Toinen kuherruskuukausi

Ladataan...
Juliaihminen

Lapsen saaneet sanovat aina, että lapsi vain paranee koko ajan. En ole missään vaiheessa epäillyt tätä, sen sijaan olen päässyt todistamaan sen nyt itse.

Kuuden kuukauden kohdalla tapahtui jonkinlainen perustavanlaatuinen muutos mun ja Alpun olemisessa. Tuntuu hassulta sanoa, mutta ihan kuin olisin ihastunut siihen uudestaan, syvemmin. 

Se on nimittäin alkanut nauraa mun vitseille. Kyllähän se on jo pitkään hihitellyt kaikkea, mutta nyt tuntuu, että se hekottelee nimenomaan mun jutuilleni. Tiki esimerkiksi ei naura mun vitseille, korkeintaan hymyilee mielessään (ei ulkoisesti). Mutta nyt meidän perheessä on joku (mun lisäkseni), jonka mielestä mun läppä on fanttastista. 

Mun repertuaariin kuuluu tällä hetkellä piileskely sängyn alla ja hyökkäys. Sitten on vauvahissi, jossa vauvaa nostetaan käsistä ja jaloista yhtä aikaa ilmaan. Myös kutituskuolema on hitti. Nojoo, en mää jaksa sen enempää näitä selittää, sen verran mäkin tajuan että aivottomalta touhulta kuulostaa. Mutta vitsithän ovat parempia livenä kuin tekstinä. (Paitsi 1990-luvun sketsit. Tosin selitettynäkin Nunnukalailaa-mies kuulostaa ankealta.)

Mun ja Alpun kommunikaatio on alkanut pelata muutenkin. Välillä on jopa semmonen fiilis, että se ymärtää jotain mun sanomisiani. 

Ja kun meillä on jonkinmoinen yhteys, tulee semmonen olo, että toi on vain niin kiva ja hauska ja ihana vauvvelo. Se johtaa siihen, että välillä on pakko rutistaa sitä sylissä hirrrmu tiukasti ja pussailla sarjatulella sen pientä kaljua päätä (tai no, kyllähän sitä vaaleaa haituvaa alkaa jo olla siellä, sano!) ja naamaa ja jalanpohjia ja kuunnella, kun se kikattelee kahden alahampaan koristamalla pikku suullaan niin ettei meinaa happea saada. Ja oi voi voi kun se on niin ihana!

Ja jos muiden puheita on uskominen, niin se vielä paranee tästä. Vaikka vaikea sitä on uskoa, että toi muuttuis vieläkin ihanammaksi.

 

Jos muistelette lapsonne kehitysvaiheita, niin minkä ikäisenä tuli sellaisia käänteitä vielä ihanammaksi? 

 

 

 

Share

Kommentit

Jasunen

Mielestäni tuo (meillä) menee noin 3 kk sykleissä. :) 6 kk-9kk-vuosi jne.

On muuten kiva lukea tekstejäsi kuin osaat pukea niin monet asiat sanoiksi, tämäkin on sellainen asia jota ei oikein tiedostanut tai muistanut enää mutta jonka kuitenkin tunnen olevan vieläkin ajankohtaista. 

Nyt kun poika on vuoden ja 3 kk niin huomaan jo unissanikin (esim viime yönä) että ihailen häntä ylpeänä sen suhteen että hän ymmärtää niin paljon, voi osoittaa sormella asioita ja pyytää häntä tuomaan kengät. Ne kaikki uudet taidot tuo lasta ns lähemmäs äitiä koska kommunikointi on koko ajan parempaa! Ehkä siitä johtuu tietynlainen ihastuminen ja tunteiden syventyminen.. Unessa tosiaan koin kun hän alkoi aivan tuosta vain puhumaan kokonaisia lauseita Pokemoneista(?), tällä hetkellä ei tule järkeviä sanoja ollenkaan joten uskon sen olevan meille se seuraava "the hetki". :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on muuten varmaan aika hyvä nyrkkisääntö, että 3kk, 6 kk jne. Ysiä odotellessa :)

Hihii, mäkin oon joskus nähnyt unta, että Alppu puhuisi, mutta en kyllä yhtään muista, mitä. Varmaan jotain sarkastista. Hehe.

Sanni Tee Tee

Alituiseen. Ja bonuksena se, että sit kun tulee uhmaikää, murrosikää ym. kivoja vaiheita, niin sitten kun lapsi niiden "huipentumien" jälkeen palautuu taas jotakuinkin normaaliksi ja ennalleen ja "omaksi itsekseen", niin sen näkee jotenkin ihan uusin silmin. Ja haluaa just rutistaa ruttuun. "YOU CAME BACK!!" <3 <3 <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo, ihanaa, että niin paljon kaikkia kivoja juttuja on vielä edessäpäin <3

(Heheh, mä niin tajuan tuon you came back -meiningin.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu, taas. Entisenä(?) raivorealistina ja huolestuttavana kyynikonalkuna en voi käsittää, miten jokin voi olla niin ihanaa kuin oma vauva. Vaikka olen 4kk vanhan vauvani kanssa käytännössä 247, joudun joka vartin välein ihastelemaan, kuinka suloinen, fiksu, höppänä, kultainen ja rakas hän on. Kreisiä! Vaikea käsittää ennen kuin saa oman vauvan. Samoin kuin sitä, että vaikka on lapsen kanssa tosiaan lähes koko ajan yötä päivää, ei enää keksi, mitä tekisi ilmankaan (okei, juoksulenkki, kampaaja tmv on ihanaa luksusta, mutta sitten tuleekin jo ikävä) ja ennen syntymää aiotut pulloruokinnat (siksi, että pääsisin "jonnekin" ilman vauvaa) eivät tunnukaan enää tärkeiltä. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Sepä! Sitä paitsi tämä babyvaihe on ihan oikeasti niin lyhyt aika, että noiden "pakko päästä vapauteen" pohdintojen pois jäämisestä ei tarvitse kokea mitään huonoa omaatuntoa.

Iih, ihanaa, että sulla on siellä semmonen pieni nelikuinen höppänä! <3

piia_ (Ei varmistettu)

Sitä vaan, että rrrakastan tätä blogia! Ja tämä postaus tuli niin tarpeeseen, koska sain juuri oman poikasen ja itken jo sitä, kuinka vähän aikaa hän on näin pieni. Ihana kuulla, että ihastus kasvaa vaan! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Jeee, onnea ihanan pikkuisen syntymästä!! Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin <3

Joo, se on ihan kamalan vähän aikaa pieni. Ainoa keino kestää ajan kulumisen suru on just tuo, että hauskuutta on koko ajan lisää luvassa. ONNEKSI!

MiiaK (Ei varmistettu)

Mitään selkeää sykliä en ole huomannut uudelleen ihastumisessa, mutta näin syyskuussa 3-vuotta täyttävän äitinä omia ihastumiskohtia oli ensimmäinen sana (jee, kommunikointitavat lisääntyvät!), kävelyn opettelu (ei tartte kantaa joka paikkaan, kun se osaa kohta kävellä itse... joo, ei mennyt ihan niinkään) ja nyt tietysti ihan huippuihanaa, kun lapsella sitä juttua piisaa ja tulee päivittäisiä sanallisia oivalluksia. Uusiosanoja tai jonkun sanan käyttöä aivan väärässä kontekstissa. Unohtuu ne uhmat ja muut tylsät jutut, kun sitä kivaa on kuitenkin enemmän. Vitsi sitä on vaan niin ylpeä lapsestaan, joka oppii uuttaa. Summa summarum; isot kehitysaskeleet johtavat uuteen ihastuskauteen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Aaah, ihanan kuuloista! Nimenomaan, kivaa on kuitenkin enemmän :)

Tuo ensimmäisen sanan kuuleminen tuntuu vielä hirmu kaukaiselta, puhumattakaan siitä, että se alkaisi kertoa jotain pikku kaskujansa. Mutta sieltä ne kaikki vaan vääjäämättä tulee, miten liikkistä! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on menossa just ihan mielettömän hyvä kausi. Lapsi on 19kk vanha (eli reippaat puolitoista vuotta) ja me käydään meidän ensimmäisiä oikeita keskusteluja! Sellaisia vastavuoroisia, enemmän kuin pelkkää nimeämistä ja havaintojen vahvistamista. Joitain abstraktimpiakin teemoja on otettu hieman haltuuun.

Erityistä iloa tuottaa se, että lapsi puhuu suomea, hän oppii jatkuvasti uusia sanoja ja käyttää (erittäin yksinkertaisia) lauseita. Perheemme on kaksikielinen ja emme asu Suomessa. Se että oma lapseni puhuu minulle suomea tuntuu äärimmäisen hyvältä. Hän on fiksu ja kiinnostunut, tekee oivalluksia ja soveltaa oppimaansa. Valtakieli on vielä verraten heikkoa, mutta siitä ei tarvitse murehtia. Hän on kuitenkin tehnyt jo ensimmäiset oivallukset kaksikielisyydestä ja käyttää osaamiaan valtakielen sanoja sen puhujille suomen lisäksi.

On mahtavaa päästä tutustumaan lapseen uudella tasolla, kun hän oppii ilmaisemaan itseään puhumalla. Ensimmäiset sanat eivät tuntuneet yhtä järisyttäviltä, mutta nämä ensimmäiset vastavuoroiset jutteluhetket vähemmistökielellä ovat kultaakin kalliimpaa.

Kommentoi

Ladataan...