Vaatimukset syövät 30-vuotiasta kuin leipää

Juliaihminen

Ette ehkä ymmärrä, miten paljon sain lohtua kommenteista, jotka kirjoititte tähän mun kolmenkympin kriisiparahdukseen.

Ensinnäkin, en selvästikään ole näiden kelojen kanssa yksin. Moni muu saman ikäinen tai samassa elämäntilanteessa oleva tyyppi kelailee näitä juttuja. Siitä tulee lohdullinen olo, vaikken tietenkään toivo, että kukaan muu olisi samalla tavalla ahdistunut kuin itse olen.

Toiseksi, oli ihana lukea älykkäiden naisten kokemuksia siitä, miten kyllä nämä kriisit menevät myös ohi. Elämä vie mennessään ja kivoja asioita tapahtuu. Ennen kaikkea odotan tuota aikaa, jolloin ”lakkaa välittämästä, mitä muut ajattelee”. Se aika ei nimittäin todellakaan ole vielä täällä, vaikka kuinka haluaisin julistaa, että olen itsenäinen naikkelo, joka tekee mitä haluaa. Kuitenkin janoan muiden arvostusta, mikä on tietenkin täysin väärä lähtökohta tehdä vaikka jotain urasiirtoja tai ylipäänsä mitään päätöksiä elämässään.

Mietin myös, että monella vaikutti olevan tosi kiinnostavia juttuja meneillään (väikkäriä, urasiirtoja, matkoja) – ja silti samat kelat painoivat. Hulluutta!

En tietenkään pysty vertaamaan, millaista stressiä naiset ovat aiemmin kokeneet työelämässään, mutta musta tuntuu, että jotain kuumottavaa tämän hetken vaatimuksissa on:

Pitäisi olla dynaaminen ja vaihtaa työpaikasta toiseen, mutta toisaalta pitäisi mielellään olla CV:ssä pitkä pätkä jossain osoittamassa, että kyllä tämä kanttura osaa sitoutua työpaikkaansa.

Pitäisi olla monta kiinnostavaa projektia meneillään mutta pitäisi erikoistua yhteen asiaan, jotta voisi olla kunnon substanssiosaaja ja sen alan asiantuntija, oikea boss naakka.

Pitäisi siis olla generalisti mutta spesialisti.

Pitäisi tehdä hyvää uraa mutta sielun sopukoissa pitäisi kutkutella myös sellainen villi, boheemi puoli, jotta pystyisi työpaikan kahvipöydässä kertomaan siitä ajasta, kun soitteli Goalla bongorumpuja nuotion äärellä ja miten keskusteli matemaattisista yhtälöistä edesmenneen isoäitinsä kanssa ayahuasca-tripillään.

Pitäisi tosiaan pyrkiä sinne epämukavuusalueelle ja rakastaa jokaista hetkeä siellä.

Ja jotta voisi olla kunnon feministi, pitäisi edetä urallaan korkeisiin paikkoihin, sitten voisi nostaa ”muita siskoja” myös sinne korkeisiin paikkoihin (apua, mulla on joku angsti tuota sisko-sanaa kohtaan silloin, kun puhun jostakusta, joka ei ole mun sisko). Uralla nousua varten olisi ehkä vähän pakko tehdä pitkää työpäivää. Toisaalta pitäisi olla kotona hissutteleva ihana äiti-ihiminen, joka laittaa sen puhelimen pois, rauhoittuu ja keskittyy siihen hetkeen katselemaan, kun se lapsonen laittaa tikkuun renkaita.

Pitäisi pitää itsensä skarpin näköisenä, mutta ollakseen hyvä feministi ei saisi kuitenkaan meikata, jottei pidä yllä patriarkaattisia rakenteita.

Pitäisi olla viiltävän sarkastinen ja hauska sutkauttelija, mutta pitäisi muistaa etuoikeutettu asemansa eikä loukata muita. (Olen siis oikeasti sitä mieltä, että pitäisi aina muistaa etuoikeutettu asemansa eikä saisi loukata muita.)

Pitäisi ottaa elämä omiin käsiin mutta luottaa siihen, että elämä kantaa.

Pitäisi ehdottomasti olla miettimättä tällaisia juttuja ja nauttia elämästä ja kesästä mutta pitäisi vähän tehdä jotain 5-vuotissuunnitelmaa niin kuin tässä elettäisiin jossain Neuvostoliitossa. Sitä paitsi kesälomallahan ne aivot sitten freesaantuvat ja kolmessa viikossa sieltä tulee takaisin täysin uusi ihminen ideoita pullollaan.

Onneksi suurimman osan ajasta vietän niin sanotussa hälläväliälandiassa, ja olen ihan että whatta fockery, ei tässä kenenkään pitäisi tehdä yhtään mitään. Nyt nainen, ota itseäsi niskasta kiinni ja vähän relaa! (Mutta ole kuitenkin hillitty samalla.)

Okei, ränttäys loppuu nyt. Mä taidan olla vähäsen loman tarpeessa – pari viikkoa, niin meitsi lähtee Berliiniin viettämään boheemielämää (Roomasta 20-vuotiaana ostetun bongorummun tosin heitin taloyhtiön jätelavalle).

 

 

Millaisia oksymoroneja teillä on elämässänne?

(Oksymoron (tai oxymoron?) tarkoittaa näennäisesti ristiriidassa olevaa sanaparia. Esimerkiksi kerran pyysin ihmisiä ilmoittautumaan tilaisuuteen ”alustavasti sitovasti”. Sellaista!)

 

 

Lue ensimmäinen ränttäys:

Kolmenkympinkriisi on totisinta totta

 

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

   

 

 

Share

Kommentit

Riitumaria
Riitumaria

Aivan pakko vähän poiketa aiheesta ja sanoa, että aivan ihana tyyli sinulla näissä kuvissa :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanaa, kiitos! <3

Räyhälä
Räyhälä

Kiitos, sanallistit elämäni paradoksit (taas)!

Ja nauti lomasta ja ihanasta Berliinistä! Vähän harmittaa, ettemme varmaan saa sieltä tänne videota, jossa soitat bongorumpua, mutta kaikkea ei voi saada. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahaha, ehkä bongorummut kuuluu sitten siihen viidenkympin kriisiin! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitten vielä se, että kukaan ei oikeasti ole tuollainen ja nekin jotka jaksaa koittaa täyttää somen mielikuvitusmaailman vaatimukset saa lopulta lapsia tai burnoutin tai kuolee syöpään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei ni! Emmää tajua, mistä nämäkin vaatimukset on tunkeutuneet mun päähäni.

Ristiriitojen riita (Ei varmistettu)

Siis mä rakastan sun blogia. Ihana synninpäästö! Samoja kipuiluja täällä. Mä inhoan jo tota "epämukavuusalue" -sanaa, eikö vittu (anteeksi voimasana mutta tämä mun hetki vaatii tätä) elämässä ikinä saa olla mukavaa?

Omat ajatukset on nyt niin sekaisin kaikista paineista (Tee se gradu! Ole tehokas! Äkkiä nyt, ennen kuin työt alkaa! Ole läsnä lapsellesi! Vietä spesiaali-aikaa miehen kanssa! Rahahuoliin auttaa kun myyt kaikki tilpehöörisi FB-kirpparilla! Älä syö herkkuja jos meinaat mahtua vaatteisiisi! Pidä lapsi kurissa ravintolassa, ruokakaupassa ja missä ikinä liikutkin! Mut hei relaa vähän sit kans!), että tää kirjoitus tuli just sopivaan kohtaan.

Ja hei, erikseen kiitän noista sun talous-postauksista vielä! Hyvää juhannusta ja lomaa sulle Julia! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! <3 Joo! Pidä lapsi kurissa ja ole rento - se on kanssa YKS!

Ihanaa juhannusta sulle kanssa!

Meidän alalla (oon opettaja) nuo urakuviot on aivan äärettömän pirstaleisia ja nyt toisen lapsen kotiäitiaikojen jälkeen tuskailen taas sitä, että työelämään saa lähteä melkein nollasta. Jos onnistun saamaan yhdenkin lukuvuoden pestin, oon onnekas ja työpaikan vaihto on hyvin tod.näk. edessä taas vuoden päästä. Joskus mietin, että oon varmaan ihan äärettömän epäkunnianhimonen, kun en haluaisi edes ylentyä mihinkään esim. rehtorin tehtäviin, koska se työmäärä näännyttäisi alleen. Kun nää tavallisen riviopenkin tehtävät joskus meinaa sen jo tehdä. Mietinkin, että miten sitä voisi olla tarpeeksi kiinnostunut omasta urakehityksestään, mutta silti säästää voimavaroja muuhunkin? Miksi meillä Suomessa kovaa (ja riittävää) työtä on vasta sellainen, jossa väsyy?

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulla on monia opekavereita (ja isosisko), ja ihan superhankalaksi on kyllä opettajien työllistyminen tällä hetkellä tehty (puhumattakaan siitä sairaasta kesälomakuviosta). Opettajan duuni on kyllä niin tiukkaa, että siinä ei ole kyllä mitään epäkunnianhimoista, jos siitä pystyy selviytymään suht kunnialla ja on tyytyväinen itseensä. 

Erika Naakka
NUDE

What mihin mun komsu katos. Mutta siis mahtava ja osuva teksti taas kerran! Mut mikä on sanonta boss naakka? Mun pitäis varmaan tietää tää :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahah :D Se on semmonen sanonta, joka on tarttunut jostain mun käyttöön. Ilmeisesti Helsingin hipstereiden viljelemä. Oot siis trendien aallon harjalla, boss naakka!

Noora K. (Ei varmistettu) http://nooraandnoora.com

Unohtui laittaa The Obvious siihen edellisen postauksen kommenttiin: Tsemppiä! Sulle ja muille kolmenkympin kriisissä velloville. Se on ihan susipaskaa ja se epätoivo saa välillä ajattelemaan mitä hulluimpia juttuja. Esimerkiksi juuri tuollaisia "pitäisi"-juttuja.

Mun oma kriisi lähti paranemaan sinä päivänä, kun hiffasin, mitä haluan elämässä tehdä. MUTTA HUOM!!! Mitä haluan tehdä sellaisessa helposti hahmotettavassa tulevaisuudessa, en loppuelämäni ajan. Kuka nyt sellaista voi kolmekymppisenä tietää. Mutta just sellaisella kymmenen vuoden tähtäimellä. Ja sitten alkaa päästä just siihen, että huomaa, että hei, nyt mulla on suunnilleen, mitä halusin ja onhan tää nyt aika siistiä. Ja kun on tyytyväinen siihen, mitä on ja kokee, että tulevaisuudessa on sen ansiosta vaikka mitä kivaa ja mahdollista edessä, niin lakkaa kiinnostamasta, mitä muut ajattelevat. Kun tietää, mitä haluaa, niin keinot kyllä aina keksii edetä sitä kohti.Tietäminen on paljon vaikeampaa. Mutta siinäkään ei kannata yrittää haukata liian isoa palaa. Kukaan meistä ei tiedä, millainen maailma on 30 vuoden päästä ja mikä silloin kiinnostaa. Ja tässä oikeastaan tiivistyy paras vanhemmuusneuvo, jonka sain isältäni, joka pätee myös muuhun kuin vanhemmuuteen. Good enough is good enough.

"Pitäisi olla dynaaminen ja vaihtaa työpaikasta toiseen, mutta toisaalta pitäisi mielellään olla CV:ssä pitkä pätkä jossain osoittamassa, että kyllä tämä kanttura osaa sitoutua työpaikkaansa." --&gt; Ei vaan kannattaa vaihtaa silloin, kun tarjoutuu oikeanlainen tilaisuus, joka vie siihen suuntaan, johon haluaisi. Kun ei vaihda duunipaikkaa vain siksi, että "pitäisi" vaan siksi, että haluaisi, niin pysyy sekä tyytyväisempänä että saa automaattisesti sen pidemmänkin pätkän CV:hen.

Aloin keksiä vastineita näihin "pitäisi"-juttuihin, mutta sitten totesin, että eiköhän yksi riitä. Tajuat kyllä, enkä jaksa itse olla mikään keuliva matematiikkabongorumpu, joka on aina sinut itsensä kanssa ja jakaa viisauttaan nuoremmilleen. En tietenkään ole. Mutta oon tarpeeksi sinut. Ja kyllä säkin olet ja kaikki muutkin, jotka velloo kolmenkympin kriisissä, koska LUOJAN KIITOS se tosiaankin menee ohi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla kolmenkympin kriisi on muuttunut huomaamatta neljänkympin kriisiksi, mutta alan toisaalta hitaasti hyväksyä, että tulen olemaan aina ulkona kaikesta, mitä pidetään normaalina.

kriisistäkriisiin (Ei varmistettu)

Hei nyt on ihan pakko tulla kommentoimaan - löysin sun blogin muutama viikko sitten ja luin sen melkein kokonaan yhdeltä istumalta. Aattelin että onpa hauska ja älykäs ja raiteillaan oleva naisimmeinen ja ihailtava kaikella tavalla, ja jotenkin aattelin että samaa ikäluokkaa kuin minä. Mutta eissaakeli, säähä olet kymmenen vuotta NUOREMPI!
Nyt iski kriisin, nimittäin näin nelikymppisenä kun alkaa noi kelat pyöriä niin aikaa onkin laskennallisesti kymmenen vuotta vähemmän :O Päädyin silti aloittamaan vielä ihan uuden ammatin opiskelun, ja kauhulla odotan millä muilla tavoin ehdin vielä laittaa kaiken uusiksi ennen kuin vuoden päästä olen nelkkyt! Lasta en ole halunnut, mutta nythän tunne huutaa että "vielä ehtisit, kohta et enää, kelaa jos kuitenkin havahdut viiden vuoden päästä ihmiseksi joka todella olet, ja se ihminen olis halunnut lapsia". Wtf.
Ja mitä tapahtuu, kun viiskkyt lähestyy, ja sehän on siis seuraavaksi eli ihan kohta! Että koska nää ikäkriisit loppuu, nimimerkillä kysyn vaan?! Toivottavasti tää lohduttaa sinuu, vaikka minuu ei kun olet noin nuori ja noin raiteillas. Terkuin ja kiitoksin erinomaisesta blogista, uusi lukija ja fanisi Anna :)

Kommentoi