Tyttövauva ei flirttaile

Juliaihminen

Usein, kun menen Alpun kanssa museoon, ratikkaan tai ravintolaan, Alppu etsii itselleen uhrin ja alkaa kuikuilla sitä kohti. Kun se saa katsekontaktin, alkaa ujo hymyilyleikki. Se katsoo ja hymyilee ja sitten äkkiä kääntää päänsä pois, painaa sen mun olkaa vasten ja sitten taas katsoo ja hymyilee. Tällä tekniikalla se on valloittanut kymmenittäin ihmisiä puolelleen, yleensä nuoria tai vanhoja naisia. (Tämä johtuu siitä, että naiset vastaavat miehiä herkemmin Alpun hymyyn.)

Ollaan alettu heittää perheen kesken Alpusta sellaista hassua äijähuumoria. "Alppu se on aikamoinen hurmuri." "Taas Alppu flirttaili tädeille taidenäyttelyssä." "No kylläpäs Alppua taas hymyilyttää. Ilmankos, kun on niin hyvää naisseuraa."

Yksi päivä tajuttiin, että me ei koskaan vitsailla näin Alpun kahdesta serkusta. Se johtuu siitä, että ne ovat tyttöjä. 

On vähän kammottavaa huomata, että jos kyseessä olisi tyttövauva, nuo edellä mainutut lauseet muuttuisivat perversseiksi. Tyttövauva ikään kuin seksualisoitaisiin.

"Aikamoinen viettelijätär tuo tyttö." (Hurmurihan viittaa mieheen. Tekemättä itse aktiivisesti mitään naiset vain hurmaantuvat häneen. Naisia taas kutsutaan viettelijättäriksi, he ovat aktiivisia, paheellisia toimijoita, jotka viettelevät miehet.) "Taas tyttö flirttaili sedille." (Kuulostaa jotenkin likaiselta.) "No kylläpäs tyttöä hymyilyttää, kun läsnä on niin kivaa miesseuraa." (Ei toimi.)

Koska me ollaan feministejä ja halutaan tietysti kasvattaa Alpustakin tasa-arvon mies, alettiin oikein miettiä, miten tässä tilanteessa kannattaisi toimia. Mikä olisi tasa-arvon teko? Lopettaa kokonaan tuollainen "poika flirttailee" -puhe? Se tuntuisi tylsältä, koska sinällään siinä ei ole mitään pahaa, Alppusen pikku kuikuilut ovat niin suloisia. Vai yrittää puhua myös tytöstä samoin, pyrkien tekemään tällaisesta puheesta mahdollisimman normaalia ja poistamaan siitä negatiiviset arvolataukset? Saattaa olla vaikeaa.

Tällä hetkellä ollaan päädytty siihen, että riittä, että tiedostetaan tällaisen rakenteen olemassaolo. Hullua, miten tasa-arvoinen kasvattaminen ja puhe ovatkin lopulta hankalia juttuja näin käytännössä.

 

Ps. Kirjoitin myös intersukupuolisista vauvoista taannoin. Postauksessa käytiin kiinnostavaa keskustelua tytön ja pojan rooleista.

 

 

Share

Kommentit

DADA/DAY

Tyttövauvoillakin on kyllä hurmausmoodi, joka tahtoo yleensä kohdistua sellaisiin miehiin, joilla on jotain samankaltaisia piirteitä kuin isällä. Esimerkiksi silmälasit tai parta ovat sellaisia ominaisuuksia, joiden takia meidän neiti sulattaa liian lähelle eksyviä miehiä. Nostit esiin hyvän pointin, että tyttövauvojen hurmauspuuhista puhuttaessa sävy on ihan toisenlainen, kuin poikavauvojen keikistellessä, mutta mun mielestä olisi ihan jännä pohtia sitäkin, miten jo tuon ikäinen tekee niin selvän eron naisten ja miesten välillä. Mistä esim. meidän neiti tietää alkaa itkeä, aina kun lähelle osuu vähän tämäkämpi täti, ja toisaalta hymyilee silmät sirrillä pelottaville partaveikoille.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis tytöt ehdottomasti myös hymyilevät ja hurmaavat ihmisiä, oon samaa mieltä. Mä itse asiassa sitä mieltä, ainakin oman kokemuksen mukaan, että vauvat kyllä flirttailevat niin miehille kuin naisille, sukupuolesta riippumatta. Aika lailla kaikille, ketkä hymyilevät takaisin. Kyllä meidän Alppu ainakin yrittää myös partasuille hymyillä, ja on aina ihanaa, kun miekkoset hymyilevät takaisin. <3 

Toki sitten joillakin on yksilöllisiä mieltymyksiä, joku voi tykätä tai pelätä partamiehiä tai silmälasipäisiä ihmisiä, mutta en ole varma, ovatko ne näin aikaisessa vaiheessa elämää sukupuolesta riippuvaisia. Nämä ovat kiinnostavia juttuja! :)

DADA/DAY

Tai sitten se on ihan ääni-kysymys; Meidän bebe on ikäisekseen tosi valveutunut musiikin suhteen (isä on muusikko), ja selvästi preferoi matalia miesääniä. Vieraita naisia tyttö selvästi pelkää, mutta vieraat miehet on okei.

Vierailija (Ei varmistettu)

. Kyllä tyttövauvakin voi olla hurmuri ja fllrttailla .Vauvan flirttailu on aina epäseksuaalista enkä minä kyllä näe miksei siitä voisi vitsailla tyttövauvan kanssa samalla lailla kuin poikavauvan kanssa. Uskoisin että jos teillä olisi tyttö viljelisitte ihan samanlaista huumoria. Vieraiden vauvojen kanssa on ehkä korrektimpi. Ja jos tyttövauvakin ei muka flirttaile tai ei voi olla hurmuri ( meidän on!) niin siinähän ylläpitää itse näitä vanhanaikaisia käsityksiä

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta kai vauvan flirttailu on epäseksuaalista, ja totta kai tyttövauvatkin flirttailevat. Mutta mä olen sitä mieltä, että pieniä tyttöjäkin seksualisoidaan puheessa ja ajatuksissa eri tavalla kuin poikia. Mun mielestä hurmuri-sana on tähän mennessä viitannut mieheen. Toki asian toivoisi muuttuvan, mutta puhunkin siitä, millaisia mielikuvia tytöistä ja pojista tällä hetkellä on.

riik
3h+kasvimaa

Mä saan kiinni siitä, mitä tarkoitat. Tai luulisin ainakin.

Nää on aika haastavia juttuja ja oon miettinyt niitä ihan samoin kuin sinäkin. Ja tyytynyt jatkamaan oikeasti huonon huumorin miesjuttujen viljelyä. Yhtenä päivänä leivottiin V:n kanssa suklaakakkua. Sanoin sille, että "susta tulee niin unelmamies jollekin onnekkaalle tytölle, kun osaat leipoa suklaakakunkin". Mistä mä oikeasti tiedän, onko se kiinnostunut tytöistä? Ja olisko tää juttu muuten ollut vielä pahemmin latautunut, jos olisin sanonut sen tytölle? "Pääset isona hyviin naimisiin kun osaat leipoa hyvää suklaakakkua".

chaura
Misplaced

Mää oon miettinyt tuota samaa, että mistä sitä tietää mistä tuo lapsi tulee kiinnostumaan. Oonkin alkanut sanoa että "sitten kun se tuo kotiin ensimmäisen poika- tai tyttöystävän". :D

chaura
Misplaced

Meidän tyttö on oikea hurmuri, mutta osaa kyllä hurmata enimmäkseen miehiä, niille lähinnä väläyttelee kauniita hymyjä. Ollaan tosissaan mietitty onko se jokin sisäänrakennettu biologinen selviytymisvietti vai mikä. Puhutaan samalla tavoin naureskellen asiasta, mutta en ole kyllä kokenut sitä mitenkään vääränä tai tyttövauvaa seksualisoivana.

Flirttailu -sanaa kylläkin vierastan vauvoista puhuttaessa, koska se kuulostaa seksuaalissävytteiseltä, kunnes tajusin, että vauvojen/pienten lasten silmänvilkutukselle on suomenkielessäkin osuvampi sana: keimailu. Sillä sitähän se on :)

Vauvantaisin (Ei varmistettu) http://vauvantaisin.wordpress.com

Kyllä, olen miettinyt samaa.

Meillä on töissä nuori opiskelijamies tänä kesänä, kunnan sijaisena. Viime viikolla istuin lounasruokalamme pöydässä eläkeikää hipovien seniorien seassa (olen nuorimpia työntekijöitä), ja "Antti" istuutui pöytään myös. Kysyi, sopiiko istuutua, johon vanhempi rouva tokaisin: "ainahan me komea nuori mies viereen halutaan. Jos et mahdu, syliinkin saa tulla."

Jos vanha setä olisi sanonut saman minulle, sitä olisin pitänyt kiusallisena. Kyllä. MUTTA. Minusta myös Antti joutui vaivaannuttavan huomion kohteeksi. Minua harmitti, ja uskon, että jos olisin nuori Antti, EN haluaisi kuulla moista.

En itse siis kuulu ihmisiin, jotka pitävät viettelytyylisistä vihjauksista, jotka eivät kuitenkaan johda mihinkään, ja arvelen, että jos olisin ikäiseni mies, en tykkäisi niistä siltikään.

Nyt puhuin jo aikuisten maailmasta, mutta pidin paljon huomioistasi, mitä vauvoihin tulee.

Tässä lienee kyse samasta, kuin että poikavauvaa kutsutaan pikkumieheksi, mutta tyttövauvoja harvoin pikkunaisiksi. Olen kutsunut esikoista pikkumieheksi, ja kuopusta pikkunaiseksi. Pidän sanoista, ja tunnistan, että pikkunainen on rohkeampi sana. Huomaan töissä, että kun kerron asiakkaalle olevamme myöhässä, koska meillä on vajaa naisitus, tunnen pientä epävarmuutta: sana tuntuu latautuneemmalta, mutta mitä useammin sitä käytän, sen arkisemmaksi se on tullut! (meillä on ollut kesällä vain naisia töissä, kunnes Antti tuli).

Ystäväpiirissäni pikkunainen on sanana yleistynyt, ja huomaan, että jos on itsevarma, itsensä elättävä nainen, sellaiset sitä ovat helposti käyttäneet. Naiseus ei ehkä ole vaarallista, kun se ei tarkoita vain kasvua synnyttäväksi olennoksi, vaan myös uraa, kehittymistä ja omia ajatuksia.

Tässä muutamia ajatuksia tosi hyvästä aiheesta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Huippuja ajatuksia! Ja aivan esimerkillisiä sanoja, vajaan naisituksen ja pikkunaisen otan heti käyttöön. Just tällaista pohdintaa kaipasinkin, ja sun kommentti selkeytti mun päässä tätä asiaa lisää. Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Ja Riikin kanssa olen samaa mieltä. On mielenkiintoista seurata, miten alkaa huomaamattaan rakentaa sukupuoli-identiteettiä tyypille, jonka kohdalla sukupuoli ei ole vielä edes hormonitoimintaa. Suurimmalle osalle kai oma sukupuoli on ihan positiivinen kokekemus nykyään, joten tuntuisi myös oudolta yrittää kaikin keinoin estää lapsen sukupuoli-identiteetin muodostumista. Olen samaa mieltä, että oma käytös on tärkeä kuitenkin tiedostaa ja pitää mieli avoimena sille, että lapsen omat kokemukset eivät välttämättä vastaa ennakko-oletuksiin.
Tässä flirttiesimerkissä on sekin puoli, että on vaikea kuvitella kenenkään mummon seksuaalisessa mielessä innostuvanpoikalapsen flirtistä. Sedille keimailevien tyttövauvojen kohdalla taustalla kummittelee herkemmin ajatus pikkulapsia metsästävistä pervertikoista ja se, että muutamien vuosien kuluttua täytyy kaikin keinoin suojata ala-asteikäistä lasta, ettei eksyisi sellaisten lierojen seuraan. Että ehkä ei tulisi ihasteltua sitäkään, miten poikalapsi flirttailee jollekin sadetakkiin pukeutuneelle peräkammarinpojalle mökkimatkan taukopaikalla, jos ymmärrät, mitä tarkoitan ;)

Hyvä Äiti

Mäkin sain tästä ajatuksesta kiinni! Hauskaa pohdintaa.

Tosin meidän tyttö on hurmuri ja flirttailee yhtä paljon kun isoveljensäkin. Mutta monesti sitä pysähtyy miettimään käyttääkö lapsilleen sukupuolesta huolimatta samoja termejä ja sanontoja.

Yksi mihin yritän itse kiinnittää huomiota on se miten puhun muista ihmisistä lapsille. Esikoiseni kerran huusi puistossa jollekin naiselle mummoa ja minusta se kuulosti niin oudolta, että päätin alkaa puhumaan lapsille naisista ja miehistä ennemmin kuin tädistä ja sedistä tai mummoista. Lapsillani on erikseen mummit ja tädit ja kummit ja sitten on muita aikuisia, naisia ja miehiä. Erään kerran kassalla poikani osoitti kaupanmyyjää ja sanoi häntä naiseksi. Se tuntui hyvältä, koska myyjä oli nuori neiti, ei mummo eikä täti.

Minusta lapsen identiteettiä ei rakenneta, vaan se rakentuu. Vanhemman omat ennakkoluulot ja oletukset kyllä karisevat (ainakin mulla on silloin joskus nuorena karissut!) kun lapsi oppii ajattelemaan itse. Siinä vaiheessa tärkeintä on käsittääkseni se, että lapsi uskaltaa puhua omista, erilaisistakin, ajatuksista vanhemmilleen ja tuoda sen ensimmäisen tyttö- tai poikaystävän kotiin. Tai molemmat :)

 

Vierailija (Ei varmistettu)

En tarkoittanut seksuaali-identiteettiä, vaan sukupuoliroolia. Jo pienestä pitäen tulee aivan huomaamatta kutsuttua vauvoja pikkumiehiksi ja -neideiksi, puettua ainakin osin sukupuolen mukaan (enemmän, kuin ennen lapsia mitenkään ajatteli), vaivaannuttua tai ainakin korjattua jos joku kutsuu tyttövauvaa pojaksi jne. Sukupuolineutraaleita leluja ja tavaroita tulee toki hankittua, mutta pinkit ja hörhelöt jäävät pojille hankkimatta, tai hankintaan liittyy voimakas "nyt taistellaan näitä rooleja vastaan, voi pojalla ihan hyvin olla tämmöinen" -meininki. Tämä siis jo paljon ennen, kuin lapsi ilmaisee mitään omia kiinostuksenaiheita. Eikä tässä siis ole mielestäni mitään erityisen pahaa, mutta Julian tavoin olen vähän hämmästynyt itse siitä, miten huomaamatta lapsen sukupuoli alkaa vaikuttaa omaan toimintaan:) Enkä tosiaa tarkoita, että tässä olisi mitään väärää, mutta lapsien myötä on ihan uudella tavalla tullut pohdittua, että mistä siinä sukupuolessa oikein on tai ei ole kyse. Semmoisest "jännä juttu" -näkökulmasta lähinnä :)

jopohih (Ei varmistettu)

Hyvää pohdintaa siitä miten lapselle puhuu muista ihmisistä!

Mä olen ottanut sukupuolineutraalin lähestymistavan tähän ja koitan välttää sukupuolta osoittavia nimityksiä, koska ajettiin muutaman kerran lahjakkaasti miinaan niiden kanssa. Kun vastaan tuli ihmisiä joista ei osannut sanoa oliko mies/nainen vai kumpaakaan vaiko vähän molempia, niin lapsi toki halusi tietää. Ja kysyi. Kovaan ääneen.

Koska muiden ihmisten sukupuoli-identiteetti ei kuulu muille, oon kokenut helpommaksi käyttää esim. sanoja myyjä, kirjastonhoitaja, lapsi, bussikuski, vanhempi jne.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on kyllä fiksua! Se on Suomessa kaiken lisäksi vielä melko helppoa hän-pronominin takia, niin miksi ei tekisi niin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä ymmärsin postituksen pointin kanssa. Vaikka itselläni ei ole lapsia niin olen kiinnostuksella katsonut miten sukulaisten ja kavereiden tyttö- ja poikavauvoista puhutaan ja miten niiden tekemisiä tulkitaan. Itse olin lapsena selvästi "poikamainen"; vierastin kaikkea pinkkiä ja hörhelöistä (toisin kuin siskoni), en esim koskaan tykännyt leikkiä kotia vauvanukeilla ja nikkoroin mielummin liiterissä, uimahallissa mulle aina lykättiin poikien pukuhuoneen avain käteen (taas toisin kuin pikkusiskolle joka selvästi jotenkin oli visuaalisemmin tyttömäisempi) enkä aloittanut meikkaustakaan ennen ehkä 16v ikää. Ei vaan kiinnostanut, ja siitä huomauteltiin mulle usein. Ehkä siitä syystä olen aika herkkä huomaamaan jos lapsille suunnataan puhetta, tavaroita tai muuten vaan aatteita tyttöjen ja poikien "jutuista", oli ne sitten värejä, harrastuksia, kirjoja, tai tapoja.
Asuin 19v asti Suomessa (siis semi sukupuolineutraalissa skandinaaviassa) jonka jälkeen muutin Englantiin, ja täällä vasta onkin hankalaa löytää mitään mikä ei olisi joko tytöille tai pojille suunnattua. "Neutraalit" lastenvaattet on valkoisia, niiden lisäksi on hankalaa löytää mitään värillistä mikä ei olis joko vaaleanpunaista tai sinistä, tai sitten jossa ei olis joko rusetteja ja sydämiä tai jalkapalloja ja autoja. Pojat on totta kai aina fast, strong, smart ja cheeky monkeys, tyttölapset ovat sitten taas pretty, beautiful, gorgeous, little princess ja so cute! Jos huomauttelen (enkä siis nipottavasti!) muille siitä miten sukupuoleistettuja monet asiat ovat, saan useimmiten vastaukseksi silmien pyörittelyä.
Kaverin poikalapsi on varmaan 3kk ikäistä asti leimattu hirmu flirtiksi ja hurmuriksi, sille puhuttiin "pretty ladiestä" jotka heti etsittään näköpiiriin kun esim. tullaan kahvilaan, ja sitten naureskellaan että missä vaiheessa poika huomaa nää naiset ja iskee kimppuun. Ihan samalla lailla lapsi lähestyy miehiä ja muitakin lapsia, mutta siitä ei tehdä samanalaista numeroa. Lapselle ostetaan robotteja, lentokoneita, dinosauruksia ja autoja ja sitten puhutaan siitä kuinka hän on "such a boy". Hänen veljensä taas on vähän hiljaisempaa sorttia, tykkää lueskella ja värittää, ei ole samalla lailla ekstrovertti ja seurallinen vieraiden kanssa mutta tykkää laulaa ja esiityä. Kolmen vuoden iässä hänelle jo naureskeltiin että kyllä on niin naismainen, voisi vaikka tykätä pojista isona kun ei samalla lailla ole kauniiden naisten perään kuin pikkuveli.
Muut ei ymmärrä miksi mulla keihuu yli kun kuuntelen tätä. Ja kun huomauttelen tästä tai yritän lisätä keskusteluun lasten kanssa että kyllä pojillakin voi olla pitkä tukka tai voi tytötkin tykätä pääkallotarrasta niin muut yleensä suhtautuu siihen kuin olisin joku pikkutarkka ilonpilaaja pilkunviilaaja. Huoh. Ihana seurata keskustelua missä näiden asioiden miettimistä ja tärkeyttä ei vähätellä!

Juliaihminen
Juliaihminen

Tosi kiinnostava kommentti! Täähän on ihan oppikirjaesimerkki siitä, miten sitä pojan identiteettiä lähdetään rakentamaan ja puskemaan juuri tietynlaiseen suuntaan. Niille, jotka istuvat muottiin, homma on varmasti ihan ok. Mutta niille jotka eivät (kuten tuo hiljaisempi isoveli), se on julmaa: riittämättömyyden tunteet saattaa syöpyä lapsuudesta syvälle alitajuntaan. Siksi näistä kannattaa oikeasti puhua ja vähän tiedostaa niitä. Hyvä kun avaat suusi siellä!

piia_ (Ei varmistettu)

Ah, tästä aiheesta voisin jorista ikuisuuden!
On uskomatonta, kuinka vahvasti sukupuolittunutta lapsiin liittyvä puhe edelleen on, ja vielä kolmekymppistenkin keskuudessa. Lapsen sukupuoli ylipäänsä kiinnostaa yllättävän paljon, sillä sitä on kysynyt jokainen oitis raskaudestani kuultuaan.
Moni on myös lisännyt, että onhan se hyvä, ettei vaan mene vaaleanpunaista huonetta tekemään, jos tämä on poika (kuten mahani muoto kuulemma kertoo). On hämmentävää, että niin moni vielä oikeasti ajattelee, että jokin väri kuuluu jollekin sukupuolelle.
Kommentit ovat myös laittaneet miettimään, etten ole kuullut koskaan kenenkään todenneen asiaa toisinperin: että olisipa hassua, jos sisustaisi vauvanhuoneen siniseksi ja tulisikin tyttö. (Sisustusvärivaihtoehtojahan lapsenhuoneeseen on toki vain nuo kaksi!)

Tytöille ns. poikamaisten juttujen tekeminen on paljon hyväksyttävämpää kuin pojille tyttömäiseksi miellettyjen juttujen tekeminen. Olen kuullut monen ikäiseni naisen iloitsevan siitä, ettei pienenä ole rajoitettu tekemästä mitään vain sen takia, että on tyttö. Musta siinä ei itse asiassa ole mitään erikoista, koska tuntuu, että enemmän poikia ohjaillaan pysymään erossa vastakkaiseen sukupuoleen liitetyistä leikeistä ja harrastuksista. Tyttöjä, jotka tykkäävät kiipeillä ja remuta, kutsutaan poikatytöiksi (öyh, mikä sanahirviö!), ja ilmaus on usein kunnioituksella latautunut. Poikia, jotka tykkäävät leikkiä nukeilla tai tehdä muuta "tyttömäistä", ei kutsuta tyttöpojiksi vaan sen sijaan puuhia saatetaan lähinnä hyssytellä ja kutsua ohimeneväksi vaiheeksi.
Kavahdan myös sitä, että pikkulapsia kiusoitellaan tyttö- ja poikaystäväpuheilla, jos lapsi viihtyy erityisen hyvin vastakkaisen sukupuolen seurassa. Kun sukulaisille kerrotaan lapsen kuullen, että päiväkodin Martta on meidän Martin tyttöystävä, mitä muuta lapsi siitä oppii kuin sen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla vain kaveri.
Ja todella tajuan pointtisi tuossa flirttihommassa. Naissukupuoleen kohdistuva vihjailuhan on aina seksististä, miehiin kohdistuva ei - vaikka mieskin voi vihjailevat puheet ikäväksi kokea.
Tulipas vuodatus. Osatapa kasvattaa tämä tulokas jotenkin järkevästi ihmiseksi, johon ei lataa jo pienenä raskaita sukupuolittuneita paineita!

vain kavereita (Ei varmistettu)

"Kavahdan myös sitä, että pikkulapsia kiusoitellaan tyttö- ja poikaystäväpuheilla, jos lapsi viihtyy erityisen hyvin vastakkaisen sukupuolen seurassa. Kun sukulaisille kerrotaan lapsen kuullen, että päiväkodin Martta on meidän Martin tyttöystävä, mitä muuta lapsi siitä oppii kuin sen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla vain kaveri."

Mulla on tästä aiheesta paljon omakohtaisia kokemuksia. Alle kouluikäisenä lähes kaikki kaverini olivat poikia; joko naapurinpoikia tai kavereita samasta päiväkotiryhmästä. Silloin naapurustossa ja päiväkodissa nyt vaan sattui olemaan poikaenemmistö. Silloin en tietenkään ajatellut asiaa sen kummemmin. Sitten ala-asteella mentyäni jatkoin tietenkin leikkimistä näiden samojen kavereiden kanssa, samassa koulussa kun oltiin. Ja yhtäkkiä se ei ollutkaan enää ok, vaan "flirttailua" "miestennielentää (kyllä, näin sitä ala-asteen ekoilla luokilla nimitettiin)" tai "iskuyrityksiä". Kun menimme naapurin pojan kanssa yhtä matkaa kotiin sain kuulla vihjailuja "ihastuksesta" tai "poikaystävästä". Se oli tosi hämmentävää pienelle tytölle, joka leikki ihan samalla tavalla samojen (poika)kavereiden kanssa kuin aina ennenkin. Omaan ykkösluokkalaiseen päähäni ei millään mahtunut, miksei tytöllä muka voisi olla poikia kavereina. Omilta vanhemmiltani kun en koskaan kuullut mitään "poikaystävä" kiusoitteluja, vaan sain kaveerata kenen kanssa halusin. Onneksi en silloin (ihme kyllä) kokenut noita puheita kiusaamisena, lähinnä vain hämmennyin/ärsyynnyin, mutta pidin pääni ja kaverini.

Halusin jakaa tämän tarinan, koska piia_:n kommentin luettuani nuo muistot ala-asteelta tulivat saman tien mieleen. Siinä on ollut joillain lapsilla hyvin erilainen asenneympäristö kotona, kun jo ykkösluokkaan mennessä on opittu, että tytöt ja pojat ei voi olla vain kavereita.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tämä on niiin asian ytimessä! Tommonen viaton hassu kiusottelu voi todellisuudessa aiheuttaa hämmennystä lapsessa, jopa tuntemuksen siitä, että olisi jotenkin vääränlainen tai toimisi jotenkin hyväksymättömällä tavalla.

Juurikin tästä syystä mun mielestä tosi tärkeää miettiä näitä rakenteita ja puhetapoja. Kyseessä ei ole mikään pelkkä feministinen teoriakehys vaan ihan oikeaa käytännön hyvinvointia.

Rosebud

Mahtavia ajatuksia!

Mulla tuli aiheesta mieleen se, kuinka tuntemattomilla ihmisillä on usein kauhea tarve aina määritellä tai varmistaa, että onko vauvani tyttö vai poika sen sijaan, että he esim. kysyisivät sukupuolen sijaan vaikka lapsen nimeä (sukupuolihan selviäisi uteliaimmille siinä samalla...). Tyttäreni on nyt 5,5 kk, ja hän on vielä ihan kalju. Viimeksi tällä viikolla ainakin kahteen eri otteeseen keskustassa pyöriessä joku viereen sattunut henkilö on lastani ihastellessaan joko a. kysynyt heti ekana onko lapseni tyttö tai poika, tai b. tehnyt suoran oletuksen "ooo kuinka suloinen pikku poika!" Tyttärelläni on siis ollut päällä joko housut tai mekko, joka ei vaunuista ole näkynyt päällepäin, ja lisäksi aurinkoisina päivinä lippis. Yksikin hieman iäkkäämpi rouvashenkilö, joka juurikin totesi tämän suloinen poika -kommentin, vastasi kerrottuani hänelle lapseni olevan tyttö, että "Ai on vai? Kato kun on housut (!) jalassa, niin päättelin, että on poika."
Mulla ei ole siis mitään tarvetta korostaa erikseen tai olla korostamatta lapseni sukupuolta. Puen hänelle nk. unisex-vaatteita ja ihania tyttömäisiä vaatteita sekaisin ja eri päivinä, koska satun vain tykkäämään sellaisista vaatteista. En siis erikseen mieti, etten voisi pukea farkkuja ja lippistä lapselleni samaa aikaa (vaatteita, joita itsekin näin moternina naikkosena käytän :D), jos joku nyt sattuisi luulemaan häntä pojaksi. Ajattelen niin, että se on noloa vain kysyjälle, jos hän tekee suoria oletuksia vaikkapa vaatetuksen tai hiuksettomuuden johdosta. Törmään myös ihmisiin, jotka ekana kysyy "tyttö vai poika?" Vastattuani "hän on tyttö", siihen he tokaisevat: "Niin joo tietty, kun punaista (haalari) päällä!"
Koen tämän sukupuolioletushomman vaan tosi hämmentävänä, ja ihmettelen sitä, miksi se tuikituntemattomia ihmisiä niin kiinnostaa. Asiaa pohdittuani oon päätynyt siihen, että ehkä kyse on siitä, että se on eka asia, johon tuntematon tyyppi voi tarttua vavvelin kohdatessaan.

Ps. Oon todella nirso blogien suhteen, mutta Julia sun blogia luen aina hirveellä innolla ja sun uuden postauksen bongattuani koen mielen kihelmöintiä! :D Kirjotat niin pirkaleen osuvasti vauva-arkeen liittyvistä jutuista ja sen herättämistä ajatuksista. Oon sattunut moneen kertaan pohtimaan (kuten tää flirttailu-sukupuoli -teema) juuri aiemmin jotain asiaa/aihetta, kunnes sä sitten pläjäytät siitä nasevan kirjoituksen kuin taikaiskusta! Kerrassaan mahtavuutta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nimenomaan näin! Ainakin mun kuplan sisällä tuosta sukupuolen kysymisen urpoudesta on puhuttu niin paljon, että sitä toivoisi, että nuoret ihmiset osaisivat sitä välttää. Toki tuskin kukaan sillä tarkoittaa mitään pahaa, mutta kyllä mulle tulee aina kyselyistä semmonen olo, että jopas on vanhoillinen meininki.

Ja ai että, ihan mielettömän kivasti sanottu, tuli niin lämmin fiilis tuosta kommentista <3 <3

jopohih (Ei varmistettu)

Jotenkin vierastan sanan flirttailu käyttöä vauvoista puhuttaessa.. Vauvathan vaan ottaa kontaktia, jokainen tavallaan ja hitusen, noh, ällöttävän tuntuista rinnastaa se seksuaalissävytteiseen (mun mielestä aina) flirttiin D: Taidan olla vähän herkkis, koska mua ärsyttää myös se, miten jo pienistä lapsista puhutaan tyttö/poikakavereina, ja kiusoitellaan aiheesta. Typerää käytöstä aikuisilta ja sulkee entistä tehokkaammin lapset eriytyneisiin ryhmiinsä. Tässä selkeesti näkyy se syvälle juurtunut asenne, jossa miehille on ihan jees hurmata paljon naisia - jo vauvana - kun taas naiselle se on ihan no-no. Vauvasta asti vaan opin tielle tässä asiassa.

Mulla on 3- ja 6- vuotiaat lapset ja olen kyllä ollut aika järkyttynyt mitä asenteita ihmisillä on ja jopa neuvoloissa ja päiväkodeissa tyttöjä ja poikia kohdellaan niin eri tavalla. Siis 2010-luvulla. Ei jumalauta. Neuvolassa huomasin miten erilaisia juttuja neuvolan terkat kirjoitti tytöistä ja pojista neuvolavihkoon, kun oli se vapaa teksti -kenttä, johon kuvailla lasta ja kehitystä. Siitä se lokeroiminen on sitten lähtenyt.

Ja miten ihmiset puhuivat mun vauvasta, riippuen siitä minkä väriset vaatteet sillä oli. Siniset kuteet: oi kun on komea ja potra poika, kattokaa miten isot kourat, tästä tulee kyllä reipas työmies jnejne.... Pinkit vaatteet: voi miten suloinen ja siro tyttönen, oikea keijukainen. Voi miten pikkuiset ja söpöt kädetkin sillä on, oih... (sama lapsi, samat kädet kyseessä)

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis, tuo flirttailu-sana on ollut just osa meidän huumoria (kun on jotenkin niin söpö ja hassu ajatus, että vavva flirttailee), mutta ehkä sen sanan viljelyn voisi yhtä hyvin lopettaa, sitä paitsi onhan tuo keimailu tai kihertely suloisempi sanankin!

Mun mielestä noita neuvolan terkkoja voisi ihan oikeasti vähän valistaa tuosta sukupuoliasiasta, siinä kohdassa olisi niin helppoa ja vaivatonta skarpata sukupuolisensitiivisyyden suhteen. Se toimisi myös hyvänä esimerkkinä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän sun pointin täysin! Itse törmäsin samaan yhtenä kesänä, kun kaveriperheen parivuotias poika kirmaili nakuna nurmikolla ja häntä kutsuttiin naureskellen pippelisankariksi. Ja saman tien tajusimme, että jos kyseessä olisi ollut tyttö, tuskin olisimme puhuneet pimppisankarista.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, naulan kantaan!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Me sanotaan Fridaa keimailijaksi, erityisesti kun se vienosti sulkee silmänsä tiukasti, avaa ne ja kiljahtaa. Tai muuten selkeästi flirttailee huomiota. :D

sabrina13
Sammakoita

Mielestäni on parempi, että ihmiset oppisivat heittämään samankaltaista läppää sekä tytöistä että pojista (ja muutenkin kohtelemaan heitä samalla tavalla), kuin että aletaan hyssyttelemään. Elämässä pitää olla hauskoja juttuja, sisäpiiriherjaa ja kaikkea muuta, mikä tuo harmittomalla tavalla iloa. Eli jos nuo ovat vaihtoehdot, niin ehdottomasti alatte mielestäni totuttelemaan läppään, että tytötkin flirttailee.

Kommentoi