Ladataan...
Juliaihminen

Nyt on vahva televisiosuositus: Yle Areenasta löytyy norjalainen nuortensarja Skam. Siinä on ihania ja tyylikkäitä lukiolaisia, nopeasti etenevä juoni, hauska dialogi ja jaksot kestävät parikymmentä minuuttia.

Skamin viehätys piilee siinä, että nuoret esitetään sellaisena kuin ne mun mielikuvissa ovakin: fiksuina, välillä kyynisinä ja ennen kaikkea hyvän draaman hallitsijoina. Oikeastaan sarjasta tulee tosi vahvat muistikuvat omaan yläaste- ja lukioaikaan.

"Just for the sake of drama!" olisi ollut hyvä tag line mun omaan nuoruuteen. Sekoilin poikaystävien, kavereiden ja bailaamisen kanssa aika lailla samalla tyylillä kuin Skamissa. Ja pakko sanoa, että ei kyllä ole yhtään ikävä noita aikoja. Nyt pystyn naureskelemaan itselleni sympaattisesti, mutta jos oikein alan muistella kaikkia tekemisiäni, ajatuksiani ja sanomisiani, alkaa poskia kuumottaa. En vieläkään hirveästi pysty lukemaan sen ajan päviväkirjoja. Se on muuten todella maan päälle palauttavaa toimintaa. Sitä saattaa mielessään ajatella, että minäpä olin niin älykäs ja fiksu silloin. Mutta jos on sattunut pitämään päiväkirjaa tuolloin, huomaa aika nopeasti että joo ei. Pateettisuus yhdistettynä ylimielisyyteen ja toisaalta hetkittäiseen epätoivoon... ööh. Ei siinä, en todellakaan halveksu tai väheksy silloista itseäni. Se olisi mun mielestä typerää ja julmaa. Mä pidän teinien puolia henkeen ja vereen, ja sama koskee myös itseäni teini-ikäisenä. Teini-ikä (lasken vielä lukioajat siihen, koska eighteen) on rankkaa aikaa, hyvä vain, että olen selvinnyt siitä suht kunnialla.

Skamin hahmot ovat ihania: Esimerkiksi Nora on tiedostava, tyylikästä huulipunaa käyttävä mimmi, Sana taas on itseironinen ja kyyninen muslimi (mikä on tietenkin hauskaa vaihtelua kliseiseen muslimikuvastoon televisiossa).

On muuten hassua katsoa sarjaa lukiolaisista: Hetkittäin samastun tyyppeihin ja muistelen omaa menneisyyttäni, välillä taas olen ihan että "Alpulla on tuo edessäpäin" ja ajattelen, että voi noita nuorisolaisia, niin hukassa ja niin symppiksiä. Mitenköhän voin tukea Alppusta joskus hamassa tulevaisuudessa. Toisin sanoen, välillä olen teini välillä täti.

Mun lukion alkamisesta on vajaa 15 vuotta, Alpun lukioaikoihin on 15 vuotta. Ette kumpaan joukkoon sitä samastuisi?

 

Kun te katsotte teinisarjoja, samastutteko teineihin vai heidän vanhempiin?

 

 

Kuvat: Yle. Hitto muuten, se on aina niin hyvännäköistä, kun ihmiset kävelevät tuolla lailla rinnakkain. Ihmiset on niin cooleja silloin. Kuuluisipa munkin elämään enemmän tuommoista rinnakkain kävelemistä. Ehkä hidastettuna.

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

*Kaupallinen yhteistyäö: Jollyroom

Aiemmin Alpulle kelpasi leluiksi mitkä hyvänsä tavarat. Tai no okei, aiemmin ja aiemmin, esimerkiksi nyt joulukirkossa se leikki hiusharjalla, tuolla mieltä kiehtovalla objektilla, tyytyväisesti puoli tuntia. Mutta näin kymmenen kuukauden iässä olen huomannut, että myös ihan oikeat lelut kiinnostelevat.

Sain valkata Jollyroomin vauvaleluista pari hauskaa juttua vauvalle joululahjaksi. Kuten varmaan kaikki nykyajan vanhemmat, mäkin olen liittynyt siihen kuoroon, jotka hurskastelee, että "vain vähän leluja lapselle" ja "meillä pidetään sitten lasten tavaramäärä ruodussa". Ilmeisesti tuo lelukoppa pitäisi jo nyt joulun jälkeen marittaa (mun kaveri Alina maritti juuri kirjahyllynsä, eli vei kon mari -hengessä kolmasosan antikvariaattiin). Mutta toki vauvalle nyt jotain on kiva hankkia! Ja näin kulttuurikodin vanhempana yritän pysyä klassikoissa. Klassikolla tarkoitan sellaista lelua, jolla on leikitty minun lapsuudessani kultaisella kahdeksankymmentäluvulla.

Niinpä päädyin kävelykärryyn ja hakkaleluun eli hakkuun. Kävelykärrystä tuli hitti heti, kun se otettiin paketista. Alppu on tähän mennessä hiippaillut hartaudella pitkin sohvia, pöytiä ja seiniä, mutta nyt hälle on auennut uusi maailma operoidessaan keskellä lattiaa. Toki tuo lelu herättää halun marittaa esimerkiksi sohva, ruokapöytäryhmä ja sänky huitsinnevadaan meidän asunnosta, oikeastaan haluaisin muuttaa isoon huonekaluttomaan halliin. Mutta ehkä vaavi voi törmäillä aikansa ympäri huonekaluja ja oppia jossain vaiheessa kääntymisen jalon taidon. Tällä hetkellä joudun nimittäin käännyttämään häntä aika usein. No, parempi tottua tähän, voi olla että joudun käännyttämään häntä myös tulevaisuudessa (esimerkiksi poliittisesti vihreää kohti).

Hakku sen sijaan oli ehkä vähän turhan kunnianhimoinen hankinta. Laatikon kyljessä lukee "+2-vuotiaalle". Tiki tosin ilmoitti, että hän voi sitten seuraavat puoli vuotta kotona ollessaan hakata noit puisia tikkuja. (Tästä tulee väkisinkin Supernaiivi-kirja mieleen, joskin mun mielestä se romaani oli täyttä skeidaa ja olenkin marittanut sen hyllystäni pois ajat sitten.) No, Alppu on tykännyt imeskellä tuon hakun puista vasaraa, eiköhän sekin jollain lailla kehitä sielua ja ruumista.

 

Onko teillä jotain klassikkoleluja, joilla haluaisitte lapsenne leikkivän?

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Terveisiä suloisesta suklaa- ja punaviinipöhnästä. Tähän mennessä joulu on ollut yksi valtava auvo, johon kuulunut kaikki kliseet: Lumiukko liikutti, joulurauhan julistuksessa kuunneltiin Porilaisten marssin rumpusoolo (meidän isän mukaan rumpujen kuminan laatu ennustaa seuraavaa vuotta, ja tänä vuonna rummut kuulostivat kuulemma siltä kuin pahvilaatikkoa olisi taottu), ahmin porkkanalaatikkoa niin että napa ruskasi ja joulu-gt (eli gt, johon lisätään rosmariinin oksa ja pakastepuolukoita) pyyhki viime vuoden kauhut pois (eli alkoholittoman joulun). 

Oltiin mun isän luona Laajasalossa. Siellä olivat myös mun kolme nuorempaa pikkusisarusta, jotka rakastavat Alppua. Tämä teki joulusta täydellisen, sillä ne leikittivät vaavia ja mä sain nautiskella rauhasta. Oli ihanaa käydä Tikin kanssa kahdestaan saunassa. Erityisesti 6-vuotias pikkuveli ilahdutti, kun se kertoi aina suoraan joskin kohteliaasti tuntemuksistaan: "Nyt mä en jaksa enää laulaa kiitos." "Mä en viitsi enää istua joulupöydässä."

Yksi mun suosikkihetkistä oli lahjojen avaaminen: Tikin isä oli lähettänyt meidän perheelle paketin. Sieltä paljastui verenpainemittari(!). Oltiin kaikki vähän hämillämme (Tiki myös vähän tuohtunut). Isän vaimo vanhana diplomaattina yritti: "Hän pitää sitä tärkeänä ja välittää teistä, niin siksi varmaankin..." Sitten Tiki avasi verenpainemittarin pahvisen laatikon, ja sieltä paljastui söpöt vauvojen farkut ja nokkamuki. Pientä käytännön pilaa Savosta!

Toinen mun lempihetkistäni oli joululaulujen lurauttelu. Mun 11-vuotias sisko on virtuoosi säestämään pianolla. Joskin Sylvian joululaulun melankolinen tunnelma vähän kärsi, kun myös Alppu löysi pianon koskettimet ja alkoi hakata niitä kuin vanha impro-jazzmies.

Vaikkei Alppu ehkä vielä tavoittanut ihan kaikkea joulun olemuksesta,  vaikutti se aistivan jo paljon. Ja ainakin se nautti syvästi kahden pikku-tätinsä ja pikku-enonsa jakamattomasta huomiosta.

 

 

Lue myös:

Jouluhulluus iski jo lapsena

 

 

Share

Pages