Se mitä näet, muuttuu kauniiksi

Ladataan...
Juliaihminen

Mä olen seurannut Ylen Vaakakapinaa vierestä ihaillen. Sen pointtina on, että omaa kehoaan saa ja pitää rakastaa, vaikka se olisi minkä muotoinen tai tai painoinen tahansa.

Olen ajatellut, että Vaakakapina ei suoranaisesti ole suunnattu minulle. Kuten juuri postasin, olen vihdoinkin päässyt semmoisesta ”lihavan ja epäliikunnallisen tytön” identiteetistä eroon. Mun ei tarvitse kuulla enää kehopositiivisuudesta, nyt kun kerran suhtaudun jo omaan kehooni positiivisesti!

Kunnes tajusin, että hmm, mä en ole suhtautunut kaikkien kehoihin positiivisesti. Tätä on todella inhottava myöntää, mutta olen ollut tässä suhteessa aika ajattelematon kanttura. Nimittäin joskus tutustuessani uuteen ihmiseen, olen ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota hänen painoonsa. Olen ajatellut mielessäni, että ”toi saleen haluaisi laihduttaa” tai ”ahaa, hän näyttää tuolta”. En luonnollisestikaan ole sanonut sitä ääneen, mutta ihan vain tämän asian ajatteleminen on tarpeeksi iso syy mennä lukemaan Jennyn terävä manifesti.

Jennyn pointit ovat (rankasti tiivistettynä):

1. Laihduttaminen ei kannata, sillä yleensä se lopulta vain tuo lisää ylipainoa.

2. Minkä kokoiset ihmiset tahansa "tuntevat itsensä lihavaksi", joten se on ennen kaikkea se "tunne" joka pitää karistaa päästä pois.

3. Terveydenhuollon pitäisi suhtautua ylipainoon järkevämmin: usein laihdutuskehotukset vain saavat ihmisessä aikaan päinvastaisen reaktion.

4. Mediassa pitäisi näkyä kaiken kokoisia vartaloita ilman kauhistelua.

5. Liikuntapaikkojen ilmapiirin pitäisi olla sellainen, että kuka vain kehtaa mennä urheilemaan ilman ikäviä katseita.

Todella hyvät pointit. Milloin syyllistämisellä, naljailulla tai alentuvasti suhtautumisella ollaan saavutettu maailmanhistoriassa mitään järkevää aikaiseksi? Jos pitää valita kahdesta vaihtoehdosta, niin kumpi on parempi: ihminen, joka pitää kehostaan vai ihminen, joka inhoaa kehoaan? Ihan jo yhteiskunnallisestikin olisi merkittävää, että meillä ei kasvaisi enää uutta sukupolvea, jotka käyttäisivät energiaansa kroppansa vihaamiseen.

Mistä nämä mun ajatukseni sitten tulevat, että ihmisen kropan pitäisi olla juuri tietyissä mitoissa ollakseen sopivia? Ainakin osaksi siitä, mitä mä näen ympärilläni ja millaisia kroppia meidän kulttuurissamme ihannoidaan. Tv-sarjoissa, sanoma- ja aikakauslehdissä sekä elokuvissa hoikat ihmiset ovat menestyviä, ja vähän ylipainoiset näytetään joko surkeina tai vähintään koomisina (kuten jopa muuten niin vallankumouksellisessa Skamissa!).

Otetaan esimerkki: Ajatteletko kenestäkään ystävästäsi, että hän on ruma? Hyvä, en minäkään. (Jos vastasit kysymykseen kyllä, olet paha ja paatunut ihminen ja sielusi on grafeenia kovempi koppura).

Mä en luokittele mun ystäviäni sen perusteella, minkä painoisia he ovat. Mun silmäni on tottunut heihin, ja koska mä pidän heistä ihmisinä, mä pidän heitä myös kauniina ihmisinä. Miksi siis luokittelen tuntemattomia ihmisiä?

Siskoni Sofia vinkkasi mut seuraamaan  Instagarmissa yhtä Vaakakapinan mimmiä, Tytti Shemeikkaa. Hän postailee tyylikkäitä, hauskoja ja kauniita kuvia kropastaan instaan ja blogiinsa (tsekkaa vaikka tämä kuvasarja). Huomasin saman kuin Sofia: Ensin näin kuvissa "rohkean, kehopositiivisuudesta toitottavan pluskoon mallin". Pikkuhiljaa mun silmäni tottui ja kuvat alkoivat näyttää aika tavallisilta. Nykyään mä näen näissä kuvissa "kauniin ja tyylikkäästi stailatun ihmisen".

Ihan vain Tytin instakuvien seuraaminen on muuttanut aika paljon mun asennoitumista muihin ”pluskoon” ihmisten kuviin somessa. Mun pointtini on tämä: Mitä enemmän me näemme kuvia erinäköisistä ihmisistä, sitä luonnollisemmilta ja kauniimmilta ne alkavat tuntua. Ne eivät ole vain ”kiinnostava poikkeus” normaalista, vaan ihan osa sitä normaalia.

Vaakakapina on suunnattu kaikille: Sekä niille, joilla on matkaa oman kroppansa rakastamiseen että niille, jotka ovat itseensä jo tyytyväisiä. Nimittäin jokaisen pitäisi tsekata itsensä (check yourself!) ja ajattelunsa siitä, miten ihan oikeasti suhtautuu ihmisiin, jotka eivät näytä samalta kuin miltä itse näyttää.

Tästä syystä mä perkele vieköön haluaisin niitä kuvia kaiken näköisistä ihmisistä ihan kaikkialle. Tämä on paljon vaadittu, sillä yksittäisenä ihmisenä on hirveän vaikea lähteä sotaan isoa markkinakoneistoa vastaan. Mutta ainakin voi yrittää. Niinpä meikkis liittyy ylväänä vaakakapinoitsijoiden joukkoon. Tästä lähtien pyrin vahvasti siihen, että mun päässäni ei ole laihoja ihmisiä ja lihavia ihmisiä, on vain ihmisiä.

 

Ps. Lauantaina 6.5. vietetään muuten Älä laihduta -päivää. 

 

Onko täällä muita, joilla on tarvetta pään sisäiselle vaakakapinalle?

 

 

Kuvat: Meidän mamman kätköistä löytyi 1980- ja 1990-luvun Vogueita <3

 

Lue myös:

Lihavan tytön rooli on täyttä paskaa

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Share

Kommentit

Tytti Shemeikka (Ei varmistettu) https://vatsamielenosoitus.wordpress.com/

Ihana teksti, Julia! Mahtavaa, että Vaakakapinan sanoma kolahtaa.

Ja ihan mieletöntä huomata, että mun oma insta- ja blogitavoite alkaa tuottaa tulosta! Jes! Haluan olla muokkaamassa sitä kuvatulvaa, joka somessa lävähtää verkkokalvoille. Haluan antaa kuvillani uuden näkökulman, vaihtoehdon tietyille ulkonäkönormeille. Sellaisen vaihtoehdon, joka on täysin normaali, mutta jota ei kuitenkaan niin paljoa nähdä.

Jes!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sulla on upeita kuvia!

Juliaihminen
Juliaihminen

Sun kuvat onnistuu siinä ihan älyttömän taidokkaasti! Ne on 

Ja suosittelenkin btw kaikkia seuraamaan Tytin mainiota instaa! (Siellä on myös ihania burleskijuttuja.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä postaus, mutta yksi kysymys joka toivottavasti herättää keskustelua: miten terveydenhuollon pitäisi puuttua lihavuuteen? Mitä nyt tehdään väärin?

Opiskelen lääkiksessä ja meidän maailmassa opetetaan, että potilaan kanssa pitää ottaa lihavuus puheeksi, sillä tutkimusten mukaankin lääkärin sana painaa enemmän kuin muiden sana laihduttamisen aloittamisessa ja se on joskus se asia, joka saa potilaan laihtumaan. Ei tietenkään aina eikä edes usein, mutta joskus.

Tietysti tämä pitää tehdä hienovaraisesti ja taitavasti, mutta onhan se hemmetin vaikeaa jos jonkinmoiselle ihmistuntijalle tunnustella siinä 20min verenpaineajalla että miten juuri tälle ihmiselle pitäisi asiasta puhua eli varmastikaan siinä ei aina onnistuta. Mutta onko siis jotain muita vinkkejä kuin tämä hienovaraisuus?

(Tää sun blogi nyt ei varmaan ole optimaalisin foorumi tälle, mutta tulipahan nyt tässä mieleen).

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on erittäin hankala ja mielenkiintoinen aihe, josta on paljon kirjoitettu mediassa. Lääkärinä olen sitä mieltä että tottakai potilaiden huomio on tärkeää kiinnittää ylipainoon erityisesti silloin kun se liittyy hoidon alla olevaan sairauteen.

Toinen asia onkin se miten asian esittää ja erityisesti miten potilas sen kuulee. Luettuani aiheesta paljon, mm Hesarissa oli laaja artikkeli kokemuksista, ja toisaalta aika pitkään lääkärintyötä tehneenä on syntynyt seuraava ajatus: neuvoessaan potilasta pudottamaan painoa tai kiinnittämään huomiota painonhallintaan, lääkäri yleensä puhuu painon vaikutuksesta sairauden ennusteeseen. Tyyliin "jos pudotat viisi kiloa, tuskin enää tarvitset diabeteslääkettä". Ylipainoon liittyy kuitenkin hyvin voimakkaita tunteita epäilemättä ennakkoluulojakin. Usein potilas painoa kommentoitaessa kuulee viestin näiden tunteiden ja ehkäpä yleistenkin asenteidenkin läpi tyyliin "turha tulla tänne valittamaan polvikipua kun olet lihava ja ruma ja laiska ja vailla itsekuria".

Toinen asia on, että painonhallinta on hankalaa ja terveydenhuollolla ei ole siihen hirveästi apua tarjota. Lisäksi paino-ongelmien taustalla on tosi usein jonkiasteinen syömishäiriö, jota hoitamatta painonhallinta on hyvin vaikeaa.

Meni nyt vähän off topic ja on tosiaan varmaan toisen foorumin aihe.

Julian teksti oli erittäin hyvä ja vaakakapina myös tärkeä. Kapinan tavoitteena on käsittääkseni tykätä itsestään koosta riippumatta ja se on valtavan tärkeä tavoite. Oma fiilikseni on että moni ylipainoinen saattaa kokea muiden suhtautuvan hänen painoonsa paljon negatiivisemmin kuin suhtautuukaan ja ylipainoon liittyvä itseinho on ihan valtava ongelma.

Vierailija (Ei varmistettu)

Juuri näin!
Hirveän vaikeaksi tulee ottaa vastaanotolla puheeksi morbidiakaan ylipainoa terveysongelman taustalla, kun aihe on niin vahvasti tunnelatautunut. Fakta on kuitenkin, että vaikea ylipaino on osasyyllisenä varsin monissa vaivoissa ja on niitäkin sairauksia, joiden paranemisen ennuste on huonohko ilman laihdutusta. Valitettavasti lääkäri ei voi "paapoa" potilasta pelätessään että loukkaa hänen tunteitaan ottamalla painon puheeksi esim.nivelrikon, diabeteksen tai uniapnean hoidon osana. Aivan eri asia on, saako ihmisiä syrjiä painon perusteella(ei tietysti!) tai voiko ylipainoinen ihminen olla fiksu/kaunis/viehättävä (tietty!)!

Juliaihminen
Juliaihminen

Tämähän on superkiinnostava keskustelu, todellakin oikea foorumi sille (koska kaikki älykäs keskustelu on tervetullutta aina!). 

Mä kanssa olen käsittänyt, että vaakakapinan pointti on tuo itsensä ja oman kroppansa rakastaminen. Ainakin oman kokemukseni mukaan sen jälkeen, kun olen alkanut tykätä kropastani, liikunnan harrastaminen on ollut paljon helpompaa eli olen tehnyt sitä ehkäpä enemmän. Tai ehken enemmän, mutta enemmän mielelläni, jolloin se on ollut jatkuvaa, eikä vaikkapa kausittaista. 

Aivan varmasti tässä on sellaista tulkinnallista eroa, että potilas kuulee jonkun lauseen aivan eri tavoin kuin lääkäri on sen tarkoittanut. Se taas kumpuaa juuri sellaisesta valmiina pohjalla olevasta negatiivisesta suhtautumisesta omaan kehoonsa.

Vaakakapinassa on hienoa se, että esimerkiksi ylipainoiset ihmiset kertovat itse, miten he toivoisivat, että heille juteltaisiin tai heitä innostettaisiin kehosta huolen pitämiseen. 

EllaGusGus

Erittäin mielenkiintoinen keskustelu! Mun mielestä yksi ongelma liittyy siihen, että ylipainoisten syömishäiriöitä ei helposti tunnisteta. Alipainoisten hoitoon liittyy myös ongelmia, mutta koen, että nykypäivänä heidän hoitoon pääsynsä on helpompaa kuin aiemmin, ja hyvä niin. Ongelma on kuitenkin siinä, että muita syömishäiriöitä kuin anoreksiaa, bulimiaa ja ortoreksiaa tunnistetaan kovin huonosti. Esimerkiksi ahmimishäiriö on edelleen todella kiistelty, ja siihen on heikosti apua saatavilla. Moni ihminen ei edes itse ymmärrä sairastavansa syömishäiriötä. Näin ollen tilanteesta kärsii etenkin "hiljainen enemmistö": lievästi ylipainoiset, jotka eivät ole liian laihoja tai liian lihavia. Kaikki lievästi ylipainoiset eivät tietenkään ole syömishäiriöisiä - don't get me wrong. On kuitenkin yleistä, että ihminen ajattelee, että "en mä tarvitse apua - en ole liian laiha enkä liian lihava". Näissä tilanteissa nimenomaan mielen hoitaminen olisi tärkeää, koska Vaakakapinan mukaisesti: laihduttaminen ei auta. Jos näitä tapauksia ei tunnisteta ajoissa niin kumpikin ääripää voi olla valitettava vaihtoehto.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole kovin perehtynyt aiheeseen, mutta käsittääkseni jopa 40%:n ylipainoisista arvioidaan kärsivän jonkinasteisesta syömishäiriöstä, tyypillisesti juuri ahmimishäiriöstä. Koska kyse on komplekseista mielenterveyden ongelmasta ja tavasta käsitellä muita elämän ongelmia, ei pelkkä THL:n ravintosuosotusten noudattaminen ratkaise asiaa. Lisäksi nykyään kai ajatellaan että reilu ylipaino on hormonaalisesti itseään ylläpitävä tila. Ei siis siten että hormonit muuttuisivat rasvaksi vaan että rasvakudos (ja suolistokin) erittää hormoneja jotka nostavat ruokahalua ja pyrkivät pitämään kiinni kiloista. Vähän samaan tapaan kuin raskauden ja imettämisen yhteydessä hormonit vaikuttavat ruokahaluun ja nälkään.
En tosiaan ole aiheeseen kovin perehtynyt, mutta valtavan kiinnostava aihe tosi monella tavalla.

Ja siis tietysti on hyvä muistaa että on myös paljon ihmisiä joilla on ihan hyötyä suhde ruokaan ja kehoon ja silti ylipainoa. En tiedä miten he kokevat tämän nykyisen lihavuuskeskustelun.

Vierailija (Ei varmistettu)

...siis ihan *hyvä*

Emilia M

Mä ehkä lääkärinä sanoisin, että haluatko puhua sun painosta? Ja jos haluaisi, niin sitten varattaisiin ihan uusi aika, jolloin käsiteltäisiin vain sitä asiaa.

Kuten ylläkommentoijat, musta on ihan selvä asia, että ylipaino liittyy hyvin pitkälti muihin elämän ongelmiin. Esim. itse syön stressiin ja muutaman ylistressaavan vuoden jälkeen onkin nyt sit kymmenen kiloa ylipainoa.

Moni ylipainoinen myös todellakin tietää, että jottain tarttis tehrä, mutta alkuun pääseminen on vain ihan hiton vaikeaa. Asiaa pitäis siis lähteä käsittelemään hyvin yksityiskohtaisesti, hienovaraisesti ja selvitellä, että mikä juuri sillä ihmisellä on aikoinaan ollut syy lihomiseen, jotta vältettäisiin laihdutuksen onnistuessa myös uudelleen lihomisen riskit.

Musta olisi myös ihan mahtavaa, jos olisi tarjolla jokin personal trainerin kaltainen julkinen palvelu, eli ihminen, joka auttaisi räätälöimään yksilölliset ruokavalio- ja liikuntasuunnitelmat. Ja se olisi just sellainen hienovarainen tyyppi, joka osaisi selvittää minkälaista ohjausta just kukin ohjelmassaan kaipaa. Kaikki ei kaipaa rääkkäämistä ja piiskaamista, vaan ehkä hellyyttä, myötätuntoa ja kuuntelevaa korvaa.

Ravitsemus- ja fysioterapeutit? Myös psykologeilta löytyy paljon osaamista tunnesyömiseen ja stressinhallintaan liittyen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jenny ja Läskimyytinmurtajissa on monta kilometrinpituista ketjua siitä kuinka tökerösti ihmisiä kohdellaan terveydenhuollossa ja ylipainosta puhutaan. Suuri ongelma näyttäisi olevan, että oli oire mikä tahansa, kuten kurkkukipu, niin se unohtuu, kun aletaan paasata laihduttamisesta. Vastauksista on käynyt ilmi, että jos ja kun asia täytyy ottaa esille, niin asiasta puhumisen voisi aloittaa kysymällä, miten voit? Mitä ajattelet painostasi? Millaiset elämäntavat sinulla on? Millaiset henkiset voimavarat sinulla on? Mitä apua haluaisit elämäntapamuutokseesi?

Ja jos Julia ei pahastu, niin mun mielestä kaikki alustat ja areenat, joissa keskustelua syntyy tästä asiasta ovat parhaita mahdollisia!!

Hienoja oivalluksia. Itse keskityn tällähetkellä siihen, etten kommentoisi ihmisten ulkonäköä lapseni kuullen, enkä muutenkaan ääneen...

Aurinkoa teille!!

Mä puolestaan koen, että on tärkeää vahvistaa lapsen omaa kauneuskäsitystä, ja tuoda myös vaihtoehtoja sille myöhemmin mediasta tulevalle yhdelle mallille, miltä kaunis ihminen näyttää kiinnittämällä huomiota kaikkeen siihen, mikä on kaunista ja kiinnostavaa ympärillä. Niinpä kehun koko ajan sitä, miltä muut näyttävät, vaikuttaisi, että tämä on tarttunut jo lapseen, ja hänkin on jatkuvasti sanomassa kauniita asioita itsestään ja muista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tosiaan paljon aiheesta tulee vastaan erilaisia kertomuksia laidasta laitaan. Varmasti myös hyvin tökeröä kommentointia esiintyy. Lääkärinä taas on käsitys, että suuri osa kollegoista välttää aiheesta puhumista ja yrittää suhtautua mahdollisimman hienotunteisesti. Usein ristiriitaa tulee siitäkin, että potilaan ja lääkärin käsitys painon merkityksestä eri vaivojen taustalla eroaa. Varmasti on myös erittäin huonoja tapoja mainita painosta, mutta nuo ylipainoisten usein kertomat kokemukset siitä, mitä on sanottu, poikkeavat tosi paljon siitä mitä itse kuulen terveydenhuollossa sanottavan. Kyseessä on tosi tunnepitoinen aihe potilaille ja toisaalta tosi tärkeä aihe terveyden kannalta. En ole törmännyt vielä yhteenkään keskusteluun, jossa joku kokisi painosta huomautetun jotenkin rakentavasti. Negatiiviset kokemukset taas vaihtelevat laidasta laitaan: on sanottu liian suoraan/liian kierrellen/yhdellä sanalla/liian vuolaast/liian aikaisin tai liian myöhään. Lääkärin työhön kuuluu taiteilu suorapuheisuuden ja hienotunteisuuden rajamailla, aina ei valitettavasti voi onnistua vaikka usein varmaankin tarkoitusperät ovat hyvät.

Lääkäreillä on usein aika suoraviivainen suhatutuminen elämään ja kroppaan, paino on suure siinä
missä pituuskin. Potilaat harvoin jakavat tämän näkökulman.

Painonhallinta ulkonäön kannalta ja terveyden kannalta ovat kaksi aivan eri asiaa. Usein tuntuu että nämä hommat menevät keskustelussa sekaisin, samoin potilaiden mielessä. Laihduttaminen harvoin on hyvä keino terveyden edistämisessä, suurempi rooli on terveellisillä elämäntavoilla jotka tosin yleensä johtavat parempaan painonhallintaan.

Kuten sanottu, vaakakapina on tosi tärkeä hanke, hienoa että Julia otti sen blogissaan esiin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo on muuten todella tarkkanäköinen huomio, että lääkäreillä on usein suoraviivainen suhtautuminen ihmiskehoon. Siinä ehkä piilee jutun ongelma, tai ainakin osa sitä. 

Nyt lähtee uskomattomaan keittiöpsykologisoinnin maailmaan (tukkikaa korvat, horina alkaa), mutta musta usein tuntuu, että lääkäriellä ja luonnontieteilijöillä ylipäänsä on semmonen skarppi looginen ajattelutapa: jos x, niin y. Se on tehokasta ja usein oikein, mutta saattaa olla välillä vähän kylmää tai töksähtelevää.

Monet ihmiset taas kaipaisivat paljon kokonaisvaltaisempaa, ehkä vähän vellovampaa ja syvemmälle pureutuvaa keskustelua. Emilia M kirjoitti hyvin tuossa yllä, että ehkä voisi jopa varata ihan erillisen ajan painoon liittyvään keskusteluun, jotta ihminen kokisi, että hänen sen hetkinen vaivansa otetaan tosissaan. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Varmasti totta tuokin ja toki on tärkeä tunnistaa ne tyypit jotka haluavat lääkärin kanssa jutella painostaan ja siihen liittyvistä ongelmista syvällisemmin. Perusterveydenhuollolla pitäisi olla paljon nykyistä paremmat keinot tukea elintapojen muutoksessa.

Asian toinen puoli on se, että aika usein lääkärin vastaanotolle hakeudutaan jonkun tietyn vaivan tai sairauden vuoksi. Usein tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: muuttaa elintapoja tai syödä lääkkeitä. Aika moni on kiinnostunut elintapojen muutoksesta eikä asia kaikille ole arka ja vaikea. Vaatii pelisilmää ja kokemusta tunnistaa ne ihmiset, joille painosta keskusteleminen on raskasta. Heillekin asia jotenkin on tuotava ilmi. Ongelma tässä on osin se että elintavat paino mukaan lukien ovat ongelman taustalla paljon useammin kuin maallikko tulee ajatelleeksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haastan myös pohtimaan, eikö pikemminkin muidenkin kannattais ottaa mallia tästä suoraviivaisesta suhtautumisesta kehoon ;) Paino on paino, ei mikään ihmisarvon mittari jne. Eikös se ole tämän kapinankim pointti?

Ja joo ymmärrän kyllä pointtisi, että on hyvä tajuta että joillekin asia on monimutkaisempi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Erittäin hyvä pointti! Ja itse asiassa aika lohdullinenkin, se on vain yksi suure muiden joukossa.

Tietty tuossa on se, että kaikki mihin ihminen voi itse vaikuttaa, on sellaista, mistä voi syyllistyä. Pituudesta voi syytää vain omia esi-isiään, joskin ilmeisesti painostakin ainakin vähäsen? Vai oonko lukenut jotain ihan huuhaa-geenijuttuja?

Anyhow, suoraviivainen suhtautuminen olisi vähemmän arvottavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos hyvistä kommenteista erityisesti sinä vanhempi kollega ja myös kaikki muut keskusteluun osallistuneet! Täällä Julian blogissa herää näköjään aina hirmu hyvää keskustelua, vaikka pelkäsin saavani paskavyöryn niskaani.

Jään näitä mutustelemaan ja toivottavasti pystyn siirtämään käytännön työhönkin ensi kesänä.

Terveisin kandi

Vierailija (Ei varmistettu)

Oma tyyli ja luottamus omiin sanoihin löytyy ajan kanssa. Onnea kesän koitoksiin, hyvin se menee!

Vierailija (Ei varmistettu)

Vähän tökerö tuo lause, että et luokittele kavereitasi, koska silmäsi ovat "tottuneet" heihin ja he ovat kauniita (vaikka olisivat lihavia), mutta tuntemattomia sen sijaan ennen luokittelit lihaviksi ja siksi rumiksi? Miksi pitää edes omassa päässä rankata ihmisiä sen mukaan ovatko he kauniita vai ei? Ihmisessä on tärkeämpiäkin ominaisuuksia. Toki kumppania etsiessä ainakin minusta on ihan luonnollista, että haluaa että kumppani miellyttää omaa silmää.
Tuo Skam- huomio oli mielenkiintoinen. Miksi ihmisen koko on asia, josta ihmistä saa arvostella ihan luvan kanssa ja stereotypioita ei edes valveutuneet ihmiset näe.
Toisaalta en ihan ymmärrä sitäkään, että laihduttaminen nähdään pelkästään huonona asiana. Minä olen aina ollut hoikka ja parhaillaan kevennän taas muutaman talvikilon ihan vain sen takia, että olo on parempi ja vaatteet istuu paremmin.

Skamppis (Ei varmistettu)

Tökerö... tai rehellinen. Tässä ympäröivässä kulttuurissa kasvaneena on vaikeaa välttää sitä, etteikö ulkonäkö vaikuttais ja esim ylipaino Olis sellainen asia, johon kiinnittää huomiota. Ainaki ite myönnän saman, vaiks en kehtasi sano sitä ääneen. Eikä se tarkoita sitä, että näin pitäisi olla, mut toivottavasti siitä voi tiedostamalla päästä eroon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä minäkin huomaan, jos ihminen on lihava, pitkä, hänellä on vaaleat hiukset, tumma iho, punainen paita jne. mutta en minä automaattisesti ajattele, että lihava on ruma. Saa minusta ihmisen ulkonäköön kiinnittää huomiota ja tehdä havaintoja, mutta tuo että kaveri on ollut tutustumisvaiheessa ruma, koska on lihava ja sitten siihen on tottunut ja ihminen muuttunut kauniiksi, kun häneen on tutustunut niin vähän tökkii.
Näinkin saa tietenkin ajatella ja monet näin varmaan ajatteleekin, mutta vaikea uskoa, että postaukseen kirjoittaisi samoin vaikka tummaihoisesta tai lyhyestä tai punahiuksisesta ystävästä. Eli sama juttu kuin Skamissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Öö no ei tuossa postauksessa ihan noin taidettu sanoa : D
Kavereiden painoon ei kiinnitä mitään huomiota, heidät näkee juuri niin kauniina kuin ovatkin. Tuntemattomissa ihmisissä paino sen sijaan herkästi kiinnittää huomiota vaikka heissä olisi paljon muutakin katsottavaa. Ei se nyt suoraan tarkoita että lihavia pitäisi automaattisesti rumina vaan, no, lihavina. Tuttujen paino on ihan yksi hailee, se ei todellakaan ole heitä määrittävä tekijä (paitsi jos itse pitävät asiaa kovasti tapetilla). Tai näin olin ymmärtävinäni ja olen myös itse kokenut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä ymmärsin mitä tarkoitettiin, tuttujen kohdalla ulkonäkö ei merkitse ja vaikka oma kumppani voi olla maailman komein/kaunein omissa silmissä, vaikka ei esim. vastaisi jotain omaa ulkonäköihannetta. Mutta onhan se kaverikin ensin ollut tuntematon.
Sitä en taas ymmärrä miksi lihavaa ihmistä ei saisi nähdä lihavana, minusta se on vain yksi määre, joka omassa päässä ei tarkoita rumaa. Esim. katsoin tuon linkatun kuvasarjan ja kiinnitin kuvissa huomiota naisen koon lisäksi hänen hiuksiin, tatuointeihin, kasvoihin ja meikkiin ja kuvia katsoin kokonaisuutena. Sellaista johtopäätöstä ei omassa päässä tullut, että vaikka hän on lihava, hän on silti kaunis. Ehkä olen sitte jo niin tottunut näkemään monenlaisia kehoja. Mainoksissa saisi toki olla enemmänkin ja nimenomaan tavallisessa roolissa eikä edustamassa lihavuutta, kehopositiivisuutta, toisenlaista kauneutta jne...

Mulla on sellainen teoria, että ihmisen henk.koht. ihannepaino on sellainen, jossa pysyy hyvillä, terveellisillä elämäntavoilla vaivattomasti. Kuitenkin ainakin itsellä stressi, kuukautiskierto, mieliala ja kiire vaikuttavat ehkä painoon mutta ainakin mittoihin ja vaatteiden istuvuuteen ja mukavuuteen ihan päivissä. Syömistä täytyy vahtia ja liikkua joka päivä, että vatsa toimisi ja pää ei olisi koko ajan kipeä. Luulen, että elämäntavoissa skarppaamisessa ei ole mitään pahaa, kunhan se ei ahdista tai vain lisää stressiä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Aaa, hitto, mä en ehkä ilmaissut itseäni tarpeeksi hyvin! En siis niinkään ole koskaan ajatellut, että lihava ihminen on ruma, mutta olen jollain (huonolla) lailla noteerannut uudessa ihmisessä tämän ylipainon, ja mun mielestä sitä ei ylipäänsä tarvitsisi noteerata tai antaa sen vaikuttaa mihinkään mielikuviin.

Mutta siis: Totta kai ihmisessä on tärkeämpiäkin ominaisuuksia kuin ulkonäkö. Mutta kyllä musta on ihan jees pitää ihmisiä kauniina ja löytää heistä kauniita piirteitä, itse asiassa löydän kyllä ihan kenestä tahansa kauniita piirteitä. 

Musta tuntuu, että tuommoinen laihduttaminen spurttina on huono lähtökohta sellaiselle koko lopun elämän kattavalle terveelliselle kehon hoitamiselle. Ehkä joku pystyy tiputtamaan pari kiloa sillon tällön, mutta suurimmalle osalle ihmisistä laihdutuskuurit aiheuttavat ihan vain silkkaa ahdistusta, ja sitten ne kilot palautuvat nopeasti takaisin. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei parin kilon pudotus nyt kaikille ole stressaavaa vaan osa sitä koko elämän kestävää kehon hoitamista. Minulla nyt vain on tapana talvella syödä ehkä kaloripitoisemmin ja kevättä kohden minun on helppo keventää syömistä. Ei tule ahdistusta ollenkaan, koska asia ei ole minulle maailmanloppu, vaikka en laihtuisikaan. Kilomääriä en sinällään edes tiedä vaan vaatteiden istuvuus kertoo tarpeeksi.
Turha demonisoida laihdutusta itsessään, vaikka monille nuo kuurit on ongelma juuri siksi, ettei elämäntapaa itsessään muuteta pysyvästi. Enkä omaa keväällä tapahtuvaa ns. laihduttamista edes pidä varsinaisena laihdutuskuurina, kun ruokailutavat tuntuvat hieman vaihtelevan vuodenajasta riippuen ja minulle se on ihan ok, koska ruoka on muutakin kuin kaloreita ja osaan kuitenkin herkutella myös terveellisillä ruoilla.

L-S (Ei varmistettu)

Tän aihepiirin keskusteluissa nousee monesti esille se pointti, että jokainen on kaunis ja kaikkien pitäisi kokea itsensä kauniiksi jne. Täähän on tavallaan siisti juttu, mutta miksi? Miksi kauneus ylipäätään on niin tärkeä arvo? Voisko vaan ajatella, että se on yks ominaisuus muiden joukossa, ei sen tärkeämpi kuin joku muu? Eihän silleenkään sanota, että kyllä jokainen on älykäs ja fiksu, tai että kaikkihan me ollaan ystävällisiä. Siis karultahan se nyt kuulostaa, etteikö kaikki muka olis kauniita, mutta miksi se kuulostaa karulta? Ehkä tässä yritetään määritellä kauneus jotenkin uudella tavalla, niin että se on enemmän semmonen jokaisen oma subjektiivinen kokemus johon kaikilla tulis olla oikeus? Koska tietty on. Ja tässä nimenomaan normit määrittelee aika paljon sitä, kenellä tohon kokemukseen on oikeus.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyvä pointti! Ja itse asiassa noin mä sen itsekin olen joutunut järkeilemään aikoinaan omassa elämässäni: Mä en vaikkapa ollut peruskoulussa koskaan "se kaunis" vaan olin "se hauska" tai "se älykäs". Jossain vaiheessa pyrin lopettamaan näiden piirteiden arvottamisen ja ajattelemaan, että no, mulla on tämä piirre, tolla toisella on tämä. Kattellaan, mihin sillä päädytään.

Mutta sitten taas, jos oikein lähdetään määrittelemään, mitä se kauneus on, niin se vasta kiinnostavaa on, koska se todellakin on hyvin subjektiivinen kokemus ja vaihtelee ihan ihmisen omassa päässäänkin. Vaikka on olemassa tiettyjä kauneusihanteita, niin se ei tarkoita, ettäkö kaikki ihmiset allekirjoittaisivat ne. 

Tästä aiheesta on muuten jotenkin vaikea kirjoittaa sortumatta jeesusteltuun. Mun tekisi mieli sanoa, että ei ulkonäöllä ole väliä jaada-jaa, mutta kyllä sitä aina ihmisiä katselee kiinnostuneena. Emmää tiedä!

Mulla on tosi vahvasti sellainen kokemus, että sillä, minkä itse kukin aidosti kokee kauniiksi, on todella vähän tekemistä normien kanssa. Siis itse haluaa olla normien mukainen, teininä haluaa seurustella sellaisen kanssa, joka on muidenkin mielestä hyvännäköinen. Mutta se tunne, kun joku ihminen on kivannäköinen, on vähän sama ainakin itselläni, kuin minkä vaikka taideteos tai maisemakin herättää, ja sillä omalla kohdalla tuntuisi olevan hyvin vähän tekemistä ainakaan koon kanssa. 

Tosi hyvä kirjoitus. Vaakakapina on vaikuttanut mun ajatteluun todella voimakkaasti. Oon huomannu, että kun olen harjoitellut olemaan vähemmän tuomitseva ulkonäön suhteen, olen alkanut kiinnostua erilaisista ihmisistä ja heidän sanomisista enemmän kuin ennen. Ja sitten tullut siihen lopputulokseen (välitulokseen, koska tää vielä ihan kesken), että kaikki me ollaan aika samanlaisia ja loppujen lopuks halutaan olla toisillemme hyviä.

NooraF (Ei varmistettu)

Kommentoinpa itsekin aihetta nyt lääkärinä ja ihmisenä. Sinällään vaakakapinan ajatukset ovat erittäin kannatettavia; kenenkään ei ole hyvä koko elämäänsä vihata kroppaansa! Ja on muuten todella p***aa jos kuntosalilla on sellainen ilmapiiri, että ylipainoinen saa osakseen jotain katseita. What.

Ja sitten se terveydenhuollon suhtautuimen.. Oman ammatin kautta lihavuus näyttäytyy, kuten jo kollegat edellä ovat maininneet, monien sairauksien riskiä lisäävänä/edeltävänä tekijänä. Jos lihavuudessa olisi kyse vain siitä, kuinka paljon painaa ja näyttää, olisi asiaan helppo suhtautua "hyväksyvästi", mutta itse ajattelen valitettavasti (nuorista lihavista) usein tyyliin "tuolla on kohta varmaan diabetes/polviongelmaa/selkäongelmaa/+ jo nyt jonkin asteista psyyken ongelmaa syömishäiriön muodossa". Eihän silläkään ole väliä, vaikka olisikin mitä tahansa (ellei kyseessä ole oma potilas), koska eiväthän ne liitännäissairaudetkaan kenenkään kauneutta tai ihmisyyttä vähennä, mutta niin vain tulee ajateltua. Ja juu, voi olla ylipainoinen ja silti terve ja syödä hyvin ja liikkua, mutta vastikäänhän tästäkin oli juttu hesarissa, että suomessa ollaan poikkeuksellisen epäterveesti lihavia vai miten se menikään. Eli useimmiten kyseessä ei ole lihava+"terve".

Sitten se ongelma, että saako sitä painoa pois vaikka haluaisi? Koska faktahan on, että pysyvä painonpudotus on vaikeaa ja tosiaan laihdutuskuurit yleensä eivät onnistu. Yleensähän järkevin tavoite olisi yksinkertaisesti tavoitella sitä, että paino ei enää entisestään nouse. Tästä näkökulmasta ajateltuna taas on toisaalta hassua, että lääkärit haluavat potilaiden laihtuvan. Toisaalta esim. tiettyihin leikkauksiin on painoindeksiraja, että laihduttaminen on välttämätöntä jne. Eli mitä sitten pitäisi sanoa ja kenelle ja millä tavalla.. Siinä vasta ongelma.

Itse ajattelen niin, että terveydenhuollossa pitäisi laittaa paukkuja siihen, että lapsista ei tule ylipainoisia. Se ei ole kenenkään lapsen vika, että on ylipainoa, vaan aina koko perheen. Jos olisin itse sellaisella alalla, jossa nämä asiat tulevat puheeksi, kannustaisin aikuisia maltillisiin elämäntapamuutoksiin ja valistamaan perheitä=vanhempia (EI lapsia) siitä, miten haitallista pitkällä ajalla ylipaino on jos se alkaa kertyä jo lapsena. Terveysvalistus on kuitenkin lähes kaikki mitä lääkäri voi oikeasti tehdä auttaakseen. Tosin kuten aiemmin tuolla mainittiin, lääkärille painoindeksi on yksi terveyttä/riskiä kuvaava luku muiden joukossa, joten voi olla, että 20 miuutin vastaanottoajalla tulee töksäytettyä.

No, sitten havainto tuohon kauneus-asiaan. Olen huomannut, että minusta ihmiset, jotka ovat mielipiteidensä perusteella minusta ei-niin-viehättäviä alkavat myös ulkoisesti vaikuttaa minusta epäviehättäviltä ja taas ne, kenen kanssa sykkaa, alkavat vaikuttaa kauniilta vaikka alkuun olisikin ehkä miettinyt muuta. Ja se, että "luokittelee" tuntemattomia ihmisiä on varmaan aika automaattista, eikä sille ehkä mahda mitään..?

Tulipas pitkä midflow, toivottavasti tästä löytyy joku punainen lanka kuitenkin..

Elisa Lepistö

Superhyvä teksti! Ja liputan niin tuon kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisiä näkyville asian puolesta. Aloin vähän tällä tavalla myöhäisheränneenä katsomaan Girlsiä, ja rakastuin Lena Dunhamiin välittömästi. Mietin, että kerrankin sen kokoinen nainen esitetään roolissa, jossa paino ei oikeastaan määrittele sen persoonaa millään tavalla. On kaunistelemattomia alastonkohtauksia, jotka ei mene kuitenkaan inhorealismin tai pelkän huumorin puolelle, vaan on vaan jotenkin tosi raikkaita kaiken tän täydellisyyden keskellä. Samalla viikolla kävelin Nycissä näyteikkunan ohi, jonka mallinuket ja mallit olivat kerrankin ihan normaalin naisen mitoissa, ja aloin hymyillä, kunnes huomasin että kyltit kuuluttivat Plus-kokoa ja mainoslauseet kertoivat että "myös sinulla on mahdollisuus muotiin". Tämä olisi ollut ihan hyvä slogan, jos mallit eivät olisi olleet 38 kokoisia. Mutta pikkuhiljaa nääkin asenteet muuttuu!

emiliakeijusofia

Hahah, mun älä laihduta -päivä on kyllä mennyt tosi hyvin: brunssia ja kuohuvaa :D! Muuten ihan super hyvä teksti ja niin tärkeästä aiheesta <3

Kiti
Katso tarkemmin

Mahtavaa lukea tällaista fiksua ja asiallista keskustelua! :) Kiinnostavia pointteja, monta ahaa-elämystä.

Vaakakapina on tärkeä keskustelun herättäjä, olen seurannut sitä ilolla.

Ylipainoon on monia syitä ja sen vaikutus terveyteen on kullakin yksilöllinen. Tunnen superterveitä lihavia sekä kolesteroli- ja verenpaineongelmallisia hoikkia. Mikään ei ole mustavalkoista.

Mutta olipa ihmisen paino, terveydentila, kehonkoostumus yms. minkälainen tahansa, jokainen on kaunis, arvokas ja oikeutettu kunnioittavaan, tasa-arvoiseen kohteluun.

nano (Ei varmistettu)

Toi oli hyvä kommentti, että pitäisi pitää huolta siitä, että lapsista ei tule ylipainoisia. Musta tuli, ja oma vanhempani on syyllistänyt mua siitä jo ihan lapsena (tyyliin 7 v.). Edelleenkin, 25-vuotiaana, kuulen vanhempieni luona kommentteja kehostani. Hassua kyllä, mua ei ikinä kannustettu esim. liikkumaan lapsena, vaan olisi itse pitänyt keksiä joku liikuntalaji, kotoa ei edes ehdotettu mitään. Veljeä kyllä vietiin jos jonkinmoiseen liikuntaharrastukseen, mutta minua ei. Sanomattakin lienee selvää, että tästä jäi arvet. Kamppailen vieläkin näiden asioiden kanssa, ja mun on ollut vaikea löytää liikunnan riemua tai suhtautua hyväksyvästi kehooni.

Kommentoi

Ladataan...