Ladataan...
Juliaihminen

Nyt ilmestyneessä helmikuun Trendissä puhutaan uraoivalluksista. Rakastan uraoivalluksia, sillä silloin kun oma urani oli hetki sitten vähän hakusessa, otin kaikki hyvät neuvot ja vinkit vastaan. Olenkin kirjoittanut parhaita saamiani neuvoja tänne blogiin pikkuhiljaa työ-tagin alle, ja nyt tuli mieleen kertoa eräs hyödyllinen neuvo viime keväältä.

Viime vuoden loppukeväästä minulle oli hahmottunut ajatus siitä, että haluaisin ehkä perustaa yrityksen ja puuhastella jotain sen ympärillä. Olin Facebookissa huomannut, että Aamukahvilla-blogin Henriikka oli irtisanoutunut omasta työstään ja alkanut yksityisyrittäjäksi. Sovin Henriikan kanssa tapaamisen, ja rupesin kyselemään mahdollisimman konkreettisesti, miltä on tuntunut, onko hommat lähteneet käyntiin ja ennen kaikkea: miten minäkin uskaltaisin?

Henriikka antoi yhden tosi hyvän neuvon, jota se oli itse noudattanut:

"Puhu toiveistasi ja haaveistasi mahdollisimman monelle ääneen. Sitten ne alkavat tuntua mahdollisilta."

Henriikka sanoi, että se oli muutamia kuukausia, ellei puolikin vuotta puhunut asiasta, siis ennen kuin oli mitään tarkkaa suunnitelmaa, milloin se ajatteli lähteä. Sitä voi jutella vaikka vuoden päivät haaveestaan. Ei aina tarvitse odottaa, että ihan kaikki on valmista ja sitten vasta julistaa maailmalle, että mää tekisin nyt tämmöstä!

Silloin päätin, että vaikka on vähän riskiä horista ympäriinsä eri ihmisille, että minä tässä haaveilen irtisanoutumisesta, niin horisenpahan silti. Riskiä siis sen takia, että jos mun nykyinen työnantaja kuulee, että tuollaista se Julia mietiskelee, niin se saattaisi torpata mun ylenemismahdollisuudet, jos kuitenkin päättäisin jäädä. Mutta en välittänyt tästä.

Joka kerta kun kerroin haaveistani uudelle tyypille, sain vähän palloteltua enemmän sitä, mitä juttuja mä ja mun yritykseni ylipäänsä konkreettisesti tekisi. Sain paljon kannustusta, ja asiat alkoivat tuntua paljon todellisemmilta. Ylipäänsä asiasta puhuminen selvitti mun omia ajatuksia paljon enemmmän kuin omassa päässään piehtarointi. Mä pystyin lopulta sanomaan ilman selittelyjä tai anteeksipyytelyjä, että minä haluaisin työni koostuvan monesta eri palastesta, jotka voisivat näin alkuun olla erilaisiin medioihin juttujen tekemistä, tietokirjan kirjoittamista, koulutuksien pitämistä ja ehkä tulevaisuudessa jostain rahaan sekä talouteen liittyvistä asioista.

Ajattelen, että tämä pätee moneen muuhunkin asiaan kuin työasioihin. Jos vain yhtään uskaltaa, niin kannattaa jutella omista haaveista ties kenelle!

 

Mistä unelmasta olette viimeksi kertoneet jollekulle ääneen?

 

 

Myös näissä pohdinnoissa olen kertonut, mikä minua auttoi urapohdintojen epävarmuuden alhossa:

Kateus on hyödyllinen tunnetila

Nelikenttä vie urapohdintosi eteenpäin

Universumipuhe tarkoittaa ääneen puhumista

Kerro ammattisi plussat ja miinukset

Kuvittele, missä haluat olla yhden vuoden päässä ja ota pieni askel
 
 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 

 
 
 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Tiedätte varmasti tämän oivalluksen, joka kaikille noin 25-vuotiaille parisuhteessa eläville ihmisille tulee: Minun ei tarvitse vaatia puolisoltani ihan kaikkea, vaan elämässä on paljon sellaisia juttuja, joita voi tehdä myös kavereiden kanssa. Jos puoliso ei halua katsoa minun kanssa feministisiä draamasarjoja, voin katsoa niitä yksin tai ystävieni kanssa.

Mulle on tullut nyt uusi, tästä vielä seuraavalle tasolle viety oivallus: Minun ei tarvitse vaatia itseltäni kaikkea, vaan elämässä on paljon sellaisia juttuja, joita kaverini voivat tehdä ja sitten voin vain fiilistellä ystäviäni ja heidän tekemisiään. 

Otetaan nyt vaikka esimerkkinä tämä Raisa tästä. Raisa on ihminen, kenen kanssa vietän lähes tulkoon eniten aikaa elämässäni. Istun hänen kanssaan työhuoneella maanantaista torstaihin, vähintään kerran viikossa hengaillaan vielä ilta lasten kanssa ja usein valutaan löysästi paikasta toiseen myös viikonloppuisin. 

Raisa on mun työidoli ja "asioiden perspektiiviin laittaja" -idoli. (Katsokaa nyt noita sen lakonisia ilmeitä! Jos tuon näköiselle naiselle riehuu jotain omia epäonnistumisiaan tai ahdistuksiaan, saa aika nopeasti jalat tukevasti takaisin maan pinnalle). Raisa on upea todella monella eri tasolla. 

Kuten moni tämän blogin lukija on kommentoinut useaan otteeseen: Raisa on myös tyyli-idoli.

Nyt päästään asiaan, josta olin alun perin puhumassa. Raisa on siis uskomattoman tyylikäs ihminen. Aina ja kaikkialla. Raisa on tyylikäs silloin kun se herää keskellä yötä, silloin kun se on tullut uimasta Märskystä tukka märkänä ja silloin kun se on lenkkeillyt 21 kilometriä. Raisa on tyylikäs jopa silloin, kun se on synnyttänyt monta päivää lasta. Siinä nyt vain on sellainen tyylikkyyden aura. Kyllä te tiedätte, joissain ihmisissä on se.

Nyt näin vanhoilla päivillä (kolkkent lasketaan vanhoiksi päiviksi) minä olen vihdoin ymmärtänyt, että jos itselläni ei ole tyylikkyyden auraa sielussani, niin se ei haittaa, voin nauttia läheisteni tyylikkyydestä. (Tämä ei ole mikään kehujen kalastelu, minussa on monia muita hyviä piirteitä, mutta tyylikkyys ei vain ole yksi niistä, olen kyllä kokeillut.)

Voin paitsi nauttia läheisteni tyylikkyydestä, saatan myös kolonialisoida sen omaan käyttööni! Olen aina haaveillut, että minulla olisi blogissa OOTD-kuvia (outfit of the day). Minulla ei vain ole ollut yhtäkään asukokonaisuutta, joka ansaitsisi OOTD-postauksen. 

Sen sijaan Raisan kaikki asukokonaisuudet ansaitsevat OOTD-postauksen. Ja miksi en niitä tekisi? Kun kerran voin! Kun kerran Raisa on minun kanssani joka päivä samalla työhuoneella, ja minä voin riistää ja kolonialisoida hänen asujansa aina kun vain haluan!

Onko Raisa samaa mieltä tästä? Voitte päätellä hänen ilmeestään.

Oli miten oli, yksi minun hyvistä puolistani taas on se, että saan tahtoni aika usein läpi. Näin ollen tässä asiassa Raisa joutuu myöntymään mielivaltaani, ja poseerailemaan tästä eteenpäin OOTD-päivityksissä aina silloin, kun minä niin haluan. 

Tämä on ensimmäinen Raisan OOTD-postaus. Ja jotta tämä olisi järkevä OOTD-postaus, aion nyt kertoa teille Raisan suulla, että mistä tässä asussa on kyse.

Litterointi Raisan suusta:

"Kun ystävämme Marianna sanoi, että hän järjestää minulle poikaystävänsä vanhat Leviksen 501 -farkut, tiesin että ne ovat hyvät. Pauli oli ostanut ne vuosia sitten jenkeistä. Silloin ne olivat ihan tavalliset farkut, ja kaikki kulutukset ja reiät, jotka niissä on, ovat syntyneet niihin Paulin päällä. Pauli oli heittämässä niitä kierrätykseen, mutta onneksi Marianna ymmärsi pelastaa ne minulle. Farkut ovat supermukavat, koska ne ovat miesten mallia ja pari kokoa isommat kuin mitä tavallisesti käyän. Ne ovat minun ensimäiset boyfriend-farkut, olen käyttänyt pillifarkkuja viimeiset kymmenen vuotta. Nyt aika oli selvästi kypsä. Yleensä minulla menee pari kolme vuotta jonkun trendin alkamisesta, että voin lähteä siihen mukaan.

Mustan paidan ostin Other Storiesin avajaisista. Kysyin Trendin muotituottaja Noora Nuotiolta vinkkiä, mistä saan mustat hyvät nilkkurit. Hän sanoi, että mene Kenkäfriikkiin. Ilman Nooran neuvoa en olisi uskaltanut mennä sinne. Lumin nahkalaukun ostin kolme vuotta sitten ystäväni häihin 150 eurolla. Murehdin silloin, vonko ostaa yhtä tilausuta varten näin kalliin laukun, mutta sitten olenkin käyttänyt laukkua päivittäin ja käyttänyt sitä suutarilla korjauksessa neljä tai viisi kertaa."

 

 

 

Kuvat: Olimme lauantaina Kiasmassa

 

Ai että, olen tyytyväinen oivalluksestani. Muita oivalluksia:

Tunnista vakavuuden aste

Kun näen invataksin, ajattelen sinua

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

On olemassa yksi tietty piirre, jonka huomatessani ihmisessä koen välitöntä sielunsisaruutta häntä kohtaan. Vaikken tietäisi hänestä mitään muuta kuin tämän, ajattelen heti, että meillä on paljon yhteistä. 

 

Unettomuus.

Ihmisen täytyy kokea unettomuus itse, jotta sitä voi oikeasti ymmärtää. Omalla kohdallani unettomuus tarkoittaa sitä, että en vain nukahda. Voi käydä niin, että vaikka olisin kuoleman väsynyt ja valvonut jo kaksi edellistä yötä, en vain pysty nukahtamaan. Kun makaan kolmantena unettomana yönä sängyssä kello viideltä aamulla, alan tuntea pakokauhua. Olo on valtavan yksinäinen, tuntuu siltä että olen maailman ainoa hereillä oleva ihminen. Joskus valvominen aiheuttaa minussa myös syvää itseinhoa: Huudan mielessäni itselleni, että miksi olet niin idiootti ja typerä kanttura, ettet vain nyt millään pysty nukahtamaan?! Miksi olet vienyt elämäsi taas tällaiseen pisteeseen?! Pahimmillaan olen tehnyt illalla jotain liian ylikierroksille vetävää, kuten vaikka jotain työhommaa, ja sitten voin koko yön vain huutaa itselleni, että senkin arvoton idiootti, mikset vain mennyt nukkumaan vaan aloit mietiskellä tuollaista. Toisinaan olen ollut liiankin hissunkissun illalla, oikein yrittänyt rentoutua ja rahoittua, ja myös tällainen voi johtaa unettomuuteen. Mitä enemmän unen saamista ajattelee, sen pidemmälle uni karkaa.

Unettomuudessa on se hauska juttu, että siitä bondailu on ihanaa. Toisen unettoman kohdatessaan tietää, että tuo tyyppi tajuaa minua. Kerrankin sain välittömän yhteyden erääseen viisikymppiseen kyyniseen kulttuurijäbään, kun mainitsin jotain unettomuudestani. Sen silmät ihan syttyi, ja sitten aloimme kuvailla vuoron perään yön kauhuja ja sitä miltä tuntuu, kun ympärillä on täysin hiljaista. Ja ennen kaikkea naureskelimme niille surkeille neuvoille, joita helposti unta saavat ihmiset tapaavat antaa. (Esimerkiksi neuvolamme terkkari.)

Tuuleta huone. No, onhan se ihan kiva valvoa raikkaassa ilmassa.

Juo lasi lämmintä maitoa. Ööö, ok. 

Kirjoita huolesi paperille ennen nukkumaan menoa. Entä mitä teen sen jälkeen?

Kuuntele jotain podcastia, ihan oikeasti, se auttaa! Se voi auttaa sinua, mutta se ei tarkoita, että se auttaisi minua. 

Joskus kerron, etten saanut viime yönä unta, joku ihmispolo erehtyy vastaamaan: "En minäkään. Menin sänkyyn yhdeltätoista ja pyörin sängyssä kahteentoista saakka hereillä." Ai että, tuollaiselle voi aina nauraa makeasti. Toki liian lyhyeksi jääneet unet on varmasti ollut toiselle ikävä kokemus, mutta kun itse on valvonut ihan täysin samoilla silmillä edellisen yön, yhden tunnin "sängyssä pyörijä" ei saa kauheasti empatiaa minun suunnastani.

Unettomuus tekee välillä ihmisestä hieman kitkerän, kuten huomaatte. Toisaalta unettomuuteen tottuu, eikä se ole minulle enää yhtään niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa. Nykyään se on oikeastaan aika arkinen osa mun elämääni. Olen alkanut päästä "yli" unettomuudesta ja hyväksynyt sen osaksi itseäni. Tuollaisia itseinhokohtauksia tulee nykyään enää melko harvoin, vain silloin, kun on valvonut monena yönä ja epätoivo alkaa olla todella paha. 

Olen huomannut itsestäni, että pystyn toimimaan ihan mainiosti, vaikken olisi nukkunut edellisenä yönä ollenkaan. Tästä syystä minun ei tarvitse kauheasti miettiä unettomina öinä sitä, miten pärjään seuraavan päivän. Kyllä mä aina pärjään. Viidentoista vuoden jaksottainen unettomuus ilmeisesti karaisi minua myös vauvavuoteen, sillä tunnin välein heräilyt eivät tuntuneet oikeastaan kovinkaan kummoisilta, koska tiesin, että saan heräilyjen välissä poikkeuksetta unta. (Minuun imetyshormonit vaikuttivat siten, että nukahdin aina imettäessä, se oli taivaallista! Tiedän ystäviä, joille on käynyt tosi huonosti tässä suhteessa: Vauva nukkuu ja äiti valvoo, se on pahinta kuraa, mitä ihminen voi osakseen saada.)

Omalla kohdallani unettomuudessa pahinta on nimenomaan unettomuus: ei pelko seuraavasta päivästä vaan ne hetket, jolloin makaa siellä sängyssä ja minulla on yksinkertaisesti tylsää. Kelatkaa nyt, on uskomattoman kuivaa maata kahdeksan tuntia paikallaan ja odottaa, että uni tulisi. 

Lisäksi minulla on nykyään aika hyvä kolmen eri nukahtamislääkkeen kombo, joita käytän eri tilanteissa vähän riippuen, minkä sortin unettomuutta uumoilen kokevani. Ne ovat aina hyvä viimeinen keino, joten en enää valvo kolmea yötä putkeen.

Viime aikoina olen nukkunut tosi hyvin. Joululomalla oli pientä ahdistusta ja unihäikkää, mutta alkuvuotena en ole valvonut erityisemmin. Sekin unettomuudessa on mukavaa, että sitä aina tietää, että tämä jakso loppuu jossain vaiheessa. Ja lisäksi olen alkanut ajatella, että tämä on osa minua ja tapani reagoida stressaaviin asioihin. Joku toinen saa iho-ongelmia, jollekulle toiselle tulee migreeni, minä reagoin nukkumattomuudella. Ei se lopulta niin traagista ole. 

Kaikille unettomille haluaisin sanoa: Muistakaa, on aina olemassa joku toinen, joka yhtä lailla valvoo ja odottaa sängyssä unen tuloa. Et ole ikinä yksin.

 

Kuvat: Otin joskus vähän selfieitä pitkin unetonta yötä

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

Share

Pages