Sofian synnytyskertomus (1/2)

Juliaihminen

Pikkusiskoni Sofia raskausviikolla 41+3

Kerroin eilen, että aion julkaista täällä blogissa vieraskirjoittajan tekstin, eli pikkusiskoni Sofian synnytyskertomuksen. Tämä on kiehtovaa ja aika hauskaakin luettavaa. Sofian synnytys kesti myös pitkään (perätila + käynnistys, kuten minullakin!), joten jaoin tämän kahteen osaan. Tässä ensimmäinen osa, olkaa hyvä:

"Meillä Thurénin siskoksilla on synnyttäjän lanteet ja näköjään sillä tavalla vänkyrät kohdut, että esikoiset tulee perätilassa! Nimittäin sekä Lotan, Julian ja mun ensimmäinen lapsi on putkahtanut maailmaan peppu edellä, vaikka se todennäköisyyksien mukaan onkin ihan outoa: vain 4% vauvoista syntyy perätilassa.

Koska isosiskojenkin ensimmäiset lapset ovat tulleet perätilassa, odotin sitä tavallaan koko raskauden ajan, että eiköhän se meillekin tule, ja näin kävi. Siksi oli myös tosi helppoa päättää, että tietenkin lähdetään koittamaan synnytystä alateitse. Lotalla perätila tuli synnärillä yllätyksenä (!), mutta Julia tiesi asiasta ennakkoon ja pohdiskeli eri vaihtoehtoja pitkään. Seurasin silloin tietysti kaikkea tätä keskustelua, eikä nyt omalla kohdalla tarvinnut enää kauheasti totutella ajatukseen. Perätilasynnytys alateitse tuntui tosi turvalliselta ja tutulta vaihtoehdolta sen jälkeen, kun lääkäritkin sanoivat, että hyvin mahtuu. Onneksi on isosiskoja!

Koska olen sellainen Julian matkija (opiskelin myös mediatutkimusta ja muutin sitten samaan taloonkin asumaan Hermanniin, kun en muuta keksinyt), myös mun perätilasynnytys käynnistettiin. Tosin mulla se johtui siitä, että vauva ei vain lähtenyt syntymään. Ne kaksi viikkoa yli lasketun ajan olivat mulle todella horroria: fyysisesti olo oli hyvä, mutta joka aamuinen pettymys siitä, ettei joulu tullutkaan, sai mut henkisesti ihan hajalle.
Kääntöyrityksessä meille sanottiin, ettei perätilavauvojen anneta olla kovin paljon yli lasketun ajan, ja siksi pidin laskettua aikaa oikeasti deadlinena. Se oli virhe, koska vauvan koon ja hyvän voinnin vuoksi ei ollutkaan mitään kiirettä lähteä synnyttämään. En ihan ymmärrä, miksi lääkäri edes sanoi meille niin, mutta tässä on oppinut sen, että synnytyksen käynnistyksen ja ylipäänsä perätilasynnytyksen suhteen lääkäreillä keskenään tosi eriäviä mielipiteitä.

NONIIN! NYT ASIAAN! (Ja tämä teksti on niin pitkä, että jos olet raskaana ja luet tätä, niin siinä vaiheessa, kun pääset tekstin loppuun, vauvasi on jo todennäköisesti aloittanut päiväkodin.)

Meidän synnytys siis käynnistettiin 10.7. (eli 41+4) aamulla Kätilöopistolla. Olin nukkunut edellisen yön ihan ok hyvin, heräsin tosin viideltä aamulla venyttelemään, mutta sain onneksi vielä pienet torkut nukuttua sen jälkeen. Käynnistetty synnytys on siitä ihana, että kodin voi siivota ja bioroskiksen viedä ennakkoon. Synnytykseen lähtö tuntuu vähän samalta kuin lähtisi ihanalle ulkomaanmatkalle.

 

Klo 8:10

Kun tultiin osastolle, olo oli tosi jännittynyt. Yritin toistuvasti antaa meitä vastaanottavalle kätilölle vauvan neuvolakorttia, kunnes se joutui tiiviisti silmiin tuijottaen hokemaan KELAKORTTI, että ymmärsin antaa oikean asian. Sain käsiin sairaalarannekkeet, ja tuntui ihan mahtavalta, että vihdoinkin jotain tapahtuu. Mentiin osastolla ja tavattiin kätilö, joka sattumoisin veti sitten koko synnytyksen loppuun asti. Hän oli just itse palannut äitiyslomalta ja kertoi, että tämä meidän keissi oli ensimmäisiä sen jälkeen. Se ei kuitenkaan mitenkään jännittänyt mua, olin vain innoissani siitä, että täällä ollaan.

Pääsin ”käyrille” eli vauvalta otettiIn syke ja multa verenpaine. Tässä hengailtiin noin tunti, jonka jälkeen palattiin odotushuoneeseen venailemaan lääkäriä. Oltiinkin siinä sitten aika pitkään, koska lääkäri otti synnyttäjiä vastaan kiireysjärjetyksessä, eikä meillä ollut mikään hoppu. Mutta kuten käynnistysaikaa varatessa Kättärin puhelinvaihteessa oli ilmoitettu, sitten LAITETIIN TUULEMAAN.

Klo 10:40

Meidät otti vastaan sellainen aika napakka lääkäri, joka ultrasi ja tsekkasi, ettei edistystä ole tapahtunut. Kohdunsuu oli pehmentynyt, mutten ollut lähtenyt harjoitussupistuksissa avautumaan, joten synnytystä lähdettiin käynnistämään ballongilla.

Ballonki on käytännössä sellainen pieni vesi-ilmapallo, joka tungetaan kohtuun tyhjänä, täytetään vedellä ja se sitten vähitellen syntyy sieltä pois ja avaa samalla paikkoja. Sen asentaminen ei oikeastaan sattunut, mutta se sisätutkimus… Lääkäri selvästikin availi paikkoja siinä samalla ihan vain tutkimuksen ohella ja hitto se sattui! En ole varma, olisiko ollut parempi varoittaa vähän etukäteen vai oliko hyvä, etten ruvennut ennakkoon jännittämään, mutta kipu sisätutkimuksesta tuli täytenä yllätyksenä. Aikaisemmin sisätutkimukset olivat olleet vain sellaisia lievästi epämiellyttävän tuntuisia, joten nyt olin pienessä shokissa kivusta.

Kun ballonki oli asennettu, lääkäri ja kätilö ryhtyivät kertomaan ohjeita ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta mä en kuullut mitään. Jännitys ja kipu saivat kehon reagoimaan siten, että multa lähti kuulo ja melkein pyörryin. Sopertelin siinä, että nyt menee taju, ja mut ohjattiin makaamaan. Kätilö toi mehua, vettä ja paracetamolin. Mieheni Sampo silitteli otsaa. Tässä kohtaa olin kyllä aika huolestunut, että jos tuo random sisätutkimus sattui noin paljon, miten muka selviän synnytyksestä. Jälkeenpäin voin sanoa, että se sisätutkimus oli oikeastaan synnytyksen inhottavimpia vaihteita, vaikka kipu oli toki myöhemmin kovempaa.

Olin aikaisemmin päättänyt, etten tahtoisi enää lähteä Kättäritä kotiin. Ballonkin laittamisen jälkeen olo oli niin runnoutunut, etten kuitenkaan yhtään vastustanut, kun kätilö sanoi, että olon parannuttua voidaan lähteä kotiin odottamaan ballongin syntymistä. Vieläkin tuntui, ettei ihan tajuttu, millainen olo mulla on, kun kätilö kertoi, että voidaan ”mennä rentoutumaan, tilata sushia, harrastaa seksiä (ilman yhdyntää) ja juoda vaikka lasi viiniä”. Mutta: ”Älkää sanoko, että mä sanoin.” LOL!! Siinä kohtaa ei paljon mikään viini maistunut – tai todellakaan mikään hankypanky.

Klo 12:15

Makoilin siinä hyvän tovin, ennen kuin lähdettiin taksilla kotiin. Se taksimatka oli todellinen Via Dolorosa. Nyt ihana yksityskohta: ballongissa on kiinni sellainen letku, joka roikkuu TIEDÄTTE-KYLLÄ-MISTÄ teipattuna reiteen ja sitä kiskomalla pallo valuu alaspäin. Istuma-asento taksissa veti koko ajan letkun kireälle. Koitin roikkua niistä taksin yläkahvoista jotenkin niin, että välillä se olisi mennyt löysäksi, mutta fy fan oli epämiellyttävää. Matka kesti vain 10 minuuttia, mutta lopulta olin niin huonossa kunnossa, että oksensin sitten kotipihaan kunnolla uuden laatoituksen.

Vaikka meno oli näin jälkikäteen ajateltuna aika raju, en ollut oikeastaan mitenkään kovin vaikeana. Onnistuin keskittymään hetkeen, eli heti oksennuksen jälkeen olo oli parempi. Kotona menin sänkyyn köllimään, ja vaikka ballonki oli aloittanut sellaiset epäsäännölliset supistukset 10 minuutin välein, onnistuin nukahtamaan.

Supistuksista ja muusta huolimatta en tässä vaiheessa yhtään uskonut, että synnytys olisi käynnissä. Olin synnytystä odottaessani niin väsynyt pettymään siihen, ettei mitään tapahdu, että henkisesti varauduin koko ajan siihen, ettei mikään etene. Vaikka supistukset olivat jo niin tuntuvia, että lievittelin niitä suihkussa ja vaikka ballonki selvästi laskeutui, olin täysin varautunut siihen, että vuorokauden kuluttua palataan osastolle ballonki syvällä huuhaassa. Kiskoin välillä sitä letkua kireäksi ja vaihdoin teippauksen paikkaa, vaikka se sattui (huom. jos tulet liittymään team ballonki -käynnistyjiin, niin kannattaa vedellä sitä välillä, jotta homma etenee).

Klo 15:30

Vaikka istuminen sattuu, on se tehtävä: vessakäynti kakkosella. Ja kah! Toimituksen ohessa plumpsahti myös ballonki ulos ja sen mukana se kauan odotettu limatulppa. Olin tästä ihan super onnellinen: jotain tapahtuu!

Soitettiin Kättärille ja ne sanoivat, että tulkaa takaisin. Olin tätä ennen aika nuutunut ja väsyksissä, mutta nyt tuli hieno olo. Se ballongin plumpsahdus oli mulle ehkä samanlainen kokemus henkisesti kuin lapsivesien meneminen kotona: yllättäen ollaankin synnyttämässä. Olin netistä kuitenkin lukenut, että jollain ballonki tulee ulos, eikä synnytyskanava ole silti auennut, joten olin varautunut siihen, että eiköhän mullakin näin ole. Siksi olikin mahtavaa kuulla Kättärillä, että ballonki oli tehnyt tehtävänsä ja olin auennut 4 cm. Se tuntui hurjan paljolta: melkein puolet!


Klo 17:38

Mut otettiin osastolle ja kun ujosti kysyin, että saako nyt tänne jäädä, vastaus oli, että tietysti, tässä kohtaa ei saa enää lähteä kotiin. Jes!

Vain yksi asia varjosti mun onneani. Mun mielessäni oli ajatus, että synnytys on aidosti käynnissä vasta silloin, kun synnyttäjä saa päällensä sairaalaan pinkit/mintunväriset pyjamat. Mulle ei ollut vielä annettu niitä, joten en ollut vielä mielestäni Oikeasti Synnyttämässä. Jossain vaiheessa kätilö tuli kuitenkin huoneeseen sanomaa, että saan mä olla omissakin vaatteissa, jos haluan, mutta niitä pyjamia löytyy tuolta käytävän kaapista.

Supistukset olivat melkeinpä loppuneet sen jälkeen kuin ballonki tuli ulos. Mulle annettiin käynnistävä cytotec-pilleri ja sanottiin, että aamulla annetaan seuraava. Jäin siihen mielikuvaan, että tänään tuskin enää tapahtuu mitään, mutta olin tyytyväinen päivän saldoon: päästiin sairaalaan sisälle. Oltiin samassa huoneessa toisen synnyttäjän kanssa, joten Sampolle sanottiin, että hänet lähetetään yöksi kotiin. Sovittiin keskenämme, että Sampo jää niin pitkäksi aikaa, kunnes se häädetään. Syötiin eväitä ja katteltiin läppäriltä Broad Cityä.

Se toinen synnyttäjä kärrättiin jossain vaiheessa synnytyssaliin, ja jäätiin kahdestaan huoneeseen. Tuntui tosi ihanalta olla siellä Sampon kanssa, köllittiin lusikassa sängyllä ja olo oli rento, kun se loputon odotus oli ohi. Tulevaisuus ei jännittänyt tai pelottanut ollenkaan, olin vain niin järjettömän tyytyväinen siitä, että vihdoin ollaan synnyttämässä.

Klo 21:00

Makoilen kyljelläni, kun yhtäkkiä tuntuu siltä, että joku olisi potkaissut kovaa mahan sisältä. ”Tää on nyt se, ei voinut olla mitään muuta!” mietin heti jo ennen kuin mitään märkää tuntuu: LAPSIVEDET MENI! Lol aikaisemmin olin pelännyt esimerkiksi suihkussa, että lapsivedet saattaa mennä, enkä huomaa sitä, mutta kyllä sen huomaa. Kutsutaan kätilö, se tsekkaa tilanteen ja aika nopeasti siitä alkavat kunnon supistukset 5 minuutin välein. Kun myöhemmin multa kysyttiin, milloin mielestäni synnytys alkoi, sanoin että tässä kohtaa. Eli ehkä ne lapsivedet ovat kuitenkin sairaalapyjamaa merkittävämpi juttu.

Nyt päästään käyttämään tositoimiin tarkoitettuja keinoja.

 

 

Lue jatko-osa:

Sofian synnytyskertomus (2/2)

 

Lue myös:

Julian synnytyskertomus

Mihin synnytyskertomuksia tarvitaan

 

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä mikä cliff hanger!!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä synnytyksessä cliff hanger kuuluu olla! :D

tiits (Ei varmistettu)

Jatkoaaaa! Sun sisko on koukuttava kirjoittaja kans!

(meillä on kaksi lasta ja on äärettömän epätodennäköistä et hairahduttaisiin kolmanteen mutta näissa stooreissa on sellai ihme juttu, että tulee olo et heeeei, mä haluun kokea ton vielä!1 Enkä kyllä tajua itteäni. Mulla on ollut aika hmmmmm epävoimaannuttavat synnytykset eikä tosiaan mitään mahtavaa, etenkään eka.. Mut silti se jostain kumpuaa..)

Kommentoi