Puhu hänelle (tutkimus kertoo miksi)

Juliaihminen

On käynyt ilmi, että mun ei kannata horista pelkästään tuntemattomille, vaan jutustella menemään myös mun vavvalleni! Kuuntelin nimittäin kiinnostavan Freakonomicsin podcastin lasten aivojen kehittymisen ja kielen yhteyksistä. Se oli just semmonen ohjelma, joka saa mun sisäisen suorittajan heräämään, koska luonnollisesti myös vanhemmuutta voi suorittaa!

Referoin teille siitä kiinnostavimmat pointit, jotta tekin pääsisitte suorittamaan paremmin teidän vanhemmuuttanne. 

 

Pediatrian professori Dana Suskind on tutkinut aivojen kehittymistä ja kertoi seuraavaa:

Kun ihminen syntyy, hänen aivonsa ovat fyysisesti kehittymättömät (toisin kuin vaikka munuaiset). Mikä friikeintä, 80 - 85 prosenttia aivoista kehittyy ensimmäisen kolmen vuoden aikana, siis reilusti ennen peruskoulun alkua! Se, mikä aivojen hermoratoja kehittää on kieli. Mitä enemmän puhuttua kieltä lapsi kuulee, sitä paremmin aivojen hermoradat kehittyvät. Niiltä lapsilta, jotka ovat kuulleet ensimmäisten ikävuosien aikana vain vähän puhetta, kestää pidempään prosessoida tuttuja sanoja kuin niiltä, joille on muodostunut laajempi sanavarasto. Näin ollen hitaammat prosessoijat myös oppivat hitaammin uusia sanoja.

”Toisin sanoen, et ole vain jäljessä elämän kilpajuoksussa, vaan olet myös hitaampi juoksija. Näin ollen et saa muita kiinni”, Suskind sanoo. (Ja koska kyse on amerikkalaisista, niin elämähän on yksi iso kilpajuoksu.)

1960-luvulla tehtiin amerikkalaistutkimus, jonka mukaan köyhdyydessä elävät lapset kuulevat 30 miljoonaa sanaa vähemmän kuin rikkaaseen perheeseen syntyneet (!). Masentavaa!

Mitä sitten pitäisi tehdä, että lapsen aivojen hermoradat kehittyisivät täyteen loistoonsa ennen kolmea ikävuotta? Suskindilla oli tähän vastauksena kolme T:tä.

 

Tune in.

Lässytykselle on syynsä! Kun vauvalle puhuu, kannattaa puhua selkeästi, katsella sitä silmiin just sellasella vauvaäänensävyllä, niin bebbe rekisteröi paremmin, että sille puhutaan: "Äippyli tässä pohdiskelee, että koskas sinä sammahdat, jotta äiti pääsen katsomaan Girlsin uusimman tuokkarin päätösjakson ja syömään Jacky makupalaa." (Esimerkki omasta elämästäni.)

Talk more.

Puhu enemmän. Kuten neuvolassakin neuvotaan, lapselle voi kertoa vaikka, mitä tapahtuu, kun vaihtaa lapsen vaippaa. Sano muutakin kuin ”Ei noin”, ”Varo!”, ”Syö nyt!”. Tässä oli tärkeää puheen laatu, eli että käyttää paljon erilaisia sanoja päivän aikana, eikä vain muutamaa käskyä. (Mun Lotta-sisko nauroi tähän, että pitääkö sille vaipanvaihtotilanteelle sitten kehitellä uudestaan ja uudestaan kaikkia synonyymejä: "Sukulaissielusi tässä kangaskaitaletta asettelee hipiällesi ja toimittaa rektaalisi tuotoksen pois elontieltäsi.")

Lapsen tunteiden sanallistaminenhan on vanha hitti, joka kehittää paitsi aivoja, myös tunteiden hallintaa: ”Sä olet herännyt nyt päikkäreiltä ja tunnet sielussasi eksistentiaalista kriisiä ja omituista tyhjyydentunnetta sekoitettuna yleiseen maailmantuskaan. Siksi sua harmittaa.” Ja tähän päälle tietysti kaikki kirjojen lukemiset, niin hyvä tulee! (Esimerkiksi tänään luin pojalle Vauva-lehdestä artikkelin naisesta, joka oli uhkapelannut perheensä rahat. Siirrytään niihin Tiitiäisen runolauluihin sitten vähän myöhemmin.)

Take turns.

Jo silloin, kun lapsi vähän jokeltelee, sen kanssa kannattaa harrastaa ”vuoropuhelua”, eli antaa sen ”puhua” ja sitten kun se pitää taukoa, vastata sille. Näin lapsi oppii, että puhuminen on vuorovaikutusta. Vaikka äsken tuon 2-kuukautisen kanssa käymämme keskustelu:

Vauva: Guuuh!

Minä: Ai sunkin mielestä toi kadulla oleva setä on tuijottanut vähän liian pitkään tätä meidän ikkunaa?

V: Äjjäjjjäjjj.

M: Samaa mieltä, kaikenlaista pervertikkoa sitä ulkona liikkuukin!

Tämä vuorovaikutus oli erityisen tärkeä pointti. Siksi esimerkiksi pelkästään telkkarin katsominen tai radion kuunteleminen ei riitä sanavaraston kehittämiseksi, vaan lapselle pitää puhua ja hänen pitää antaa vastata. (Toki tulevaisuudessa kun tekoäly kehittyy, me vanhemmat ollaan täysin korvattavissa.)

 

Musta nuo oli kiinnostavia pointteja, joskin ehkä nämä hommat tulevat normi ihmiselle aika luonnostaan. Eli tuolle bebbelle on tullut jutusteltua jonkun verran ilmankin tuommoista tutkimusta, joka maalailee uhkakuvaa, jossa lapseni häviää elämän juoksukilvassa. Mutta jos kiinnostaa enemmän, niin kuunnelkaa tuo podcasti, siinä oli kaikkea muutakin ihan hauskaa tietoa (esimerkiksi juuri tuosta köyhyys/rikkausnäkökulmasta lapsen kehitykseen sekä Sesame Street Effectistä).

Ja sitten horisemaan ja suorittamaan!

 

Kuvassa pojan saamat kolme nallea, jotka tulevaisuudessa saattavat myös alkaa jutustella pojalle. (Mutta ei sillä lailla kauhuelokuvatyylisesti.)
Tuon maailman ihanimman julisteen on tehnyt Ässä-täti, eli saarah.

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Tää on just näin. 

Ja tähän samaan toki liittyy ääneenlukeminen. Hyvistä saduista lapsi oppii rikasta ja monimuotoista kieltä ensimmäisinä vuosina. Mä siis luin iltasadun joka ilta jo silloin kun typy oli jotain puolivuotias, se oli kiva rutiini ja lisäksi tuntui että kyllä ne sanat jonnekin osuu ja jotain rakentaa vaikkei niitä tavallaan vielä hänelle ollutkaan. Ja nykyään hän on tosi sanavalmis ja puhelias ja omaa rikkaan/uteliaan/huumorintajuisen sanavaraston.  

Toki sen ihanuudesta voi sitten kello puol kuus aamulla olla monta mieltä :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihana kuulla, että teidän typy on huumorinaisia :)

Joo, tuo on just mun unelma, että lapselle kehittyisi ilmaisuvoimainen ja mielellään humoristinenkin kieli. Onneksi iltasatujen lukeminen on kivaa hommaa, niin ei mene liiaksi suorittamisen puolelle.

Intended Mum

Hyvin sanottu - vanhemmuutta voi todellakin suorittaa! :)

Mielenkiintoinen aihe, podcasti pitääkin kuunnella ensiyön syöttöjen viihdykkeenä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hehe, mäkin kuuntelin sen tuossa vaunulenkillä :)

Ja siitä tuli kyllä voimakkaasti semmoset fiilikset, että oon kyllä tosi etuoikeutetussa asemassa, kun on kapasiteettia ja tietoa lapsenkasvattamisen suhteen.

Maria Hakkala

Mun äiti on toitottanut tätä samaa mulle jo etukäteen ja kertoi lukeneensa iltatähtipikkuveljelleni paljon sanomalehteä äitiysvapaalla. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Mäkin kelasin, et jos nyt haluan tuolla jotain lukea tässä vaiheessa, niin miksen lukisi jotain mua kiinnostavaa. Käytännön syy on myös se, että poika viihtyy paljon pidempään mun sylissä aamupalalla, jos hän luen ääneen Hesarin pääkirjotuksia.

Tove Janssonin tytär

Mä tunsin piston sydämessäni monesti kun en juuri jutellut lapselle masuaikana. Tuntui pöljältä. Sen sijaan käytin sitä räppikeikoilla.

Synnyttyään en ole osannut lässyttää. Olen puhunut normaalilla äänellä ja selostanut mitä teen ja miksi, kuvaillut maailmaa. En suinkaan aina silmiin tuijotellen.

Nyt reilun vuoden ikäisenä lapsella aktiivisessa käytössä ainakin 50 sanaa. Ensimmäinen lause tuli viime viikolla: Joo otetaan maitoo.

Yksi päivä katsoin puolisilmällä jotain deittiohjelmaa ja vitsailin: Miehet on just tuommoisia. Kun ne saa mitä haluaa niin se on moro sitten. Lapsi katsoi mia hetken ja vastasi: kaljaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitto, jo noin pitkiä lauseita! Ihan mahtava homma.

Ja huumorskaakin näyttäisi jo löytyvän, täysi arvostus pikku toddlerille.

Tove Janssonin tytär

Joo. Helpottaa palvelua kun ei tarvitse tulkita niin paljon :) Ehkä lapsi huomasi tämän ja alkoi reenaa tosissaan

Ruupe (Ei varmistettu)

Koulumaailmassa näkyy aivan selvästi se, onko lapsen kanssa juteltu tai onko hänelle luettu pienempänä. Lapset, jotka ovat kotonaan olleet runsaasti vuorovaikutuksessa pienestä asti, pärjäävät paremmin monella mittarilla mitattuna. Heidän sanavarastonsa on laajempi, he ymmärtävät syy-seuraus-suhteita, he keskittyvät ja ajattelevat tehokkaammin. Jokainen pienikin vuorovaikutuksen hetki jo aivan pienen vauvan kanssa on ns. rahaa pankkiin!

T-100
(G)ROUND ZERO

Tää on hyvä aihe, koska kaikki eivät tosiaan tiedä, että vauvalle pitää puhua. Siis nimenomaan pitää.

Jäin äitiyslomalle vauvojen parissa tehtävästä työstä, jossa kohtasin myös paljon eri kulttuureista ja elämäntilanteista tulevia perheitä. Yhteistä mm. Aasiasta ja Kaukoidästä tuleville vanhemmille oli lapsen kohtaaminen arjessa. Useat olivat itsepintaisesti sitä mieltä, että lapselle riittää primiiivisten tarpeiden täyttäminen siinä aikataulussa ja järjestyksessä kun se vanhemmille itselleen sopii. Leikkiminen, loruttelu, laulaminen, lukeminen, hassuttelu, hieronta, sylittely, puhuminen jne. koettiin omien perinteiden ja oman kasvatuksen myötä lapsen häiritsemiseksi ja tarpeettomaksi lellimiseksi. Kieli on kuitenkin hyvin vahva vuorovaikutuksen luoja ja lujittaja. Näiden vanhempien isommille, 2 vuotta täyttäneille ja vanhemmille taapero- ja lekki-ikäisille lapsille oli hyvin tyypillistä puhumattomuus. Puheen sijaan lapset saattoivat huutaa ja matkia erilaisia elänten ääniä, joita olivat ohjelmista nähneet ja kuulleet.

Erityisen tärkeää puhuminen ja kielen lujittaminen olisi juuri lapsille, jotka kuulevat kotona kahta kieltä tai äidinkieli on eri kuin kodin ulkopuolinen valtakieli, esim. päivähoidossa käytettävä. Jotkut vanhemmat puhuivat lapsilleen muutamia osaamiaan suomen kielen sanoja, jotka koostuivat lähinnä kielloista ja käskyistä. Kutsuin sitä koirakieleksi, koska se kuulosti just samalta millä itse koirani kanssa kommunikoin. Tänne, istu, ei, seis, hyvä, hienosti! Oli lapsia, jotka elivät ns. kielityhjiössä, vailla mitään yhteistä kieltä vanhempien tai muun maailman kanssa. Eipä siinä paljon leikkiä synny ikätovereiden kanssa tai ole vlinettä kertoa omista tunteistaan, ajatuksistaan ja havainnoistaan.

Voisin jatkaa loputtomiin. Pointtina siis; käyttäkää kieltä. Jatkakaa samaan malliin! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Tosi kiinnostava kommentti!

Nuo on hirmu sensitiivisiä juttua, kun tietenkin on tosi vaikeaa puuttua toisen kulttuuriin ja sen käytäntöihin. Se voi olla tosi loukkaavaa. Toisaalta, kun kerran on tutkimusta aiheesta, niin just tällaisilla faktoilla saa ainakin mut toimimaan. 

Tää vanhemmuus on kovaa tasapainottelua ylisuorittamisen ja lepsuilun välillä. Tuntuu että useimmat vaikkapa tällaisista aiheista kiinnostuneet ennemminkin stressaa ja tekee liikaa, mikä sekin voi olla huono homma. Mutta ainakin tuo, että tiedostaa tuon puhumisen tärkeyden, on jo paljon. Sitten jos on mennyt joku päivä vähän väsyneenä hiljaisuudessa (etenkin tällaisen 2 kk ikäisen kanssa), ei kandee tuntea huonoa omatuntoa siitä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mua stressaa tämä jatkuvasti. Ulkosuomalaisena olen vastuussa niin paljosta lapsiraukkani suhteen. Jatkuva vauvalle höpöttäminen ei tullut luonnostaan ja on edelleen liian usein väkinäistä reilun vuoden ikäisen lapseni kanssa. Pitää tehdä tikusta asiaa ja puhua vaikka olisi mieluummin hetken hiljaa. Jatkuva puhuminen vaatii keskittymistä ja läsnäoloa. Se tuntuu toisinaan uuvuttavalta.

Huomaan, että minulle on luontaista olla hiljaa, mikäli minulla ei ole oikeaa asiaa. Rikon hiljaisuutta aina havahtuessani puhumattomuuteenin ja poden syyllisyyden tunteita. Lapsi puhuu muutamia sanoja suomeksi, eikä vielä lainkaan isänsä kieltä ( =valtakieli). Ymmärtää kaiken suomenkielisen puheen ja osaa noudattaa ohjeita. Sinänsä ei ole syytä huoleen, mutta huolissani kyllä olen. Oppiiko lapseni sujuvan suomen? Pysyykö hän lukemaan? Voiko hän nauttia suomeksi lukemisesta kuten toivoisin?

Olen yrittänyt lukea lapselle, mutta hän ei vielä jaksa seurata tarinoita. Kääntää vain sivuja vauhdilla. Olemme siis tyytyneet keskustelemaan vapaasti kirjan kuvista. Osoita ja nimeä. Yritän käyttää vivahteikasta kieltä ja synonyymejä. Toistaa toistamisen perään.

Ja tunnen valtavaa syyllisyyttä. Pitäisi jaksaa enemmän ja paremmin. Osaisiko hän puhua enemmän, jos olisin tehnyt kovemmin töitä? Olenko ollut tarpeeksi? Puheen kehitys ei ole millään mittarilla myöhässä, mutta ei kyllä erityisen kypsääkään. Mutta joka päivä lupaan yrittää vielä enemmän ja toivon että pysyn siihen.

Nämä asiat menevät siis suoraan sisuskaluihin. Teksti oli hyvä ja tärkeä. Niin monesti törmää muihin ulkosuomalaisiin, jotka katuvat sitä kuinka suomesta ei pidetty kiinni tarpeeksi lujasti, puhuttu, luettu ja tuettu lapsen oppimista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Entä jos lukisit lapselle loruja ja runoja? Tai laulat lastenlauluja? Kieli kiinnostaa lasta luonnostaan, ja jonkun lorun tai leikin kautta on helppo laajentaa sanavarastoa. Loruihin voi ottaa mukaan vaikkapa körötyksen tms. Hyviä leikkiohjeita löytyy ympäri nettiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuunnellaan ja lauletaan paljon suomenkielisiä lastenlauluja ja joitain lorukeikkejä leikitään myös. Juuri köröttämällä saa lapsen innostumaan. Sekä Tiitäisen satupuu että runolelu löytyvät kotihyllystä. Jostain syystä myös "vesihiisi sihisi hississä" on riemastuttava lause.

Lukenut olen paljon kaksikielisyydestä, teoriasta, erilaisten perheiden kokemuksista ja vastaavasta. Ehkä vähän liikaakin. Sitä kautta on tosiaan myös löytynyt hyviä nettisivuja, joilla on esimerkeiksi suomenkielisiä satuja. Silti toisinaan vastuu painaa, kun itselle oikeakielisyys ja lukeminen on aina ollut lähellä sydäntä.

Ruupe (Ei varmistettu)

Ei kannata olla huolissaan tai stressata. Juttele ihan normaalisti lapsesi kanssa suomeksi ja toinen vanhempi voi puhua omaa kieltään. Lapsen kaksikielisyys alkaa kehittyä luonnostaan. Hän todennäköisesti suosii enemmän kuulemaansa kieltä, mutta kannattaa olla johdonmukainen ja pysyä sitkeästi omassa kielessä, vaikka lapsi vastailisikin sillä toisella. Lue ja loruttele! Kaksikielisyys voi joillakin lapsilla aivan hienoisesti hidastaa kielellistä kehitystä, mutta lopputulos on hyvä! Monilla kaksikielisillä on erittäin hyvä kielitaju jo kouluiässä. Lisäksi heidän aivoissaan on ihan tutkimustenkin mukaan enemmän hermotuksia. Tsemppiä johdonmukaiseen monikieliseen arkeen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos lohdun sanoista! Altavastaajakielen kanssa on vain omat jännitysmomenttinsa. Lisäksi se on melko yksinäinen osa olla arjessa (lähes) ainoa kieltä elossa pitävä henkilö. Ja vastaan on tosiaan tullut yllättävän monia "epäonnistuneesti" kaksikielisiä lapsia, joiden vanhemmat ovat surullisia ja pettyneitä. Tämän vuoksi olo on epävarma, vaikka työkalut sinänsä onkin tiedossa ja hallussa.

Valmiita ollaan kovaan työhön ja sydämen asiahan se oman kielen puhuminen on. Kaksikielisyys on ehdottomasti suunnaton rikkaus ja sinänsä uskon, että pääsemme hyviin tuloksiin, kun emme vain anna periksi. Äidinkieli ja sen puhuminen oman lapsen kanssa on äärimmäisen tunteellinen asia. Sen takia sitä pelkääkin, että jossain menee pieleen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hei sä kuulostat kyllä siltä, että toden teolla teet parhaasi tuon kielen suhteen, kun oot kelaillutkin tuota niin paljon. Kaikki nuo jutustelut ja loruttamiset on todella vaivaa vaativia, että pisteet sulle! Heheh, mäkin mielellään oon just hiljaa usein, mut sitten aattelen, et oppiipahan myös suomalaista kulttuuria :D 

Sitä paitsi eiks kakskielisillä tuu puhe yleensä muita myöhemmin? 

Ja just kelattiin yhden kakskielisen (suomi & saksa) pariskunnan kanssa, että niiden pian syntyvällä skidillä ei ainakaan tule olemaan kieliärsykkeistä pulaa, kun on kaksi kieltä kuunneltavana ja sanastot opittavana. Hermoradat kehittyy niin että ryskyy!

 

MariH (Ei varmistettu)

Ja on paljon vanhempia kelle tätä pitää o p e t t a a (olen ammatiltani puheterapeutti). Ihan vaan lapselle puhumista. On sillä, valtava merkitys. Koko lapsen tulevaisuuden kannalta, kaikenlaisen kehityksen. Suuremman sanavaraston omaava lapsi omaa myös paljon vivahteikkaamman maailman, monipuolisemman ajattelun, syvemmän ymmärtämisen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä aihe josta saa kehitettyä melkoiset paineet ja syyllisyydentunnonkin. Vaikka uskonkin että normaali jutustelu riittää niin silti itselläni on olo että puheenkehitykseen ja vuorovaikutukseen täytyy jotenkin erityisesti panostaa. Laulaa, vauvajumpata, lukea runoja. (Meidän vavva siis 2kk...) Ja toisaalta vauvalle pitää antaa myös rauhaa eikä vaatia jatkuvaa kontaktia ja vuorovaikutusta. Vauvalle juttelu tuntuu aivan luontaiselta mutta nuo muut joutuu tekemällä tekemään. No, ehkä tämmöinen stressin aihe kertoo siitä että asiat on muuten hyvin, kun vauva kasvaa hyvin ja on tyytyväinen on aikaa murehtia sitten vuorovaikutuskysymyksiä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep. Just niin, että ylisuorittajat täällä loruilee ja hassuttelee, koska muuten lapsi ei pääse lääkikseen (tosin tuntuu että useimmille mun raskausaikana tapaamille lääkäreille ei oo satuiltu tarpeeksi, kun niiden sanavarasto on ollut niin suppea).

Yks päivä oikeen nauratti kun huusin vihasesti Tikille, et NYT TULET HELVETTI SENTÄÄN HASSUTTELEMAAN TÄNNE! NYT ON MEIDÄN HASSUTTELUHETKI!!!!

Siinä kelpas sitten kiukulla hassutella.

Kommentoi