Ladataan...
Juliaihminen

Siinä on etunsa, että päättää viettää koko kesälomansa Suomessa. Pääsee nimittäin tekemään monia suloisia päiväretkiä, joista erityisesti Alppunen on nauttinut. 

Vietin syntymäpäiväviikonloppuani Turussa ystävieni kanssa äitini omakotitalossa (äiti oli miehensä kanssa matkoilla). Sunnuntaina lähdettiin Raisan, Alpun ja Fridan kanssa pikku kävelylle. Päädyttiin käpyttelemään aina Kuralan kylänmäelle saakka. Olin viimeksi retkellä Kuralassa kaksi vuotta sitten kantorepussa nököttävän Alpun kanssa, ja nyt tuntui ihan valtavan ihanalta käydä tuolla niin, että Alppukin pääsi riekkumaan siellä ympäriinsä.

Raisa tarjosi aluksi minulle syntymäpäivä pullakahvit Kuralan suloisessa kahvilassa. Tämä oli minulle myös eheyttävä kokemus, sillä kuten jotkut muistavat, viime kerralla tapahtui melkein niin sanottu Kuralan korvapuustikatastrooffi: Meinasin ottaa sitruunakorvapuustin tavallisen korvapuustin sijaan. Mitä rienausta!

Onneksi tällä kertaa siellä oli vain kunnon kansalaisen korvapuusteja, eli niitä täysin normaaleja yksilöitä. En ole vieläkään päässyt yli näin kahden vuoden jälkeen tuosta mielisairaasta tavasta lähteä kropeloimaan ihania perinteikkäitä korvapuusteja.

Kurala on erinomainen kohde kulttuurikodin kasvateille: Siellä opetetaan ihmiselle, millaista oli ennen wanhaan, kun hywät ajat olivat vielä käsillä.

On kanaa, on kukkoa, on ruosteista kolmipyörää, jolla ei juurikaan pääse eteenpäin. Isosiskoni, joka asuu Turussa, käy tuolla harva se päivä lastensa kanssa erinäisissä pikku työpajoissa ja riennoissa. Me jämähdimme kana-aitauksen luokse noin tunniksi, joten työpajat eivät tulleet tällä kertaa kyseeseen. Ehkä sitten taas kahden vuoden päästä, kun Fridan ja Alpun kognitiiviset kyvyt ovat ottaneet harppauksen eteenpäin.

Otettiin myös paljon wanhan hywän ajan Instagram-kuvia tuolla, koska koko paikka on myös niin suloisen kuwauksellinen.

Kuralan kylänmäen rakennukset ovat kesäisin auki ilmaiseksi kaikille, ja talvella siellä voi kierrellä ulkotiloissa. Ehtii siis käydä vielä tänä kesänä!

Kuralan kylänmäki: Jaanintie 45, Turku (pääsee kätevästi myös paikallisbussilla perille!)

 

Oletteko koskaan käyneet Kuralan kylänmäessä?

 

Katso myös:

Turun parhaat paikat lapsiperheen kanssa

Risteile Aurajoelta Ruissaloon 0-3 eurolla

Leipomo Manna on Turun ihanin kahvila

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olemme elokuun saavuttua aloittaneet uuden perinteen: treffi-illat. Kuulostaa oksettavan keski-ikäiseltä, ja juuri sitä se on!

Tajusimme siskoni Sofian kanssa, että nyt on aika valjastaa seuraavalle levelille synergia siitä, että asumme samassa rakennuksessa ja molemmilla on 1–2-vuotias lapsi. Niinpä sovimme, että joka toinen viikko me hoidetaan naapurin Tonttua ja joka toinen viikko ne hakee Alpun päiväkodista. Tämä tarkoittaa deittejä Tikin kanssa kahden viikon välein, ja se on aika mukavaa luksusta!  

Meillä oli viime torstaina treffit, käytiin pizzalla Via Tribunalissa (josta saa jumalaista pizzaa). Oli aikaa keskustella tärkeistä asioista. Nämä tärkeät asiat olivat kodin siisteys sekä oman ajan järjestäminen. (Nämä ovat oikeasti todella tärkeitä asioita.)

Siisteydessä mietittiin, että on tehtävä jonkinlaista uutta työnjakoa ja life hackeja meidän ainaisille ongelmille. Yksi niistä on se, että meillä on tällä hetkellä vakava tölkki-invaasio kotona. Tiki rakastaa vanilija-colaa, jota se saattaa käydä ostamassa 24-packin Verkkokaupasta. (Omasta mielestäni tämä kuulostaa täysin käsittämättömältä. Toisaalta olen nainen, joka ahdistuu, jos jääkaapissa ei ole sinistä Jacky makupalaa.) Lisäksi on tuommosta energiajuoman kulutusta jos jonkin verran.

Tölkit tursuilevat joka paikasta, ja niinpä me kehitettiin suunnitelma: Poistetaan siivouskaapin alahylly, jotta sinne mahtuu kokonainen musta jätesäkki. Sitten kun säkki on täynnä tölkkejä (noin viikon jälkeen), viedään se vintille. Sitten kun vintillä on 20 jätesäkillistä tölkkejä, vuokrataan pakettiauto, ja kuljetetaan ne lähikauppaan. Tai voisihan sitä odottaa, että on 50 jätesäkillistä, ja vuokrata rekan! Tai voisi sitä ehkä rakentaa jonkinalisen ilmasillan meidän asunnon ja Arabian kauppakeskuksen välille, jota pitkin tölkit saisi kulkemaan.

Sovittiin, että hiotaan tätä suunnitelmaa vielä hieman käytännönläheisemmäksi, mutta on toiveikas olo, että tämä tölkkiongelma saadaan vielä ratkaistua. 

Ajankäytöstä puhuttiin sellaista, että tästä lähtien kumpikaan ei venaile, että milloin toinen tulee ja antaa luvan omalle ajalle, vaan sitä voi itse pyytää suoraan, selvällä suomen kielellä ilman, että asiaa tarvitsee perustella luettelemalla kaikkia niitä kertoja, jolloin toinen on saanut omaa aikaa. 

Tämän lisäksi juteltiin hieman myös siitä, miksi Tuukka Temosen elokuvat ovat olleet järjestäen aika epämieluisaa katsottavaa ja miten upeaa on, että punkkia soittamalla voi rikastua Suomessa (olen itsekin ostanut Apulannan levyjä, eli tukenut poikien bisnestä). Sitten ostin Altaan jätskikiskalta viidellä eurolla(!) Kolmen kaverin jäätelön, joka oli sulanut kerran ja jäätynyt uudestaan ja maistui juurikin siltä. Olin silti tyytyväinen elämääni.

Kyllä treffit ovat ihmisen parasta aikaa. Ongelmat ratkeavat ja lempi leiskuu!

 

Kuvat: Lopuksi istuskeltiin Tuomiokirkon portailla ja nautittiin Helsingin kesästä.

 

Lue myös:

Aina ei jaksa keskustella

En halua kertoa, missä olen

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Olen jutellut monien ystävieni kanssa viime aikoina siitä, millainen tunnelma lapsuudenkodissa on vallinnut. Ihmiset kertovat kahdenlaista tarinaa. Jotkut sanovat, että heillä on ollut kotona yleisesti ottaen mukavaa ja leppoisaa. Tietenkin vanhemmat silloin tällöin suuttuivat toisilleen tai lapselle, mutta mielikuva omasta lapsuudenkodista on rento.

Toiset taas muistelevat, että kotona oli usein kireä fiilis. Molemmat tai jompikumpi vanhempi oli stressaantunut ja usein huonolla tuulella esimerkiksi kuormittavien töiden takia. Tällöin lapsena piti varoa omaa käytöstään, sillä isä tai äiti saattoi räjähtää pienestäkin jutusta.

Jotkut ovat kertoneet, että vanhemmat saattoivat riidellä keskenään paljon niin, että riidat kestivät pitkään. Joillakin on kokemuksia jopa vanhempien kuukausien mittaisista mykkäkouluista, mikä taas vaikutti tietenkin koko perheeseen. "Ne olivat hankalia aikoja myös käytännössä, sillä vanhempien keskinäinen mykkäkoulu saattoi johtaa siihen, ettei meillä tehty ruokaa", yksi mainitsi. 

Näitä kokemuksia kertoneet ystäväni eivät mitenkään ajattele, että lapsuus ja nuoruus olisi ollut huono tai he olisivat kokeneet mitään traumoja, vaan nämä ovat ennemminkin sellaisia toteamuksia. Kireä tunnelma ei aiheuttanut välttämättä mitään turvattomuutta, mutta ikävää se kuitenkin oli. Lisäksi se, että joinain aikoina on ollut kireä tunnelma, ei tarkoita sitä, että kaikkina aikoina olisi ollut. Eli tilanne saattoi vaihdella paljon.

Oma haaveeni on tietenkin se, että nykyisessä kodissani meillä olisi sellainen letkeä ja humoristinen fiilis. Mitä enemmmän olen puhunut tästä ystävien kanssa, sitä tärkeämpänä olen alkanut pitää asiaa. Sitä enemmän olen myös alkanut tajuta, että voin itse vaikuttaa valtavasti kodin fiilikseen omalla toiminnallani.

Mulla oli esimerkiksi yhdessä vaiheessa tapana aika usein rähjätä aina vähän aikaa silloin, kun saavuin töistä kotiin, mikäli kotona oli sotkuista. Tästä tavasta olen tietoisesti pyrkinyt eroon ja tullessani töistä kotiin ja kävellessäni ylimpään kerrokseen rappukäytävässä olen tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua: "Sitten kun siellä on eteisessä kengät ja takit möykkynä lattialla ja keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi kuvattu Nuijaa ja tosinuijaa, niin hengitän vain rauhassa ja iloitsen siitä, että minun kaksi rakasta ukkelia on minua vastassa."

Tämä onnistuu aika usein, mutta ei edelleenkään joka kerta.

Minä olen luonteeltani vähän sellainen, etten oikein pysty olemaan näyttämättä tunteitani. Kartan konflikteja ystävieni kanssa, mutta kotona saatan räjähtää joskus vähän liian helposti. Toisaalta hyvä puoli on se, että lepyn noin minuutissa. Joskus kun olen ollut älyttömän kiukkuinen, olen oikein suunnitellut, että "nyt mökötän ainakin vuorokauden". Sitten mun mökötys on kuitenkin loppunut sillä sekunnilla, kun Tiki on tullut ja heittänyt jonkun vitsin. Kuten olen sanonut, en kykene olemaan oikein mistään kauhean pitkään vihainen. 

Ihmisen persoona muokkautuu monesta eri palikasta, mutta joskus olen kuullut sanottavan, että puolet tulee geeneistä, puolet ympäristöstä. Minun muistikuva omasta lapsuudenkodin yleistunnelmasta on sellainen, että meillä oli nimenomaan rentoa, kepeää ja aika humoristista. Isäni on ikuinen puujalkavitsien vääntäjä (raivostuttavuuteen saakka), ja meillä kotona arvostettiin vitsailua ja nauramista. Vanhemmat eivät juurikaan riidelleet, paitsi aivan lyhyen hetken silloin, kun he päättivät erota (olin 8-vuotias). Äiti saattoi joskus tulistua nimenomaan sotkusta, mutta hänkin leppyi aina jossain kolmessa minuutissa. Isäni ja äitini ovat ylipäänsä aika leppoisia ihmisiä, joten rennon tunnelman ylläpitäminen oli aika helppoa. 

Lisäksi meillä neljällä sisaruksella oli aina hyvä meininki keskenämme. Okei, kuten olen kertonut, me lapset riitelimme aivan mielivaltaisen paljon, mutta se oli juuri sellaista kuin oma riitelyni nykyäänkin: tulitikku raapaistaan, liekit roihuavat hetken ja sitten koko homma onkin jo ohi. Mikään ei jäänyt koskaan kytemään, ei vanhempien eikä meidän lapsien väliin, sillä anteeksi pyytäminen oli sisäänkoodattu käytökseen.

Riidat sovittiin aina, ja niinpä minulle on luonnollista, että Tikin kanssa kinat sovitaan edelleen heti kun molemnat ovat leppyneet. Meidän whatsapissa on varmaan satoja tällaisia viestinvaihtoja:

"Ollaan kamuja?"

"Ollaan kamuja! Pus!"

Totta kai haluaisin olla ihminen, joka ei kiukuttelisi niin helposti ja jonka hermo kestäisi pidempään ilman että muutun kireäksi. Työstän tätä koko ajan, ja uskonkin, että minusta on tullut pakostakin leppoisampi viime vuosien aikana (esimerkiksi juuri sotkun kestämisessä, koska muita vaihtoehtoja 2-vuotiaan kanssa ei oikein ole). Jos tunteet laittaa hetkeksi sivuun ja miettii, kumpi on tärkeämpää, hyvä tunnelma vai siisti koti, niin valinta on aika selkeä. Jostain syystä kuitenkaan väsyneenä ja nälkäisenä en saa tätä valintaa aina osumaan kohdilleen. Mutta tällainen kodin tunnelman pohdiskeleminen auttaa, sillä totta kai minä haluan, että joskus sitten tulevaisuudessa Alppunen ei viiniä ystävien kanssa siemaillessa kerro, miten "meillä kotona oli aina aivan jäätävän kylmä fiilis".

Toisaalta en nyt halua myöskään syyllistää itseäni siitä, että välillä flippailen ja raivoan. Joskus elämä nyt vain on sellaista, että raivostuttaa, eikä sekään ole niin kovin vakavaa. Sen sijaan yritän tiedostaa, että omalla käyttäytymiselläni voin vaikuttaa siihen, millainen meininki kotona vallitsee.

 

Millainen tunnelma teillä oli lapsuuden kodissa?

 

Lue myös:

Kosto on vaivalloinen

Riitelimme sisarusteni kanssa lapsena paljon ja nyt olemme parhaita ystäviä

Omituisimmat riidanaiheet Tikin kanssa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Minua inasen verran pelotti antaa haastattelu tätä Ylen vihapuheesta ja nettikiusaamisesta kertovaa juttua varten, sillä outoa kyllä, olen jotenkin taikauskoinen. En nimittäin juurikaan saa ikäviä kommentteja, enkä ole lukenut kovinkaan loukkaavaa materiaalia somesta itsestäni. Koko ajan kuitenkin ajattelen, että pian tämä onni kääntyy, ja pian ihmiset alkavat haukkua minua julkisesti. Pelkään jollain tasolla, että jos puhun vihapuheesta ääneen, joudun seuraavaksi itse sen kohteeksi.

Kun asiaa ajattelee, niin on se aika sekopäistä, että tällaista joutuu pelkäämään. Omat kollegani, kuten nyt vaikka Bluestockingin Minja ovat saaneet täysin käsittämätöntä ryöpytystä osakseen. Olenkin ottanut sellaisen periaatteen, että aina kun huomaan jotain tällaista idiotismia vaikkapa Twitterissä, pyrin kohteliaan lakoniseen sävyyn puolustamaan haukuttuja. 

Olen itse joutunut vain yhden kerran sellaisen kunnon paskamyrskyn kohteeksi. Se jätti niin inhottavat jäljet, että päätin silloin, etten lähde lynkkaamaan ihmisiä somessa ollenkaan, vaikka joskus se voisikin olla sellaista hauskaa hupia (koska myönnetään pois, usein shaiban puhmisen motiivi ei ole mikään puhdas pahuus, vaan se on välillä vain sellaista herkullista horinaa, jonka seurauksia ei tule ajatelleeksi sillä hetkellä). Mielestäni saa ehdottomasti olla kriittinen, ja kyllä minä täällä blogissa usein ruodinkin vaikka jonkun poliitikon tai muun mielipidevaikuttajan sanomisia, mutta motiivi ei saa olla ilkeily vaan se, että tuodaan jokun asian epäkohta esiin, ei keskitytä dumaamaan ihmistä

On mahtavaa, että Yle ottaa tällaisia aiheita käsittelyyn isosti. Kannattaa lukea Joni Niemisen erinomainen juttu, siihen on haastateltu joukko älykkäitä ihmisiä (eli tietenkin minua myös, öhöhöhöh). 

 

Lue myös:

Erään paskamyrskyn historia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

En muista, juttelinko omista hommistani psykologin kanssa vai oliko kyseessä jokin haastattelu (hehheh, toimittajat puhuvat psykologeille niin töissä kuin vapaa-ajallaankin), mutta muistan, että pidin psykologin melko itsestäänselvää lausetta oivaltavana ja lohdullisena:

Elämään kuuluu tietty määrä ahdistusta, ja sitä pitää vain opetella kestämään. 

Tämä on ihan sellainen päivänselvä asia, mutta silti joudun välillä toistamaan sitä itselleni. Olen tottunut ajatukseen, että pitäisi olla kivaa ja onnellista koko ajan. Kun ahdistaa, se pitäisi saada hoidettua pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti, ja jos on surullinen olo, siitä tulisi pyrkiä eroon kaikin keinoin. Voi vaikka hokea itselleen voimalauseita:

When I get sad I stop being sad and be awesome instead! (okei, tykkään kyllä Himymin Barneystä.)

Choose happy.

Happy girls are the prettiest.

Be as happy as possible.

(Mun guilty pleasure on kerätä Pinterestiin omalle boardille idioottimaisia sitaatteja. Hehhehe.)

Olen viime aikoina ollut allapäin, sillä ystävä- ja tuttavapiirissä on ollut paljon huonoja uutisia (yhdestä esimerkiksi kerroin alkuviikosta). Nämä jutut ovat vetäneet mielen maahan. Vaikka tavallisesti olen aika hyvä noudattamaan juuri tuollaisten sitaattien neuvoja, että vain päätän olla hyvällä tuulella, niin aina se ei onnistu. Kun on tarpeeksi kurjia juttuja kyseessä, niin siinä ei auta vain muuttaa asennetta ja porskutella eteenpäin.

Välillä myös isot asiat yksinkertaisesti ahdistavat ja surettavat. Ilmastonmuutos, jätevuoret, elämän arvaamattomuus, ihmiset ei enää ole mutta joita kaipaan, pelot ja moraaliset pohdinnot. Joskus en edes tiedä, mikä ahdistaa tai miksi olen levoton, mutta tunne on sisälläni, eikä se katoa, vaikka kuinka toivoisin tai päättäisin.

Kuten julkisessa keskustelussa välillä tulee esiin, elämme tällä hetkellä self helpin kultakautta, jossa itsehoito-oppaita ostetaan ja luetaan valtavasti. Tässä ei sinällään ole mitään väärää, koska kyllä ihminen nyt saa kehittää persoonaansa ja pyrkiä onnellisuuteen. Mutta tietty kritiikki näissä kannattaa kuitenkin pitää mukana, sillä jos opas väitää, että sen avulla ihmisestä voi tulla onnellinen, niin hieman kyllä kyseenalaistan sanomaa.

Tästä syystä ilahduin eilisestä Hesarin haastattelusta, jossa filosofi Sami Philström puhuu siitä, miten silloin kun etsitään liian helppoja ratkaisuja monimutkaisiin asioihin, hälytyskellojen pitäisi soida. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Ota elämä vakavasti - Negatiivisen ajattelijan opas (Ntamo 2018), ja taidanpa ottaa sen lukuun. 

Uskonnonfilosofian professorina toimiva Philström puhuu siitä, miten ihmisen ei edes pidä tavoitella sitä, että onnellisuus ja hauskuus vain koko ajan lisääntyisivät elämässä. "Eettisten velvollisuuksien mukaan toimitaan, koska ne ovat velvollisuuksia. Ei siksi, että teoista seuraa jotakin kivaa." 

Tästä syystä minua on inasen verran risonut nämä Viisveisaamisen taito ja Miten olla välittämättä -oppaat, joita kovasti hypetetään. En halua tietenkään olla julma ja yritän jotenkin nyt tätä kirjoittaessani tasapainotella niin, etten kuulosta ylimieliseltä: on totta, että jotkut ihmiset ovat niin velvollisuudentuntoisia, että se häiritsee heidän omaa elämäänsä ja tällöin viisveisaaminen on tosi hyvä juttu niin yksilön kuin yhteisön kannalta. Mutta sellainen yltiöpäinen "minä ensin" -ajattelu ja "miten minä voisin maksimoida onneni ja poistaa kurjat asiat elämästäni" -pohdinto ei houkuttele.

Usein moraalisesti oikein toimiminen saattaa edellyttää tekijältä uhrauksia, ja moraaliset ongelmat voivat olla jopa ratkaisemattomia. Kaikki ihmiset tekevät toki paljon oman moraalin vastaisia vääriä päätöksiä (itse teen niitä koko ajan!), mutta kyllä pitää pystyä itsekritiikkiin ja välillä miettiä, että pitäisikö tehdä toisin. Se on epämukavaa. Philstörm sanoo, että moraalisen pohdinnon kuuluukin olla välillä tuskallista, se kuuluu moraalin luonteesen.

Välillä tuntuu myös, että itsehoito-oppaat puhuvat kovasti yksilöstä unohtaen täysin rakenteen taustalla: rakenne nostaa joitain ihmisiä, joitain se taas painaa alas. Näin ollen samat opit eivät sovi joka tilanteeseen. Joillekin käy tosi hyvä tuuri, toisille huono. Ajatus siitä, että ihminen itse pystyy hirveästi vaikuttamaan omaan elämäänsä, voi olla joskus aika katala. (Ja samaan hengenvetoon pitää sanoa, että totta kai ihmisiä pitää kannustaa eikä vain voivotella, että sinä rukka se et huonoista lähtökohdistasi johtuen mihinkään kykene.)

Elämässä on kurjia asioita nyt ja vastaisuudessakin, ja voi olla hyödyllisempää yrittää opettelemaan ikävien tunteiden sietämistä kuin taistella ne heti pois. Minua on ihan jo se auttanut (oh, tämäkin kuulostaa nyt self helpiltä, sitä ei voi paeta!), että hyväksyn olevani nyt päivän pari surullinen ja allapäin, enkä välttämättä yritä edes taistella tunnetta vastaan. Yleensä aika korjaa oloni jossain vaiheessa. Ainakin tähän mennessä niin on käynyt.

Tietenkään kaiken ahdistuksen kanssa ei tarvitse oppia elämään. Jossain vaiheessa täytyy hakea apua, jos ahdistus tai masennus kestää pidempään tai vaikuttaa omaan toimintakykyyn. Mutta sellaiset ohimenevät, muutaman päivän ahdistuksen tai surun jaksot ja negatiiviset ajatukset nyt vain ovat osa elämääni, enkä saa taiottua niitä pois, vaikka lukisin 17 onnellisuussitaattia.

Nämä on vaikeita hommia. Joskus Instassa vastaan tulevat kivat sitaatit tai self helpit auttavat tai ilahduttavat minuakin. En siis heittäisi niitä suoraan keskuskuoppaan. Mutta aika usein, luultavasti johtuen siitä, että olen hieman kyyninen kanttura, ne ovat minusta huvittavia tai sietämättömiä.  

 

Lue myös:

Ihmistä ei voi konmarittaa

Pahan mielen anatomia, ja miten saan kurjan olon pois?

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages