Ladataan...
Juliaihminen

Välillä kun lapsosen kanssa reissaa, tulee kaikenlaisia pikku tilanteita vastaan, joista selviäminen vaatii erilaista tykötarpeistoa. Berliinin matkalla kävi kuitenkin ilmi, että Antti "ei pysty nyt muuttumaan sulle" näiksi asioiksi:

- vesipullo

- hissi

- ruoka

- pastilli

 

Kuvista päätellen Antti kuitenkin pystyy kokemaan metamorfoosin ja muuttumaan lapsenkantotelineeksi.

Antti <3

 

 

Miksi sinä et ole viime aikoina pystynyt muuttumaan (vaikka kuinka tarve olisi ollut)?

 

 

Katso myös:

Ihanat päivät Berliinissä

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Mä en näe enää mitään syytä, miksi yöpyisin jossain muualla kuin Airbnb-asunnossa matkatessani lapsen kanssa. Etenkin silloin, kun mukana on toinen perhe, jossa on suurinpiirtein saman ikäinen lapsonen, yhteinen asunto on ihan taivaan lahja. 

Ylipäänsä olen miettinyt, että miten ihmiset, joilla on pieniä lapsia, oikein majoittuvat matkalla. Kun hotellihuoneessa on yleensä vain joku vedenkeitin, muttei sitten mitään keittiötä, jossa voisi tehdä iltaruokaa lapselle. Joka päivä ei kuitenkaan pysty syömään lapsen kanssa ulkona. Ja sitten kun se lapsi nukahtaa, niin hotellihuoneessa joutuu sitten olemaan aika hissukseen, ehkä katselemaan jotain elokuvaa mutella ja kuiskuttelemaan toisen kanssa. Siitä katoaa matkailun ilakointi!

Vietettiin Berliinissä Tikin, Raisan ja Antin sekä meidän kahden lapsen kanssa neljä yötä Friedrichshainissa 120 neliön kattohuoneistossa, jossa oli kaksi makkaria ja kaksi parveketta sekä iso olohuone. Maksettiin tästä 160 e yöltä, johon lisättiin Airbnb-maksu sekä siivousmaksu, eli yhteensä 836 euroa. Hotellin olisi ehkä saanut edullisemmin, mutta silloin ei olisi voinut elää lainkaan näin mukavasti.

Aiemmin olen ollut majoitusten suhteen melko pihi. Olen ajatellut, etten kuitenkaan hengaile siinä hostelli-/hotellihuoneessa niin paljon, että siitä kannattaisi maksaa. Nyt kuitenkin lapsen kanssa asia on ihan toinen, ei tulisi mieleenkään mennä johonkin kälyseen hostelliin. (Vaikka aina nuorempana näin itseni sellaisena äitinä, joka reppureissaa lapsensa kanssa jossain dormeissa. Hohhohhohh!)

Ennen kaikkea nykyään siinä majapaikassa joutuu viettämään paljon aikaa. Vaikka oltiinkin joka päivä jostain aamuysistä iltakuuteen saakka menossa, niin siinä jää kuitenkin pitkä ilta (ja tuon noin seiskalta heräävän lapsen kanssa myös pitkä aamu) vietettäväksi majoituksessa. Lisäksi mä nykyään kelaan tämän niin, että majoituksen täytyy olla priimaa, koska loma on niin lyhyt.

Ajatus siitä, että oltaisiin nökötetty erillisissä hotellihuoneissa illat Antin ja Raisan kanssa, oli vähän tympeä. Sen sijaan nyt pystyttiin juttelemaan yökahteen saakka Wonderlust-festareista ja oman vanhemmuuden tavoitteista (nämä olivat kaksi eri keskustelua, ei tarvitse soittaa sosiaalitoimeen!) niin, että lapsoset nukkuivat omissa huoneissaan. 

Lisäksi me kutsuttiin useimpina iltoina Mirja, Marianna ja Pauli tuonne tekemään ruokaa ja juomaan viiniä, joten tämä oli voitto. 

Parasta oli se, että Fribu ja Alppu saivat riekkua yhdessä. Toki lauseita "Älä ota kädestä" sekä "Voitte jakaa" sekä "Ei saa lyödä" sekä myös "Ei saa repiä" unohtamatta "Ei saa tunkea sormea toisen silmään" tai "Te voitte molemmat leikkiä sillä" tuli vähäsen käyetttyä.

Mua oikein nauratti, kun Raisa sanoi paluulennolla lakoniseen sävyyn Fridalle: "Meillä on muistaakseni ollut joskus puhetta tuosta esineiden ottamisesta toisen kädestä. Jos oikein muistan."

Kyllä on ollut.

Mutta enimmäkseen pikku ukkelit juoksentelivat vaippasilteen ympäri asuntoa riemusta kiljuen tai päristellen.

Oli myös ihanaa, kun yhtenä iltana lähdettiin Raisan kanssa vähän hummaamaan ja Tiki ja Antti jäivät nukuttamaan lapsosia. Tämäkin olisi ollut huomattavasti ärsyttävämpää erillisissä hotellihuoneissa.

Se on kuitenkin sanottava, että saksalaiset eivät mun mielestä ole mitään megasisustajakansaa. Plärättiin aivan järjettömän moni Airbnb-kämppä Raisan kanssa läpi, ja niiden sisustukset olivat enimmäkseen semmosta tunkkaista puuta, sekalaisia huonekaluja ja riemunkirjavaksi maalattuja seiniä. Meidänkään kämppä ei ollut mikään sisustuksen kirkkain jalokivi, mutta ihan ok se oli, etenkin kun toinen omistajista oli ruotsalainen.

Berliinissä Airbnb on laiton, mutta silti niitä kämppiä löytyy ihan hyvin. Niissä on ilmeisesti se riski, että vuokraajat peruvat diilin viime hetkellä, me päätettiin luottaa onneemme ja varattiin täältä. Yritettiin etsiä asuntoa myös Facebookista Berliinin suomalaiselta asuntokanavalta, mutta heinäkuun loppupuoli oli niin suosittu, että se oli vähän liikaa toivottu.

Tuossa meidän majoituksessa luki, ettei sovellu 0 - 2-vuotiaille, mutta ennemminkin se tarkoitti sitä, ettei siellä ollut vauvansänkyjä kuin ettei niitä olisi saanut ottaa sinne. Toki olisi ollut mukavampaa nukkua eri sängyssä kuin Alppu, mutta jostain pitää joustaa!

 

Miten te tykkäätte majoittua lasten kanssa ulkomailla?

 

Lue myös:

Elämä on ihanaa Berliinissä

9 syytä, miksi vauvan kanssa matkustaminen on parasta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Olen tässä miettinyt kostamista viime aikoina. Aina välillä tulee sellainen impulssi, että nyt haluaisin kostaa tuolle ihmishirviölle todella verisesti.

Viimeksi tällainen kostonhimo iski muhun, kun käytiin Mirjan ja Raisan kanssa Berliinissä sellaisessa kivijalkaliikkeessä. Astuttiin liikkeeseen, ihasteltiin tavaroita. Miekkoset ja lapset odottivat puodin ulkopuolella. Mirja tervehti sitä myyjää, mutta mä en jotenkaan ujona muistanut, miten saksaksi sanotaan terve, joten nyökkäsin vain myyjän suuntaan, mutta se ei oikein huomioinut mua tai nyökkäillyt takaisin.

Kun astuttiin liikkeestä ulos, miesmyyjä seurasi meitä kadulle ja kysyi, puhutaanko englantia. Kun sanottiin, että kyllä, alkoi mielivaltainen ryöpytys: "Te olette epäystävällisiä, ilkeitä ihmisiä. Berliini ei kaipaa teidänkaltaisia. Minä haluan tavata vain mukavia ihmisiä, ja te ette ole millään lailla mukavia. Älkää tulko liikkeeseeni enää koskaan!" Se vain huusi siinä raivoissaan meidän lasten edessä, tilanne oli täysin absurdi. Normaalisti mä pystyn aika hyvin sivaltamaan takaisin, mutta nyt en saanut sanaa suustani. (Onneksi Mirja sai, sentään!) Tuossahan kävi oikeastaan toteen se suurin pelko, mitä kaikki ihmiset pelkäävät pikkuliikkeissä: Saako niissä puhua ääneen? Miten myyjälle moikataan? Pitääkö ostaa jotain, jos puhuu myyjälle? Mitä jos mokaan jotenkin? Kääk, menen mieluummin shoppailemaan Prismaan, kun en osaa pikkupuotien etikettiä!

No, sen miekkosen raivoryöpystä tuli aika paha mieli, vaikka se olikin täysin perusteeton ja hullunkurinen. Päätin heti, että kirjoitan hirveät raivopalautteet tästä Yelppiin. Sittenpähän näkee! Siinä kostoa kerrassaan, sellaiselle mulkvistille! Saa tuta semmoset amok-solvaukset, ettei kukaan enää mene siihen paskapuotiin.

Nyt tapahtuneesta on kulunut viikko, enkä todellakaan ole kirjoittanut Yelpiin yhtään mitään. Enkä varmaan jaksakaan. Ramasee, ei pysty. Tunteet laimenee. Pirullista!

 

Nyt pahoitteluni niille, jotka eivät katso Game of Thronesia, nimittäin pakko vähän viitata niihin juonikuvioihin. Olen miettinyt kostoa myös siksi, että Arya Starkin kostotoimenpiteet ovat niin ihailtavan perusteellisia. (Tässä kappaleessa on sitten spoilerivaroitus.) Arya päättää kostaa kaikille, jotka ovat murhanneet hänen perhettään. Niinpä hän pyrkii itsepintaisesti kovaan koulutuksen, joka opettaa hänet loistavaksi salamurhaajaksi. Hän näkee vaivaa ja hikoilee oppiakseen hyväksi kostajaksi. Joka ilta ennen nukkumaan menoa hän luettelee listan ihmisistä, kenet hän haluaa tappaa: "Cercei, Joffrey, Rorge, The Mountain, Walder Frey..."

Olen kelaillut, että jos toden teolla haluaisi omistautua kostolle, niin kyllähän sitä pystyisi tekemään ties mitä julmuuksia ja aiheuttamaan jonkun elämään hirveää tragediaa ja menetystä. No, en nyt puhu ihan siinä mittakaavassa, että myrkyttäisin kokonaisen suvun (kuten Arya teki). Mutta sillä lailla tiedättehän, alkaisi pikkuhiljaa puhua siitä ihmisestä paskaa kaikille, ehkä vokottelisi tämän ihmisen puolisoa ja tekisi sellaisia pieniä ikäviä juttuja, jotka musertaisivat toisen elämän. Laittaisi pellillisen jäädytettyä pissaa sen postiluukusta sisään.

Mutta kuten jo tuosta Berliinin ikävästä kauppiaasta huomaan, mun kostonhimo sammuu valitettavan nopeasti. En vain sitten kuitenkaan jaksa lähteä eeppiselle carnageretkelle, jotta saisin tyydytyksen epäoikeudenmukaiseen kohteluuni. Se on harmillista. Ja se on myös kovin terveellistä. Koska voi olla, että oma elämä vähän kärsisi, mikäli esimerkiksi koulutuspaikan valinta (kuten Aryalla Faceless Manin opissa), iltarutiinit (kuten Aryalla tappolistansa luetteleminen) ja koko elämän suunta (kuten Aryalla ratsasteleminen ympäri Westerosia tappamassa ihmisiä) määräytyisi sen mukaan, millä pystyisi kostamaan parhaiten.

Toisaalta, en voi syyttää Aryaa, koska hänelle tehty epäoikeudenmukaisuus on hieman suuremmassa mittakaavassa kuin se, miten mua on kohdeltu (esimerkiksi juuri tuo Berliinin huuteleva myyjäukkeli).

Pointtina on siis se, että kostaa kyllä varmasti pystyisi aika mehukkaastikin, mutta onneksi elämässä on kaikenlaista muutakin sisältöä niin, ettei ole enrgiaa tai kostonhimoa niin paljon, että lähtisi toteuttamaan jotain eeppistä takaisin maksun retkeä. Saattaisi olla nimittäin aika kuluttavaa loppujen lopuksi.

 

 

Oletteko kostaneet joskus? Miksi ja miten? Kiinnostelee tosi paljon!

Jos kerrotte teidän kostotoimenpiteistä, niin lupaan kertoa, miten mä kostin yhdelle yläkerran naapurille sen bassojumputukset Belgiassa asuessani. Hehheheheh!

 

 

Kuva: Meidän äbän otos Kroatiasta viime kesältä

 

Lue myös:

Kun näen invataksin, ajattelen sinua

Hiljennä Sirpa Selänne päästäsi

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

 

Share

Pages