Pikaterkut Sinkkoselle

Juliaihminen

Ehdin vasta nyt tänne näppäimistön ääreen, sillä olen keskittynyt iloitsemaan lapsen kanssa olosta koko päivän. Mutta koska aamulla Hesarista lukemani lastenpsykiatri Jari Sinkkosen Vieraskynä-teksti varhaiskasvatuksesta jäi kaihertamaan, niin oli pakko tulla turauttamaan tänne vielä oma vastineeni aiheeseen.

Sinkkonen esittää, että alle 3-vuotias ei tarvitse varhaiskasvatusta vaan tuttuja kasvoja. Hän puhuu perhepäivähoidon puolesta ja on sitä mieltä, että koko nykyisessä keskustelussa päivähoidista ja vanhempainvapaista on unohdettu täysin lapsen tarpeet. Sinkkonen lopettaa kirjoituksensa toteamalla, että kun puhutaan pikkulasten hoitamisesta, ei koskaan puhuta siihen liittyvästä ilosta.

"Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia."

No, tuossa kirjoituksessa on ihan hyviä pointteja (vaikkapa siitä, että työelämä voisi olla joustavampaa) ja olen Sinkkosen kanssa samaa mieltä siitä, että alle 3-vuotiasta ei tarvitse megana coutchata joksikin superihmiseksi ja totta kai syli ja rakkaus ovat tärkeitä niin 3-vuotiaalle kuin vaikka 13-vuotiaallekin. Muutamasta kohdasta mulla on kuitenkin mussutettavaa, tietenkin.


Toisin kuin Sinkkonen väittää, lapsen tarpeita ei ole unohdettu. Itse asiassa luin juuri The Ecomonistin 1843-liitteestä (feb&march 2017) jutun, jossa kerrottiin, että vanhemmat viettävät nykyään lastensa laadukasta aikaa enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. (Puhun laadukkaasta, sillä vaikkapa 1800-luvulla lasten kanssa vietettiin ajallisesti paljon aikaa yhdessä, mutta se tehtiin esimerkiksi pellolla työskennellessä.) Esimerkiksi 1980-luvulla amerikkalaiset äidit viettivät pienten lastensa kanssa 12 tuntia viikossa (tuolloin isät 4 tuntia). Nykyään ei-yliopistokoulutetut amerikkalaisäidit viettävät lastensa kanssa 16 tuntia viikossa ja yliopistokoulutetut 22 tuntia (isillä luvut ovat 7 ja 10). Sama kuvio toistuu artikkelin mukaan kaikissa länsimaissa, veikkaan, että Suomessa luvut saattavat olla jopa isommat. Ei päiväkoti ole mikään sisäoppilaitos, jonne lapsi sijoitetaan ikuisiksi ajoiksi. Kyllä vanhemmat voivat nähdä lastaan iltaisin ja viikonloppuisin.

Ihan vain nämä kylmät tilastotiedot kertovat, että kyllä niiden lasten kanssa vietetään aikaa, vaikka ne olisivatkin päiväkodissa. Lapsiin satsataan, heitä hellitään ja heidän tahtoaan kuunnellaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on tuhanteen kertaan jo todettu.

 

Lapsi näkee tuttuja naamoja päiväkodissa. Tunnen ihania varhaiskasvattajia, olen kuullut tuttujen puhuvan älyttömän kauniisti lastensa päiväkodeista ja olen lukenut monia uutisia päiväkotien lapsilähtöisyydestä.

Kyllähän niistä päiväkodin ihmisistä tulee tuttuja nopeasti. Lisäksi monien tutkimusten mukaan ryhmässä oleminen on hyödyllistä. Ainakin monen tutun lapsi on oppinut käymään potalla tai syömään lusikalla melko varhain juurikin päiväkodissa, koska ovat saaneet ryhmässä muilta mallia. Toisaalta, kyllähän nämä taidot kotonakin opitaan ihan mallikkaasti. Asiantuntijat (ja minä!) toivovatkin, että kotihoito vastaan päiväkotihoito -keskustelusta päästään eteenpäin, kuten HS tänään kirjoitti. Se vain syyllistää hyviä ja kunnollisia vanhempia ihan turhaan.

Itse asiassa toivoisin lisää keskustelua siitä, miten päiväkodit pysyisivät kivoina ja lapsille turvallisina paikkoina. Tai en välttämättä edes mitään keskustelua, vaan ihan sellaisia toimenpiteitä, ettei sieltä karsittaisi enää rahaa eikä ryhmäkokoja suurennettaisi eikä sijaisia jätettäisi palkkaamatta eikä päiväkodin henkilökunta vaihtuisi säästösyistä tiuhaan tahtiin. Päiväkodit voivat olla erinomaisia paikkoja lapsille, jos niille vain annetaan siihen mahdollisuus. Eli ei leikata päikyiltä enempää kiitos, kuten jo aiemmissa teeseissäni julistin.

Poliittisia päätöksiä ei pitäisi tehdä tunteella. Mua häiritsi Sinkkosen kirjoituksen loppu, jossa peräänkuulutettiin sitä, että vanhempainvapaista puhuttaessa pitäisi puhua enemmän ilosta. Nyt, kun käydään laajaa keskustelua siitä, miten vanhempainvapaat kannattaisi jakaa, eri lafkat tekevät ehdotuksiaan ja ties vaikka jotain tällä saralla muuttuisi tasa-arvoisemman yhteiskunnan hyväksi (eli että isät olisivat enemmän kotona) niin ei siinä tarvitse horista jostain ilosta.

Mä näen tämän keskustelun hyvin poliittisena: se, hoitaako lapsia naiset, miehet vai päiväkoti ja missä määrin, on todella poliittista. Ei ilosta puhuta myöskään ydinvoimapäätöksiä tehdessä tai sote-keskustelussa. Maataloustukia mietittäessä ei peräänkuuluteta siankasvattajan iloa. Tässä on kyse isoista rakenteista.

 

Ja jos nyt siitä ilosta kuitenkin puhutaan, niin kohdennetaan se viesti erityisesti miehille. Lapsista puhutaan hirmu kivasti monissa paikoissa, kuten uutisissa, naistenlehdissä ja blogeissa. Ainakin täällä meikkiksen blogissa! Vauvvelot ja lapset sekä niiden kehittymisen seuraaminen ovat maailman ihanin juttu, lisäksi ihan vain vanhempainvapaalla oleminen on nii-iiin siistiä, kuten olen vaikkapa tässä ja tässä postauksessa ylistänyt.

Mun mielestä isät nimenomaan ansaitsevat päästä kokemaan, millaista on hoitaa lasta/lapsia kotona, ja siksi heille pitääkin julistaa tätä ilosanomaa. Heidän oman etunsa mukaista on ymmärtää, millaista mahtavaa lööbausta se parhaimmillaan on (kuten täällä olen painottanut). 

 

Okei, nyt mä laitan vähäksi aikaa nämä vanhempainvapaiden jakamisen poliittiset pamfletit hyllylle ja keskityn seuraavissa postauksissani kertomaan enemmän oman elämäni iloista. Julkaisuaan odottaa ainakin yksi oluttestipostaus, vauvan kanssa matkailun ylistys sekä Tikin itse kirjoittama kuvaus siitä, millaista koti-isyys on ollut kuukauden kokemuksella. (Miekkoseni on semmonen kyyninen ukkeli, jolla on kuitenkin herkkä sielu.)

 

Aikaisemmat julistukseni näistä vanhempainvapaabisneksistä:

Onko äitiys haitannut uraasi?

Äidit töihin, isät kotiin

 

 

 

Share

Kommentit

Kiitos! (Ei varmistettu)

Kiitos ja aamen. Allekirjoitan kaikki sanomasi. :)

grey83 (Ei varmistettu)

Sinkkonen puhuu asiaa, tietenkin. Juuri sen ilon vuoksi kärvistelen kotona täysin p.a. miehen siivellä eläen, ja aion kärvistellä vielä tovin, vaikka ansaitsemme yhtä paljon. Minä haluan ja meillä on siihen mahdollisuus. Paheksuin kuitenkin, että tuo kommentti tuotiin tähän asiayhteyteen: syyllistymiseen kun ei meille naisille muutenkaan tarvita paljoa.

Kysymys on nimenomaan poliittinen: näillä päätöksillä ei määrätä yhdenkään perheen kohdalla, mitä juuri teidän tulee lapsenne kanssa tehdä. Kysymys on rakenteista, joilla mahdollistetaan erilaisia ratkaisuja ja karua kyllä "piilo-ohjataan" siten, että helpoimmin järjestyvä ratkaisu tulee suurimmalla osalla sitten tehdyksi, jos ei ole säästöjä tai aktiivisia, käytettävissä olevia isovanhempia tms. jotka ovat suurinpiirtein yhtä yleisiä kuin yksisarviset.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvää asiaa! Jälleen kerran.
Ei ihan liity tähän postaukseen, mutta päivähoitohommeleihin noin yleisemmin, mutta jos päivähoitoa ei kehitetä ja siihen panosteta, alkaa lasten yhdenvertaisuus epäilemättä rapautua. Lapsi on kuitenkin monille prioriteetti ja monet nykyihmiset satsaavat lapsiin paljon, niin aikaansa kuin rahaakin. Tämä voi johtaa päivähoidon eriytymiseen parempiosaisten ja muiden kesken. Itse asiassa, olen jopa itsekin (hyvinvointivaltion kannattajana) alkanut ajatella, miksei kotikaupungissani Oulussa ole "aidosti yksityistä" päivähoitomahdollisuutta. Siis sellaista, jossa enemmän rahaa maksamalla saisi pienemmän ryhmäkoon ja parempaa hoitoa. Yksityiset päiväkodit tuntuvat täällä olevan ihan samojen ongelmien äärellä kuin kunnallisetkin eikä mistään voi tietää, mikä päiväkoti on oikeasti hyvä paikka, tuurissansa kaikki. Oman vauvan kohdalla haluaisi kuitenkin pelata ns.varman päälle ja raha tuntuu toissijaiselta, kauniit ajatukset erilaisista perhetaustoista tulevien lasten sekoittumisesta samoin, jos vaakakupissa on oman ainokaisen hyvinvointi.
Mielipiteeni ja ajatukseni eivät ole poliittisesti kovin päivänvaloa kestäviä, rahalla ei Suomessa saisi saada parempaa (eikä Täällä päin saakaan). On kuitenkin vain ajan kysymys tämäkin ja koulumaailmassahan eriytyminen on asuinalueen valinnan kautta jo toteutunutkin ainakin isoissa kaupungeissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mistäköhän tällaisia yksityisiä päiväkoteja löytyy? Meillä Etelä-Helsingissä lapsi on kalliissa yksityisessä kielipäiväkodissa, päiväkoti on ihana, mutta henkilöstömitoitus on siellä ihan samassa laillisessa minimissä kuin kunnalla, ja monet kunnan palvelut puuttuvat, lakanat pestään kotona ja vanhemmat kustantavat monet asiat vielä kalliin päivähoitomaksun päälle, jotka kunnalla kuuluvat pakettiin. Lisäksi päiväkoti on lähes kaikki koulujen loma-ajat kiinni. Olisimme halunneet kunnalliseen hoitoon nimenomaan laatusyistä, mutta meille tarjottiin paikkaa vain mahdottoman matkan päästä. Oikeastaan hirvein asia varhaiskasvatuslainsäädännössä on opettajamitoituksen kiristäminen, se kun vaikuttaa ihan kaikkiin päiväkoteihin ja tekee periaatteessa mielekkäästä lastentarhanopettajan työstä kohtuuttoman kuluttavaa. Tunnen paljon lastentarhanopettajia, jotka ovat hakeutuneet muihin töihin, koska työ on palkkaukseen nähden kohtuuttoman raskasta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ikävä kuulla tuollaisia kokemuksia. En tiedäkään, missä tuollaisia yksityisiä päiväkoteja on, kun ei niitä täällä ole ollenkaan, kaikki maksavat suunnilleen saman verran perheelle. Kuitenkin on vaikea uskoa, etteikö markkinarakoa pienemmille ryhmille tai muuten laadukkaammalle hoidolle olisi maksuhaluisissa piireissä. Omalla matematiikallani joka lapsesta esim +500€/kk maksusetelin päälle tekisi jo useamman lisähoitajan/päiväkoti... (Tai sitten ne rahat valuvat vain pääomasijoittajien lompakkoihin ulkomaille ja tyhmät vanhemmat maksavat.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ongelma on siinä, että pitäisi olla tarpeeksi samanikäisiä lapsia maksuhaluisilla- ja kykyisillä vanhemmilla kohtuullisen pienellä alueella. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että kilpailueduksi riittää mikä vain pieni parannus vallitseviin normeihin. Lisäksi kaikkialla yksityissektorilla pyritään aina kulujen minimointiin, niin kauan kuin varteenotettavia kilpailijoita ei ole, vanhemmat eivät voi äänestää jaloillaan. Ei siis riitä yksi luxuspäiväkoti, vaan niitä pitäisi olla vähintään kaksi samalla alueella, että kilpailua asiakkaan eduksi tapahtuisi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyviä pointteja tekstissäsi.

Sinkkosen tekstiä lukiessa täytyy kuitenkin muistaa, että lastenpsykiatrina Sinkkonen edustaa nimen omaan lapsia ja hänen kommenttinsa tuo keskusteluun lapsen näkökulman. Tosiasiahan on, että lapsen syntymän jälkeen elämä on kompromisseja. Kaikki aiempi elämä ei voi loppua eikä se varmaankaan pitkällä aikavälillä myöskään lapsen etu olisi.

Sinkkonen mielestäni ihan hyvin tuo esiin, että poliittisessa keskustelussa tosi paljon puhutaan nimen omaan lapsen edusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. On kuitenkin ihan eri asia, onko laadukas varhaiskasvatus lapselle ihan ok turvallinen ja hyvä ratkaisu vai onko kyseessä nimen omaan lapsen etu. Sinkkosen näkökulma on, että jos ratkaisu tehtäisiin pelkästään lasta ajatellen, alle 2v ei mitenkään erityisesti ole laadukasta varhaiskasvatusta vailla, joskaan siitä ei hänelle suurtakaan haittaa ole osoitettu. Edellyttäen tietty, että koti on turvallinen.

Itseänikin tutkijana nyppii nuo Sinkkosen esiin tuomat tutkimukset, joiden avulla pyritään perustelemaan näitä poliittisia ratkaisuita. Kuten Sinkkonen kertoo, niiden todistusvoima on jokseenkin vähäinen.

Olen samaa mieltä, että poliittiset päätökset pitää tehdä järjellä, ei tunteella. Esittämällä, että päätös pohjautuu nimen omaan lapsen etuun vaikka kyseessä on oikeasti lähinnä vanhempien ja yhteiskunnan etu, tuodaan nimen omaan tunteet järjen edelle tähän keskusteluun.

Oma näkemykseni on, että perhe-elämän ja muun elämän yhteensovittaminen on kompromisseja. Laadukas varhaiskasvatus tuskin on lapselle suureksikaan haitaksi ja naisten juuttuuminen kotiin vuosikausiksi on iso yhteiskunnallinen ongelma. Työnjaon tasa-arvoistuminen kotona lienee myös lapsen etu. Kuten Sinkkonen sanoo, lapsi tuo elämään valtavasti iloa ja siitä tuskin koskaan voi puhua liikaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin. On ideaalimaailma ja sitten on tämä reaalimaailma, ja hommassa on pakko tehdä kompromisseja. Kunhan nyt kukaan (lapsi, äiti, isä) ei joudu joustamaan liikaa. Uskon, että nykysysteemillä on mahdollistakin päästä ihan hyviin kompromisseihin.

Rapu (Ei varmistettu)

Kun tehdään poliittisia päätöksiä, arvioidaan myös, mikä on riittävän hyvä eikä välttämättä paras. Sellaista ratkaisua, joka olisi paras kaikille on tässäkin asiassa vaikea saavuttaa, joten todennäköisesti tulos on kompromissi siitä, mikä on riittävän hyvä kaikille (halutuille) osapuolille. Esimerkiksi näin: yhteiskunnallisesti naisten voi olla parasta olla töissä, mutta on riittävän hyvä, jos he eivät ole poissa vuosikausia. Tämän vuoksi kannustetaan palaamaan töihin jossain vaiheessa. Pienen lapsen paras voi olla kotihoidossa, mutta on riittävän hyvä jos hän on laadukkaassa päivähoidossa, minkä vuoksi jonkin aikaa yhteiskunta ohjaa vahvasti kotihoitoon (ansiosidonnaiset vapaat), mutta sen jälkeen päivähoitoon (pieni kotihoidontuki). Ja niin edelleen.

Eri asia toki on, pitäisikö yhteiskunnan optimoida vain jonkin osapuolen näkökulmasta. Tätä kai tarkoittaa politiikka: optimointi ei suinkaan tapahdu kaikkia ajatellen, yhteisiä asioita hoitaen ja jaettua maksimia hakien, vaan se kai on puoluieden ideanakin, että tiettyjen ryhmien "paras" tai "riittävän hyvä" voidaan unohtaa omien kannattajien etuja puolustettaessa.

Lisäksi se, mikä on "parasta" kenellekin milläkin aikavälillä ei ole millään tavalla selvää. Ihmiset siirtyvät elämäntilanteesta toiseen ja tämän elämäntilanteen "paras" voi olla huono vaihtoehto myöhemmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tähän lisäisin vielä, että tulevaisuuden huoltosuhteen kannalta lapsenteko on yhteiskunnallisesti kannatettavaa toimintaa, kuten myös lapsiin panostaminen syrjäytymisen ja muiden tulevien ongelmien ehkäisemiseksi. Erityisesti nyt, kun ihmisten lapsentekohalukkuus vaikuttaisi koko ajan laskevan ja lykkääntyvän, olisi syytä miettiä tukia ja rakenteita niin, että edes halukkaille olisi mahdollista hankkia lapsia silloin kuin se elämäntilanteen ja biologian kannalta yksilöllisesti tuntuisi parhaalta. Esimerkiksi opiskelun aikana lasten tekemistä pitäisi mielestäni helpottaa eikä vaikeuttaa, mikä nyt on ollut suuntauksena (osa-aikaopiskelua on vanhempainvapaiden aikana hankaloitettu, kun tutkinnonsuoritusaikaan saa pidennystä vain, jos on poissaolevana).

Vierailija (Ei varmistettu)

Puit jälleen sanoiksi omat ajatukseni, tällä kertaa koskien tätä Sinkkosen kolumnia, jonka itse asiassa luin sen jälkeen, kun lastentarhanopettajana toimiva ystäväni oli sen somessa jakanut.

Olen myös samaa mieltä monesta asiasta Sinkkosen kanssa, mutta täytyy muistaa, että hänenkin mielipiteensä ovat vain yksi kanta tähän asiaan. Kolumnissa Sinkkonen viittaa tutkimuksiin, jotka nimen omaan puoltavat lapsen varhaiskasvatusta päiväkodissa pienestä alkaen.

Itse ajattelen, että pienen lapsen päiväkotipäivät ja -viikot on hyvä pyrkiä pitämään mahdollisimman lyhyenä, ja aivan pienen vauvan hoitopaikka on toki kotona. Esimerkiksi alle yksivuotias tuntuu hyvin nuorelta päiväkotiin, mutta jollekin perheille tällainenkin ratkaisu on paras vaihtoehto. Taloudelliset syyt saattavat pakottaa vaikkapa yhden aikuisen perheessä vanhemman töihin heti ansiosidonnaisen kauden päättyessä.

Kotihoidon tuki mahdollistaa osalle perheistä lapsen hoidon kotona 3-vuotiaaksi, mutta summa on niin pieni, että kaikille se ei riitä kotihoidon järjestämiseksi. Ansiosidonnaisen kauden pidentäminen ja mahdollisesti ajallisesti lyhyempi, mutta kuukausitasolla suurempi kotihoidontuki asettaisivat perheitä tasa-arvoisempaa asemaan, kun useammille perheille olisi mahdollista pitää lasta kotihoidossa hieman pidempään, kuin nyt. Suurin osa ei tälläkään hetkellä ole lapsen kanssa kotona kolmevuotiaaksi asti, ja tällaisten perheiden määrä varmasti laskisi jonkin verran. Lopputulema olisi kuitenkin mielestäni nykyistä parempi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää oli mun mielestä aika täydellinen kommentti! Mun mielestä hyvä lähtökohta päivähoidon aloittamiselle on, että lapsi osaa puhua ja kävellä sekä pehmeä lasku päiviä vähitellen pidentäen. Tukijärjestelmää pitäisi parantaa siten, että kaikilla olisi taloudellinen mahdollisuus hoitaa alle yksivuotiasta kotona. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pitäisi mielestäni keskittyä suurimpaan yhteiseen hyvään ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Mä näen tämän keskustelun hyvin poliittisena: se, hoitaako lapsia naiset, miehet vai päiväkoti ja missä määrin, on todella poliittista." Sinkkonen taitaa puhua asiasta lapsen parasta ajatellen. Kysymys päivähoidon järjestämisestä ja perhevapaista toki on poliittinen, mutta lääkärinä Sinkkonen ottaa ennen kaikkea kantaa siihen miten päivähoito vaikuttaa lapseen. Itse uskon, että lapsen paras olisi olla kotihoidossa sinne 3 ikävuoteen asti, toki niin että hänellä on aktiviteetteja ja jokin samana pysyvä vertaisryhmä, mutta lapsi ei taatusti tarvitse 8-10h hoitopäiviä ja kiireisiä aamuja ja iltoja. Vaikka olenkin tätä mieltä, oma lapsemme on menossa hoitoon 1,5v iässä. Taloudellisesti voitaisiin vielä jatkaa hoitovapaatakin jotenkuten, mutta ammatillisesti 3v poissaolo olisi kummallekin aika mahdoton. Kumpikaan tuskin edes jaksaisi kotona oloa niin pitkään. Ainoastaan lapsen kannalta ajateltuna ehkä paras olisi olla kotona, mutta perheen kokonaistilanteen ja lopulta lapsen edun kannalta paras voikin olla päivähoitopaikka. Minusta on kuitenkin vähän itsensä huijaamista yrittää vakuutella itselleen, että lapsen parhaaksi se hoito on. Ja vaikka olisikin, niin ei siksi että lapsi kaipaa varhaiskasvatusta ja päiväkotia, vaan siksi, että aikuinen kaipaa työpaikkaa, ainakin palkkatuloja.

KTM (Ei varmistettu)

Täysin samaa mieltä. Tässä oli rehellinen kommentti. Taloudellisesti ja tasa-arvon kannalta naisten aikaisemmalla töihin paluulla on epäilemättä positiivinen vaikutus. Lapsen kannalta en näin usko olevan. Kuten Sinkkonen sanoi alle kolmevuotias ei kaipaa "laadukasta varhaiskasvatusta" virikkeineen, vaan turvallista syliä ja riittävästi aikuisen huomiota sekä rauhallista kasvuympäristöä. Olen sitä mieltä, että puhe tästä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on luotu oikeuttamaan edellämainitut tasa-arvo ja taloudelliset näkökulmat. Ja pienentämään vanhempien syyllisyyttä. En muutenkaan ymmärrä sitä, miksi enää ketään ei saisi syyllistää mistään. Syyllistämistä varotaan yhteiskunnassa, kirkossa ja kotona. Syyllisyyden tunne on kuitenkin useissa tapauksissa erittäin hyvä ja tarpeellinen. Mutta se onkin sitten jo ihan oma keskustelunsa :) Takaisin tähän. Itse olen palaamassa töihin kun lapseni on vuoden ja 10 kuukauden ikäinen. Tunnen tästä syyllisyyttä, mutta olen silti päättänyt palata töihin. Hyväksyn syyllisyyden tunteeni enkä yritä selittää itselleni että "kyllä meidän lapsesta huomasi, että hän alkoi jo kaivata muita lapsia ja enemmän virikkeitä ympärilleen". Tunnen lapseni ja tiedän, että näin ei ole. Jos hän saisi valita hän olisi kotona. Ei taistelemassa sylistä ja huomiosta melun keskellä. Palaan töihin, koska haaveissa on vielä toinen lapsi ja näin ollen viiden vuoden yhtä jaksoinen kotona olo olisi aikamoinen nuijanukutus urani kannalta. Eli rehellisesti asetan tässä tapauksessa urani lapseni edun edelle. Syyllisyyden tunnetta en yritä selittää pois vaan aion elää sen kanssa. Varmasti tulen usein miettimään teinkö väärin, mutta sellaista elämä on ja mielestäni kuuluukin olla -omien valintojen ja niiden seurauksien eettistä pohdintaa. En halua ulkoistaa sitä yhteiskunnalle selittämällä poliittisten päätösten olevan oman elämäni korkein auktoriteetti ja ohjaava tekijä.
Olemme hakeneet perhepäivähoitopaikkaa ja se olisi unelmien täyttymys. Ikävä kyllä perhepäivähoitoa ollaan ajamassa alas vaikka mielestäni se olisi ratkaisu monen vanhemman kipuiluun ja myös lapsen etu. Win-win.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näissä kommenteissa nyt on vahvasti tällainen niinamikkosmainen meininki, missä paras tutkimus on se, jonka jokainen vanhempi tekee omaan sydämeensä. Käsittääkseni tutkimusnäyttö tukee vahvasti nimenomaan kohtuullisen varhaistakin päivähoitoon pääsemistä, kyse on nimenomaan lapsen oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Toki henkilöstömitoitusten pitää olla kohdillaan ja vanhempien tehtävä on yksilöllisesti arvioida lapsen valmius päivähoitoon. Kannatan kunnollista perustuloa, jonka turvin olisi mahdollista myös olla kotona lasten kanssa niin halutessaan, sekä päiväkerhoja ja muskareita kotihoidossa oleville. Mielestäni 6+6+6 johon vielä päälle 6 kuukautta perustulolla, mutta niin, että työpaikan voi säilyttää. Vanhempainvapaat lisäksi kustannettaisiin verovaroin, ei työnantajan pussista, jolloin kustannukset jakautuisivat tasaisemmin yhteiskunnassa. Yli 2-vuotiasta voisi sitten edelleen hoitaa kotona perustulolla+halutessaan esim keikkatöillä, mutta työnantajalla ei olisi velvollisuutta enää ottaa takaisin töihin. Uskon, että selkeä enemmistö naisista ja perheistä hyötyisi tällaisesta mallista, naisten työllistäminen olisi kannattavampaa, eikä kauhea riski yrittäjälle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jaan näkemyksesi vapaiden jaosta.

Noissa tutkimuksissa on kuitenkin oikeasti huomautettavaa. Se, että korkeasti kouluttautuneet ovat menneet keskimäärin aiemmin tarhaan ei mitenkään suoraan todista, että tarhalla on asiaan vaikutusta. Korkeasti kouluttautuneet vanhemmat palaavat aiemmin töihin ja heidän lapsensa menevät aiemmin tarhaan ja sittemmin kouluttautuvat korkeasti. Näin ainakin Suomessa hiljattain julkaistussa tutkimuksessa, jota media laajasti uutisoi. Tutkijana tuli lähinnä facepalm -fiilis sekä tutkijoiden että toimittajien puolesta kyseistä uutisointia seuratessa ja ilmeisesti Sinkkonen koki samoja fiiliksiä.

Eri asia on sitten riskiryhmiin kuuluvat lapset, jotka varmasti hyötyvät laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Tämän blogin lukijakunta keskimäärin voi kuitenkin noista tutkimuksista päätellä, ettei heidän lastensa kohdalla aikainen päivähoito ole ainakaan ammatillisen menestyksen esteenä.

Kissakala (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen tämä "ei velvollisuutta ottaa enää takaisin töihin 2v jälkeen"-pointti, onko sitä jossain siis esitetty vai oma idea? En ole perillä nykyisistä työsuhde-ehdoista esimerkiksi muiden virkavapaiden osalta (opintovapaat, virkavapaat syystä x kuten toisaalla töissä olo) mutta missään nimessä perhevapaat eivät saisi olla se syy, mikä heikentää vakituisen työntekijän paluusuojaa. Entäs sitten tilanne, jossa lapsia syntyy useampi sillä alle 3v välillä (mikä usein taloudellisesti järkevää jos monia tekee eikä vuosikausien ikäerolle ole halua tai biologista aikaa). Että saisiko palata töihin vaikka 15 vuoden päästä jos on useamman lapsen kanssa 2 vuotta kotona?

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että en ymmärrä miksi työnantaja on se, joka lisääntymisen kuluja maksaa, eihän työ ja perheenlisäys kuitenkaan liity toisiinsa millään muotoa kuin että tekijä ja ajankohta osuvat päällekkäin! Olisko taustalla se, että julkinen sektori on ollut merkittävä naisten työllistäjä, joten verovarojen kautta on ollut turha maksajaa kierrättää kun työnantaja on verovaroin toimiva instanssi. Ja se onkin yksi epätasa-arvon juuri rekrytointimaailmassa, että kuinka isona koettu riski se 20-30v lapseton nainen on jos se halutaan työpaikkaan nimenomaan töihin eikä vuosikausien perhevapaille. Yksäripuolella koettu riski ja naisten epävarmuus sitten onkin selvästi suurempi kun katsoo sitä urakehitys-jutun kommenttiosiota!

Lasten kannalta taas hassua se, että puhutaan usein tasavuosista vaikka puolikkaatkin vuodet on kovin merkittäviä. Ja Sinkkosen tekstille kyllä hurraan, risoo lastenhoidon ja perheen perustamisen käsittely mediassa likipitäen ainoastaan politiikan ja talouden näkökulmista! Mutta kukin tulkitsee tekstin painotukset tavallaan ja reagoi siten vähän eri asioihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, siis tämä olisi kompromissiratkaisu 6+6+6-mallin ja tuon 3-vuotiaaksi asti sallitun kotihoidon työpaikan säilyttäen välillä. Toki yksilölle on mukavaa, että on kaikenlaisia mahdollisuuksia pitää vapaita työstä, mutta mielestäni systeemiä pitäisi kohtuullistaa tasa-arvon nimissä. Joku rajattu maksimikesto yhtäjaksoiselle työstä poissaololle olisi mielestäni myös järkevä (siis oikeudelle palata samaan työtehtävään), ei kenenkään ammattitaito pysy ajan tasalla kymmentä vuotta, jos ei ole kosketusta omaan alaan. Opiskelijat saavat lisää tutkinnon suoritusaikaa poissaolijana vietetyn vanhempainvapaan, mutta eivät hoitovapaan perusteella.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole kasvatustieteilijä mutta sekoittavat tekijät varmasti vaikuttavat näissä tutkimuksissa aika paljon, me seikat jotka vaikuttavat aikaiseen hoitoonviemiseen todennäköisesti vaikuttavat myös lapsen koulumenestykseen. Kaikkia näitä muuttujia ion aika mahdoton ottaa huomioon analyyseissa. Varmasti lapsi hyötyy ryhmässä toimimisesta, en minäkään usko että lapsen paras on hissutella kokonaan kotona äidin tai isän huomassa 3-4v asti. Mutta ei siihen varmasti tarvita 9-10h päiväkotipäiviä, vaan jos kyseessä olisi pelkästään lapsen paras en varhaiskasvatuksen voisi järjestää muutenkin, kerhoissa, avoimessa päiväkodissa, osapäivähoisossa.
Mutta reaalimaailmassa aika harvalla on mahdollisuutta 3v kotonaoloon. Sen takia laadukkaaseen varhiaskasvatuksene pitäisi panostaa, että päiväkoditkin olisivat turvallisia paikkoja lapselle, eivät vain säilytyslaitoksia. Minua vain ärsyttää päivähoitokeskustelu jossa lapsen parhaana markkinoidaan nykyistä päivähoitoa kokopäiväisenä aika onnettomiin tutkimuksiin vedoten, vaikka kaikille lie selvää että useimmiten lapsi laitetaan päivähoitoon ihan muista syistä kuin laadukasta varhaiskasvatsta saamaan. Mikä on ihan ok, koska kompromisseja on tehtävä ja se voi lopulta ollakin lapsen etu, mutta itseään on ihan turha huijata.

Vierailija (Ei varmistettu)

Yhtä lailla erityisesti naisilla lasten hankintahalukkuuteen ja -ajankohtaan sekä kotiin jäämisen houkuttelevuuteen vaikuttavat monet muut asiat kuin (tulevien) lasten absoluuttinen paras. Totta kai me kaikki pyrimme tekemään parhaita mahdollisia valintoja vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Tämän vuoksi systeemiä tulisi muuttaa kustannustehokkaasti kohti yhteistä, yhteiskunnallista hyvää. Pitäisi pyrkiä kohti ideaalia, jossa keskimäärin naiset ja miehet työllistyisivät yhtä helposti, tienaisivat yhtä paljon ja kantaisivat yhtä suuren vastuun lastensa hoidosta. Olisi tietysti mahtavaa, jos kaikille voisi tarjota kaikkea mahdollista, mutta yhteiset resurssit kannattaisi mielestäni ohjata ennen kaikkea tasa-arvoiseen ja laadukkaaseen kunnalliseen päivähoitoon. Työelämässäkin on toki kehitettävää, olisi upeaa, jos standardityöaika olisi 30 tuntia viikossa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, en mäkään aattele, että päiväkoti olisi lähtökohtaisesti parempi ratkaisu alle 3-vuotiaalle. Itse asiassa mulla ei ole vielä mitään kokemusta päiväkodeista.

Mutta mun mielestä lapsen parhaasta puhutaan jo nyt julkisessa keskustelussa tosi paljon. Tai sitten en tiedä, mistä mulle on tullut semmonen fiilis, että olen lopen kyllästynyt päiväkoti vs kotihoitokeskusteluun. Niin harvoilla vanhemmilla on kuitenkaan varaa edes valita näistä. Musta kandeisi ihan vain miettiä sitä, miten siitä päiväkodista saataisiin mukavampi ja turvallisempi paikka lapselle, kun se sinne kuitenkin laitetaan.

 

KTM (Ei varmistettu)

Päiväkotien tekeminen mahdollisimman hyväksi paikaksi ja ryhmäkoon pienentäminen kasvattamisen sijaan olisi minunkin mielestäni erittäin kannatettavaa. Sitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä kotihoidontuen leikkaamisen kustannuksella. Näitä asioita ei pitäisi asettaa vastakkain vaan perheillä tulisi jatkossakin olla halutessaan mahdollista hoitaa lasta kotona kolmevuotiaaksi saakka.

Ne perheet, jotka päättävät laittaa uransa toissijaiseksi, joille se on taloudellisesti mahdollista tai jotka päättävät tehdä sen mahdolliseksi elämällä hyvin minimaalisella budjetilla (lähipiiristäni löytyy molempia), tulisi mielestäni jatkossakin antaa siihen mahdollisuus.

Jos kotihoidontukea lyhennetään, ei siinä suurimpana pelkona ole tuen rahallinen loppuminen vaan pelko siitä, että jatkossa työnantajan ei tarvitsisi enää pitää kotiin kolmeksi vuodeksi jääneelle vanhemmalle työpaikkaa. Kun se kotiin jäävä vanhempi vieläpä tällä hetkellä hyvin usein on nainen, on tämä omiaan lisäämään naisten tippumista urakehityksestä. Hoitavapaalta kun ei ole kovin auvoista palata hakemaan töitä.

On mielestäni hieman nurinkurista, että vaikka tällä hetkellä yhteiskunnassamme on laajalti halua ymmärtää erilaisia perheitä ja heidän tarpeita, halutaan kuitenkin tässä lastenhoitoasiassa väkisin ajaa ihmisiä samaan muottiin poistamalla perheen valinnanvapaus toimia omien arvojensa ja prioriteettiensa mukaisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta kuitenkin tärkeimmät yhteiskunnalliset kysymykset lasten päivähoitoon liittyen ovat ensinnäkin naisten työllistämisen helpottaminen ja tasa-arvoistaminen, mihin päästään tasaisemmin (vaikka väkisin) jaetuilla perhevapailla ja myös sen työpaikan säilymisen kohtuullistaminen myös työnantajan näkökulmasta (minusta 2 vuotta per lapsi ja yhteensä 6 vuotta putkeen poissa töistä on asiallinen maksimi), ja toiseksi lasten oikeus laadukkaaseen, turvalliseen ja huomioivaan varhaiskasvatukseen, mihin päästään nopeasti henkilöstömitoituksia korjaamalla. Lastentarhan opettajan koulutus ja työ täytyy pitää kilpailukykyisenä. Mielestäni ansiosidonnaisen tuen kauden pidentämisellä ja pidemmän pätkän korvamerkitsemisellä isälle olisi parhaat mahdollisuudet pidentää naisten työuria.

Niinipuu (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/nimi-niinipuusta

Tunnen itseni hirmu yksinäisen tyhmäksi, koska en tajua muuan asiaa.

-varhaiskasvatuksessa on lastentarhanopettajia. Ja siellä, missä on opettajia, on minun järjen mukaan koulu. Päiväkoti on siis tavallaan lapsen eka koulu. Jos on koulu, niin miksi Suomessa ei ole oppivelvollisuutta, joka alkaa jo taaperona?

Mitä tapahtuu Saagoille ja Einoille jotka on kotona 5-vuotiaaksi, käy äidin kanssa MLL-perhekahvilassa 2 kertaa viikossa ja mummilla kerran viikossa, ja leikkii omalla pihalla pienten sisarusten kanssa? Miksi neuvolassa kukaan ei sanonut meille, jotka vietettiin tällainen vuosi, että lapsenne lintsaa koulusta ja kukaan ei pääse kasvattamaan sitä?

Eli onko varhaiskasvatus jotain, mitä saa vain lastentarhanopettajan suunnittelemana? Entä ns. seurakunnan kerhot?

Mä myönnän, että luulin lasten ollessa pieniä tekeväni hyvin viivästyttäessäni päiväkotivuosia. Olin uskossa, että vältytään sairasteluilta ja melulta, ja että se olis tosi tärkeää. Nyt jälkeenpäin olen varsin säikähtänyt tietämättömyyttäni. Onko varhaiskasvatus siis vain päiväkodin tarjoama väylä, preppauskurssi kohti menestystä?

Kommentoi