Ladataan...
Juliaihminen

Kello on 23.44, ja me käveltiin äsken Mariannan ja Raisan kanssa Kallion läpi Mirjan luota kukin koteihimme. Käytiin Mirjan luona saunomassa ja syömässä pastaa (ja tietysti juomassa viiniä). Tiki ja Alppu ovat Tampereella.

Olen ollut koko päivän ihan euforisissa tiloissa. Eilen oli mun viimeinen työpäivä ja tänään mun ensimmäinen päivä vapaana kirjoittajana. Heräsin aamulla ja ikkunasta tuli juuri sellainen alkusyksylle ominainen taianomainen auringon valo. Tunsin itseni niin onnelliseksi, että mietin, saako näin onnellinen ollakaan. Ja se onnen tunne tuntuu nyt seuraavan kaikkialle, minne menenkin.

Kun äsken käveltiin Torkkelinmäen yli, katseltiin kerrostalojen ikkunoissa palavia valoja ja mietittiin, että miten sitä syksyllä aina rakastuukin Helsinkiin niin käsittämättömällä tavalla. Juteltiin siitä, että jonain päivänä me vielä muistellaan näitä aikoja ja sanotaan itsellemme, että me oltiin vain niin järjettömän onnellisia tuolloin.

Marianna sanoi hyvin, että näin kolmekymppisenä sitä on löytänyt tavan olla. Sellaisen tyylin elää omaa elämäänsä, joka tekee jokaisesta päivästä melko lailla onnellisen ja hyvän. Nyt tuntee itsensä ja tietää esimerkiksi, että minä en halua stressata töistä vapaa-ajalla, vaan arvostan ihan älyttömän paljon vetelemistä lauantain ja sunnuntain läpi ystävien (ja lasten) seurassa. Enemmän kuin sellaisia kunnianhimoisia uraprojekteja, jotka syövät kaikki löysäilylle varatut tunnit. Tykkään tietysti töistä, mutta tykkään myös vapaudestani. Nämä ovat selkeitä prioriteettivalintoja, ja kun itsensä tuntee, osaa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka tekevät onnelliseksi ja joista pystyy kantamaan vastuun.

Ympärillä on joukko ystäviä, jotka tukevat omaa olemista ja joiden kanssa ei tarvitse kelailla hetkeäkään, olenko nolo tai sanonko jotain väärin. Elämässä on ollut niin monta epävarmuuden vuotta, jolloin kuka tahansa on saattanut painaa pienelläkin kommentilla alas tai itsellään on ollut sellainen olo, että mä en täysin istu tähän porukkaan. Nyt tuntuu, että on löytänyt täysin omat tyypit, juuri tämä on minun viitekehykseni ja juuri nämä keskustelut niitä, joiden käymisestä eniten nautin.

Puhuttiin myös siitä, että kukaan meistä ei enää ota mitään tästä itsestäänselvyytenä. Meillä kaikilla on omat kokemuksemme siitä, miltä tuntuu elää painajaisessa ja joutua osaksi "väärää tarinaa", sellaista johon ei olisi ikinä halunnut joutua. Niitä juttuja, jotka eivät tehneet meistä parempia tai voimakkaampia ihmisiä (ehkä päinvastoin), mutta jos jotain, niin ainakin opettivat, että se mitä meillä on nyt käsillä, on arvokasta. 

Syyskuu saa minut aina vähän haikeaksi tai vähintäänkin mietteliääksi. Kesä alkaa olla ohi ja ilmaan on sekoittunut sekä iloa että surua. Voi olla, että nyt puhuvat punaviini- ja sukmppapullo, mitkä me äsken neljään naiseen vedettin, mutta mä tunnen itseni valtavan kiitolliseksi tästä kaikesta, mitä on juuri nyt. Tiedän, että asiat muuttavat muotoaan ja mikään ei jatku ikuisesti, mutta se on luonnollista. Ja ehkäpä parhaat jutut jäävät. Näihin lauseisiin ei sisälly mitään mystistä suunnitteilla olevaa elämänvaihetta, päinvaston, juuri nyt toivoisin, että elämä voisi olla aina tällaista. Vapaata, kepeää, syvällistä ja kaunista.

 

Samoissa tunnelmissa:

Nämä kevyet alkukesän illat

Mökillä Mirjan, Raisan, Mannen ja lasten kanssa

Elämää äitiyslomakuplassa

 

 

Kuvat: Vietettiin viime viikon lauantai Mirjan vanhempien luona Tapanilassa Mirjan, Raisan ja Mariannan kanssa. Täydellistä.

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Sain tämän postauksen vaatteet Minujulta

Suomessa on nykyään monta kaunista ja kivaa kotimaista lastenvaatemerkkiä. Papu, Vimma, Metsola ja Gugguu ovat kaikki superihanan näköisiä ja tuntuisia vaatteita, mutta hitto ne ovat myös kalliita. Mä olen kuitenkin "antanut itselleni luvan" ostaa aina silloin tällöin, tyyliin kerran kaudessa jonkun kalliin ja kivan asusetin Alpulle. Tulen aina niin hyvälle mielelle, kun olen pukenut sen tyylikkääksi pikku ukkeliksi vaikka silloin, kun mennään jonkun juhliin tai vietetään kivaa kaupunkilauantaita.

Mä ymmärrän täysin, miksi nämä vaatteet ovat kalliita: Jos vaatteet suunnitellaan ja tehdään Suomessa laadukkaista ja kalliista materiaaleista, niin on ihan järkeenkäypää, että niillä on hintaakin. Päiväkodissa Alppunen saakin sitten vedellä Ipanaisesta ja Vekaralta ostetuissa käytetyissä vaattehisissa. (Nettikirppiksiin en pysty, ikävä kyllä.)

Nyt näiden kivojen suomalaisten lastenvaatteiden joukkoon on liittynyt aivan nerokas merkki nimeltään Minuju. Sain niiltä kaksi asusettiä blogipostausta vastaan, ja olen fiilistellyt näitä vaatteita nyt koko syyskuun. Minujun vaatteiden konsepti on nimittäin täydellinen. Nyt kerron miksi.

Minujun vaatteita tehdään vain se määrä, mitä niitä tilataan.

Mä en tiedä, miten Minujun tyypit saavat tämän taloudellisesti kannattavaksi tänä halpatyön aikana, mutta vaatteita ei valmisteta ennen kuin joku on tilannut sellaisen. Niillä on nettikauppa, josta voi tilata muutaman mallin mukaan collegeja, t-paitoja, housuja, leggingsejä ja tunikoita.

Vaatteet saa itse suunnitella tai (lapsen kanssa) hyvinkin pitkälle: Voi valita tyylikkäästä värikartasta, minkä väriset resorit esimerkiksi eri hihoissa tai leggingsien polvipaikoissa on. Lisäksi saa valita muita kivoja yksityiskohtia, kuten taskujen mallin tai sen, onko hupussa korvat (kuka nyt ei haluaisi huppuun korvia?!).

Sitten kun on sommitellut valintansa, se tilataan netistä ja Minujun tyypit ompelevat tuotteen Helsingissä. Tämä on ekologista, koska näin vältetään vaatehävikki.

Minuju tarjoaa korjaus- ja kierrätyspalvelun.

Minujun tyyppien ideana on tehdä kestäviä vaatteita. Siltä ne ovat käytössä tähän mennessä tuntuneetkin. No, aikanaan polvet saattavat silti vähän tuhoutua, kun lapsoset kirmaavat ympäriinsä. Minuju tarjoaa Helsingin alueella myös korjauspavelua vaatteille.

Jos vaate on jäänyt pieneksi tai kulunut loppuun, sen voi viedä kierrätettäväksi Minujulle, jolloin hinnasta saa 5 % takaisin.

Ihaninta ja hankalinta tällaiselle ambivalentille mujerille oli tietenkin valita, mitä värejä ja yksityiskohtia sitä haluaa oman lapsosensa asusteisiin. Mä oikeasti käytin näiden vaatteiden miettimiseen ehkä kolme tuntia! Sairasta! 

Nettikauppa on siis tosi helppokäyttöinen ja visuaalisesti kaunis ja informatiivinen, kyse ei siis ollut siitä. Mun oli vain niin hankala päättää, tuleeko Alpun molempien hihojen resoreista vaaleanpunainen vai toisesta navy blue. Ja taskun malli, ai ai, ei ollut helppoa. Onneksi niillä on upea lookbook, josta voi ottaa vähän inspiratsuunia.

Minujun hinnoista vielä: Ne eivät ole mun mielestä mitenkään megakorkeat. Toki siis kalliimmat kuin peruslastenvaatteiden, mutteivät mitään ihan posketonta. Vaikkapa pitkähihainen college maksaa alkaen 44 euroa ja leggingsit 29 euroa. Postauksen lopussa on muuten -10 % alekoodi! 

Jaahas, nyt olemme postauksen lopussa, eli tässä alekoodi:

Koodilla Juliaihminen saat -10 % alennusta Minujun tuotteista sunnuntaihin 8.10. saakka.

 

Lue myös:

Ostan itselleni vaatteet seuraavaksi viideksi vuodeksi

Välikausivaatteiden hankkiminen lapselle vaatii uskomatonta perehtymistä

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Olen luvannut avata tätä mun vuoden kestänyttä mitä haluan tehdä elämälläni -kriisiä, jonka lopputuloksena irtisanouduin vakiduunistani. Ajattelin kertoa muutamassa postauksessa yksittäisiä neuvoja, joista oli mulle paljon hyötyä ajattelutyössä.

Kuten olen sanonut, aloitin urakriiseilyn hyvin kaukaa miettien, haluanko olla ylipäänsä enää missään tekemisissä media-alan kanssa.

Tiki antoi keväällä mulle hyvän neuvon: Piirrä nelikenttä siitä, mitä osaat ja siitä, mitä haluat. X-akselille tulee kohdat "en osaa" ja "osaan", Y-akselille "en halua tehdä" ja "haluan tehdä". Tämä selkeytti mulle kaksi erittäin tärkeää ajatusta:

1. Vaikka osaisin tehdä jotain hankalaakin juttua melko hyvin, se ei tarkoita sitä, ettäkö mun pitäisi tai edes kannattaisi tehdä sitä. 

2. Vaikka en osaisi tehdä jotain kiinnostavaa ja hauskaa, se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi oppia tekemään sitä ja tulla hyväksi siinä.

Olin aikaisemmin ajatellut, että koska olen hyvä esimerkiksi sometekemisessä ja optimoimisessa, mun pitäisi tehdä niitä työssäni paljon. Mutta sitten taas, mä en suhtaudu niihin mitenkään erityisen intohimoisesti. (Ja mä tiedän monia superpäteviä ihmisiä, jotka nimenomaan rakastavat sitä.) Lisäksi olin ajatellut, että koska mun ääni on aika ärsyttävän kuuloinen ja puhun vähän epäselvästi, niin mun on turha edes ajatella puhuvani videolle tai vaikka radioon. Mutta kyllähän puhumistakin voi opetella!

Olen kelaillut, että nyt tehtävät uravalinnat johtavat sitten taas seuraavaan paikkaan, ja jos mä nyt valitsen jotain epämiellyttävää tai sellaista, joka ei erityisemmin haasta mua, niin päädyn sitten tekemään juuri sellaisia hommia. Voi olla, että tällaisten hommien tekemistä arvostetaan ja voi olla, että niistä saisi helppoa rahaa. Mutta mä en tykkää tehdä niitä! Ja silloin ei kannata lähteä siihen suuntaan.

Tässä esimerkkejä mun listauksestani. Kaikkea en kehtaa laittaa, nämä ovat jostain syystä vähän noloja juttuja mun mielestäni. 

Asiat joita osaan ja joita haluan tehdä

- Haastatteleminen, ihmisten kuunteleminen

- Ideoiminen ja kaikenlainen kirjojen, lehtijuttujen sun muiden lukeminen (ja niistä ideoiden pölliminen)

- Kirjoittaminen (tällä hetkellä kiinnostavat raha ja talous, yhteiskunta, ihmissuhteet, perhe, matkat, teknologia, politiikka, henkilöjutut, ilmiöjutut ja kaikki satunnainen hassuttelu)

- Tuottaminen, muttei kuitenkaan ihan päätyönä

- Kiireessä tekeminen (kiireen tuntu on ihana!)

- Laiskottelu (rakastan vetelehtimistä!)

Asiat, joita osaan mutta en halua tehdä päätyönäni (ainakaan tällä hetkellä)

- Juttujen pitkällinen edioiminen ja oikolukeminen (tunnen aivan järjettömän hyviä editoijia, itse en yllä heidän kanssa samaan sarjaan)

- Lukuisissa palavereissa istuminen (pomoportaan tyypit todella ansaitsevat palkkansa, kun jaksavat istua näissä)

- Analytiikan tarkka seuraaminen ja puntaroiminen (vaikka tiedän kyllä, että tätä joutuu tekemään, halusipa tai ei!)

Asiat, joita en osaa (ainakaan kunnolla) mutta joita haluaisin tehdä enemmän

- Videoiden käsikirjoittaminen, kuvaaminen ja leikkaaminen

- Pitkän tekstikokonaisuuden, kuten tietokirjan kirjoittaminen

- Kiinnostavien ja innostavien luentojen pitäminen (pitää toki olla jotain substanssia, mistä horista!)

- Podcastien suunnitteleminen ja toteuttaminen

- Fiktion kirjoittaminen (sekä lasten että aikuisten)

- Yrityksen perustaminen ja sen strategian suunnitteleminen

- Kaikenlaisten verohässäköiden sun muiden opetteleminen (lol!)

Asiat, joita en osaa ja joita en haluaisi tehdä

- Ranskan puhuminen (merde!)

- Kauneus- ja muotijuttujen tekeminen (joskaan tämäkin sarjassa never say never)

 

Okei, totta kai välillä töissä joutuu ja kannattaa tehdä asioita, joita ei välttämättä halua tai jotka ovat vähän tylsiä. Ei mikään työ ole pelkästään kivaa. Mutta jos on sellaisessa tilanteessa, että pystyy miettimään ja valitsemaan, mitä haluaa tehdä, niin kannattaa sitä kelailla. Vaakakupissa painaa tietenkin moni muukin juttu kuin vain työn konkreettinen sisältö (kuten vaikka asuntolaina, työn säännöllisyys tai perhearki).

No, tämän nelikentän mietinnöt johdattivat minut myös siihen suuntaan, että kyllä mä haluan edelleen olla media-alalla, mutta en vain toimituksen tuottajana, vaikka olenkin hyvä siinä. Ja toisaalta taas, nelikenttä muistuttaa myös siitä, että vaikken nyt osaisi jotain, niin voin aina opetella ja lopulta tulla ihan hyväksi siinä. 

 

Kiinnostaisi muuten ihan älyttömän paljon kuulla teidän nelikentästänne. Vaikka anonyymisti! :)

 

 

Kuvat: Yritin ottaa tällaista eteeristä kuvaa, mutta lapso tuli ja sotki kaiken mennessään.

 

Lue myös: 

Urakriisi ratkaistu

Kerro ammattisi plussat ja miinukset (nerokkaat kommentit!)

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Pages