Ladataan...
Juliaihminen

Me luotiin Tikin kanssa semmonen systeemi, että aina silloin tällöin mä saan reilun tunnin omaa aikaa, jolloin Tiki lähtee pojan kanssa kruisailemaan ulos (vaunuissa tuo poika nukkuu aina). Olen nimittäin ajanut itseni sellaiseen kammottavaan ikeeseen, että poika on täysimetyksellä. Tämä ei todellakaan ollut tietoinen päätös, vaan tavoite on koko ajan ollut, että pulloa pulloa! Mutta sitten laiskuus iski, ja nyt poika syö vain mun buubssista. Se on huono homma.

Juttelin juuri kaverini kanssa siitä, että Kättärillä olisi kyllä voitu rohkaista siihen pullobisnekseen vähän enemmän. Tämä edistäisi äidin mielenterveyttä. Mutta en mä tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, laiska mikä laiska, ja tästä kärsin.

No, en tullut tänne nyt valittelemaan, vaan kertomaan nautinnollisesta omasta ajasta. Ensimmäisen kerran, kun Tiki lähti ulos pojan kanssa, mulle iski semmonen valtava vapauden tunne. Joka vaihtui nopeasti paniikkiin: Mitämäteen mitämäteen!!! 

Tapahtui seuraavanlainen muodonmuutos:

Okei, mä en siinä tilanteessa pukeutunut räppivaatteisiin (tuo kuva on Katariina-ystäväni polttareista), muutos oli henkistä sorttia.

On nimittäin käynyt ilmi, että vauva tykkää kaikesta muusta musiikista (etenkin Eva Dahlgrenin tai Olavi Uusivirran hempeilykamasta ja klassisesta... toisin sanoen meidän vauva on huomattavasti snobimpi kuin me itse ollaan), mutta se vihaa räppiä. Kun laitoin sille ekan kerran Paperi T:tä soimaan, sen ilme muuttui välittömästi "hyi mitä shaibaa tää oikein on" -kurimukseksi ja sitten alkoi itku. Surumielisen näköiset naiset eivät lämmitä meidän bebbeä.

Näinpä sitten pojan poistuessa laitoin välittömästi Ruger Hauerin uuden levyn soimaan... ja aloin katsella valokuvia pojasta. Bitch please, te sanotte, ja niin sanon minäkin. Mutta mulla oli hyvä tarkoitus, koska haluan tilata pojasta valokuvia, enkä koskaan pysty olla tietskan äärellä samalla, kun poika on hereillä. Se vihaa mun datailua melkeen yhtä paljon kuin räppiä.

Mutta vielä tuosta räpistä. Nyt kun bebbe on ollut Tikin kanssa useamman kerran kruisailemassa, niin räpin kuuntelusta on muodostunut mulle semmonen "muistustus siitä, kuka mä olen". Kun Charlie Mansonin häät soi, mä en ole äiti enkä lässyttävä hurunainen, vaan kova muija, jolla on kaikenlaisia tiukkoja ajatuksia ja kaikkia semmosia normaaleja tunteita, joihin ei sisälly semmosta oi-oi-oi-söpö-söpöläinen-köpöläinen-hokemista korkealla äänellä!

Voin myös kertoa, että mulle ei todellakaan tullut kertaakaan sen ensimmäisen tunnin aikana ikävä poikaa tai Tikiä. 

Tämän ensimmäisen kerran jälkeen tajusin, että mun pitää mielessäni päättää etukäteen, mitä teen vapaatunnillani, jottei semmonen liika mahdollisuuksien kirjo aja mua hulluuteen. Tähän mennessä olen kerran siivonnut vessan ja imuroinut (yleensä kyllä Tiki hoitaa ne nykyään, mutta kun mun mielestä mä teen ne paremmin, hahahahah), katsonut HBO:lta The Affairia ja Girlsiä (ja syönyt Jacky makupalaa) sekä kirjoitellut Apu-lehteen semmosta teknologiapalstaa.

Pitäisi keksiä vielä jotain vähän ylevämpää. Mutta sen olen kyllä huomannut, että nykyään prokrastinaatio, eli asioiden lykkääminen ja aikaansaamattomuus ovat kyllä ihan minimissä. Kun vauva nukkuu tai on Tikin kanssa muualla, mä oikein ryntäilen tekemään kaikkia juttuja. Tai sitten maksimoin nautinnon hetket. Mutta mihinkään sohvalla apaattiseen makoiluun en enää käytä vapaa-aikaa, toisin kuin kaikki nämä vuodet ennen vavvaa.

 

Mitä te teette teidän "omalla ajallanne"?

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Toimitus haastoi meitä kertomaan, mikä piristää kevättä. 

Yksi kulttuurikodin kasvatin luontainen tapa tuulettaa aivoja ja saada uusia ajatuksia on tietenkin käydä harrastamassa thaidetta (pienellä h:lla). Vavva tutustui viime viikolla Kiasmaan, jossa taide imeytyi hänen sielunsa ja solujensa sopukoihin vaunukopan läpi. Vahva taide-elämys! Elämys oli myös Kiasman lounas, joka saa vavvapisteitä siitä, että Kiasman invavessassa on hoitopöytä.

Mutta asiaan! Tänä keväänä on nimittäin avattu semmonen erinomainen uusi nettisaitti kun Art Advisor. Sen idea on kertoa, mitä kaikkea kivaa on lähialueen gallerioissa ja museoissa just nyt, koska ne on auki ja missä ne mestat on (kartan avulla). (Tiesittekö muuten, että moni ihminen ei tiedä, että gallerioihin meneminen on ilmaista ja siksi ei uskalla mennä sinne. "Miten surullista!" kulttuurivavvani jokeltei huolissaan, kun kerroin hälle tästä.)

Art Advisorin ovat luoneet kuvataiteilijat Pasi Rauhala ja Teemu Lindroos (jonka kanssa olin joskus aikoinani muuten yhtä aikaa Bengtskärin majakalla majakkaoppaana). 

Palvelu toimii vielä vain nettiselaimen kautta, mutta sovellus on pian tulossa. Jos sivustolle rekisteröityy sähköpostin tai Facebook-tunnusten avulla, voi tehdä oman suosikkilistauksensa, johon voi laittaa muistiin itselleen kiinnostavimmat galleriat, näyttelyt tai taiteilijat, joista palvelu sitten muistuttaa. Vielä ehdit -osioon on listattu näppärästi sellaiset näyttelyt, jotka ovat pian sulkeutumassa. 

Art Advisor on ilmainen sekä tavalliselle käyttäjälle että gallerioille, museoille tai yksittäisille tapahtumanjärjestäjille, jotka haluavat ilmoittaa näyttelystään. Just nyt näyttelytarjontaa löytyy eniten Helsingistä, mutta toivon  mukaan myös muiden kaupunkien galleriat tarttuvat palveluun pian: mitä enemmän taiteen ystävät ja gallerioiden ylläpitäjät sitä alkavat käyttää, sitä kiinnostavampi saitista tulee. Tämä on ihan mainio, koska mikä olisikaan ylevämpi ja kulturellimpi tapa viettää lattemamalifeä kuin piipahdella gallerioihin!  Art Advisor osoitteessa www.artadvisor.fi Kuvassa minä Kiasmassa karkeloimassa Jani Ruscican näyttelyssä, jossa opin, mikä on conversation piece (josta puhuin täällä   

Share

Ladataan...
Juliaihminen

On käynyt ilmi, että mun ei kannata horista pelkästään tuntemattomille, vaan jutustella menemään myös mun vavvalleni! Kuuntelin nimittäin kiinnostavan Freakonomicsin podcastin lasten aivojen kehittymisen ja kielen yhteyksistä. Se oli just semmonen ohjelma, joka saa mun sisäisen suorittajan heräämään, koska luonnollisesti myös vanhemmuutta voi suorittaa!

Referoin teille siitä kiinnostavimmat pointit, jotta tekin pääsisitte suorittamaan paremmin teidän vanhemmuuttanne. 

 

Pediatrian professori Dana Suskind on tutkinut aivojen kehittymistä ja kertoi seuraavaa:

Kun ihminen syntyy, hänen aivonsa ovat fyysisesti kehittymättömät (toisin kuin vaikka munuaiset). Mikä friikeintä, 80 - 85 prosenttia aivoista kehittyy ensimmäisen kolmen vuoden aikana, siis reilusti ennen peruskoulun alkua! Se, mikä aivojen hermoratoja kehittää on kieli. Mitä enemmän puhuttua kieltä lapsi kuulee, sitä paremmin aivojen hermoradat kehittyvät. Niiltä lapsilta, jotka ovat kuulleet ensimmäisten ikävuosien aikana vain vähän puhetta, kestää pidempään prosessoida tuttuja sanoja kuin niiltä, joille on muodostunut laajempi sanavarasto. Näin ollen hitaammat prosessoijat myös oppivat hitaammin uusia sanoja.

”Toisin sanoen, et ole vain jäljessä elämän kilpajuoksussa, vaan olet myös hitaampi juoksija. Näin ollen et saa muita kiinni”, Suskind sanoo. (Ja koska kyse on amerikkalaisista, niin elämähän on yksi iso kilpajuoksu.)

1960-luvulla tehtiin amerikkalaistutkimus, jonka mukaan köyhdyydessä elävät lapset kuulevat 30 miljoonaa sanaa vähemmän kuin rikkaaseen perheeseen syntyneet (!). Masentavaa!

Mitä sitten pitäisi tehdä, että lapsen aivojen hermoradat kehittyisivät täyteen loistoonsa ennen kolmea ikävuotta? Suskindilla oli tähän vastauksena kolme T:tä.

 

Tune in.

Lässytykselle on syynsä! Kun vauvalle puhuu, kannattaa puhua selkeästi, katsella sitä silmiin just sellasella vauvaäänensävyllä, niin bebbe rekisteröi paremmin, että sille puhutaan: "Äippyli tässä pohdiskelee, että koskas sinä sammahdat, jotta äiti pääsen katsomaan Girlsin uusimman tuokkarin päätösjakson ja syömään Jacky makupalaa." (Esimerkki omasta elämästäni.)

Talk more.

Puhu enemmän. Kuten neuvolassakin neuvotaan, lapselle voi kertoa vaikka, mitä tapahtuu, kun vaihtaa lapsen vaippaa. Sano muutakin kuin ”Ei noin”, ”Varo!”, ”Syö nyt!”. Tässä oli tärkeää puheen laatu, eli että käyttää paljon erilaisia sanoja päivän aikana, eikä vain muutamaa käskyä. (Mun Lotta-sisko nauroi tähän, että pitääkö sille vaipanvaihtotilanteelle sitten kehitellä uudestaan ja uudestaan kaikkia synonyymejä: "Sukulaissielusi tässä kangaskaitaletta asettelee hipiällesi ja toimittaa rektaalisi tuotoksen pois elontieltäsi.")

Lapsen tunteiden sanallistaminenhan on vanha hitti, joka kehittää paitsi aivoja, myös tunteiden hallintaa: ”Sä olet herännyt nyt päikkäreiltä ja tunnet sielussasi eksistentiaalista kriisiä ja omituista tyhjyydentunnetta sekoitettuna yleiseen maailmantuskaan. Siksi sua harmittaa.” Ja tähän päälle tietysti kaikki kirjojen lukemiset, niin hyvä tulee! (Esimerkiksi tänään luin pojalle Vauva-lehdestä artikkelin naisesta, joka oli uhkapelannut perheensä rahat. Siirrytään niihin Tiitiäisen runolauluihin sitten vähän myöhemmin.)

Take turns.

Jo silloin, kun lapsi vähän jokeltelee, sen kanssa kannattaa harrastaa ”vuoropuhelua”, eli antaa sen ”puhua” ja sitten kun se pitää taukoa, vastata sille. Näin lapsi oppii, että puhuminen on vuorovaikutusta. Vaikka äsken tuon 2-kuukautisen kanssa käymämme keskustelu:

Vauva: Guuuh!

Minä: Ai sunkin mielestä toi kadulla oleva setä on tuijottanut vähän liian pitkään tätä meidän ikkunaa?

V: Äjjäjjjäjjj.

M: Samaa mieltä, kaikenlaista pervertikkoa sitä ulkona liikkuukin!

Tämä vuorovaikutus oli erityisen tärkeä pointti. Siksi esimerkiksi pelkästään telkkarin katsominen tai radion kuunteleminen ei riitä sanavaraston kehittämiseksi, vaan lapselle pitää puhua ja hänen pitää antaa vastata. (Toki tulevaisuudessa kun tekoäly kehittyy, me vanhemmat ollaan täysin korvattavissa.)

 

Musta nuo oli kiinnostavia pointteja, joskin ehkä nämä hommat tulevat normi ihmiselle aika luonnostaan. Eli tuolle bebbelle on tullut jutusteltua jonkun verran ilmankin tuommoista tutkimusta, joka maalailee uhkakuvaa, jossa lapseni häviää elämän juoksukilvassa. Mutta jos kiinnostaa enemmän, niin kuunnelkaa tuo podcasti, siinä oli kaikkea muutakin ihan hauskaa tietoa (esimerkiksi juuri tuosta köyhyys/rikkausnäkökulmasta lapsen kehitykseen sekä Sesame Street Effectistä).

Ja sitten horisemaan ja suorittamaan!

 

Kuvassa pojan saamat kolme nallea, jotka tulevaisuudessa saattavat myös alkaa jutustella pojalle. (Mutta ei sillä lailla kauhuelokuvatyylisesti.)
Tuon maailman ihanimman julisteen on tehnyt Ässä-täti, eli saarah.

 

 

Share

Pages