Verotietokateus - miksen mää tienaa noin paljon?!

Ladataan...
Juliaihminen

Aaaargh! Tänään kun luin Hesaria, mulle iski kamala verotietokateus. Miksen mä saa verojen jälkeen kuussa 51 000 euroa niin kuin Töysän apteekkari Elina Järvenpää?! Pitkin päivää katselin kaikenlaisten muiden alojen ihmisten verotietoja. Kateus vain syveni. Miksi mä olen valinnut itselleni tällaisen kurjan humanisti-yhteiskuntatieteilijän osan?! On hyvin todennäköistä, etten tule koskaan tienaamaan erityisen hyvin. En välttämättä edes pääse koskaan yli keskipalkan, (joka on yksityisillä aloilla 3503 euroa). 

Jotta pääsisin riivaavasta kateuden karkelosta eroon, mun piti puhutella itesäni kuin vanha kunnon Hannes Hynönen konsanaan

"Julia", mä sanoin itselleni. "Mitä sä sitten tekisit niillä rahoilla, jos tienaisit 50 000 euroa kuussa?"

Ensinnäkin. Tilaisin meille kotisiivoojan, joka kävisi joka viikko. Ostaisin pelkästään suomalaisten pienten laadukkaiden merkkien aikuisten ja lasten vaatteita. Matkustaisin ykkösluokassa lentokoneessa (tämä on yksi mun suurimpia unelmia: matkustaa jonain päivänä ykkösluokassa!). Ostaisin pelkästään luomuruokaa. Joisin yli 15 euron viinejä. Kävisin hierojalla joka viikko. Ajaisin talvisin pelkästään taksilla. (Kesäisin edelleen pyörällä.)

Ja toiseksi, tämä on perustavanlaatuisempaa: Tuntisin olevani turvassa. Jos mä tai Tiki menetettäisiin työmme, jos jompikumpi loukkaantuisi, jos Alpulle kävisi jotain. Jos me ei saadakaan eläkettä Suomen valtiolta vanhoina, niin sitten elintaso olisi kuitenkin suojattu.

"Julia", mä puhuttelin itseäni jälleen. (Omalla nimelläni, totta kai. Joka muuten lausutaan kahdella uu:lla, vaikka kirjoitetaan yhdellä. Jostain syystä edes mun parhaat ystävät eivät ole sisäistäneet tätä seikkaa.) "Nuo asiat, mitä toivot, ovat jo nyt saavutettavissa."

Ja tottahan se on. Jos mä haluaisin tosi tosi paljon, voisin matkustaa jo nyt Thaimaahan ykkösluokassa. Sitten ei olisi ehkä rahaa syödä siellä Thaimaassa, mutta kuitenkin. Ja olisi mulla kotisiivoojaan varaa sitten, kun menen töihin. (Ja luultavasti silloin aionkin sellaisen tilata.) Ja kyllä mulla on kohtuullisen turvallinen olo, koska vaikka voin menettää työni, niin mulla on aina koulutus ja talentti (fy fan mikä sana, mutta tästä Unna Lehtipuu puhui ihan järkevästi lauantaihesarissa).

Mä olen todella todella etuoikeutettu, koska mulla on mahdollisuus tehdä näitä valintoja. Mä valitsen olla vähän pihi ja laittaa rahaa säästöön. Mun elämä ei ole kädestä suuhun -meinikiä. 

Jostain syystä vertaan itseäni vain mua paremmin tienaaviin. "Se johtuu siitä, että sitä ajattelee olevansa jotenkin poikkeuksellisen etevä ihminen ja siksi ärsyttää, jos omasta mielestä itseään tyhmemmät tienaavat enemmän", mun ystäväni Alina analysoi. Hehehe, se on oikeassa. (Enkä siis tarkoita, että tuo apteekkari olisi mua typerämpi, hell no!) Mutta on paljon paljon ihmisiä, jotka saavat mua vähemmän. Niihin ei vain tee mieli vertailla itseään, tietenkään.

"Jullu", vaihdoin jo vähän tuttavallisempaan sävyyn. "Jos tienaisit 50 000 kuussa, niin sun elämä olisi aika erilaista. Saattaisit olla hilppasen stressantuneempi kuin nyt. Sulla olisi kamalasti velvoitteita. Ei sulla olisi aikaa käydä hierojalla joka viikko. Olisit ihan eri ihminen. Etkä sä halua olla eri ihminen."

Se on totta.

"Ja Julia hyvä", vaihdoin taas virallisempaan, vähän sellaiseen tätimäiseen rekisteriin. "Jos saisit määrättömästi rahaa, niin sitten elämästä saattaisi kadota ponnistelun tarve, ja se saattaisi tehdä olon merkityksettömäksi, jopa onnettomaksi. Olet kuitenkin semmonen pieni suorittaja-hiiri pohjimmiltasi, myönnä pois."

Voi olla. Ja on oikeastaan aika mukava huomata, että vaikka saisin paljon paljon rahhoo, niin en muuttaisi elämässäni kamalasti mitään. En luultavasti muuttaisi mihinkään, koska rakastan meiän kotia. Jatkaisin työn tekemistä, koska tykkään siitä tosi paljon. (Joskin tekisin sitä ehkä vähän vähemmän, koska tykkään myös tosi paljon laiskottelusta.) Jatkaisin saman miekkelin kanssa, hengaisin samojen ystävien kanssa. Ehkä tarjoaisin niille useammin lounaan. Tai sitten musta tulisi pihi mulkku, käpertyisin itseeni ja mun sielu kuivuisi kokoon. Kuka tietää.

Tämän skitsofreenisen vuoropuhelun jälkeen sain jonkinlaisen mielenrauhan. 

Joskin kyllä mä vielä vähän jäin nurisemaan itselleni, että olisi se kiva saada vähän lisää rahaa! Ahne kun olen.

 

Kuva: Jos mulla tosi paljon rahaa, ostaisin joka viikko tuoreita kukkia kotiin.

 

 

Mitäs te tekisitte, jos tienaisitte 50 000 euroa kuussa? Muuttuisiko elämänne?

 

 

Ps. Jos haluatte todellista itselleen puhuttelua, niin lukekaapa täältä, miten Hannes Hynönen on puhutellut itseään. <3

 

 

Share

Kommentit

S.g
Sara G

Kotisiivojaa ja ykkösluokka <3 Melkein ainoita asioita mistä unelmoin. Eli vastaan myös ne! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt olen pettynyt sinuun. Itse olen lakimies, tienaan about keskituloisen verran ja mieheni opiskelee. Herään lähes joka yö kylmässä hiessä sydämen hakkaamiseen koska olen vastuussa ihmisten elämästä, tai vaikka sairaanhoitajan koko elämänsä säästöillään ostamasta talosta. Todellakin lopettaisin työni jos voittaisin Lotossa ihan koska eliniänodotteeni nousisi siitä paljon. Ei ole kyse siitä haluaisiko kolmion sijaan kartanon.

Juliaihminen
Juliaihminen

Huh! Jännää, kun en koskaan ajattele, että totta tosiaan, lakimiehellä saattaa olla hilppasen stressiä siitä vastuun määrästä, minkä duuni tuo. Sivusta seuraajana vain ajattelee, että "ne on niitä jotka tienaa hyvin ja näyttää tyylikkäissä jakkupuvuissaan". (Eli siis pohjatiedot perustuvat Ally McBealiin.) Toimittajana en kauhean usein herää öisin mokien pelkoon (no joskus tietty), mutta ne mokat eivät (tavallisesti) tuhoa kenenkään elämää tai ole hengenvaarallisia (vrt lääkäri). 

Pointti siis: en koskaan ajattele muiden duunien huonoja puolia, vaan näen vain ne hyvät.

Saman kokenut (Ei varmistettu)

Nyt täytyy kyllä kommentoida, että alkuperäisen kommentin kirjoittaja taitaa olla töissä pienessä asianajotoimistossa, jossa hommaa on paljon ja palkka on pieni. Itsekin aloitin lakimiehenä aa-toimistossa, mutta vaihdoin hetken työnkuvaa kauhisteltuani julkiselle puolelle. Palkka nousi heti ja on noussut kuuden vuoden sisällä tasaisesti sinne 5000 euron tuntumaan, pyöräilen farkuissa töihin (pidän tätä merkittävänä työsuhde-etuna) ja työt ovat useimmiten kivoja (joskus toki tylsiä), haastavia, mutta eivät mahdottomia. En heräile hikisenä öisin kuin muutaman kerran vuodessa. Eli sinä ahdistunut lakimies, Suomessa on monta mukavaa virastoa ja ministeriötä, vaihda työpaikkaa!

marjapilami
Nørrebro Summers

:D Sun jutut on parhaita, ei mulla muuta! Ja palkkaisin jonkun pesemään lattiat.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, kiitos <3 No, sulla on niin törkeen ihana koti, että sieltä nyt en ainaskaan muuttais!

Ee (Ei varmistettu)

Jo vain muuttuisi! Ensinnäkin irtisanoutuisin töistä ja palaisin yliopistolle tekemään väitöskirjaa jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta. (Olisihan se lystiä, jos olisi todella kiinnostunut töistään, tosin nykyistä työyhteisöä tulisi ikävä). Sitten myisin tämän kompromissikodin ja ostaisin unelmieni asunnon vaikkapa Krunasta.

Eli päivittäisin ihan kivan työni ja kotini tosi kivoihin :) Ja varmasti meillä alkaisi käydä siivoja ja kaikki muutkin unelmoimasi asiat toteuttaisin. Sekä palkkaisin pt:n kiskomaan minut aamutreenihin 3 kertaa viikossa.

Olisinko onnellisempi? Luulisinpa niin. Eniten luultavasti siihen, että hulppeat kuukausitulot toisivat tällaiselle suorittaja-murehtijallekin rohkeutta toteuttaa unelmiaan eikä aina olla niin hitsin järkevä. En sitten tiedä, tulisiko siitä pikkaisen irrallinen olo, kun valinnanmahdollisuuksia olisi niin paljon.

Juliaihminen
Juliaihminen

Personal trainer olisi kyllä ihan huippu. Mmmm.  Joo, kyllä mustakin tuntuu, että vähän lisää massia lisäisi kyllä tyytyväisyyttä elämään, vaikka olen nyt aika lailla onnellinen elämässäni. 

Inkki (Ei varmistettu)

50 000 euroa kuussa on ihan absurdi ajatus. Jo 5000 euroa kuussa, tai edes 50 000 euroa vuodessa on aika absurdeja. Mut mä oon valinnut oman urani, ja siinä valinnassa tiennyt, ettei tässä mitään ökyrikkauksia tavoitella. En mä näe mitään syytä, miksi tarvisin niin paljon rahaa. Jos siihen keskipalkkaan yltäis joskus, ois ihan kiva. Tai ees liepeille. Sit mä perustaisin perheen. Mut ehkä mä teen sen ennen sitä, vähän köyhempänä ja turvattomampana sit vaan, ja jatkaisin sinne keskiluokkaan ponnistelua.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, kyä se niin vaan on, että itse on oman uransa valinnut. Ja voi toki valita uudestaankin, mikään ei estä vaihtamasta alaa. Onnellisuus koostuu niin monista jutuista, ja raha on siinä vain yksi osuus. Näin voi siis sanoa, jos on ihan ok-palkkaisissa hommissa. Kellekään megapienituloiselle en menisi hurskastelemaan mitään "raha ei tuo onnea", koska kyllä semmonen luotto tulevaisuuteen tuo. Nyt on ollut tosi hyviä köyhyydestä kertovia juttuja hesarissa, ja ne ovat antaneet hyvää perspektiiviä aina, kun saastainen kateus nostaa päätään :)

Mutta joo, kyllä sen lapson voi hankkia, vaikkei olisi keskipalkkaa ja autoa. Lapsi on halpaa lystiä! (Sanoo hän 9 kk kokemuksella. Suattaapi hommat vielä muuttua.)

Jeba
Tuuliajolla

Mä olen köyhyysrajan alapuolella oman palkkani kanssa, enkä koskaan tule ammatissani tienaamaan huimia summia. Työ on fyysisesti raskasta ja joskus jopa henkisestikin. En koskaan ajattele työtä " raha edellä " vaikka ehkä joskus pitäisi. Tärkeintä mun mielestä on se, että työssä viihtyy, se tuntuu omalta ja hyvältä ja se on palkitsevaa. Laitan joka kk rahaa säästöön, koska tottakai raha tuo turvaa. Myös näin pieni palkkaisessa työssä säästäminen onnistuu, täytyy vain ajatella kuinka sen tekee.

Mutta.

Jos saisin joka kk tuollaisen summan, niin varmasti en asuisi tässä kodissa ja tekisin arjesta hivenen mukavampaa pienillä jutuilla. :)

Elvi (Ei varmistettu)

Tää on niin mielenkiintoinen aihe! Nykyisenä opiskelijana ajattelen, että sitten kun on hyvät ja vakituiset tulot niin tilaan ruokaostokset kotiin, enkä asioi ruokakaupoissa (mitä vihaan). Jep jep, tää tosiaan on suurin haave toteuttaa "sitten ku on isot tulot", siis palvelu joka maksaa tietääkseni ehkä 5-20€, tai jotain sellasta. Pieni pihi sielu on ehkä luettavissa rivien välistä :D Toki koen realistiseksi ostaa asunnon lähivuosina ja yleensä jos ostan vaatteen niin ostan laadukkaan (ja siten hintavamman), mutta toi ruuan kotiinkuljetus tuntuu porvareiden ylellisyydeltä, minkä haluan!! :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Fiilaan sua niin paljon :)

Mulla meni tovi vakiduunin aloittamisen jälkeen, että päästin irti siitä opiskelijabudjetista. Edelleen sniiduilen jonkun verran, mutta semmonen pahin kalapuikko + nuudeli -kausi on ohi.

Ja kyllä, ruuan kotiin tilaaminen (Alepan kauppakassi) on just semmosta arjen luksusta, josta mielellään maksaa välillä. Olen myös harkinnut Anton & Antonin ruokakassin tilaamista, muutama kaveri on sanonut, että ruokalasku jopa pienenee, kun joku muu on suunnitellut järkevät reseptit.

Mutta mulle se kyllä sopii, että on aina se "seuraava pieni haave" (kuten kotisiivooja), jota kohti tähdätään :)

(Ja juu, tiedostan ehdottomasti koko ajan etuoikeutetun asemani.)

 

paulahelena
ALUAP

Me tilataan cittarin nettikaupasta ruokaa (lapsiperhe, ei autoa, lähimpään kauppaan kilsa) ja se on kyllä mahtava arjen helpottaja. Just jotkut maidot ja riisipaketit voi ostaa kerran kuussa ja samalla haalia siihen muutakin tarpeellista mukaan. Toimituskulut on normisti kympin, yli 140€ ostoksissa ilmaset. Optimoimalla tilauksen se siis ei maksa yhtään enempää kuin kauppareissu (ja muovikassit saa kaupanpäälle) + säästää aikaa. Toki sit käydään pikkukaupassa lisäks tilausten välillä mut todellakin suosittelen isompiin ostoksiin!

Minnea
Minnean muruja

Hauskasti kirjoitettu :) Tuli hyvä mieli! Kyllähän sitä varmaan kaikenlaista parannusta tuolla summalla elämään saisi. Mutta tosiaan semmosessa duunissa, jossa 50 000 euroa kuussa tienaa, saattaa olla myös melko paljon vastuuta ja stressiä, En tiedä, ottaisinko rahat ja stressin(tai työuumumuksen), vai pienen palkkani, ja stressittömämmän elämän...

Juliaihminen
Juliaihminen

Sepä just! Mun pointti oli nimenomaan, että tulot olisi 50 000/kk, ei esim lottovoitto. 

..vaikka molemmat tuntuvat yhtä todennäköisiltä.

Mutta joo, kyllä sitä aika semmosta itse valitsemaansa elämää sitten lopulta viettää (eli hyvää). Oon kuitenkin kohtalainen ressaaja, niin aivokirurgin työ ei olisi mulle. Paitsi jos sitä vois tehdä jossain huumeissa. Mut ei mun tekis mieli sit kuiteskaan alkaa narkkaan sen takia. Elämä on valintoja.

Kommentoi

Ladataan...