Urakriisin ratkaisu

Ladataan...
Juliaihminen

Okei, kaikki loppuu aikanaan, niin urakriisitkin. Vaikka oikeasti keväällä ja kesällä aloin kuvitella, että koko mun loppuelämä tulee olemaan haikailua siitä, mitä mä olisin voinut tehdä tai olla, ja pohdintoa siitä, milloin mä tein ensimmäisen kriittisen virheen valinnoissani. 

Nyt taas ajattelen itsestäni, että Julia senkin vanha draamailija, ota seuraavan kriisin kohdalla vähän rennommin. Onneksi kyllästyn helposti kaikenlaiseen, niin myös oman napanöyhdän kaivelemiseen. Loppukesästä mulle kirkastui se, mitä haluan tehdä seuraavaksi, ja nyt homma tuntuu itsestäänselvältä. Tämän urakriisisaagan kaksi aiempaa postausta ovat siis tässä ja tässä

Okei, eli loppukeväästä mä aloin tajuta, että haluan tehdä enemmän toimittajan hommia kuin tuottajan töitä. Lisäksi äitiysloman jälkeen tuntui, että jos se olisi mitenkään mahdollista, niin tässä vaiheessa elmää en haluaisi neuvotella kenenkään kanssa siitä, onko ok, että vien lapsen neuvolaan kesken päivän tai haen sen päiväkodista vähän aiemmin. Mä ymmärrän hyvin, että työpaikalla tällaisista aikatauluista on pakko sopia, mutta se tuntuu välillä vähän raskaalta.

Mä olin juuri Demos Helsingin järjestämässä tulevaisuuden työ -workshopissa, ja siellä oli aika vahva konsensus siitä, että tulevaisuudessa asiantuntijatyö ei ole yhtä sidottu aikaan tai paikkaan kuin mitä se nyt on. Aikaa ei vaihdeta rahaksi, vaan työpanosta vaihdetaan tahaksi. Sen jälkeen, kun Alppunen tuli kuvioihin, musta alkoi tuntua, että en halua odottaa tulevaisuuteen, haluan tällaisen järjestelyn nyt.

Sitten ajattelin ihan sellaisia hyvin konkreettisia asioita kuin että mä haluaisin kirjoittaa myös muihin medioihin. Ehkäpä Apuun, Helsingin Sanomiin, Trendiin, Imageen, Meidän perheeseen ja Vauvaan, vaikka mihin. Ja haalia kaikkia ihan uusia ja kiinnostavia projekteja. Nykyisessä työssäni tuottajana tämä ei ole mahdollista. 

Ilmiselvä ratkaisu tähän olisi: Irtisanoudu, perusta toiminimi ja ala kirjoittaa freelancerina juttuja.

Mutta eihän se ole niin yksinkertaista! 

Olen kuitenkin aika turvallisuushakuinen. Koko kesän mun päässä on pyörinyt kysymykset: Olenko idiootti, kun haluan tieten tahtoen luopua vakituisesta työstä, taloudellisesta turvasta, työterveyshuollosta, työkavereista, palkallisista lomista ja ööö liikuntaseteleistä? Useimmiten vastaan, että olen. Täysi idiootti.

Sitten taas mietin, että kyllä freelanceritkin pärjäävät ihan hyvin. Yksi mun työidoleista on esimerkiksi freelancerina juttuja tekevä toimittaja Virpi Salmi, ja olen ajatellut vuosia, että sellainen ura olisi todellinen unelma. No okei, jos haluaa olla Virpi Salmi, pitää olla yhtä nerokas ja hyvä kirjoittaja kuin hän. Mutta sellaiseksi ei voi päästä, jos ei ala kirjoittaa niitä juttuja.

Sitä paitsi niin harvoilla ihimisillä on oikeasti mahdollista ryhtyä näin kepeästi yrittäjäksi. Läppäri, kamera ja työhuone riittävät. Mun pitäisi olla kiitollinen siitä, että on olemassa edes sellainen vaihtoehto, että alan määrätä itse omista aikatauluistani ja näin ollen olen lapseni kanssa toivon mukaan enemmän. On niin paljon ammatteja, joissa se ei ole mitenkään mahdollista. Eli nyt kannattaisi hyödyntää tilaisuus, kun tämän alan olen kerran itselleni valinnut!

Sitten epäilykset ovat taas iskeneet. Pärjäisinkö minä? Mitä jos kaduttaa? Tilaako kukaan multa juttuja? Mitä jos Alppu on tosi paljon kipeänä päiväkodista, enkä saa tehtyä ikinä töitä ja sitten menetän kaikki tulot? Tuleeko mun hirveä ikävä Demiä ja työkavereita? Mitä jos mä tuun raskaaksi ja saan toisen lapsen, niin onko se sitten kamalan hankalaa? Mitä jos en pysty enää koskaan pitämään lomia? Mitä jos me joudutaan mieron tielle?

Olen jopa murehtinut sitä, että jos kirjoitan juttuja kahvilassa, mun työergonomia on huono ja saan yhtäkkiä rannetuppitulehduksen, joka kehittyy kuolioksi ja lopulta puolet mun ruumiistani joudutaan amputoimaan (olen stressannut ihan kaikkea). 

Mutta ennen kaikkea: Mitä jos mä en viihdykään yhtään yrittäjänä?! 

No, sitten mä haen jotain muuta työtä, herran tähden. 

Ah, ette voi kuvitella, miten paljon mä olen veivannut näitä asioita eestaas. Kesälomasta kaksi viikkoa meni yöt valvoen ja stressaten. Olenko mä idiootti, jos nyt lähden?

Mutta sitten taas, olisin ainakin onnellinen idiootti.

Ja niinpä minä tyttö menin ja irtisanouduin toissa viikolla. Lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtein olen "vapaa kirjoittaja" eli freelancer, eli media-alan yrittäjä. Shiiit!

 
Jännittävää!!!!!!!!!!!

 

 

Lue myös:

Urakriisi kulminoituu

Työhistoriani tähän saakka

Ikäkriisi ei tarkoita haikailua menneeseen

Kolmenkympin kriisi on täällä

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

ingis8

Onnea! Vaikka ei tunneta iloitsen  sun puolesta! Oon aika varma, että jos päättää tehdä jotain mistä tykkää, niin ei asiat kovinkaan huonosti voi mennä :)  Mä olen edelleen siinä vaiheessa, että pohdin MITÄ voisin tehdä. Se on se hankalin puoli. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa, kiitos! <3 

Ja tunnen tuskasi, mutta kaivele sitä sialuasi, kyllä se sieltä tulee!

iidis
Varpain jaloin

Superjännittävää! Olet rohkea ja aika on varmasti tähän just oikea. Työn vapaus helpottaa lasten kanssa elämistä tosi paljon ja työkin sujuu helposti, kun sen sisällön on saanut valita itse. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! Rohkaisevia sanoja :)

Cherry1
All work, no play

Hienoa! Olen tehnyt ihan saman päätöksen (useitakin kertoja, vaikka vakityö olisi ollut käden ulottuvilla). Kyllä freelancerina pärjää, jos on keikkaa :) Itse aloitin vuonna 2007 (sitä ennenkin toki tein satunnaisesti jotain). Freelanceriuden muodot vain ovat vuosien mittaan muutuskelleet - en aina pääse tekemään lehtijuttuja, vaan joskus myös viestintäsuunnitelmia, mainoksia, esitteitä, käsikirjoituksia. Kaikki mikä liittyy kirjoittamiseen, on kivaa. Osut muuten todella hyvin tähän joku tovi sitten kirjoittamaani girlboss-kolumniin: https://www.rapport.fi/journalistit/kirsi-haapamatti/kuka-nyt-toihin-haluaisi

Onnea tulevaan!

Juliaihminen
Juliaihminen

Haa, todella hyvä kolumni! Oot osunut nyt täysin hermoon tässä asiassa, olen puhunut nimittäin tosi monien kollegoiden kanssa tästä samasta aiheesta, ja konsensus näyttää olevan juuri tähän suuntaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jes, ihan huippua!
Työergonomian suhteen voit huokaista helpotuksesta. Kuulemma työergonomia-asioista ei ole onnistuttu tutkimusasetelmissa saamaan oikein minkäänlaista näyttöä eli huippukalliit ihmetuolit eivät ole kahvilan jakkaroita parempia selälle tai ranteille. Oleellista on valita itsestä mukavalta tuntuva asento ja välttää pitkää yhtäjaksoista istumista (istuminenhan nimittäin tutkitusti TAPPAA!!). Tämä toteutuu hyvin jos muistaa säännöllisesti nousta santsaamaan kahvia ja kehtaamissyistä vaihtaa välillä kahvilaa päivän aikana.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa! Tästä tuli mulle tosi hyvä mieli, koska mä ihan oikeasti yhtenä iltana en meinannut saada unta ihan vain työergonomian vuoksi. Onnea mulle.

marjapilami

Huikeeta ja niin jännää! Onnea! :*

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos <3

Kaissssa (Ei varmistettu)

Hei mainiota!
Itsekin 4 vuotta sitten irtisanouduin, ostin läppärin ja puhelimen, ja perustin oman firman. Ja näillä keinoin oon saanut leivän ja vähän smööriäkin pöytään siitä asti. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki vanhat kontaktit ja referenssit uusien töiden (projektien..ööh.. millä nimellä niitä nyt haluaa kutsua) hankkimisessa, niin saa hyvään vauhtiin hommat heti alusta.

Ainoa oikea vinkki, josta todella on hyötyä yrittäjälle, on maksaa ne YEL:t ihan oikeasti sen mukaan mitä tienaisit ikäänkuin "oikeissa töissä". Sen maksamasi YEL:n mukaan nimittäin määräytyy myöhemmin myös se kuinka paljon saat Kelasta rahaa, kun mahdollisesti oot taas äitiyslomalla. Kylläpä itseä laulatti viime vuonna, kun sieltä Kelasta tuli valtavasti ilmaista rahaa pikkupojan synnyttyä :)
Suurin osahan yrittäjistä pihistää juuri siinä YEL:ssä ja sitten ihmetellään kun sairastuu/saa lapsen, että miksi mulle korvataan vaan kolme markkaa.. ja mitäs helvettiä mää nyt teen.

Mahtavaa ja kaikkea hauskaa yrittäjän tielle!
t. Kaisa

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnea onnea! Jihuu! Jännittävää :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, kiitos! :)

Pax
Liikehdintää

Onnea! Sivustakatsoen ratkaisu oli tietysti itsestäänselvyys, mutta ymmärrän. Olen itsekin haukkunut itseäni usein idiootiksi, ja silti kesti ihan käsittämättömän monta vuotta tajuta, että ei ole pakko tehdä mitä tahansa töitä (sanoi kuka mitä tahansa), että joskus on järkevämpää sanoa juuri sillä hetkellä ei-kiitos voidakseen myöhemmin sanoa kyllä, kyllä ja oi-kyllä sopivan tilaisuuden osuessa kohdalle.

Itse tosin hoitovapailen ainakin vuoden loppuun, ehkä vielä ensi keväänkin, joten ehdin muhistella omia urakriisejäni pitkään...

Juliaihminen
Juliaihminen

Antaumuksellinen hoitovapailu on ihanaa, erinomainen päätös!

Ja mennään lounaalle/puistoon tässä jonain päivänä, ja horistaan aiheesta lisää! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno ratkaisu, onnea uudelle tielle!

Freelanceriksi heittäytymisen helppouteen/vaikeuteen/riskaabeliuteen vaikuttaa kyllä elämäntilanne noin kaiken kaikkiaan. Sullakin vissiin puolisolla on normi vakiduuni? Ja talous aika hyvillä kantimilla? Paljon vaikeampaa on jos asuu yksin, iso asuntolaina/vuokra painaa, puolisokin on free, jne..

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! :)

Hienoa! Murehtia saa, mutta mun mielestä ainoa oleellinen murhe yllämainituista oli amputaatio. Onnea ihan kauheasti uusiin tuuliin!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah! Amputaatio, tuo aina läsnäoleva mahdollisuus. Kiitos! :)

Jee, huimasti onnea! Oot varmasti aivan tykki toimittaja uudessa vapaudessasi! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! <3

Ai kun ihanaa!!! Minustakin tämä kuulostaa ihan parhaalta ratkaisulta.   Ulkopuolisena on aina helppoa katsoa, että "Tämä ratkaisu tietysti!".  Vaikka kaikissa asioissahan on juuri monta puolta.  Itse olen ihan samanlainen monien puolien vatvoja ja siinä syöverissä kun on, sitä meinaa ihan tukehtua.  Hyvä puoli tässä kuitenkin on, että ainakin sitä sitten tekee hyvin tietoisen päätöksen.  Mieheni on just päinvastainen, impulssiivinen päätöksen tekijä ja hän sitten joutuu välillä tilanteisiin, jossa mietti "Jaa...en tätä ajatellut silloin kun päätöstä tein!".   Joten mielestäni meidän tyyli on parempi :)

Nautti freenlancerin olosta!  Arvaisin, että tulet tykkäämään. Mutta sitten jos ei, niin pääsehän sieltä kuitenkin takaisin tavalliseen päivätyöhön. Samalla alallahan olet, samat kontaktit jne.  Joten ehdottomasti kannattaa yrittää.  Aion elää sinun kauttasi tätä jotenkin meikäläisenkin unelmaa. Ei kun meneoksi!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! Joo, eipähän luultavasti tule kaduttua päätöksiä, kun on jahkaillut näin jumalattoman pitkään! :)

Aada Järvinen (Ei varmistettu)

Wau, ONNEA!!!

Jos joku ei haluu ostaa sulta juttuja, se on hullu!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanasti sanottu, kiitos! <3

Räyhälä
Räyhälä

Ou mai! Tervetuloa friikkukerhoon! Tunnetaan välillä olosuhteiden pakosta myös friikkikerhona, mutta on siinä myös etunsa. Paljon onnea valitsemallesi tielle! (Ja meille lukijoillehan tämä on hyvä uutinen, koska saadaan luultavasti nyt lukea sun juttuja useammastakin paikasta, jipii!)

Ps. Rannetuppitulehduspelot ja työergonomia: ain't no joke. Mulla äityi kerran läppäröintihommat niin pahaksi, että työviikon jälkeen viinilasin pitäminen kädessä tuntui pahalta. Silloin tiesin, että on menty liian pitkälle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Friikkikerho for the win!!

O ou, jos viinilasin kädessä pitäminen sattuu, niin hälytyskellot soimaan välittömästi!

P. (Ei varmistettu)

Vau, huikeaa! Paljon onnea rohkeasta päätöksestä!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!! :)

Anniina/ (Ei varmistettu)

Hieno siirto - et tuu katumaan! Mä oon ollut yrittäjänä vajaat kymmenen vuotta, enkä vaihtais pois. Välillä on toki ollut tosi raskasta, mut niinä hetkinä oon miettinyt, että no millaistas elämä ois, jos oisin jäänyt sinne vakkariduuniin.. ja äkkiäkös olo helpottuu ja yrittäjänelämä taas maistuu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tällaiset kommentit ovat kyllä mannaa sielulle! <3

Ttu (Ei varmistettu)

Itse irtisanouduin toimistopäällikön työstä keväällä heitin urani katkolle. Jäin keikkatöiden varaan laivalla myyjänä ja nyt aloitan visualistin opinnot. Olen onnellisempi kuin vuosiin. Työt eivät ole säännöllisiä, mutta eipä haittaa. En ole enää jatkuvasti pingoittunut, näen ystäviäni ja minulla on aikaa elää. Olen varma, että teit oikean ratkaisun sinäkin!

Mimmu+ (Ei varmistettu)

Mahtista, onnea!! :)

Tuli mieleen, että taisit joskus luvata kirjoitella siitä, miten aloittelit friikkutoimittajan uraa ja miten tarjosit juttujasi lehtiin? Mahdoitkohan jo kirjoittaa tästä aiheesta jossakin vaiheessa?

Kiinnostaisi nimittäin kovasti, miten freelancer-toimittajan uralle ns. "päädytään" ja mistä oikein voi lähteä liikkeelle - tarjotaanko toimituksiin ihan valmiita juttuja, jopa kuvineen, vai enemmänkin aihioita/ideoita? Ja miten tuollaiset jutut sitten oikein hinnoitellaan?

Nyt sulla on tietysti jo niin paljon kontakteja ja verkostoja, että homma sujuu varmasti sukkelasti, mutta aloittelijan taival kiinnostaisi! :)

erjamoro (Ei varmistettu)

Onnea uuteen &lt;3

Kriselda
Kriselda

Onnea Julia!!! Ihan huikeeta ja ihanan esimerkillistä (kunpa tälläkin suunnalla olisi yhtän paljon munaa!)

Tsemppiä uusiin haasteisiin! <3

Nina L (Ei varmistettu)

Oikea liike. Myöhemmin kaduttaa kaikki ne jutut jotka jäivät tekemättä ja kokeilematta.
Onnea, rohkeutta ja menestystä!

Sunnysidejenni (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/sunny-side-0

Ohh! Tämä päättyi juuri niin kuin toivoinkin! Juttujasi fiilistelleenä: enemmän luettavaa sinun kynästäsi on voitto kaikille! &lt;3

Juliaihminen
Juliaihminen

<3 !!!

miffy (Ei varmistettu)

Moikka Julia,

Onnittelut rohkeasta päätöksestä! Olen itse myös ahdistavien pohdintojen äärellä: olen ollut uudessa (vakkari)työssäni nyt pian 5 kuukautta, ja heti tokana päivänä tiesin ettei paikka ole loppupeleissä minua varten, eli siis olen ihan väärässä paikassa.

Olen pikkuhiljaa päivitellyt CV:tä ja portfoliota ja koko ajan pitänyt silmät auki uusien paikkojen toivossa. En kuitenkaan haluaisi vaihtaa toiseen sopimattomaan työhön, ja vain aniharva työpaikkailmoitus saa minut innostumaan. Kamppailen myös ammatillisesti huonon itsetunnon kanssa ja olen ehkä jopa hieman masentunut tästä kaikesta. Olen alkanut vältellä töitä nykyisessä työssäni, ja olen vain ihan tyytyväinen jos flunssan takia saan pitää kolme sairaslomapäivää. Mietin jatkuvasti irtisanoutumista, mutta hyppy täysin tuntemattomaan (ja rahattomaan) elämään pelottaa. Kolmen kuukauden karenssin selviäisin kyllä, mutta ulkoapäin (kavereilta, sukulaisilta, yhteiskunnalta) tuleva paine käydä töissä on valtava. Minua myös huolettaa mahdolliset työttömyyskaudet CV:ssä, ja mitä jos uutta työtä ei sitten löydykään?

Olisin tosi kiitollinen jos ehtisit vastata mitä mieltä olet näin ulkopuolisena tilanteestani. Kiitos &lt;3

Juliaihminen
Juliaihminen

Moi miffy!

Uuuh! Tuo on niiin paha tilanne! Mä todella symppaan sua, mulla on moni läheinen ollut juurikin samassa tilanteessa, eli se ei ole millään lailla poikkeuksellinen. Työpaikan vaihtaminen on juurikin tuosta syystä niin perkeleellistä, kun joskus sitä vain saattaa tehdä virheen, eikä se virhe siitä muuksi muutu, vaikka kuinka yrittäisi muuttaa asennettaan tms.

Mitä mä tekisin, jos olisin sinä?

No, mä menisin luultavasti ainakin vähäksi aikaa hälläväliälandiaan. Silloin kun mun työni on vituttanut (ja niitähän hetkiä on kyllä uran varrelle mahtunut), ja olen ollut epämotivoitunut kaikkeen shaibulaan, olen vain alkanut ajatella: Minä vaihdan aikaani rahaksi. Tralllalllaaa! Työn ei tarvitse olla mielekästä, edes hauskaa, kyllä sitä vähän aikaa kestää. Mutta vain vähän!

Sitten olen laittanut itselleni jonkun määräajan: Kesäloman jälkeen, kolme kuukautta, vuosi..? Katsotaan, miten homma muuttuu, jos muuttuu. Usein se on kyllä muuttunut ja jotain kiinnostavaa on tullut tilalle. 

Musta on tosi hyvä, että olet laitellut CV:tä ja portfoliota kasaan, ne on selkeitä askelia seuraavaan suuntaan. Mä olen miettinyt paljon noita CV:n gappeja, mutta kyllä ne pystyy aina työhaastattelussa selittämään jotenkin. 

Kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista, mitä ihmisellä on, on mielenterveys. Jos työ aiheuttaa sen, että alkaa vihata arkeaan ja elämäänsä, niin se ei helvete sentään ole mielenterveyden romuttimisen arvoista. Olen seurannut vierestä, kun ystävän itsetunto on musertunut paskan ja epämotivoivan työpaikan tähden, enkä voi suositella jäämistä väärään mestaan kovin pitkäksi aikaa. Jos olet nyt hieman masentunut, niin en usko, että masennus ainakaan hellittää jäämällä kovinkaan pitkäksi aikaa.

Pystyisikkö asettamaan itsellesi jonkun ns deadinen? Tyyliin vaikka vuodenvaihde? Sitten olisit ollut melkein vuoden työssäsi, minkä jälkeen se ei näytä CV:ssäkään niin poukkolevalta. Sitten pystyisit asennoitumaan tuohon duuniisi niin kuin määräaikaiseen: Keräät rahaa, suunnittelet tulevaa, tiedät, että shaisse loppuu aikanaan? Hemmetti sentään, keväällä voi vaikka hakea johonkin uusiin opintoihin :)

Mikä muuten työssä eniten ärsyttää? Huono työyhteisä, konkreettisest tehtävät, väärät tavoitteet, millaiset jutut? Osaakko purkaa sitä sanoiksi?

Tollasissa tilanteissa täytyy muistaa, että vaihtoehtoja on aina.  Yksi on se, että voit jäädä opintovapaalle vuoden päästä siitä kun on aloittanut työssä (tein näin itse!) tai sitten ihan vain irtisanoutua. Ansiosidonnainen ei enää nykymaailmassa ole minkäänlainen häpeä, ihmiset irtisanoutuvat ja heitä irtisanotaan koko ajan. Vaikka olisit työttömänä vuodenkin, niin ihan hyvin senkin jälkeen saa duunia, ainakin ystävät ovat saaneet.

Mutta ymmärrän tuskasi ja haluan vain sanoa, ettet todellakaan ole yksin tuossa tilanteessa!

Paljon tsemppiä! <3

Kommentoi

Ladataan...