Unikoulu vol. 2 (me saatettiin just onnistua!)

Ladataan...
Juliaihminen

Tämä postaus ei kiinnosta ketään muuta kuin sellaista ihmistä, joka suunnittelee unikoulua lapselleen. Tämä on vähän kuin pölynimurin manuaalia lukisi. Mutta koska itse tiedän kokemuksesta, että halusin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa siitä, miten ihmeessä lapsen saa nukkumaan läpi yönsä, niin kerron nyt itse meidän tähän astisen taipaleen mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Eli te muut, älkää vaivautuko lukemaan! It is going to be boooooorrrrrinK.

 

Lähtötilanne: 

Tiki nukkuu patjalla työhuoneessa, minä nukun Alpun kanssa parisängyssä. Pupu nukkuu Alpun pinnasängyssä. (Pupu on pehmolelu. Meidän talouteen ei milloinkaan tule elävää lemmikkiä.)

Alppu laitetaan tissitainnutuksella nukkumaan noin kello 19.30 (vihaan sanaa tissitainnutus, mutta se kuvaa parhaiten sitä, miten lapsi nukahtaa buubssi suussaaan samalla, kun minä luen kirjaa kanahaukan kouluttamisesta). Tämän jälkeen Alppu heräilee pitkin iltaa niin, että minä käyn aina välillä lukemassa sivun kanahaukka-kirjaa ja antamassa Alpulle maitoa. Tämän on äärimmäisen helppo tapa nukuttaa lapsi, mutta siinä mielessä vaivalloinen, että tunnin mittaisen tv-sarjan katsomisen joutuu keskeyttämään pahimmillaan kolme kertaa.

Lisäksi lapsi heräilee kahdesta viiteen kertaa yön mittaan vaatien aina maitoa. Minä olen niin huuruissa, etten oikein edes muista, monestiko se syö. Aamulla seiskan aikaan skarppina herätys ja töihin!

Ollaan puhuttu Tikin kanssa löysästi koko alkuvuosi, että ihan just pian aloitetaan se unikoulu. Mutta se tuntuu ihan sairaan vaivalloiselta ajatukselta.

Sitten tulee mun rakkaan ystäväni Marian polttarit ja mä päätän, että mun on pakko päästä rilluttelemaan ja olemaan ensimmäistä kertaa pienessä humpsussa sitten Euroviisukatsomon 2015. (Kelatkaapas tätä!!!)


Unikoulu vol 1.

 

20.2. maanantai

Ei olla valmistauduttu kunnolla asiaan. Toki ollaan luettu Unihiekka-kirjaa ja kyselty ihmisten kokemuksia, mutta henkinen valmistuatuminen, Tikin kanssa pelisääntöjen sopiminen ja mitä jos -tilanteiden briiffaus on täysin retuperällä.

Lapsi ei ole ikinä nukkunut hetkeäkään pinnasängyssä (tiedän, olen uskomattoman laiska lortto!) saati sitten omassa huoneessaan. Jotenkin kuvitellaan, että kaikki on hoidettava kertarysäyksellä. 

Kannetaan pinnasänky omaan huoneeseen, isketään lapsi sinne. Päätetään kokeilla Unihiekka-kirjan pistäytymismenetelmää, eli lapsi sänkyyn huutamaan ja 3 min välein pistäydytään huoneessa. Lapsi seisoo pinnasängyn reunaa vasten ja huutaa aivan järjettömässä paniikissa. Sitä ei ihminen kestä.

Silti yritetään kovettaa itsemme ja jatketaan tätä noin 45 minuuttia. Ei onnistu. Imetän uupuneena lapsen uneen mediän parisängyssä. Tämän jälkeen menen Tikin huoneeseen patjalle ja Tiki jää diilaamaan yöheräilyt. Neljältä aamulla Tiki tulee herättämään mut puoli kuolleena, lapsi on herännyt kahdeltatoista, riehunut pari tuntia, sitten nukkunut ja herännyt puoli neljältä vaatimaan maitoa.

 

21.2. tiistai

Tissitainnutan lapsen meidän sänkyyn ja menen itse patjalle nukkumaan. Yö menee inasen verran paremmin, mutta huutoa on piisaa. Tiki on rauhoittanut Alpun aina nostamalla rintaansa vasten. Alppu oppii könyämään Tikin rinnan päälle ja nukahtamaan siihen. Ajatellaan, että on tämä parempi kuin imetys. 

Loppuviikko vedetään tällä systeemillä. Tiki siirtyy nukkumaan sohvalle, minä työhuoneeseen ja Alppu yksikseen parisänkyyn. Pupu on edelleen pinnasängyssä. Meidän elämä on yhtä peittoa ja tyynyä ja hämmentävää väliaikaisuuden tunnetta.

Polttarit tulee ja Tiki saa ensimmäistä kertaa Alpun nukkumaan ilman mua parin tunnin taistelun jälkeen. En kuitenkaan raaski sittenkään jäädä yöksi, vaan saavun yhden aikaan yöllä kotiin. Alppu herää ja Tiki on niin väsynyt ja mun buubssit niin jumalattoman täynnä maitoa, että päätämme antaa Alpulle maitoa.

Seuraavana yönä palataan tuohon edelliseen meininkiin, että Alppu heräilee ja nukahtaa Tikin vatsalle. Yöt helpottuvat hieman, mutta se nukkuu edelleen parisängyssä ja Tiki sohvalla.

 

3.3. perjantai

Tiki menee Marian miehen Laurin polttareihin viikonlopuksi. Mä annan kaikkeni, etten imettäisi Alppua öisin, mutta se haistaa maidon ja karjuu niin jumalattomasti, että annan sitten kuitenkin. Häveten saamattomuuttani ja tuntien itseni uskomattomaksi luuseriksi ja luovuttajaksi. 

Unikoulun rippeet tuhoutuvat. Palataan takaisin samaan meininkiin, eli tissitainnutus ja heräilyä pitkin yötä.

Tässä kohdassa seuraa mentaalinen käännepiste. Tähän mennessä olen koko ajan ajatellut, että yöllä heräileminen on helpompaa kuin se, että Alppua unikoulutetaan. Mutta nyt tajuan, että se ei ole. Kun olen päässyt kerran maistamaan sitä, miltä tuntuu mennä nukkumaan itse yhdeltätoista ja herätä seiskalta eikä kertaakaan siinä välissä, paluu siihen "heräilen 15 kertaa yössä imettämään" -meininkiin tuntuu aivan saatanalliselta.

Etenkin kun Alppu päättää ottaa nyt kaikki menetetyt yöimetykset takaisin ja heräilee tosiaan 45 minuutin välein tai ei suostu nukkumaan ollenkaan ilman, että buubssi on suussa. 

 

Täysin sairasta touhua. Älkööt tulko nyt kuitenkaan sanomaan, että "mikset sään lopeta imetystä kokonaan", koska mä sanon sen jo ihan itse itselleni! En mä tiedä, mun on niin vaikea luopua tavoistani ja jotenkin tykkään siitä imetyksestä niin paljon. En ole vielä ihan valmis siihen! Vaikka olisi kyllä jo aika, mutta baby steps!

 

Päätetään aloittaa Unikoulu vol 2.

 

Luodaan täysin uusi taktiikka, sillä nyt aiotaan onnistua oikeasti.

1. Päätetään, että lapsi nukahtaa ilman rintaa, jotta se oppii ihan itse nukahtamaan. (Kuten kaikki oppaat sanovat, mutta silti en ole kyennyt siihen, koska ööö... olen niin uskomattoman laiska ja mukavuudenhaluinen ja blaablaablaa.)

2. Päätetään, että lapsi alkaa nukkua yönsä pinnasängyssä, koska me tarvitaan meidän sänkyä itse.

3. Päätetään, että tämä onnistuu ihan oikeasti. Aluksi mua ärsyttää suunnattomasti, kun jengi puhuu siitä tassuttelusta 1-vuotiaan kohdalla. Ymmärrän, että puolivuotias pötkö, joka ei nouse itse ylös, on mahdollista tassuttaa uneen. Mutta miten sä tassutat tommosta bojojoing-pystyyn pomppaavaa vieteriukkoa? Se nousee koko ajan pitkin sängyn reunaa. "Rauhoita lapsi sänkyyn", ohjeet sanovat. Miten?! Ei se rauhoitu!!!! 

Niinpä tehtiin ekana iltana pistäytymisunikoulua, eli että Alppua tosiaan huudatettiin aina 10 - 15 minuuttia kerrallaan ja sitten käytiin lohduttamassa pikaisesti. Tällä lailla se uuvutti itsensä ja nukahti lopulta. 

Toisena iltana autoin sitä nukahtamaan huudatuksen jälkeen niin, että pidin kättä sen selän päällä. Kolmantena iltana sen pystyi jo ihan oikeasti tassuttelemaan uneen, koska se ei enää vieroksunut sitä sänkyä niin kuin se olisi joku helvetillinen tulimyrsky, johon se heitetään.

Mutta nyt kerron vielä vähän yksityiskohtaisemmin tästä:

 

12.3. sunnuntai

Tiki viestittelee Julialle:

Kello 21.00 Lasketaan nukkuvana pinnasänkyyn. (Tätä ennen oli vielä imetyksellä tainnuttaminen, mutta tämä oli viimeinen kerta!)
22.30 Alppu herää. Rauhoittelua. Ei onnistu.
23.10 Taktiikan muutos. Lapsi jää huutavana sänkyyn, ovi kiinni.
23.25 Rauhoittelua
23.30 Lapsi jää edelleen huutavana sänkyyn.
23.50 Uusi rauhoittelukäynti
00.05 Nukahtaa
 

Yöllä se oli heräillyt vähäsen, mutta Tiki oli saanut tassuteltua sen uneen. Minä nukuin eri huoneessa patjalla. Seiskalta kokonaan hereille ja ensin puuroa, sitten maitoa.

13.3. maanantai 

Julia viestittelee Tikille:

21.20 Laitoin hereillä sänkyyn. Alkoi huutaa infernaalisesti.
21.25 Huuto muuttui nyyhkytykseksi.
21.33 Menin huoneeseen, otin syliin ja rauhoittui heti.
21.35 Laskin sänkyyn, alkoi huutaa taas infernaalisesti.
21.50 Uudestaan käymään. Oli kakkinut paniikissa housuun. En ehkä kestä enää. Vaihdoin kuiviin, laskin sänkyyn. Pomppasi pystyyn, laskin sänkyyn, pomppasi pystyyn, laskin uudestaan. Jäi vatsalleen. Pidin kättä selällä.
21.59 Nukahti tassun alle.
 

14.3. tiistai

Tiki viestittelee Julialle:

20.25 Alppu petiin.
20.29 nukahti tassun alle

Illoille muodostuu uusi rutiini:
18.30 iltapuuro
18.50 hampaiden harjaus 
19 lukuhetki
19.10 iltaimetys (tiedän, hampaiden harjaus pitäisi olla tämän jälkeen, mutta muutetaan rutiinia myöhemmin)
19.20-30 Alppu melko taintuneessa tilassa, mutta kuitenkin hereillä sänkyyn. Nykyään se menee sinne jo ihan mielellään pupun viereen.
19.30 pientä itkeskelyä, mutta yleensä aika nopeasti nukahtaa tassun alle. (Kyllä, mä en myöskään tykkää tosta muthafokin tassuttelu-sanasta, mutta öö, se nyt vain on oikea termi tähän asiaan, joten käytetään sitä sitten!)

Tiki on mua parempi tassuttelija, mutta mäkin teen sitä välillä, jottei kummastakaan tulisi elintärkeä nukuttaja. (Koska me halutaan säilyttää vapautemme!) On kuitenkin mukavaa, että siinä samalla, kun pitää pinnasängyn pinnojen välissä kättä siellä lapsen selän päällä, voi yleensä lukea blogeja tai jodlailla. (Todella ergonominen asento!)

Jatkettiin loppuviikko niin, että Alppu nukkui meidän makuuhuoneessa pinnasängyssä pupun kanssa, Tiki nukkui sohvalla (koska todettiin, että aikuisen läsnäolo huoneessa saa Alpun helpommin heräämään) ja minä työhuoneessa. Tämän viikon Tiki kävi aina öisin lohduttamassa Alppua.

Sitten.

Halleluja, Praise the Lord! Jumala on ihmeellinen!

19.3. sunnuntai

19.30 (ollaan saatu aikastettua Alpun unia!) Alppu sänkyyn tassuttelulla

Mahdollisesti yön aikana jotain pientä yninää, muttei niin pahaa, että Tiki olisi jaksanut käydä sohvalta rauhoittamassa Alppusta.

07 Herätys.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

Tästä rohkaistuneena me viime maanantaina siirrettiin Alpun pinnis työhuoneeseen (jota ilmeisesti aletaan nyt kutsua lastenhuoneeksi, sisustuspostauksia odotellessa!). Siirryttiin itse nukkumaan makuuhuoneeseen. Ja voin kertoa, että tuntuu todella friikiltä näin reilun vuoden jälkeen nukkua itsekseen omassa sängyssä ilman lasta. Ja friikillä tarkoitan IHANALTA!!!

En nyt todellakaan sano, että tässä oltaisiin vielä mitenkään täysin maalissa. Kyllä se Alppunen vielä vähän öisin ynisee. Ja esimerkiksi eilen se taas itki 7 minuuttia ennen kuin nukahti (kyllä, kelloa katsotaan edelleen neuroottisen tarkasti). Nimittäin joskus käy niin, että mikään maailman tassuttelu ei auta, vaan lopulta on pakko luovuttaa ja jättää se hetkeksi rauhoittumaan (eli itkemään katkerasti) pinnasänkyyn. Onneksi näitä iltoja on harvemmin. Ja onneksi kaikki lukemani tutkimukset aiheesta vakuuttavat, ettei lapso traumatisoidu tästä ikihyviksi.

Mutta nyt on semmonen itsevarma olo, että tämä lähtee tästä paranemaan. Ja ehkä jonain päivänä se nukahtaa ilman ilman tassuttelua tai itkemistä. Ihan noin vain! Vaikkapa iltasatua lukiessa. Se tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, mutta toisaalta niin tuntui aiemmin myös se, että Alppu olisi nukkunut itse pinnasängyssä saati toisessa huoneessa. Siis täysin utopistiselta.

Nyt ajattelen kuitenkin, että olemme onnistuneet ainakin tiettyyn pisteeseen saakka, sillä Alppu selkeästi nukkuu yksin omassa huoneessa sikeämmin ja osaa itse rauhoittaa itsensä, jos me ei olla siinä vieressä.

 

Nykytilanne: Vanhemmat nukkuvat omassa sängyssä, Alppu ja pupu pinnasängyssä omassa huoneessaan.

 

 

Vielä kaipaisin teidän kokemuksia sellaiseen, että kun lapsonen herää yöllä, niin kauanko annatte sen itkeskellä itsekseen ja milloin menette lohduttamaan?
Ja miten lohdutatte? Syli? Ei syliä? Puhetta, ei puhetta?
Yksityiskohtia kiitos!

 

 

Lue aiempi yritys:

Unikoulua etsimässä, kertokaa neuvoja!

 

 

 

Kuvat: Vaikka lapsonen nukkuu nykyään omassa huoneessaan, meidän sängystä paljastuu edelleen välillä aika liikuttavia pikku yllätyksiä

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Mä kuitenkin itsepäisesti luin. :D Ei se niin tylsä ollut kuin pölynimurin manuaali. En tosin ole ikinä lukenut pölynimurin manuaalia, enkä siis myös koskaan meidän pölynimuria käyttänytkään, mutta voisin kuvitella että olisi paljon tylsempi. Tämähän oli jopa ihan viihdyttävää. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihana puumis, taas kerran! <3

Oulusta (Ei varmistettu)

Ah kiitos, oli ihanan perusteellinen unikoulujuttu! Mä niiiiin ymmärrän tuon, kun on vaikea saada muutosta aikaiseksi. Meillä perhepedistä pinnikseen siirtymistä pitkitettiin kunnes vauva oli niin liikkuvainen, ettei se ollut enää mitenkään turvallista. Jännitin asiaa ja siirsin sitä monta kertaa ja tadaa!heti ekasta yöstä lähtien vauva nukkui omassa pinniksessään paaaaljon paremmin kuin perhepedissä eikä yhtään kyyneltä vuodatettu (vauvan toimesta ainakaan)!! Olisi pitänyt tehdä muutos jo aiemmin.
Nyt agendalla on jälkeläisen vierotus yötissistä, mutta sitäkin asiaa on lähes mahdoton saada tehtyä ja aikaistuvat herätykset ja silittely pitkin yötä pelottavat enemmän kuin yksi yösyöttö väsyttää. Tässäkin varmaan mennään pakon kautta sitten..

Mutta, omaan huoneeseen siirto tuntuu kyllä ihan utopialta minustakin. Jotenkin sitä luulee, että 11kk vauva on vielä niin rääpäle, että ei sitä raski laittaa yksin nukkumaan omaan huoneeseensa, vaikka varmastikin se pärjäisi ihan hyvin. Itse asiassa myös pelkään, että vauvalle sattuisi yöllä jotain eikä tietty huomattaisi sitä, kun ollaan eri huoneessa. Tähän pelkoon ei auta järkeily siitä, mitä tappavaa vauvalle muka omassa pinniksessään tapahtuisi keskellä yötä ja siitä, huomattaisiinko me nukkuessamme sitä kuviteltua kauhutapahtumaa, vaikka se nukkuisi meidän huoneessa. Niin, että ei pysty vielä. Ehkä lapsi joutuu joskus yläasteelle mennessään kinuamaan omaan huoneeseen siirtoa...

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo siis mä aina välillä öisin mietin, että onko lapsi tukehtunut pupun korvaan. Kaiken järjen mukaan se ei voi tukehtua siihen, mutta mitä jos se yhtäkkiä söisi sen?(!!!!) Nää on ihan irrationaalisia hommia välillä.

Mutta oon kanssa ehottomasti sitä mieltä, että jos joku ei itselle tunnu hyvältä, niin ei sitä kannata lähteä pakottamaan. Laposnen voi ihan iisisti nukkua vielä pitkään samassa huoneessa. Ehkä sitten joskus, jos se lukee ylioppilaskirjoituksiin yökaudet, niin sitten hää voi tehä sen omassa huoneessaan.

Oulusta (Ei varmistettu)

Ymmärrän pupunkorvapelon! Ja, tässä onkin jo saanut vähän esimakua siitä, millaista varmaan on pelätä loppuelämänsä toisen takia. Kyllä pupunkorvat kalpenee, kun pitää 16 vuoden päästä miettiä, mitä oma lapsi tekee kavereidensa kanssa, kun aikuisten silmä välttää...
Ahhhah, viimeinen lause! Olet niin paras!:)

AaAa (Ei varmistettu)

Onnea oman sängyn takaisin valtauksesta! Ihan tavattoman kiehtova ja kiintoisa postaus, vaikka oma takiainen on jo 5v. ja nukkuu ihana itse :D

Mutta joo, meillä ei ole ollut unikoulutusta, mutta päiväunikoulutusta on ollut. Meillä kun lapsi nukkui 4kk asti päiväunensa mun sylissä...ei hyvä. Joten samaan tyyliin opetettiin, sylissä rauhoitettiin (mulla on yksi "turvalaulu" lapselle, sitä lauleskelin ja koitin saada rauhalliseksi, pinnasänkyyn, jäätävä huuto, uudestaan syliin, sänkyyn, huuto, syliin, jne kunnes lapsi nukkui (tätä kesti alussa 45 minsaa...minkä jälkeen lapsi nukkui alle 30 minsaa...että oli vähän huumori koetuksella, mutta pian (joitakin päiviä ehkä, ei ole muistikuvia oikeasti koska mieli suojelee ;)) lapsi oppi nukkumaan useamman unisyklin (ja miksi me lasta kidutettiin ja opetettiin nukkumaan päiväunia, no ihan siksi kun se selvästi tarvitsi enemmän kuin vartin tehotorkkuja).

No joo, mutta tosiaan joskus lapsen ollessa 9kk vallattiin makkari itselle (sitä ennen lapsi nukkui samassa huoneessa ja ongelma ei niinkään ollut yöheräilyt vaan todella äänekäs nukkuja tuo meidän lapsi ja samalla se häiriintyi selvästi kaikista kyljenkääntämisistä jne)....tai itse asiassa annettiin lapselle makkari (ts. pinnis jäi täsmälleen samaan paikkaan kuin aiemmin ja meidän sängyt kannettiin työhuoneeseen josta tuli meidän makkari). Tää meni sentään helposti, nimittäin ekana yönä lapsi nukkui klo 20-08 putkeen ja aamulla kun herättiin pöllämystyneenä, niin eka ajatus oli että onko se ees hengissä (oli :D). Oli kyllä ihan mahtavaa saada illalla lukea omassa sängyssä kirjoja, silloin tuntuu että ehkä tästä lapsiperheenä olemisesta selviää hengissä (meillä oli aika raskas vauvavuosi). Joo ja teidän iltarutiini on aikalailla sama kuin meillä (samoin meillä oli iltamaito hammaspesun jälkeen, mutta vaihdettiin se sitten jossain vaiheessa veteen ja lopulta jätettiin pois, koska tulvivat vaipat).

Mutta joo, ehkä sitten vähän mönkään meni hommat siinä, että lapsi oppi nukahtamaan (junnusänkyyn siirryttyään) niin että aikuinen oli huoneessa (muuten pelotti, sanoi hän). Niinpä aikuinen sitten pimeässä makkarissa ootteli että lapsi nukahtaa...helppona iltana 5-10minsaa, vaikeana iltana siellä oltiin tunti ja kun lopulta yritti hiipiä pois niin vanhan talon lattia narahti ja hah, lapsi pinkaisi pystyyn "äiti, älä mene". Tätä nukuttamista harrastettiin ehkä ikävuoden1,5v-4v...eli oon istunut tuntikausia pimeässä huoneessa...eikä voinut surffailla eikä mitään kun lapsi häiriintyi siitä. Koitettiin kyllä välillä "opettaa lasta nukahtamaan itse" mutta sepä vasta oli rasittavaa kun nakero iltakaudet ramppasi eestaas "mua ei nukuta" ja suorastaan villiintyi. Mentiin sit siitä mistä aita oli matalin ja jatkettiin nukuttamista, kunnes yksi päivä lapsi sanoi iltasadun jälkeen "sä voit äiti mennä, mä rupeen nukkumaan". Jep ja nukkuikin....ja mä olin että bileet, ei enää pimeässä huoneessa päivystämistä. Ja on kyllä aika liikkistä kun neito kohta 5v. iltasadun jälkeen edelleen säännöllisesti pyytää "äiti voisitko laulaa" ja silloin toiveessa on se mun vuosien varrella satoja kertoja vetämä laulu, jota käytin lohduttaakseni vauvaa joka ei osannut nukkua päiväunia.

Juliaihminen
Juliaihminen

Aaaaaa! Miten mielettömän liikuttavaa!!! "Sä voit mennä äiti, mä rupeen nukkumaan." Voiko suloisempaa olla?

Mäkin luotan toistoon unilauluissa! Laulan niitä paria kolmea, joita mullekin laulettiin. Hyvin toimivat, turhaan tässä mitään uusia opettelemaan :)

(Joskus myös laulan Haltin häät -laulua, kun se dyi dy dy dyi -kohtaus on musta niin kiva. Vaikkei se liity nukkumiseen tai mihinkään muuhun mitenkään.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Se unijuna.fi mistä aiemmin mainitsin - suosittelen edelleen! Itse en olisi kestänyt yhtään huudatusta ja se perustuu siihen, että kun lapsi itkee - lohdutetaan sylissä ja lasketaan rauhallisena takaisin. Ja toistetaan niin monesti että lapsi nukahtaa. Ja kyllä, oli aika opettaa nukkumaan. Ja yösyötöistä luopuminen ei tarkoita imetyksen loppua.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo hei, toi oli hyvä vinkki. Mä lueskelin niitä. Toi ei vaan oikein aina toimi miellä toi tassuttelu tai sylittely, tuo pikku epeli jotenkin virkistyy siitä vain enemmän.

Mutta kiitos erinomaisesta vinkistä :)

Maira__ (Ei varmistettu)

Meillä ei syliin, kun se vaan raivostui siitä entistä enemmän. Silittelyä ja hyräilyä. Tosipaikan tullen vettä nokkamukista.

Meillä yöimetyksen lopettaminen aiheutti myös sen, että neito kieltäytyi tissistä lopulta kokonaan n. 2 viikon täysien öiden nukkumisen jälkeen. 15.2. kuluvaa vuotta heräsi aamulla ja yritti vaan purra ja käänsi päätä pois. Se oli siinä se imetys, 9kk kiitos hei! Mutta olipahan helpompaa (minun mielestäni, minulle) että lapsi itse päätti asian. Mitäs siihen voit, tyytyä kohtaloon ja lämmitellä tuttipulloa

Marjami (Ei varmistettu)

Auttaisiko unikoulua se, että samoja elementtejä harjoiteltaisi myös päiväsaikaan? Siis jos tavoite on, että lapsi opettelee rauhoittumaan itsekseen, voisi ajatella että sitä tukisi se, että päivällä on myös pieninä annoksina samanlaisia kokemuksia. Mulla ei ole lapsia, joten kokemuksella en voi puhua, kunhan hölisen ja pohdin ääneen. Toisten meininkejä seuranneena oon kuitenkin huomannut, että ainakin esikoiselle ehditään antaa aika paljon huomiota, esim. kun itkuhälytin helähtää lapsen herätessä päiväunilta, niin aikuinen on nopeasti paikalla lapsi saa heti lohdutuksen. Ero vanhempien käytöksessä on siis aika suuri yöllä ja päivällä?

Vai onko kuitenkin niin, että ei enää yhtään lisää itkua päivään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Lapsonen nukkuu yleensä vaunuissa päikkärit, niin se nukahtaa sinne ihan itsekseen. Siksi tätä ei oikein voi toisintaa päiväsaikaan. Mutta tämä oli kyllä tosi hyvä huomio!

Susulainen
Susula

Se onnistumisen tunne jota kuvaat.. I SO FEEL YOU! Meidän kohta 6kk neiti on tähän päivään mennessä nukahtanut melkein poikkeuksetta tissi suussa. Tutti ei ole maistunut (ilmeisesti ei Alpullakaan?) ja sehän tän vaikeuden on saanutkin aikaan. Esikoisella kun pistettiin se maaginen tutti suuhun, unipeitto kainaloon niin that's it, uni tuli. Mutta siis tänään mitä tapahtuikaan..! Kokeilin vähän huvittuneena sitä tassuttelua.. Niinkun että "eihän tää nyt oikeesti voi toimia". Sitä edelsi siis perus iltarutiinit, pesut, pyjamat ja iltavelli. No siinä sitten hytkyttelin ja taputtelin pyllyä (ehkä tää perustuu siihen samaan vibraan joka tulee vaunuissakin?!) ja ehkä 10min tyttö siinä ynisi ja vähän itkeskeli kunnes rupesin huomaamaan väsymystä. Tästä rohkaistuneena jatkoin hommaa ja meni about 5min ja bum! Se nukahti!!! Tulin huoneesta ulos sellainen voittajan viitta päällä että teki mieli kailottaa tämä uroteko koko maailmalle :D Että muutkin kokeilkaa!

Yöheräilyyn; meillä tietty nuorempi tapaus, mutta sanoisin että annan ynistä itsekseen ehkä 5min.. jos ei siitä rauhoitu, niin syliin (ja meillä vielä tissiä öisin). Mun mielestä lapsen turvallisuuden tunteen ylläpitäminen tälläisissa siirtymistilanteissa on tärkeetä. Että hän tietää että äiti/isä on lähellä. Mutta toisaalta ei niinkään, että heti hätiin kun vähän inahtaa. Kai sitä jokainen vanhempi oppii kuuntelemaan lapsensa itkua - että mikä on se "oikea hätäitku". Tässäkin varmaan niin monta tyyliä kuin vanhempaakin.. ;) Jep. End of story.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oooo! Teillä meni ihan järjettömän kivasti tuo! <3

Alppunen ei tosiaan koskaan hyväksynyt tuttia (paitsi muiden vauvojen tutteja se tykkää varastaa), joten tämä on aiheuttanut ongemia. 

Tuo turvallisuusjuttu mua just mietityttää kaikkein eniten. Että kuinka kauan se voi ynistä ilman, että perusturvallisuus järkkyy! Mutta aika sillee tarkalla korvalla ollaan yritetty olla tässä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnistuneen unikoulun jälkeen sitä ilosanomaa haluaisi vaan jakaa kaikille, se harha, että "yöheräily on ihan ok" karisee about kahdessa hyvin nukutussa yössä kuten kuvaat :D

Me ollaan öisen kitinän suhteen vähän muutettu linjaa, alkuun noustiin laittamaan tuttia suuhun tms, mutta nykyään ainoastaan jos itku yltyy, eikä meinaa rauhoittua. Usein hampaita tehdessä saattaa aamuyöllä herätä kitisemään, mutta nukahtaa itsekseen 5-30minssa, vanhemman rauhoittelu johtaa yleensä lapsen heräämiseen ja itkun yltymiseen. Jos selvästi herää keskellä yötä, on menty rauhoittelemaan, ennen nostettiin syliin ym, mutta nykyään mennään sängyn viereen istumaan ja laitetaan tyyliin käsi lapsen viereen pinnojen välistä. Syliinotto pikemminkin hankaloittaa tilannetta nykyään

Lapsen sairastaessa ollaan rauhoiteltu kaikin keinoin, parannuttua heti palattu vanhaan. Tämä on sujunut ongelmitta.

Maarit32 (Ei varmistettu)

Meillä on puoli vuotta vanhempi lapsi ja ollaan edelleen siinä uskossa (tai laiskassa mukavuudenhalussa) että parin tunnin välein heräilyt on ok, tai nukkua koiranunta pyörivä lapsi kainalossa. Mut se ei ookaan? Kunnioitan teitä kun jaksoitte! Me ei jakseta! Enkä kestä itkua.. yritän sanoa itselleni että se on sellaista kiukkuitkua mutta silti uskon että on sitä hylkäämisen kokemuksen itkua, minkä johdosta lapsi ei vanhempana pysty solmimaan kestäviä ihmissuhteita ja mahdollisesti ajautuu uudestaan ja uudestaan tuhoisiin parisuhteisiin.

Huomasin tätä lukiessä että ihmeellisiä katkeruudentunteita tulee, kun lukee kenestä tahansa alle 2-vuotiaasta, joka nukkuu yli 3 tuntia putkeen. Tai että miten joku kehtaa sanoa että klo 7 on aikainen herätys. Koska sehän on meiltä pois kun jollain on rautaisammat hermot tai ylipäänsä vaan nukkuvampi lapsi.. ja sekin on tärkeää, että jos puolison hoitoyönä lapsi nukkuu sen kolme tuntia, niin siitä täytyy muistaa sitten sanoa että MUN KANSSA EI IKINÄ NUKU NOIN HYVIN. Koska varsinkin puolison "hyvät unet" on itseltä pois. .. Vanhemmuus tuottaa aivan uusia ulottuvuuksia ajatuksissa.

PS. Milloin saamme uuden kirja-arvostelun?

Edellisen kommentin kirjoittaja (Ei varmistettu)

Omasta puolestani haluan korostaa, että yöheräily siis ei ole ok minulle itselleni, mutta en todellakaan tuomitse heitä, jotka sitä jaksavat jatkaa! Siitä ei varmasti ole lapselle mitään haittaa ja kukin tietää omat voimavaransa parhaiten. Jos unikoulutus tuntuu itselle henkisesti vaikealta, sitä on varmasti vaikea viedä johdonmukaisesti läpi ja silloin unikoulu harvoin edes onnistuu, tuloksena vaan paljon huutoa ja syyllistyneet vanhemmat.

Itselläni varmaan ammatti suojaa muutenkin monilta vanhemmuuden syyllisyyksiltä. Lapsen ihmissuhdetaitoja ei kuitenkaan unikoululla voi varmasti mitenkään pilata :)
Unikoulussahan lasta ei todellakaan hylätä turvattomuutta tuntien yksin itkemään. Hän on omassa kodissaan, omassa huoneessaan, omassa sängyssään. Vanhemmat ovat joko ovat jatkuvasti paikalla tai käyvät säännöllisesti muistuttamassa, että tässä ollaan, et ole yksin. Pointti on, että lapsi oppii itse rauhoittumaan unille. Tilanne vertautuukin enemmän siihen, että lapsi esim autossa huutaa turvakaukalossa ja vieressä istuva aikuinen rauhoittelee, mutta ei ota syliin. Tai vaunuissa makaavaa lasta rauhoitellaan, mutta ei oteta syliin. Julian mainitsemassa Unihiekkaa etsimässä -kirjassa on tosi hyvää tietoa lapsen unesta eri ikävaiheissa ja hyviä neuvoja + vertaistukea unen parantamiseen niillekin, jotka eivät unikouluista innostu. Vahva suositus!

Oma lapseni on aika herkkis ja reagoi moniin muutoksiin silminnähden (mm. äidin pidempi poissaolo johtaa monen päivän lisääntyneeseen äidintarpeeseen jne). Unikoulusta ei ollut mitään tällaisia seurauksia. Tämä tietysti lisäsi omaa luottamusta siihen, että ratkaisu oli kaikin puolin oikea. Minulla on itselläni ollut aika paljon univaikeuksia nuorempana ja nukkumistaitojen opettelu on aikuisena vaatinut paljon työtä. Siksi olen ensinnäkin aika tarkka omista (nykyään hyvistä) unistani ja lisäksi haluaisin kaikin keinoin tukea, että lapsi oppisi paremmin nukkuvaksi nuoreksi kuin itse aikanaan olin. En todellakaan tiedä, voiko unikouluttamisella tähän vaikuttaa, mutta näin kovasti toivon.

Lopuksi vielä paljon tsemppiä vanhemmuuteen, siihen liittyy valtavasti erilaisia paineita, kun toinen on niin pieni ja rakas. Itse olen ajatellut, että jos lapsi vanhempana kokee jotakin vastoinkäymisiä elämässään ja kokee niiden liittyvän meidän tekemiimme valintoihin, ehkä häntä auttaa, jos yhdessä juttelemme valintojemme taustoista ja kerromme, että yritimme parhaamme &lt;3

Maarit32 (Ei varmistettu)

Hei apua miten ihana tyyppi olet kun vastasit mulle ja vielä noin myötätuntoisesti ja fiksusti! Oon nukkunu niin huonosti että itkettää tollanen empaattisuus. Mäpä katson kirjastosta tuon kirjan. Kyllä sitä huomaa että unet tekis hyvää ihan koko perheelle.
Kivaa kevättä sulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt tuli tippa linssiin täälläkin! Kivaa kevättä teille myös.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, mä oon kanssa niin fiiliksissä, kun ihmiset kirjoittavat niin hirmu rohkaisevasti ja kannustavasti näistä.

Just tämä, että täältä on saanut oikeasti hyviä neuvoja ilman, että vähääkään rivien välistä voisi lukea, että "oletpa surkea äitiyksilö" tai "miksi ihmeessä et tehnyt kuten minä".

Unikoulu, nukkuminen ja tämmöset on mullekin jotenkin megaherkkiä juttuja. Tunnen helposti valtavia syyllisyyksiä noista itkettämisistä ja sitten tunsin aiemmin ihme syyllisyyttä taas siitä, etten jaksanut pitää unikoulua. Ihan superturhaa, mutta niin mun mieli vain jotenkin toimii. 

Siksi haluan itse myös jakaa vain hirmuisesti sympatiaa kaikille niille, jotka eivät ole jaksaneet, halunneet tai voineet aloittaa unikoulubisneksiä. <3 <3

 

ps. Uusi kirja-arvostelu on tulossa ihan tuota pikaa. Arvon tässä, että syväanalysoidaanko ensin Puppe-kirja vai Panda. :D

Kommentoi

Ladataan...