Tie vie hautausmaalle

Ladataan...
Juliaihminen

Lukioikäisenä kävin kotisiivoamassa erään herttaisen vanhan rouvan asuntoa viikoittain. Kerran Pirkko kertoi mulle, että 17-vuotiaana hän oli vienyt ihastuksensa kohteen ensitreffeille hautausmaalle. Oli sitten ihmetellyt, kun poika ei halunnut lähteä ulos uudestaan. "Ei selvästikään ymmärtänyt", Pirkko kommentoi.

Olen Pirkon naisia. Hautausmaat ovat upeita paikkoja käyskennellä, yksin tai treffikumppanin kanssa.

Ollaan Niinan kanssa tehty muutamia hautuumaaretkiä. Vaelleltu laiskasti Hietaniemen polkuja ja lueskeltu kivistä ihania vanhoja nimiä. (Edvin, Unelma, Viktor, Aini, Elin, Ruut... menkää hautausmaalle jos mietitte lapselle nimeä!) Välillä meitä vastaan käpystää vanhus, orava tai pari pientä pokémonkouluttajaa, mutta tunnelma on väkisinkin seesteinen. Hautausmailla on pakko ajatella omaa "tulevaisuutta" ja siinä samassa palata perusasioiden äärelle ja kysellä itseltään kaikkia tarpeellisia kysymyksiä, kuten käyttääkö tuntinsa oikein. (Jos olet hautausmaalla lounaan jälkeisellä iltapäiväkävelyllä, niin luultavasti käytät.) Lisäksi välillä pitää antaa itselleen lupa muistella omia kuolleita rakkaita, vaikka useimmiten mulla on tapana sysätä ne pois mielestä, kun jotkut asiat ovat vähän liian kipeitä ottaa mieleen päivittäin. 

Ja ovathan hautausmaat myös järjettömän kauniita paikkoja. Siksi mulla on tapana käydä ulkomaanmatkoilla paikallisilla hautuumailla. Hautakivien muodot ja tekstit kertovat myös paikan uskonnosta. Vaikuttavimpia ovat olleet Sarajevon lohduttomat kivipaasirivit, joihin kirjoitetut numerot kertovat tuhansista parikymppisenä tai nuorempana kuolleista. Los Angelesin julkkishautausmaa, jossa moniin hautakiviin on kaiverrettu myös edesmenneen kuva. Prahan ränsistynyt juutalaishautausmaa kiviaidan sisällä. Ja toki Pariisin Père Lachaise teki vaikutuksen 19-vuotiaaseen interrailaajaan, joka fanitti Oscar Wildeä. (Joskin silloin olin vetänyt alle kaverin kanssa pullon roséeta, ja pienessä tuubassa pateettisuus uppoaa parhaiten nuoreen sieluun!)

Hautausmaat ovat myös talvisaikaan upeita. Etenkin itsenäisyyspäivänä tai jouluna, kun kynttilämeri valaisee sysimustaa iltaa.

Edellisviikolla eksyttiin Kulosaaren pienelle, meren ympäröimälle, hautausmaalle. Suosittelen vahvasti. En varmasti ole ainoa hautausmaiden fiilistelijä, joten kerropa vinkkisi:

 

Mitkä hautausmaat ovat tehneet sinuun vaikutuksen?

 

 

Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Evijärven hautausmaa. Siellä lepäävät kaikki neljä isovanhempaani: he, jotka kuolivat mun ollessa vasta nelivuotias (silti muistan joitakin häivähdyksiä siitä, että he olivat juuri niin ihania kuin vanhempieni muistoissa ja tarinoissa) ja he, jotka kuolivat mun ollessa jo kolmekymppinen, mutta joita ei koskaan isovanhemmuus kiinnostanut. Myös mun kummieno on haudattu sinne. Oi, hautausmaat on ihania, kauniita paikkoja.

Evijärven hautausmaalle pyöräilin joka päivä ollessani viittä vaille 15-vuotias ja viettäessäni itsenäistä mökkiviikkoa vanhempieni silloisella mökillä. Hengailin siellä hautakiviä ihastellen ja päiväkirjaani kirjoitellen. 

Onkohan se tuo sama hautausmaa Pariisissa, jonne myös Jim Morrison on haudattu? Seisoin Morrisonin haudalla 17-vuotiaana kielikurssilaisena ja koin suuria ja syvällisiä tunteita.

 

Juliaihminen
Juliaihminen

Oo, tosi hyvä hautausmaamuisto!

Ja joo, juurikin se Jim Morrison -hautausmaa :) Mekin käytiin siellä Jimin haudalla, mutta kun en tuossa vaiheessa ollut kuunnellut oikein koskaan The Doorsia tai lukenut mitään sen tuotantoa, niin ei harmi kyllä säväyttänyt, hehee :)

Johanna R (Ei varmistettu)

Highgate cemetery pohjois-Lontoossa on aika vaikuttava. Mieleen jäi erityisesti Douglas Adamsin hauta, jonne ihmiset ovat tökänneet kuulakärkikyniä multaan kunnianosoitukseksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo! Tuonne on kyllä ihan pakko päästä jossain vaiheessa <3

lobster

Kotiseutumatkailua: Maunulan uurnalehto Keskuspuistossa on erittäin viehättävä paikka kävelyille.

Juliaihminen
Juliaihminen

En olekaan tiennyt moisen olemassaolosta, hyvä vinkki!

Tampereella on Kalevankankaan hautausmaa! Tosi nätti, paljon hienoja hautoja - kaunis ympäristö. Tykkään käydä hautausmailla kävelyillä, mut mies ei sille lämpene. Kumma juttu. 

Hietaniemen hautausmaa on ehkä vähän perinteinen valinta, mutta se on "oma" hautausmaani. Siellä on sukuhautamme sekä äitini, että isäni puolelta.

Ja Turussa tykkään...ööö...mikäs se nyt onkaan se yksi. Se, jossa ne kappelifasiliteetit ovat sellaisia minimalistisia betonibunkkereita valtavine ikkunoineen, kuin luonto tulisi sisään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Varmaankin tarkoitat sitä Turun hautausmaan Pyhän ristin kappelia. Se on aivan mielettömän kaunis paikka. Just tuo, miten valo ja luonto tulee sisään. Oon ollut siellä monissa hienoissa (joskin aivan hirveän surullisissa) hautajaisissa. 

Mun sukua on kanssa sinne haudattu, niin se on kyllä eeppisen kaunis jouluaattona, kun koko valtava laskso loistaa kynttilämeressä <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Tukholman Skogskyrkogården! Mäkin tykkään käppäillä hautausmailla ja olin mielestäni nähnyt melkein kaiken mutta siis pää meinas räjähtää Skogskyrkogårdenissa, en vieläkään oikein käsitä mikä ihmeen rinnakkaistodellisuus siellä vallitsi. EHDOTON must-see! En käsitä miten en ollut ikinä edes kuullut koko paikasta ennenkun kaverit muutti siihen viereen. Sillä on jopa oma T-pysäkki, ei vois olla helpompaa! Paikka on UNESCOn listallakin, syystä. Thank me later ;) Ja jos eksyt Lontooseen hautuumaareissulle niin Highgaten lisäksi suosittelen kanssa Brompton Cemeteryä, vähän kuin mini-Père Lachaise! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi, tuonne pitää ihan ehdottomasti mennä käymään, kuulostaa tosi kauniilta retkikohteelta Tukholmassa. Kiitos loistavasta vinkistä!

Ei ehkä hienoimmat, mutta mieleenpainuvat: Kotikaupungissani Lahessa on kaksikin mäen päällä sijaitsevaa hautausmaata, jonka ympärillä kiertää pururata. Liikkatunneissa oli kiehtovaa mutta aavistuksen makaaberia arvokkuutta, kun hölkkäsi hiljaisuudessa ympäri hautausmaata. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hehee, tila hyötykäyttöön!

Turun yo-kylässä asuessani olisi joskus tehnyt mieli oikaista pyörällä hautausmaan läpi, mutta en sitten kehdannuy, kun tuntuisi vähän kummalliselta fillaroida menemään kalmiston keskellä.

Kommentoi

Ladataan...