Ladataan...
Juliaihminen

 

Käytettiin sunnuntain hellepäivä parhaalla mahdollisella tavalla: merellä. Purjehdittiin isän perheen kanssa Helsingin edustalla, kierrettiin Suomenlinnaa ja lähimaisemia. Meitä oli veneessä yhteensä yksitoista ihmistä, nuorin alle vuoden.

Koko päivä oli niin tulvillaan onnenhyrskäyksiä, että on vaikea eritellä, mikä oli hienoin hetki. Auringonläikät meressä liikkuivat meidän mukana, purjevene lipui eteenpäin sulavasti. Makasin kannella ja katselin ison purjeen huippua miettien, että voisin katsoa tätä näkymää vaikka elämäni loppuun asti. 

Myös mun pieni kaksivuotiaani innostui purjehtimisesta. Se tasapainotteli jo kannella ihan ammattilaisen elkein, ihmetteli suurta merta ja hengitti meri-ilmaa. Sisätilaa veneessä on kahden kajuutan verran, joten Alppunen pystyi juoksentelemaan ja ilakoimaan tilavasti. Oikeastaan tuollainen vene on juuri sopiva kaksivuotiaalle, ei ollenkaan ahdas, vaan kompakti.

Autossa pahoinvoiva lapseni pärjäsi hyvin keinuvassa veneessä. Merenkäynti ei toki käynyt kovinkaan villiksi missään vaiheessa, mutta tämä oli hyvä todiste siitä, että voimme purjehtia jatkossakin. 

En osaa sanoa, mikä meressä tekee minut niin onnelliseksi. Siellä on jotenkin vain tilaa ajatella. Kun katselee taivasta mereltä käsin, on suoranainen velvollisuus ajatella jotain muuta kuin seuraavan viikon to do -listaa. 

Purjehtimiseen kuuluu jotenkin sellainen herttainen hyväntuulisuus, kaikki ovat kirjaimellisesti samassa veneessä. Meidän veneilyyn kuuluu ylipäänsä sellainen leppoisuus, kaikki tehdään verkkaisesti. Juodaan sumppia, rupatellaan, otetaan päiväunet, käännetään ruoria.

Isän perheen vene on huomattavasti isompi ja tasaisempi kuin mun ja Oton H-vene. Sen kanssa purjehtiminen on tosi erilaista, ehkä vähemmän fyysistä ja rauhallisempaa. Mutta kyllä mä ajattelin nyt kokeilla ottaa Turussa Alpun meidän H-veneeseen, ainakin jollekin lyhyelle purjehdukselle. Se nautti tuolla olostaan niin paljon, jaksoi yllättävän rauhallisena istuskella siinä ruorin vieressä, niin ehkä sitä voisi kokeilla.

Pientä skabailua oli siitä, että aina kajuutan ulkopuolella täytyy olla pelastusliivi, mutta kun olen muuten melko löperö äiti, niin sitten Alppu kyllä tottelee, kun sanon painokkaasti, että tämä homma menee nyt näin ja asiasta ei keskustella.

Ennen kaikkea toivon, että Alpun keho ja mieli tottuvat veneessä olemiseen. Se on omanlaista elämää, ja on hauska, jos Alppu nyt pikkuhiljaa kasvaa siihen kiinni. 

Nyt on sellainen olo, että pitäisi päästä heti uudestaan merelle. Nostaa se ankkuri ja ne purjeet. Antaa mennä vain. 

 

Kenen muun kesään kuuluu merellä olemista?

 

 
Katso myös:
 
Veli ja minä hankimme purjeveneen
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

En halua hypettää liikaa, sillä omalla kohdalla kirjoille osoitetut ylisanat aiheuttavat vastareaktion. Mutta sanon sen, että jos maailmassa olisi enemmän kirjoja, jotka olisivat kuin Syvien pohdintojen jaosto, lukisin luultavasti ihan koko ajan.

Juuri ilmestynyt Jenny Offillin kirjoittama teos tarjoaa ihania ja rehellisiä oivalluksia rakkaudesta ja parisuhteesta. Ja oikeastaan juuri sellaisesta parisuhteesta, joka minua kiinnostaa. Minua ei nimittäin ole hirveästi kiinnostanut sellainen girl meets boy kama enää vuosiin. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse seurustellut pian saman miehen kanssa kymmenen vuotta. Sen sijaan se, mitä tapahtuu sen onnellisen lopun jälkeen, on äärimmäisen kiinnostavaa. Ja siitä kirjoitetaan paljon vähemmän, koska se ei ole niin seksikästä ja siinä ei ole niin suuria tunteita kuin vastarakastumisessa. Vaikka omasta mielestäni siinä saattaa olla jopa kyseessä paljon suuremmat ja syvemmät tunteet. 

Offilin kirja on myös sellainen, että siitä tekisi mieli lukea kohtia ääneen koko ajan. Rakastin vaikka tätä kohtaa, joka kuvaa omaa vanhenemistani niin hyvin: 

Aiemmin hän pilkkasi niitä, ihmisiä joka kulkevat onnellisuuskarttoineen ja kiitollisuuspäiväkirjoineen ja kierrätetyistä autonrenkaista tehtyine kasseineen. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että vanhenemiseen liittyviin totuuksiin kuuluu pilkattavien asioiden jatkuva väheneminen, kunnes lopulta jäljellä ei ole mitään, minkä voisi täysin varmasti sulkea itsensä ulkopuolelle.

Tai tätä kohtaa, joka kertoo vanhemmuudesta:

Vaimo on myös vuosia sitten luopunut oikeydestaan itsetuhoon. Pikkuprintti synnytystodistuksessa, hänen ystävänsä sanoo. 

Kirja on myös hyvällä tavalla täynnä kummallisia intertekstuaalisuuksia, lainaillaan, sellaisia, jotka ennemminkin luovat tunnelmaa kuin kertoisivat mistään. Ennen kaikkea Offilistä huomaa, että hän on älykäs, lukenut ja ajattelee terävästi. Tulee mieleen vähän Siri Hustvedt, mutta ei missään tapauksessa samanlainen.

Jännintä on se, että kirjan tarina ei oikeastaan ole juuri mitään. Mennään yhteen, tulee lapsi, mitä seuraavaksi. Mutta kuten ehkä huomaatte, se ei ole se pointti. Suosittelen tätä ihmiselle, jotka tykkäävät kepeästä ja älykkäästä mutta samalla syvällisestä ja oikeastaan aika raskaastakin tekstistä. Suosittelen tätä ihan kaikille. 

 

*Sain kirja kustantajaltani eli Gummerukselta. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Musta ihmisyydessä yksi hankalimpia asioita on käsittää aidosti ja syvällisesti se, että ihmiset eivät ole persoonaltaan samanlaisia. Sitä kyllä järjen tasolla tietää, että persoonallisuudet ovat erilaisia, mutta usein kuitenkin pohjimmiltaan ajattelee, että muiden kannattaisi tehdä vaikka tässä asiassa niin kuin minä teen, niin heistä tulisi onnellisempia. Aina voi kuvitella, miltä toisesta tuntuu tai yrittää samastua tähän, mutta loppujen lopuksi kaikki oman pään ajatukset tulevat kuitenkin omasta näkökulmasta.

Yritän avata tätä mun pohdintoa hyvin arkisen esimerkin kautta.

Yhdessä vaiheessa moni ystäväni julisti, miten "olen päättänyt, että en juokse koskaan ratikkaan tai metroon, se on minulle elämänlaatua". Mä jäin oikein mietiskelemään tätä, koska mä juoksen aina julkisiin. Mä juoksen metron liukuportaat sekä ylös että alas ja jos näen bussin tulevan vielä ollessani matkalla pysäkille, saan valtavan tyydytyksen siitä, että ehdin siihen. Inhoan vartomista pysäkeillä, ja juokseminen on minulle aina parempi vaihtoehto. Kun olin viimeisilläni raskaana, venailin älyttömästi sitä, että pystyisin taas juoksemaan bussiin. Sillä hetkellä mulle tuli miltei onnen kyyneleet silmiin, kun otin ensimmäisen pikaspurtin raskauden jälkeen.

Elämänlaatuani on siis selvästi se, että minä juoksen sinne metroon. Mä kuitenkin epäilen, että nämä "en juokse linja-autojen (tai rakkauden, hehe) perässä" -tyypit ajattelevat, että minä en vain ymmärrä omaa parastani. Että mun pitäisi antautua sille, että "elämässä ei ole kiire, kun vain itse päättää sen" ja nauttia ajastani enemmän. 

Todellisuudessa nämä tyypit ovat vain sanoneet, että he itse nauttivat kiireettömyydestä. Se ei ole julistus, jonka mukaan minun pitäisi ajatella näin. Ja silti mä jotenkin kuvittelen, että vain se, että he sanovat pitävät jostain on oletus, että he olettavat minun pitävän siitä. Ja toisaalta, minun pitäisi muistaa samalla tavalla myös se, ettei pitäisi tuputtaa näille ystävilleni bussiin juoksemisen ilosanomaa. 

Jo se, että bussiin juoksemisesta voi olla näin erilaisia mielipiteitä, niin voi vain kuvitella, miten suuria mielipide-eroja isoissa ja monimutkaisissa asioissa voi olla. (Kuten lasten hankkimisessa, ammatin valitsemisessa tai siinä, hankkiiko vaikka auton tai muuttaako maalle.) Usein sitä myös ajattelee, että mitäläheisempi ihminen joku on, sitä paremmin minä itse tietäisin, mikä hänelle olisi parasta. En kuitenkaan tiedä. 

Siksi pitää vain aina tolkuttaa omaan päähän, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä, eivät nauti samoista asioista kuin minä, eivätkä tarvitse samoja asioita kuin minä.

 

Kuva: Etsikää kuvan kahvikupeista erilaisuuden metaforaa. (On muuten Punavuoren ihanan Andanten seinältä.)

 

Lue myös:

Tunnista vakavuuden aste

Aina voi luovuttaa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Pääni alkaa olla todellisessa kesämoodissa, ja tämä viikko on ollut töiden kannalta aivan järjettömän tahmea. Ollaan työhuoneella molemmat Raisan kanssa vuoron perään kerrottu, miten epäonnistuneita ja aikaansaamattomia luusereita me ollaan, ja oikeastaan meidän pitäisi vain päättää päivämme välittömästi (on ollut puhetta Michael Penttilälle soittamisesta, mutta ei siitä sen enempää). Tahmaisuuteen ei ole suoranaisesti auttanut Sidewaysistä ja Imagen kesäjuhlista hankitut pikku kohmelot. Elämä ei niin sanotusti ole voittanut.

Myös pyörän kumin puhkeaminen kahteen otteeseen ovat olleet liikaa sieluparalleni. Toisaalta Hämeentie 34:n kummallinen kuusikymppinen saksofonia soittava pyöräkorjaajaukkeli on kyllä sellainen karaktääri, että sen kanssa kohtaamiset ovat piristäneet vähän ilotonta sielua. "Kuule, sun pitää tulla jammailemaan mun kanssa. Koska tulet jammailemaan?!" (En mä nyt ehkä tule tässä jameja vetämään sun kanssa, mutta kiitos kuitenkin kysymisestä.)

Kun Alpun huoneen remontista on päästy, niin meidän sijoituskämpän putkiremppa ottaa vielä aikaansa. Keittiöremontin tekeminen on ollut yhtä isoa kivirekeä, kun asiat asiat eivät ole tapahtuneet millään muotoa ajoissa. Vieläkin keittiö sijoituskämpällä näyttää vähän rujolta ilman kaappien ovia, mutta ehkä tämä vielä tästä! Remontti on kestänyt helmikuusta lähtien. Onneksi sentään mun kirvesmieheni on todella hyvä, se tekee priimaa jälkeä ja ennen kaikkea tekee mitä sanoo ja sanoo mitä tekee.

Vapaa-ajalla olen sentään kokenut onnistumisia. Neljävuoishääpäivä Tikin kanssa oli ihana. Palkattiin ensimmäistä kertaa meille lastenvahti, alakerran naapurin tyttö tuli hyvin toimeen Alpun kanssa.  Myös iltaiset puistohengailut ystävien kanssa ovat olleet aina erinomaista vastapainoa mun nuutuneelle mielelleni. Loma, kaipaan jo sinua! Vielä on kuitenkin kolme viikkoa lomailuun. Ensi viikosta tulee taas melko tiukka (joskin juhannuksesta tulee suloinen).

maanantai:

Ylelle tekemään kakkospitchaus yhdestä podcast-ideasta. Toivottavasti homma menee hyvin! Iltapäivällä pitäisi tehdä sellaista aika vaikeaa mutta älyttömän kiinnostavaa juttua Hesariin. Toivottavasti sekin onnistuu. Haastisten jälkeen pitää kirjoittaa vielä pari juttua. Maanantaista tulee varmaankin pitkä työpäivä, mutta jostain syystä olen aina maanantaisin tosi tehokas, joten uskon pystyväni tähän!

tiistai:

Olen viimein aloittanut mun ja Raisan kirjan kirjoittamisen, joten täytyy tehdä haastatteluja siihen liittyen. Pitää yrittää myös tunkea yksi Hesarin haastattelu johonkinkohtaan tätä päivää, vielä on mysteeri, mihin sen saan. Illalla hauluaisin päästä ystäväni Kastehelmi Korpijaakon näyttelynavajaisiin Harakansaareen, pitää hieman säätää lastenhoitokuvioita. (Tiistai on meillä aina Tikin päivä tehdä mitä huvittaa, torstait taas ovat minun päiviäni.)

keskiviikko:

Hauska päivä tiedossa! Menen esiintymään toimihenkilöliitto ERTO:n videoille. Päästään selittämään esimerkiksi, mitä työehtosopimus tarkoittaa.   Illalla toivottavasti lööbataan taas jossain maauimalassa tai puistossa. 

torstai - sunnuntai

Töiden jälkeen hyppään junaan ja lähden Turkuun! Mennään juhannukseksi meidän mökille Kaskertaan muutamien ystävien kanssa. Mukavaa, kun ei tarvitse tehdä enää juhannustaikoja, joissa pitäisi metsästää tulevaa aviomiestä. Sen sijaan voin kerätä aamukastetta esiliinaani ja hieroa sitä naamaani, niin minusta tulee kaunis ilmestys! (Johan sitä onkin jo kaivattu.)

Juhannus on esimakua mun heinäkuusta, sillä tällä hetkellä mulla ei ole oikeastaan muita kesäsuunnitelmia kuin viettää mahdollisimman paljon tuolla meidän huvilalla aikaa. Välillä ajattelin käydä purjehtimassa mun ja veljen veneellä. Yhtenä viikkona aiotaan myös tehdä Suomi-matkailua. Suunnitelmissa on esimerkiksi käydä Joensuussa, Vaasassa ja Oulussa.

Mua itse asiassa vähän kriippaa se, miten vähän olen kesälomalle mitään suunnitellut. Alun perin oli tarkoitus lähteä Berliiniin, mutta sitten Tiki ei halunnut lentää tänä kesänä, ja sitten mäkin aloin vähän hannailla. Lisäksi olen tällä hetkellä sitä mieltä, että tuon rasavillin kaksivuotiaan kanssa kannattaa tehdä vain sellaisia juttuja, joista koko perhe eniten nauttii. Mökillä ja metsässä touhuaminen on Alpulle ihan ykkösjuttu, ja minunkin mielestä se on oikeastaan kaikkein nautinnollisinta kesätekemistä, että saa maata kuistilla ja lukea kirjaa. Itse en esimerkiksi niin hirveästi taas nauti siitä, kun juoksen sen perässä jossain lentokentällä. Lisäksi ajattelen myös niin, että tässä vaiheessa elämää en jaksa huhkia tuon lapsen kanssa mitään ylimääräistä. Mä ehdin ihan hyvin reissailla sen kanssa myöhemminkin. Kuten olen monta kertaa sanonut, kivoja asioita ei kannata tehdä kiukulla heti, vaan voi ihan hyvin odottaa, koska aika on oikea.

 

Lue myös:

Älä tee sitä vielä

Aika pysähtyy huvilalla

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Muurame

 

Huraa! Puolentoista vuoden projekti lastenhuone alkaa olla päätöksessä! Aivan aluksi haluaisin kiittää tästä itseäni. Olen hitaasti vienyt tätä saagaa läpi pölyn ja tuskan. Olen raivannut sen tyhjäksi, maalauttanut huoneen ja puunannut sen siistiksi. Kuten ehkä muistatte, lähtötilanne ei ollut kovinkaan mairitteleva. Jostain syystä lapsi ei ole elämänsä ensimmäisen kahden vuoden aikana viihtynyt juurikaan omassa huoneessaan (eikä kyllä kukaan muukaan perheemme jäsenistä).

Mutta nyt asiat ovat toisin! Lasta ei meinaa saada ulos huoneestaan ollenkaan, ja tämä johtuu siitä, että sinne on hankittu kiipeilyteline. (Ammattimaisissa sisustuspiireissä tuota kutsutaan kerrossängyksi, mutta tässä ollaan amatöörisusustajia.)

Toiseksi halusin kiittää projektin läpi viemisessä Muuramea, suomalaista huonekalumerkkiä, jonka kalusteet valmistetaan Suomessa Nastolassa (eli nykyisessä Lahessa). Kuten olen maininnut, haluan että kotiini hankkimani huonekalut ovat sellaisia, että ne kestävät mieluusti koko loppuelämäni. Muuramen kohdalla voin olla varma asiasta, sillä olen itse nukkunut lapsuuteni Muuramen kerrossängyssä. Itse asiassa melkein samanlaisessa, jossa poikani nykyään nukkuu. (Paitsi että nuo tikakset olivat vain punaiset.) Tästä syystä olen Alpun syntymästä saakka ajatellut, että haluan hänelle Muuramen Jolla-sängyn. (Pinnasänky me saatiin aikoinaan ilmaiseksi FB:n kautta Arabian kierrätysryhmästä.)

Tuo lapsuutemme kerrossänky on selvinnyt mielivaltaisesta renkumisesta, sen pinnoille piirtelemisestä ja tarrojen liimaamisesta. Mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että sängyn design on kestänyt aikaa. Noiden valkoisten minimalististen moduulien muotokieli puhuttelee yhä vain minua. Tämä johtuu luultavasti lapsuuden tottumuksista, mutta Muuramen sängyt ja pöydät ovat mielestäni maailman kauneimpia huonekaluja.

Harmi kyllä meidän äiti oli mennyt antamaan kymmenisen vuotta sitten tuon meidän lapsuuden Muuramen kerrossängyn eteenpäin ystävänsä lapsien käyttöön. Muuten olisin mielelläni ottanut sen itselleni, joskin isosiskoni olisi varmaankin kyllä ollut perimäjärjestyksessä ensimmäisenä. Nyt hänkin joutui itse hankkimaan omat Muuramensa. No, eipähän tullut perintöriitaa!

Nyt seuraa pieni ja informatiivinen esittely Alpun huoneen kalusteista:

Kerrossänky on yhdistetty kahdesta sängystä: lastensänky Jollasta, joka menee tarvittaessa lyhyemmäksi sekä Jungmanni-sängystä, joka on nostettu yläsängyksi. Muuramen sängyt ovat siitä nerokkaita, että ensin voi hankkia lapselle Jollan, ja sitten jos tulee toinen lapsi, voi hankkia yläsängyn palat ja Jungmannin. Näin aiempaa sänkyä voi hyödyntää systeemissä, eikä tule ostettua mitään turhaa. Toisaalta tarvittaessa sängyt saa sitten taas erilleen, mikäli lapset muuttavat vaikka eri huoneisiin.

Mietin tovin, haluanko tuon kerrossängyn jo nyt, kun meillä on tosiaan vain yksi lapsi. Meillä asuu serkku naapurissa, ja toive olisi, että hän alkaisi yhä enenevissä määrin yökyläillä meillä, joten ajattelin, että miksipä ei. Lisäksi tuo on tosi kivan näköinen, ja Alppu rakastaa kiipeillä ylös alas sitä (olin yllättynyt, miten taidokkaasti tuo reilu 2-vuotias osaa kavuta sitä pitkin). 

Norppa-lisäturvalaita estää lasta kierähtämästä pois sängystä, ja sängyn alle menevä Lippo-säilytyslaatikko taas varastoi tavaraa kivasti. Tämä on historiallinen hetki, nimittäin tuo laatikko ei enää koskaan tule olemaan yhtä siisti kuin kuvan ottamisen hetkellä. Sinne tumpataan vain mielivaltaisesti kamat "poissa silmistä poissa mielestä" -mentaliteetilla.

Ylipäänsä Alpun huone ei enää koskaan tule näyttämään näin siistiltä, koska pian sinne ilmaantuvat lelu-, vaate ja kirjavuoret. Veikkaan, että noin kolmen päivän päästä huone näyttää tältä. Niinpä mun on syytä kätkeä tämä hauras ja kaunis hetki sydämeeni ja tarkastella sitä sieluni silmin, sillä omat silmäni eivät enää tällaista auvoa tule näkemään. 

Alppu on nyt nukkunut noin viikon verran tuossa alasängyssään (pinnasänky vietiin vintille), ja se tykkää siitä tosi paljon. Kerrossänky tekee sellaisen turvallisen pesämäisen fiiliksen. Mä tykkään makoilla iltaisin Alpun vieressä ja lukea sille kirjaa. Pitää ehkä hommata joku pieni lukulamppu sänkyyn sisälle. 

Muuramelta on tullut nyt uutuutena lastensänkyjen patjamallistot. Tämä tarkoittaa sitä, ettei tarvitse ostaa kokonaista uutta patjaa säätäessaan Jollaa pidemmäksi, vaan riittää että ostaa lisäpalan. On tosi kiva, että nämä suunnitellaan alusta loppuun sellaisiksi, ettei tarvitse ostaa mitään turhaa kamaa, vaan kaiken voi käyttää jatkossakin. 

Sänkyjen lisäksi Muuramen lipastot ja pöydät ovat ihania. Niitä saa yhdisettyä erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Meillä on ikkunan edessä L-taso ja kaksi Pikku-kolmosta sekä niiden päällä toinen taso. Alun perin oli tarkoitus laittaa muodostelmaan vielä Iso Tuplamup -laatikosto, mutta homma alkoi mennä liian jykevän näköiseksi.

Se mahtuikin sitten sentilleen meidän alkuperäiseen 1950-luvun kaappiin, ja on juuri sopiva Alpun vaatteille, sillä se yltää itse ottamaan niitä sieltä. (Voi olla, ett Tikin kauluspaidat vielä tuosta poistuvat, ja ylle ripustetaan Alppusen vaatteita.)

Nämä Muuramen huonekalut ovat laadukasta designiä - ja se näkyy myös niiden hinnassa. Eivät siis ole todellakaan mitään ilmaisia, joten niillä sisustaminen on satsaus kotiin. Onneksi ne sitten kanssa kestävät käyttöä ja aikaa.

Nyt Muuramella on alkanut kesäkampanja, jossa näistä Pirkko Stenroosin suunnittelemista klassikkohuonekaluista saa 20 prosentin alennuksen. Koska hinnat ovat tuntuvia, niin niin on alennuskin. Jos lastenhuoneen sisustuspohdinnot ovat käynnissä, niin tässä on aikaa mietiskellä asiaa elokuun puoliväliin asti.

 

Muuramen lastenhuoneen kampanja on voimassa 14.8. saakka.

 

 

Onko kukaan muu nukkunut lapsena Muuramen sängyssä?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages