Raskausviikot 26–30: Kohti vaivaiseukon elämää

Juliaihminen

Vaikka bebbe on jo neliviikkoinen, mä koen jotain sairasta velvollisuudentuntoa tätä mun pientä "juttusarjaa" kohtaan. Niinpä horistaan nyt tässä kiukulla loppuraskaudenkin kuulumiset läpi, niin ei jää homma puolitiehen.

Raskausviikolla 26 kävin Junkyardin pressidinnerillä herkuttelemassa ja sain kaiken lisäksi tuommoisen pilottitakin sieltä goodie bagissa. Aikamoista! Varjopuolena oli se, että Tiki alkoi kutsua mua natsi-mamaksi, koska maiharit + pilotti. 

 

O ou. Huomasin mun päiväkirjamerkinnöistä, että tästä kolmannesta kolmanneksesta eteenpäin raskaus on pitänyt sisällään ärsyttävää kitinää. Seuraava postaus kuvaa siis vänisevän eukon toimintaa, ei kovin mieltä ylentävää luettavaa.

 

RV 26: Oireet hiipivät kehoon

Koin taas uudenlaisen tunteen elämässäni: närästys. Mun ruokatorveni oli päättänyt astua parrasvaloihin ja ilmoittaa epämiellyttävin keinoin, että hänkin on olemassa.

Ja kuulkaa, jouduin lähtemään mun kavereiden tupareista jo kello kahdeltatoista (yöllä), kun vasta alkoi ”painaa liikaa”. Tuli semmonen olo, etten pysty enää istumaan tai seisomaan, vaan piti käydä pitkäkseen. Aluksi mulle iski kauhea paniikki, että onko sille vauvalle käynyt jotain, kun vatsa tuntu niin epämiellyttävältä. Mutta sitten kun pyörilin 10 kilsaa kotiin ja nukuin kunnon yöunet, se ei enää tuntunut miltään. Jälkikäteen diagnosoin, että mulla oli jonkinmoisia supistuksia, toisin sanoen vatsa meni ihan kovaksi. Mutta enhän mää tossa vaiheessa sitä ymmärtänyt.

(Asiaan täysin liittymätön kommentti: Kun pyöräilin tuona iltana baanaa pitkin kotiin, näin jo kaukaa, että jotkut miehet horjahtelevat siinä Eduskuntatalon kohdalla sillalla yläpuolella. Juuri kun olin alittamassa siltaa, kävi ilmi, että tyypit kuseskelivat alas pyörätielle. Ehdin väistää virtsasuihkuja juuri ja juuri. Mutta terkut pissapojille: Manaan teidän peniksiiin niin järjettömän visvasyylät, ettette kehtaa näyttää niitä enää koskaan julkisesti.)

Opin: Vatsalihasten kovettuminen ei tarkoita sitä, että vauva kärsii kuolonkamppailusta, ne on sellaisia ensimmäisiä supistuksia. (Hitto, sana supistus on musta jotenkin niin vamukki.)

Tällä viikolla vietettiin Tikin kanssa love vacationia Turussa hotelli Marina Palacessa. Tehtiin myös kiva Aurajokikierros, eli käytiin pizzalla mainiossa Pub Niskassa ja olusilla Apteekissa. Join myös kauden ensimmäisen glögin, koska olihan jo marraskuun alku!

RV 27: Ankka on vaappunut paikalle

”Pian energinen keskiraskaus on ohi, ja vähitellen muutut hitaasti käveleväksi vaivaiseukoksi”, kertoi mun sisko. Hän tiesi mistä puhui.

Marraskuussa, mustan jään pelossa, mä lopetin työmatkapyöräilemisen. Koska en ollut kauheasti kävellyt sitä ennen (koska pyöräilin), mulle iski kuin märkä rätti vasten kasvoja, etten enää pystynyt paahtamaan mulle ominaista rivakkaa kävelyvauhtia, vaan ennemminkin eteneminen alkoi näyttää ankan vaappumiselta. Töpötin menemään pieniä askelia, jalat on haarallaan ja vatsa pystyssä, juuri niin kuin jostain kliseiden kirjasta kohdasta ”tällainen on raskaana oleva nainen, surullista kyllä”.

Tällä viikolla tuli jopa ihan ensimmäisen kerran vähän ärsyyntynyt olo koko raskaudesta. Semmonen lapsellinen aatos, että emmää enää jaksa. Nyt on uutuudenviehätys koettu, joten tämä voisi olla tässä. 

Opin: Olin aina luullut, että raskaana olevat kävelee typerän näköisesti siksi, että vatsalihakset ei enää pelaa kunnolla. Mun kohdalla kyse olikin täysin siitä, että nivusten lihakset, siis nuo ylä-sisä-reisilihakset, eivät jaksa enää sitä vyöryvää massaa siinä päällä. Siksi asento muuttuu ankaksi.

Marraskuun puolivälissä jouduin ottamaan talvitakin käyttöön. Vaikka se on semmonen kunnon kaapu, teki silti vähän tiukkaa saada se kiinni. 

 

Tein myös kahdenlaisia hankintoja: Ostin Tallinnan-matkalta mun valmistujaisjuhliin giniä ja sain ystävältäni Joannalta suloisia kestovaippoja (oli muuten mun ensimmäinen itsenäinen vauvahankinta, ja olin tosi ylpeä siitä).

RV 28: Kolmas kolmannes alkaa

Mahtavaa! Kaksi kolmasosaa preggoutta takana. Nyt bebellä oli kuulemma jo omat ilmeet (se osaa myös räpytellä silmiään) ja omanlaisensa temperamentti, jonka voi havaita siitä, miten se liikkuu. Itse havainnoin, että kamu melskaa aika paljon klo 22 - 23 aikoihin illalla. Ja myös yöllä, jos mä olin hereillä. En sitten tiedä, onko se hyvä homma tulevaisuuden kannalta! Lisäksi se liikkui silloin, kun olin juuri syönyt jotain, eli kun se sai verensokerit ylös. Muutoin sen temperamentti on vielä vähän mysteeri.

Neuvolantäti Pirkko kuvaili, että istukka on kuulemma ”riippumaton muodossa”, ja näin ollen se vauva "lepää siellä rauhallisesti". Mulle tuli heti semmoset ihanat palmupuut mieleen, joiden alla se viettää rentoa elämää. Tikikin ilahtui pohtimaan: ”Totta! Siellä se makoilee, eikä välitä työstressistä ollenkaan.” (Koska normaalisti vauvat stressaa työasioitaan.)

Toisin sanoen, istukka ei ollut noussut kovinkaan paljon mun navan yläpuolelle, vaan ennemminkin laajentunut sivuttain mun kylkiin. Ilmankos olin huomannut, että se on juuri kylkiä erityisesti potkiskellut (ei tosin mitenkään kivuliaasti). Lisäksi mun vatsan koko oli vähän käyrien alapuolella, mutta se ei ollut ongelma, sillä vauva vaikutti olevan ihan normaalikokoinen.

Aloin vähäsen odottaa jo äikkäriä, johon olisi vielä kuusi viikkoa. Ihan vain siksi, etten edelleenkään saanut öisin unta, ja tästä syystä päivät tuntuivat välillä vähän tuskaisilta. Lisäksi tietokoneen äärellä pitkään istuminen alkoi tuntua jo vähän tukalalta.

Olin jo päättänyt mennä tuona viikonloppuna Nuuksioon 12 kilsan vaellukselle kavereiden kanssa, mutta sitten tajusin, että vatsahan alkaa krampata järjettömästi, jos kävelee rivakasti edes kilsan. Tämä raskauden tuoma avuttomuus yllätti monta kertaa viikossa.

Opin: Ihmisen pitää ihan oikeasti hidastaa tahtia, kun vatsaa alkaa kertyä.

Radisson Blu Plazan lanseeraama uusi aamiainen oli aivan ihana. Siis liian ihana. Mun itsehillintäkyvyillä tuommoiset amerikkalaisia pannareita sisältävät buffetit johtavat täydelliseen turmioon. Kuvanottohetkellä kaikki on vielä hyvin.

RV 29: Vatsakipuja

Kävin Tikin kanssa Radissonin aamiaisella viikonloppuna. Vedin itseni sellaiseen ähkyyn, että jouduin illalla soittamaan Kättärin päivystykseen, että onko tämä sirpalemainen kipu ympäri vatsaa ihan normaalia. Sanoivat siellä, että ota närästyslääke ja katso auttaako. No kyllä se onneksi auttoi, joten ei lähdetty päivystykseen.

Kuuntelin muutenkin kehoani ärsyttävän tarkkaan koko ajan, kun oli alituinen pelko siitä, josko vauvalle kävisi jotain. Turhaa, mutta ei voinut mitään!

Luin myös sovelluksesta, että tässä kohtaa mun ruokatorven läppä löystyy. Sen huomasi. Musta alkoi tuntua siltä, kuin puolet mun syömästä ruuasta jäisi vaan killumaan ruokatorveen. Annoksia on vaan pakko pienentää, koska ähky tuli pienimmästäkin!

Opin: Närästyslääkettä saa vedellä raskaanakin (onneksi). Jos mahdollista, vältä loppuraskaudesta buffetteja, noita itse saatanan asettamia viekoituksia meille kuolevaisille.

Joulukuu alkoi, huraa! Koristelin kodin joulukoristein, join litroittain glögiä ja nautin kovasti elämästäni. Raskaana ollessa joulun aika on jotenkin erityisen tunnelmallista. (Tässä vaiheessa aloin käyttää enää kolmea paitaa: kahta kaveriltani Piialta saamaa raskauspaitaa ja yhtä löysää collegea.)

RV 30: Ähellyksen seuraaminen on hellyyttävää

Babyllä alkoi myös usein olla tunnistettavasti hikka, mikä oli tosi hassun tuntuista (etenkin kun se hikan paikka vaihteli hauskasti ympäri mun kehoa).

Aloin tuntea vauvan pään tai pepun (myöhemmin kävi ilmi, että pään), kovana könkkäleenä navan yläpuolella. Välillä kamu potki mutta ennemminkin se vain velloi ja muljahteli. Sen liikkeet ei tuntuneet mitkään kipeiltä, päinvastoin, sen ähellystä oli hauska seurata. Tosin välillä mietin, kuinka karseaa olisi olla samassa asennossa kuin se, kuukausitolkulla jalat kiinni naamassa ihan littanassa. Onneksi se ei vielä tiedä paremmasta. Ja onneksi se ei tule muistamaan noista kuukausista mitään.

No, kaikesta ruumiintoiminnon valittamisesta huolimatta, nämä oli aika kivoja viikkoja ja mieli oli koko ajan tosi korkealla.

Opin: Hikka omassa virtsarakossa voi piristää päivää (tai yötä) kummasti.

 

 

Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:

Raskausviikot 0–6

Raskausviikot 7–9

Raskausviikot 9–12

Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra

Raskausviikot 14–17 

Raskausviikot 18–19 

Raskausviikko 20: rakenneultra

Raskausviikot 2125

Raskausviikot 26-30

Raskausviikot 31–35

Raskausviikot 36–39

Synnytyskertomus

    

Share

Kommentit

Tiia Rantanen

Voi veljet näitä on kiva lukea! Oon tänään lukenut putkeen vanhoja väliin jääneitä ja naureskellut paljon ääneen. erityisesti vauvan työstressi tirskahduttelee. Melkein tekee itse mieli ruveta vauvantekohommiin, jotta saisi itse yhtä huumorillisia tekstejä aikaiseksi. MELKEIN.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos, tulinpa hyvälle mielelle tästä kommentista!

Vauvasta saa kyllä revittyä yllättävän paljon huumoria, ja muutenkin voin suositella ;) Kun asunto on ostettu, on beibi seuraava askel kohti... omaa kuolemaa.

Voi itku ne hikat...ei ollut mitään konstia saada sitä loppumaan ja sitten sitä vaan nytkähteli. Esikoinen potki tosi napakasti ja vaikka närästykseltä vältyin, niin useamman kerran potku osui kohdalleen juuri nielaistun suupalan jälkeen. Joten vaikka annoskokoja piti pienentää, tavallaan söin tuplasti :)

iidami
Bambino

Täällon just nää viikot meneillään. Oli ilahduttavaa lukea, etten ole yksin vaivojeni ja ajoittaisen ärsytykseni kanssa (eiks tää jo vois tulla ulos täältä hä). Ja itsehän kävelen kun ois paskat housussa kun on niin järkkyjä liitoskipuja tuolla nivusseudulla :)

 eiks tää jo vois tulla ulos täältä hä............

Kommentoi