Ladataan...
Juliaihminen

Vaviskaa Hesari, Yle ja muut valtakunnan isot mediat, Aamulehti on tämän hetken game changer. Tajusin tämän jo viime maaliskuussa, kun Women of the World -festareilla Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu oli puhumassa yhdessä paneelissa. Hän mainitsi, että Aamulehdessä pyritään haastattelemaan yhtä lailla naisia kuin miehiäkin. Tällä hetkellä asiaan pitää nimenomaan kiinnittää huomiota, sillä muuten sivut täyttyvät pukumiehistä – koska niin on totuttu tekemään. 

Nyt, kun Aamulehti kertoi pyrkivänsä käyttämään sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä, hurrasin entistä enemmän. Lautamies on maallikkotuomari, palomies pelastaja ja uskottu mies pelkästään uskottu. Miehisyyden korostaminen on turhaa, koska näitä hommia tekevät myös naiset. Mikä siisteintä: Aamulehti osoitti tällä, että toimitus aidosti kuuntelee lukijoiden palautetta ja reagoi vikkelään. Ajatus oli nimittäin lähtenyt yksittäisen lukijan palautteesta vain viikkoa aikaisemmin. Juuri näin nykyaikainen media toimii.

Tämä oli postauksen riemuosuus. Nyt seuraa että mitähän v*ttua -osuus. Eiköhän Ylen Sanna Ukkola sitten laittanut taas populistigeneraattorinsa käyntiin, ja samat vanhat jorinat lähtivät tulemaan. Ukkola ihan tosissaan vertaa kielen nykyaikaistamista natsien toimiin toisessa maailmansodassa. Hän kirjoittaa, että "keskiajalla poltettiin noidat, maailmansotien alla kirjat. Nyt liekkeihin heitetään vakiintuneet ammattitermit". Jos tämä ei ole halpaa populismia, niin mikä on?

Tutkija Anu Koivunen (tuo vanha idolini) puki ilmiön niin hyvin sanoiksi Ylen haastattelussa:

"Moni julistaa ensin koko kysymyksen naurettavaksi ja vastustettavaksi. Ihmiset sanovat, että kenenkään ei sovi todellakaan tulla neuvomaan heille, mitä sanoja minä saan käyttää. Eli ensin todistetaan, että asia ei ole tärkeä, ja sitten, että se onkin itselle kauhean tärkeä."

Ukkola itkee blogitekstissään myös perustuslain perään: "Vaikka eduskunnan puhemies on perustuslaissa määrätty tehtävä, sanaa ei saisi käyttää."

Apua! Nythän tässä jo solvataan pyhää perustuslakia, kun ei käytetä puhemies-sanaa. Onneksi JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström näpäytti Ukkolaa oivallisesti. 

"Perustuslaissa on useita vanhahtavia termejä, joita on tiedotusvälineissä korvattu tuoreemmilla. Esimerkiksi valtioneuvostoa kutsutaan tiedotusvälineissä usein hallitukseksi."

Kielellä on oikeasti väliä. Se luo meidän ympäröivän maailman ja kertoo, mikä on normaalia ja hyväksyttävää, mikä on ylipäänsä mahdollista. Kielen kautta me samastumme tai olemme samastumatta asioihin. Vanhana suomen kielen opiskelijana on pakko toistaa oppini: Kieli, joka ei muutu, on kuollut kieli.

Muistan, kun Demi-lehdessä lopetettiin (ehkä viitisen vuotta sitten?) tyttöystävä- ja poikaystävä-sanojen käyttäminen. Siitä tuli niin paljon palautetta. "Minä olen ihastunut toiseen tyttöön, en poikaan!" "Minulla on tyttöystvä, miksi jutussa puhutaan pelkästään poikaystävän kanssa riitelemisestä?" Älykkäät ja tarkkanäköiset nuoret pointtasivat epäkohdan, ja niin me toimituksessa päätettin, että kulta, rakas, kumppani tai ihastus ovat erinomaisia sanoja, miksi pitäisi ylläpitää tarpeetonta ja suorastaan valheellista dikotomiaa? 

Meillä on suomen kielessä upea sana, hän, ja sanoisin, että jos maailmassa olisi enemmän sellaisia juttuja kuin hän, me eläisimme onnellisempina ja vapaampina.

 

Onko teidän perusturvallisuutenne järkkynyt nyt, kun Aamulehti ei käytä enää sanaa palomies vaan pelastaja?

(Itse ainakin olen kauhusta kankeana täällä. Kenellä on vastuu? Miten käy lasten?!)

 

Lue myös:

Pojat ovat poikia tai muuten tulee turmion tie!

Lol näitä lastenvaatteiden sukupuolirooleja   

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Pikkusiskoni Sofia raskausviikolla 41+3

Kerroin eilen, että aion julkaista täällä blogissa vieraskirjoittajan tekstin, eli pikkusiskoni Sofian synnytyskertomuksen. Tämä on kiehtovaa ja aika hauskaakin luettavaa. Sofian synnytys kesti myös pitkään (perätila + käynnistys, kuten minullakin!), joten jaoin tämän kahteen osaan. Tässä ensimmäinen osa, olkaa hyvä:

"Meillä Thurénin siskoksilla on synnyttäjän lanteet ja näköjään sillä tavalla vänkyrät kohdut, että esikoiset tulee perätilassa! Nimittäin sekä Lotan, Julian ja mun ensimmäinen lapsi on putkahtanut maailmaan peppu edellä, vaikka se todennäköisyyksien mukaan onkin ihan outoa: vain 4% vauvoista syntyy perätilassa.

Koska isosiskojenkin ensimmäiset lapset ovat tulleet perätilassa, odotin sitä tavallaan koko raskauden ajan, että eiköhän se meillekin tule, ja näin kävi. Siksi oli myös tosi helppoa päättää, että tietenkin lähdetään koittamaan synnytystä alateitse. Lotalla perätila tuli synnärillä yllätyksenä (!), mutta Julia tiesi asiasta ennakkoon ja pohdiskeli eri vaihtoehtoja pitkään. Seurasin silloin tietysti kaikkea tätä keskustelua, eikä nyt omalla kohdalla tarvinnut enää kauheasti totutella ajatukseen. Perätilasynnytys alateitse tuntui tosi turvalliselta ja tutulta vaihtoehdolta sen jälkeen, kun lääkäritkin sanoivat, että hyvin mahtuu. Onneksi on isosiskoja!

Koska olen sellainen Julian matkija (opiskelin myös mediatutkimusta ja muutin sitten samaan taloonkin asumaan Hermanniin, kun en muuta keksinyt), myös mun perätilasynnytys käynnistettiin. Tosin mulla se johtui siitä, että vauva ei vain lähtenyt syntymään. Ne kaksi viikkoa yli lasketun ajan olivat mulle todella horroria: fyysisesti olo oli hyvä, mutta joka aamuinen pettymys siitä, ettei joulu tullutkaan, sai mut henkisesti ihan hajalle.
Kääntöyrityksessä meille sanottiin, ettei perätilavauvojen anneta olla kovin paljon yli lasketun ajan, ja siksi pidin laskettua aikaa oikeasti deadlinena. Se oli virhe, koska vauvan koon ja hyvän voinnin vuoksi ei ollutkaan mitään kiirettä lähteä synnyttämään. En ihan ymmärrä, miksi lääkäri edes sanoi meille niin, mutta tässä on oppinut sen, että synnytyksen käynnistyksen ja ylipäänsä perätilasynnytyksen suhteen lääkäreillä keskenään tosi eriäviä mielipiteitä.

NONIIN! NYT ASIAAN! (Ja tämä teksti on niin pitkä, että jos olet raskaana ja luet tätä, niin siinä vaiheessa, kun pääset tekstin loppuun, vauvasi on jo todennäköisesti aloittanut päiväkodin.)

Meidän synnytys siis käynnistettiin 10.7. (eli 41+4) aamulla Kätilöopistolla. Olin nukkunut edellisen yön ihan ok hyvin, heräsin tosin viideltä aamulla venyttelemään, mutta sain onneksi vielä pienet torkut nukuttua sen jälkeen. Käynnistetty synnytys on siitä ihana, että kodin voi siivota ja bioroskiksen viedä ennakkoon. Synnytykseen lähtö tuntuu vähän samalta kuin lähtisi ihanalle ulkomaanmatkalle.

 

Klo 8:10

Kun tultiin osastolle, olo oli tosi jännittynyt. Yritin toistuvasti antaa meitä vastaanottavalle kätilölle vauvan neuvolakorttia, kunnes se joutui tiiviisti silmiin tuijottaen hokemaan KELAKORTTI, että ymmärsin antaa oikean asian. Sain käsiin sairaalarannekkeet, ja tuntui ihan mahtavalta, että vihdoinkin jotain tapahtuu. Mentiin osastolla ja tavattiin kätilö, joka sattumoisin veti sitten koko synnytyksen loppuun asti. Hän oli just itse palannut äitiyslomalta ja kertoi, että tämä meidän keissi oli ensimmäisiä sen jälkeen. Se ei kuitenkaan mitenkään jännittänyt mua, olin vain innoissani siitä, että täällä ollaan.

Pääsin ”käyrille” eli vauvalta otettiIn syke ja multa verenpaine. Tässä hengailtiin noin tunti, jonka jälkeen palattiin odotushuoneeseen venailemaan lääkäriä. Oltiinkin siinä sitten aika pitkään, koska lääkäri otti synnyttäjiä vastaan kiireysjärjetyksessä, eikä meillä ollut mikään hoppu. Mutta kuten käynnistysaikaa varatessa Kättärin puhelinvaihteessa oli ilmoitettu, sitten LAITETIIN TUULEMAAN.

Klo 10:40

Meidät otti vastaan sellainen aika napakka lääkäri, joka ultrasi ja tsekkasi, ettei edistystä ole tapahtunut. Kohdunsuu oli pehmentynyt, mutten ollut lähtenyt harjoitussupistuksissa avautumaan, joten synnytystä lähdettiin käynnistämään ballongilla.

Ballonki on käytännössä sellainen pieni vesi-ilmapallo, joka tungetaan kohtuun tyhjänä, täytetään vedellä ja se sitten vähitellen syntyy sieltä pois ja avaa samalla paikkoja. Sen asentaminen ei oikeastaan sattunut, mutta se sisätutkimus… Lääkäri selvästikin availi paikkoja siinä samalla ihan vain tutkimuksen ohella ja hitto se sattui! En ole varma, olisiko ollut parempi varoittaa vähän etukäteen vai oliko hyvä, etten ruvennut ennakkoon jännittämään, mutta kipu sisätutkimuksesta tuli täytenä yllätyksenä. Aikaisemmin sisätutkimukset olivat olleet vain sellaisia lievästi epämiellyttävän tuntuisia, joten nyt olin pienessä shokissa kivusta.

Kun ballonki oli asennettu, lääkäri ja kätilö ryhtyivät kertomaan ohjeita ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta mä en kuullut mitään. Jännitys ja kipu saivat kehon reagoimaan siten, että multa lähti kuulo ja melkein pyörryin. Sopertelin siinä, että nyt menee taju, ja mut ohjattiin makaamaan. Kätilö toi mehua, vettä ja paracetamolin. Mieheni Sampo silitteli otsaa. Tässä kohtaa olin kyllä aika huolestunut, että jos tuo random sisätutkimus sattui noin paljon, miten muka selviän synnytyksestä. Jälkeenpäin voin sanoa, että se sisätutkimus oli oikeastaan synnytyksen inhottavimpia vaihteita, vaikka kipu oli toki myöhemmin kovempaa.

Olin aikaisemmin päättänyt, etten tahtoisi enää lähteä Kättäritä kotiin. Ballonkin laittamisen jälkeen olo oli niin runnoutunut, etten kuitenkaan yhtään vastustanut, kun kätilö sanoi, että olon parannuttua voidaan lähteä kotiin odottamaan ballongin syntymistä. Vieläkin tuntui, ettei ihan tajuttu, millainen olo mulla on, kun kätilö kertoi, että voidaan ”mennä rentoutumaan, tilata sushia, harrastaa seksiä (ilman yhdyntää) ja juoda vaikka lasi viiniä”. Mutta: ”Älkää sanoko, että mä sanoin.” LOL!! Siinä kohtaa ei paljon mikään viini maistunut – tai todellakaan mikään hankypanky.

Klo 12:15

Makoilin siinä hyvän tovin, ennen kuin lähdettiin taksilla kotiin. Se taksimatka oli todellinen Via Dolorosa. Nyt ihana yksityskohta: ballongissa on kiinni sellainen letku, joka roikkuu TIEDÄTTE-KYLLÄ-MISTÄ teipattuna reiteen ja sitä kiskomalla pallo valuu alaspäin. Istuma-asento taksissa veti koko ajan letkun kireälle. Koitin roikkua niistä taksin yläkahvoista jotenkin niin, että välillä se olisi mennyt löysäksi, mutta fy fan oli epämiellyttävää. Matka kesti vain 10 minuuttia, mutta lopulta olin niin huonossa kunnossa, että oksensin sitten kotipihaan kunnolla uuden laatoituksen.

Vaikka meno oli näin jälkikäteen ajateltuna aika raju, en ollut oikeastaan mitenkään kovin vaikeana. Onnistuin keskittymään hetkeen, eli heti oksennuksen jälkeen olo oli parempi. Kotona menin sänkyyn köllimään, ja vaikka ballonki oli aloittanut sellaiset epäsäännölliset supistukset 10 minuutin välein, onnistuin nukahtamaan.

Supistuksista ja muusta huolimatta en tässä vaiheessa yhtään uskonut, että synnytys olisi käynnissä. Olin synnytystä odottaessani niin väsynyt pettymään siihen, ettei mitään tapahdu, että henkisesti varauduin koko ajan siihen, ettei mikään etene. Vaikka supistukset olivat jo niin tuntuvia, että lievittelin niitä suihkussa ja vaikka ballonki selvästi laskeutui, olin täysin varautunut siihen, että vuorokauden kuluttua palataan osastolle ballonki syvällä huuhaassa. Kiskoin välillä sitä letkua kireäksi ja vaihdoin teippauksen paikkaa, vaikka se sattui (huom. jos tulet liittymään team ballonki -käynnistyjiin, niin kannattaa vedellä sitä välillä, jotta homma etenee).

Klo 15:30

Vaikka istuminen sattuu, on se tehtävä: vessakäynti kakkosella. Ja kah! Toimituksen ohessa plumpsahti myös ballonki ulos ja sen mukana se kauan odotettu limatulppa. Olin tästä ihan super onnellinen: jotain tapahtuu!

Soitettiin Kättärille ja ne sanoivat, että tulkaa takaisin. Olin tätä ennen aika nuutunut ja väsyksissä, mutta nyt tuli hieno olo. Se ballongin plumpsahdus oli mulle ehkä samanlainen kokemus henkisesti kuin lapsivesien meneminen kotona: yllättäen ollaankin synnyttämässä. Olin netistä kuitenkin lukenut, että jollain ballonki tulee ulos, eikä synnytyskanava ole silti auennut, joten olin varautunut siihen, että eiköhän mullakin näin ole. Siksi olikin mahtavaa kuulla Kättärillä, että ballonki oli tehnyt tehtävänsä ja olin auennut 4 cm. Se tuntui hurjan paljolta: melkein puolet!


Klo 17:38

Mut otettiin osastolle ja kun ujosti kysyin, että saako nyt tänne jäädä, vastaus oli, että tietysti, tässä kohtaa ei saa enää lähteä kotiin. Jes!

Vain yksi asia varjosti mun onneani. Mun mielessäni oli ajatus, että synnytys on aidosti käynnissä vasta silloin, kun synnyttäjä saa päällensä sairaalaan pinkit/mintunväriset pyjamat. Mulle ei ollut vielä annettu niitä, joten en ollut vielä mielestäni Oikeasti Synnyttämässä. Jossain vaiheessa kätilö tuli kuitenkin huoneeseen sanomaa, että saan mä olla omissakin vaatteissa, jos haluan, mutta niitä pyjamia löytyy tuolta käytävän kaapista.

Supistukset olivat melkeinpä loppuneet sen jälkeen kuin ballonki tuli ulos. Mulle annettiin käynnistävä cytotec-pilleri ja sanottiin, että aamulla annetaan seuraava. Jäin siihen mielikuvaan, että tänään tuskin enää tapahtuu mitään, mutta olin tyytyväinen päivän saldoon: päästiin sairaalaan sisälle. Oltiin samassa huoneessa toisen synnyttäjän kanssa, joten Sampolle sanottiin, että hänet lähetetään yöksi kotiin. Sovittiin keskenämme, että Sampo jää niin pitkäksi aikaa, kunnes se häädetään. Syötiin eväitä ja katteltiin läppäriltä Broad Cityä.

Se toinen synnyttäjä kärrättiin jossain vaiheessa synnytyssaliin, ja jäätiin kahdestaan huoneeseen. Tuntui tosi ihanalta olla siellä Sampon kanssa, köllittiin lusikassa sängyllä ja olo oli rento, kun se loputon odotus oli ohi. Tulevaisuus ei jännittänyt tai pelottanut ollenkaan, olin vain niin järjettömän tyytyväinen siitä, että vihdoin ollaan synnyttämässä.

Klo 21:00

Makoilen kyljelläni, kun yhtäkkiä tuntuu siltä, että joku olisi potkaissut kovaa mahan sisältä. ”Tää on nyt se, ei voinut olla mitään muuta!” mietin heti jo ennen kuin mitään märkää tuntuu: LAPSIVEDET MENI! Lol aikaisemmin olin pelännyt esimerkiksi suihkussa, että lapsivedet saattaa mennä, enkä huomaa sitä, mutta kyllä sen huomaa. Kutsutaan kätilö, se tsekkaa tilanteen ja aika nopeasti siitä alkavat kunnon supistukset 5 minuutin välein. Kun myöhemmin multa kysyttiin, milloin mielestäni synnytys alkoi, sanoin että tässä kohtaa. Eli ehkä ne lapsivedet ovat kuitenkin sairaalapyjamaa merkittävämpi juttu.

Nyt päästään käyttämään tositoimiin tarkoitettuja keinoja.

 

 

Lue jatko-osa:

Sofian synnytyskertomus (2/2)

 

Lue myös:

Julian synnytyskertomus

Mihin synnytyskertomuksia tarvitaan

 

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Muistan elävästi, kun luin ensimmäisen synnytyskertomuksen netistä. Noin kahdeksan vuotta sitten yksi mun tuttuni yliopistolta oli kirjoittanut Facebookin "muistiinpanoihin" (onkohan sellaisia enää?) pitkän ja yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, miltä synnyttäminen tuntui. Luin sen läpi varmaan viisi kertaa. Oli älyttömän kiehtovaa ja rohkeaa, että joku kertoo niin realistisesti siitä, miltä synnyttäminen tuntuu. Samaan aikaan ajattelin, että "en kyllä ikinä jakaisi mitään noin henkilökohtaista netissä".

Vähänpä tiesin. Nykyään noin kolmesataa ihmistä käy edelleen joka kuukausi lukemassa mun synnytyskertomukseni, eikä se tunnu ollenkaan kummalliselta tai liian julkealta. 

Oikeastaan se tuntuu aika kivalta. Tänä päivänä synnytyskertomuksia on netissä ilahduttavan paljon. Mun suosikkeja ovat esimerkiksi Laura Frimanin ensimmäinen ja toinen synnytyskertomus. Ahmin ne (aika monta kertaa) ja kymmenittäin muita synnytyskertomuksia raskaana ollessani. Luin mä niitä ennenkin raskautta. Mua on nimittäin aina kiinnostanut tuo melko mystinen mutta samalla niin upea tapahtuma. Miltä se oikeasti tuntuu? Mitä siinä tapahtuu?

On älyttömän tärkeää, että näitä kirjoituksia on netissä luettavana paljon. Synnytykset ovat hirveän erilaisia, joten on hyvä, että on monenlaisia ääniä kertomassa niistä. Juuri juteltiin Mirjan ja Raisan kanssa, että sitä herkästi puhuu omasta synnytyksestään raskaana olevalle ihmiselle normatiivisesti: näin sinunkin synnytyksesi luultavasti menee. Tämä ei tietenkään pidä yhtään paikkaansa. Mun oma synnytys oli tosi kiva ja voimaannuttava, ja haluan aina valaa uskoa ja toivoa ihmisille, jotka ovat menossa synnyttämään. Sitten voi olla, että heidän synnytys menee ihan eri lailla. Mutta vaikka synnytys menisikin täysin toisin, se on ihan yhtä arvokas – kaikki synnytykset ovat yhtä arvokkaita, tämä on sanomattakin selvää. Silti: ihmiset kaipaavat vertaistukea synnytykselleen, joten on hyvä, jos netistä löytyy jonkun kertomus, jolla on ollut samoja kokemuksia kuin itsellä on.

Toisekseen: Nykyään aika monissa synnytyssairaaloissa on lopetettu etukäteisvierailut. Itse en päässyt vierailemaan synnärillä etukäteen, jonkun videon olisi ilmeisesti voinut katsoa jostain, mutta en sitten tainnut koskaan löytää sitä. Näin ollen synnytys saattaa tuntua hyvin hähmäiseltä etukäteen. Raisa oli haastatellut yhtä kätilöä, ja kävi ilmi kiinnostava seikka: Sen jälkeen kun nämä vierailut synnärille lopetettiin, synnytyspelkoisten ryhmät ovat kasvaneet. Mun mielestä synnytyskertomukset kuvineen ja teksteineen kuitenkin avaavat aika hyvin sitä, millaista synnyttäminen konkreettisesti on. Se, että pystyy kuvittelemaan synnytyksen etukäteen, voi auttaa synnytyspelossa. 

Kolmas syy, miksi synnytyskertomuksia tarvitaan, on se, että synnytys on hyvin tärkeä asia ihan noin yhteiskunnallisestikin. Me kaikki olemme syntyneet joskus! Tästä syystä synnyttämistä ei pitäisi siivota jonnekin mystiseen paikkaan tai ajatella, että siitä puhuminen on jotenkin mautonta, koska herregud, siihen liittyy naisen vagina. Mun mielestä myös miesten kannattaa lukea synnytyskertomuksia, etenkin sellaisten miekkosten, jotka ovat pian saamassa lapsen. Tämä auttaa myös heitä kuvittelemaan, mitä lapsen synnyttävä osapuoli kokee noina hetkinä.

Ja sitten vielä bonussyy, jonka tajusimme siskoni Sofian kanssa. Hän nimittäin kirjoitti pitkän ja yksityiskohtaisen synnytyskertomuksen mun pyynnöstäni. Kysyin, voisinko julkaista sen täällä mun blogissa, ja se käy Soffulle. Laitan tänne Sofian synnytyskertomuksen ensimmäisen osan (joo, siitä tuli pitkä!) huomenna ja toisen osan sen jälkeen.

Me molemmat huomattiin, että kun oman synnytyksen oli itse sanallistanut, se alkoi tuntua paljon koherentimmalta kokonaisuudelta. Kirjoittaessaan omasta synnytyksestään tapahtumasta rakentaa tarinan, jonka jälkeen aiemmin niin sekavaa ja kaikin puolin mullistavaa kokemusta pystyy käsittelemään selkeämmin. Tästä samasta syystä kannustan aina ihmisiä puhumaan mahdollisimman paljon ja monelle synnytyksestä jälkikäteen. Se on niin mieletön juttu, että sitä kuuluukin käsitellä pitkään, ehkä koko loppu elämän ajan.

Sitä paitsi onhan se nyt ihan älyttömän kiehtovaa, uusi ihminen syntyy maailmaan. Etenkin synnytyskertomusten loput, ne ovat taivaallisia. Niitä lukiessa mulla menee aina kylmät väreet pitkin ihoa, ja aika usein kyyneleet nousevat silmiin. Se on niin upeaa!

 

Oletteko lukeneet synnytyskertomuksia?

 

 

Kuvat: Hetki, kun on juuri pusertanut beebelon maailmaan ja saa sen syliinsä, on täysin mielivaltainen ja käsittämätön. Päivät sairaalassa vauvan kanssa ovat omituisia ja huumaavia.

 

Lue myös:

Näin Alppu syntyi

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Pages