Vinkit Thaimaa- road trippiin vaavelin kanssa

Ladataan...
Juliaihminen

Onko mitään parempaa matkustamisen muotoa kuin road trippailu? Milloin ihminen voisi tuntea itsensä vapaammaksi kuin hiukset hulmuten (ilmastoinnoin voimasta, sillä ikkunoita ei vauvojen takia avattu), country-musiikin soidessa (joskin kuulokkeista, sillä nukkuvaa beeboa ei herätetä) ja vehreiden maisemien ja kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtuessa (joskaan kaikkia niitä ei ehtinyt katsoa, kun välillä piti laulaa hiljaisella äänellä kirkuvan vauvan korvaan epätoivosta ääni soperrellen Minä olen pikkupoika posteljoon)? Mä rakastan-rakastan road trippejä, ja nyt tiedän, automatkailu onnistuu myös Aasiassa. Ja myös vauvan kanssa.

Chiang Maissa tarpeeksi hengattuamme lähdimme Pohjois-Thaimaan road tripille. Mae Hong Son Loop on kuuluisa reitti, jonka varrella on upeat maisemat, paljon pysähdyspaikkoja, muutama hieman isompi kaupunki, jossa yöpyä sekä hiton paljon korvat lukkoon laittavia mäkiä ja mutkia. Esimerkiksi Pain ja Chiang Main välillä on 672 mutkaa, ja siksi Paissa myydäänkin T-paitoja- joissa lukee rinnan kohdalla: "672 curves." Ha ha.

Onneksi tiet ovat tosi hyvässä kunnossa, ja vaikka muutamia hasardeja ohitustilanteita nähtiinkin, ajaminen oli melko helppoa. Joskin meillä koko matkan toimi kuskina Pasi, joka tykkää ajamisesta ja ajaakin todella hyvin. Meillä oli jälleen semmonen sääntö (tätä toteutan aina ulkomaisilla road tripeillä), että jos vauhdin määrä alkaa pelottaa, siitä saa huomauttaa kuskille ilman, että kuski saa suuttua. Kyse on kuitenkin omasta (ja nyt myös bebbon) hengestä. No, ei tarvinnut huomauttaa Pasille kertaakaan.

Me vuokrattiin reteästi sellainen 12-paikkainen minibussi. Loppuhinnaksi bensoineen ja krumeluureineen tuli alle 600 e viikolta (teen myöhemmin tarkat laskelmat ja kerron ne teille täällä blogissa). Otettiin vauvoille turvaistuimet (sai harmi kyllä vain naama menosuuntaan päin). Oli erittäin messevää matkustaa niin, että mulla ja Alpulla oli oma penkkirivi käytössä. 

Yritettiin matkata aina vauvojen päikkäreiden aikaan, eli lähteä kympiltä, syödä lounas yhdeltä ja sitten kahdesta neljään vielä jatkaa. Ajoa kertyi yhteen päivään maksimissaan viitisen tuntia, yleensä vähemmän. Useimpina päivinä päikkäritaktiikka onnistui, mutta muutaman kerran beebelit olivat hereillä. Ja kun toinen alkoi itkeä, niin alkoi toinenkin. (Yleensä Alppu toimi kuoronjohtajana, that's my boy!) Kun Tikin ystävä oli ollut 1980-luvulla Aasiassa rauhanturvaajien viihdytysjoukoissa, niin nyt minä ja Niina oltiin myös todellinen viihdytysjoukko itsekin. Onneksi leluvarannot olivat mukana. Parhaimmat kiksit vauvelot saivat tyhjästä kaakaotrippipurkista ja pillistä, rapisevasta vesipullosta ja sellaisen hippilaukun (sorruin kuitenkin) hapsuista. (Jotka olivat varmasti täynnä kaiken maailman torjunta-aineita ja ydinjätettä, mutta kun huuto kävi tarpeeksi infernaaliseksi, annoin vauvan imeskellä niitä antaumuksellisesti.)

Välillä elettiin myös reunalla pahemman kerran ja otettiin beebot istuimistaan irti ja imetykseen. Jotenkin sitä vain turvallisuusstandardit laskevat ulkomailla. Toisaalta tuolla maksiminopeudet olivat jotain 60 kislaa tunnissa, yleensä vähemmänkin. En toki sano, etteikö jotain olisi voinut silti käydä. Nyt ei onneksi käynyt. 

Meidän road tripin kohteet olen kertonut jo täällä, mutta ajattelin vielä postailla erikseen Mae Sariangista, Mae Hong Sonista ja Paista, sillä ne olivat todella symppiksiä paikkoja.

Huomioi Thaimaassa autoa vuokratessa:

Vasemmanpuoleinen liikenne. Jos ei halua vaihdella vaihteita vasurilla, kannattaa ottaa automaattivaihteinen auto (meillä ei ollut)

Vaaditaan kansainvälinen ajokortti. Sen saa tilattua Autoliiton sivujen kautta ja se maksaa 25 e.

Me oltiin tilattu navigaattori, muttei saatu sellaista. Maps.me on kuitenkin tosi hyvä ja kevyt puhelimen karttasovellus, jonka offline-karttojen avulla voi suunnistaa autolla ja jalan. (Käytetään sitä täällä kaikkialla, myös kaupungeissa.)

Thaimaalaista radiota on kiva kuunnella, mutta jos haluaa muuta musaa, esimerkiksi Willie Nelsonin On The Road Againin (klassikko!), niin kannattaa ottaa vanha kunnon cd-levy messiin.

 

Missä päin maailmaa olette itse road trippailleet? Vinkatkaa joku ihana reitti, niin minä tyttö laitan sen mun matkustuslistalle!

 

Kuvassa: Ylimmässä kuvassa pyrin poseeraamaan tyttökalenterimaisesti meidän perheauton edessä. Jotenkin tuo vaavo roikkumassa ei suoranaisesti ole omiaan bringing sexy backissa

 

Thukkasten Thaimaa-kuukausi:

Kuukauden reittisuunnitelma: Ensin pohjoiseen road tripille, sitten etelään rantalomalle

Helsingistä Bangkokiin: 10 tunnin lento vauvan kanssa

Vauva saapuu Bangkokiin

Yllätys Chiang Maissa

Iltabasaarien ilot

 

 

 

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Me käväistiin viime vuonna pyörähtämässä Etelä-Afrikassa, 3 viikon road trip ja ajokilometrejä PAUTTIARALLAA (argh) 3500 km. Johannesburgista auto ja erinäisten mutkien kautta sitten Kapkaupungista lento takaisin. Yllättävän siisti maa, tosin ei käyty isoissa kaupungeissa eikä slummeissa (koska henkikulta on kallis). Enimmäkseen kruisailtiin kansallispuistosta toiseen. 

(Henkilö)auton vuokra ei muistaakseni ollut kuin sen kuutisensataa euroa (plus tietty bensat) koko kolmelle viikolle.

EllaGusGus

Mä niin haaveilen Etelä-Afrikan road tripista! Oon nyt tavannut useamman reissaajan, jotka ovat siellä ajelleet, ja kuulostaa niin mahtavalta! Eli eiköhän Julia suunnata sinne porukalla :D

Vau, kuulostaa ihanalta reissulta! Mä rakastan myös road trippejä ja oon siitä onnellisessa asemassa, että asun Vietnamissa mikä on (ainakin omasta mielestäni) road trippien luvattu maa! Viimeksi käytiin neljän päivän reissu 12 hengen minibussilla. Vuokraa autolle kuljettajalle tuli 250€ ja oli niin luksusta matkustaa upouudessa ilmastoidussa bussissa. Parasta Vietnamissa on kuitenkin matkustaa moottoripyörällä ja haaveissa olisi ensi vuonna ajaa koko maan läpi etelästä pohjoiseen. :) 

nansk

Mulla on edessä minitrippi Euroopan halki ensi viikonvaihteessa, kun Belgian vaihto loppuu ja ajellaan kavereiden kanssa Tsekkeihin (one last hurrah!). Lennän kotiin Prahasta enkä Brysselistä, mikä tarkoittaa meikkikselle suoraa lentoa jeeeee!

Saas nähdä mitä ehditään nähdä matkalla, koska aikataulu on melko tiukka. Noo, Tsekeissä Brno ja Praha ja pari muuta ainakin!

mari w (Ei varmistettu)

Highway 1 Los Angelesista San Franciscoon - klassikko! Upeet maisemat ja ihanaa jenkkiroadtrip-estetiikkaa. Suositus!

saem (Ei varmistettu)

Viime kesänä ajeltiin runsaassa 2viikossa Ruotsista keski-Norjaan (teltan voi laittaa ihan mihin vaan ja omat ruuat mukaan niin ei tule kalliiksi Norjassa lomailu), Norjasta lautan kanssa Tanskaan, Tanskassa ranta-ja maatilaelämää muutamapäivä ja siitä kohti Berliiniä. Saksasta lautan kanssa takaisin Ruotsiin ja Tuhkolmasta laivan kanssa kotiin Turkuun. Oli ihana nähdä miten erilainen maantiede milläkin maalla oli. Varsinkin Norjan ja Tanskan kontrasti. Norjassa niin paljon tasoeroja ja korkeita paikkoja ja sitten tasainen ja avara Tanska.

Kommentoi

Ladataan...