Vastasyntyneen vapaa kasvatus

Juliaihminen

Sitä on elänyt 28 vuotta sellaista live and let live -elämää, ettei kamalasti määräile muiden ihmisten tekemisiä tai olemisia. Sitten kotiin muuttaa otus, jonka elämää täytyy määräillä. Se tuntuu tosi omituiselta!

Mun tekee edelleen mieli kysyä tuolta: "No kun sä nyt siinä silmät kiinni vähän väniset ja ähiset, niin haluaisitko sä vielä jatkaa unia vai nostanko mää nyt sut siitä ja mennään katsomaan yhdessä vaippa?" Ja sitten taas tajuan, että mun pitää tehdä päätös sen puolesta. (Ette muuten usko, miten paljon me Tikin kanssa yritettiin kysellä tuolta, mikä olisi kiva nimi sen mielestä. Vastuu painaa, ai ai!)

Välillä mietin, mitä tapahtuisi, jos antaisin tuon olla just niin kuin se haluaa, eli lopettaisin prosessit heti, mikäli se korottaa ääntä ja ilmaisee, että tämä tapahtumasarja ei miellytä. Tämä tapahtuisi:

- Sen vaippa olisi täynnä jöötiä, koska vaihtoprosessin aikana nousee yleensä melko kova jöö.

- Kylvyssä ei käytäisi. Pois sellaiset pinnallisen maailman kotkotukset!

- Se viuhtoisi käsillään niin mielivaltaisesti, että se ei pystyisi syömään ollenkaan, koska kädet vain tunkisivat koko ajan tielle. (On muuten superhauskan näköistä, kun se järkyttyy käsiensä olemassaolosta. "Miksi nämä kädet häiritsevät minun elämääni?! Mistä ne tähän tunkeutuvat, nuo saastaiset ulokkeet?!")

- Se olisi mun sylissä herra tietää kuinka pitkään. Ehkä 20-vuotiaaksi? Tämä kyllä häiritsisi sen sosiaalista elämää ja mahdollisten tyttö- tai poikaystävien hankkimista. Minkä teet, his heart belongs to mommy.

Mutta mutta, sitten kun vaippa on vaihdettu tai kädet on siirretty ruokatoimituksen edestä pois, ja vauvan itku lakkaa nopeasti ja totaalisesti ihan vain mun omien toimenpiteiden johdosta... olo on huikea. Tein oikean päätöksen!

Se hyvä puoli tuossa ystävässä on, että se ei itke turhaan eikä pitkään. Kun asia on hoidossa, väninä loppuu seinään, mikä tekee tästä kanssakäymisestä fanttastisen yksinkertaista. Oikeastaan nyt, kun on kolme viikkoa hengaillut tällaisen simpleton-otuksen kanssa, sitä melkein toivoisi ystäviltään samanlaista suoraviivaisuutta:

Kelatkaa, ei enää selän takana shaiban puhumista tai typeriin väärinkäsityksiin perustuvia pitkiä riitoja. Sen sijaan helppo Äääääääähhhhhh-raivohuuto ja naaman väänteleminen, jos kaverin seurassa joku alkaa kinnata kiinni. Sitten tilanne selvitetään, huuto lakkaa ja kaikki on taas kunnossa.

 

entä te: Mitkä on teidän vauvojen inhokkeja?

 

 

Share

Kommentit

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Lilyä selaillessa eksyin tänne ja hei, meillä taitaa olla aika samanikäiset vauvat! Niin tutuilta tuntuvat ainakin tuo yöllinen ähinä ja väninä (miten noin pienestä voi lähteäkään noin iso ääni!), hormonihuuruiset itkut (edelleen, neljän viikon jälkeenkin!), eka, jännittävä kaupunkireissu (ja huomenna ekat lounastrefft kahvilassa, apua!) sekä se tunne, kun saa syödä ensimmäiset sushit kahdeksaan kuukauteen (meidän poika syntyi reilun kuukauden etuajassa...). Meillä tämä on toinen vauva - ja silti kaikki on niin uutta, outoa ja ihmeellistä!

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi, niinpä onkin! Sulla on ihana blogi, alankin seurata sitä heti :) 

Ja kaikki mitä listasit: AMEN TO THAT!!

chaura
Misplaced

Voi ei miten ihana nukkumiskori!! (Vaimikätuonimion). Voi ei miten ihana mobile! Voi ei miten ihanat lakanat!  Voi ei miten ihana vauva! Hankin nuo kaikki ja alan elää varjoelämää Juliakakkosena!! (Ehkä muutan nimenikin Juliaksi?) :D 

Sori. Kotona makaaminen ei tee mulle hyvää. Mut ihan tosissaan, mistä tuollaisia mobileita (vaimitensetaivutetaan) saa? :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi vitsit! Kiitos ihan superihanasta kommentista!!! <3 <3

Mä olen jotenkin missannut sun blogin, mutta lisäsin sen heti lukulistalle, vaikuttaa tosi kivalta :)

Ja hei, tilasin tuon (vähän naurettavan kalliin) mobilen Finnish Deisgn Shopista täältä, se on Flenstedin. Mietin pitkään värikkäiden kuumailmapallojen ja mustavalkoisten lampaiden välillä ja nyt olen tyytyväinen, että päädyin värillisiin, vaikka aluksi ajattelin, että mustavalkoinen olisi tyylikkäämpi (mutta veikkaan, että vauva tykkää enemmän väreistä).

chaura
Misplaced

Mä itse asiassa löysin sun blogin kans tässä aika loppumetreillä, jotain yksittäisiä postauksia luin aikaisemmin ennenkuin hoksasin lisätä sut lukulistalle. :D

Kiitti linkistä! Me ihastuttiin Miehen kanssa siihen atomiin, mutta hinta pikkuisen kiristää.. Täytyy vielä harkita. Niin ihania mobileja! (Apua mä  en todella osaa taivuttaa tuota sanaa :D)

Luulen että vauvalle on alkuun aika sama - luulin kans ennen että värit on paras juttu, kunnes luin jostain että myös selkeät mustavalkoiset kuviot on pienelle vauvalle helppo hahmottaa, joten molempi parempi :)

Hei Beibi

KYLPEMINEN. Voi hitto sentään sitä huutoa! Ihan ekalla kerralla kun vietiin Beibi kotona kylpyyn, se nautiskeli silmät kiinni ja me oltiin silleen että tämähän on ihanaa. No, sen jälkeen sama on toistunut muistaakseni tasan kerran. Muilla kerroilla Beibi alkaa huutaa joko heti kun varpaat koskettavat vettä tai sitten, kun vedessä on lilluttu 10-20 sekuntia. En ymmärrä, mikä siinä on, mutta ajattelin ensi kerralla kokeilla vähän suosituksia viileämpää vettä, jos "ääääääääääää" tarkoittaakin "kuumaaaaaa".

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaha :D Tuttua! Meiän vaavi näyttää joltain dramaattiselta oopperalaulajalta, joka tulkitsee kovasti. Sen hengitys kiihtyy, ja se nostaa kädet pystyyn isoon kaareen sormet harallaan ja tuijottaa hurjistuneella "miten tällaista voi tapahtua minulle" -katseella meitä. Se on aivan uskomattoman huvittavan näköistä.

Hei Beibi

Huvittavan näköistä, mutta kaikuvassa kylppärissä alkaa aika äkkiä kaivata kuulosuojaimia. :D  Mutta hei, tuo pari astetta viileämpi vesi taisi toimia! Tosin käytiin myös pyllypesulla ennen kylpyä, joten siinä ehkä tuli muistutus vauvalle, että vesi on ihan ok. Mutta siis kylpyvesi oli pari pykälää viileämpää kuin se mittarin hymynaama, ja kappas! Edettiin rauhallisesti ja juttelin leppoisasti Beibille koko ajan, ja sehän tykkäsi siitä. :) Koko kylvetys meni ilman huutoa ja itkua, vaikka lilluttelin vauvaa vedessä niin pitkään että sain varmasti kaikki poimut ja korvantauksetkin pestyä. Kylvyn jälkeen meillä oli niin hyväntuulinen ja onnellisen näköinen vauva, että taidan kokeilla tuota veden lämpötilaa toistekin. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Aika jännä homma!! Mä oon aina jotenkin ajatellut, että nimenomaan lämmin on ihmisen mielestä ihanaa. Mutta tuo on tosi kiinnostavaa! 

Meillä on edelleen niin, että ensimmäinen 20 sekuntia ollaan järkytyksen vallassa, minkä jälkeen tuo ottaa semmosen elämään tyytyväisen ilmeen naamalleen ja antaa palaa (paitsi aina välillä järkytys + käsieleet otetaan käyttöön).

Kuinka usein te muuten kylvette? Me ollaan pyritty että noin kaksi kertaa viikossa. Mutta voisi sitä ehkä useamminkin nyt, kun tuon iho ei enää kuoriudu + se on alkanut pulautella enemmän, niin niitä ihopoimuja olisi kiva päästä pesemään useammin.

Hei Beibi

Viime aikoina ollaan kylvetty vain noin kerran viikossa (osittain just tuon huutokonsertin takia), mutta ehkä se pari kertaa viikossa olis hyvä tavoite. Beibin unet vaan menee usein niin, että kylpyaikaan poloinen on jo niin väsynyt, että kylpy jää välistä ja mennäänkin suoraan syömään ja nukkumaan. Tuo tyyppi on niin hankalasti ennakoitavissa, että vaikka näyttäis että nyt se on virkeä ja hyväntuulinen, niin minuutin päästä tunnelma onkin jo ihan toinen. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mistä oot hankkinu ton ihanan korisängyn, missä vaavi uinailee?

Juliaihminen
Juliaihminen

No onpa kuule kiva kun kysyit, niin pääsen vähän lesoilemaan :)

Se on mun mamman äidin hankkima korisänky, jossa mun mamma on nukkunut 1930-luvulla, minkä jälkeen kaikki meidän suvun vauvat ovat nukkuneet siinä. Eli historia siinä vain havisee! Ehkä jonain päivänä mun pojan lapsi vielä nukkuu siinä, saapi nähdä!

Mutta siis, kiitos kehuista <3

Kommentoi