Tyttö vai poika vai molemmat?

Juliaihminen

Aina kun Anu Nousiainen on kirjoittanut jotain Kuukausiliitteeseen, tiedän, että priimaa luettavaa on tiedossa. Niin tälläkin kertaa. Kannattaa lukea. 

Nousiaisen Sekä että -jutussa (HS 2.1.2016) kerrotaan, että Suomessa syntyy joa vuosi kahdesta kahdeksaan intersukupuolista vauvaa, eli lasta, joista ei oikein voi sanoa biologian perusteella, onko kyseessä tyttö vai poika. Olen kuullut tästä, mutta juttu varmisti tiedon: Riippuu siitä, missä lapsi syntyy, leikataanko häneltä toiset sukuelimet pois. Oulussa vauvan sukuelimiä ei lähdetä leikkaamaan, vaan ne jätetään sellaisiksi ja sitten hän saa myöhemmin päättää, kumpaa sukupuolta kokee edustavansa. Helsingissä sen sijaan sukuelimet leikataan jompaankumpaan muotoon, ja sitten toivotaan, että arpa osui oikeaan. Tuntuu melko karulta.

No, tietenkin tämä juttu kiinnosti mua nyt ihan erityisen paljon, koska noin kuukauden päästä meille syntyy tyttö tai poika. Me ei tosiaan vielä tiedetä, kumpi se on, kun Tiki halusi pitää asian "abstraktina", ja oikeastaan niin mäkin halusin. Musta tuntuu kivalta ajatella näin ennen lapsen syntymää, että meille tulee ihminen.

Mulla on kavereita, jotka ovat kasvattaneet lapsensa täysin sukupuolineutraalisti. Yhdestä tutusta en itse aisassa vieläkään tiedä, onko sen noin 6-vuotias lapsi tyttö vai poika. Tämä ei häiritse mua millään lailla.

Toisaalta, mun oma elämänasenne on semmonen ääripäitä kammoksuva. Lisäksi olen aika laiska. Hehe. Mulle melkein mikään ei ole koskaan ehdotonta, ja musta tuntuisi jotenkin kamalan vaivalloiselta ruveta kasvattamaan lasta kulttuurin normien vastaisesti - mikä tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että lapsi olisi äärimmäisen sukupuolineutraali. Suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuurissa ihmiset jaetaan lähtökohtaisesti naisiin ja miehiin.

Sitä paitsi, vaikka olin pienenä ehkä semmonen raikulimainen poikatyttö (hitto mä vihaan tuota termiä, kun oikeastaan mä olin vain tyttö), niin kyllä mä tykkäsin tosi paljon myös olla tyttö. Ja nyt nautin naisena olemisesta. En ajatellut mitenkään häivyttää kasvatuksessa lapseni sukupuolta (ainakaan häneltä itseltään), koska mun mielestä omasta naiseudesta tai miehisyydestä voi saada voimaannuttavia kiksejä elämässään. Toisaalta ajatus siitä, että mä lähtökohtaisesti tunkisin tietylle sukupuolelle tyypillisiä leluja tai vaatteita lapselleni, tuntuu myös aika vieraalta. 

Yksi jutun kiinnostavimpia pointteja liittyi Brendaan. Hän oli ollut alun perin poika, mutta pieleen menneen ympärileikkauksen vuoksi (ihan karmivaa, ja hitto noita poikien ympärileikkauksia!) päätetty leikata tytöksi ja kasvattaa sellaisena. Kasvaessaan hän halusi kuitenkin leikkiä poikien leluilla ja käyttäytyi poikamaisesti, vaikka oli koko elämänsä luullut olevansa tyttö. Tämä kertoo jotain siitä, että myös biologialla on merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee ja mistä se on kiinnostunut, eikä pelkästään kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla, vaikka joskus näin halutaankin uskoa (etenkin tietyissä naisasialiikkeissä). Lisättököön kuitenkin, että tietenkin kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla on ihan superisti merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee.

Kun näitä sukupuoliasioita ja lapsen kasvattamista miettii syvemmin, homma alkaa tuntua monimutkaiselta. Miten pystyy antaa lapsen kasvaa kohtuullisen sukupuolisensitiivisessä ympäristössä, kun vaikkapa vaatteet tuntuvat olevan sukupuolittuneempia kuin koskaan aiemmin? Ja päiväkodissa viimeistään niitä sukupuolijuttuja aletaan korostaa (jos oikein olen ymmärtänyt)? Ja kun sukupuolikin on niin hirveän häilyvä käsite, että miten sitä sitten suhtautuu koko asiaan?

Ja sitten taas, ei tämä kauhean monimutkaista ole. Feministinä (eli tasa-arvon kannattajana) haluan ehdottomasti, että mun lapsi kokee, että sukupuoli ei rajoita sitä, mitä hän voi tai ei voi tehdä tässä maailmassa. Ja jos saan joskus toisen lapsen, joka on toista sukupuolta kuin tämä ensimmäinen, niin haluan kasvattaa tätä tyyppiä ihan samalla lailla kuin ensimmäistäkin. Eli en aseta mitään erityisodotuksia tai attribuutteja lapselleni riippuen siitä, onko hän tyttö vai poika (kiltti tyttö, villi poika jne).

Jos sattuisi käymään niin, että tuo meidän pikku kamu syntyy intersukupuolisena, niin lähtisin ehdottomasti liikkeelle tuolla Oulun staililla, eli en leikkauttaisi hänen sukuelimiään mihinkään suuntaan, koska syy olisi täysin esteettinen, ei terveydellinen. Hän saisi sitten aikanaan päättää (tai olla päättämättä), leikataanko elimet jompaankumpaan muotoon. (Ja vanhalle kunnon "mitä jos sun lasta sitten kiusataan" -perusteelle mä en kamalasti korviani lotkauttaisi (ööö onko toi oikea sanonta vai keksinkö mä sen, mitä lotkauttelu on?).) 

Oh, nyt tuo babyliitti puskee päätään mun vatsan läpi niin kovaa, että tuntuu, että hälläkin on jotain sanottavaa tähän sukupuoliasiaan. Täytyy mennä tästä pötköttelemään ja keskustelemaan hänen kanssaan aiheesta!

 

Mutta vielä mua kiinnostaa tietää teiltä:

Oletteko ottaneet kasvatuksessa jotenkin tämän sukupuoliasian huomioon? Jos, niin miten?

 

 

Share

Kommentit

Mustakin se Brendan tapaus oli mielenkiintoisin tässä. Ylipäätään tässä tulee paljon pohdittua että minkälainen tyyppi sieltä on tulossa, muistuttaakin se meitä vanhempiaan fyysisesti tai kiinnostuksen kohteitaan kuinka paljon ja miten paljon ihmisen elämä riippuu geeneistä ja miten paljon kasvatuksesta. Että johtuuko se että kummipoika osaa jo alle vuoden ikäisenä yhdistää mailan ja pallon juosten toisiinsa vain fyysisestä kehityksestä ja sattumasta vai siitä että iskä pelaa sählyä. 

Mutta joo. Sukupuolineutraali en haluaisi olla, sensitiivinen ehkä kylläkin mutta missä määrin. Vauvanvaatteet on nyt vähän liikaa pinkkiä mun makuun, mutta saatiin käytettynä ilmaiseksi joten toistaiseksi laiskuus voittaa :D Mutta noin rehellisesti sanottuna on jotenkin helpompi ajatella kasvattavansa reipasta tyttöä kuin herkkää poikaa, ja jotenkin edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää näin päin. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Oon täysin samaa mieltä! Musta jopa tällä hetkellä tuntuu, että tytöillä on enemmän liikkumatilaa kuin pojilla tässä maailmassa, just noin, että reipas tyttö on ok mutta herkkä poika ei sitten ihan niin ok - siis omassakin päässäni, vaikken haluaisi, että se olisi näin. 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Me kasvatetaan meidän kahta tyttöä siten, että sukupuolen vuoksi ei ohjailla leikkimään tai käyttäytymään tietyllä lailla. Vaatteilla ei ole mitään väliä, meillä on paljon vaaleanpunaista koska se on esikoisen lempiväri ja on saatu paljon lahjaksi sen värisiä. Vaatteessa on tärkeintä mukavuus, väri on ihan toissijainen juttu. Tärkeintä mun mielestä on välittää lapsille just sitä asennetta, että sukupuoli ei määrää sitä mitä elämässä haluaa tehdä.

riik
3h+kasvimaa

Tää on tosi mielenkiintoinen aihe. Meillä kysellään tällä hetkellä kaikista henkilöistä, että onko se tyttö vai poika. Muutenkin sitä jää välillä miettimään omia vastauksia näihin supuoleen liittyviin kysymyksiin. Melkein 3-vuotiaallahan noita kysymyksiä riittää.

Meillä meni aika pitkään, ettei lapsella ollut autoja. Mutta sitten kun se sai ensimmäisen käteensä, tapahtui joku valaistuminen. Voi luoja sitä nönnönnööööön -leikkiä. Ja sen jälkeen autotouhuista ei ollut paluuta. Paras laatusana on rekka. Kun äiti on tosi kiva, niin äitikin on rekka. Kieltämättä mietin tuon autovalaistumisen aikaan, että voiko se olla jotenkin sisäänrakennettua. Yleinen vastaus kysymykseen taitaa olla, että ei. Mielestäni en kuitenkaan ole kasvattanut tietoisesti mitään automiestä...

Katariina K (Ei varmistettu)

Aika vaikeaa kuvitella, että autoleikit olisivat sisäänrakennettuja. :) Ei autojakaan ole ollut olemassa niin kovin kauan. Viestejä tulee joka puolelta, vaikka vanhemmat eivät tietoisesti yrittäisi kasvattaa tietynlaista lasta.

Eikä autoleikeissä tietenkään ole mitään pahaa. Niiden vain pitäisi olla sallittuja ja vapaaehtoisia kaikille. :)

Mutta eikö se ollut tuon Brenda-esimerkin pointti? Että vaikka yhteiskunta (ja lapsen perhe) kuinka antoi viestejä että kyseessä on tyttö ja tytöt tekevät tällaisia juttuja niin lapsi kuitenkin päätyi tekemään jotain muuta eli jotain tässä on sisäänrakennettua? 

Veera Katariina
barbamama

Tuo autoasia on ihmetyttänyt meilläkin ! Ei varmasti kannustettu alun alkaen yhtään mihinkään suuntaan koska olin (ainakin vielä pari vuotta sitten) niin tiedostava kaikesta lapsiin liittyvästä, kasvatusasioista sun muista. Silti sebis keksi jostain autoleikit ja meni ihan sekaisin paloautoista ja helikoptereista. Väitän kiven kovaa ettei tämä ajoneuvo- tai tekniikkahulluus ole yksin ympäristön vaikutusta. 

Välillä muuten mietin että tosi monet vanhemmat puhuu lapsilleen tuntemattomista lapsista tyttöinä ja poikina. Jossain hiekkalaatikoilla että "anna se lapio takaisin tytölle kun se oli sillä ensin" ja niin edespäin. Tällaisina kuohuvina aikoina semmoinen särähtää jotenkin korvaan, miksei toiset lapset voi olla yleisnimitykseltään vaikka kavereita? 

Veera Katariina
barbamama

Ja nyt luin itse artikkelin, näinhän se meni.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on kiinnostava havainto! Ja siinä on myös aika isot riskit lähteä sanomaan "tuolle tytölle". Itse ainakin muistan ikuisesti sen, kun yksi tarjolija puhutteli pikkusiskoani "nuorena herrana". Sofialla oli silloin pitkät vaaleat hiukset ja tummanvihreät vaatteet, en edes ihan tajua, mistä se tarjolija sen sukupuolen siihen repäsi, mutta jotenkin se tuntui kauhean loukkaavalta sillon.

Ja kun suomen kielessä on vielä tämä ihana hän-pronomini, niin ei sitä sukupuolta ole mitenkään pakollista edes korostaa puheessa!

 

Kata K (Ei varmistettu)

Joo, siis ehottomasti on jotain sisäänrakennettua, nimittäin se tunne omasta sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä. :) Lapset on sen verran fiksuja, että ne hoksaa, että hei, pojat leikkii autoilla ja mää oon poika, leikinpä autoilla, hauskaa jee jee. Mutuilisin, että se on semmosta ryhmään kuulumista ja oman identiteetin rakentamista. Ja varmasti voi olla jotain muitakin biologisia juttuja siinä taustalla.

Hei Beibi

En ole lukenut tuota artikkelia, mutta somessa sitä on jonkin verran kommentoitu. Ja siis (onneksi) mun tuttavapiirin kommentit on olleet pelkästään positiivisia.

Me tiedetään, että Beibi on poika, mutta ihan tarkoituksella olen vältellyt esimerkiksi sinisten vaatteiden ostamista. Osittain siksi, että inhoan sinistä (sellainen baby blue on mun mielestä ihan kamala väri) mutta pääasiassa siksi, että mua ärsyttää miten porukka liittää niin usein sinisen poikaan ja punaisen tyttöön. Meidän Beibiä onkin odottamassa mm. keltaista, oranssia ja kirkkaanpunaista - mutta myös turkoosia, limenvihreää ja monenlaista neutraalia vaaleaa sävyä.

Meillä lapsi tullaan todennäköisesti kasvattamaan ei-kovin-sukupuolineutraalisti, tai siis niin että hänestä kyllä puhutaan poikana ja hän saa leikkiä "poikien leluilla" niin halutessaan, mutta en myöskään halua, että Beibistä kasvaa joku nukkeleikkejä tai tyttöjä halveksuva idiootti. Myös kotitöitä aion pojalle opettaa niin paljon kuin pystyn. Taustalla on osaksi se, että miehen kotona sukupuoliroolit ovat mielestäni olleet aivan liian kangistuneet. Äiti laittaa ruokaa ja siivoaa, kun isä makaa sohvalla. Isän tehtävänä on puolestaan ollut pilkkoa puita ja tehdä muut "raskaat työt". Siksipä mieskään ei ole esim. kotona opetellut ruuanlaittoa, ja tavatessamme ei varmaan osannut edes perunoita keittää. Onneksi tässä asiassa aika on tehnyt tehtävänsä, ja nyt ruuanlaittokin sujuu edes jotenkuten. Leipomaan tuota ei varmaan saa koskaan.

Suurimmat konfliktit meillä varmaan tulee eteen tyttöjen/poikien sopivan ja epäsopivan käytöksen suhteen. Mulla nousee savu korvista jo nyt, kun mies kommentoi jotain omiaan tai muiden kolttosia toteamalla "pojat on poikia". Varsinkin, jos meille joskus vielä tulee myös tyttölapsi, olisi kamalaa jos pojalle sallittaisiin (siis isi sallisi) jotenkin eri asioita vain siksi, että hän on poika.

Hui miten pitkä kommentti, oon näköjään miettinyt tätäkin asiaa aika paljon.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin! Mä nimittäin olen sitä mieltä, että mun sukupolven tyttöjä on kasvatettu poikia enemmän tekemään kotitöitä - koska mistä muusta voisi johtua se, että toooodella monien kaveripariskuntien riidat koskee yleensä sitä, että mies on sotkuinen ja nainen siivoaa sen jälkiä. Mä veikkaan, että se johtuu siitä, että tyttöjä on enemmän patistettu siivoamaan lapsina ja äidit ovat siivonneet poikien jälkiä. Jos meille tulee poika, hän kyllä siivoaa ihan yhtä lailla! :)

Ja "pojat ovat poikia" on kyllä maailman idioottimaisin perustelu yhtään millekään.

Hyvä kommentti, kyllä näitä joutuu ainakin vähäsen pohtimaan tällee, kun lapsi on tulossa.

Kata K (Ei varmistettu)

Nämä on kyllä jänniä juttuja. Minäkin uskon, että sukupuoli-identiteetti on jollain tapaa biologinen juttu. Siksihän on transsukupuolisiakin. Nykyfeminismi tunnistaa tämän, onneksi, koska ihminen ei tosiaan ole mikään täysin tyhjä taulu syntyessään. Pointtina on, että lapsen pitäisi antaa rauhassa kasvaa siihen identiteettiin, jonka hän kokee omakseen. Että saa itse valita ja oppia ymmärtämään itseään, eikä joku koko ajan tuputa jotain. Se on tässä kulttuurissa aika paljon vaadittu.

Jep, päiväkodeissa sukupuolta on tapana korostaa: http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225218

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on hyvä pointti, että transsukupuolisuuden olemassaolokin jo sen kertoo, että tässä asiassa on myös biologiaa mukana. Toki siinä on varmasti mukana sitäkin, että miten ihminen haluaa, että hänet tässä kulttuurissa nähdään (naisena vai miehenä).

Yksi mun tuttu taas haluaa olla sukupuoleton ja on siksi leikkauttanut rintansa pois. Tämänkin ymmärrän. (Ei tosin ole niin hyvä ystävä, että voisin kauheesti kysellä siitä asiasta, vaikka kiinnostaisi kyllä.) Ja jos "oikeasti" ei olisi olemassa sukupuolia, niin kai sitä kaikki olisi vaikkapa bi-seksuaaleja.

Mutta nimenomaan tuo, että jokainen saisi muodostaa identiteettinsä rauhassa ilman ulkopuolisia paineita olla jonkunlainen. Tämä vähentäisi varmasti tosi paljon ahdistusta ja masennusta.

kookookuu (Ei varmistettu)

Moi,
jäin pohtimaan tuota, että miten se vaatteen väri oikeastaan vaikuttaa lapsen kokemukseen omasta sukupuolestaan? Eikö se ole nimenomaan aikuisten päässä se fiksaatio, että se pinkki väri "tarkoittaisi jotain" ja että vihreä ja oranssi olisi jotenkin vähemmän painostavan värinen paita? Luulisi lapsen vaan iloisena viilettävän menemään se suosikkipaita päällään, olkoon minkä värinen tahansa..

Toinen mikä mua vähän hämmentää on tuo (sinäänsä oiva!) ajatus, josta mainitsit, että "lapsi kokee, että sukupuoli ei rajoita sitä, mitä hän voi tai ei voi tehdä tässä maailmassa".
Mä en ole ikinä kokenut, että sukupuoli (joka on siis nainen) rajoittaisi mua tekemästä mitään. Enkä silti usko, että mun kasvatuksessa varsinaisesti siihen olisi aikoinaan panostettu. Tuo on minusta lähinnä niitä aikuisten asennevaivoja, joita joillakuilla on. Eikai lapsi lähtökohtaisesti (tai ylipäätään) ajattele, että sukupuoli rajoittaisi sitä mitenkään..?

En tiedä oliko tässä nyt mitään pointtia. Olen siis samaa mieltä sun kanssa näistä asioista, mutta en ole tullut edes ajatelleeksi että noihin juttuihin pitäisi mitenkään paneutua tulevan mukulani kanssa. Että kohtelen ja kasvatan vaan sitä niinkuin "ihmistä" kasvatetaan :)

t. koo

PS. sun blogi on mainio!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos mainiosta kommentista ja kehuista, tuli tosi hyvä mieli <3

Joo, nimenomaan munkin mielestä nuo paineet tulevat juuri ulkopuolelta, yleensä aikuisilta tai lapsilta, joille aikuiset ovat sanoneet että "oikea neiti ei tee noin" tai "ei isot pojat itke".

En just halua itse olla synnyttämässä mitään paineita mun lapselle sen sukupuolen puolesta, mutta, niitä tulee pakostakin ulkopuolelta. Hemmetti sentään, kun katsoo jotain perus Hollywood-leffoja tai sarjoja, niin onhan ne sukupuolistereotypiat todella räikeästi esillä. Ja vaikkapa niistä sitten alitajuntaisesti alkaa oppia, että tällä lailla naiset tai miehet on

Ja hehe, en aio kieltää mun lapselta Bridget Jonesin tai Frendien katsomista, kyse ei ole siitä :D Mutta haluan ehkä ainakin keskustella sen kanssa näistä asioista, että se tiedostaa niitä. Siis joskus vähän myöhemmin, ei sillee heti kun tyyppi on puserrettu ulos.

 

theu (Ei varmistettu)

Kyllä se vain näyttää olevan sisäänrakennettua: meillä poika oli alle 1-vuotias, kun alkoi innolla leikkiä autoilla ja muovisilla työkalupakin jutuilla. Autot oli vain niiiin cool. Ja tätä poika ei oppinut mistään, koska meillä ei ole lähipiirissä muita lapsia, eikä hän ollut hoidossa silloin, tms. mistä olisi saanut mallia. Eivätkä äiti tai isä ohjanneet siihen. Silmät pyöreänä katsoin, MISTÄ poika voi tietää, mitä sillä autolla kuuluu tehdä?! Mutta siellä vain hurjasteltiin lattialla autoilla ja traktoreilla ja äänneltiin drrrrn-drrrrrn. Ostin myös nuken tarjolle, mutta ei ole kiinnostanut. Poika on vasta vähän yli 1v. ja eleiltään ja ääntelyiltään hyvin äijämäinen äijä. Olen usein miettinyt, jos meillä olisi tyttö, ääntelisikö sekin yhtä miehekkäästi :D

lobster

Hyvä kirjoitus. Samaa olen pohtinut! Kun kuulin että meille tulee poika, olin jotenkin helpottunut koska minusta tuntui helpommalta ajatukselta kasvattaa poika, josta tulee hyvä mies tähän maailmaan kuin omanarvontuntoinen tyttö. Voi olla että poikien rooli on nykyään vielä ahtaampi kuin tyttöjen, ja ehkä en vain tiedä naisena mitä kaikkea pojat kasvaessaan voi kokea. :)

Oma asenteeni aiheeseen nyttemmin 8kk kestäneen äitinä olon jälkeen on, että yritän suhtautua kaikkeen mahdollisimman avoimesti ja käräyttää itseni kaikenlaisista stereotypioita viljellessäni.

Noihin aiempiin autoaiheisiin kommentteihin vielä lisäisin, että se että JOKU TIETTY poika pitää autoleikeistä "ilman mitään vaikutteita" on ihan mahdollista. Mutta eihän se tarkoita että pojat yleensä sisäänrakennetusti pitäisivät autoleikeistä enemmän kuin tytöt. Kukaan sukupuolineutralistikaan ei varmaan ole kieltänyt sitä, että ihmiset tykkäävät eri asioista, oli se sitten autoleikki tai nuket. Lisäksi uskon, että lapset aistivat mitä heiltä odotetaan ilmeistä, eleistä ja äänenpainoista. Joskus vaikkapa mummo saattaa sanoa "älä ota sitä, se on tyttöjen lelu". (Niinkuin meillä.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta lapsen kasvattaminen täysin sukupuolineutraalisti on pelottava ajatus. Kun ihminen on käytännössä aina biologisesti jompaa kumpaa sukupuolta, intersukupuoliset hyvin harvinaisina poikkeuksina. Useimmiten sukupuoli-identiteetti myös vastaa biologista sukupuolta, ei toki aina. En tosin tiedä onko tutkimusnäyttöä miten täysin sukupuolineutraali kasvatus vaikuttaa lapseen pitkällä aikavälillä, vai vaikuttaako mitenkään. Itse en ikimaailmassa lähtisi riskeeraamaan ja tekemään sellaista ihmiskoetta omalla lapsella. Minusta sukupuolineutraalilla kasvatuksella nimenomaan korostetaan olemassaolevia eroja sukupuolten välillä-jos sinut kasvatetaan biologisen sukupuolen mukaan et aidosti voi tehdä samoja asioita kuin vastakkaisen sukupuolen edustaja/sukupuolineutraali yksilö. Eikö terveempi tapa olisi antaa lapsen kehittyä oman temperamenttinsa mukaan ja tehdä itseään kiinnostavia asioita biologisesta sukupuolesta riippumatta kuitenkaan biologiaa kieltämättä.

Kommentoi