Raha oli lapsena iso huolenaihe

Juliaihminen

Mä huolehdin lapsena aika paljon rahasta.

Jos mentiin vaikka veneretkellä johonkin vierasvenesatamaan, toivoin, että mun kolme muuta sisarusta olisivat ymmärtäneet ottaa halvimmat jäätelöt. Yritin aina sanoa niille, ettei vanhemmilta saisi kärttää mitään kalliita juttuja. En halunnut, että äidille ja isälle tulisi kurja fiilis siitä, ettei niillä ole rahaa ostaa jotain meille lapsille.

Nämä mun rahasta huolehtimiseni ovat oikeastaan aika omituisia, sillä mun vanhemmat eivät koskaan erityisesti puhuneet rahasta tai olleet huolissaan siitä, että rahat eivät riittäisi. En osaa yhtään sanoa, mistä tämä kumpusi. Mun sisarukset eivät esimerkiksi murehtineet rahajuttuja yhtään samalla lailla.

Jälkikäteen tajuan kyllä, että meidän on täytynyt olla todella pienituloisia. Isä oli apurahatutkija yliopistolla ja äiti minimikotihoidontuella siihen saakka kunnes mä menin ekalle luokalle. Toisaalta mun molemmat isovanhemmat ovat olleet kohtalaisen varakkaita. Meidän mamman harrastus oli shoppailla meille vaatteita, ja aina kun se tuli käymään, sillä oli valtavat kassilliset MaxMaraa ja FilippaKoota mukanaan. (Nämä olivat harmi kyllä liian luksusmerkkejä ja omituisia vaatteita, jotta niillä olisi voinut lesoilla. Adidas tai Puma olisi ollut sellaisia brändejä, jotka olisivat saaneet ihmiset ymmärtämään, että tässä pukeudutaan laadukkaasti.)

Kävin koulua Kakskerran saarella, jossa on aika paljon lääkäreiden, arkkitehtien ja ekonomien lapsia. En mä silti muista, että raha olisi koskaan ollut minkäänlainen tekijä sosiaalisissa suhteissa. Kerran olin lainannut 4 markkaa ystävältäni Nooralta, ja hän toi mulle kouluun sitten viralliselle velkakirjapohjalle tehdyn laskun siitä, koska Nooran isä oli tilintarkastaja, eli välineet oli olemassa. Tämä oli siis meidän välinen vitsi, ei mikään velkakierteen alku.

Sain kuukausirahaa muistaakseni 40–50 markkaa ala-asteen loppupuolella, mikä riitti kyllä ihan hyvin kaikkeen mahdolliseen. Lukiossa systeemi vaihtui sellaiseksi, että sain 100 euroa kuussa rahaa, josta sitten maksoin puhelinlaskun ja bussikortin – niistä pystyi tarvittaessa säästämään.

 

Musta on jännä ajatus, että olen itse nyt parempituloisempi kuin mitä mun vanhemmat olivat mun lapsuudessani. Meillä on Tikin kanssa varaa matkustella ja laittaa Alppu harrastamaan vähän hintavampia lajeja. (Tosin kyllä mä itsekin soitin kitaraa, mikä oli suht kallista.)

Kiinnostavalta tuntuu myös se, että jossain vaiheessa pitää alkaa opettaa Alpulle rahan arvoa. Tällä hetkellä mulla on vähän sellainen fiilis, etten haluaisi sotkea kotitöitä ja rahoja keskenään. Mun mielestä jossain vaiheessa Alppunen saa alkaa siivoamaan omia jälkiään ihan vain siksi, että on itse sotkenut (hehehehe, katsotaan, uskooko se tämän perusteen).

Jotenkin rahan vastikkeellisuus kannattaa kuitenkin opettaa. Ehkä joku kuukausiraha voisi olla siitä hyvä, että se on sitten tietty summa, jonka käytettyä ei enää saa lisää. En mä tiedä. Me ei olla puhuttu Tikin kanssa koko aiheesta, enkä edes tiedä, millä lailla se on saanut rahaa lapsena. (Sitä se jaksaa aina toitottaa, että hän on tehnyt töitä 12-vuotiaasta saakka.)

Oman kierroksen antaa myös se, että ollaan sijoitettu Alpun nimissä jonkun verran rahaa, jotka se saa käyttöönsä 18-vuotiaana. Irvikuva on tietenkin se, että se rällää kaiken johonkin baareihin välittömästi. Se riski on olemassa.

Ennen kaikkea mietin, että lapselle pitäisi puhua rahasta jotenkin sellaiseen neutraaliin sävyyn, niin että raha on arkinen juttu. Voisi sanoa, että ”ei voida ostaa tuota, meillä ei ole siihen varaa”, muttei mitenkään surkutellen tai niin, että lasta alkaa kuristaa kurkusta ja se kuvittelee, että jo haluamalla jotain kallista se loukkaa meitä. Ja jos jossain vaiheessa tulee rahahuolia, niin niistä en kyllä haluaisi puhua lapsosen kuullen. (Mutta ymmärrän täysin, jos niistä kuitenkin puhuu, sillä silloin se on koko ajan mielen päällä.) Rahasta ei ylipäänsä kannattaisi puhua niin, että se on kaikki kaikessa ja itseisarvo, koska en haluaisi, että lapsi vaikka valitsee opiskelupaikkaansa sen mukaan.

No, onneksi tässä on aikaa miettiä, miten nämä hommat diilailee.

 

Oletteko te nyt rikkaampia vai köyhempiä kuin vanhempanne olivat silloin, kun olitte lapsia?

 

 

Kuvassa: Minä vuonna 1987 ilmeisestikin pohdiskelemassa globaalia markkinataloutta ja sen ongelmia.

 

Lue myös:

Kuulutko samaan luokkaan kuin vamhempasi?

En aio jäädä eläkkeelle 35-vuotiaana

Näin juttelemme rahasta parisuhteessa

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Tiki-talk (Ei varmistettu)

Olen tehnyt töitä 11-vuotiaasta asti.

Juliaihminen
Juliaihminen

No hyvä että sekin äärimmäisen tärkeä fakta tuli nyt sitten korjattua!

:D

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt alkoi kiinnostaa Tikin "Seven first jobs"!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen varakkaampi kuin mun vanhemmat koskaan (ts. saan enempi palkkaa kuin kumpikaan vanhemmistani uransa huipulla, huvittavasti toki olen sisaruksistani pienituloisin...eli aikamoinen loikka ollaan tehty alemman keskiluokan virkamiesperheestä). Kolmilapsinen perhe taisi viedä mun vanhempien rahat, siis ei meillä ollut koskaan pula mistään, mutta toisaalta ei ulkomaanmatkoja tai erityisiä merkkikuteita. Mutta koulutukseen vanhemmat oli valmiita satsaamaan ja sitä tuettiin, aina. Mun vanhemmat pystyi ostamaan oman talon 50-vuotiaina (hintaluokkaa semmoinen, että sillä ei saa Hkissä edes koirankoppia, pohjoisessa on vähän eri hinnat), mä omistan nyt velattoman puolikkaan kolmiosta 3km Hkin keskustasta ja säästöjäkin on seuraavaa asuntoa varten kiitettävästi.

Ja tämä todellakin asettaa pienen dilemman lapsen kasvatuksessa. Kun meillä on oikeasti varaa toteuttaa ainokaisen lapsemme haaveet ja toiveet (no, silti ei osteta sitä järkyn kokoista legolinnaa, vaan jutellaan että kaikkea ihanaa ei tartte omistaa, ja että tilaa ja luonnonvaroja on rajallinen määrä)...silleen ettei tartte silmääkään räpäyttää kun käytetään jotain 150 euroa Köpiksen Tivoli-päivään tai että kun syksyn muskari maksaa 200 euroa ja tanssitunnit samaa luokkaa. Lisäksi on varaa säästää lapselle pääomaa. Niin että miten opettaa lapselle, että rahan eteen joutuu tekemään työtä (no tää 5v. innoissaan pesee keittiön kaappeja tai kuuraa vessaa, mutta toisaalta ei saa kerättyä yhtään leikkiensä jälkiä, vaikka äiti uhkaa laittaa kaikki lattialla lojuvat lelut kierrätykseen). Rahan käyttöä on harjoiteltu niin, että lapsi saa joskus matkoilla ottaa oman kukkaron ja pienen rahamäärän, jonka saa käyttää haluamaansa juttuihin (yleensä mennään lelukauppaan, kun se ei ole vielä hoksannut että voisi karkkia ostaa :D). Mutta että pitäisikö maksaa viikkorahaa ja milloin...kun siis ei lapsi omaa rahaa tartte mihinkään (mutta sitten pitäisi opettaa pitkäjänteisyyttä ja säästäväisyyttä). Ääk ja kääk. Siis en oikeasti tiedä miten tää dilemma ratkaistaan (kun en mä voi lapselle valehdellakaan että äidillä ei oo rahaa, kun äidillä hyvinkin on).

Travojago
Travojago

Ääni täältä matkakukkarolle! 
Olen kummilasten kanssa matkustellessa ulkomailla tai yleensä kotimaassa (eli landelapset tulee Helsinkiin ja leikitään turisteja) käyttänyt tätä ja on ihan mahtavaa huomata kuinka lapsikin osaa hillitä ostoimpulssejaan, kun pitää miettiä "jos nyt ostan tän pikkuroinan en saa sitä iso legoasiaa mitä oon halunnut jo pitkään" (toki tää vaatii alkeellisia matikan taitoja mutta onnistui jo kuusivuotiaalta). 
Siinä myös kyynel kihosi silmäkulmaan kun kummityttö 6,5v Köpiksen Disney kaupassa hiveli Nemo pehmoa uudestaaan ja uudestaan mutta jätti ostamatta, koska muuten ei olisi saanut ostettua pikkusiskolle tuliaisiksi Frozen mukia ♥ ♥ (Tädin sydän heltyi ja köpis kaverini kävi sen ostamassa ja tuomassa meidän hotellille yllätyksenä)

 
Voihan toki olla, että kummilapseni on harvinaisen hyviä itsekontrollinkäyttäjiä koska niillä on niin mahti vanhemmat ja täti mutta me ollaan aika leväperäisiä akkoja niin vähän epäilen sitä. :D 

Juliaihminen
Juliaihminen

Matakukkaro for the win! 

Rahan arvon opettaminen lapselle tulee olemaan kiinnostavaa puuhaa. Siinä tekee nimittäin todella ison karhunpalveluksen, jos opettaa, että kaikkeen on varaa ja aina voi saada haluamansa. Ihan vain jo siksi, että sellaiset ihmiset ovat vittumaisia, eikä niiden kanssa tee mieli leikkiä :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Öö siis matkakukkaro. Matakukkaro kuulostaa joltain Mato Matalan kukkarolta?

Emilia M

Sit voi sanoa myös "ei voida ostaa tuota, se on liian kallis". Ei nyt liity tähän sun juttuun suoraan, mutta mua himppasen ärsyttää se, kun ihmiset vetoaa siihen, ettei ole rahaa, silloin kuin oikea syy on, ettei ole halua. Riippuu toki tilanteesta, mut usein se suoraan sanominen helpottaisi, ja vältyttäisiin erilaisilta kärttämistilanteilta.

Esim. ei niin, etteikö olisi nyt varaa lähteä juopottelemaan baarikierrokselle, vaan niin, että en nyt halua kännäillä vaan säästän pennoseni mieluummin huomista pihakirppiskierrosta varten.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nämä on jänniä. Joissain tilanteissa on helpompi vedota rahattomuuteen kuin siihen, että priorisoi jonkun toisen asian paremmaksi. Siinä ikään kuin sanoo, että "mun mielestä on kivampi käydä kirpputorilla tuon toisen kanssa kuin juoda bisseä sinun kanssasi".

CougarWoman
CougarWoman

Mun taloudellinen tilanne on nyt - Ykkösmiehenkin ansiosta tietysti - huomattavasti parempi, kuin mitä meidän perheen taloudellinen tilanne oli kun olin lapsi.

Äiti oli yh, ja muistan, että meillä oli aina rahat vähissä. Opettajana sai ostaa muutamalla eurolla koulusta yli jäänyttä ruokaa mukaan, sitä syötiin sitten mukisematta (ei se tosin sitä ostanut jos se oli pahaa). Puuroa syötiin aika paljon, samoin hernaria ja lettuja. 

Lomilla käytiin vaan sukulaisissa Pohjois-Suomessa - mun eka ulkomaanmatka (en laske Ruotsinristeilyä) ja itseasiassa aikuisiän eka "oikea" loma oli vasta Ykkösmiehen kanssa. Mutta itseasiassa noi lomat sukulaisten luona olivat tosi mukavia, en mä niin ulkomaille kaivannutkaan. Ja maksoihan ne juna/bussimatkat sinnekin tietysti jotain. 

Silti äippä sai jotenkin kummasti jostain kaavittua rahat mun viulu- ja ratsastusharrastukseen, rotukoiranpentuun (jota olin himoinnut tyyliin syntymästäni asti) ja jopa kolmen viikon kielikurssille Englantiin, kun pääsin yläasteelta. (Söi sitten itse puuroa sen kolme viikkoa tai jotain. Respect.) 

Nykyään on ihan absurdia, että voi vaan ostaa jos tekee mieli, ja varata matkan ulkomaille jos hotsittaa. Ei me mitenkään superrahoissa olla, mutta tienataan yhdessä sen verran, että pärjätään oikein mukavastikin. Ja - nykyään mennään uutena, jokavuotisena perinteenä mutsin kanssa kaksin viikoksi sinne ulkomaille, jonne ei ikinä mun ollessa lapsi päästy. <3 

Hallitun hysterian Anu (Ei varmistettu) Http://hallittuhysteria.com

Tuo rahan arvon opettaminen lapselle on tosi vaikeaa kun samaan aikaan ei halua juuri sitä, että lapsi alkaa pelätä että tässä on nyt jotain murehtimista. Ollaan sitten leluhyllyn mielihalujen edessä yritetty selittää sitä, että vaikka nyt kyllä sitä rahaa olisi pistää siihen kylpyammeen kokoiseen Star Wars Lego -pakettiin niin sitten se on pois siitä että pitäisi seuraavalla viikolla mennä ostamaan se polkupyörä. Tai että jos sinne Japaniin halutaan lentää niin sitten pitää jättää muutama lyhyempi matka tekemättä. Näin kirjoitettuna tää on kyllä tällaista hyväosaiset opettaa järkevää rahankäyttöä -soopaa, mutta ollaan huomattu, että kun raha ei ole varsinaisesti ongelma niin helposti lapselle se muuttuu asiaksi joka on suunnilleen itsestäänselvyys. Toisaalta nyt kun jään opintovapaalle ollaan myös päästy puhumaan siitä, että menot pitää sovittaa tuloihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Viime vuonna suomalaisissakin medioissa uutisoitiin laajasti, kuinka länsimaissa milleniaalit ovat pitkään aikaan ensimmäinen sukupolvi, jotka ovat nuorina aikuisina pienempituloisia kuin vanhempansa saman ikäisinä. Omalla kohdallani tämä pitää paikkansa, vanhemmillani oli nuorempana keskituloiset vakityöt ja omistusasunto, mutta toisaalta olen korkeammin koulutettu, joten tulevaisuuden urakehitys voi avata oven suurempiin tuloihin. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/historiallinen-kaanne-elakelaisilla-on...

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, mäkin muistan tämän. Etenkin siihen vaikuttaa se, että meidän vanhampien ura on saattanut olla yhtenäisempi, kun taas milleniaaleilla on pätkäduuneja. Sitten vanhemmat jeesaavat rahallisesti vielä aikuisia lapsiaankin. 

Toisaalta se on hyvä juttu, että meidän vanhemmat myös elävät pidempään, joten he luultavasti käyttävät itse omat rahansa elämästä nauttimiseen, jolloin peritty taloudellinen eriarvoisuus ei korostu niin paljon. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän perheellä on huomattavasti enemmän rahaa kuin lapsuudenperheelläni. Lähinnä ero tulee siitä että minä saan ihan hyvää palkkaa ja mies ihan älytöntä. Olen miettinyt tätä aika useinkin. Että en oikein osaa tätä hyvätuloisen perheen elämää. Ja miten iso ero siinä on että en joudu ollenkaan miettimään sitä mihin meillä on varaa arjessa. Voin ostaa sitä ruokaa mitä haluan ja voin ostaa lapselle juuri ne ulkovaatteet jotka haluan.

Isäni oli ihan ok-palkkainen duunari ja äitini kotona pitkään lasten kanssa, sitten hetken työttömänä ja nykyään matalapalkkaisessa toimistotyössä. Joten emme kituuttaneet köyhyysrajalla, mutta muistan että meilläkin syötiin paljon puuroa, kaikki mahdollinen korjattiin ja hankittiin käytettynä. Merkkivaatteita ei todellakaan tippunut. Ei saatu myöskään viikorahaa, rahaa annettiin tarpeen mukaan tai toisinaan "palkkana" jostain ekstrahommista. Ne rahat yleensä säästettiin ja mietittiin tarkasti mihin ne käytetään.

Miehen suku toisaalta on sarjassa rikas, rikkaampi, rikkain. Ja minua niin riepoo se välillä että hän ottaa kaiken itsestäänselvyytenä. Että voidaan ostaa mitä halutaan ja milloin halutaan. Jos jokin on vähänkään nuhjaantunut, heitetään vaan pois ja ostetaan uusi tilalle. Käytettyjen tavaroiden ostaminen on hänestä ensireaktiona epäilyttävää. Tämän kappaleen perusteella mies kuulostaa nyt ihan hirveältä nilkiltä. Oikeasti kyseessä on siis vain sellaisia selkärangasta tulevia reaktioita, joista päästään yli kun vähän ajatellaan enemmän. Mutta sieltä lapsuudenperheestä ne ensireaktiot tulevat.

En halua että meidän lapsemme omaksuu mitään tuosta ajattelumallista. Ei ole kestävää planeetankaan kannalta, jos vaan ostaa kaiken mitä haluaa ja heittää vanhat surutta kaatikselle kun ei enää kiinnosta. Muutenkin haluaisin opettaa enemmän empatiaa ja sitä etteivät suuret tulot ole mikään automaatio tai hyvän/ahkeran ihmisen merkki. Lapsi on vielä sen verran pieni, ettei tähän tarvitse onneksi mitään täydellistä ratkaisua vielä. Mutta kyllä tämä kaikki mielessä pyörii.

Nica
Klassikko viikossa

Mä olen about yhtä köyhä varmaankin kun yh-äitini, mutta kun ei oo kasaa lapsia elätettävänä ja mahdun yksin yksiöön niin kyllä tässä paremmalle elintasolle päästään reippahasti: ei oo nälkä ja kun perusarjen pitää askeettisena, voi kengännauhabudjetilla toteuttaa myös kerran vuoteen ulkomaanmatkoja. Uskallan myös uskoa, että ansiot tulee tässä uudelleenkouluttautumisen myötä nousemaan ihan kauniisiin lukemiin. En silti kaipaile luksuselämää. Askeettisuus sopii ekologisiin arvoihini. Jos joskus lisäännyn, on ekologisuus ykkösarvo, jota haluan lapselleni opettaa. 

Pyjama79 (Ei varmistettu) https://pyjamapaivia.com

Kaikkien elintaso on noussut niin paljon 80-luvusta että välillä huimaa, ravintoloissa syönnit, matkustelu, harrastushärvelit jne. Olen korkeammin koulutettu kuin duunarivanhempani, mutta myöhään opiskelleena en ole kovin suurta loikkaa (vielä?) tehnyt.

Me annetaan pian 5v lapselle 2€ viikkorahaa, annettu vuoden verran. Isovanhemmat antavat satunnaisesti kolikon tai pari. Harjoitellaan rahoilla laskemista. Niillä hän voi ostaa leluja ja karkkia. Karkkia ostetaan, kun vuokrataan leffa. Säästäminen tulee hyvin tutuksi, kun yhtä lelua varten pitää aika kauan säästää. Rahan vastikkeellisuutta emme ole vielä pohtineet.

Ko. Noora (Ei varmistettu)

Kiitos taas muistutuksesta, kinostelis kyllä nähdä millainen tuo velkakirja oli, kun en enää muista!

Juliaihminen
Juliaihminen

Vanhana neuroottisena mujerina se löytyy liimattuna mun silloisen päiväkirjan välistä, eli on visusti tallessa! Voin näyttää sulle tämän ensi kerralla, kun nähdään :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on vähän samankaltaisia säästäväisyysmuistoja lapsuudesta 80- ja 90-luvuilta. En esimerkiksi ikinä kuvitellutkaan valitsevani lelukuvastoista mitään monen sadan markan legopaketteja, huokailin vain niiden perään ja toivoin sitten jotain halvempaa. Jälkeenpäin on erityisesti harmittanut, etten ikinä kehdannut toivoa mitään pelikonsolia itselleni, vaikka rakastin muilla pelata niitä. Jännä kyllä, mun vanhemmat olivat kuitenkin hyvin toimeentulevia ja mua jopa ala-asteella kiusattiin siitä varakkuudesta. Varakkuus ei kyllä ulospäin näkynyt varmaan muussa kuin ulkomaan matkoissa, mutta näin ne lapset vaistoaa.

Mun luontainen säästäväisyyteni näkyi muuten siinäkin, etten oikein ikinä varsinaisesti saanut viikkorahaa. Tuntui omituiselta pyytää sellaista, jos ei ollut mihinkään erityiseen tarvetta, ja tuntui moraalittomalta kerryttää niitä seteleitä lompakkoon :D Meillä käytäntönä olikin se, että pyysin tarvittaessa rahaa ja tämä tuli vanhemmille viikkorahaa halvemmaksi. Tärkeää oli, että rahaa oli aina sen verran lompakossa, että pystyin tarvittaessa menemään leffaan / McDonaldsiin tms. Meille tämä sopi, mutta varmasti tässäkin pätee se, että sopiva kasvatustyyli määräytyy lapsen persoonan mukaan.

biegga (Ei varmistettu)

En huolehtinut lapsena rahasta. Jälkeenpäin ajateltuna meillä on varmaan ollut aika tiukkaa, mutta toisaalta niin oli lama-aikana monella muullakin. Elintaso oli yleisesti matalampi kuin nykyään: meidän ravintolakäynnit oli pizzeriakäyntejä _todella_ harvoin, vaatteita saatiin paljon käytettynä serkuilta, ei matkusteltu, asutiin 2 aikuista ja 2 lasta kolmiossa, oli vain yks auto ja sekin vanha.

Alle kolmikymppisenä humanistina tienaan paljon vähemmän kuin mun vanhemmat enkä voi pätkätyöläisenä edes haaveilla omistusasunnosta. Lapsuuden rahankäyttöä pohtiessa jäin kuitenkin miettimään, että onko tässä sittenkään niin paljon kyse siitä, että tienaisin vähemmän vai siitä, että tuhlaan enemmän. Käyn ulkona syömässä, elokuvissa, konserteissa, matkustelen. Mun vanhemmat ei tehneet mitään näistä eikä kai kokeneet jäävänsä mistään paitsi, kun ei kukaan muukaan tehnyt tuollaisia asioita. Mää taas kattelen instasta kavereiden lomakuvia ja viherryn kateudesta. Tai kuvia kavereiden omakotitaloista, joissa kaikilla lapsilla on tietenkin omat huoneet (Helsingin ulkopuolella).

Ehkä mun pitäis kokeilla jotain "elämysmatka -90-luvulle"-tyylistä säästökuuria niin saisin jotain palkasta sivuun....

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi et halua yhdistää kotitöitä ja rahaa?

Kysymykseen: Olen parempituloinen kuin vanhempani aikanaan. Toisaalta vanhempanikin ovat olleet parempiosaisia kuin antoivat meille ymmärtää. Oli paljon lainaa ja rahoja laskettiin, mutta todellisuudessa molemmilla oli taustalla perheiden kautta taloudellista turvaa. Harrastuksia mietittiin hinnan mukaan ja vaatteita saatiin käytettyinä. Toisaalta lomamatkoihin ym satsattiin. Vanhemmat ovat olleet järkeviä rahankäyttäjiä. Lapsena koin, että meillä oli vähemmän rahaa kuin kavereilla vaikka se ei ehkä ollut totta. Vanhemmat olivat myös säästäneet meille mutta kertoivat tästä vasta kun olin ostamassa asuntoa ja sain heiltä siihen yllättäen vähän tukea. Siskoni ei muuten taida vieläkään tietää että hänellekin on rahaa jemmassa.

Voisiko lama-ajan lohduton rahapuhe olla sun lapsuuden taloushuolien taustalla?

Juliaihminen
Juliaihminen

Ehkäpä joitain kotitöitä ja rahaa voisi yhdistää. Mutta esimerkiksi oman huoneen siivoaminen tai sängyn petaaminen ovat mun mielestä sellaisia juttuja, että ne pitää tehdä joka tapauksessa, joten niihin ei kannata edes sotkea rahaa. Mutta ehkäpä just joku tiskikoneen tyhjennys tms? 

No, nämä ehkä vielä muuttuvat sitten, kun lapsi kasvaa. Tällä hetkellä se ei tekisi mieluusti mitään muuta kuin kuuraisi vessaharjalla vessanpönttöä. (Kuten mun insta storya seuraavat ihmiset ovat saaneet huomata, päivästä toiseen.)

 

Tosi hyvä pointti tuo, että lama-ajan ankea rahapuhe vaikuttaa, ehkä otin sen jotenkin vielä enemmän korviini, en oikein osaa sanoa miksi. Mä oon juurikin sitä 1987 virallista lama-ajan sukupolvea, joilla lapsuus oli lamaa ja opiskelujen jälkeinen aikuisuus lamaa. Lama, lama, lama!

Vierailija (Ei varmistettu)

Jaa okei, ylitulkitsin että tässä olisi joku ideologinen juttu taustalla : D

Samoilla linjoilla, perus siisteys kuuluu iänmukaisiin velvollisuuksiin. Haluaisin itse opettaa rahan vastikkeellisuutta esim pitämällä perusviikkorahan säälittävän pienenä ja sitten eri askareilla mahdollisuus sitä nostaa.

Näin jossain somessa idean, jossa viikkorahaa sai käyttää/ säästää / lahjoittaa tarvitsevalle / sijoittaa haluamassaan suhteessa ja sitten sijoitetu rahat sai takaisin jollain kertoimella myöhemmin tms. Vähän jenkkiä, mutta jotain sen tyyppistä haluaisin kehitellä. Ei tosin pariin vuoteen vielä ajankohtaista.

Mun lapsi samoin on kiinnostunut kotitöistä, mutta epäilyttävästi esim imuri-innostus alkoi laantua kun sai sen pari kertaa omaan käyttöönsä...

Kiinnostava aihe! Mä en muista, että meillä kotona olisi koskaan mun kuullen puhuttu rahasta. Kauan odotettuna ainoana lapsena sain jotakuinkin kaiken, mitä vaan pyysin (paitsi ponin), ja lisäksi isovanhemmatkin osteli kaikenlaista tai antoi rahaa. Samalla kuitenkin jotenkin tiesin, että vanhempani olivat pienituloisia ja siksi usein jätin toiveeni kertomatta. Asuttiin omakotitalossa eikä meillä myöskään säästetty esim. ruuasta, joten myöhemmin olen miettinyt, että mistähän senkin jo aistin ihan pienenä, että rahankäyttö vaati vanhemmilta tiukkaa suunnittelua.

Itse saan elää aika huolettomasti. Kotona kannustettiin kouluttautumaan niin pitkälle kuin mahdollista, ja heti ekassa työpaikassa ampaisinkin ohi vanhempieni yhteenlaskettujen tulojen. En omista asuntoa kuten vanhempani ikäisenäni, mutta toisaalta matkustelen, syön ulkona ja käytän paljon rahaa kulttuuriin ja muuhun "hömpötykseen".

paulahelena
ALUAP

Meillä on varmaan suunnilleen sama rahatilanne ku mun lapsuusperheellä, eli rahaa voi suht huoletta käyttää tarpeelliseen ja vähän tarpeettomaankin.

mulla oli lapsena ihan ylivoimanen kk-rahasysteemi 11-vuotiaasta lähtien (eli kun sai visa electronin): tehtiin yhessä vanhempien kanssa budjetti kaikista mun menoista (vaatteet, kosmetiikka, bussilippu jne) ja laskettiin siitä kk-raha, jonka sain tilille ja jolla sit ite ostelin kaiken paitsi kotona tarjottavan ruoan. Oli sen verran runsas budjetti että opiskeluja alotellessa säästöjä oli about 8k, ne tosin hupeni aika nopeesti omilleen muuttaessa :D haluun ehdottomasti toteuttaa tätä omillekin pojille sit kun aika on kypsä.

kotitöistä samaa mieltä, perus hommelit kuuluu ihmisen tehä ilman palkkiotakin. Erikoishommista sit ehkä lisätienestiä!

annepa (Ei varmistettu)

Miehelläni on 3 lasta ja he asuvat minun kanssani samassa taloudessa puolet ajasta. Meillä puhutaan rahasta niinkuin muistakin asioista. Viime viikolla 10-vuotias laski rahojaan ja tunti olevan kovin tohkeissaan kun hänellä oli 30 euroa. Onhan se sen ikäiselle iso raha, mutta kehotin isäänsä kertomaan mitä sillä kolmella kympillä oikeasti saa. Että ei se oikeasti ole kovin iso raha. Rahan käyttö tuntuu olevan hanskassa kahdella vanhimmalla, jotka ovat 12 ja 10. Nuorin on 6 joten siltä ei vielä juuri raha-asioiden ymmärrystä odotetaakaan mutta hänellekin siitä jo puhutaan. Jos vanhemmat lapset saavat vaikkapa matkalle rahaa 20 euroa, niin molemmat ovat useamman kerran tehneet niin, että ostaneet itselleen ja sisaruksilleen jotain pientä ja SÄÄSTÄNEET LOPUT! Solidaarisia ja fiksuja kakaroita. Meillä myös kierrätetään ja ostetaan vanhaa eivätkä esim. jonkun toisen vanhat vaatteet tunnu olevan ongelma. Mielestäni tavallisista kotitöistä eli oman huoneen siistinä pitämisestä, tiskikoneen tyhjennyksestä, kokkauksesta, imuroinnista jne ei tarvi saada rahaa, mutta jos kyseessä on joku erikoisempi tehtävä, niin siitä voisi saada rahaa. Jos joku lapsista vaikkapa pesisi mun auton, voisin maksaa siitä.

Minä olen parempituloinen kuin vanhempani ikinä. En ole kokenut puutetta, mutta ei me käyty ulkomailla, ei saatu tietokoneita, vaatteet ei olleet mitään merkkivaatteita kuten Addua, ruoka syötiin kotona eikä ravintolassa. Olen aika nuoresta oppinut, että raha ei kasva puissa. Sitä voi joutua työttömäksi ja olla siinä sitten 10 vuotta (lama, rakennusala) ja samalla kun pitää yrittää pitää porukka pinnalla, niin itsellä kiristää vanne päätä esimerkiksi sen takia, että tuntee itsensä hyödyttömäksi kun ei ole töitä. Omaisuutta kannattaa kartuttaa jos on mahdollisuus ja tili ei koskaan saa olla tyhjä eli pahan päivän vara on oikeastaan perusperiaate. Olenkin tiukka säästäjä, joka tilistä on laitettava jotain säästöön. En kuitenkaan muista, että olisin lapsena ollut huolissaan rahasta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tilanne mahtoi olla välillä ainakin henkisesti aika tiukka vanhemmilleni. Muistan elävästi sen päivän, kun vanhempani maksoivat aikoinaan otetuilla obigaatioilla loput asuntolainasta pois ja velkavankeus jäi historiaan. En ollut kovin vanha, mutta tajusin, että jotain merkittävää oli tapahtunut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Julia, tänään törmäsin blogiisi ja innostuin eri toten näistä rahapostauksista! Rahasta pitäisi puhua ehdottomasti avoimemmin.

Itse en muista tarkasti mikä systeemi meillä oli lapsena mutta ehkä jonkinlainen sekoitus viikkorahaa ja muuta ansaintaa. Se asia josta olisin halunnut vanhempieni kertovan tarkemmin on rahan arvo. Jos vain kuulee että "se on liian kallis" ei hahmota kokonaisuutta.
Anteeksi hieman kökkö kommentti, puhelimella kirjoittaminen on hankalaa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi :)

Kommentoi