Ladataan...
Juliaihminen

Joskus mulle käy niin, että jostain ihan puskista iskee paha mieli. Sille on yleensä syy, mutta kurja olo on tullut niin varkain, etten edes tajua, mistä pahoitin mieleni. Alkaa vain tuntua kurjalta, tympeältä tai ahdistuneelta.

Yleensä näissä tilanteissa mä yritän ensin selvittää pahan mielen lähteen. Salapoliisinomaisesti rekonstruoin, mitä äsken tein tai katsoin, ja katson tuleeko se ahdistuksen aiheuttaja sieltä vastaan.

Esimerkiksi jos olen Facebookia tai Instaa selatessa iskenyt kurjuus, niin voi selata sen feedin uudelleen läpi ja huomata: "Ahaa, tuon tyypin päivityksestä mulle tuli mieleen, että olen sille kateellinen / en ole saanut tehtyä tässä hetkessä jotain mitä olisi pitänyt / munkin pitäisi olla tuolla nyt / miksi ihmisillä on niin typeriä mielipiteitä..."

Tai jos kyse on "oikeasta elämästä", ja paha mieli iskee vaikka keittiössä yllättäen, mä rekonstruoin äskeiset tapahtumat: kävelen saman reitin, jonka äsken kävelin ja näen vaikkapa ruokahuoneessa olevan vihreän sähköjohdon, joka roikkuu seinästä ja jolle pitäisi tehdä jotain, ja tajuan, että tuosta se paha mieli sai alkunsa.

Yleensä kyse ei ole siitä vihreästä roikkuvasta sähköjohdosta, vaan sen taustalta aukeaa jotain isompaa pahan mielen aiheuttajaa: "Miksi meillä on tällä lailla aina sotkuista? / Miksen mä ole saanut hoidettua kodin tärkeitä juttuja?"

Sitten, kun olen bongannut tämän pahan mielen aiheuttajan, pystyn omalla järjelläni hieman tukahduttamaan ja selittämään kurjaa fiilistä pois. Mun pahan mielen voi johtaa yleensä muutamaan tunteeseen: kateus (hitto se syö!), riittämättömyys (eli että pitäisi saada aikaan) tai tunne siitä, että joku on kohdellut epäreilusti tai hyväksikäyttänyt jollain lailla. On muitakin, mutta nämä ovat ne yleisimmät.

Joka tapauksessa, sitten kun olen bongannut pahan mielen aiheuttajan, on helpompi alkaa selittää itselleen, että no kuule eihän tuossa oikeastaan ole mitään syytä olla nyt myrtynyt! Kaikki on hyvin! (Voi toisin sanoen puhutella itseään kuin Hannes Hynönen aikoinaan.)

Yksi psykologi sanoi kerran mulle, että itseään pitää oppia lohduttamaan. Jutella itselleen semmosta lohtupuhetta: kaikki on hyvin, sä olet hyvä, sun elämä on hyvää. Aina ei voi olettaa, että näitä sanoja saa kuulla joltain muulta, eli ne pitää itse oppia sanomaan itselleen.

Erään mun kaverin psykologi taas oli sanonut sille, että sen oma sisäinen puhe ei ole lohdullista tai armollista, koska sen lapsuudessa sen äiti ei lohduttanut, ottanut syliin, vaan suhtautui aina todella nuivasti siihen, jos se itki. Mä uskon ihan tällaiseen, koska jostain nämäkin jutut täytyy oppia! Mulla on itselläni siitä onnekas tilanne, että olen aina saanut lohdutusta lapsuudessa. Päässyt syliin ja saanut kuulla, että mä olen just hyvä näin ja kaikki menee just hyvin. Eli mun olemista on tuettu.

No niin. Sitten kun on vähän lohduteltu itseään, täytyy ryhtyä toimeen! Usein tosi simppeli keino mulle on siivota. Kun ympäristö on hallinnassa, mielen kaaoskin tuntuu vähemmän kaaokselta. Toinen vaihtoehto on käydä ulkona, vaikkapa lenkillä. Sitten mun kannattaa myös tehdä jotain, mistä tulee hyvä mieli. Esimerkiksi kutittaa Alppua niin paljon, että se nauraa kihertää hysteerisesti, syödä vanukasta, hankkia kukkaset maljakkoon tai katsoa jakso Broad Cityä Yle Areenasta. Jutella vähän kavereille chatissa. Jotain semmosta mukavaa.

Tällä lailla, melko usein, pahan mielen saa pois. Aina näin ei tietenkään käy, vaan ärsyyntyminen vain jatkuu. Tai jos on jotain oikeasti vähän isompia huolia, niin siihen ei paljon mitkään rehut maljakossa auta. Mutta tämä jorina liittyikin nyt semmosiin pikkuharmeihin!

Ai niin, ja sitten vielä yksi neuvo, jonka kuulin Mariannalta. Kun on hirmuisen kamala fiilis, pitää kysyä itseltään kaksi kysymystä:

Onko minulla nälkä? Olenko väsynyt?

Jos vastaus on kyllä, niin kannattaa diilata nämä harmit pois ennen kuin heittäytyy syvälle murheen pimeään laaksoon. 

 

Millä keinoilla te puratte pahan mielen pois itsestänne?

 

 

Lue myös: 

Hannes Hynönen opettaa elämään

Tunteiden näyttämistä voi opetella

Asiat, joita en enää häpeä

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Sitra

Kirjoitin maanantaina postauksen, jossa väitin, että ihmisten pitäisi lopettaa vanhan virren veisaaminen siitä, miten yksilö ei voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen mitenkään. Postauksen kommenteissa keskusteltiin, kannattaako ylipäänsä puhua siitä, miten yksilöt voivat omilla valinnoillaan hidastaa ilmastonmuutosta. Osa oli sitä mieltä, että tällainen yksilökeskeinen puhe ohjaa vastuun väärille raiteille: Isoja muutoksia pitäisi tehdä lainsäädännössä ja yrityksissä, eikä sysätä kaikkia toimia yksilön tehtäväksi. Tässä on pointtinsa, sillä isoja rakenteita ei missään vaiheessa pidä unohtaa.

Mä kuitenkin olen sitä mieltä, että molempia keskusteluja tarvitaan. Mitä enemmän ilmastonmuutoksesta puhutaan, sitä enemmän se on äänestäjien ja kuluttajien mielessä. Mun mielestä Sitra tekee tätä tyylikkäästi. (Sitra on siis itsenäisesti toimiva suuri ajatushautomo, josa spekuloidaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja yritetään kehitellä mahdollisimman toimivia ratkaisuja isoihin ongelmiin, kuten ilmatsonmuutokseen tai syrjäytymiseen.)

On yksilötaso. Varmaan aika moni teki somessa levinneen Sitran elämäntapatestin. Vaikka en omista autoa, syön vähän lihaa enkä juurikaan shoppaile, niin mun hiilijalanjälkeni oli yli 6000 kiloa. Jos en olisi lentänyt Thaimaahan viime vuonna, tuo hiilijalanjälki olisi ollut 3300 kiloa, eli melkein puolet mun ympäristöä tuhoavasta toiminnasta tuli lentämisestä. Tämä taas vähän herätti, vaikka olen kyllä toki aina ollut tietoinen lentämisen pahuudesta, kuten varmasti me kaikki olemme.

Tuon testin pointti ei kuitenkaan ole mun mielestä syyllistää ihmistä, vaan huomauttaa, että elintavat koostuvat monista asioista. Jos käytän luonnonvaroja lentämällä, niin voin sitten pyrkiä kompensoimaan sitä vaikkapa syömällä vähemmän lihaa. Sitra on listannut esimerkiksi sata fiksua arjen tekoa, joissa on erinäisiä neuvoja ympäristöystävällisempään elämään. (Jotkut noista ovat aika Captain Obvious Reporting For Duty -kamaa, mutta kyllä noista on silti hyvä muistutella silloin tällöin.)

Nämä hommat eivät mun mielestä ole myöskään mitään kilpailua muita vastaan tai kyyläystä siitä, kuka tekee ja mitä. Harva pystyy tai jaksaa ajatella ympäristöä joka valinnassaan. 

Jotta ympäristöystävällisten valintojen tekeminen muuttuisi oikeasti helpoksi ja houkuttelevaksi eikä miksikään ponnistukseksi, systeemin täytyy myös muuttua. Se on aivan selvä. Sen jälkeen kun härkis, nyhtökaura ja quorn tulivat jokaiseen lähikauppaan, meidän perheessä ei ole enää ostettu lihaa kotiin. Ei ole enää minkäänlaista syytä siihen. 

Sitten on yhteiskunnallinen taso. Tässä suuri ongelma on se, miten saadaan pidettyä hyvinvointi yhtä korkealla kuin mitä se on nyt, mutta samalla siirryttyä ekologisempaan elämäntapaan. Julkiset hankinnat pitää rahoittaa jollain, ja se joku on verot, eli esimerkiksi työntekijät sekä heitä työllistävät yritykset.

Miten saadaan yritykset toimimaan ympäristöystävällisesti? Kysymys on järjettömän hankala. Me eletään globaalissa taloudessa, joten pelkästään Suomen lakeja säästämällä ei päästä vielä maaliin. Olisi ihanaa, jos voisi vain heittää valtavan haittaveron kaikkeen ympäristöä kuormittavaan tuotantoon ja ajatella, että nyt hommat hoituu. Jos tämä olisi taikalääke ilmastonmuutoksen torjumiselle, Suomi olisi varmaankin jo tehnyt sen. 

Suomalaiset yritykset kuitenkin toimivat myös kansainvälisesti, eikä pelkällä suomalaisella lainsäädännöllä saada aikaiseksi vielä tarpeeksi. Päästökauppa on toiminut surkeasti (kun päästötonnin hinta on naurettavan alhainen, noin viisi euroa, se ei motivoi yhtäkään yritystä tai edes yksiyisautoilijaa vähentämään ympäristöä kuormittavaa toimintaansa). Parempia sopimuksia pitäisi tehdä ja asioihin pitäisi oikeasti herätä. 

Mutta kuten ajatushautomoissa yleensä, Sitra on lähtenyt ajattelemaan tätä hiilineutraalia taloutta uudesta näkökulmasta. 

Talous pitäisi yksinkertaisesti ajatella uudestaan, jotta ympäristöystävällinen toiminta olisi motivoivaa joka suuntaan. Okei, nyt seuraa mun mielestä upea esimerkki, jonka kuulin eilen Sitran viestinnän asiantuntija Samuli Laitalta. Wait for it! Tämä räjäyttää teidän tajuntanne!

Viimeiset sata vuotta suomalainen talous on perustunut sille, että tavara vaihtaa omistajaansa. Raha siis liikkuu silloin, kun kamaa saadaan myytyä. Tämä johtaa helposti rikki meneviin sukkahousuihin, hehkulamppuhuijaukseen, siihen että puhelin pitää vaihtaa kolmen vuoden välein ja sohva viiden vuoden välein, koska siitä on tullut epätrendikäs. Yrityksen tehtävä on siis ollut saada ihminen ostamaan tuotettaan mahdollisimman usein, jotta siitä saisi paljon rahaa. Näin tuotteesta on kannattanut tehdä niin kiva, että se tekee mieli ostaa uudestaan (vaikka iPhone), mutta niin huono, että se täytyy aika pian ostaa uudestaan.

Mitä jos tämän homman ajattelisi uusiksi? Jos yritykset myisivät palvelua eikä tuotetta? Esimerkiksi kajaanilainen Valtavalo myy valaistusta, ei lamppuja. Pienellä kuukausimaksulla asiakas saa aina valaistuksensa pidettyä kunnossa. Maksu on pienempi kuin valon sähkölasku on, joten tämä on kannattavaa taloudellisesti. Asiakkaan ei tarvitse koskaan huolehtia lamppujen vaihtamisesta, koska yritys hoitaa sen. Niin sanottu valon Spotify. 

Tässä kohdassa valoa tarjoavalle firmalle tulee täysin uusi motivaatio kehittää mahdollisimman pitkään toimiva ja vähän sähköä vievä led-lamppu, jota ei tarvitse vaihtaa juuri koskaan. Mitä paremmin lamppu toimii, sitä enemmän rahaa yritys saa. Nerokasta! 

Tällaisia pieniä sekä yrityksiä että kuluttajia motivoivia ratkaisuja pitäisi keksiä yhä enemmän, jolloin muutos parempaan tapahtusi nopeammin. (Green to Scale -saitille on kerätty lisää tällaisia ideoita.)

Ilmastonmuutos on niin akuutti asia, että sitä pitää lähestyä alhaalta ja ylhäältä, oikealta ja vasemmalta. Sitä ei voida ratkaista yhdellä taikakeinolla, vaan se vaatii paljon enemmän. Mutta näihin Sitran meininkeihin kun perhedyn, niin tulee sellainen fiilis, että ehkäpä me vielä selvitään. Ehkä toivoa, hyviä ideoita ja tarpeeksi tahtoa on! Tärkeää on, että nämä aiheet pysyvät koko ajan pinnalla, jotta niille aletaan tehdä asioita. Näin ollen mielestäni kaikki keskustelu on tervetullutta.

 

Mitäs te saitte tuosta elämäntapatestistä? Mihin teillä kuluu vähän päästöjä?

 

 

Kuvat: Olin viime viikonloppuna Joensuussa ystäväni Tupin luona ja löysin aivan ihanan punaisen seinän. Se ei liity tähän tekstiin mitenkään.

 

Lue myös:

Presidentin pitäisi ottaa ilmastonmuutos esiin mahdollisimman usein

Älä osta mitään turhaa skeidaa 

Näin lapsi tulee halvaksi (ja ekologiseksi)

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kirjoitin maanantaina siitä, miten pian valittavan presidentin tärkein tehtävä on ottaa ilmastonmuutos vakavasti ja pitää sitä esillä vahvasti ulkopoliittisissa tapaamisissa. Kävin eilen Nuorten Agenda 2030 ja Sitran järjestämässä vaalitentissä kuuntelemassa, mitä ehdokkaat ajattelivat konkreettisesti tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Samalla puhuttiin ihmisoikeuksista ja tasa-arvon toteutumisesta Suomessa. Pidemmän analyysin ehtii katsoa vielä mun Insta Storystäni ennen kello yhtä (jonka jälkeen story katoaa). Poimin jokaiselta tenttiin osallistuneelta ehdokkaalta yhden hyvän kommentin (harmi kyllä Niinistö tai Huhtasaari eivät päässeet paikalle): 

Haavisto: Suuri ilmasto-ongelma on väestön kasvu, sillä vuonna 2100 meitä on täällä jo 10 miljardia. Meidän pitäisi tehdä väestösopimus. Paras tapa olisi kouluttaa tyttöjä ja naisia, ja satsata heidän hyvinvointiinsa.

Torvalds: Kyllä on perkele, kun kehitysapua ei saada edes 0,7 prosenttiin!

Haatainen: Kehitysavun leikkaaminen on sama kuin sahaisi oksaa, jolla istuu.

Vanhanen: Miksei Niinistö puhunut Turmpille Pariisin sopimuksesta vetäytymisestä hänet tavatessaan? Kyllä epämukavistakin asioista täytyy puhua, juuri siksi näitä tapaamisia järjestetään.

Kyllönen: Meidän pitäisi laittaa rahaa enemmän rauhanvalmisteluun kuin sodan valmisteluun.

Väyrynen: Minä olen ollut Kekkosen järjestämillä lastenkutsuilla!

Kahden tunnin tentin jälkeen jäi sellainen fiilis, että Haavistolla on selvästi vahvin substanssi- ja ulkopolitiikan asiantuntemus. Väyrynen taas vaikutti olevan ihan jossain omissa maailmoissaan eurosta eroamispuheillaan. Haatainen on asiallinen tyyppi, joka osaa sanoa tiukasti. Kyllösellä on paljon huumoria ja hän on ronski mutta fiksu. Vanhanen on niin ikään älykäs, ja tykkäsin siitä, ettei hän alkanut mielistellä opiskelijoita, vaikka oltiinkin nuorten järjestämässä paneelissa, vaan sanoi suoraan mielipiteensä.

Torvalds yllätti mut kaikkein positiivisimmin. Olin jotenkin ajatellut, että hän on vähän sellainen trollaaja, mutta ennemminkin tuli fiilis, että hän uskaltaa sanoa aika rajujakin juttuja, joihin uskoo, sillä hänellä ei ole mitään hävittävää. Sellainen kulttuurikodin suomenruotsalainen.

 

Oletteko jo päättäneet, ketä äänestätte?

 

Kuvassa: Otin kuvasarjan jostain vieraasta naisesta kävelemässä pitkin Kauppakorkean salia. Eksyin itse vahingossa jonkun ukkelin kanssa kuvan etualalle.

 

Lue myös:

Presidentti ei voi pestä käsiään ilmastonmuutokselta

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Pages