Ladataan...
Juliaihminen

Minulta on monesti pyydetty postausta lapselle sijoittamisesta, ja nyt vihdoin ryhdyin tähän. Aihe on niin laaja, että päätin jakaa sen kahteen eri postaukseen. Tässä postauksessa pohdin, onko lapselle sijoittaminen järkevää tai oikein. Seuraavassa postauksessa kerron, millä tavalla ja millaisia summia sijoitan lapselleni.

Okei, olen siis itse sijoittanut lapseni nimissä hänen syntymästä lähtien rahaa. Kuten olen kertonut, korkoa korolle -efekti on niin huikea, etten raaski jättää sitä käyttämättä ja tästä syystä aloin sen kummemmin asiaa ajattelematta sijoittaa lapselleni, kun hän syntyi ja sai sosiaaliturvatunnuksen (minkä jälkeen pystyimme luomaan hänen nimiinsä arvo-osuustilin).

Ajattelin tuolloin, että on mukavaa, jos lapsella on rahaa "sitten joskus aikuisena". Olemme siitä etuoikeutetussa asemassa, että meidän taloudessa tuon rahan säästäminen ei oikeastaan tunnu missään, joten asiaa ei tarvinnut ajatella sen enempää. Emme siis vaikkapa jätä jotain asiaa ostamatta siksi, että saisimme säästettyä lapselle.

Nyt olen kuitenkin käynyt aiheesta paljon keskusteluja ja alkanut miettiä tätä vähän pidemmälle. Minulle ei ole säästetty koskaan mitään. Kun pääsin opiskelemaan ja muutin pois kotoa, sain rahat ensimmäisen asuntoni takuuvuokraan sekä tarvittavat huonekalut aina sängystä keittiön pöytään ja televisioon. Sen koomin en ole saanut vanhemmiltani yhtäkään euroa. En myöskään ole pyytänyt heiltä mitään. Minulle on siis alun alkaen ollut selvää, että omillaan on syytä pärjätä. Jos nyt tarinallistan elämääni, niin uumoilen, että tämä on johtanut siihen, että minusta on tullut hyvä rahankäyttäjä. Saan vaivattomasti säästettyä kymppitonnin vuodessa melko perus palkastani, ja mulle ei tulisi ikinä mieleenkään ostaa velaksi mitään muuta kuin oma asunto tai sijoitusasuntoja. Ajatuskin kulutusluoton ottamisesta tai sohvan ostamisesta korollisella osamaksulla on täysin absurdi, koska tiedän, että tällaisessa toiminnassa korkoa korolle -efekti kääntyy minua vastaan, eli menettäisin turhaan rahaa.

Meillä ei hirveästi puhuttu rahasta lapsuuden kodissa Kuten olen sanonut, olin välillä vähän huolissani vanhempieni rahatilanteesta. Sain kuitenkin teininä melkein koko lapsilisäni kuukausirahana, ja siitä piti päättää, käytänkö sen bussikorttiin ja puhelinlaskuun, vai säästänkö sen johonkin muuhun. Tällä lailla opin rahankäyttöä aika hyvin: Jos haluaa jotain isoa, sitä varten pitää säästää pitkäjänteisesti. Kun halusin 16-vuotiaana tietokoneen, menin kesätöihin. Kun halusin 18-vuotiaana reilaamaan, säästin koko vuoden tehden kaikenlaisia hanttihommia. (Hanttihommilla tarkoitan ilmeisesti ylioppilaskirjoituksiin lukemista, koska nyt kun mietin, niin ylppärirahojahan suurin osa noista reilausmasseista oli, lol.)

Mitä sitten, jos olisin tiennyt, että saan 18-vuotiaana käyttööni vaikkapa 20 000 euroa? En osaa sanoa. Voi olla, etten olisi kajonnut rahoihin, mutta ei sitä koskaan tiedä. Voi olla, että olisin vain rällästänyt menemään, koska olisin tiennyt, että tilillä on "valtava potti". (Nykyään tiedostan, ettei 20 000 euroa ole vielä mikään loppu elämää rahoittava potti, tuolloin summa olisi varmasti tuntunut ikuisesti riittävältä.)

Kun ajattelen omaa menneisyyttäni, niin en oikeastaan haluaisi säästää lapselleni hänen opiskeluaikojansa varten. Mielestäni hän saisi ihan samalla tavalla kuin muutkin tienata tuolloin itse elantonsa. Sniiduilla tarvittaessa ja nostaa opintolainaa, jos haluaa elää vähän leveämmin eikä käydä töissä. En haluaisi, että hänellä olisi enemmän rahaa käytössään kuin muilla. Se ei tunnu reilulta enkä usko, että se tekisi häntä itseäänkään onnelliseksi loppujen lopuksi. Oman kokemukseni mukaan opsikelijana kollektiivinen köyhyys yhdistää.

Jos totta puhutaan, niin oikeastaan mä haluaisin säästää lapselleni hänen eläkepäiviä varten. Tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta tuo korkoa korolle -ilmiö on ikään kuin hauska peli, jonka voi voittaa, jos aloittaa tarpeeksi aikaisin. Kuten tässä postauksessa laskin, jos sijoittaisin lapselleni 18 vuoden ajan 40 euroa kuussa niin, että tämän jälkeen rahat jäisivät vain lojumaan rahastoihin keräten kuuden prosentin tuottoa, hänellä olisi 70-vuotiaana arviolta 350 000 euroa rahaa käytössään omaa eläkettään varten.

Mutta miten mä sitten voisin varmistaa, ettei lapseni käytä noita rahoja vaikkapa vaatteisiin, hervottomaan dokailuun, kissojen orpokotiin tai johonkin minun mielestäni jonninjoutavaan silloin, kun hän saa niihin käyttöoikeuden 18-vuotiaana? En käytännössä mienkään. Jos rahat ovat hänen nimissään, hän näkee ne veroehdotuksestaan. Voin vain yrittää opettaa häntä hyväksi rahankäyttäjäksi, mutta säästämällä ja sijoittamalla hänen nimiinsä rahat todellakin ovat sitten hänen, ei minun.
 
Ja tässä tullaan toiseen ongelmaan. Siskoni Sofia sanoi hyvin: Isoihin rahasummiin liittyy aina valtaa, tahtoi sitä tai ei. Jos säästää lapselle vuosikaudet ja sitten se hassaa ne bilettämiseen puolessa vuodessa, siitä voi tulla hirveää syyllistämistä lapselle. Jos taas minä määräisin, että nämä ovat sitten sinun eläkerahoja tai käytetään asuntoosi, niin ottaisin vanhempana aika ison määräysvallan aikuiseen lapseeni. Ja jos lapsen asunto ostetettaisiin vanhempien rahoilla, niin kuvittelisinko minä, että voin sitten tulla omavaltaisesti vierailemaan Solsidan-tyyppisesti siellä koska tahansa? Tällainen aikuisen ihmisen määräily ei ole kovinkaan tervettä, eikä varsinaisesti edesauta lapsen itsenäistymistä.
 
Rahan arvon ymmärtää paremmin, kun sen eteen on itse joutunut tekemään töitä. Silloin ymmärtää myös sen, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin itsellä on: raha ei vain tule taivaasta. Ja tämä poistaa sokeutta siitä, ettei ihminen tajua etuoikeutettua asemaansa.
 
Lapseni on joka tapauksessa etuoikeutettu, sillä (ainakin näillä näkymin) hän tietää, että hänen vanhemmillaan on rahaa. Hänellä on mahdollisuus mokailla myös taloudellisesti ja ottaa kaikenlaisia riskejä, joita ihminen, jolla ei ole vanhempien luomaa taloudellista turvaverkkoa, ei ottaisi. (Kuten mennä opiskelemaan valtavan opintolainan turvin.)
 

Onko ylipäänsä yhteiskunnallisella tasolla oikein, että yhdelle on säästetty iso potti rahaa ja toiselle ei? Kumpikaan ei ole tehnyt mitään ansaitakseen vallitsevaa tilannettaan. Tämä on hankalaa, sillä periaatteessa ajatus siitä, että ihmisillä on kovin erilaiset lähtökohdat, on huono juttu. Ja sitten taas kun kyse on omasta lapsesta, kaikki ylevät periaatteet täydellisestä mahdollisuuksien tasa-arvosta jäävät vähän sivuun, koska tietenkin haluan tarjota lapselle parhaan mahdollisen elämän ja niin paljon onnea kuin vain on mahdollista saada. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä priorisoi oman lapsensa onnen kaikenlaisten ideologioiden yli. Ja toisaalta: jos minä itse olen elänyt säästäväistä elämää ja tulen onnelliseksi siitä, että voin antaa lapselleni taloudellista turvaa, niin eikö se ole palkinto minulle itselleni?
 
Ja sitten on vielä tämä yksi kinkkinen juttu: Ollaan pohdittu ystävien kanssa, pysyykö koulutus maksuttomana vaikkapa seuraavat 20 vuotta. Jos korkeakoulutus alkaa maksaa, niin en halua, että lapseni jättää kouluttautumatta siksi, ettei siihen ole varaa. Totta kai yritän taistella tätä vastaan esimerkiksi äänestämällä maksutonta koulutusta ajavia puolueita, mutta suunnitelma B tuntuu hyvältä olla olemassa. Tämä on taas nihkeän eriarvoistavaa, koska kaikilla ei totta vie ole sitä suunnitelma B:tä.
 
Tietyllä tapaa parasta olisi, että säästäisin vain omiin nimiini ja sitten tarvittaessa antaisin lapselle rahaa omista sijoituksissani. Toisaalta, tällöin säästetystä rahasta täytyisi luultavasti maksaa turhaan veroa. Tällä hetkellä yksi ihminen voi lahjoittaa toiselle 4999 euroa kolmen vuoden välein ilman lahjaveroa. Mutta verolait muuttuvat koko ajan. Siksi parasta olisi, että voisi säästää salaa lapsen nimissä johonkin rahastoon, ja kertoa siitä vasta, kun lapsi on 70-vuotias.
 
Tietenkään ei auta, jos kirjoittaa asiasta julkisesti omalla nimellä ja naamalla internettiin, koska ennemmin tai myöhemmin tuo lapsi oppii lukemaan. Lol!
 
No! Lopullista vastausta minulla ei ole tähän antaa, tässä on monia puolia. Tällä hetkellä minä siis edelleen jatkan sijoittamista lapsen nimissä, mutta kyllä vähän mietin, että onko se loppujen lopuksi viisasta. Lisääkö se pitkällä aikavälillä lapsen hyvinvointia vai ei? 
 
 
 

Miten te suhtaudutte lapselle säästämiseen ja sijoittamiseen?

 
 
 
Lue myös:
 
Miksei lapsilisää saisi sijoittaa?
 
Korkoa korolle -efekti kerryttää minulle ennen eläkettä puoli miljoonaa euroa
 
Lapsena huolehdin rahasta paljon
 
6 hyvää syytä puhua rahasta ääneen
 
Näin säästin 10 k vuodessa
 
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

Törmäsin näihin viime syksynä mökillä otettuihin kuviin, joissa tepastellaan sadesäällä ulkona. Tulin iloiseksi siitä, että meillä on Alpun kanssa ollut oikeastaan aika paljon tällaisia päiviä, jolloin ollaan hommailtu kahdestaan kaikenlaista.

Palasin reilu vuosi sitten äitiyslomalta töihin (äitiyslomasta tuntuu olevan jo ikuisuus!), kun Tiki jäi kotiin hoitamaan Alppu. Aloin heti tehdä nelipäiväistä työviikkoa. Olen edelleen sitä mieltä, että olin kyllä todellinen hyvis, koska tällä mahdollistin Tikille täysin vapaat perjantaipäivät. Jos jään vielä joskus äitiyslomalle, unelmatilanne olisi, jos saisi tehdä viikossa yhden päivän verran jotain ihan muuta kuin olla lapsen kanssa, vaikka töitä!

 

Mä olen tasaisin väliajoin miettinyt, onko tämä ihan hulluutta, että olen jatkanut neljän päivän työviikkoa senkin jälkeen, kun irtisanouduin vakitöistä ja perustin yrityksen. Tai no, oikeastaan työt ovat lipsuneet iltoihin, ja nyt alkuvuoden olen tehnyt myös lauantaisin ja sunnuntaisin töitä muutaman tunnin verran. (Onneksi kirjan ensimmäisen käsikirjoituksen dedis on huomenna, kiire hellittää viimein!)

Mun elämä saattaisi olla helpompaa, jos tekisin vain reilusti viittä työpäivää viikossa ja Alppu olisi viisi päivää viikossa päiväkodissa. Sitten ei luultavasti tarvitsisi käydä tekemässä paria tuntia hommia viikonloppuisin tai välillä hermoilla, ehdinkö kaiken. Mutta kun haluan kaiken. Haluan työt ja haluan hoitovapaan, haluan rahaa ja haluan vapaa-aikaa. Haluan olla Alpun kanssa kahdestaan ja haluan olla kolmestaan perheen kanssa. Niin sitten olen edelleen Alppusen kanssa aina perjantait kotona. 

Se on jännä juttu, mutta arkivapaat ovat jotenkin ihan omanlaista luksusta. Meille on siskoni Sofian kanssa muodostunut sellainen perjantairutiini, että aamulla kun herätään, mennään aina toisen luokse aamupalalle (kuten olen kertonut, asumme samassa rakennuksessa), ja sitten mennään vauvoinemme päivinemme jonnekin lounaalle, ja siitä vielä valutaan kahville. Yleensä me räntätään koko päivä feminismistä. Me kiihdytetään toisemme eeppisiin tiloihin ja oikein vauhkoonnutaan kaikesta shaissesta, jota kullakin viikolla ollaan kohdattu omassa elämässä tai mediassa. (Voi kun joskus taas kerkeäisin vähän referoida meidän pikku rageiluja tänne blogiin!)

Jostain syystä perjantaina vapaalla oleminen on ihan erilaista kuin lauantaivapaa. Perjantaina on sellainen olo kuin jotenkin vähän kapinallisesti varastaisi sen ajan jostain. Ei ole paineita tehdä mitään viikonloppusuoritteita. Voi käydä arkilounaan hintaisilla lounailla ulkona. (Viikolla lounas maksaa kympin, viikonloppuisin sama lounas maksaa kaksikymppiä.)

Lisäksi mä tykkään ihan älyttömän paljon hengailla Alpun kanssa. On hauskaa makoilla aamulla pitkään kahdestaan sängyssä (se ilmaantuu aina joskus neljän-kuuden maissa yöllä meidän väliin nukkumaan) ja sitten syödä hitaasti aamupalaa. Välillä toki hermo menee täydellisesti, kun sille ei kelpaa mikään vaate, vaan pitää miettiä ja harkita, minkä asun tohtisi laittaa päälle. Myös pienet uhmaraivarit ovat saaneet joskus minut uhriutumaan: "Minä jään vapaaehtoisesti sinun kanssa kotiin, ja sitten et suostu laittamaan ulkopukua päälle. Näinkö kiität äiti-raasuasi?"

Yleensä meidän arkiaamut ovat niin kiireisiä, että elämää helpottaa, kun niitä on tällä hetkellä vain neljä, ja vapaita on kolme.

Lisäksi olen huomannut, että mulle sopii tosi hyvin tällainen töiden ja vapaa-ajan ripotteleminen sinne sun tänne. Okei, silloin kun Alppu on päiväkodissa, mä kyllä käytän sen ajan visusti haastatteluihin ja juttujen kirjoittamiseen (sinä aikana ei ole mitään saumaa kirjoittaa esimerkiksi blogia tai löysäillä muuten). Mutta tykkään siitä, että viikonloppuisin voi tehdä tunnin tai pari tehokkaasti hommia, jos tekee mieli.

Tällainen epäsäännöllisyys toimii mulle tosi hyvin. Ehkä voisi yrittää mennä vähän aikaisemmin nukkumaan (tätäkin kirjoittaessani kello on kaksitoista yöllä), mutta yleisesti ottaen mulla ei ole ollut oikein edes uniongelmia sen jälkeen, kun olen järjestänyt elämäni tällaiseksi vähän löysemmäksi ja ei niin strukturoiduksi. En stressaa enää asioista samalla tavalla kuin perus päivätöissä.

Olen hyvin etuoikeutetussa tilanteessa, sillä voin vain päättää olla perjantait vapaalla, vaikka hamaan tulevaisuuteen saakka. Kukaan ei pakota minua yrittäjänä tekemään viittä päivää viikossa töitä, ja voi olla, että tilanne säilyy tällaisena pitkäänkin. Saa nähdä. On tosi kivaa, että tämä onnistuu myös taloudellisesti. Freelancer-toimittajan hommat ovat lähteneet sen verran hyvin rullaamaan, ettei rahapuolesta ole tarvinnut huolehtia ja neljän päivän työpanos riittää hyvin siihen, että tulen toimeen. Monien ystävieni töissä tällainen järjestely ei toimisi. Opettajien, toimitusjohtajien tai erikoistuvien lääkäreiden kohdalla on huomattavasti hankalampaa saada järjestettyä yhtä arkipäivää vapaaksi.

 

Kiinnostaa tietää, minkä ikäisten lasten kanssa ihmiset ovat tehneet lyhennettyä työaikaa?

 

Kuvassa: Mitä mun syyslookiin tulee, niin muistakaa Sofan sanat. Leggingsit on housut.

 

Lue myös:

Kevään fiilikset nelipäiväisestä työviikosta (hah hah, kuvissa on ihan saman näköinen sade-Alppu!)

14 kahvilaa, joissa hoitovapaalla on kiva hengata

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kulttuurimamat ja -papat -ryhmässä kysyttiin hyviä kahviloita ja lounaspaikkoja, joiden eteen on helppo jättää nukkuva lapsi (mieluiten sellainen, joka on vaunuissa sisällä). Tällaisia paikkoja on lukuisia, ja koska minä olen sielultani todellinen kahvilamaakari (juuri sellainen kahviloissa politiikkaa puhuva ihminen, josta Habermas unelmoi, kyllä kyllä), ajattelin nyt tehdä itselleni ja muille palveluksen, ja listata mun lempipaikkojani, joiden eteen on helppo jättää lapsi vaunuissa koisaamaan näköetäisyydelle.

Mulla ei siis ole näissä paikoissa edes mitään itkuhälytintä messissä, kun näen heti, kun vaunuissa alkaa liikkua (ja tiedän odottaa, että tämä tapahtuu aina noin 1,5-2 tunnin unosten jälkeen). Olen ollut jo vuoden päivät hoitovapaalla aina perjantaisin, joten näitä tulee usein kierrettyä etenkin silloin, kun Alppunen koisaa. Valveilla olevan taaperon kanssa en ehkä jaksaisi hengailla tuntitolkulla näissä paikoissa, mutta nukkuva lapsi on täydellistä kahvilaseuraa - etenkin silloin, kun se on sijoitettu lasin toiselle puolelle.

Keskusta

Kiasma_ café

Kiasman kahvilaan mahtuu vaunuilla erinomaisesti sisälle, mutta olen huomannut, että se on täydellinen myös siihen tarkoitukseen, että lapsen jättää ulkopuolelle. Parasta on, että kesällä lasin takana on myös ilahduttavan näköisiä nuorisolaisskeittaajia. Jos mun pitää tehdä töitä keskustassa, suuntaan aika usein Kiasmalle, koska kahvilassa on sellainen ylevä, taiteellinen tunnelma. Siellä kahvia sielmailelssa vähän sellainen olo kuin tässä olisi joku hienokin ihminen. Lisäksi välillä intoudun käymään näyttelyssä työrupeaman jälkeen. Kiasmasta saa myös perus lounaan arkisin, mutta etenkin viikonloppulounas on siellä hyvä. Punajuurivuohenjuustokeitolle huomattava määrä pisteitä.

Kiasma_ café Mannerheiminaukio 2

Paulig Kulma

Sisustukseltaan, palvelultaan ja kahveiltaan aivan ihana paikka. Kivointa on hengailla yläkerrassa, mutta jos lapsi nukkuu vaunuissa, on jäätävä alas, mikäli siellä on tilaa.

Paulig Kulma Aleksanterinkatu 9

Kluuvikadun Fazer

Hienostunut vanhan hyvän ajan kahvila, josta saa myös lounaaksi mainion parin täytteen salaatin. Kesällä tähän ei tosin oikein voi jättää lasta nukkumaan, sillä edessä on tuolloin terassipaikat.

Fazer Café Kluuvikatu 3

Kallio

Ipi Kulmakuppila

Täällä mä luuhasin puolet äitiyslomastani. Kuuluu ihan mun suosikkipaikkoihini Helsingissä upean sisustuksensa ja kauniin valonsa vuoksi. Palvelu on aina erinomaista: Tässä paikassa todella rakastetaan vauvoja. (Myös alakerran hoitopöytätilat ovat erinomaiset.) Lounassalaatti ja -keitto ovat tosi jees. Ipistä saa myös edulliseen hintaan aamupalaa, brunssia en ole koskaan ehtinyt testaamaan, mutta vielä joskus! Sovin tänne usein myös haastatteluja, tosin silloin mulla ei ole lasta mukana.

Ipi Kulmakuppila Porthaniankatu 13

Kolo

Kallion ytimessä, mutta kuitenkin sen verran syrjässä, ettei tänne välttämättä eksy ellei tiedä mitä hakea. Olen ylistänyt aiemminkin Kolon taivaallista vegaanibrunssia, ja nyt kun mietin, niin pitääkin mennä taas Koloon käymään mahdollisimman pian.

Kolo Pengerkatu 9

Early Bird

Early Birdin aamupala "vanukasmunakkaineen" (kuten kerran eräs intsatuttavuus kuvaili heidän juoksevaa vanukasta) on vertaansa vailla. Olen monesti käynyt täällä hieman sekoilevan taaperoni kanssa, mutta palvelu on aina ollut lungin hyväksyvää. Lounasta täältä ei saa, vaan kyse on "all day breakfastista". 

Early Bird Kolmas Linja 12

Hilton Helsinki Strand

Tämä on tosi random valinta, mutta olen löytänyt itsestäni hotellien aulabaarien rakastajan. Hakaniemen Hiltonin aulabaari huokuu sellaista vanhaa loistoa ja glamouria (nimenomaan vanhaa, ehkä jotain kasarivibaa on aistittavissa). On ihana käydä tilaamassa tuolla pannullinen kahvia ja istuskella iltapäivää - vaunut nököttävät erinomaisetsi ulkona. 

Hilton Helsinki Strand John Stenbergin ranta 4

Sävy

Sävy on jo enemmän Sörnäisten ja Vallilan rajapinnassa, mutta erinomainen paikka. Aiakaspalvelu on jotenkin sellaista letkeää ja mukaansa ottavaa, tulee kotoisa fiilis. Iltaisin täällä järjestetään myös toisinaan keikkoja. 

Sävy Aleksis Kiven katu 12 

Vallila

Kahvila Vääksy

Vallilan Wall Streetille, eli OPn ja Norean ympäristöön on noussut ihania kahviloita ja lounaspaikkoja melko nopeasti. Tämän postauksen kuvat ovat tammikuussa avatusta Vääksystä, joka on ilmeisesti suunnattu lounaspaikaksi Osuuspankin työntekijöille. Se toimii kuitenkin tavan pulliaisillekin erinomaisesti sekä lounas- että kahvittelupaikkana. Sisustus on upea ja tilava. 

Kahvila Vääksy Vääksyntie 2

Helsingin kahvipaahtimo

Jos vietin Ipissä puolet äitiyslomastani, niin täällä vietin sitten sen toisen puolen. Täällä on superasiantunteva ja hauska henkilökunta - juuri nämä baristat ovat opettaneet minut juomaan mustaa kahvia. Muutaman asiakaspaikan kahvila on tyylikäs, ja sen edessä olevalla terassipenkillä on taivaallista istua kesäisin. 

Helsingin kahvipaahtimo Päijänteentie 2

Hermanni

Kellohalli

Nyt syksyn mittaan olen käynyt täällä perjantaisin Sofian kanssa lounaalla. Niillä on aina perjantaisin joku hauska teemamenu, tyyliin Vietnam tai Meksiko, ja ruoka on ollut aina tosi hyvää. Protokolla on sellainen, että Alppunen syö lounaansa seisovasta pöydästä ja sen jälkeen se riekkuu ympäri Kellohallia sukkasillaan. Se ei suosu laittamaan kenkiä jalkaan, joten nykyään mulla on aina varasukat mukana, koska tiedän, että talvisaikaan se kastelee sukkansa. Lounaan jälkeen kärrään sen uneen.

Tykkään myös tosi paljon Teurastamon Palemasta, mutta siellä tarvitsee melkeinpä itkuhälyttimen, jos mielii jättää lapsen ulkopuolelle nukkumaan. Olen toki tehnyt myös niin, että olen vain jättänyt lapsen uinumaan ja sitten käynyt silloin tällöin tsekkaamassa, että se on vielä unessa.

Kellohalli Työpajankatu 2

Muuta

Arabia: Nordic Light

Nordic Light on vähän sellainen henkilöstöravintola, mutta sieltä saa tosi hyvää lounasta ja parasta on siellä erinomainen lasten leikkinurkkaus ja paljon tilaa. Tämä sopii siis täydellisesti myös sellaiselle, jolla on yksi taapero ja yksi vauvelo.

Nordic Light Arabiankatu 12

Punavuori: Café Kuuma

Ai että, todelllinen hipsterimekka. Tänne kun menee, niin avokadot ne vain sujahtaa suuhun. Aika usein täynnä, mutta jos sattuu saamaan hyvin paikan, niin avot!

Café Kuuma Albertinkatu 6

Kruununhaka: Papu Café

Sympaattinen kahvila keskellä Krunaa. Täällä voi istuskella tovin myös läppärin kanssa. 

Papu Café Mariankatu 24

Ulkona syödyt lounaat ja juodut kahvit ovat mielestäni ehdottomasti paras tapa käyttää aikaansa ja rahaansa. Tämä on myös suuri syy sille, miksi olen halunnut edelleen pitää vapaata perjantaisin ja olla Alpun kanssa: Lattemamaelämä on vain niin uskomatonta luksusta!

 

Mitä muita hyviä kahviloita on, joiden eteen voi jättää helposti lapsen nukkumaan vaunuissa? Haluan laajentaa repertuaariani!

 
 
Kuvassa: Olin viikko sitten perjantaina Sofian ja hänen vavvelinsa kanssa testaamassa Vallilan Vääksyä, tykkäsimme! (Alppu nukkui ulkona.)
 
 
Lue myös vanha postaus:
 
Helsingin vauvaystävälliset lounaspaikat
 
 
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 

Ladataan...
Juliaihminen

Mun sielussani asuu iso NIMBYilijä. Ottaisin kyllä takapihalleni selviytymisaseman, neulanvaihtopisteen, vammaisten hoitokodin (öö, miksi joku ei ottaisi, espoolaiset / kirkkonummelaiset menkää itseenne!) tai vaikkapa vankilan (tai siis miltei mun takapihallahan on jo vankila).

Mutta muraalit, niitä minä en näköpiiriini halua! Muraalivillitys on mennyt kuulkaa liian pitkälle. Aivan liian pitkälle. Nyt niitä tungetaan jokua jumalan nurkkaan ja koloon miettimättä kahta sekuntia, sopivatko ne vaikkapa 1950-luvun arkkitehtuuriin. Ei hyvää päivää! Ei hyvää yötä myös!

 

Se olikin sitten mun ainoa epäsuosittu mielipiteeni. Kaikki muut mun mielipiteeni ovat nimittäin tosi suosittuja!

 

Oliko jollakulla muulla joku epäsuosittu mielipide?

 

Kuvassa näette Tampereella bongaamani muraalin. Se oli mielestäni tehty tyylillä ja sen hyväksyin sisimmässäni.

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Junamatkailu ilman 2-vuotiasta. (Kolme yhdyssanaa: Pikkulasten leikkivaunu ruuhka-aikaan.)

Vaatekaupassa käyminen ilman 2-vuotiasta. (Toki 2-vuotias tuo hommaan tehokkuutta, kun on pakko sovittaa vaatteita kolmessa sekunnissa.)

Imuroiminen ilman 2-vuotiasta. (Siivoaminen 2-vuotiaan kanssa on kuin kuivaisi vedellä lattiaa.)

Vessassa käyminen ilman 2-vuotiasta. (Vaikka on toki kivaa, kun yksi "kannustaa" siinä vieressä ähisten: "Äh äh äh!" Mistä lie oppinut moisen kannustuksen?)

Nukkuminen ilman 2-vuotiasta. (Etenkin kun 2-vuotias on tullut siihen tulokseen, että hänen äitinsä kaula on erinomainen tyyny.)

Elokuvan katsominen ilman 2-vuotiasta. (2-vuotiaan kanssa leffa saa usein oman ääniraitansa, joka koostuu pädiltä tulevasta Pipsa Possun jumalattoman ärsyttävästä ihihihihi-naurusta.)

Ruuan laittaminen ilman 2-vuotiasta. (Onhan se toki ihanaa, kun 2-vuotias auttaa levittämällä keittiön joka ikisen kattilan ja kupon lattialle, jos vaikka äiti tarvitsisi niitä ruuanlaiton seuraavassa vaiheessa.)

Ravintolassa syöminen ilman 2-vuotiasta. (Ihailen, miten luontevasti 2-vuotias ottaa sukkansa pois ja asettaa sen lautaselleni.)

Herääminen ilman 2-vuotiasta. (Tietenkin päivään tuo oman hauskan lisäyksen se, että 2-vuotias herättää piirtämällä viikset kuulakärkikynällä naamaani.)

Varpaan oveen lyöminen ilman 2-vuotiasta. ("Ittu! Ittu!" Good times.)

Kadulla käveleminen ilman 2-vuotiasta. (Vaikka onkin ihan vitsikästä, kun 2-vuotias pysähtyy vilkuttamaan milloin koiralle, milloin autolle: "Moi moi auto!") 

Kirjan lukeminen ilman 2-vuotiasta. (2-vuotiaan lapsen ruho kirjan päällä on hienoinen näköeste.)

Saunominen ilman 2-vuotiasta. (Kukapa sitä nyt haluaisi löylyssä istua, kun voi kolmen sekunnin välein kavuta lauteilta ulos ja sitten taas tulla sisälle saunaan ja sitten taas rynnätä ulos?)

Ja toisaalta kuitenkin, arvostan myös enemmän kuin mitään:

Elämä 2-vuotiaan kanssa. Maailman parasta! <3

 

Mitä te olette viime aikoina arvostaneet?

 

Lue myös:

Odotapa vain, pian se on vielä ihanampi

Lord is testing me (and the lord's name is Alppu)

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages