Tätä puolison ei tarvitse tietää

Ladataan...
Juliaihminen

"Me kerrotaan toisillemme ihan kaikki", on monelle pariskunnalle ylpeyden aihe. Kaikki arjen pienet sattumukset, työpäivän tapahtumat ja päässä pyörivät asiat jaetaan iltaisin ruuan ääressä. "Puhumalla parisuhde pelastuu", kuuluu neuvo.

Mä taas olen sitä mieltä, että välillä kannattaa olla ihan vain hiljaa ja syödä illallinen yhdessä Netflixiä katsellen. (Huom! Kuitenkin yhdessä.) Mun mielestä omalle kumppanille ei todellakaan kuulu tai edes kannata kertoa kaikkea. Päinvastoin, on lukuisia asioita, joita jätän ihan tarkoituksella kertomatta. Mun mielestä se on huomaavaista, sillä näin säästän Tikiä turhalta kuormitukselta tai pitkästymiseltä. Sen sijaan yritän miettiä oikean kohderyhmän mun horinoilleni. Jotkut jutut kannattaa kertoa mieluummin työkaverille, äidille, siskolle, ystävälle tai vaikka purkaa blogiin. 

Otetaan esimerkiksi ärsyttävät työasiat. Jos vain mitenkään mahdollista, niistä ei kannata horista himassa. Koska työnantaja ei maksa mulle palkkaa illoista, en myöskään uhraa omaa aikaani työasioiden ajattelemiseen iltaisin. Ja jos mä alan jauhaa niistä miekkoselle, joudun samalla ajattelemaan niitä. (Okei, mulla ei tällä hetkellä ole kauheasti työasioita.)

Sitä paitsi, työärsytyksistä on hauskinta jauhaa omille työkavereille. Vain he ymmärtävät, miten typerä joku tilanne on ja saavat samanlaista nautintoa asiasta paasaamisesta. Kukaan muu ei myöskään osaa laittaa harmeja omaan kontekstiin. Kerran esimerkiksi valittelin jotain työjuttua Tikille, ja se ehdotti heti: "Sä voit kyllä irtisanoutua, kyllä meidän talous kestää sen." Mä olin siihen vähän että wooot? Ei tuo asia nyt niiin paha ole, kunhan vähän vain vänisin.

Eräs mun ystävä, joka sai lapsen vuosi sitten, sanoi että nykyään kun lapsi tuo suhteeseen niin paljon puitavaa, hän oikein säästelee miestään työasioiltaan. Jauhettavaa on muutenkin niin paljon.

Välillä kannattaa myös kaataa muitakin murheita jonkun muun kuin puolison niskaan. Sitä varten ystävät ovat! Kun mä valitan mun elämästäni vaikka Raisalle, Raisa kuuntelee empaattisesti ja tarjoaa ratkaisuja, muttei kuitenkaan menetä yöuniaan mun ongelmieni takia. Oman kumppanin huolet taas ottaa aina kuolemanvakavasti ja ajattelee, että voi itku, miten tuo oikein selviää tästä, ihan kammottavaa! (Sama koskee omia vanhempia, niiden huolia suree aina tuhat kertaa enemmän kuin ystävien ongelmia.)

Mun kokemuksen mukaan miekkoset saattavat avautua naikkoselle enemmän kuin naikkonen miekkoselle. Tämä johtuu siitä, että naisella on aina ollut elämässään paraskaveri (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja monta luottoystävää, joille jauhaa mielenliikkeistään. Miehet taas eivät ole tottuneet jakamaan murheitaan ystävilleen samalla tavalla, ja siksi naisesta tulee niiden paraskaveri. Sitten mies huumaantuu siitä, että "määhän voin kertoa tuolle mitä tahansa" ja sitten se kanssa kertoo. Ja kertoo. Oikeasti oma puoliso ei koskaan saisi olla paraskaveri, vaan sellainen pitäisi olla erikseen. Joojoo, kyllä Tiki on mun paras ystävä ja sielunkumppani ja what not, muttei kuitenkaan paraskaveri. Kyllä tie tiedätte. (Tämä oli nyt melko stereotyyppinen luonnehdinta naisista ja miehistä, vedin vähän mutkia suoraksi.)

Toki isot huolet kannattaa kertoa puolisolle, se on selvä. Mutta ne kannattaa kertoa monelle muullekin ystävälle. Kun jauhaa sitä huolivyyhtiään mahdollisimman useaan suuntaan, saa 1) puhuttua asiaa ulos itsestään moneen kertaan ilman, että tylsistyttää kumppaninsa kuoleman partaalle, 2) voi mahdollisesti kuulla joltain muulta ihmiseltä paljon paremman neuvon kuin mitä se puoliso osaisi sanoa ja 3) jostain syystä ystävälle kertoo vähän kepeämmin huolistaan, joskus jopa vähän humoristisesti, mikä voi olla välillä ihan tervettä. (Musta huumori parantaa monet haavat.)

Sitä paitsi, kun jättää tylsiä juttuja kertomatta miekkelille, saman ajan voi käyttää tärkeiden asioiden läpikäymiseen.

 

kuulostinko nyt vähän julmalta? Olenko ainoa, joka jättää asioita kertomatta puolisolleen tarkoituksella?

 

 

Lue myös:

Ankara tilitys mieheni riippuvuudesta

 

Share

Kommentit

Kurilainen (Ei varmistettu)

Haluaisin tuohon kaikkea ei kannata kertoa puolisolle -kohtaa lisätä, että itse en ole parisuhteessa ja poden suurta luottamuspulaa seurustelevia ystäviä kohtaan. On paljon asioita, joita haluaisin kertoa ystävilleni, mutta en heidän puolisoilleen. Puolisot ovat kyllä erittäin mukavia, muttei varsinaisesti omia lähiystäviä. En siis pidä ajatuksesta, että juttujani kerrotaan eteenpäin. Usein en mainitsekaan treffeistäni tietyille ystäville, joista tiedän että jakavat kaiken puolisonsa kanssa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Täysin samaa mieltä. Mulle se on kunnia-asia pitää omana tietonani sellaiset jutut, joista sanotaan että älä kerro tätä kellekään. Jos kertoisin asian puolisolleni, myöntäisin, että hän ei ole mulle Ketään. Musta se on kaikkia osapuolia kohtaan epäkunnioittavaa, sillä on sille miekkelikkekin kiusallista leikkiä, ettei tiedä jotain, vaikka tietää. 

Mutta yllättävän yleistä tuo kieltämättä on, eli seurustelevat ihmiset todella luulevat, että ovat sama ihminen kuin puolisonsa. Fyffaan!

narian (Ei varmistettu)

Samaa mieltä - taas! Muistan joskus kriiseilleeni siitä, että puoliso ei yksinkertaisesti jaksanut kuunnella höpöttelyjäni niin paljon kuin olisin halunnut. Ajattelin, että kyllähän hänen täytyy olla jatkuvasti äärimmäisen kiinnostunut kaikesta päässäni pyörivästä, mutta kun aikaa kului, tajusin, että niitä juttujahan todellakin voi jakaa myös muiden kuin puolison kanssa. Eikä mun puolisoa kiinnosta just esimerkiksi rasittavat ihmissuhdeasiat mun töissä - miksi tarvitsisikaan? Totta kai on tärkeää kuunnella myös niitä vähemmän kiinnostavia kumppanin juttuja, jos on aito tarve saada kuuntelija jollekin mieltä painavalle asialle, mutta come on, ei KAIKKEA tarvitse jakaa.

Ja mitä tulee tuohon Kurilaisen epäluottamukseen seurustelevia kavereita kohtaan: tunnistan ilmiön, mutta musta se on huolestuttava. Jos ei voi luottaa ystäviinsä, onko ne oikeasti hyviä ystäviä? Toki, suhteessa elävät ihmiset usein jakavat paljon asioita keskenään, mutta kyllä ainakin mun ystäväpiirissä on ihan selvää, että jos joku asia on salainen, arka tai jotenkin muuten ei-kylillä-huudeltava, ei niistä sitten puhuta puolisoille tms. Salaisuudet olkoon salaisuuksia ihan riippumatta ihmisten parisuhdestatuksista.

Kurilainen (Ei varmistettu)

Niin, tilanne on mulle vielä melko uusi ja mietin itsekin välillä, että lopahtaakohan ystävyys tähän. Ja jutut on yleensä "keveitä" tindertreffityylisiä asioita, jotka ei ole toisille niin vakavia, mutta itseäni häiritsee, jos kaiken maailman mieskuvioni menee eteenpäin. Pitääpi ottaa asia puheeksi taas ystäväni kanssa. Mutta ymmärrän blogipostauksen idean tosiaan, ettei toiselle tarvitse kaataa kaikkea :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Jotenkin romanttiseen parisuhdekäsitykseen usein kuuluu ajatus siitä, että kaikkea, mikä on toisesta lähtöisin, pitää rakastaa ja olla hirmu kiinnostunut siitä. No näinhän se ei ole. Onneksi parisuhde ei ole elämän ainoa ihmissuhde.

Taru Mari
Stuff About

Mä puhun miehelle välillä liikaa turhia asioita! Yritän vähentää sitä, koska emme kumpikaan hyödy siitä. :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis sama hommeli, joristuahan sitä tulee. Tää kirjotus on ennemminkin ideaali kuin realistinen kuvaus mun arjesta :) Mutta tähän pyritään!

Taru Mari
Stuff About

Mä puhun miehelle välillä liikaa turhia asioita! Yritän vähentää sitä, koska emme kumpikaan hyödy siitä. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuon voisi hyvin yleistää koskemaan kaikkia ihmissuhteita: älä tililtä loputtomasti samasta aiheesta yhdelle ihmiselle ja huolehdi, että suhteessa (ystävyys/pari) säilyy tilityksen tasapaino, eli huolehdi, että kuuntelet vastavuoroisesti myös toisen kuulumisia. Huom! Kuulumisia, ei pelkkää tilitystä. Kaikilla ei välttämättä ole samanaikaisesti yhtä paljon tilitettävää, mutta heistä voi silti olla ihan jees kertoa omia positiivisiakin kuulumisiaan. On todella rasittavaa, jos puheenvuoron saadakseen pitää keksimällä keksiä jotain ikävää omasta elämästä. Lisäksi kaikkein parhaiten tilitystä jaksavat kuunnella ne, joilla ei sillä hetkellä ole mitään omia huolia. Joitain ihmisiä ylipäänsä ärsyttää vähemmän, jolloin heidän voi olla vaikea saada suunvuoroa tilittäjän seurassa.

Tästä voisi myös johtaa semmoisen neuvon, että jos elämässä on jatkuvasti tai usein enemmän tilitettävää, kuin lähipiiri jaksaa kuunnella, voi olla hyvä hakeutua tilittämään hetkeksi jollekin ammattilaiselle, joka samalla saattaa auttaa löytämään jotain tilitystä tehokaampia keinoja murheiden käsittelyyn. En viittaa tällä mihinkään yllä esitettyyn, vaan enemmän oman tuttavapiirin ammattitilittäjiin ;)

Mulla on myös semmoinen melko läheinen ystävä, joka oikein janoaa kuunnella tilitystä. Siitä tulee semmoinen karmea olo, että hän tavallaan nauttii muiden vastoinkäymisistä. Vaikka hän on hyvin luotettava ja empaattinen, ei oikein enää tee mieli kertoa kovin tärkeistä asioista.

Lopuksi vielä, allekirjoitan todella tuon, että parisuhteessa on hyvä säädellä tilityksen määrää. Vaitiolon sijaan voi olla myös aika kiva oman puolison kanssa puhua jostain ei-tilitys ei-lapsiperheasiasta ei-parisuhdeasiasta. Tämmöinen pääsee herkästi arjessa unohtumaan ja vaikka puoliso ei olekaan mun paraskaveri (hyvä termi!) vaan valitsin hänet lähinnä ulkonäkösyistä (huumori), hänellä on aika kiinnostavia näkökulmia ja paljon tietoa aiheista, joista itse en tiedä ennestään mitään. (Plus me ei ikinä tykätä samoista telkkarisarjoista, joten ollaan tavallaan puun ja kuoren välissä tässä :D)

Kommentoi

Ladataan...