Samaa mieltä olevat naiset Turussa

Ladataan...
Juliaihminen

Muistatteko kun sanoin, että naisten kanssa oleminen on siitä kivaa, että voi olla aina kaikesta samaa mieltä? Ai että, olen edelleen täysin samaa mieltä itseni kanssa myös tästä asiasta!

Käytiin tuossa viikonloppureissulla Turussa. Hengattiin meidän äbälässä (kun äbä ja Juha oli matkoilla), tehtiin yhdessä ruokaa istuttiin molempina iltoina kahteentoista saakka jubailemassa, saunottiin, nähtiin Reima Nevalaisen näyttely Ars Novassa (iso suositus!), lounastettiin Blancossa ja herkuteltiin Café Artissa. Ja oltiin tietenkin samaa mieltä:

 

"On muuten hiton ärsyttävää, kun ravintolassa tarjoilija pakottaa maistamaan sitä viiniä vähäsen ennen lasin kaatamista. Onko kukaan ikinä sanonut siinä tilanteessa, että en muuten ota tätä viiniä, ihan surkeeta? Se on jotenkin kaikille osapuolille nöyryyttävä hetki."

"Joo! Eikä mua kiinnosta, mistä hemmetin pikkutilalta se ja se ja se viini on. Kaada se viini tohon lasiin ja anna meidän jatkaa juttuamme!"

 

"Pitääkö häävieraille ihan oikeasti miettiä vielä jotkut pienet lahjat kotiin viemisiksi? Sairasta."

"Ehdottomasti. Niille pitää antaa goodie bagiksi vähintään joku pieni marsu. Ehkä koiranpentu." 

 

"Mun lapsi rakastaa purkkiruokaa. Oonko ihan paska kun annan sitä sille?"

"Ihan hyvin niitä voi antaa, Suomessa vauvojen ruuat on tosi hyvää kamaa."

"Sitä paitsi kyllä mäkin syön valmisruokia. Jos niissä on säilöntäaineita, niin säilynpähän itsekin sitten pidempään."

 

"Mikään ei ole niin ankeaa kuin semmonen kuorossa nykynuorison paheksuminen."

"Jep. Ja toisinpäinkin yleistäminen on typerää. 'Nykynuoret ovat diginatiiveja.' No ei kaikki ole! Nekin joutuu yhtä lailla opettelemaan, miten Google Drive toimii."

 

"Kun sanoin terapeutilleni, että mulla on vähän hankala isäsuhde, niin se vastasi että kuule, kelläpä ei olisi. Siitä tuli lohdullinen olo."

"Ja se on jumalan tosi."

 

"Ihmiseltä moton kysyminen on niin ysäriä. Ainoastaan Arto Nybergissä kysytään kenenkään mottoa."

"No on! Ja nämä Gandhin horinat, kuten Be the change you want to see in the world, ovat niin väsyneitä kaiken maailman Slush- power pointeissa."

"Jep. Ja kuinka monta kertaa se paavinvalintakuva voidaan näyttää, kun kerrotaan puhelimien yleistymisetä? Me tajuttiin jo, että nykyään ihmisillä on puhelin."

 

Stockan Herkussa oli myös hauska hetki, kun Marianna tuli kuiskaamaan:

"Saku Koivu, Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko, Riku Korhonen... kaikki bongattu parin minsan sisällä täältä. Turku delivers."

"Kyllä! Turku on mahtava paikka."

 

Lue myös:

Samaa mieltä olevat naiset

 

 

Share

Kommentit

Maria Hakkala
The Variety Show

Turku on ihan mahtava paikka! Yli kymmenen vuoden ajan tunnen hukanneeni suurimman osan sen mahdollisuuksista, mutta nyt vauvan kanssa tulee nähtyä ja tehtyä paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. :)

Nea H (Ei varmistettu)

Niin totta toi viinin maistaminen ravintolassa! Oon ihmetellyt miksi kiusaannun siitä aina niin kauheasti, kiva kuulla etten ole ainut :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä oon lähiaikoina törmännyt jopa siihen, että yhtä lasillista varten tarttee maistaa sitä viiniä ja hyväksyä se. Siinä tulee vähän semmonen olo, että voidaanko nyt lopettaa tämä hienostolarppi ja jatkaa iltaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Viininmaistamisen idea on huomata korkkivika eikä alkaa fiilistellä rypäleitä. Haistaminenkin riittää. Ja ehkä myös tarjoilija tsekkauttaa etiketin, tuliko oikea pullo jonka tilasitte.

Juliaihminen
Juliaihminen

No kyä mää ny sen tiiän vanhana kulttuurikotilaisena! Mutta kuinka monessa pullossa sadasta semmonen korkkivika oikeasti on? Ja jos semmonen sattuisi kohdalle, niin kyllä siitä sitten huomauttaisi.

Kyseessä on ennemminkin semmonen totuttu tapa, josta tulee varmasti 90 prosentille ravintolassa kävijöistä juhlava ja mukava fiilis. Itse vain satun kuulumaan siihen vähemmistöön, jonka mielestä se on jotenkin hassu leikki. Mutta kyllä mä kestän sen. Just ja just. 

:D

villeyk (Ei varmistettu)

Tuntuu, että edes ne tarjoilijat ei välttämättä tiedä, että miksi sitä maistatetaan. Eräänkin kerran kun otimme toisen pullon samaa viiniä, niin enää ei maistatettu vaikka voihan se korkkivika olla siinäkin pullossa!

Juliaihminen
Juliaihminen

True dat! 

Ehkä ne oletti et ootte jo niin gänäs ettette huomais vaikka pullossa olisi Huttusta.

Niin, ihan kierrekorkillisenkin viinin kanssa piti kikkailla... mä en vaan jaksa tuota ns. hifistelyä.

Kommentoi

Ladataan...