Ladataan...
Juliaihminen

Haluan palata vielä baby showereista yhteen tärkeään yksityiskohtaan: vaippakakun korvanneeseen Jacky makupala -kakkuun.

Mun seurassa ei nimittäin voi viettää kovinkaan pitkiä aikoja ilman, että jossain vaiheessa käy ilmi mun uskomaton omistautuminen Jacky makupala -vanukkaille.

Joku siinä on, mikä saa mut vuosi toisensa jälkeen kaupan vanukashyllylle valitsemaan illan pikku herkkuannosta. Tai ei vain ”joku”, vaan ihan selkeät ja painavat syyt:

  • Jacky makupala on klassikko, jota tällainen 1980-luvun lapsi sai harvinaisina ja valittuina juhlan hetkinä. Siitä on pelkästään lämpimiä muistoja (myös esim toissapäiväiset Jackynsyöntimuistot ovat lämpimiä).
  • Jacky on kompakti. Nimensä mukaisesti se on juurikin makupala, eli pieni herkku, josta ei jää ällöä oloa. Siinä ei ole edes mitenkään kamalasti energiaa, eli mikään ”söin kokonaisen suklaalevyn” -morkkis ei valtaa mieltä, kun on herkutellut yhden (tai kaksi) Jacky makupalaa.
  • Jackyissä on ihanaa variaatiota: Sinisen Jacky-purkin juokseva maitosuklaa on klassinen valinta, ruskea kaakaovanukas taas kiinteämmän koostumuksensa vuoksi enemmän aikuiseen makuun. Vaaleanruska kinuski on mukavaa vaihtelua, vaaleanvihreä minttu myös, mutta näihin en päädy kovinkaan usein. Vain mustasta lakritsisuklaasta mä en niin välitä. Ja voi sitä juhlan päivää, kun kaupan hyllyltä löytyy punaista Jackyä! Se on harvinainen herkku, koska niitä ei todellakaan ole jokaisessa kaupassa. Ja jos yhtenä päivänä on, niin se ei tarkoita, että seuraavana päivänä olisi myös. Punainen Jacky makupala on nimittäin kerrosvanukas. Miten niin pieneen purkkiin mahtuu kerroksia? te kysytte. No, kerros-Jackyt ovatkin kulinarismin taidonnäyte: päällä kiinteää vanilijaa, alla nestemäisempää suklaata. Täydellinen voittajan kombinaatio.
  • Jacky-purkin muotoilu tuo mukavan pikku haasteen sen syömiseen. Täytyy olla todella spesifin kokoinen lusikka, jotta saa kaavittua kaiken sen ihanuuden niistä urista. (Toki joskus homma riistäytyy käsistä ja tungen kieleni purkin pohjalle, mutten ikinä ikinä muiden seurassa.)

Mun Jakcy makupala -innostus lähentelee oikeastaan pakkomiellettä, ja siksi mun on ollut pakko luoda itselleni omia Jacky-sääntöjä: Maksimissaan kaksi Jacky makupalaa päivässä. Joka kauppareissulla ei oteta Jackyjä, mutta jos kaipaa vaikkapa lohtua, niin sitten saa aina ottaa.

Pakkomielteisyydestä vielä sen verran, että mulla meni kerran välit yhteen mun hyvään ystävään opiskeluaikojen alussa Jacky makupala -gaten takia. Olin just muuttanut omaan asuntoon, ja yksi mun kaveri (joka asui vielä vanhempiensa luona) kyläili mun luona usein. Ongelmana oli se, että se aika usein raidasi mun jääkaapin. Köyhälle opiskelijalle se oli hankalaa, koska en vain kyennyt sanomaan, että hei älä syö mun ruokia. Kerran se kysyi, että onko mulla jääkaapissa Jackya ja sanoin että ei ole. Olin piilottanut ainokaisen illaksi varatun Jackyni muiden elintarvikkeiden alle, mutta tämä tyyppi löysi sen. "Onhan sulla!" se riemastui ja söi siltä istumalta sen. Mitä tekee normaali ihminen? Sanoo asiasta. Mitä tekee Julia? Kirjoittaa Turun Sanomiin asiasta kolumnin, odottaa että tämä vähän hömelö mutta aidosti pahaa tarkoittamaton kaveri lukee sen ja pahoittaa mielensä iki hyviksi. Vaikka käsiteltiin tämä asia yhdessä itkunsekaisessa riidassa, meidän välit eivät koskaan palanneet entiselleen. (Okei, tämä on mun ainoa huono Jacky makupala -muisto.) Sitä kolumnia kadun edelleen.

No niin, nyt raskauden aikana, kun en ole esimerkiksi perjantai-iltaisin voinut nautiskella lasillista punaviiniä viikonlopun alun kunniaksi, ovat Jacky makupalat tulleet hyvin tutuiksi. Kun Jackyn avaa, tulee aina juhlava olo.

Haluan myös huomauttaa, että mun mielestä Jacky on oikeastaan 30-vuotiaiden herkku, kenties juuri nostalgia-arvonsa takia. Kun olen kysynyt 15-vuotiailta tettiläisiltä niiden lempi-Jackyä, ne eivät ole edes tunteneet koko konseptia! ”En mä syö vanukkaita”, on yleisin (järkyttävä) vastaus.

 

ps. Odottelen sitä päivää, että saan Jacky-sponsorin. Mä olen tuonut Jackyn takaisin niin monen mun läheisen elämään. (Koska kyllähän kaikki vuosikymmenellä 1980 syntyneet Jakcyn tuntevat, mutteivät välttämättä vain muista, kuinka ihmeen hyvää se on.)

 

Ladataan...
Juliaihminen

Miten onnelliseksi mä tulinkaan baby showereista!

Tammikuun puolivälissä yhtenä lauantaina olin sopinut meneväni naapurissa asuvan ystäväni Marian kanssa vesijuoksemaan Mäkelänrinteelle. Mulla on tapana hakea se, koska olen aina myöhässä. Mutta hihii!

Oven takana odottikin iso joukko mun lempi-ihmisiä. Voi että, olin taas ihan pakahtua onnesta! 

Shokkelosta toivuttuani pääsin ruokien kimppuun, ja kaverit olivat todella laittaneet kysta kyllä, ruuat oli taivaallisia!

Oli ihanaa paistatella kaikkien keskipisteenä ja horista vauvajutuista kerrankin luvalla (koko raskausajan mulla on ollut semmonen sensuuri-seppo kuiskimassa korvaan, että älä vaivaa ihmisiä liikaa näillä preggojutuillasi, ettet menetä kaikkia ystäviäsi, toki tämä blogi on poikkeus!). 

Ensin pelattiin semmosta vauva-sanaselityspeliä, jonka ansioista moni mun ystäväni oppi uusia sanoja, kuten maidonkerääjä ja Apgar-pisteet.

Sitten meidän äbä veti semmosen suloisen runotehtävän: Ensin joukossa kiersi paperilappuja, joihin kirjoitettiin aina sana, mikä tuli edellisestä sanasta mieleen (aiemmat sanat oli taiteltu piiloon), ja lopulta kaikille jäi lappu, jossa oli kymmenisen satunnaista sanaa. Niistä piti kirjoittaa runo mulle, Josille ja baby Thukkaselle.

Ja voi että, vaikka aikaa oli vain noin vartti, niistä runoista tuli ihan superihania! Siteeraan tässä muutamaa suosikkiani, kaikki runot menevät tietenkin vauvakirjan väliin.

Sunnuntai täynnä iloa ja kardemummaa,

talvi saa turkin kasvamaan,

vatsa paisuu kuin pullataikina...

Annan korvapuustia paineilleni.

Voi olla läheisyyttä ilman lady shaveriakin!

 

*

 

Kohta hän saapuu,

odotettu Baby Thukkanen,

kuin pienen pieni villasukkanen.

Aurinko ja onni

suurempi ilo kuin useampi tonni.

 

Viisas isoäiti sanoi,

kun ruokki kesällä kukkoja ja kanoi:

älä huoli jos vauva puklaa,

istu ajas ja ota sulkaa.

Illan jälkeen uusi aamu,

lähempänä kesä, talvi vain kaukainen haamu.

Oh Julia!

Vauvamahasi pyöreä kaari

kun rohkeuden jännittämä jousi,

seikkailun odotus.

 

Ja väillä elämä on keittiö,

jossa tanssii aamupäivän aurinko

ja kello soittaa etydin,

vanukasfanfaarin

uusien alkujen valssin,

marssin tulevaisuudelle.

 

Ja jokainen sekuntiviisarin

herkkä sointi

hellä käsky herkutella

hetkillä tässä ja nyt.

 

*

 

Vapaus vaihtuu seikkailuun

haahuilu vieraaseen rutiiniin

pelottavan uuteen

ihanan tuntemattomaan

 

Turvaverkko ottaa vastaan

jos öisin möröt ryömii koloistaan

ja muutos on kerralla liikaa

 

Ensikohtaamisella sen huomaa

kun uusi katse aukeaa

onnea on niin monenlaista

mutta sulle juuri tämä on parasta.

Lopuksi mä sain avata ihan mielettömän ihania lahjoja. Mun siskoilta Sofialta ja Lotalta sain esimerkiksi vanukaskakun (vaippakakku 2.0), mikä oli jotain tajunnanräjäyttävää! (Ne tuntevat mut niiiin hyvin.) 

Baby sai niin mahtavia vaatteita, että mä en vain malta odottaa, milloin pääsen pukemaan niitä sen ylle. Tähän mennessä on ollut vain pakko hypistellä niitä päivittäin. 

Stokken flexibath-kylpyamme on täydellinen meidän piskuiseen vessaan, ja no, kuten varmasti moni tietää, 2010-luvulla syntyneestä lapsesta ei tule yhteiskuntakelpoista ilman Sophie la Girafe -lelua (kiitos Katri, että estit toimillasi meidän lapsen potentiaalisen syrjäytymisen!).

Lahjat olivat niin övereitä, että tuli vähän semmonen olo, että nyt kyllä sain liikaa. Mutta laitan varmasti hyvän kiertämään, kun jonain päivänä on näiden naisten baby showereiden aika!

Olin myös ihan superotettu siitä, että baby Thukkanen sai lähetyksen Portugalista saakka, kun Ässä-täti oli tehnyt aidolla Saara Helkala -fontilla (mun lempifontti koko maailmassa) kauniin julisteen. Meni seinälle!

Tuntuu niin hienolta, että baby Thukkasen elämässä on jo nyt niin iso määrä ihmisiä, joihin se voi luottaa ja joista se voi saada turvaa.

Kiitos rakkaat! <3

Ihanat naiset kutsuilla, eli 
Aino, Heini, Paula, Ippi, Kassu ja Manne
Äbä (eli mun äiti), Maria, Kapu, Sofia, mää, Elppu, Lotta (ja hänen bebe eli baby Thukkasen serkku) ja Katri
(Raisa ehti lähteä ennen potrettihetkeä)

 

Kuvista kiitos:

Kastehelmi Korpijaakko ja äbä (Johanna Ailio) 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Sanni on yksi mun lemppariartisteista Suomessa. Mahtavat sanoitukset, ihana ääni ja siisti presenssi.

Mutta liekö äidilliset hormonit vallanneet mieleni lähiaikoina, kun olen alkanut miettiä, että voi sitä Sannia, laittaisi enemmän päälle! Nimittäin ainakin kolmessa eri laulussaan hän joutuu kärsimään liian ohuista vaatevalinnoistaan:

 

Me ei olla enää me:

"Marraskuun viima vasten puhaltaa
Helsingin kadut tulvii roskaa
Mulla on kylmä ja sen kyllä huomaat
Mutta et tarjoo sun takkia"

 

2080-luvulla:

"Sun flanellii haluun lainata,
pikkupäissään kesäiltana,
Mulla on ikävä sua, vielä
kakstuhattakaheksankyt-luvulla."

Miten eskimot suutelee?
(Vaikka Robin laulaakin tämän kohdan, niin ainakin Ylexin mukaan Sanni on ollut mukana sanoittamassa biisiä.)

"Sillon kun mua paleltaa eikä oo lämmitystä
sä tuut hohkaamaan lämpöä ja jännitystä
Kun sulla on kylmä ja hengitys höyryää
annan hupparin lämmittämään."

 

Kerta toisensa jälkeen Sanni löytää itsensä tilanteesta, jossa hän pyrkii turvautumaan muiden vaatekappaleisiin. Ja kahdessa kolmesta kerrasta hän ei edes saa lämmikettä päällensä harmillisen ihmissuhdetilanteensa takia.

Tällaisten viluisten kokemusten jälkeen kyllä kannattaisi jo harkita oman takin ottamista mukaan rientoihin. No, toivotaan, että hän on oppinut tämän viimeistään 2080-luvulla, kun elämän tuomaa kokemusta on karttunut.

 

Pages