Valitsen nauraa

Juliaihminen

On tässä ehkä paistanut tekstin läpi, että aikamoista sekoilua on tämä vuoden ja yhdeksän kuukauden ukkelin kanssa operoiminen. Tällä hetkellä elämässä joutuu oikeastaan valitsemaan noin kymmenen kertaa päivässä, että pitäiskö nyt alkaa itkeä vai nauraa. 

Tässä viime päivien pikku episodeja.

Viime sunnuntaina vietettiin ihanan kummityttömme ristiäisiä Paavalinkirkossa. Me oltiin Tikin kanssa siellä edessä seisomassa ja Alppu ei sitten ihan käyttäytynyt kastetilaisuuden vaatimalla arvokkuudella.

Aluksi se tajusi, että kirkossa kaikuu upeasti. Sitä piti vähän testailla pienillä kiljahduksilla. Sitten se rimpuili itsensä irti Tikin sylistä ja lähti vaeltelemaan ympäri kirkkoa, ryömi muun muassa alttarin puolapuiden väleissä. Mä rukoilin paitsi Isä meidän -rukousta, myös sitä ettei missään olisi kynttilää, jonka Alppu onnistuisi kaatamaa ja sytyttämään kirkkoa roihuavaan liekkiin.

Jossain vaiheessa Alppu tajusi, että ne metalliset numerot, joilla laulettavaa virttä merkataan, roikkuu mukavan alhaalla. Se haki nollan ja kakkosen ja alkoi hakata niillä teräskaidetta hurmioissaan. "KLONK KLONK!" Siinä vaiheessa mietin, että rutto vai kolera: Annanko sen hakata niillä numeroilla vai otanko sen syliin, jolloin se alkaa ulvoa eläimellisesti (vähän kuin kristilliseen kirkkoon kuuluisi edelleen sellaiset vanhan testamentin uhrimeiningit). Annoin hakata. Luonnollisesti toisten kummien lapsi, joka on suurinpiirtein Alpun ikäinen, seisoi herttaisen hiljaa koko toimituksen ja ihaili vauvaa. 

Onneksi mä sain lukea tilaisuudessa raamatunkohdan, joka tuli aika lailla tarpeeseen. 

"Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: 'Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.'"

Sitten valitsin nauraa, koska se tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Voin kertoa, että sen oppii kerralla, että iltakylvyn jälkeen ammeesta irrotetaan tulppa. On nimittäin hieman ärsyttävää vaihtaa puhdas yöpaita ja uusi vaippa sen jälkeen, kun molemmat (eritoten vaippa) ovat imeneet itseensä noin kolme litraa vettä.

Mutta silloinkin voi valita nauraa. (Ja toki vähän kiroilla sisäisesti.)

Kuten mun Insta Storyn seuraajat tietävät, yksi Alpun lempitavoista on aina sisään tullessaan pukea jalkaansa kengät, usein eri paria ja usein vääriin jalkoihin. Usein tämä on ihan ok, mutta tuossa yhtenä päivänä Tiki oli imuroinut ja pessyt lattiat, kun taas Alppu oli kävellyt mudassa. Muta oli kuivunut kenkiin, ja kun Alppu sitten tepasteli ympäri asuntoa noin kolme sekuntia ennen kuin me huomattiin tämä, koko kämppä oli törkyä täynnä.

Valittiin nauraa.

Pakko myöntää, että aamut ovat mulle aivan sairaan hankalia. Mä olen niin iltaihminen kuin voi olla, ja aamuisin kaipaisin enemmän kuin mitään muuta, rauhaa, hiljaisuutta ja yksinoloa. On kuvaavaa, että koko lukioajan kävin aina hakemassa keittiöstä aamupuuron ja menin syömään sitä omaan huoneeseeni. Muu perhe hyväksyi tämän, koska ne eivät halunneet kohdata mun aamuraivoa: "MIKSI PITÄÄ MÄSSYTTÄÄ SITÄ PUUROA!?"

No, ei voi enää paljon vedellä aamupuuroja suljettujen ovien takana. Olen suht hyvin pitänyt kuitenkin hermoni, mutta niinä aamuina kun Alppu on piilottanut sen kengät pinnasänkynsä alle, en ole enää vain pystynyt.

Olen valinnut itkeä.

Mutta sanoisin, että yhdeksän kertaa kymmenestä mä valitsen nauraa. Silloin kun Alppu on piilottanut vasaran kenkälaatikkoon ja laatikon kaappiin (ja minä etsin vasaraa kolme viikkoa), kun Alppu kihertää ilkikurisesti ja keksii miten lusikasta rakennetaan katapultti puurolle, kun se juoksee uimahallissa suihkuilta hallin puolelle ja mä saan sen viime hetkellä ennen allasta kiinni (onneksi pyyhe päällä!), kun se ei suostu ottamaan PIPPISTÄ (eli lippistä) pois edes suihkussa tai nukkumaan mennessään, kun se illalla jo yöpuvussaan laittaa kengät jalkaan ja menee seisomaan ulko-ovelle ja huutelee: "Viida! (Frida) Eiiino!" 

Kaikissa näissä tapauksissa mä valitsen nauraa, koska no, onhan se nyt aivan sairaan huvittavaa.

 

Lue myös:

Blast from the past: asioita, joita en hyväksyisi keltään muulta

Odotapa vain, pian se on vielä ihanampi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Kommentit

Emmipia (Ei varmistettu)

Kuulostaa niin tutulta!

Mulla on Alpun kanssa samanikäinen tyttö, ja kyllähän tuommonen lapso ehtii kummasti koettelemaan sekä nauruhermoja ettö ihan vaan hermojakin.. Mutta valitsen itsekin nauraa, lähes aina. Antiaamuihmisenä tunnistan kyllä tuonkin hetken, kun vain joutuu vähän itkeä tirauttamaan saadakseen taas itsensä ja lapsensa räntäsateen läpi päikkyyn. Voimia sulle näihin aamuihin!

Niin ja kiitos muutenkin ihan loistavasta blogista, todella samaistuttavia hetkiä ja tunteita kuvaat täällä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin :D

Ja kiitos superkivoista kehuista! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin julmetusti kuin blogiasi ja tyyliäsi sekä älykkyyttäsi ihailenkin, on "pakko" ärsyyntyä (eikä aivan vähänkään) tuosta ettette tosissaan vieneet lasta ulos möykkäämään ainutlaatuisesta kastetilaisuudesta?? Sen laadun närkästyjätäti olen ettei alttarilla kiipeily ja sieltä tavaroiden nouto leluiksi olis naurattanut pätkääkään vaan raivostuttanut ankarasti. Kuten uskon ketuttaneen aikaa montaa muutakin ko.tilaisuudessa, alkaen vaikkapa juhlan päähenkilön vanhemmista ja kasteen suorittaneesta papista. Huolimatta siitä kuinka muuta mahdollisesti vakuuttelivat. Tuntuu vaikealta mahtavien kirjoitustesi perusteella uskoa kuinka lyhytnäköisesti ja ajattelemattomasti toimitte. Ajattelitko itsekkäästi että no tästäpä saakin hassunhauskaa matskua blogiin??

Lottu (Ei varmistettu)

Olipas ilkeämielinen kommentti. Paha päivää vaan sinullekin. Blogeissa saa kärjistää asioita ja valita mitä kertoo, en usko hetkeäkään että Julia ei olisi ollut tilanteen tasalla.

Tunnistan fariseuksen (Ei varmistettu)

Raamatun kohdan perusteella voisi sanoa, että Jeesus olisi kyllä Julian puolella tässä asiassa :D

Mätkitään pyhällä (Ei varmistettu)

No tuon näpsäkän kommentin voikin sitten esittää aina, kun lapsi tai joku muu käytöstavaton häiritsee joillekin todella merkityksellistä tapahtumaa. Ollaan kaikki hengellisiä ja vedetään Jeesus kehiin. Sehän se on Raamatun tarkoitus. :D

P.s. Eikös kommentissa suurimmilta osin puhuttu bloggaajasta superlatiivein, tätä yhtä erikoista juttua lukuunottamatta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän, että sua häiritsee, että meidän lapsi elämöi kirkossa. Suhtaudun varauksella siihen, että ihminen alkaa kertoa, mitä toiset tuntevat (etenkin tilanteissa, joissa ei itse ole ollut läsnä tai tunne kyseisiä ihmisiä). Tietenkin me yritettiin estää lasta ja tietenkin me pyydettiin tuhat kertaa ystäviltämme anteeksi. Mutta me oltiin tosiaan kummit, ja kastetilaisuudessa kummien kuuluu seistä siellä edessä, joten ei voitu lähteä viemään lasta muualle.

Mun omaan ja tämän blogin arvomaailmaan kuuluu todella vahvasti se, että muiden äitiyttä ei tuomita. 

Tuo viimeinen lause oli varmaankin tarkoitettu ilkeäksi loukkaukseksi, ja onnistui siinä oikein hyvin.

piia_ (Ei varmistettu)

Nyt tulee kakkajuttu. Pari päivää sitten lapseni (joka juuri oppi kävelemään ja on siitä kevyesti innoissaan) kakki potan viereen, teki sen jälkeen kahdet pissat eteisen lattialle ja astui toki lammikoihin paikalta liuetessaan. Hetken nieleskelin dramaattisesti ja mietin, vaivunko syvään toimintakyvyttömyyteen ja itsesääliin, mutta ryhdistäydyin, kaivoin kännykän, otin kuvan ja lähetin miehelleni. Kun saa nauraa tilanteille jonkun kanssa, helpottaa kummasti. Niinpä vaan sen jälkeen sain tehokkaasti siivottua sotkut, ja kukapa ei haluaisi saada tuollaisia kuvaviestejä töihin, kysyn vaan! Yksin ei kyllä aina jaksa naurattaa.

Ja tuohon yllä esitettyyn kritiikkiin: noita tilanteita nyt vaan tulee lasten kanssa aina. Uskon, että kun lapset ovat juhliin tervetulleita, heiltä myös suvaitaan lapsenomaista käytöstä. Alle 2-vuotiaalle on aika tiukka suoritus seistä kirkossa seipään nielleenä, mutta kun tuommoisiin tilaisuuksiin pääsee mukaan, niin pikkuhiljaa sitä oppii olemaan ja tuskin enää ripille päästessä tekee mieli soittaa virsinumeroilla ja pelleillä ehtoollisleivällä. (Tai vaikka tekisikin mieli, niin se jäisi todennäköisesti ajatuksen tasolle.)

Juliaihminen
Juliaihminen

Haaaa! Kakkajutut, ai että, ne mä unohdin täysin listata! Tai ehkä olisi hävytöntä alkaa kertoa Alpun kakkajuttuja julkisesti, kun se on kuitenkin suht tunnistettavana täällä, mutta hahahaha, niille on kyllä valittu nauraa noin 17 000 kertaa :D Toi on niin hyvä pointti, että tossa kohdassa voi vaipua itsesääliin tai sitten nimenomaan kaivaa puhelimen ja laittaa siitä kuvan miekkoselle tai muulle perheelle. Asiat muuttuu nimenomaan vitseiksi silloin, kun ne saa jakaa jonkun kanssa <3

Ja kiitos vielä kannustuksesta. :) Mä toivon syvästi, että Alppunen ei enää ripillä kalisuttele virsinumeroilla kirkossa, ei edes ehtoollisviinin jälkeen. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo jonkun kommentti lapsen möykkäämisestä oli ilkeästi kirjoitettu. Minä en halua arvostella saati tuomita kenenkään äitiyttä, mutta yleisellä tasolla lasten käyttäytyminen - tai pikemminkin vanhempien tapa kaitsea lapsiaan - hää- ja kastejuhlissa on kyllä mielestäni mielenkiintoinen keskustelunaihe.

Me emme kutsuneet häihimme lapsivieraita, ja osittain asiaan vaikutti se, etten halunnut mahdollisesti juoksentelevien, kiljahtelevien tai itkevien lasten "pilaavan" vihkitilaisuutta. En, vaikka kiljahtelija olisi ollut oma kummipoikani. Olen ollut kastejuhlassa, jossa papin puheesta ei kuullut mitään lapsivieraan äänekkyydestä johtuen, ja se harmitti - ehkä vielä enemmän kastetun lapsen vanhempien kuin meidän vieraiden puolesta. Olen myös ollut häissä, joissa itkevä lapsi vietiin kirkkosalin ulkopuolelle nopeasti rauhoittumaan niin, ettei itku ehtinyt "pilata" mitään. Avainasemassa onkin vanhempien toiminta.

Ymmärrän, että teidän ystäviä ja muuta ristiäisväkeä tuo tilanne ei välttämättä aidosti haitannut ollenkaan. Oikeasti, meitä on moneen junaan, ja joillakin on pipo löysemmällä kuin toisilla :D Sekin on varmasti totta, ettei sieltä kummin paikalta oikein mahtanut asialle mitään.

Haluaisin kuitenkin vielä puuttua tuohon kommenttiin, jossa sanottiin, että tuskin kukaan enää ripille päästessä tekee vastaavaa. Ei tietenkään tee, mutta eihän tässä olekaan kyse siitä, etteikö iän myötä opittaisi. Kyse on taaperoikäisistä ja siitä, että kun heiltä itseltään ei voi edellyttää itsehillintää, niin vanhemmat kuitenkin olisivat huomaavaisia ja yrittäisivät hillitä heitä. Eli kun tiedossa jo lähtökohtaisesti on, ettei kaksivuotias tule seisomaan siellä kirkossa seipään nielleenä, niin varauduttaisiin ja reagoitaisiin siihen.

Jos vaikka papin ainutkertaiset sanat vihkitilaisuudessa jäävät kuulematta lapsen kiljahtelun takia, niin ei hääparia lohduta se, että ripille päästessään se lapsi ei enää kiljahtele. Heidän kohdallaan se tärkeä hetki oli ja meni.

Ja vielä tästä: "Uskon, että kun lapset ovat juhliin tervetulleita, heiltä myös suvaitaan lapsenomaista käytöstä." Varmasti näin. Uskon kuitenkin myös, että kun lapset ovat juhliin tervetulleita, niin kutsujat toivovat vanhemmilta myös tilannetajua ja tarvittaessa tilanteeseen puuttumista. Ja vaikka riehakas meno ei haittaisi kutsujia, niin joitakin toisia vieraita se saattaa sitten kuitenkin siinä tilanteessa rasittaa ja aiheuttaa kotimatkalla jupinaa. Eiväthän nämä todellakaan maailman isoimpia asioita ole, mutta toki pienten lasten vanhemmilta toivoo tiettyä pelisilmää, jos se suinkin on mahdollista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe ja täytyy myötää, että salaa toivon, ettei omalle kohdalle sattuisi samanlaista tärkeän hetken "pilaamista". Toisaalta kuitenkin mietin, että miksi yhdele hetkelle täytyy antaa niin suuri symbolinen merkitys. Eikö juhlan kuitenkin varsinaisesti tee vasta seremonian jälkeen oleva tilaisuus? Tietenkin mahdollinen videointi tms. taltiointi voi kärsiä ylimääräisestä möykästä, mutta ehkä omalta osaltani toivon, ettei varsinainen h-hetki kuitenkaan saa liian suurta merkitystä verrattuna juhlittavan tapahtuman syvempään merkitykseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi, ainakin omalla kohdallani vihkihetkellä ON suuri symbolinen merkitys :) Jos ei olisi, ehkä en olisi mennyt naimisiin ollenkaan. Minulle ja varmasti monille muillekin siis on tärkeää myös se itse virallinen osuus eikä vain seremonian jälkeinen tilaisuus. Siinähän me lupasimme tahtoa kuolemaan asti ja siinä mielessä se todella oli se syvällinen h-hetki sanan jokaisessa merkityksessä. Juhlatilaisuudessa vihkimisen jälkeen taas joku lapsen kiljahtelu ei olisi haitannut ollenkaan niin paljon, jos ollenkaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Asiallinen kommentti aiheesta, kiitos!

Joo, nämä on mun mielestä tosi kontekstisidonnaisia juttuja. Vaikkapa tuolla ristiäisissä lapsemme käytös ei aidosti häirinnyt. Luultavasti hänestä ei kuulunut yhtään niin paha ääni kuin minusta tuntui. Jos homma olisi lähtenyt ihan infernaaliseksi, niin kyllä jompikumpi olisi vieny lapsen ulos kirkosta.

Ymmärrän  myös täysin, jos lasta ei esim kutsuta häihin. Omatkin hääni olivat lapsettomat (tosin budjetti- ja tila syistä), ja olen menossa juuri parin viikon päästä taas lapsettomien häihin (ja uskon että niistä tulee mahtavat juhlat). Tietenkään toisen vihkihetkeä ei saa pilata huutamisella, tosin silloin kun itse menin naimisiin, niin en usko että olisin huomannut vaikka joku olisi sytyttänyt itsensä tuleen. Olin vain niin keskittynyt siihen hetkeen :D 

Itse pyrin julkisissa tiloissa siihen, että lapsi häiritsee mahdollisimman vähän. Tyyliin jos se alla huutaa ratikassa, mä teen kaikki mahdolliset pelletemput, että lapsi hiljenisi. Toisaalta joskus oon vaan niin väsynyt, että kyvyt ei riitä kovin pitkälle.

Omalla kohdalla olen huomannut, että äitiys on tehnyt musta älyttömästi empaattisemman. Mun on vaikea tuomita muita vanhempia, kun tiedän, mitä joku tilanne voi olla. Toki on hetkiä, jolloin muiden vanhempien käytös on ärsyttänyt. Kuten kerran kauppakeskuksessa, kun leikkipaikalla yhden 4-vuotiaan pojan äiti antoi lapsensa töniä ja lyödä itseään pienempää Alppua yhä uudestaan ja selasi vain apaattisena puhelintaan. Tosin näytti myös siltä, että tällä äidillä oli muutenkin lapsensa kanssa vähän raskasta, joten en sitten lopulta jaksanutkaan paheksua niin paljon.

Tietenkin vanhemmasta ovat erilaisia samalla tavalla kuin kaikki ihmiset. Jotkut ovat kohteliaampaa kuin toiset.

Lopulta itse vältän tuomitsemassa muita siksi, että oma elämä on näin paljon mukavampaa, en niinkään siksi, että olisin joku Jeesus :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, ehkä minäkään en olisi vaivautunut kirjoittamaan tuota kommenttia, jos olisin äiti ja tietäisin nahoissani, kuinka (useimmat) vanhemmat oikeasti kyllä tekevät näissä tilanteissa kaikkensa. Tajuan kyllä sen olevan niin, mutta en niin omakohtaisesti, etten olisi jaksanut vähän jupista. Kiva kuitenkin, jos lapsettomatkin saavat kommentoida jotain näihin aiheisiin :) Lapselliset voivat sitten suodattaa ja varmasti suodattavatkin niistä mielipiteistä painoarvon sen mukaisesti :D

piia_ (Ei varmistettu)

Olen täysin samaa mieltä, että tietenkin häiritsevään käytökseen pitää puuttua. On kuitenkin eri asia, onnistuuko siinä. Itse arvostan sitä, että näen vanhempien kiinnittävän asiaan huomiota ja yrittävän hillitä lastaan. Esimerkiksi häissä kirkosta on helppo poistua (ellei ole itse menossa naimisiin), mutta kun on itse tärkeässä roolissa juhlassa eikä lapselle ole paikalla hoitajaa, pitää ehkä valita pienempi paha, ja jokainen täyspäinen vanhempi varmasti pyrkii tilanteessa parhaaseen ratkaisuun. Jos selän takana jupinaa miettii, niin voi olla varma, että joku jupisee aina, teit niin tai näin.
Koen, että Suomessa odotetaan jo tosi pieniltä lapsilta vähän liian asiallista käytöstä ja kaikenlainen ilakointi koetaan häiritseväksi. Pidän tosi tärkeänä, ettei lapsia suljeta metelöinnin pelossa ulkopuolelle, vaikka lapsettomat häät ymmärränkin. Taapero vasta opettelee olemaan, ja vaikka olen itsekin hikoillut juhlissa yrittäessäni hillitä lapseni hihkumista, olen kuullut jälkeenpäin, miten oli mukavaa, kun lapset toivat jäykkään tilaisuuteen elämää. Meitä on moneen junaan, mutta toivoisin kaikkien yrittävän noina hetkinä muistaa, ettei lapsi toimi aina niin kuin toivoisi. Toimisikin!

Ps. Olen muuten ollut ristiäisissä, jossa papin sanat peitti alleen juhlakalun oma huuto, eheh.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista lukea tämän postauksen kommentteja, millaista painoarvoa esim. tietylle hetkelle häissä tai ristiäisissä annetaan. Menimme mieheni kanssa naimisiin ennen kuin meillä oli lapsia, mutta halusimme silti kutsua juhlavieraiksi ystävämme lapsineen, koska useamman kohdalla olisi ollut hyvin vaikeaa järjestää juhliin tulo ilman lasta. Meidät vihittiin maistraatissa muutaman todistajan läsnäollessa, seremonia oli hyvin lyhyt ja koruton. Juhlat olivat juuri sellaiset kuin olimme halunneetkin, välittömät ja iloiset, joihin vieraiden lapset toivat omat ihanat mausteensa, sekä naurun ja leikin että "parhaimpiin" mahdollisiin hetkiin sattuneiden raivareiden myötä. Meille jäi tosi mukava fiilis siitä, että vieraat olivat paikalla koko perheen voimin meidän liittoamme juhlistamassa. :) Ymmärrän myös, jos joku haluaa valita toisin häitä järjestäessä, eikä kutsua lapsia ollenkaan. Sen sijaan ristiäisiltä ja nimiäisiltä voi mielestäni odottaakin lasten ääniä ja lasten ehdoilla toimista, ja jos lasten tuottamat äänet rasittavat vieraita (kuten saattaa olla vaikka hyvinkin iäkkäiden isoisovanhempien tapauksessa) vieraat ovat kuitenkin tällaisten juhlien kohdalla tietoisia tilanteen luonteesta etukäteen, ja tekevät omat ratkaisunsa tähän varautumisen ja osallistumisensa suhteen oman jaksamisensa puitteissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Saako tälläista kysyä? Rohkenen kysyä, koska olet blogissasi tuonut esille monia muitakin hyvin henkilökohtaisia asioita kuten synnytyksesi ja parisuhteesi. Omassa kuplassani kaikenlainen uskonnollisuus ja uskonnollinen aktiivisuus, esim. kirkkohäät tai lapsen kastaminen ja ylipäätään kirkkoon kuuluminen on äärimmäisen harvinaista. Olisi superkiinnostavaa, jos avaisit suhdettasi uskoon, uskontoon ja kirkkoon.

Kiitos mahtavasta blogista!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ehdottomasti saa kysyä! Ja onhan mulla jos jonkinmoinen suhde kirkkoon ja uskontoon.

Ehkä mä pystyisin kirjoittamaan tästä järkevän postauksen. Musta tuntuu, että usko ja etenkin ev lut kirkko ovat supertulenarkoja juttuja, ja siinä voi saada tosi helposti hihhulin leiman, jonka jälkeen kaikki puheet katsotaan hihhuloinniksi :D

Olisi myös kiinnostava kirjoittaa arkkipiispanvaaleista (siellä on feministi Heli Inkinen ehdolla!) mutta nämä ovat kaikki aiheita, joissa vähän miettii, että hyppäänkö bussin alle vaiko en. Mutta mä mietin asiaa, ihanaa kun kysyit ja että olet kiinnostunut!

 

Naurava Kulkuri (Ei varmistettu)

Heippa! Kiitos aivan loistavasta blogista. Sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka onnelliseksi kirjoituksesi saavat minut, hah!

Muakin kiinnostaisi kirjoituksesi/ajatuksesi uskosta ja uskonnosta. En usko, että lukijasi leimaisivat sinua minkään tason hihhuliksi, sen verran älykästä porukkaa näyttäis olevan ruudun toisella puolella. :)

Asiasta ihmisten kanssa lähiaikoina juteltuani olen huomannut kuinka avoimin mielin suurin osa itseasiassa suhtautuu uskosta puhumiseen. Monen kohalla asia ei todellakaan ole kovin mustavalkoinen, osa ei ole koskaan uhrannut ajatusta asian ajattelemiseen ja osa on todella syvässä suhteessa Isän kanssa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Terveisiä Pohjois-Pohjanmaalta! :) Täältä löytyy jos jonkinlaista herätysliikettä, ja monella nuorella aikuisella näiden jäljiltä tosi tulehtunut suhde kristinuskoon. Uskon ehdottomuus on saanut perheissä suhteita niin pahasti tulehtuneille umpisolmuille, että vaikka sukupolvet vaihtuvat, ei asioita vain saada korjattua, mikä on todella surullista. Itsekin olen käynyt näitä asioita terapiassa läpi, kun perhe hyväksyy vain tietyllä tavalla käyttäytyvät sukulaiset ja sulkee loput ulos piiristään. Näistä tekijöistä huolimatta, tai juuri niiden takia, kuulen mielelläni myös positiivisia kokemuksia uskosta ja uskonnosta. Keskutelussa on vain hyvä pitää mielessä puolin ja toisin, että kokemuksia on todella monenlaisia ja samantyyppisetkin asiat koetaan hyvin eri tavoin. Odotan kyllä mielenkiinnolla, lähdetkö aukaisemaan suhdettasi kirkkoon. Sinä jos joku osaat varmasti kirjoittaa aiheesta rakentavasti.

nimetön (Ei varmistettu)

Täällä kans yksi, joka mielellään lukisi postauksen usko/uskonto/kirkko -aiheesta :) Kommenteissa heräisi varmasti hyvin mielenkiintoista keskustelua. Ja niinkuin joku tässä jo mainitsikin edellä, varmasti lukijat osaavat olla leimaamatta sinua mitenkään negatiivisessa mielessä. Se on vain äärimmäisen mielenkiintoista, kun ihmiset avautuvat omista mielipiteistään ja aatteistaan. Erityisesti kun sen tekee fiksusti ja tyylillä, niinkuin sinä teet. Silloin ei voi kuin ihailla ja kunnioittaa, vaikka olisikin itse erimieltä asioista.

Tiia... (Ei varmistettu)

Jepjep. Lisää tuohon vielä liikaa tilaa ja pari metsästysspanielia, mieluiten cockerspanielia. Ja vaikka yksi isopi koira, joka opettelee niiden esimerkillä. Niin joinain aamuina rukoilet, että ne löytämäsi 2/50 kenkää olisivat a.suht ehjiä ja b.eri jalkoihin tarkoitetut. Itse en ehkä enää jaksa niinkään itkeä siitä, ovatko samaa paria tmv;D

(Noutamaan taipuvaisen) Koiran voi tosin nameilla palkaten opettaa tuomaan niitä jonnekin kuskattuja tavaroita takaisin. Lasten kanssa kuulemma ei ole niin hyväksyttävää;D Jännä homma...

Itsekään en ehkä toivoisi kirkossa lasten juoksevan ja huutavan kesken toimituksen. Oli sitten kyseessä häät tai hautajaiset. Muutoin ehkä kannattaa järjestää "lapselliset" tilaisuudet jossain muualla. Esim ristiäiset kotona, seurakuntatalolla, tmv. Lasten kuuluminen/kuulumattomuus tilaisuuteen lienee eniten kiinni siitä/niistä juhlittavista/surtavista ihmisistä. Eikä siihen ole tarpeeen kenelläkään muulla ottaa henkilökohtaaista kantaa...

Kommentoi