Parisuhteeni ei kaipaa enää yhtäkään "keskustelua"

Juliaihminen

Kun mä ja Tiki ruvettiin vuonna 2008 seurustelemaan, meille muodostui tavaksi aloittaa joka päivä aina uusi sähköpostiviestiketju, jota heiteltiin toisillemme eestaas. Siinä oli sellaisia yhden lauseen kuulumisia ja pusutteluja. Joskus suunniteltiin, mihin raflaan mennään illalla syömään, useimmiten leikkimielisesti kettuiltiin toisillemme jostain hassuista jutuista.

"Käykö ympyrätalon kulmalla? Siinä missä tavattiin silloin, kun olin vielä iloinen poikamies? Tuntuiko muuten pahalta, että laitoin hauskemman linkin kuin sinä?" Tiki esimerkiksi kirjoitti sähköpostissaan heinäkuussa 2009.

"Nähdään siinä. Ei, tuntuu vain pahalta huomata, miten alikehittynyt sun huumorintajusi on", minä vastasin.

Kun tyhjensin viime viikolla työsähköpostiani, löysin joukon näitä viestejä ja liikutuin. Meidän kommunikaatio on joskus ollut näin hupsua ja flirttailevaa!

Nykyään kettuilussa ei nimittäin ole mitään leikkimielistä. Ja niissäkin viesteissä, joissa ei piruilla toiselle, viestit ovat sellaista "mis meet", "tuutko pian", "mihin aikaan ruoka" -tasoa. Hassuttelu on poistunut viimeisen parin vuoden aikana, mikä on ihan berberistä.

Meidän parisuhde on ottanut aivan eeppisiä kierroksia viime aikoina. Käytin juuri tunnin valittaen työterveyspsykologille meidän suhteesta. Me ollaan sellaisia tyyppejä, että kyllä puhutaan kaikista ongelmistamme. Itse asiassa välillä me vain puhutaan ja analysoidaan ja puhutaan ja lopulta ollaan täysin uupuneessa tilassa. Meillä ei jää mikään hiertämään, mikä on välillä hyvä, mutta välillä väsyttävän huono.

Siksi olikin niin ihanaa, kun sunnuntaina käppäiltiin Lidliin ja puhuttiin pelkästään independent-elokuvan lajityypin synnystä 1980–1990-luvun vaihteessa, Steven Soderberghin leffoista ja siitä, miten tuotantoyhtiö Miramaxin perustajat olivat ilmeisen kusipäisiä ihmisiä. Muistin taas, että ai niin joo, tämähän oli se tyyppi, joka lukee koko ajan kaikkea kiinnostavaa ja mun omasta tiedollisesta repertuaarista täysin poikkeavaa. Tikihän on se, joka osaa sanallistaa omituisia ilmiöitä maailmasta hyvin tarkasti ja samalla aika lystikkäästi. Kyllä vain, tuohan on oikeasti hyvää seuraa.

Tunnin kauppareissun aikana ei sanottu sanaakaan lapsesta, suhteesta, arjesta, lähitulevaisuudesta, kotitöistä tai mistään muusta sellaisesta, jotka on koluttu joka kulmalta loppuun. Joskus tulee piste, jolloin ei vain pysty enää kaivelemaan sitä, mikä on shaibaa ja miettimään, miten prosesseja pitäisi parantaa. Silloin pitää puhua niistä jutuista, mistä nykyään puhuu ystävien kanssa, eli muista ihmisistä, kulttuurista, politiikasta, ideologioista, ärsyttäävistä podcasteista ja siitä, että onneksi meidän talo on tulva-alueen yläpuolella, jos ilmastonmuutos iskee kunnolla Helsinkiin. 

Meillä on pian yhdeksänvuotispäivä, ja Alpun vaari ja mummi on jo kontaktoitu ja ravintola varattu. Aiemmin olin sitä mieltä, että on päälleliimattua tehdä sellaisia sääntöjä, ettei lapsesta saa puhua silloin, kun ollaan treffeillä. Nyt olen kääntänyt kelkkani. Ei sanaakaan mistään, mitä tapahtuu meidän kotona ja paljon sanoja siitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla.

 

 

Jauhetaanko teidän parisuhteessa liikaa, liian vähän vai just sopivasti?

 

Kuvassa: Jo kesällä 2010 meillä oli tapana vähän piruilla toisillemme.

 

Lue myös: 

Viime aikojen kummallisimmat riidat Tikin kanssa

Tätä puolison ei tarvitse tietää

Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan

 

Lisää horinoita näistä hommista löytyy usein mun Insta Storystä

Share

Kommentit

Ilana

Meillä just sopivasti, mutta toisaalta meillä ei myöskään ole lapsia, minkä kuvittelisin lisäävän "jauhamisen" tarvetta ehkä aika paljonkin.

Ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä, mutta/ja olen yhä sitä mieltä, että mun mies on maailman parasta seuraa. Se on hyvä keskustelemaan, koska pystyy perustelemaan mielipiteensä kiihkottomasti ja myös ottamaan toisten näkökantoja huomioon ja muuttamaan omaa kantaansa, jos esiin tulee uutta todistusaineistoa. Lisäksi se tuppaa olemaan aika viiltävän sarkastinen, mikä on aina plussaa :D

Viime vuonna käytiin muutamiakin kehityskeskusteluja parisuhdetta ja tulevaisuutta koskien, ja tuli hyvä fiilis, kun huomasi, että kommunikaatio voi parantua vielä näin pitkän yhdessäolon jälkeenkin. Lisäksi huomasin, että näitä keskusteluja on paljon helpompi käydä kävelyllä! Vaihtuvat maisemat ja liikkuminen auttavat jotenkin siihen, ettei kumpikaan pääse vetäytymään kuoreensa tai poteroonsa tai mitä näitä nyt on. Puolueeton maaperä tekee keskustelemisesta neutraalimpaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan mahtavaa! Puolueeton maaperä välittömästi käyttöön! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä riidellään paljon enemmän nyt kun on lapsi perheessä ja etenkin nyt kun olen uudestaan raskaana. Selvästikin väärinymmärryksiä syntyy helpommin kun toinen osapuoli on jatkuvasti väsynyt ja yleisesti sekaisin. (Kas kummaa.) Toinen sitten taas ei ihan pysy juonenkäänteissä mukana ja turhautuu myös.

Sen huomaa heti arjessa, että ollaan jouduttu karsimaan meidän yhteisistä peli-illoista, kun joudun menemään väsymyksen takia esikoisen kanssa samaan aikaan nukkumaan. Tuntuu ettei me enää muuta tehdäkään kun jauhetaan kuka tekee ruokaa, kuka tekee mitä, taasko sä et tehny tätä. Heti kun ollaan saatu vähän edes vietettyä aikaa yhdessä ja keskitytty pelaamiseen niin on taas enemmän sellainen olo että meillä on kivaa yhdessä ja ollaan aika hyvä tiimi. Toki arjessa on muitakin hetkiä jolloin on ihanaa ja ollaan perhe ja onnellisia, mutta kummasti se meidän "vanha" yhteinen tekeminen edelleen yhdistää ja pitää järjissään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Yhteiset peli-illat <3 Niin symppistä!

Sunine (Ei varmistettu)

Mä oon yrittänyt toteuttaa tässä vauva-arjessa sellaista ohjenuoraa, että valitse taistelut ja anna olla. Tärkeistä asioista täytyy sanoa (esim lapsen on syötävä kaikki ateriat päivässä vaikka olisin poissa, se ei tajua pyytää yhtään mitään. Ja vaippa täytyy vaihtaa vaikka siellä ei olisi kakkaa. Mut nää on aika hyvin sisäistetty jo. :D ), mutta sitten on paljon sellaista mikä nyt olisi hyvä tehdä, mutta millä ei ole niin väliä jos se ei mene ihan justiinsa joka kerta. Mä oon muutenkin vähän sitä mieltä, että vauvavuoden aikana ei kannattaisi puhua paljoa mistään, ainakaan mistään vakavasta ja koko elämää koskevasta, koska siinä väysmystilassa ja hormoonimyrskyssä mikä on on/off koko ajan meneillään ei voi tehdä mitään järkeviä päätöksiä. Sen sijaan kannattaa viettää paljon aikaa lähekkäin.

Vaikka nää sun raivorehelliset jutut on tosi hyviä, mä välillä mietin mitä tämä tekee teidän parisuhteelle, kun asiat on täällä niin tosi julkisia. Asiat voi kuitenkin näyttää niin erilaisilta, kun en on yhtäkkiä kirjoitettu johonkin, missä kuka vaan voi en lukea. Mä kyllä tykkään näistä jutuista, mutta samalla mietityttää.

Juliaihminen
Juliaihminen

Periaatteessa hyvä ohjenuora, mutta toisaalta, ollaan molemmat sellaisia, ettei mitään oikein koskaan voi jättää vain olemaan, vaan halutaan aina selvittää asiat saman tein. Joskus hyvä, joskus huono!

Mä luonnollisesti annan aina näissä tilanteissa Tikin lukea postaukset etukäteen (no, se joutuu muutenkin aika usein lukemaan mun postaukset etukäteen). 

Hehheh, mun mielestä tämä aihe ei ole edes mitenkään erityisen henkilökohtainen, vaan todella yleismaailmallinen: melkein kaikki, kenen kanssa olen asiasta jutellut, on kokenut hommat melko lailla samalla tavalla. Tietenkin koko blogiskeneen kuuluu se, että kannattaa jokaisen postauksen kannattaa miettiä, kannattaako tätä kertoa ja vaikuttaako se johonkin muuhun, eli siinä mielessä olet ihan oikeassa! :)

Rakkautta
Rakkauspäiväkirja

Meillä puhutaan paljon -tai ainakin minä puhun ja analysoin paljon, mies on useammin hiljaisempi osapuoli meillä. Tärkeät asiat puidaan hyvinkin perusteellisesti yhdessä, mutta vähemmän oleelliset analyysit saan analysoida joillakin sivukommenteilla ryyditettyinä usein itsekseni. Tämä toisaalta toimii, sillä minullakin on taipumus ylianalysoida. Kun asian saa sanottua ääneen, se menettää voimaansa eli se ei enää hallitse niin vahvasti omia ajatuksia ja käytöstä. Toinen toimii siinä enemmänkin peilinä, joka kysyy hieman tarkentavia ja palauttaa pallon itselle. Meille tämä toimii hyvin. Mies taas ei analysoi niin paljon, vaan ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat. Minä kyseenalaistan, pohdin ja vääntelen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta kumpikin tasapainottaa toista.

Meillä on tapana, että kun lapsi on nukkumassa, istumme sohvalla joko pelaamassa tai katsomassa sarjaa yhdessä. Ehkä teemme käsitöitä tai höpöttelemme tai sitten makaamme kumpikin omassa päässämme sohvaa ja hieromme toistemme jalkoja <3 Tämä on se meidän päivittäinen tapamme sanoa, että olet tärkeä ja tahdon tehdä sinulle hyvän olon. Siinä samalla tulee sitä lempeää kosketustakin kuin varkain.

Pyjama79 (Ei varmistettu) https://pyjamapaivia.com/

Kyllähän päivät koostuvat arkisesta puheesta. Ja sen olemme huomanneet, että kun lapsella ei ole "ensisijaista huoltajaa", niin puhetta tulee vielä enemmän eli kun molemmat tekee sitä metatyötä, niin siitä pitää puhua ääneen: kaapista puuttuvat kumpparit, pari yöpukua ja paksummat rukkaset, ja kun jompikumpi on ne hankkinut, niin pitää muistaa kertoa tai kohta on kahdet.

Mutta sen ärsyttävän tavan olen mieheen tartuttanut, että keskustelemme siitä, mitä parhaillaan luemme. Lehden lukeminen keskeytyy jatkuvasti, kun keskustelemme.

Mutta silloin tällöin sattuu kuulemaan, kun puoliso puhuu jonkun kaverinsa kanssa puhelimessa ja tulee ihan uusia juttuja ilmi.

Ei olisi varmaan huono idea varata säännöllisesti keskusteluhetki, jolloin ei puhuta mistään arkisesta.

Kommentoi