Ladataan...
Juliaihminen

 

Kaikilla on tässä lapsenhankinnassa joku, mitä ne stressaa eniten. Mun suuri stressinaihe on, että me asutaan maailman kivoimmassa asunnossa, ylimmässä, neljännessä kerroksessa, ja talossa ei ole hissiä. Me ei aiota muuttaa.

Aina kun kerron tästä jollekin, mua katsellaan joko kauhuissaan tai säälien. Tuo hullu nainen, ei tiedä mihin ryhtyy.

Aloin googlailla about näillä sanoilla "vaunut, ylin kerros, ei hissiä", ja päädyin eräälle keskustelupalstalle, jossa viestin aloittajalla oli sama ongelma. Parin asiallisen neuvon jälkeen päästiin asian ytimeen. Se meni jotenkin näin:

"Jos jätät vaunut alakertaan, niin joku kyllä sytyttää ne tuleen. Kun koko kerrostalo roihuaa ja kymmenet ihmiset rapussasi kuolevat tuskallisesti myrkkykaasuihin, oletko tyytyväinen itseesi? Miten pystyt elmään itsesi kanssa sen jälkeen?"

Aika paha kysymys. Kattellaan.

 

Meidän sympaattinen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja sanoi, että tätä vaunuasiaa voidaan katsoa läpi sormien, koska pyöräkellari on portaiden päässä. Suunnitelma on siis ostaa mahdollisimman ketterät vaunut, joista sen kopan saa irrotettua helposti. Jätän sen vaunun rautakehikko-osan alas ja kapuan baby kopassa ylös. Ruuat tilaan Alepasta kotiinkuljetuksella

 

Internet on kertonut mulle, että vaihtoehtoja on nyt kolme.

1. Bugaboo Cameleon, jonka etuna on hyvin ketterät etupyörät. Kävin Punavuoren peikossa testailemassa. Tykkäsin!

2. Bugaboo Buffalo, jonka eturenkaat on vähän isommat, eli ei niin ketterät, mutta niiden kanssa voi mennä helpommin esim loskassa ja saastan keskellä. 

3. Emmaljunga Viking, joka on vissiin myös todella kevyt, ja sen kopan saa helposti irti. Ja nämä on vissiin vähän halvemmat kuin noi bugikset?

 

Nyt, jos jollakulla tästä jotain neuvoja tai kokemuksia, niin otan ne todella kernaasti vastaan! Olen tietty lukenut tämän Puutalobabyn postauksen aiheesta kommentteineen, mutta aattelin, että jos teillä on vielä uudempaa tietoa + etenkin jos on jengiä, jotka asuu korkealla ilman hissiä, niin niitä neuvoja kuulisin erityisen mielelläni. Tai jos joku tietää jonkun lastenrattaiden mustan hevosen, josta en vain vielä ole kuullut, niin kertokkoo!

Ja öö, ei sitten niitä sääliviä katseita, vaan konkreettisia neuvoja! Ja voimaannuttavia tsemppiviestejä mun tulevaan vaunukoetokseen otan myös vastaan. Eli siis:

 

Mitkä lastenvaunut sopivat hissittömään taloon? 

 

Kuva: Huhtikuulta 2014, jolloin vasta larppasin äitinä olemista yks päivä. Mun rekvisiittana toimi eräänkin Anna Karhusen bebeto - ja bugiksilla mentiin tuolloin!

 

Ladataan...
Juliaihminen

 

Olin tuossa yksi päivä vähän kattelemassa babyjuttuja kirppiksellä Turussa. Kävi ilmi, että lastenvaatteet ovat sairaalloisen sukupuolittuneita. Ja muutenkin osa aika sairaanloisia. Tässä pari esimerkkiä näkemästäni:

”50 % äiti 50 % isi” -paidasta puuttuu käsittääkseni teksti: ”Captain Obvious reporting for duty!” Vai onko tuossa sittenkin aistittavissa jotain epätoivoista todistelua?

Ja mielestäni tuommoinen Hello Kitty -pehmolelupää roikkumassa ihmisen vatsasta on selkeä intertekstuaalinen viittaus siihen South Parkin terveydenhoitajaan, jonka poskesta kasvaa sen kuollut kasonen sikiönä. Ei lupaile kovinkaan hyvää mielenterveyttä lapselle, jos sen mama laittaa sen vaatetuksen ilmentämään jotain noin groteskia jo noin pienenä.

I <3 Dad. En lähtisi tekemään noin pienen ihmisen kohdalla tuollaisia jyrkkiä johtopäätöksiä. Mistä sitä tietää, vaikka se vihaisi isäänsä? Ei kenenkään tunteita voi pakottaa.

Mutta löysin mä sieltä semmoset ihanat pupupöksyt eurolla! Mun babyllä on housut! Niin se omaisuus vaan lähtee kertymään!

 

Ladataan...
Juliaihminen

Okei, tähän mennessä tapahtunutta, mitä tulee tähän preggo-juttuun. Kaikki mun postaukset eivät tule olemaan mama-horinaa, mutta no, se aihehan mun päässä tällä hetkellä pyörii, joten antaa palaa.

 

Sain selville olevani raskaana kesäkuun alussa. Olin Kroatiassa Mondon juttureissulla ja tein testin eräässä rovinjilaisessa luxus-sviitissä yhtenä täydellisen aurinkoisena aamuna. Edellisiltana olin syönyt ison tonnikalatartar-pihvin (myöhemmin kävi ilmi, että se on melko lailla nou-nou-listalla). Olin tietty ihan järkyttynyt (siis puhtaasti pelkästä ilosta ja epäuskosta), ja koska jollekulle oli kerrottava heti, ryntäsin aamupalalle ja hihkuin sen mun uudelle ystävälleni Annalle, joka oli reissussa valokuvaajana. Ehkä se olisi alkanut muutenkin epäillä, kun mulla on tapana aina rehvastella kaikilla ryyppyjutuillani (koska olenhan edelleen 14-vuotias), niin sitten kuitenkin kieltäydyin esim. brandynmaistelukierroksesta eräässä istrialaisessa baarissa. Tikille kerroin vasta kun saavuin kotiin, kun puhelimessa se olisi ollut jotenkin tympeetä.

Kesä meni aika kivasti. Olin vähän huonovointinen mutta enimmäkseen olen tähän mennessä ihmetellyt, voiko tämä olla näin helppoa. Olen kyllä vähän semmonen itku pitkästä ilosta -tyyppi, eli eiköhän tää vielä jossain vaiheessa muutu helvetilliseksi tuskaksi. (Rakastan muuten sananlaskuja, koska niissä on usein sanottu kaikki, mitä sanoa kannattaa. Ei kukko käskien laula on yksi mun lemppareista, mutta se ei kyllä liity tähän nyt mitenkään.) 

No mutta, nyt olen jo tässä keskiraskauden energisessä auvossa, eli viikolla 23. 

Oikeastaan nämä ruoka- ja juomajutut ovat olleet mun ainoa huolenaiheeni. Kuten varmaan kaikilla muillakin tässä siunatussa tilassa olevilla. Ruuan- ja juomanvälttely alkoi sitten heti sillä Kroatian-matkalla. Tässä vielä esimerkkejä niistä aterioista, joita minä marttyyriraasu en voinut syödä.

 

Rovinjilaisen ravintolan terassilla lasi valkkaria, jota en voinut juoda. (Instasin sen tietty, niin kaikki luuli, että olin Istriassa ryyppyreissulla!)

 

Bradynmaistelukierros, johon en voinut osallistua (muuta kuin kynän ja paperin kanssa). En muuten ole elämäni aikana ikinä haistellut alkoholeja yhtä paljon kuin tänä kesänä. Ja voin sanoa, että alkoholi - jopa siis ihan joku kynsilakanpoistoaine - tuoksuu taivaalliselta. Mmmmm....

Puoliraaka ankanliha, jota en voinut syödä. Mutta maisema oli tässä Buzetin pienessä kylässä kuin Bondista, A view to a Kill.

 

 

Ps. Ensimmäisen kuvan on ottanut lahjakas valokuvaaja Anna Salmisalo, se on Frankfurtin lentokentältä, kun fiilistelin sitä, että mulla on salaisuus, jonka tietää vain kaksi ihmistä maailmassa (minä ja Anna). Loput kuvat omiani.

 

Ladataan...
Juliaihminen

 

Ensimmäisessä blogipostauksessaan ihmisen on syytä esittäytyä. Ajattelin, että se onnistuu helposti tällä lehden kannella, jonka työkamut antoivat läksiäislahjaksi.

Tein kaksi vuotta Trendissä ja Lilyssä hommia tuottajana (tässä vanha profiilini). Nyt siirryn kuitenkin toviksi toiseen lehteen, ja sitten (niin friikiltä kuin se kuulostaakin), aloitan äitiysloman joulun kieppeillä. Ehdin kuitenkin kiintyä näihin Lily-meininkeihin aika paljon enkä halua luopua tästä yhteisöstä tyystin. Niinpä ajattelin, että whatta hell, mähän voin perustaa tänne oman henkilökohtaisen blogin, jossa horisen mitä haluan.

Aloitan horinani blogin nimestä. Sen keksiminenhän on täysin helvetillistä. Tarina tämän nimen taustalla on se, että ala-asteella ystäväni Noora antoi mulle tämän nimityksen (samainen nykyään kauppiksesta valmistunut hahmo kertoi perustaneensa oman yrityksen, "Nooran aivopesulan" – perusmeininkiä mun lapsuudessa). Nimi jäi käyttöön, ja siitä tuli myös "hyvä" Instagram- ja Snapchat-nimimerkki. Tiedän, että se kuulostaa vähän hipiltä, mutta sitä se ei ole, koska, kuten tuo kansi kertoo, mua ei tunneta suoranaisesti saastaisten hippien ystävänä. Ja no, nyt tuo Julia + ihminen on aika hyvä nimi siksikin, että mä olen Julia, mutta en tiedä tuosta helmikuussa saapuvasta tyypistä oikein muuta kuin että se on ihminen. Ja tämän blogin yksi tarkoitus on kertoa näistä molemmista jutuista, eli musta ja siitä ihmisestä.

Mitä muuta? No, mun huumorintaju on vähän raskas (Jani Volanen on huumori-idolini). Liioittelen mieluummin kuin vähättelen, siksi käytän usein sellaisia sanoja kuin saastainen, helvetillinen sekä fantastinen ja täydellinen. On monia asioita, joita en siedä (tässä esimerkiksi listaus aiheesta), mutta oikeasti suhtaudun melkein kaikkeen elämässä positiivisen huvittuneesti. Toivottavasti se välittyy paasauksistani, joita on vielä taatusti luvassa. 

Kuten varmaan te kaikki muutkin, myös minä olen feministi, aiemmin pidin Lilyssä tämmöstä Mahtavat mimmit -blogia, jossa esittelin mielestäni kiinnostavia naikkeleita. Asun Helsingin vehreässä Hermannissa, fantastinen kaupunginosa, by the way ja ööö... harrastan kaikkea semmosta laimeaa ja mitäänsanomatonta, kuten salilla ja lenkillä käymistä sekä elokuvien katsomista. Myös talous ja teknologia ovat aiheita, jotka kutkuttelevat sieluani, ja ehkä niistäkin vielä kirjoitan omalla twistillä.

Olen kotoisin Turusta (tarkemmin Turun eräältä saarelta, nimeltään Kakskerta), ja Turku on mun syömessäin aina ykkönen.

Ai niin, olen savolaisen kanssa. Kutsun sitä Tikiksi. Jos joku tarvitsee vertaistukea siihen, että on sattunut rakastumaan savolaiseen, niin mulla on jo vertaistukiryhmä toiminnassa, saa liittyä.

Se oli siinä. Jatkan näitä horinoita varmaankin huomenna. Tervetuloa lukemaan, ystävät!

Bisous!

 

ps. Kannen kuvan on ottanut superlahjakas valokuvaaja Johanna Kinnari ja sen on taittanut Hanna "Hannibal" Kahranaho, eli Trendin AD

 

 

Pages