Ladataan...
Juliaihminen

Pidin valmistujaisjuhlissani melko mahtipontisen puheen. Mun mielestä pompöösius oli paikallaan, koska kerran sitä ihminen vain valmistuu valtiotieteiden maisteriksi (tai no, onhan aina niitä hulluja...).

Mutta koska kuusi seitsemästä mun niin sanotuista HTH-naisesta oli estynyt pääsemästä juhliin (Filippiineillä, Brysselissä, Palestiinassa, Kokkolassa, kuka missäkin näistä kansainvälisistä mimmeistä), ajattelin julkaista puheen vielä täällä blogissani, koska tämä on omistettu näille naisille.

Olen aina tiennyt, että menen jonain päivänä yliopistoon. Jo lapsena, kun en ollut varma, kuuluuko ensin suorittaa ammattikoulu vai yliopisto, ja missä vaiheessa tässä opiskelusaagassa tulee lukio (high school), joka kuulosti kuitenkin tärkeämmältä kuin yliopisto (college).

Mä olen myös aina tiennyt, että yliopisto tulee olemaan jotain tajunnanräjäyttävää. Se johtuu siitä, että mun professori-isä ja ammattikorkeakoululehtoriäiti ovat aika akateemisia ihmisiä. Ainakin paljon akateemisempia kuin itse olen, joskin ei siinä merkityksessä, kuin sanaa ”akateeminen” käytetään meidän perheessä. (Se on mediän äbän lohduttava eufemismi sille, kun minä poltan teeveden pohjaan enkä osaa ommella ompelukoneella suoraa viivaa.)

Turun yliopiston mediatutkimus oli juuri sopivan omituinen pääaine mulle ja Taiteidentutkimuksen laitos erittäin hyvä koti opintieni alulle. En ymmärtänyt pääsykoekirjoista, eli Jukka Sihvosen Mediatajun paluusta ja Richard Dyerin Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa -kirjasta paljon mitään. Niinpä me tehtiin äidin kanssa diili, että mä imuroin sen auton, ja se selittää mulle, mistä diskurssissa on kyse. Näillä avuilla pääsin sisään, ja tämä on mielestäni harvinaisen konkreettinen esimerkki siitä, että koulutus periytyy.

Kun sitten olin ensimmäisillä luennoilla, pää räjähti uusista ajatuksista. Samalla luennolla voitiin puhua GuattaristaDeleuzesta ja Big Brotherista. Olihan meillä sentään Veijo Hietala!

Mulla oli myös semmonen etulyöntiasema, että isosiskoni Lotta oli käytännössä tehnyt mulle opintosuunnitelman, kun mun opiskelukaverit vielä pohti, mitä sivuaine tarkoittaa. Kun palasin kesällä 2006 interreililtä, mun pöydällä odotti historian sivuaineoikeuden pääsykoekirja ja lappu, milloin pääsykokeeseen piti mennä. Historiasta ja kulttuurihistoriasta tuli nopeasti yhtä tärkeitä aineita kuin mediatutkimuksestakin. Siksi jopa liityin Kritiikkiin, historian ainejärjestöön (olen muuten ikuisuusjäsen, kun kerran maksoin sen ruhtinaalliset 17 euroa). Tutustuin seksuaalisuuden historiaan ja opin, että ihmisen identiteetti muodostuu matkasta ”pettymyksestä pettymykseen” (joskin myöhemmin kävi ilmi, että olin nukkunut Idan vieressä tuolla luennolla, ja luento käsittelikin jotain ihan muuta). Istuin krapulassa kello 8 perjantaiaamuisin ihan hiton täynnä olevassa Tauno Nurmela -salissa kuuntelemassa Hitleristä yhden kokonaisen luentokurssin. Mieli räjähti viimeistään silloin, kun luin legendaarisen Tykit taudit ja teräs -kirjan. (Suosittelen kaikille!)

Toinen pitkä sivuaineeni, suomen kieli, opetti mulle suvaitsevaisuutta (koska kieli on joustava!) ja samalla inhon niitä toimittajia kohtaan, jotka eivät ole vaivautuneet opettelemaan suomen kielen lainaussääntöjä. (Sitaattisäännöt ovat suomen kielessä niiiin yksinkertaiset, mikseivät edes lehtien päätoimittajat osaa niitä!?) Myös valtio-oppi ja taloustiede antoivat paljon. Niitä luettuani tuntuu, että ymmärrän vähän, mitä tässä yhteiskunnassa oikein tapahtuu.

Kun neljä vuotta sitten vaihdoin käytännön syistä (koska olin muuttanut Helsinkiin) pääainetta Helsingin yliopiston viestintään, tajusin, että suurimmat rillumareivuodet ovat takana. Toisaalta, valtsikassa oppi kaikkea uutta ja kiinnostavaa aina Åbergin pizzasta vihaan ja valtaan yhteiskunnassa.

Gradun tekeminen uudessa Kaisa-kirjastossa oli musta sen kaltaista luksusta, jota olin vain nähnyt jenkkileffoissa. Alakerran kahvilasta take away -kahvi mukaan, sitten avaamaan mäkki valkoisissa ihanissa tiloissa, joissa sai leikkiä tutkijaa. Gradun valmistumisesta on kiittäminen myös Aalto yliopiston Maija Töyryä, joka piti epävirallista gradusemmaa todella pyyteettömästi meille muutoin niin hyljeksityille aikakauslehti-ihmisille.

Yliopisto antoi mulle sellaisia elämyksiä, mitä mikään muu laitos ei voi tarjota. Vaikkapa todella kiihkeät kuusi Erasmus-kuukautta Belgiassa, vielä kiihkeämmät kuusi peräkkäistä vuotta Trivial Perseet -kilpailussa, ainejärjestöni Hurman kekrit, Kai-bileet ja laskiaiset, lukuisat sitsit, Kritiikin 50-vuotisjuhlia en ikinä unohda, puhumattakaan siitä kaikkein pyhimmästä, opiskelijavapusta, jolloin mikä tahansa tuntui mahdolliselta – ja sitä se olikin.

Mutta kaikkein tärkein, mitä yliopisto mulle antoi, on tietenkin ihmiset. Heti ensimmäisinä päivinä sahatessa yliopistonmäellä Tiedon portaita ylös alas kuuden innostavan naisen kanssa, tiesin, että olin todella tullut kotiin. Mikään ei ollut koskaan aiemmin tuntunut samalta, eivätkä ketkään koskaan yhtä paljon siltä, että nämä tyypit ymmärtävät mua, these are my peeps.

Tutustuin Ellaan, josta mä luulin aluksi, että se on ihan kännissä, mutta sitten kävikin ilmi, että semmonen se vain on. Idaan, joka aluksi vaikutti kylmältä kaunottarelta, mutta josta tuli ehdottomasti yksi mun läheisimpiä ystäviä, johtuen siitä, että me molemmat ollaan niin sanotusti ”kriitikkoja ammatikseen ja kriitikkoja elämässään”. Ainoon, josta kaikkein todennäköisimmin meistä tulee tutkija, sillä muijalla on älyä ja analyyttisyyttä. Sydämelliseen ja aina mua nauruttavaan Lauraan, joka ”ajatteli öisin, että sen vieressä nukkuva poikaystävä Kyösti on kuollut insuliinishokkiin, koska sittenpähän ei pety jos se on oikeastikin kuollut”. Inkaan, joka hyvin nopeasti toivotti meidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi legendaariselle Järvenpää-eksukrsiolle ja sitten vielä legendaarisemmalle Rooman-lomalle.  Karoon, joka on aina tuonut inhimillisyyttä ja oikeudentajua meidän kaveriporukkaan. Sekä Piritaan, jossa yhdistyvät älykäs feminismi ja itseironinen huumori.

Meistä tuli yhdessä HTH eli... mediatutkimuksen naiset (tai sanotaan suoraan, humanistisen tiedekunnan horot, koska me oltiin tiedekunnassa ne, jotka eivät pukeutuneet hippirytkyihin).

Tämän lisäksi koko Hurma oli täynnä siistiä jengiä. Olen edelleen kiitollinen mun mahtaville tuutoreille, AnnelleJoonakselle ja Tonille, jotka todella, todella saivat olon tuntumaan siltä, että olen tervetullut tähän joukkoon. Hurmassa oli muitakin niin sanottuja karaktäärejä, kuten Hurman lipunkantaja Pyry (joka luopiona sitten vaihtoikin lääkikseen), mun ammatti-idolini (ja teekkarisaunakaveri) Hanne, instituutiopari Simo ja Ria sekä Tero, josta tulee kansainvälinen Veijo Hietala, joskin ilman pulisonkeja tai baskeria.

Muita yliopiston mulle antamia tärkeitä ihmisiä ovat Katariina, jota ilman mun gradu ei koskaan olisi syntynyt. Ihanat Anja ja Viivi, tuplalasson heiluttajat Ville UVille YkPasiMarkku, riettaiden silmien Paula ja Maija, joka järjesti mut kesätöihin Bengtskärin majakalle, mistä alkoikin ihan toisenlainen seikkailu. No, näitä riittää. Ja kyllä mulle jäi aika hyvät muistot yliopistoheiloistakin, esimerkiksi VeikastaPirkastaOtosta ja… no, en nyt lähde niitä kaikkia tässä mainitsemaan.

 

Ja sitten on vielä se yksi tyyppi, joka ilmestyi mun elämääni todellisella rysäyksellä Kritiikin vappuboolilla vuonna 2008. Oikeasti meidän juttu kyllä alkoi vasta sinä syksynä, mutta tuon vapun jälkeen tiesin, että tuon tyypin mä haluan, ja se mun on ihan pakko saada.

Nyt, miltei kahdeksan vuotta myöhemmin, yliopisto on järkännyt tälla lailla post-graduatena mun elämääni vielä yhden ihmisen, mutta sitä en ole vielä tavannut. Siihen me tutustutaan Tikin kanssa helmikuussa. Ja saattaapi olla, että joskus 2030-luvulla se menee myös yliopistoon.

 

Kävin yhtenä ankeana joulukuisena torstaiaamuna tihkusateessa hakemassa valtsikan kanslian vaksilta mun maisterin todistuksen. Tilanne ei olisi voinut mitenkään olla arkisempi. Mutta sitten, ihan yllättäen, kun avasin sen kirjekuoren ja näin että siinä tosiaan lukee maisteri, mä purskahdin itkuun. Jotain massiivista tuli päätökseen.

Yliopisto, en voi kiittää tarpeeksi näistä vuosista. Siis näistä yhdeksästä vuodesta. (Hiljaa hyvä tulee jne.) Yliopisto, annoit mulle niin paljon.

 

Kuvat: Opiskeluaika oli juurikin näin iloluontoista ja sekavaa kuin miltä kuvissa näyttää. Monissa kuvissa esiintyy HTH:n naisia, mutta myös muita ihania tyyppejä <3

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

 

Raskausviikolla 14 syvärentouduin Kreikassa uima-altaan vieressä ja nautin elämässä Ioksella, Santorinilla ja Ateenassa.

Raskaussaaga etenee!

Ja koska edellisestä raskausviikkopostauksesta on jo aikaa, on pakko varoittaa taas, että luultavasti tämä on tylsää horinaa, mikäli et ole raskaana (!).

 

RV14 Matkalla syöminen ressaa

Se oli kuulkaas energinen keskiraskaus käsillä. Juhlin sitä lähtemällä viikoksi Kreikkaan Tikin ja kahden kaverin (jotka seurustelevat keskenään, mutta silti kyseessä ei todellakaan ollut mikään pariskuntamatka, pois se minusta!) kanssa. Matkalla kyllä ärsytti se, etten uskaltanut syödä mitään ihanuuksia. En fetaa, en tuoreita salaatteja, en paistamattomia katkarapuja. Mulla on tapana napata ulkomailta aina ruokamyrkytykset, kambylobakteerit ja kaikki muut ihanat tuliaiset, niin siksi päätin olla superduper-neuroottinen syömisten suhteen. Plaah. 

Mutta muuten olo oli mitä mainioin, ja jaksoin rillutella kavereiden kanssa yömyöhään (kun vastapainona sain makoilla uima-altaalla päivät pitkät).

Opin: Matkailu ei ole yhtä kivaa raskaana kuin epä-raskaana. Kuten esimerkiksi tästä postauksesta voi aistia.

 

Flow'n etkoilupiknik Tokoinrannassa kavereiden kanssa, ah mikä ihana kesä! (Itsehän menin tuolta kotiin nukkumaan enkä festaroinut lainkaan koko kesänä!)

RV15 Toinen neuvola

Toinen neuvola oli mukava kokemus. Siellä kuunneltiin sydämen sykettä (jota tosin olin jo ehtinyt kuunnella keskenäni jo himassa, kun sain siskolta dopplerin lainaan. Sain ekat sydänäänet kuuluviin rv:llä 13+2, tosin sitä ennen en pölkkypäänä ollut tajunnut laittaa dopplerin ja vatsan väliin mitään rasvaa, eli olisivat saattaneet kuulua aiemminkin). Verenpaine oli edelleen alhaalla (92) mutta hemoglobiinit onneksi hyvät (122).

Inhottava päänsärky alkoi vaivata mua. Kysyin neuvolasta, miten mä voin lääkitä itseäni, ja suosittelivat 1 mg:n Panadolia. Viikon ajan jouduin ottamaan sitä joka päivä, mitä toki inhotti, koska tähän mennessä olin onnistunut välttämään kaikki lääkkeet.

Työterveyslääkäri sanoi, että mun niskat on aivan jumalattomassa jumissa. Veikkaan, että ongelma tuli, kun Kreikassa nukuin ilmastoiduissa hotellihuoneissa ja lentokoneessa oli vielä aika paha veto.

Niinpä menin pariin kertaan fysioterapiaan, jossa fyssari vähän käsitteli mun niskaa ja antoi erinomaisia jumppaohjeita raskauteen (joita en sitten todellakaan noudattanut, koska olen laiska paska).

Kävin myös hierojalla, jossa makasin kyljellään. Siitä oli se etu, että opin, miten tyynyllä tuetaan hyvin kroppaa niin, että voi nukkua rennosti kyljellään, mitä taitoa olen myöhemmin tarvinnut paljon. (Alempi jalka suorana, tyyny sen eteen, ja ylempi jalka tyynyn päälle koukkuun – toimii kuin taika!)

Opin: Syö mieluummin särkylääkettä kuin tunge bebeen kivusta johtuvaa stressihormonia.

 

Mökillä oli rentouttavaa ja ihanaa elokuun lopussa. 

 

RV 16 Vatsa alkaa kasvaa

Kävin neuvolalääkärissä. Siihen meni 13 minuuttia, ja lääkäri oli mukava tyyppi.

Ensimmäisen kritiikin sanan neuvolasysteemiä kohtaan sanon kuitenkin tässä vaiheessa (koska yleisesti ottaen mua ärsyttää neuvolan kritisoiminen, sehän on aivan fanttastinen laitos, joka tekee niin paljon hyvää!). Mutta: musta sydänäänien kuunteleminen ei ollut miellyttävää gynen pöydällä ilman housuja. Kelatkaa, jos vauvan sydänääniä ei olisikaan kuulunut! Sitten olisin saanut tietää vauvani kuolemasta niin, että mulla ei olisi ollut housuja jalassa. Not cool!

Mutta muuten kyllä ilahdutti, että painoa ei ollut kertynyt kuin 5 kiloa. Huomasin myös tällä viikolla ekan kerran, että normifarkut ei mene enää ihan miellyttävästi jalkaan. Niinpä aloitin rasvausprojektin, siitä kerroin täällä.)

Opin (tosin vasta myöhemmin, kun neuvolan terkkari painotti tätä mulle): Jos ekalla lääkärikäynnillä lääkäri ei meinaa tehdä sisätutkimusta, sitä pitää vaatia. Vähän ankeeta, mutta moni lääkäri kuulemma ei jaksaisi tehdä sitä. Mun lääkäri onneksi teki.

Lenkkeily onnistui vielä todella hyvin tässä vaiheessa. Tuossa katson mittanauhan kanssa, minkä kokoinen epeli siellä vatsassa killuu tällä hetkellä. Sovelluksen mukaan se oli siis rv 17:lla 20-senttinen otus!

 

RV 17 Ensimmäiset potkut!!!!!

Makoilin aamulla sängyssä, vatsa tuntui vähän kovalta. Mulla on aamuisin aina tapana lukea kolmesta eri raskaussovelluksestani, minkä kokoinen baby on ja mitä sille muuten kuuluu.

Pitelin siinä vähän aikaa käsiäni vatsallani yrittäessäni heräillä. BUM! ja BUM! Tunsin oikeaa kättäni vasten aivan selkeästi, että joku puski sisältä. Siitä ei voinut erehtyä (ilmavaivoiksi, luonnollisesti). Olisin toki toivonut, että olisin tuntenut niitä vähän lisää, mutta siihen loppui. Tunne oli kuitenkin taianomainen, koska se oli mun ensimmäinen kontakti pikkukamuun. Voi että, olin niin tyytyväinen.

Ja ajatus siitä, että noita pikku potkuja (tai lyöntejä, kuka tietää?) tulisi tässä syksyn mittaan aina vain enemmän. Miten ihanaa!

Opin: Ekojen viikkojen aikana potkut tuntee vain, jos makaa ihan paikoillaan sängyllä ja keskittyy vauvaan.

 

Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:

Raskausviikot 0–6

Raskausviikot 7–9

Raskausviikot 9–12

Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra

Raskausviikot 14–17 

Raskausviikot 18–19 

Raskausviikko 20: rakenneultra

Raskausviikot 2125

Raskausviikot 26-30

Raskausviikot 31–35

Raskausviikot 36–39

Synnytyskertomus

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Vietin joulun Turussa isosiskoni Lotan perheen luona ja äbälässä (eli äidin ja sen miehen Juhan luona). Tämä tarkoitti kolmea vuorokautta täyshoitolassa. Olin jo etukäteen heilutellut vähän preggo-korttia, mutta who am i kidding, vaikka en olisi ollut yhtään raskaana, olisin silti lusmunnut yhtä paljon ruuanlaitosta ja pötkötellyt menemään.

Meidän perheen joulut on vähän sellaisia Fanny & Alexander -tyyppisiä (ilman sitä leffan loppuosaa, joka kertoo sadistisen isäpuolen mielivallasta), että ruoka on hyvää, huumori vielä parempaa ja sukulaisia sun muita tulee ja menee rennosti, ruokaa ja viiniä riittää kaikille. Välillä voi vetäytyä omaan kammioon nukkumaan tai katsomaan dvd-bokseja (meillä on nyt The Wire kesken).

Mä ja Tiki vastattiin drinkkipuolesta, ja tehtiin kolmena päivänä drinkit: Aattona jouluiset gin tonicit (puolukka ja rosmariini sopii muuten gt:hen täydellisesti!), joulupäivänä munatotia (Tikin bravuuri) ja kakkos-joulupäivänä jouluinen valkoviinitee kanelitangolla.

Kiitos tämän postauksen kommenttien, onnistuin hankkimaan siskolleni Sofialle ja sen miehelle Sampolle tuon Cards Against Humanity -pelin joululahjaksi. Haha, yksi mun suosikkihetkistä jouluna oli se, kun pelattiin sitä aattoiltana perheen kesken. Kun ekat kortit oli jaettu, meiän fiksu mutta joskus niin viaton äbä kysyi: "Mitä glory hole tarkoittaa?" Hälle vastattiin vain lakonisesti: "Jos et tiedä jonkun kortin merkitystä, laita se pakkaan alimmaiseksi ja ota uusi."

Mäkin sain ihania lahjoja: esimerkiksi 12 kk lukuoikeuden Long Playn juttuihin, uudet verkkarit, yöpaidan, illallisen Basso & Baskerissa ja tosi paljon kaikkea kivaa bebekamaa.

Toinen mun suosikkihetki oli, kun Lotta oli printannut kaikille Whamin Last Christmas -biisin sanat ja me kajautettiin se yhteislauluna. Aistin, että tästä tulee perinne.

Tänä vuonna Lotan 2-vuotias tyttö (mun kummityttöni) tajusi jo vähän joulusta ja jutusteli menemään joulupöydässä kuin vanha small talkaaja. Hän mm aloitti keskustelun Oton kanssa ilmoittamalla: "Mulla on kainalo." Ensi vuonna joulupöydässä istuu sitten jo ihan uusi tyyppi! <3

(Voin muuten kertoa, että jouduin kerran käyttämään Syyllisyyden nurkkausta, kun mun oli pakko vänistä tolle bebelle, miten rankkaa mulla on, kun drinkit piti juoda alkoholittomina ja alkuruokapöydästä en saanut mätiä, graavilohta tai juustoja. Tosin onneksi nuo olivat huomioineet mun rajoittuneisuuteni ja tehneet tosi hyviä kypsiä lohi-asioita. Sitä paitsi mä olen porkkanalaatikkoihmisiä henkeen ja vereen, syön porkkanalaatikkoa vuoden ympäri, mutta jouluna se on jonkun muun kuin Saarioisten äitikatraan tekemää.)

Ihana ihana joulu! 

 

Share

Pages