Ladataan...
Juliaihminen

"Se fiilis, kun kävelet kylppäriin ja näet lapsen juovan päällä olevan pesukoneen poistovesiletkusta", mun yksi kaveri whatsappasi mulle sunnuntaina. 

Niiin tuttua! 

Nyt ollaan siinä iässä, että ihan kaikki laitetaan suuhun. Esimerkiksi tällaisia juttuja on käyty maistelemassa:

1. Vessaharja (Nykyään meidän vessaharjaa säilytetään tyylikkäästi pesukoneen päällä.)

2. Suullinen hiekkaa (Taas eilen puistossa lähdettiin kotiin naama hiekassa. Miksei jumala luonut hiekasta pahemman makuista?)

3. Pieniä kiviä (Nykyään pitää eteisen kuramatot imuroida melko usein.)

4. Nahkakenkä (Käy se kiillotus näinkin.)

5. Ravintolan tuhkakuppi (Onneksi puhdas, mutta silti.)


Vauvakerhossa eräs äiti kertoi tuttavan lapsesta, joka oli pihalla mutustanut jotain. "Näytähän, mitä sulla on siinä? Ahaa, kuollut lintu."

Ja tästä tuli mieleen, että kaverin pikkusisko oli myös pienenä laittanut ulkopukunsa taskuun kuolleen hiiren, koska se oli ajatellut, että hiiri nukkuu. Äiti oli löytänyt tämän viikon päästä, hajun perusteella.

 

Mitäs ilahduttavia juttuja teidän lastenne suusta on löytynyt?

 

Katso myös video:

Varaudu tällaiseen kohtaloon, kun matkustat vauvan kanssa

 

 

Kuvassa: Makumatkalla Thaimaassa vaavelo ryysti usein merivettä UV-asunsa hihasta. Mutta onneksi välillä se pääsi nauttimaan ihan oikeistakin herkuista.

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

*Kaupuallinen yhteistyö: Stokke

Mä sain meidän Thaimaan-matkaa varten Stokken Scoot-rattaat. No, kävi ilmi, että matkarattaiden mukaan ottaminen Thaimaahan oli täydellinen failando: lapsosta kuljetettiin niissä matkan aikana yhden kerran, sillä kaupungeissa jalkakäytävät olivat hyvin kapeita ja kuoppaisia, rannalla taas lapsonen viihtyi paremmin kantorepussa. (Vaunut toimivat kuitenkin mainiona syöttötuolina!)

Tarkoitus oli siis tehdä matkaratasarviota näistä Scooteista jo tammikuussa, mutta eipä päästy paljoa arvioitsemaan, joten siinä ei olisi ollut pointtia. Suomeen palatessa matkalla mukana olleen Niinan oikeat vaunut hajosivat, joten minä mukavana naapurina annoin nämä hälle hätälainaan. Siksi osa seuraavista kokemuksista on Niinan kertomia, osa mun testauksen tulosta.

Mun mielestä Scootit ovat hyvät vaunut ihan tavalliseen päivittäiseen käyttöön, sen sijaan jos suunnittelisin pelkkien matkarattaiden hankkimista, niin en päätyisi luultavasti näihin. Toki ne ovat hyvin ketterät, mahtuvat pieneen tilaan (tämä on ainoa vaunumalli, joka mahtuu mun yhden kaverin kerrostalon minipieneen hissiin) ja ne pystyy laittamaan yhdessä osassa kasaan. Ne painavat kuitenkin 12,8 kg, eli ovat matkarattaiksi melko jykevää tekoa. Scootien kantaminen esimerkiksi lentokentällä ei ollut kevyimmästä päästä. Ne taittuvat kasaan tosi vaivattomasti, mutta eivät kuitenkaan mene superpieneen tilaan taitettuna, joten esimerkiksi lentokoneen matkustamoon niitä ei voi ottaa mukaan.

Kaupunkirattaina nämä ovat kuitenkin mainiot: Ne liikkuvat kääntyvien eturenkaidensa ansiosta sutjakkaasti ja ovat kevyet ajaa. Lapsonen viihtyy mukavasti, kun se voi istua korkeammalla kuin tavallisissa vaunuissa. Tässä oli Thaimaassa se etu, että me pystyttiin käyttämään näitä syöttötuolina: Alppu istui aika kivasti pöydän tasolla näissä.

Ilmavassa alakorissa on kunnolla tilaa ja sinne on helppo laittaa kamaa. Lattemaman tärkein vaunuominaisuus on tietenkin muki-/pulloteline.

Istuinosan voi laittaa kolmeen asentoon: pystyyn, vähän kenoon ja kokonaan nukkuma-asentoon. Säätäminen on helppoa takana olevista klipseistä. Näissä joutuu aluksi vähän askartelemaan lasta kiinni vaunuihin, sillä rattaissa ei ole sellaista etukaarta, jonka taakse lapsi laskettaisiin. Sen sijaan beebeli laitetaan viisipistevaljaissa vaunuun istumaan. Untuvapussi istuu vaunuihin helposti, mutta ilman pussia lapsen kiinnittäminen vaunuihin on vielä helpompaa, joten kesää odotellessa. Istuinosan voi kiinnittää sekä naama meno että tulosuuntaan. Jalkatukia on kaksi, joista korkeamman saa irroitettua, ja 1-vuotiaan jalat eivät siihen ihan vielä yllä.

Tuosta UV-suojatusta kuomusta tykkään (SPF 50+), sen alle lapsosen uskaltaa jättää nukkumaan kesälläkin, kun kulkee auringossa. Sadekuomu ja hyttysverkko ovat myös kiva lisä vaunuihin. 

Nyt, kun mulla on ollut nämä Scootit tovin, niin olen huomannut monilla katukuvassa samoja vaunuja. Musta tuntuu, että jengi käyttää näitä enemmän kaupunkirattaina kuin minään erityisinä matkarattaina.

Jos meillä olisi auto, niin nämä olisivat tosi kätevät, sillä ne pystyy taittamaan helpommin kasaan kuin vaikkapa ne meillä käytössä olevat Emmaljunga Vikingit (jotka pitää laittaa kahteen osaan). Mutta kyllä Scootit ovat toimivat myös ruuhkabussissa tai ratikassa, kun ne vievät vähän tilaa ja niitä on helppo ohjata. 

 

Kuvat: Alpun ystävä Eippu iloitsi maaliskuun auringosta kevään ensimmäisellä puistovierailulla

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Yhtenä helmikuisena lauantaina kokoonnuttiin vanhalla opiskelijakaveriporukalla Talvipuutarhaan. Konsepti on nerokas: jokainen tuo kykyjensä mukaan jotakin pöytään, ja sitten mässäillään. Mun kyvyt loppuvat yleensä Lidlin paistopisteellä, mutta onneksi mulla on kavereita, jotka tekevät taivaallisia vihersmoothieita, vegaanisalaatteja, piirakoita ja hemmetti sentään, tuovat tyrnishotteja pakkasesta. (Kun ihminen juo tyrnishotin, hän on samaan aikaan sekä terveellinen että urbaanin sykkeen trendien valtimolla.)

Talvipuutarha on siitä mainio paikka, että se on ilmainen, ja sinne saa viedä omat eväät (ja skumput). Tunnelma on kuin kesäisessä puistossa istuskelisi. 

Ainoa ongelma tällä kertaa oli se, että tuolla oli joku jumalaton orkideanäyttely, ja tuhannet sedät ja tädit pyysivät penkillä istuvaa Toni-parkaa kumartumaan uudestaan ja uudestaan, koska hänen takanaan oli joku uskomaton orkideoiden musta timantti, josta jokaisen oli saatava suttuinen kuva 1900-luvun kännykkäkamerallaan

Mulla on tapana aina välillä ajautua johonkin liikutuksen sfääreihin, ja niin taaskin. Olin nimittäin vajaa vuosi sitten Talvipuutahrassa hengailemassa viimeksi, ja tuolloin Alppu oli kahden kuukauden ikäinen ihmeellinen jötkäle. Silloin mä fiilistelin sitä, miten puutarhan kostea ilma avaa puklusieraimet, nyt jouduin juoksentelemaan kamikaze-konttaajan perässä. 

Ja elämän kiertokulusta vielä sen verran, että tuolloin Annella (tuo mulle lautasta ojentava upea ilmestys) oli äikkäri juuri alkanut. Tällä viikolla näin kuvan ihan älyttömän suloisesta pienestä pallerosta, joka ilmaantui ulos maailmaan. Toivottavasti Alppu ja tuo pallero ilakoivat pian taas uudestaan Talvipuutarhassa.

Tällaiset aamut muistuttavat mua yhä uudestaan: Vaikka välillä tuntuisi vaivalloiselta saada sumplittua kaikkien aikatauluja yhteen ja sitten lopulta lähteä kimpsuineen ja kampsuineen taaperon kanssa ulos lauanataiaamuna, niin se on aina sen arvoista. Nämä ovat niitä hetkiä elämässä, jolloin tulee semmonen olo, että tämän takia sitä täällä edelleen porskutetaan. Kutsun näitä hetkiä onnen hyrkskäyksiksi.

(Tai sitten se on tyrnishotti, joka puhuu äänelläni.)

 

 

Lue myös:

Tältä näytti Alpun retki Talvipuutarhaan vuosi sitten

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Ladataan...
Juliaihminen

Tämä postaus ei kiinnosta ketään muuta kuin sellaista ihmistä, joka suunnittelee unikoulua lapselleen. Tämä on vähän kuin pölynimurin manuaalia lukisi. Mutta koska itse tiedän kokemuksesta, että halusin mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa siitä, miten ihmeessä lapsen saa nukkumaan läpi yönsä, niin kerron nyt itse meidän tähän astisen taipaleen mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Eli te muut, älkää vaivautuko lukemaan! It is going to be boooooorrrrrinK.

 

Lähtötilanne: 

Tiki nukkuu patjalla työhuoneessa, minä nukun Alpun kanssa parisängyssä. Pupu nukkuu Alpun pinnasängyssä. (Pupu on pehmolelu. Meidän talouteen ei milloinkaan tule elävää lemmikkiä.)

Alppu laitetaan tissitainnutuksella nukkumaan noin kello 19.30 (vihaan sanaa tissitainnutus, mutta se kuvaa parhaiten sitä, miten lapsi nukahtaa buubssi suussaaan samalla, kun minä luen kirjaa kanahaukan kouluttamisesta). Tämän jälkeen Alppu heräilee pitkin iltaa niin, että minä käyn aina välillä lukemassa sivun kanahaukka-kirjaa ja antamassa Alpulle maitoa. Tämän on äärimmäisen helppo tapa nukuttaa lapsi, mutta siinä mielessä vaivalloinen, että tunnin mittaisen tv-sarjan katsomisen joutuu keskeyttämään pahimmillaan kolme kertaa.

Lisäksi lapsi heräilee kahdesta viiteen kertaa yön mittaan vaatien aina maitoa. Minä olen niin huuruissa, etten oikein edes muista, monestiko se syö. Aamulla seiskan aikaan skarppina herätys ja töihin!

Ollaan puhuttu Tikin kanssa löysästi koko alkuvuosi, että ihan just pian aloitetaan se unikoulu. Mutta se tuntuu ihan sairaan vaivalloiselta ajatukselta.

Sitten tulee mun rakkaan ystäväni Marian polttarit ja mä päätän, että mun on pakko päästä rilluttelemaan ja olemaan ensimmäistä kertaa pienessä humpsussa sitten Euroviisukatsomon 2015. (Kelatkaapas tätä!!!)


Unikoulu vol 1.

 

20.2. maanantai

Ei olla valmistauduttu kunnolla asiaan. Toki ollaan luettu Unihiekka-kirjaa ja kyselty ihmisten kokemuksia, mutta henkinen valmistuatuminen, Tikin kanssa pelisääntöjen sopiminen ja mitä jos -tilanteiden briiffaus on täysin retuperällä.

Lapsi ei ole ikinä nukkunut hetkeäkään pinnasängyssä (tiedän, olen uskomattoman laiska lortto!) saati sitten omassa huoneessaan. Jotenkin kuvitellaan, että kaikki on hoidettava kertarysäyksellä. 

Kannetaan pinnasänky omaan huoneeseen, isketään lapsi sinne. Päätetään kokeilla Unihiekka-kirjan pistäytymismenetelmää, eli lapsi sänkyyn huutamaan ja 3 min välein pistäydytään huoneessa. Lapsi seisoo pinnasängyn reunaa vasten ja huutaa aivan järjettömässä paniikissa. Sitä ei ihminen kestä.

Silti yritetään kovettaa itsemme ja jatketaan tätä noin 45 minuuttia. Ei onnistu. Imetän uupuneena lapsen uneen mediän parisängyssä. Tämän jälkeen menen Tikin huoneeseen patjalle ja Tiki jää diilaamaan yöheräilyt. Neljältä aamulla Tiki tulee herättämään mut puoli kuolleena, lapsi on herännyt kahdeltatoista, riehunut pari tuntia, sitten nukkunut ja herännyt puoli neljältä vaatimaan maitoa.

 

21.2. tiistai

Tissitainnutan lapsen meidän sänkyyn ja menen itse patjalle nukkumaan. Yö menee inasen verran paremmin, mutta huutoa on piisaa. Tiki on rauhoittanut Alpun aina nostamalla rintaansa vasten. Alppu oppii könyämään Tikin rinnan päälle ja nukahtamaan siihen. Ajatellaan, että on tämä parempi kuin imetys. 

Loppuviikko vedetään tällä systeemillä. Tiki siirtyy nukkumaan sohvalle, minä työhuoneeseen ja Alppu yksikseen parisänkyyn. Pupu on edelleen pinnasängyssä. Meidän elämä on yhtä peittoa ja tyynyä ja hämmentävää väliaikaisuuden tunnetta.

Polttarit tulee ja Tiki saa ensimmäistä kertaa Alpun nukkumaan ilman mua parin tunnin taistelun jälkeen. En kuitenkaan raaski sittenkään jäädä yöksi, vaan saavun yhden aikaan yöllä kotiin. Alppu herää ja Tiki on niin väsynyt ja mun buubssit niin jumalattoman täynnä maitoa, että päätämme antaa Alpulle maitoa.

Seuraavana yönä palataan tuohon edelliseen meininkiin, että Alppu heräilee ja nukahtaa Tikin vatsalle. Yöt helpottuvat hieman, mutta se nukkuu edelleen parisängyssä ja Tiki sohvalla.

 

3.3. perjantai

Tiki menee Marian miehen Laurin polttareihin viikonlopuksi. Mä annan kaikkeni, etten imettäisi Alppua öisin, mutta se haistaa maidon ja karjuu niin jumalattomasti, että annan sitten kuitenkin. Häveten saamattomuuttani ja tuntien itseni uskomattomaksi luuseriksi ja luovuttajaksi. 

Unikoulun rippeet tuhoutuvat. Palataan takaisin samaan meininkiin, eli tissitainnutus ja heräilyä pitkin yötä.

Tässä kohdassa seuraa mentaalinen käännepiste. Tähän mennessä olen koko ajan ajatellut, että yöllä heräileminen on helpompaa kuin se, että Alppua unikoulutetaan. Mutta nyt tajuan, että se ei ole. Kun olen päässyt kerran maistamaan sitä, miltä tuntuu mennä nukkumaan itse yhdeltätoista ja herätä seiskalta eikä kertaakaan siinä välissä, paluu siihen "heräilen 15 kertaa yössä imettämään" -meininkiin tuntuu aivan saatanalliselta.

Etenkin kun Alppu päättää ottaa nyt kaikki menetetyt yöimetykset takaisin ja heräilee tosiaan 45 minuutin välein tai ei suostu nukkumaan ollenkaan ilman, että buubssi on suussa. 

 

Täysin sairasta touhua. Älkööt tulko nyt kuitenkaan sanomaan, että "mikset sään lopeta imetystä kokonaan", koska mä sanon sen jo ihan itse itselleni! En mä tiedä, mun on niin vaikea luopua tavoistani ja jotenkin tykkään siitä imetyksestä niin paljon. En ole vielä ihan valmis siihen! Vaikka olisi kyllä jo aika, mutta baby steps!

 

Päätetään aloittaa Unikoulu vol 2.

 

Luodaan täysin uusi taktiikka, sillä nyt aiotaan onnistua oikeasti.

1. Päätetään, että lapsi nukahtaa ilman rintaa, jotta se oppii ihan itse nukahtamaan. (Kuten kaikki oppaat sanovat, mutta silti en ole kyennyt siihen, koska ööö... olen niin uskomattoman laiska ja mukavuudenhaluinen ja blaablaablaa.)

2. Päätetään, että lapsi alkaa nukkua yönsä pinnasängyssä, koska me tarvitaan meidän sänkyä itse.

3. Päätetään, että tämä onnistuu ihan oikeasti. Aluksi mua ärsyttää suunnattomasti, kun jengi puhuu siitä tassuttelusta 1-vuotiaan kohdalla. Ymmärrän, että puolivuotias pötkö, joka ei nouse itse ylös, on mahdollista tassuttaa uneen. Mutta miten sä tassutat tommosta bojojoing-pystyyn pomppaavaa vieteriukkoa? Se nousee koko ajan pitkin sängyn reunaa. "Rauhoita lapsi sänkyyn", ohjeet sanovat. Miten?! Ei se rauhoitu!!!! 

Niinpä tehtiin ekana iltana pistäytymisunikoulua, eli että Alppua tosiaan huudatettiin aina 10 - 15 minuuttia kerrallaan ja sitten käytiin lohduttamassa pikaisesti. Tällä lailla se uuvutti itsensä ja nukahti lopulta. 

Toisena iltana autoin sitä nukahtamaan huudatuksen jälkeen niin, että pidin kättä sen selän päällä. Kolmantena iltana sen pystyi jo ihan oikeasti tassuttelemaan uneen, koska se ei enää vieroksunut sitä sänkyä niin kuin se olisi joku helvetillinen tulimyrsky, johon se heitetään.

Mutta nyt kerron vielä vähän yksityiskohtaisemmin tästä:

 

12.3. sunnuntai

Tiki viestittelee Julialle:

Kello 21.00 Lasketaan nukkuvana pinnasänkyyn. (Tätä ennen oli vielä imetyksellä tainnuttaminen, mutta tämä oli viimeinen kerta!)
22.30 Alppu herää. Rauhoittelua. Ei onnistu.
23.10 Taktiikan muutos. Lapsi jää huutavana sänkyyn, ovi kiinni.
23.25 Rauhoittelua
23.30 Lapsi jää edelleen huutavana sänkyyn.
23.50 Uusi rauhoittelukäynti
00.05 Nukahtaa
 

Yöllä se oli heräillyt vähäsen, mutta Tiki oli saanut tassuteltua sen uneen. Minä nukuin eri huoneessa patjalla. Seiskalta kokonaan hereille ja ensin puuroa, sitten maitoa.

13.3. maanantai 

Julia viestittelee Tikille:

21.20 Laitoin hereillä sänkyyn. Alkoi huutaa infernaalisesti.
21.25 Huuto muuttui nyyhkytykseksi.
21.33 Menin huoneeseen, otin syliin ja rauhoittui heti.
21.35 Laskin sänkyyn, alkoi huutaa taas infernaalisesti.
21.50 Uudestaan käymään. Oli kakkinut paniikissa housuun. En ehkä kestä enää. Vaihdoin kuiviin, laskin sänkyyn. Pomppasi pystyyn, laskin sänkyyn, pomppasi pystyyn, laskin uudestaan. Jäi vatsalleen. Pidin kättä selällä.
21.59 Nukahti tassun alle.
 

14.3. tiistai

Tiki viestittelee Julialle:

20.25 Alppu petiin.
20.29 nukahti tassun alle

Illoille muodostuu uusi rutiini:
18.30 iltapuuro
18.50 hampaiden harjaus 
19 lukuhetki
19.10 iltaimetys (tiedän, hampaiden harjaus pitäisi olla tämän jälkeen, mutta muutetaan rutiinia myöhemmin)
19.20-30 Alppu melko taintuneessa tilassa, mutta kuitenkin hereillä sänkyyn. Nykyään se menee sinne jo ihan mielellään pupun viereen.
19.30 pientä itkeskelyä, mutta yleensä aika nopeasti nukahtaa tassun alle. (Kyllä, mä en myöskään tykkää tosta muthafokin tassuttelu-sanasta, mutta öö, se nyt vain on oikea termi tähän asiaan, joten käytetään sitä sitten!)

Tiki on mua parempi tassuttelija, mutta mäkin teen sitä välillä, jottei kummastakaan tulisi elintärkeä nukuttaja. (Koska me halutaan säilyttää vapautemme!) On kuitenkin mukavaa, että siinä samalla, kun pitää pinnasängyn pinnojen välissä kättä siellä lapsen selän päällä, voi yleensä lukea blogeja tai jodlailla. (Todella ergonominen asento!)

Jatkettiin loppuviikko niin, että Alppu nukkui meidän makuuhuoneessa pinnasängyssä pupun kanssa, Tiki nukkui sohvalla (koska todettiin, että aikuisen läsnäolo huoneessa saa Alpun helpommin heräämään) ja minä työhuoneessa. Tämän viikon Tiki kävi aina öisin lohduttamassa Alppua.

Sitten.

Halleluja, Praise the Lord! Jumala on ihmeellinen!

19.3. sunnuntai

19.30 (ollaan saatu aikastettua Alpun unia!) Alppu sänkyyn tassuttelulla

Mahdollisesti yön aikana jotain pientä yninää, muttei niin pahaa, että Tiki olisi jaksanut käydä sohvalta rauhoittamassa Alppusta.

07 Herätys.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

Tästä rohkaistuneena me viime maanantaina siirrettiin Alpun pinnis työhuoneeseen (jota ilmeisesti aletaan nyt kutsua lastenhuoneeksi, sisustuspostauksia odotellessa!). Siirryttiin itse nukkumaan makuuhuoneeseen. Ja voin kertoa, että tuntuu todella friikiltä näin reilun vuoden jälkeen nukkua itsekseen omassa sängyssä ilman lasta. Ja friikillä tarkoitan IHANALTA!!!

En nyt todellakaan sano, että tässä oltaisiin vielä mitenkään täysin maalissa. Kyllä se Alppunen vielä vähän öisin ynisee. Ja esimerkiksi eilen se taas itki 7 minuuttia ennen kuin nukahti (kyllä, kelloa katsotaan edelleen neuroottisen tarkasti). Nimittäin joskus käy niin, että mikään maailman tassuttelu ei auta, vaan lopulta on pakko luovuttaa ja jättää se hetkeksi rauhoittumaan (eli itkemään katkerasti) pinnasänkyyn. Onneksi näitä iltoja on harvemmin. Ja onneksi kaikki lukemani tutkimukset aiheesta vakuuttavat, ettei lapso traumatisoidu tästä ikihyviksi.

Mutta nyt on semmonen itsevarma olo, että tämä lähtee tästä paranemaan. Ja ehkä jonain päivänä se nukahtaa ilman ilman tassuttelua tai itkemistä. Ihan noin vain! Vaikkapa iltasatua lukiessa. Se tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, mutta toisaalta niin tuntui aiemmin myös se, että Alppu olisi nukkunut itse pinnasängyssä saati toisessa huoneessa. Siis täysin utopistiselta.

Nyt ajattelen kuitenkin, että olemme onnistuneet ainakin tiettyyn pisteeseen saakka, sillä Alppu selkeästi nukkuu yksin omassa huoneessa sikeämmin ja osaa itse rauhoittaa itsensä, jos me ei olla siinä vieressä.

 

Nykytilanne: Vanhemmat nukkuvat omassa sängyssä, Alppu ja pupu pinnasängyssä omassa huoneessaan.

 

 

Vielä kaipaisin teidän kokemuksia sellaiseen, että kun lapsonen herää yöllä, niin kauanko annatte sen itkeskellä itsekseen ja milloin menette lohduttamaan?
Ja miten lohdutatte? Syli? Ei syliä? Puhetta, ei puhetta?
Yksityiskohtia kiitos!

 

 

Lue aiempi yritys:

Unikoulua etsimässä, kertokaa neuvoja!

 

 

 

Kuvat: Vaikka lapsonen nukkuu nykyään omassa huoneessaan, meidän sängystä paljastuu edelleen välillä aika liikuttavia pikku yllätyksiä

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Mä tykkään aina kauheasti, kun Mami Go Gon Minttu tekee näitä kuukauden koontipostauksia. Okei, mun kuvasaldo ei koskaan yllä noin hienoihin sfääreihin, mutta saa sitä yrittää vähän apinoida silti!

Eli nyt kun selvisin kunnialla vauvan ensimmäisen vuoden kuukausikoosteista (niissä oli ehkä pointtina seurata ainakin vähän Alppusen kehitystä), niin aattelin jatkaa tätä samaa tapaa myös tänä vuonna. Eli listailla satunnaisia juttuja, mitä minä tai Alppu olemme tehneet kunakin kuukautena. Ehkä nämä ovat ennen kaikkea sellaisia kivoja muistoja itselleen, että kas, tommostakin duunailin.

Helmikuussa Alppu:

- Jäi kotiin isänsä kanssa. Ja tottui siihen aika nopeasti.

- Joutui kärsimään siitä, että hänen vanhempansa eivät osanneet pitää rotia unikoulussa.

- Alkoi seistä lyhyitä aikoja. Mutta miksi kävellä kun voi kontata? (Öö, mä keksin tähän kyllä montakin hyvää vastausta, mutta Alppu ei niitä hyväksy.)

- Opetteli kiipeämään sängylle ja laskeutumaan sieltä alas.

- Alkoi leikkia innokkaasti ystävänsä Eipun kanssa. Ja välillä vähän kurmotti Eippua! :(

- Nautti entistä enemmän kirjojen lukemisesta.

- Opetteli painamaan Mauri Kunnaksen Ammuu-kirjasta kultakin sivulta aina sitä nappulaa, josta tulee eläimen ääni. (Ai että, tämä teki minut ylpeäksi!)

Minä taas:

- Kuuntelin Samuli Putron Matkamuistot-biisiä repeatilla. Samuli, olen edelleen täysin rakastunut sinuun!

- Join teetä arki-iltaisin todella usein samaan taloon muuttaneen siskoni luona.

- Katsoin ihan sikana YouTube-videoita. Ihan kuulkaa työni puolesta. 

- Opin, että momager tarkoittaa mom-manageria, ja aika monen suositun tubettajan äiti on hänen managerinsa. (Jos ketään kiinnostaa lukea enemmän tubemaailmasta, niin nyt mulla on kuulkaa uskomaton määrä tietoa. Voin tehdä teille koosteen tiedoista, joiden avulla pysytte nuorisolaisten matkassa!)

- Latasin Musical.ly-sovelluksen, mutten vielä tehnyt sillä omia videoita. (Tämä on sitä nuorisolaisen matkassa pysymistä.)

- Olin ensimmäistä kertaa pienessä huppelissa sitten kevään 2015. Vieläkin muistelen Marian polttareiden paljua lämmöllä.

- Tunsin kateutta ihan liian monta kertaa. Paskaa!

- Matkustin junalla yksin (ilman vauvaa). Se oli taivaallista. Vedin elämän ranttaliksi ja menin vieläpä Extra-luokkaan. (Myös siksi, että neljän juna oli täpötäynnä.)

- Kävin katsomassa Poliittisen valokuvan festareita Valokuvataiteen museossa. Tällä kertaa aiheena oli ruoka. Yllättäen ei ole tehnyt mieli syödä lihaa tämän jälkeen. (Näyttely on muuten edelleen voimissaan, kannattaa käydä!)

- Join aamukahvini A-lehtien aulassa katsellen auringonnousuja.

- Kävin pelaamassa virtuaalitodellisuus- eli VR-pelejä Vantaan Flamingossa Pikseli Arcadessa. Kauhupeli oli aika päheä, siinä sompailtiin autiossa talossa ja välillä semmonen örkkisetä häiriköi elämää (mm. lopettamalla mun elämäni). Mutta kyllä mä vähän mietin, että koska tuo VR muuttuu ihan oikeasti hyväksi tavaksi pelata. Pelit lagaavat edelleen ihan hiton paljon, mikä häiritsee immersiota.

- Aloitin uuden perinteen eli päätin, että tästä lähtien kutsun ystävät meille laskiaistiistaina pullalle ja skumpalle.

- Pelkäsin, ettei musta tule koskaan yhtään mitään.

- Kävin yhtenä aamuna Mirjan kanssa vesijuoksemassa Kallion uimahallissa. Siellä kahvilassa tarjotaan myös ihana aamiainen 7 eurolla!

- Kävin häissä Joensuussa.

- Ostin paljon kauluspaitoja ja opettelin silittämään niitä.

- Toivuin vihdoin siitä traumasta, ettei mulle syntynytkään tyttöä: Nimittäin ainoa ongelma siinä, että sain pojan enkä tyttöä on ollut siinä, että tyttöjen juhlavaatteet näyttävät ihan sairaasti paremmilta kuin poikien. Poikavauva on muistuttanut juhlavaatteissaan perussuomalaista taksikuskia, sillä kauluspaitabodyt eivät istu selällään pötköttävälle kaljulle vauvalle vaan pussittavat olkapäistä. Sen sijaan itse seisoskelevalla taaperolla ne näyttävät tosi hyvältä! Eli enää ei ole mitään väliä, puskinko maailmaan tytön vai pojan.

- Raivostuin taas kerran siitä, miten helvetin surkeasti Suomessa kohdellaan pakolaisia. 

- Jätin yhden kerran menemättä ravintolaan, koska mulle iski vainoharha siitä, että tarjoilijat oikeasti sylkisivät mun ruokaan. (Kiitos näiden kommenttien.)

- Sain tukea muilta paskamyrskyn kohteeksi joutuneilta (kiitos Minja ja Emmi). <3

- Ilmoittauduin puolimaratonille.

- Päätin juoda vettä.

- Unohdin juoda vettä.

- Hävitin mun vesipullon.

- Nauroin töissä meidän AD:n Eevan lakonisille huomautuksille jokaisena työpäivänä.

- Aloin katsoa Big Little Lies -sarjaa HBO:lta. Hitto se on hyvä! Ja hitto mä tykkään Reese Witherspoonista. (Lällällää, oon kerran jopa tavannut hänet!)

- Aloin ajatella kevättä ja kesää.

 

Mistäs traumasta sinä olet viimeksi parantunut?

 

Lue myös:

Tammikuun kuulumiset

 

Pages