Vietin kesäkuun puistossa

Juliaihminen

Vielä huhti-toukokuussa taivastelin, miten eksoottista on viedä lapsi puistoon leikkimään, kun kaikki nämä vuodet on aina kävellyt puistojen ohi katsellen hymyillen siellä kirmaavia lapsosia. (Olen yrittänyt kuitenkin katsoa lapsia melko lyhyillä vilkaisuilla, koska mulle on iskostunut omituinen pelko, että jos kyylään lapsia liian pitkään, joku epäilee, että suunnittelen lapsenryöstyöä. "Tuossa kulkee tuollainen lapseton nainen, joka ilmeisestikin haluaa kidnapata lapsen itselleen." Onneksi en sentään ole mies, sitten olisi vielä kaikki pedariepäilyt siinä lisänä.)

Joka tapauksessa. Nyt nämä tällaiset eksoottisuuden tuulet ovat kadonneet. Kuvioihin on astunut puistoarki. Puistossa on käyty sateella, auringon paisteessa ja kylmässä viimassa. Lapsi on puettu aina oikein, mut on puettu melko usein väärin. Olen palellut ja kastunut. 

Yksi kesäkuun ihanimpia päiviä oli se lauantai, jolloin ensin tavattiin Mirjan ja Tamssin kanssa Hakaniemen torikahveilla ja suunnattiin siitä Tapanilaan viettämään aikuisen ihmisen kesäpäivää Mirjan vanhempien takapihalle. Ostettiin norjalaista villilohta ja uusia perunoita, käytiin mun suosikkikahvila Rönttösrouvassa etukäteisjälkiruualla ja istuttiin pitkään pihalla nautiskellen kesästä.

Toisten vanhempien luona käyminen on älyttömän kiehtovaa. On niin hauska nähdä, millä lailla vanhemmat ovat sisustaneet, onko kaverin lapsuuden tai nuoruuden valokuvia esillä, mitä kirjoja nämä tyypit lukevat, millaisesta kodista tämä minun ystäväni on ponnistanut tähän maailmaan. Jos kaveri on joskus saanut hymypatsaan, niin silloin mun epäilykseni kyllä heräävät.

Ja sitten yleensä 50 - 60-vuotiaiden ihmisten kodit ovat huomattavasti mukavampia, paremmin varusteltuja, tilavampia ja kaikin puolin aikuisempia kuin oma koti. Siksi niissä hengaaminen on taivaallista. (Lisäksi niiden jääkaapeista löytyy aina jotain Suomi 100 -viiniä, jota voi sitten vähän siemailla.)

Juhannusaattona olin ihanissa häissä, sen sijaan juhannuspäivänä päädyin vain löllymään kotona, vaikka kaikenlaista ilottelua olisi ollut tarjolla. Mentiin käymään Vallilan McDonaldsissa ja mä tein karvaan virheen: olin ajatellut ottaa tapani mukaan McFlörrin, mutta sitten mainos viekoitteli ottamaan mut semmosen Sunday Deluxen, joka oli täyttä paskaa, ja sitä en voi suositella edes vihamiehilleni. Miksi joku laittaisi vanilijajäätelöön mansikkahilloa ja jotain ylijäämäerästä rouhittuja keksinmurusia, jotka oikeastaan kuuluisivat roska-astiaan? Täysin perverssiä!

En enää koskaan aio poikeat totutuista tavoista, sen tämä ikävä pettymys opetti minulle. Rutiinit kunniaan!

Vietin myös aikaani Turussa valmistautuen 30-vuotissyntymäpäiviini muun muassa juoksemalla voimani tunnossa äbän kanssa 10 kilsaa, hakemalla postista 10 litraa sponsoriviiniä ja Orklan varastohallilta 40 Jacky makupalavanukasta. Näistä enemmän myöhemmin.

Se on vielä sanottava, että junan leikkivaunussa matkustaminen oman 1-vuotiaan ja noin 17 muun lapsen kanssa niin, että junan patteri on täysillä ja itse on pienessä darudessa viikonlopun kestäneiden juhlien jäljiltä, ei ole mun tapani "elää täyttä elämää". Mutta joskus sitä joutuu elämään sellaista elämää, joka muistuttaa löystynyttä, nuhjuuntunutta ilmapallon nahkaa. Eli epätäyttä. Onneksi Turun junamatka kestää vain kaksi tuntia. 

Vietin myös Marian baby showereita. Ei ole aidon vaippakakun voittanutta! (Tai no, kyllä mulle tulee pari kivempaa juttua mieleen. Kuten vaikka ööö kalja, mutta sitä ei luonnollisestikaan voi antaa naiselle, jonka laskettu aika on vasta elokuussa.)

Välillä yhdistin puiston ja pikniköimisen toisiinsa. Alppu juoksenteli ympäriinsä ja minä istuskelin viltillä herkkujen kanssa. Tällä kertaa ei onneksi ollut puistossa muita lapsia, koska joudun aina pelkäämään, että Alppu vetää niitä pataan ja sitten joudun vastuuseen.

Lapsen on paras leikkiä puistossa yksin, olen tuumannut. Ehkäpä alamme käydä puistossa vain keskellä yötä, jolloin siellä tuskin on muita. Paitsi ehkä niitä lapsenryöstäjiä. (Toki siis puistossa voi käydä tuttujen lasten kanssa. Silloin selviää vain pienellä selittelyllä, kun Alppu on ottanut jonkun toisen ihmisen lelun ja lyönyt sitä sillä.)

Kävin vihdoin myös testaamassa kuuluisan Helsingin Altaan. Se oli fanttastinen. Saunottiin työkavereiden kanssa tuntitolkulla yksityissaunassa. Tunnelmaa jollain tasolla latisti se, että saunan valtavan ikkunan edestä ramppasi koko ajan rakennusmiehiä, ja välillä ne rakennusmiehet kävivät myös toimittamassa jotain askareitaan suihkutiloissa. Huomasin kuitenkin, että mua ei enää hirveästi kiinnostele, jos joku sattuu näkemään munt alasti. Onko tämä nyt sitä vanhuuden tuomaa itsevarmuutta vai silkkaa välinpitämättömyyttä? Luultavasti jälkimmäistä.

Altaalle aion mennä kuitenkin pulikoimaan jatkossakin. 

Mitäs muuta? Alppu se vain koko ajan oppii kävelemään paremmin, syö koko ajan omatoimisemmin ja kertoo ihanasti mielipiteitään hokemalla: "Äiti-täiti. Äiti. Täiti. Äiti-täiti." Myös kirjan lukeminen on astunut tekemisen repertuaariin. 

Lisäksi sillä on tapana nykyään vähän joikata itselleen sellaista unilaulua. Mun oli pakko nauhoittaa sitä yksi päivä ja laittaa se sähköpostilla Tikille, kun se on vain niin uskomattoman herttaisen kuuloista pikku musisointia. 

Alppu ei myöskään haluaisi viettää elämäänsä enää sisätiloissa. Aina sisällä se laittaa pipon tai hatun päähän ja roudaa kenkänsä ja takkinsa mulle. "Olen valmis poistumaan." Kenties hänen mielestään vain ulkona voi elää täyttä elämää?

No mutta! Kesäkuu oli mitä mainioin kuukausi. Tein aika paljon töitä, mutta nautin myös huomattavan paljon elämästäni. Kesä on ilman muuta ihmisen parasta aikaa, siis sitä täyttä elämää.

 

 

Lue myös tämän vuoden aiemmat kuulumiset:

Tammikuu ja vauvavuoden viimeiset hetket: 11 kuukauden ikäinen vauva

Helmikuussa Alppunen harjoitteli kiipeilyä: 12 kuukauden ikäinen lapsoenen

Maaliskuussa Alppu opetteli halaamaan:  lapsi 1 v 1kk

Huhtikuu toi kuhmuja: lapsi 1v 2 kk

Toukokuu oli miltei täysin berberoksesta: lapsi 1 v 3 kk

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Kommentit

Ihana.

Niin samaa mieltä monesta.

Itse kuulun noihin 50 - 60 -vuotiaisiin, joiden koti on aikuisempi (allekirjoitan) ja kotini liki yhtä ihanasti sisustettu kuin tuo kaverisi äidin (?) koti (vaikka itse sanonkin), mutta valitettavasti mulla ei ole sitä 100-vuotis juhlaviiniä jääkaapissa eikä tuollaista jäätävän isoa pionikimppua pöydällä! Ja sun blogisi on noussut viimeisen vuoden aikana mun TOP kolmoseen, joten jatka samaan malliin :).

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo! Miten imartelevaa, ihan huippua lukea tällainen kommentti.

No just näin, viis-kuuskymppisillä on heittämällä kauneimmat ja tyylikkäimmät kodit. Onneksi se on vielä edessäpäin, eli on jotain mitä odotella <3

Kommentoi