Ladataan...
Juliaihminen

Jes jes jes jes jes!

Kun Gummeruksen Syksyn 2018 kirjat -katalogin avaa sivulta 53, siellä olen minä! Asiantuntevana kameraan katsoen, valmiina kertomaan totuuden kaikesta.

Tämä tuskin nyt tulee enää kenellekään yllätyksenä, kun olen horissut, tuskaillut ja riemuinnut aiheesta esimerkiksi insta storyssäni viimeiset puoli vuotta, mutta totta tosiaan: kirjoitan kirjaa, jossa puhutaan kaikenlaisia rahahommia mahdollisimman kiinnostavalla ja hauskalla (omasta mielestäni) tavalla. Tällä hetkellä työstän viimeisiä fiksauksia tästä käytännön taloustietokirjasta, jonka Gummerus julkaisee syyskuussa. 

Jotkut saattavat muistaa, että mua haastateltiin viime syksynä Hesariin näistä rahahommista. Se oli aivan mieletön onnenpotku, koska lehtijuttu johti siihen, että Gummeruksen käytännön tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö laittoi mulle lehden ilmestymisen aamuna viestiä ja kysyi, tulisinko tapaamaan. Menin heti seuraavana päivänä Gummerukselle, ja Messo kysyi, kiinnostaisiko kirjoittaa aiheesta kirja. 

No siis todellakin kiinnosti! Kiinnosti enemmän kuin mikään muu! Kirjan kirjoittaminen on ollut mun suuri unelma, josta aiemmin ajattelin, että eihän sellainen omalla kohdalla ole mahdollista. Ja siitä hommat sitten lähtivät eskaloitumaan. Kustannussopimus viimeisteli mun päätöksen irtisanoutua vakiduunista ja ryhtyä friikuksi. 

Ja vitsit mä olen ollut onnellinen. Tätä kirjaa on ollut aivan sairaan kivaa ja kiinnostavaa kirjoittaa. On ollut niin mukavaa kertoa ihmisille, että: "Kirjoitan kirjaa rahasta." (Öhöhöhöhöh.)

Kirjan nimi on Kaikki rahasta, ja niinpä mun on todellakin tehnyt mieli kertoa aivan kaikki rahasta. Onneksi mulla on tosi hyvä kustannustoimittaja, joka on kertonut, että ihan kaikkea rahasta (esimerkiksi rahan historiaa) ei tarvitse kertoa.

Olen syksyn ja kevään mittaan haastatellut kirjaan 50 eri asiantuntijaa, keskustellut yli 200 "tavallisen ihmisen" kanssa (koska ilmeisesti mielestäni asiantuntijat eivät ole tavallisia) ja kirjoitellut menemään. Nyt tuntuu, että tästä tulee hyvä.

Yhtenä päivänä sitä kirjoittaa blogiinsa postauksen, jossa kertoo, että nyt minä aion puhua antaumuksellisesti rahasta, ja toisena päivänä sitten pääsee kirjoittamaan tästä lempiaiheestaan kokonaisen kirjan.

Elämä on niin siistiä!

 

Lue myös:

Miksi olen alkanut puhua rahasta

Urakriisin ratkaisu, irtisanouduin

Hesarin toimittaja kävi

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: Felix majoneesit

Usein puhutaan etkoista, juhlista ja jatkoista, mutta miltei tärkein jää puuttumaan: seuraavan päivän itsensä palkitseminen. Nimittäin aina jos on illallistanut hienosti, juhlinut railakkaasti tai muuten suoriutunut elämän iloittelusta mallikkaasti, itseään pitää palkita seuraavana päivänä. Rakastan juhlia ja hienoja illallisia, mutta rakastan melkein enemmän seuraavan päivän kepeää ja jopa vähän hysteeristä tunnelmaa, kun samat ihmiset kaivautuvat koloistaan yhteen. Yliopistomaailmassa tällaisia dagen efter -kokoontumisajoja kutsutaan sillikseksi, kotona ihan vain rääppiäisiksi. 

Kuunnellaan löysää jazzia, tehdään loppubriiffi siitä, mihin kukin eilen päätyi ja kaivetaan jääkaapista kaikki eilisestä jääneet herkkujen jämät esiin. Ehkä kokataan siihen sivuun jotain helppoa, vaikka munakokkeli tai bataattiranskalaiset. Ollaan väsyneitä ja hyväntuulisia.

Vaikka kyseessä on rääppiäiset, niin tarjoilun pitää olla mielellään priimaa, koska tarkoitus on nimenomaan palkita itseään hienosta humpuuttelusta. Yksi erinomainen kikka saada eilisen tähteet freesattua huippuunsa on tarjoilla ne majoneesien kanssa. Kuten olen monesti sanonut, minä olen vähän laiska ruoanlaittaja ja tykkään mennä sieltä mistä aita on matalin, joten ostan majoneesini mieluummin valmiiksi maustettuina kuin valmistan ne itse. Sain tätä kamppista varten neljää eri Felixin maustettua majoneesia testiin, ja niistä mun lemppareiksi nousivat paprikamajo ja kurkkumajo. Etenkin tuo paprikamausteinen on älyttömän maukasta, ja purkki on kulunut loppuun todella nopeasti (koska no, se sopii oikeastaan mihin tahansa ruokaan, paitsi puuroon).

Kahden viikon päästä on mun vuoden suosikkijuhla, eli vappu. Tässä juhlassa kaava juhlat + seuraavan päivän rääppiäisbrunssi toimii täydellisesti. Ensin vappuaattona paistetaan munkkeja ja syödään hyvin, sitten vappupäivänä kaivetaan kaikki ruoka mitä löytyy ja suunnataan joko ulos piknikille tai jäädään sisälle brunssille.

Seuraavaksi esittelen kaksi erinomaista reseptiä, jotka toimivat hyvin sekä vappuaaton juhlissa että seuraavan päivän brunssilla.

Herkulliset kasvispullat kahdeksalle:

200 g lehtikaalia

2 sipulia

50 g lehtiselleriä

6 rkl rypsiöljyä

2 rkl tomaattipyreetä

4 kananmunia

2 dl korppujauhoja

600 g punaisia kypsiä kuorellisia linssejä (Go Greenin linssit toimivat)

100 g raastettua cheddarjuustoa

1 dl lehtipersiljaa

2 tl chilirouhetta

2 tl suolaa

2 tl oreganoa

1 tl mustapippuria

Felix paprikamajoneesi

Huuhdo kaalinlehdet, irrota lehden ruodit ja silppua pieneksi. Silppua myös sellerinvarsi ja sipuli. Kuullota näitä kymmenen minuuttia öljyssä ja lisää lopuksi tomaattipyree. Sekoita munat ja korppujaho keskenään, jätä turpoamaan hetkeksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja lisää settiin myös linssit. Muotoile taikinasta kasvispullia, ja asettele ne leivinpaperille. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Tarjoile pyörykät kylminä tai kuumina paprika- tai kurkkumajoneesin kanssa makusi mukaan.

Superhelpot bataattiranskikset lisukkeeksi

3 bataattia

oliiviöljyä

yrttisuolaa

Felix kurkkumajoneesi tai ranskanperunakastike

Kuori bataatit ja pilko ne sopivan kokoisiksi suikaleiksi. Jos haluat hifistellä, kuivaa hieman bataattilastuja talouspaperiin (ei ole pakollista, mutta lisää rapeutta). Laita uunin ritilälle 250 asteeseen paahtumaan 30 minuutiksi. Nosta bataatit ulos, ripottele päälle öljyä ja suolaa. 

Tarjoile Felixin ranskanperunakastikkeen tai kurkkumajoneesin kanssa.

Kasvispyörykät ovat siitä kiva ruokalaji, että ne maistuvat hyvältä sekä lämpiminä että kylminä, eli yli jääneet pyörykät ovat erinomaista rääppiäisruokaa. Bataattiranut taas ovat siitä kivoja, että niiden tekeminen on niin helppoa ja nopeaa, ja ne ovat hauska liskue brunssilla tai lounaalla.

Nämä kaikki Felixin neljä majoneesia toimivat oikeastaan molemmissa ruoissa, mutta itse tykkään laittaa paprikamajoneesia kasvispyöryköille ja kurkkumajoneesia bataattiranskiksiin. 

Ajateltiin kavereiden kanssa taas tänä vappuna kokoontua yhteen niin, että jokainen tuo jonkun ruokalajin tullessaan ja sitten yhdistetään voimamme sekalaisista safkoista. Suunnittelin tekeväni juurikin näitä kahta ruokalajia, koska ne ovat aika helppoja mutta näyttävät siltä kuin olisin erinomainen ruoanlaittaja.

Niin ihanaa että ihan pian on vappu ja humpuuttelun hetket käsillä!

Hehehe, on vielä sanottava, että yksi syy, miksi tämä blogiyhteistyö ilahdutti mua, on se että Felix on Orklan brändi, ja Orklasta pidän erityisesti siksi, se valmistaa myös mun suosikkibrändiäni Jacky makupalaa. (Kuitenkin sanomattakin on selvää, että Jacky on ennemminkin iltapäivän/illan herkku, eikä sovi aamiaisille tai rääppiäisbrunsseille, joku roti on oltava.)

 

Loppuun tärkeä kysymys:

Etkot, juhlat, jatkot vai rääppiäiset?

 

 

Kuvat ovat meidän pääsiäisen rääppiäisbrunssilta Turusta. Ylipäänsä tällaiset monipäiväiset juhlat, kuten joulu, pääsiäinen, vappu ja juhannus tekevät elämästä elämisen arvoista. 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kun olin 8-vuotias, meidän mamma vei munt Eduskuntatalon portaille marssimaan ja huuteli kovaan ääneen: "Tässä menee Suomen kolmas naispresidentti." (Tuolloin Tarja Halonen oli vielä feministien märkä uni, mutta meidän mammalla oli silti tarkka visio asiasta.) Tämä täysin sekopäinen tapaus kuvastaa tällaista milleniaalisukupolven perustavanlaatuista "ongelmaa". Nimittäin monille meistä on aina hoettu, että sinä voit tehdä ihan mitä vain.

Ja minä uskoin. Totta puhuakseni, uskon edelleen, että voin tehdä ihan mitä vain. Ja minulle tämä reunaehdottomuus on näyttäytynyt jonkinasteisena ongelmana, sillä kun alan ajatella että jos kerran pystyn mihin tahansa, niin onko tämä tämmöinen sitten tosiaan se, mitä mä kaikkein eniten haluan?

Meillä milleniaaleilla (eli vuosien 1980 - 1995 välissä syntynyt niin sanottu Y-sukupolvi) saattaa olla vääristyneet odotukset omasta elämästään. Huffington Postin tovi sitten ilmestyneessä kirjoituksessa aiheesta puhuttiin hauskasti. Siinä milleniaalien ongelma tiivistettiin matemaattiseksi kaavaksi.

Onnellisuus = todellisuus - odotukset

 

Jos odotukset ovat liian korkealla, onnellisuus jää miinusmerkkiseksi. Jos taas odotukset ovat matalammalla kuin todellisuus, onnellisuus jää plusmerkkiseksi. Eli ei pitäisi odottaa elämältä niin paljon?

Mä mietin tätä tosi paljon noin vuosi sitten, kun mulla oli päällä jäätävä kolmenkympin kriisi. Oli sellainen olo, että hei mähän pärjäsin aina tosi hyvin koulussa ja opinnoissa, olen aina tehnyt paljon töitä, missä se mun palkinto nyt sitten on? Missä upea menestys? Missä on muiden ihailu ja kunnioitus? Mitä mä oikein elämälläni teen? Muistan, kun viime keväänä oikein piehtaroin omassa huonoudessani ja ajattelin, että hitto mikä luuseri.

Jotain outoa on tapahtunut tässä vuoden sisällä. En oikein saa enää edes kunnolla kiinni noista mun ajatuksista, vaikka silloin ne tuntuivat siltä kuin eivät koskaan väistyisi mun päästäni ja olisin ikuisiksi ajoiksi tuomittu miettimään, miten ja miksi valitsin väärin elämäni polulla.

Kyse ei ole siitä, että olisin jotenkin eeppisesti tässä välissä menestynyt elämässäni. En todellakaan, lol! Sen sijaan mä en enää osaa sanoa, mitä se menestyminen oikeastaan edes tarkoittaa. Sitä että on joku titteli? Tai että on niin paljon rahaa, että voi lentää ykkösluokassa? Tai että joku jossain kovasti ihailee sinua? Koko menestymisen käsite jotenkin karkaa, kun alan miettiä sitä enemmän.

Toki menestyvää ihmistä voi kuvailla niin, että hän saa mainetta, kunniaa, rahee ja vähän titteliäkin, mutta koko ajan on tullut enemmän sellainen olo, että elämä sitten kuitenkin koostuu hirveän arkisista palasista. Ja jos niistä ei pidä, niin se ei kyllä sitä menestystä korvaa.

Äh, kaikki tämä kuulostaa ylös kirjoitettuna kovin lattealta. Mutta ehkä mun odotukset elämältä ovat muuttuneet realistisemmiksi kuin mitä ne nuorena tai keskellä kolmenkympin kriisiä olivat. Nykyään mun odotuksiin kuuluu sellaista, että haluaisin tehdä jotain ihan mukavaa mutta ei niin stressaavaa hommelia päivisin, iltaisin haluaisin nähdä puistossa lapseni kanssa mun kavereitani ja viikonloppuisin haluaisin vetelehtiä. Ja tällä hetkellä odotukset elämältä täyttyvät hyvin, ja mä olen aika onnellinen.

No, on sekin tietenkin ankea ajatus, etteikö saisi odottaa elämältään menestystä ja glooriaa. Ja uskonkin, että etenkin monen naisen ongelma saattaa olla sellainen "ei minusta kuitenkaan siihen olisi" ja sitten ne eivät koskaan edes yritä, koska ympärillä olevat rakenteet voivat painaa ihmistä alas. Kyllä kaikkia on hyvä kannustaa, eikä se nyt varmaankaan ihmiselle hirveästi haittaa tee, jos isoäiti vähän hulluttelee Eduskuntatalon rappusilla.

Mutta omalla kohdalla olen huomannut, että mitään sellaista "unelmien työtä" tai "huippumenestyneen ihmisen elämää" ei oikeastaan ole olemassakaan. Riittää kun tekee jotakin, lähtee johonkin suuntaan ja kokeilee vähäsen, niin kyllä kaikkea kivaa saa tehtyä. Toki ihailen kovasti ihmisiä, joilla on tarkka suunnitelma ja sitten he toteuttavat sen, menestyvät ja ovat onnellisia. (Onneen on monta reittiä!) Mä en taida itse vain olla ihan niin päämäärätietoinen, vaikka ihan ahkera olenkin.

 

Millaiset odotukset teillä on ollut nuoruudessa elämältä? Ovatko ne toteutuneet?

 

Kuvat otti ystäväni Lauri Hovi Seurasaaressa viime syksynä. Näytän niissä hieman supersankarilta viittoineni, mutta sellaisesta elämästä en koskaan ole haaveillut

 

Aihetta liippaa myös:

Arvojen mukainen elämä

Kolmenkympin kriisi

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Share

Pages