Ladataan...
Juliaihminen

Olen maininnut aina silloin tällöin sivulauseessa siitä, miten olen alkanut fiilistellä raha-asioiden miettimistä, säästämistä ja sijoittamista. Ja joka kerta saan teiltä kommenttia, että kerro lisää!

Niinpä ajattelin nyt tehdä ihan oman postaussatjan rahasta. Aina sanotaan, että "naisten pitäisi puhua enemmän rahasta", mutta sitten se jää ihan sellaiselle abstraktille metatasolle: "Tässä me puhutaan rahasta. Raha on tärkeää. No niin, nyt rahasta on puhuttu."

Mä kaipaan likaisia yksityiskohtia! Numeroita, tarkkoja eurosummia! Käytännönläheisiä neuvoja ja ihan sellaista konkreettista tirkistelyä toisten rahan käyttöön.

Tiedän, että rahasta puhuminen aiheuttaa närää, koska Suomessa on kaikesta tasa-arvostaan huolimatta tuntuvat tuloerot. En halua puhua rahasta kertoakseni omasta erinomaisuudestani, lisätäkseni kateutta ihmisten kesken tai varsinkaan richplainatakseni eli antamalla vinkkejä itseäni pienituloisemmille siitä, miten ihmisen tulisi elämäänsä elää.

Sen sijaan koen, että rahasta ääneen puhuminen on tärkeää, koska:

1. Rahasta puhuminen edistää keskinäistä ymmärrystä.

On vaarallista, jos ei tiedosta sitä, että ihmisten tulotasot vaihtelevat vahvasti. (Siitä seuraa tällaisia "Kuka muka tienaa alle 2600 euroa kuussa" -lausuntoja.) Tässä pari Tilastokeskuksesta peräisin olevaa tunnuslukua, jotka asettavat palkkoja perspektiiviin:

Yleisin kuukausipalkka yksityisellä sektorilla Suomessa on 2500 euroa. Sen sijaan suomalaisen kokonaisansion mediaani kuukaudessa on  2963 euroa (tilasto vuodelta 2015). Miehillä se on 3 271 euroa ja naisilla 2727 euroa kuussa. (Mediaani tarkoittaa lukujoukon keskimmäistä lukua. Sekä yli että alle tuon summan tienanneita oli siis yhtä paljon.) Keskipalkka taas on noin 3500 euroa, eli siinä keskiarvoa hilaa ylös suuripalkkaiset ihmiset. Nämä luvut vaihtelevat, riippuen mitä tarkastellaan.

Vasta sitten, kun palkat tiedetään, voidaan alkaa keskustella siitä, mikä on reilua ja mikä ei. Onko vaikka oikein, että (iänikuinen esimerkki) lastentarhan opettaja tienaa keskimäärin 2443 euroa kuussa? (Mun mielestä voisivat tienata enemmänkin, eikä haittaisi vaikka mun verot vähän nousisisvat.)

 

Pienituloisia oli vuonna 2015 Suomessa 631 000 ihmistä. Pienituloisuusraja oli yhden hengen kotitaloudessa 14 230 euroa vuodessa eli noin 1 185 euroa kuukaudessa. Pienituloisiksi katsotaan ne, joiden tulot jäävät pienemmiksi kuin 60 % mediaanista.

Suomessa oli vuoden 2017 maaliskuussa 260 000 työtöntä. Korkeakoulutettua työtöntä oli vuonna 2016 noin 50 000.

2. Jos tiedät mitä kollegasi tienaa, osaat pyytää samaa palkkaa.

Työpaikoilla puhutaan palkoista naurettavan vähän. Valtiolla tai julkisella sektorilla palkat ovat suht läpinäkyviä, mutta yksityisellä alalla tilanne on toinen.

Mun mielestä rahasta on ollut pelottava puhua, koska mua ahdistaa, että muut mun kanssa samanlaista työtä tekevät tienaavat mua enemmän ja sitten muhun iskee kateus ja ärsytys. Mutta toisaalta, tilanne ei muutu, ellen saa tietoa muiden palkoista ja palkkioista. Siksi olenkin ottanut avoimen linjan ja kertonut työkavereille ja samalla alalla oleville kysyttäessä palkoistani (toki jo aiheesta kyselemisestä pidetään moukkamaisena). Se on kannattanut, sillä nykyään osaan pyytää paremmin liksaa.

Ja kyllä sitä tietoa netistäkin löytyy. Esimerkiksi palkkavertailu.com:issa on hyviä suuntaa-antavia palkkoja eri ammateista. Toimittajan keskipalkka (3000 e/kk) oli musta aika paikkansa pitävä, mutten ole varma, oliko lähihoitajan palkka ajan tasalla (2041 e/kk).

3. Raha ei ole niin vakavaa.

Raha ei ole tabu tai jotain pyhää, josta ei saisi hiiskua. Mun mielestä sen pitäisi olla vain välinearvo, eikä ainakaan mikään ihmisen arvo.

Jos rahasta vaietaan, siitä tulee niin kuin Harry Potterin Voldemort, jonka valta voimistuu hiljaisuuden myötä. Myös rahaongelmista pitäisi puhua. Ne voivat olla hyvin ahdistavia, mutta veikkaan että hiljaisuus vaan tekee niistä vielä suurempia mörköjä. Suomalaisista aikuisista 8,4 prosentilla on maksuhäiriömerkintä. Näistäkin tilanteista selvitään, jos rahasta puhutaan eikä vain yritetä vaieta hankalaa tilannetta pois. 

4. Rahasta puhumisen ei tarvitse olla mautonta.

Vanha sananlasku kuuluu: "Jos haluat puhua taiteesta, puhu pankkiirille, jos rahasta, puhu taiteilijalle." Suomessa ajatellaan, että rahasta puhuminen on jollain lailla vulgääriä tai mautonta. Totta kai, jos omilla tuloillaan lesoilee menemään, niin se voi olla ankeaa, riippuu siis paljon tyylistä.

Usein kuitenkin se, että hyvätuloiset antavat ymmärtää, ettei rahasta saisi puhua, voi johtua pohjimmiltaan siitä, että heille se olisi epäedullista: joku saattaisi alkaa kyseenalaistaa, että onko tämä reilua? (Hehheh, alan kuulostaa joltain kommarilta, mutta en todellakaan ole mikään marxilainen!)

5. Rahan ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen ja omiin oikeuksiin.

Jotta ymmärtää, mitä vaikkapa omassa kunnassa tapahtuu ja osaa älähtää, jos poliitikot tekevät lyhytnäköisiä päätöksiä, pitää osata perustella mielellään myös talouden kannalta, miksi joku asia on silkkaa idiotismia. (Ehkä kunnanvaltuutetulle viestiä lähettäessä ei tarvitse käyttää sanaa idiotismi.)

Tällä hetkellä Suomessa on mielestäni valloillaan semmonen puhe, että ”nämä leikkaukset nyt vain ovat ainoa vaihtoehto”. Taloustiedettä lukeneena kuitenkin tiedän, että asia ei todellakaan ole näin. Leikkaukset ovat arvoihin ja tietynlaiseen talousteoriaan perustuva poliittinen päätös. Riippuu ihan siitä, katsotaanko maailmaa vaikkapa keynesiläisestä näkökulmasta vai monetaristien mukaan, millä lailla valtion taloutta kannattaa hoitaa.

Taloustiede ei ole eksakti tiede.

Mikäli yksikin mun lukija innostuu, niin mä kirjoitan teille kahden lauseen lyhennelmät historian merkittävien talousajattelijoiden ideoista: Smithin, Marxin, Keynesin, Hayekin, Myrdalin, Rawlsin, Schumpeterin, Weberin, Friedmanin ja Pikettyn ajatuksista. En kuitenkaan halua tuputtaa, jos ketään ei kiinnosta ;)

6. Rahan käyttämistä voi opetella.

Rahan kanssa operoiminen ei oikeasti ole ihan kamalan vaikeaa. Jos rahasta ja sen säästämisestä tai sijoittamisesta innostuu, niin siinä on kuulkaa hauska harrastus. Mutta edelleen: musta raha ei voi säädellä kaikkea tekemistä, koska se johtaa turmioon

 

Loppuun haluan kirjoittaa painokkaan disclamerin.

Minä olen hyvin etuoikeutettu ihminen. Vanhempani ovat korkeakoulutettuja, mun oli siksi helppo mennä yliopistoon ja saada työpaikka, ja liittyä autuaaseen keskiluokkaan. Mun mies on myös korkeakoulutettu ja hyvässä duunissa. En ajattele, että olen omalla uurastuksellani tätä kaikkea ansainnut, vaan tosi paljon on kiinni hyvästä taustasta ja ihan tuuristakin.

Siksi saattaa tuntua irvokkaalta, että minä täältä huutelen jotain talousneuvoja kellekään. En siis usko vähääkään siihen, että jokainen on joka tilanteessa oman onnensa seppä.

Mutta. Tämä aihealue kiinnostaa mua, ja mä olen vähän sellainen pölhö yhteiskuntatieteilijä (en edes kunnon ekonomi!), joka on ottanut vuosien varrella näistä asioista pikkuhiljaa selvää, joten koen, että mulla voi olla hyödyllistä sanottavaa tästä aiheesta muille yhtä pölhöille tyypeille. Ehkä joku innostuu säästämään tai sijoittamaan luettuaan nämä mun sepustukset.

Toivonkin, että nämä mun horinani innostaisivat hyviä keskusteluja kommenttiboksiin ja muita bloggaajia kirjoittamaan myös rahasta ja taloudesta enemmän!

 

Nyt kerron poikkeuksellisesti etukäteen, millaisia postauksia tähän rahasarjaan ajattelin tehdä. Jos teille tulee mieleen jotain muita teemoja vielä, niin ehdottakaa! Ja tuttuun tapaan, ideana on se, että keskustellaan näistä jutuista, niin tulee muitakin (parempia) näkökulmia esiin. 

Palkkakehitykseni ja henkilökohtainen taloushistoriani 

Miten säästin 10 000 euroa vuodessa?

Raha-asioiden hoitaminen parisuhteessa

Perheeni ja omat menoni viikon (tai kuukauden?) ajalta

Sijoittamisen aloittaminen

Sijoittaminen: Next level

Sijoitusasunnon hankkiminen

Seuraamani talousblogit

Lapselle sijoittaminen: onko se edes moraalisesti oikein?

 

 

Haastankin teidän kertomaan tässä tai omissa postauksissanne:

MILLAINEN TALOUDELLINEN TILANNE SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ? ENTÄ kuinka paljon puhut rahasta ylipäänsä?

 

 

Kuvat: Tämä on kömpelö tapa ilmaista, että ihmiset tienaavat eri määriä, mutta ovat silti saman arvoisia. Kuten eläimet jonossa. (Öööö mitäs hittoa nyt taas?!!)

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa


Share

Ladataan...
Juliaihminen

Reilu vuosi sitten, kun Alppu oli puolitoista kuukautta, mä lähdin sen kanssa ensimmäistä kertaa Turkuun mun äidin luokse. Kaikki tuntui jännittävältä. Nyt olin käymässä meidän äbälässä (kuten äidin ja Juhan kotia kutsumme) uudessa roolissa; äitinä.

Taisi olla ensimmäinen ilta siellä. Olin juuri saanut Alpun nukahtamaan ja puuhastelin sen vieressä omiani. Meidän äiti hiippaili huoneeseen ja sanoi: "Julia, vaikka sinusta on nyt tullut äiti, niin muista, että sinä olet edelleen ja aina minun vauvani. Sinä olet Alppua varten, mutta minä olen täällä ensisijaisesti sinua varten. Ja mä rakastan sua hirmuisesti."

Se oli tosi tärkeä kuulla silloin, ja on edelleen.

 

Ihanaa äitienpäivää!

 

 

Kuvassa: Minä pötköttelen äidin sylissä Kalifornian Death Valleyssä vuonna 1988.

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Huhtikuu, tuo skitsofreeninen kuukausi elämässämme. Välillä oli keväistä ja ihanaa kuten yllä.

Välillä tilanne näytti taas tältä: LOL!

Joka tapauksessa, huhtikuu oli ihana kuukausi. 14 kuukauden iässä Alppunen otti elämässään paljon kehitysaskelia eteenpäin:

- Ensin kaikkein tärkein: Alppu oppi kävelemään!!!!! Mä olin odottanut tätä niiiin paljon. Voin sanoa, että tämä on ollut kaiken odotuksen arvoista. Lapsi näyttää paljon paremmalta kävellen. Vaatteet istuvat kauniisti ja ulkopuku ei enää kulu polvista puistossa rymytessä. Kuten tiedätte, se on kaikkein tärkeintä, miltä lapsi näyttää. (Ilmeisesti Alppukin on ihan tyytyväinen kävelemisbisneksiinsä. Kahdella jalalla etenemisestä on vissiin jotain muutakin iloa elämässä kuin se, että vaatteet istuvat.)

- Kuhmuja. Paljon kuhmuja.

- Alppu on innostunut laittamaan esineitä toisten esineiden sisälle. Esimerkiki siirtämään pieteetillä lautaseltaan herneet maitomukiin.

- Hän alkoi ilmaista itseään: "Too!" Too sanotaan nykyään melkein kaikkeen. Mä uskon, että se on joo. Tästä tulee mulle mieleen tarina meidän jostain vanhasta sukulaisesta, jolla oli K-vika. hän aina yritti opettaa lapsiaan: "Älä sää san too, vaik mää sanon too, vaan san sää... ...too." (Tämä oli hauska vitsi meidän lapsuudessamme.)

- Uusi tärkeä leikki on: "LUOLAAN!" Silloin laitetaan peitto teltaksi ja huudetaan, että luolaan ja lapsi ryntää hirveällä vauhdilla ja kikatuksella luolan sisälle. 

- Toinen leikki oli semmonen, että Alppu kaataa sohvatyynyn kumoon, ja sitten siskoni Sofia nostaa sen pystyyn ähkien ja esittäen, että se on tosi painava. Tätä tapahtumasarjaa voidaan edellen toistaa noin 117 kertaa niin, että se joka kerta kirkumisnaurattaa Alppua.

- Alpulla on nykyään aika paljon tota omaa tahtoa. (Öö, milloin sillä ei olisi ollut?) Mulla taas soi aika usein nykyään Rollareiden biisi päässä: "You can't always get what you want. You can't always get what you want." Jostain syystä.

Mitä minä tein?

- Kävin sekä lapsimessuilla että kahvimessuilla, ja voin sanoa, että identifioiduin kahvimessujen kävijäkuntaan noin 500 kertaa paremmin kuin lapsimessujen. Ränttäsin tästä aika paljon mun Insta Storyssä. Jos haluatte kuulla lisää epämääräistä mussutusta, niin alkakaa seurata.

- Vietin aikaa superihanan Ässän kanssa (ja kuvasin hänen kanssaan myös videoita). Äh, miksei teleporttia ole keksitty?

- Perehdyin startup-skeneen. Jos teille on vähän mysteeri, miksi tavallisen ihmisen pitäisi niin kovin intoilla startupeista tai ylipäänsä, mitä ne pohjimmiltaan ovat (onko mikä tahansa uusi yritys startup?), niin lukekaa mun juttu täältä.

- Juhlin rakkaiden ystävieni Marian ja Laurin häitä. (Vieläkin on suunnitteilla hääpostaus aiheesta, pitää vain saada Marialta kuvat!) Oli niin taianomaista ja ihanaa, että ne ansaitsee tulla ikuistetuksi myös tänne bloggosfääriin.

- Nautiskelin vapaaherrattaren elämästä kahteen otteeseen, kun Tiki kävi yönylireissuilla Tampereella. Että herääminen ilman lasta voi olla ihanaa!

- Kehitin uuden viikonlopputavan Tikin kanssa: kärrätään Alppu uneen ja mennään molemmat kahvilaan tekemään töitä. Siinä on erinomaista parisuhdeaikaa kerrassaan!

- Menin myös kerran Tikin kanssa ihan oikeille treffeille. Alpun kummit hoitivat häntä ja me käytiin Vallilan Bitesissä hampurilaisilla. Nam!

- Kävin Turussa.

- Äänestin. (Panikoin vielä kopissakin valintaa, kun olin kymmenen minuuttia seissyt siellä täristen, suttasin paperiin jotain ja juoksin pois paikalta.)

- Larppasin puistoäitiä. (Se tuntuu vielä larppaukselta.)

- Järkytyin siitä, miten ankea meidän kämppä julkisivuremontin aikana ikkunat peitettynä on! (Tätä jatkuu ainakin kesäkuulle, aargh!)

- Kävin Pingissä ja Foomissa ja nyt olen vähäksi aikaa nähnyt ihan tarpeerksi somevaikuttajia

- Yritin kutsua itseäni somevaikuttajaksi.

- Vihasin sanaa some. Ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin.

- Halusin oikeastaan olla vain vaikuttaja, mutta enimmäkseen vaikutin vain urpolta.

- Pohdin paljon ensi syksyn meininkejä.

- Peruin yhden Ruotsin-risteilyn viime hetkellä, kun en pystynytkään olemaan kahta yötä erossa lapsesta. (Tou!)

- Kävin katsomassa alakerran naapurin ihanaa pikkuruista vauvaa, mistä kyllä heräsi taas kunnon vauvakuumeet (ja samalla vahva muistikuva siitä, miten kujalla olin vuosi sitten!).

- Juoksin paljon.

- Pyöräilin paljon.

- Katsoin telkkaria paljon.

- Nukuin aika vähän. 

- Olin aika lailla tyytyväinen.

 

Nyt sitten kesää kohti!

 

Lue myös tämän vuoden aiemmat kuulumiset:

Tammikuu ja vauvavuoden viimeiset hetket: 11 kuukauden ikäinen vauva

Helmikuussa Alppunen harjoitteli kiipeilyä: 12 kuukauden ikäinen lapsoenen

Maaliskuussa Alppu opetteli halaamaan: 13 kuukauden ikäinen lapsonen

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Pages