa tutustua ihan tarkoituksella, siitä on aina hyötyä niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työssäkin. Saa kutsuja kivoilta ihmisiltä kahville tai juhliin, hyvät keskustelut tuovat uusia ideoita ja hauskoille tyypeille voi ehdottaa yhteistyötä.

Tämän horinan pääpointti on se, että on paljon helpompaa ja paineettomampaa tutustua ihmiseen, kun on vilpittömästi kiinnostunut hänestä. Heti jos alan ajatella liikaa, mikä jonkun coolin tyypin status on, menen lukkoon ja ölisen vain jotain epäkiinnostavaa shaibulaa suustani. Mutta jos kelailen, että toi big boss on tommonen ihminen siinä missä minäkin, niin on paljon helpompi alkaa jutella toiselle. Ihan jo tästäkin syystä kannattaa nähdä kaikki ihmiset saman arvoisina, oli tyyppi sitten toimari, taikuri tai talkkari. Siitä on eniten hyötyä itselle. 

 

Tuleeko mieleen jotain hyviä verkostoitumistapoja?

 

Kuvat: Myös maireasti hymyileminen on hyvä tapa verkostoitua. Toki joku voi pitää vähän chacha-choochoona, kun vain hymyilee autuaasti ympäriinsä, mutta semmosta se on!

 

Lue myös:

Minglaamisen ABC

Ammatin kysyminen on tylsä aloitus

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Kommentit

SaaraCecilia

Tää on niin totta! Vihaan verkostoitumista, mutta rakastan uusiin ihmisiin tutustumista. Periaatteessahan ne ovat yksi ja sama asia, mutta liitän verkostoitumiseen sellaisen ihmeellisen paineen, jota en koe keskustellessani esimerkiksi kaverin tupareissa uuden tyypin kanssa.

Ongelma onkin varsinkin työpaikkaliitännäisissä tilaisuuksissa uskaltautua juttelemaan muille ihmisille. Olen aina mielessäni älyttömän tyytyväinen, jos paikalla on esimerkiksi plaseeraus tai jos koulutuspäivässä koko porukka menee syömään samaan paikkaan: siinä lounastaessa tai muuten ihmisten vieressä "pakotettuna" istuessa tulee juteltua niitä näitä ja "verkostoituminen" on helppoa. Samalla ei myöskään ole sellaista oloa, että joutuu jotenkin viihdyttämään keskustelukumppaniaan ja olemaan niiden mielestä kiinnostava, sillä niidenkin on pakko istua siinä. Jos taas pitää itse tehdä itseään tykö (onpas muuten suomalainen sanonta), niin hikipisarat kihoaa otsalle ja toivon aina olevani jossain muualla.

Ihailin syvästi taannoin erästä opiskelijatyttöä, joka tuli rohkeasti tervehtimään pomoani, koska halusi meiltä harjoittelupaikan. Itse en ikinä maailmassa uskaltaisi mennä esittäytymään samalla tavalla ihmisille, jonka haluaisin tavata. Jonkinlaista rohkeutta tulisi kerätä, sillä useimmiten ne korkeankin tason tyypit mielellään keskustelevat kaikkien kanssa.

Olen myös koko syksyn käynyt työpaikkani kielikurssilla, jossa on vaihteleva kokoonpano ihmisiä koko organisaatiosta. En ollut paikalla ensimmäisillä tunneilla, joten en tiedä kaikkien nimiä enkä varsinkaan heidän asemaansa. On ollut hauska ja samalla ehkä vähän surullistakin huomata, miten suhtautuminen ihmisiin muuttuu, kun kuulee sen Marjan, jonka kanssa on jutellut kaikkea henkilökohtaista maan ja taivaan väliltä, olevankin aika iso jefe koko organisaatiossa. Jos olisin tiennyt sen ensimmäisestä päivästä lähtien, olisin varmasti jännittänyt jokaista sanaani. Toisaalta nyt, kun jää on murrettu, en taida jännittääkään enää. Marja (nimi muutettu) on meinaan aika mukava tyyppi isoksi jefeksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo on niin totta! Sille todella on syynsä, että joissain tilaisuuksissa on jotain ns pakotettua ohjelmaa/tutustumista. Tällöin vastuu tilanteen ylläpitämisestä juurikin sun kuvailemalla tavalla ikään kuin jakautuu myös ”tilanteen auktoriteetille”. 

Ystäväni oli pari viikkoa sitten tupareissa, jossa oli joku tutustumisleikki. Siinä jakauduttiin jollain systeemillä pareiksi tuntemattomien kanssa. Aluksi ystäväni oli ollut kauhuissaan ja vähän sillee, että ”lauantai-ilta, kuka jaksaa tällaista”, mutta lopulta se oli vapauttanut juhlien tunnelma n.

Ja tuo tietämättä jefuihin tutustuminen on kanssa upeeta! Se on myös erittäin hyvä muistutus siitä, että kaikille kannattaa olla mukava. Joskaan, kuten sanoin, ei kohteliaisuuden motiivin kuulu olla se, että joku ”saattaakin olla big boss”.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä teksti! Mun mielestä verkostoituminen ja tutustuminen on helpompaa, jos miettii, mitä iloa mun tuntemisesta voisi olla tuolle toiselle. Se vähentää vaivaantumisen tunnetta, koska siinä tavallaan tekee toiselle palveluksen :D Lisäksi siten pääsee helpommin lähemmäs sitä ajatusta, miksi toinen haluaisi tehdä yhteistyötä.

Yksi asia, johon olen verkostoituessa kiinkittänyt paljon huomiota, on se, miten uusi tuttavuus puhuu muista ihmisistä. Monet yrittävät bongailla dissaamalla jotain kolmatta osapuolta (tätä muuten harrastavat miehetkin). Se ei tee vaikutusta ja herättää lisäksi epäluulon, miten itsestä tullaan jatkossa puhumaan muille. Sen sijaan ihmiset, jotka kehuvat tai puhuvat kauniisti niistäkin, jotka eivät ole paikalla, vaikuttavat sekä skarpeilta että luotettavilta.

Ylipäänsä olen sitä mieltä, että kivat tyypit pääsevät oikeasti pisimmälle vähimmällä vaivalla. Monilla huippupaikoilla on kyllä hankaliakin tyyppejä, he ovat kuitenkin usein joutuneet taistelemaan asemastaan hampaat veressä.

Vierailija (Ei varmistettu)

monet yrittää *bondailla* ei bongailla...

PL (Ei varmistettu)

Hyvä pointti tuo, että verkostoituminen ei todellakaan tarkoita sitä, että pyritään jotenkin valikoivasti tekemään vaikutus ja olemaan mukavia vain sellaisille ihmisille, joista ajatellaan olevan hyötyä ammatillisesti tai muuten. Niillä ihmisillä, joita mä kuvailisin sanoin "hyvin verkostoitunut", on tosiaan laaja ja monista eri asioista tietävä/kiinnostunut joukko kontakteja, joihin he eivät ole tutustuneet omaa etuansa silmällä pitäen vaan siksi, että heillä on ollut näiden ihmisten kanssa mukavaa ja yleensä jokin yhteinen intohimo tai kiinnostuksen kohde tai projekti tai tuttava.

Mua kuitenkin mietityttää tässä verkostoitumisessa sellainen juttu, että nyky-Suomessa edellä kuvatulla tavalla verkostoituneet yhteisöt syntyvät hyvin samanlaisesta taustasta tulevien ihmisten kesken. Eli ihmiset ovat kyllä ystävällisiä ja avoimia uusille kontakteille, mutta jostakin syystä kontaktiin hakeutuvat yleensä keskenään ihmiset, joilla on samantyyppinen sosioekonominen tausta, koulutus, työ, arvot, maailmankatsomus ja kiinnostuksenkohteet. On varmasti ihan luonnollista päätyä samoihin piireihin kuin ne, joiden kanssa jakaa tuollaisia asioita, ja ne yhteiset kiinnostuksenkohteethan siis juuri monesti tuovat ihmiset yhteen. Enkä todellakan itse väitä olevani tässä mikään poikkeus.

Työprojektin tai muun projektin kautta tutuksi tulleesta ihmisestä voi tulla tärkeä myös henkilökohtaisessa elämässä ja toisaalta ystävien kanssa saattaa päätyä ammatillisiin yhteistyökuvioihin (esim. siksi, että osa ystävistä on vanhoja opiskelukavereita, jotka ovat samalla alalla). Yritän silti itse tehdä eron (ammatillisen) verkostoitumisen ja ystävystymisen välillä. Joidenkin tuttavuuksien kanssa tapahtuvat molemmat, joidenkin kanssa vain jompikumpi, ja mielestäni kumpaakin myös tarvitaan: Mä teen sellaista työtä, jossa on mielestäni välttämätöntä luoda ja pitää yllä yhteyksiä erilaisiin ihmisiin - myös niihin, eivät minusta välttämättä tunnu mahtavilta ja kiinnostavilta tyypeiltä aluksi eivätkä alkukankeuden jälkeenkään. Vaikka tällaisten ihmisten tapaamisesta ei aina tule itselle lämmin ja iloinen fiilis tai sellainen olo, että kylläpä oli antoisaa, se ei minusta silti tarkoita, että a) suhteessamme olisi jokin vika, joka täytyy korjata, tai b) minun ei pitäisi verkostoitua tällaisten ihmisten kanssa.

Olin kerran mukana eräässä projektissa, jonka apurahahakemuksessa korostettiin muun muassa sitä, että mukana on suuri tekijäjoukko erilaisista taustoista, ja että tämän vuoksi yleisön on helppo löytää samaistumispintaa. "Erilaiset taustat" tarkoitti tässä sitä, että työryhmän jäsenet olivat opiskelleet eri korkeakouissa. Kaikki olivat kuitenkin korkeakoulutettuja nuoria aikuisia, jotka sillä hetkellä asuivat pääkaupunkiseudulla, eikä mukana ollut esimerkiksi yhtään pelkän peruskoulun käynyttä tai maahanmuuttajaa tai yli 50-vuotiasta. (Projekti oli kyllä kaikille avoin, eikä ketään suljettu ulkopuolelle, mutta jostain syystä silti näin.) Projektiryhmän monin osin toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten verkostoituminen tuotti paitsi monia ystävyyssuhteita myös hienon, kunnianhimoisen lopputuloksen, jota tulivat katsomaan tekijöiden ystävät - korkeakoulutetut nuoret aikuiset pääkaupunkiseudulta. Kaikki katsojat tykkäsivät lopputuloksesta kovasti.

A-P (Ei varmistettu)

Voi että mä tykkään tästä sun blogista! Loistavia aiheita, hienolla otteella ja hyvällä tyylillä.

Käsittelet paljon juttuja, joihin ei muualla ole pureuduttu ja jotka ovat itselle juuri olleet vähän harmaata aluetta.
- Mutta samalla kiinnostavaa ja näiden juttujen ansiosta myös jatkossa helpommin valloitettavaa sellaista!

Vaikka ennen kaikkea koen, että sun asenne on sellainen rehellinen ja yleishumaani, niin koen tämän blogin myös jotenkin ihanasti muidujen yhteistä voimaa nostattavana.
Jee!

Kiitos <3

Tiinal (Ei varmistettu)

Hyvä tapa verkostoitua on hypätä Mothers in Business touhuihin mukaan. Itse olen aktiivina ja loistotyyppejä siellä on. Tsekkaa heidän sivut.

Juliaihminen
Juliaihminen

No todellakin! MiB 4-ever! Olin itse asiassa juuri yhdessä mibin lasten päivähoitopaneelissa puhumassa viime perjantaina :D

Kommentoi