Syksyn kaunein päivä

Juliaihminen

Mä olen nykyään spontaanin ilottelun suuri ystävä, sillä saatan kokea paineisena sen, jos viikonloppu on sovittu täyteen asioita eikä vapaalle toikkaroinnille jää aikaa. Joskus on kuitenkin kiva sopia jo viikkoja etukäteen asioista, koska sitten saa nautintoa paitsi itse tapahtumasta, myös sen odottamisesta (vähän kuin joulu, jossa ehkä 80 prosenttia nautinnosta liittyy odottamiseen).

Tällainen oli syyskuun toiseksi viimeinen viikonloppu. Oli sovittu, että mennään yhdessä Tapanilaan Mirjan vanhempien luo (jotka olivat matkoilla). Olimme olleet täällä jo aiemminkin viettämässä hyvää elämää, joten tiesin, miten kivaa tuleman pitää. Syyskuu oli mulle vähän rankka kuukausi, koska tein kahta työtä päällekkäin (sekä päivätyötä että freelancer-juttujen kirjoittamisen aloittelua). Mua auttoi kuitenkin mielikuva siitä, että kävelen kivojen ihmisten kanssa aurinkoisessa Tapanilassa, syön aamupalaa Rönttösrouvassa ja istkuskelen iltapäiväkahvilla Mirjan vanhempien kauniilla pihalla.

Odotukset palkittiin täydellisesti. Oli ehkä syksyn kaunein päivä, herättiin aikaisin ja suunnattiin saman tein Rönttösrouvaan, joka on yksi Helsingin parhaimpia kahviloita. Lapset viihtyivät hyvin (vaikka Alppu olikin vähän järkyttynyt siitä, ettei hän saanut pitää Taimin "pippistä" eli lippistä). Kahvilasta vaellettiin leikkipuistoon, sitten ostettiin satokausityydytyksen tuottavat ruoka-aineet ja kokkailtiin verkkaisesti. 

Meidän kolmesta lapsesta on tullut jo aikamoiset ystävykset. Toki välillä mieleen nousee pakostakin vertaus, että ne on niin kuin joku juoppoporukka. Ensin hihkutaan ja halataan kun tavataan. Hetken kaikki on ylintä riemua, joka voi kuitenkin sekunneissa vaihtua uhriutumiseen ja katkeraan ölinäitkuun. "Otti mun kädestääääääh!" "Löi!!" Kyyneleet pyyhitään, iloa jatketaan, ja pian taas joku tästä juopporemmistä puhkeaa dramaattiseen huutoon tultuaan mielestään väärin kohdelluksi. Liikkeet ovat kömpelöitä ja hitaita, tunne on aito. Mutta enimmäkseen nämä viihtyivät keskenään, ja koko ajan paremmin.

Juteltiin lapsista ja vanhemmista, ihmissuhteista ja siitä, että joitain juttuja kannattaa tehdä, vaikka tietäisi jo niiden tekohetkellä, että tästä seuraa itselleen harmia. Suunniteltiin tämän syksyn bucket listiä sekä sitä, että vielä me ostetaan tontti, jolle me rakennetaan iso rivitalo, johon tulee jokaiselle perheelle asunnot ja sitten meidän identiteetti voi olla "ne jotka asuvat siellä siistissä talossa" eikä "ne jotka tekevät töitä siellä ja siellä". (Koska johonkin se oma identiteetti pitää aina ripustaa.)

Puhuttiin myös siitä, että välillä elämässä on kausia, jolloin on paljon kavereita muttei niinkään ystäviä, ja sitten voi tulla taas hetkiä, jolloin voi olla hirveän läheinen joidenkin ihmisten kanssa. Tämä on monien asioiden summa, sattumia, elämäntilanteita ja sitä, että tietyntyyppiset persoonat tukevat toisiaan juuri sopivan kokoisessa porukassa.

Skoolattiin samppanjalla aika monelle eri asialle, muun muassa sille, että tämän viikonlopun jälkeen minä ja Raisa aloitettiin hommat samalla työhuoneella. 

Tämä päivä oli ihana yhdistelmä sekoilua ja organisointia, syviä ja kevyitä aiheita, hyvää ruokaa ja suloisia lapsosia. Kaikin puolin täydellistä siis. 

 

Lue myös:

Oma tapa olla

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa!
En juuri koskaan kadehdi ketään, koska koen, että olen saanut elämältä kaiken, mitä olen halunnutkin; ihanan miehen ja pienen tyttären, hyvän koulutuksen ja sen ansiosta hyvapalkkaisen ja kiinnostavan työn, terveyttä, onnellisuutta, hyviä ihmissuhteita ja sopivasti arkea ja juhlaa. Kuitenkin, kadehdi sinua tässä postauksessasi ja aiemminkin blogissa kertomistasi ystävyyssuhteista. Minulla on hyviä ystäviä, osa lapsuudesta asti, osa viime vuosilta mukaani jääneitä, mutta ei ketään, kenen kanssa voisin "lattemammailla" :D Ystävälläni on kyllä lapsia ja näemme lastenkin kanssa toisinaan, mutta enimmäkseen vaatii suurta järjestelyä, sopimista ja miesten kotivuorojen varaamista, että meidän onnistuu nähdä (ilman lapsia toki). Ystäväni eivät niinkään halua heittäytyä mihinkään tavallisesta poikkeavaan (esim.edes brunssille) lasten kanssa, puhumattakaan mistään reissuista, kaikki on kuulemma liian hankalaa ja sekoittaa liikaa rutiineja. Haluaisin nähdä ystäviäni enemmän, mutta lapsiperhearki on vienyt heidät.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa kuulla, että sun elämä on tuolla lailla onnellisten ja kivojen asioiden ympäröimää <3

Hassua muuten, mä olen tutustunut mun tämän hetken parhaimpiin ystäviin vasta äitiysloman alettua. Vanhat ystävyyssuhteet ovat toki rinnalla koko ajan, mutta olen just huomannut, että tässä elämäntilanteessa kaipaan juurikin melko spontaania "nähäänkö tunnin päästä brunssilla lasten kanssa / ilman lapsia" -tyylisiä tapaamisia, ja tietyllä tapaa juuri tällainen asenne aikansa järjestämiseen yhdistää mua ja niitä tyyppejä, keiden kanssa hengailen eniten.

Eli ymmärrän täysin, mitä tarkoitat! Toivottavasti löydät pian kivoja ja spontaaneja tyyppejä!

raispuutto (Ei varmistettu)

Juopporemmi &lt;3

Kommentoi