Ladataan...
Juliaihminen

Luultavasti kukaan, joka lukee tätä blogia vakituisesti, ei ole voinut välttyä siltä tiedolta, että minä rakastan polttareita syvästi. Olen ollut elämäni aikana kolme kertaa kaasona ja ollut mukana järjestämässä monien muidenkin ystävieni polttareita, joten sanoisin, että alan olla aika ammattilainen tässä touhussa. Olen ollut vain naisten polttareissa, joten puhun vain morsiamesta tässä postauksessa. Luultavasti pätevät sulhoonkin, mutta voi olla, että miesten polttareissa on eri metkut.

Suhtaudun polttareiden järjestämiseen suurella kunnianhimolla. Se on viikonloppu, joka saattaa upgreidata morisamen itsetunnon ikihyviksi ylöspäin. Polttareiden jälkeen ihmisen tulee kokea, että hän on rakastettu, hänen ystävänsä oikeasti tuntevat hänet ja tietävät, mistä hän pitää.

Olen kyllä tehnyt myös muutamia polttarimokia, mutta niistä en halua puhua enempää. Sanon vain, että olen oppinut niistä.

No niin, riittää pottari-CV:ni esittely. Nyt kerron teille mielipiteeni siitä, millaisista aineksista erinomaiset polttarit syntyvät. Ei paineita, jos polttareihin ei mahdu näitä kaikkia elementtejä, mutta nämä ovat olleet kokemukseni mukaan toimivia.

Teema

Vaikken ole mikään teemabileiden ylin ystävä, olen huomannut, että polttareissa teema on hyvä asia, sillä tämän jälkeen asioita on helpompi suunnitelma. Koska polttareiden yksi tehtävä on tutustuttaa ja hitsata tulevien häiden vieraita yhteen, on mainiota, jos tätä pystytään edesauttamaan jollakin keinolla, ja yhtenäinen teema yleensä nostaa yhteishenkeä. Sen avulla voidaan esimerkiksi pukeutua löyhästi samantapaisiin asuihin tai järjestää tietynlaista ohjelmaa. Teema saisi mielellään olla jotain, mistä morisan pitää.

Muum muassa näissä teemoissa minä olen polttaroinut: Maailmanympärysmatka, Mulan, Oscarit, Ultra Bra, Suomi-rap ja lama-aika.

Biisi

Teema voi olla myös joku biisi, jota soitetaan pitkin polttareita (esimerkiksi aina tasatunnein). Tämä nostaa yhteishenkeä ja aiheuttaa myös sen, ettei enää koskaan voi kuunnella kyseistä kappaletta ajattelematta polttariviikonloppua. Minulle tällaisia biisejä ovat Robinin Puuttuva palanen, Antti Tuiskun Peto on irti, Kaija Koon Kuka keksi rakkauden ja Barbara Streisandin Woman In Love. Lopulta kaikki myös osaavat kyseisen kappaleen ulkoa.

Yllätys

Polttarisankarin yllättäminen on hauskinta. On siistiä, jos yllätykseen käytetään paljon mielikuvitusta mutta lähtö on kuitenkin sen verran arkinen, ettei polttarisankari pysty arvaamaan polttareiden ajankohtaa etukäteen.

Yksi hykerryttävimpiä yllättämisiä oli se, kun ystäväni Kata oli työpalaverissa ja alkoi yhtäkkiä nähdä Facebookista, kun yksitellen kaikki hänen ystävänsä vaihtoivat profiilikuvikseen räppikuvan itsestään. Kymmenen minuutin kuluttua olimmekin jo hakemassa häntä kesken työpalaverin.

Toisaalta myös pikkusiskoni Sofian hakeminen limusiinilla kadulta oli aika hauskaa, puhumattakaan Ainon moottoripyöräkyydistä kesken lauantaiaamun. Minut yllätettiin ensin kesken työpalaverin ja sitten vietiin silmät sidottuna party-ratikan kyytiin. Se oli mieletöntä!

Esittely

Ydinporukka on yleensä ehtinyt tutustua toisiinsa jo polttareita suunnitellessa, mutta koska paikalla on usein ystäviä morsiamen eri elämänvaiheista, on kivaa, jos hän pääsee esittelemään kaikki toisilleen jollain hauskalla tavalla. Tämä kannattaa tehdä melko alkuvaiheessa polttareita.

Itse esimerkiksi sain selittää kaikille, millä matkoilla olin ollut läsnä olevien ystävieni kanssa. Sofia taas jakoi kaikille osanottajille Oscarit ”paras kuuntelija, parasta matkaseuraa” jne. Lotan kohdalla jokainen kirjoitti paperille anonyymisti Lotan kanssa koetun muiston, ja sitten hänen piti lukea se ääneen ja arvata, kenestä oli kyse.

Eksistä eroon

Polttareiden tarkoitus on valmistaa uuteen elämänvaiheeseen – ja hyvästellä eniten, eli entiset! Tästä syystä existä on päästävä eroon jollain keinolla. Tapoja on monia, mutta tärkeintä on, että morsian käy kronologisesti kaikki eksänsä läpi ja kertoo niistä jotain. Usein tästä hetkestä on tullut yllättäen tunteikas, sillä monista on löytynyt paljon myös hyviä muistoja.

Tähän mennessä käytettyjä konsteja:

- Morsian pitää jalkoja ämpärissä ja heittää joka kerta jalkakylpyynsä uuden kourallisen suolaa, kun hän ottaa käsittelyyn seuraavan eksänsä.

- Morsiamella on edessään kulho avomaakurkkuja, ja hän syö aina yhden kurkun (tai paloittelee mulle syötäväksi), kun hän kertoo eksästään. Kurkut voi valita vaikka niin, että isot ovat tärkeitä ja pienet vähemmän tärkeitä.

- Morsian taittelee lennokkeja, kirjoittaa niihin eksän nimen ja heittää kerrostalon katolta alas.

- Morsian kirjoittaa räppibiisin, jossa jokaisesta eksästä on yksi laini.

Imartelu

Polttareiden tärkein tehtävä on saada morsian tuntemaan itsensä rakastetuksi ja ihanaksi ihmiseksi – mitä hän onkin, kun tällaiset ystävät häntä haluavat juhlia. Polttareissa on mielestäni ylipäänsä tärkeää keskittyä nimenomaan polttarisankariin ja hänen kokemuksiinsa, kehua häntä ja antaa hänen olla äänessä. (Polttareissa sen sijaan ei kuulu puhua omista eksistään, muistella omia polttareitaan, tarinoida omista lapsistaan tai ylipäänsä viedä keskustelua hirväesti omaan elämään polttarisankarista.)

Taisi olla Sofia, joka aikanaan keksi tämän, mutta ollaan käytetty polttareissa paljon Kateuden looraa. Siinä kaikki ystävät voivat kirjoittaa anonyymisti pienille lapuille asioita, joista he ovat kateellisia morsiammelle – näin he myös vapautuvat kateudesta. Kyse ei ole tietenkään mistään pahantahtoisesta kateudesta tai uhriutumisesta, vaan ihan vain morsiamen ja tämän elämän kehumisesta: Olet niin hyvä kuuntelija, sinulla on pettämätön tyylitaju, perheesi on hauska, sanot aina parhaat sutkautukset.

Olen säilyttänyt oman Kateuden looran lappuset itselläni ja palaan niihin silloin, kun itsetunto on vähän pohjamudissa. Niistä saa voimaa.

Morsiussauna

Morsiussaunassa pestään eksät lopullisesti pois ja valmistaudutaan avioliiton myrskyihin ja toisaalta satamaan. (En tajua, miksi avioliitosta puhutaan niin, että rantaudutaan avioliiton satamaan mutta samaan hengenvetoon puhutaan avioliiton myrskyistä, myskyääkö siellä satamassa vai mitä?!) Morsiussaunasta kerron lisää toisessa postauksessa, sillä siihen liittyy niin paljon kaikenlaisia kommervenkkejä ja taikoja.

Sulhon/morsiamen fiilistely

Yksi tärkeä juttu on tietenkin fiilistellä tulevaa avioliittoa. Morsian pääsee kertomaan, mikä tulevassa aviopuolisossa on niin ihanaa, miten tavattiin, miksi rakastuttiin, miten kosittiin vai kosittiinko ja niin edelleen. Tässä kohdassa morsiamen voi laittaa myös arvuuttelemaan tulevaa: Missä näet teidät ensimmäisenä, kolmantena tai kahdentenakymmenentenä hääpäivänänne?

Liikunta

Yhteinen liikuntasuoritus voi nostaa myös yhteishenkeä ja on yleensä kiva järjestäytynyt tekeminen löllymisen lomassa.

Näitä olen tehnyt polttareissa: vogue-tanssitunti, kuplafutistreenit, naurugooga, köysihyppely Korkeessa, kehonpainotunti, rivitanssi, morsiusjooga…

Luovuus

Toisaalta myös joku organisoitu luova hetki voi olla kiva. Omissa polttareissani taiteltiin vanhojen pornolehtien sivuista origameja (eli origasmeja), Marian polttareissa yksi kävelymatka taitettiin parijonossa niin, että aina kolmeksi minuutiksi annettiin aihe, josta keskusteltiin vaihtuvan parin kanssa (oli muuten yllättävän freesiä keskustella tiedeviestinnän merkityksestä yhteiskunnassa itselleni entuudesta tuntemattoman ihmisen kanssa).

Hemmottelu

On ihanaa hemmotella morsiota jotenkin. Sofia ja Lotta vietiin hierontaan, Raisa kasvohoitoon ja minut taas meikkasi ammattimeikkaaja ennen bailaamista.

Syöminen

Jos morsian tykkää syödä ravintolassa, niin se voi olla kiva juttu, muttei millään tavalla pakollinen.

Itse olen tykännyt säästää nimenomaan ruokakuluissa, jotta polttarikustannukset eivät paisu. Tästä syystä olemme tehneet yleensä itse ruoat ja isojen porukoiden kohdalla hankkineet aineet jopa tukusta saakka. Voi olla kivaa, jos ruoka noudattelee teemoja: Omissa maailmanymäprysteemaisissa polttareissani syötiin sekä tansanialaista ugalia että ranskalainen brunssi patonkeineen päivineen.

Kuljetukset, väliajat ja tehtävät

Polttareiden järjestäjien tärkeä tehtävä on tehdä logistiikka mahdollisimman rennoksi ja saumattomaksi. Toisin sanoen paikoista siirtymiseen pitää varata tarpeeksi aikaa, ja jos mahdollista, se kannattaa tehdä jollain hauskalla konstilla. Itse olen käyttänyt karaoketaksia, laivaa, limusiinia ja vaikkapa parijonossa kulkemista sekä tietysti ihan tavan henkilöautoa kulkemiseen.

Meillä on usein ollut tapana tehdä polttarisankarille pieni kirjanen, joka on täynnä tehtäviä, joita voi täyttää aina kun on luppoaikaa. Niiden suorittamisesta saa sitten pieniä palkintoja (esim alkoholia) ja ne vihjaavat usein, mitä seuraavaksi tehdään.

Kortsujen kauppaaminen tai muu nöyryyttäminen ei kiinnostele, sen sijaan on hauska, jos tehtävien avulla saadaan tutustuttua morsmaikkuun paremmin ja kaivettua hänestä jotain uutta tietoa.

- Missä kaikissa osoitteissa olet asunut tulevan puolisosi kanssa

- Polttaribingo, rastita kun tapahtu (morsian itkee, joku itkee, jollain on krapula, joku laulaa jne.)

- Ota kuva viiden eri patsaan kanssa

- Ota selfie kaikkien polttareiden osallistujien kanssa pitkin polttareita (ja laita someen)

- Piirrä tuleva puolisosi

- Laula My heart will go on (Tämä oli muuten melko eeppinen tehtävä, kun Sofia suoritti sen antaumuksellisesti Suomenlinnan lautalla)

Ryhmäkuva tai video

Polttareista pitää mieluusti jäädä muisto siitä, että ketkä kaikki olivat paikalla, joten jonkinlainen ryhmäkuva olisi ihana! Tai sitten peräti polttarivideo, joka ollaan myös aika usein tehty. Siinä on tosi iso homma, mutta usein se on kyllä sen arvoinen, sillä se näytetään sitten häissä vähän niin kuin häälahjana morsiolle. 

Bailaaminen

Etenkin jos polttarit ovat monipäiväiset, niin on hauskaa jos jompanakumpana iltana käydään vähän bailandoomassa. Helsingissä Musta härkä on ollut aika hyvä jorausmesta (monet sellaiset paikat, joissa olen ollut danssaamassa polttareissa, ovat nykyään kiinni).

Toisaalta esimerkiksi drinkit vaikkapa Hotelli Tornissa tuntuu yhtä lailla mieltä kohottavalta.

Lölliminen

Löllimisaikaakin pitää olla. Jos ollaan yötä jossain, erityisesti aamut ovat aika ihanaa aikaa vain olla ja nautiskella kivojen ihmisten seurasta. 

Ja vielä sanon sen, että jos käyttää luovuutta ja on pihi kanttura niin kuin itse olen, niin ihan nämä kaikki saa sullottua suht pieneen budjettiin. Ajatellaan vaikkapa pikkusiskoni Sofian perjantaista maanantaihin kestäneitä polttareita, joihin sisältyi esimeriksi limusiini, saunavuokra, yö sviitissä, kuplafutista, ankaraa bailausta ja hieroja: koko lysti maksoi yhdeltä polttarivieraalta noin sata euroa.

(Minulla on tapana eritellä nettilaskurille kaikkien osioiden hinnat tarkkaan niin, että kukaan ei lopulta joudu maksamaan muuta kuin omat kulunsa ja jaetun osan morsiamen kuluista. On nimittäin tärkeää, että budjetti pysyy siinä mitä on sovittu ja se on läpinäkyvä niin, että ihmiset tietävät, mistä maksavat.) Polttareiden kustannuksista voisin tosin kirjoittaa ihan oman postauksen, niin paljon siitäkin on minulla sanottavaa – mutta nyt tämä polttarisaarna saa riittää!

Ja sitten vielä vähän omien neljän vuoden takaisten polttarieni fiilistelyä videotervehdyksen muodossa:

 

Ja koska toivon mukaan elämässäni on vielä lukuisia polttareita järjestettävänä, toivosin, että kerrotte:

Millaisia hauskoja ohjelmanumeroita olette kokeneet polttareissa?

 

 

Ihania polttareita:

Minun polttarini

Marian polttarit

Ainon polttarit

Raisan polttarit

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Selailin vuodentakaisia merkintöjä vihostani ja muistin yhtäkkiä elävästi, miten mielettömässä paniikissa olin tulevaisuuden työasioiden suhteen tasan vuosi sitten kesälomalla. Istuskelin silloinkin täällä mökin terassilla vihko kädessä ja kirjoittelin maanisesti kaikenlaisia plus ja miinus -listoja siitä, kannattaako minun irtisanoutua vakituisesta työsuhteestani. Valvoin öisin ja murehdin.

Jälkikäteen ajateltuna murehtiminen ei mennyt yhtään hukkaan. Sitten lopulta kun oikeasti sain irtisanottua itseni kahdeksan vuotta kestäneestä työsuhteesta, olin varma ja valmis. En katunut päätöstäni hetkeäkään enkä ollut epävarma mistään. Tästä varmuudesta oli hyötyä esimerkiksi silloin, kun yhdessä seminaarissa sellainen viisikymppinen freelancer-toimittaja tuli taivastelemaan, suorastaan voivottelemaan sitä, miten älä sitten kuule luule, että elämä olisi nyt helppoa ja mistäpä nyt ajattelit leipäsi tienata ja olisit vähän miettinyt. Nyt pystyin vain mielessäni ajattelemaan, että älä sinä kuule omia pelkojasi ala vyöryttää muiden päälle. Minä en ole sinä.

Yksi näistä vuosi sitten tekemistäni listoista suorastaan naurattaa minua nyt. Olen listannut seikkaperäisesti, millaisia asioita pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä.

 

29.7.2017 Mitä pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä

- Että tulot putoavat mutta työmäärä kasvaa suhteettomasti

- Että stressaannun enkä saa enää unta

- Että olen kateellinen minua menestyksekkäämmille vapaille kirjoittajille

- Että tämä raivostuttava jahkailu ja pohdinta ei tulekaan tiensä päähän

- Että kipeydyn (esimerkiksi huonon työergonomian takia)

- Että työt valuvat vapaa-ajalle liikaa ja se häiritsee Alppua

- Että otan raskaasti, jos en saa jotain työkeikkaa

- Että Alppu on paljon kipeänä päiväkodista ja en saa tehtyä töitä, jolloin en saa rahaakaan

- Että vuoden päästä huomaan tehneeni vain merkityksettömiä asioita enkä koe ”toteuttaneeni itseäni”

- Että nämä kaikki jutut saavat minut katumaan päätöstäni

Ihan relevantteja pelkoja, mutta vain yksi näistä on toteutunut: On totta, että työt ovat välillä valuneet vapaa-ajalle, jolloin olen ollut poissa lapseni luota vaikkapa lauantaisin ja sunnuntaisin. Toisaalta olen ottanut perjantait vapaaksi, joten se kompensoi. Sitä paitsi silloin kun minä olen tehnyt töitä, Alppu on ollut Tikin kanssa kahdestaan, mikä on sekin oikein mukava tapa viettää aikaansa (kokemusta on!).

Sen sijaan noista muista kohdista: Työmäärä ei ole kasvanut, sen sijaan tulot ovat. Voi olla, että minulla on aika ruusuinen kuva yrittäjyydestä, koska nyt eletään jonkinlaista nousukautta, mutta kiinnostavia ja mielekkäitä töitä on riittänyt niin paljon kuin on vain jaksanut ottaa vastaan: monenlaisiin julkaisuihin kirjoittamista, kouluttamista ja puhumista, mitkä ovat kaikki olleet tosi palkitsevaa hommaa.

Mikä friikeintä: unettomuus on hävinnyt! En juurikaan enää valvo maanantain vastaisina öinä, vaikka kahdeksan aiempaa vuotta olen aina ottanut unilääkkeen maanantain vastaisena yönä ja usein kärvistellyt seuraavankin yön. Nyt en ole käyttänyt nukahtamislääkkeitä yhtään. Hulluutta!

Totta kai joskus tulee pieniä sellaisia ”olisinpa minä tehnyt tai keksinyt tuon jutun” -ajatuksia muiden tekemisistä, mutta olen ollut huomattavasti vähemmän kateellinen kuin etukäteen pelkäsin. Tämä johtuu varmaankin siitä, että töitä on riittänyt, joten ei ole käyttää aikaa itsensä vertailemiseen muihin. (Niin toivon, ettei kateus iske jossain vaiheessa taas takaisin elämään, se on niin jäytävä tunne!)

Raivostuttava jahkailu päättyi siihen hetkeen, kun olin kertonut esinaiselleni, että irtisanoudun. Sen jälkeen en enää miettinyt aisaa. (Sen sijaan siirryin haikeilemaan, koska työ josta irtisanouduin, oli kuitenkin tärkeä, mielekäs ja mun työkaverit sekä etenkin pomoni olivat kaikki ihan älyttömän siistejä tyyppejä. Harmittaa, kun heitä ei tule nähtyä enää niin usein, koska heidän jokapäiväinen seuransa oli iso ja tärkeä osa elämääni.)

Hehhe, muistan kun pohdin Natalle huolissani, että mitä jos kädet menee paskaksi, jos minulla on huono työergonomia sitten, kun työterveyshoitaja ei ole enää tarkistamassa sitä. Vierailin äskettäin Natan yhdessä podcastissa (joka tulee julki pian), ja hän muistutteli mua siitä vähän naureskellan. Kyllä, pelkäsin ihan kaikkea mahdollista.

Mitä tulee työkeikkojen missaamiseen, niin toki jotkut tarjoukset eivät ole menneet läpi, mutta se on mielestäni vain hyvä juttu: jos kaikki menisi aina sukkana sisään, se olisi luultavasti merkki siitä, että myyn töitäni liian halvalla. Tämä ei siis ole harmittanut.

Alppu ei juurikaan ole ollut kipäe ensimmäisen päiväkotivuoden aikana, eli sekään pelko ei toteutunut. Lisäksi ne kerrat, kun se on ollut, ollaan onnistuttu Tikin kanssa diilailemaan niin, että toinen tekee päivävuoroa ja toinen iltavuoroa, joten työt eivät ole jääneet siksikäään rästiin. 

Ja mitä tulee "itsensä toteuttamiseen" (olenpa jotenkin saanut työn tekemisen kuulostamaan juhlavalta), niin sitä olen päässyt tekemään ihan tarpeeksi tuon vuoden aikana kirjoittamani kirjan ja tämän blogin kautta. Eli juu! Eipä ole juurikaan nämä pelot toteutuneet.

Mutta ihan hyvä silti, että aikanaan pohdiskelin asiaa, niin ei ollut etukäteen ainakaan liian ruusuinen kuva yrittämisestä.

(Jännä juttu, etten pelännyt ollenkaan sellaisia asioita, jotka oikeasti paljastuivat ärsyttäviksi, kuten byrokratia, laskuttaminen tai verohommat. No, niistäkin on suht koht hyvin selvitty tähän mennessä!)

 

Onko siellä ketään, joka mietiskelee yrittäjäksi ryhtymistä?
Mikä houkuttaa, mikä pelottaa?

 

Lue myös:

Irtisanouduin työstäni

Miltä tuntuu irtisanoutua

Kirjoitin tietokirjan rahasta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Ladataan...
Juliaihminen

Odotin kiivaasti sitä, että Tiki lähtisi Alpun kanssa käymään kaupungissa, jotta saisin olla yksin täällä mökillä. En oikeastaan tiennyt etukäteen, mihin käyttäisin yksinoloni, mutta heti kun pojat olivat kärrytelleet pihasta pois, tajusin, että käytän luultavasti tämän ajan jonkinlaiseen itkemiseen.

Loppukesä (joka alkaa heinäkuun puolivälistä ja jatkuu syyskuuhun) on aina ollut minulle ihanaa ja haikeaa aikaa. Rakastan yli kaiken näitä kuumia valuvia päiviä, jolloin aika tuntuu pysähtyneeltä. Ja kun aika pysähtyy, ajatukseni valetavat helposti sekä tulevaan että menneeseen. Tänään mietin mennyttä, sitä kaikkea mitä on ollut ja mitä olen rakastanut.

Näihin kesäpäiviin liittyy valtavia tunteita ja yleensä ihminen muistaa sellaiset hetket, jolloin on tuntenut voimakkaasti. Kun saa olla hetken rauhassa yksin täällä meidän mamman ja papan huvilalla, metsän keskellä katsellen järveä, eri kesien suurien tunteiden hetket vyöryvät päälle. Koska tiedän, että seuraavat kolme tuntia saan olla aivan yksin, voin aivan vapaasti antaa kaiken vain tulla ja itkeä rauhassa kaikkea ollutta ja koettua.

Itken, koska eletyt hetket tuntuvat niin ihanilta ja arvokkailta. Tunne ei ole surua, vaan jotain muuta, samankaltaista. Tunteeseen sekottuu ajatus siitä, etten saa noita hetkiä koskaan takaisin. Toisaalta itkettää ajatus siitä, että minulle on annettu tässä elämässä niin paljon kaunista.

Tämä on helpottavaa, suloista itkua, ei sellaista paniikinomaista luopumisen tuskaa (jota sitäkin välillä koen, etenkin jos olen väsynyt ja krapulassa ja edellinen ilta on ollut elämäni paras).

Yleensä en kuitenkaan anna itselleni lupaa velloa, koska pitää selvitä arjesta ja hoitaa Alppu ja suorittaa hommat. Olen jopa ihmetellyt, miksen ole parina viime kesänä vaipunut ollenkaan tällaiseen haikeaan muisteluun, mutta nyt tajuan, että se johtuu ihan vain siitä, että ei ole ollut aikaa tai tilaisuutta.

Nyt eri kesien rakkaimmat ja onnellisimmat muistot kuitenkin vyöryvät mieleen sekalaisessa järjestyksessä, ja se tuntuu hyvältä.

17-vuotiaana olen Provinssirockissa isosiskoni Lotan, ystävämme Katan ja mun silloisen mahdollisen poikaystävän kanssa (joka paljastui ei-mahdolliseksi hyvin pian). Liekki soittaa, makoilemme nurmikolla auringossa ja Lotta juottaa mulle suoraan suuhun tonkasta valkkaria. Valkoinen on enkelten yö soi ja elämä tuntuu kaikin puolin kujeilevalta ja kevyeltä. Nykyään meillä kaikilla on lapsia (paitsi sillä potentiaalisella eksällä), mutta silloin me oltiin nuoria ja suloisia.

Olen 4-vuotias ja isä kaappaa minut ja pikkusiskoni Sofian veljemme Oton lastenvaunujen koppaan ja juoksee huvilalta puolen kilometrin päähän päätalolle metsän läpi. Isä kärrää meitä hurjaa vauhtia eteenpäin hiekkatietä. Me istutaan kopassa ja kiljutaan Sofian kanssa riemusta, kun metsä viuhuu ohi ja tuuli tarttuu meidän hiuksiin. 

23-vuotiaana vietämme Tikin, Joonaksen ja Marian kanssa viikonlopun Porissa ystävämme Joonaksen vanhempien luona. Vaellamme Kirjurinluodolla eväskori kädessämme ja nauramme sitä, miten Joonas näyttää aivan perheenisältä, joka kanniskelee turvakaukalossa olevaa vauvaa. Nykyään hän on meistä ainoa, jolla ei ole lasta.

15-vuotiaana olen viikon mittaisella rippileirillä, jota vihaan yli kaiken alusta loppuun. Vierailupäivänä sekä vanhempani että pappani tulevat käymään saarella. Juttelen hetken aikaa pappani kanssa kahden ja valitan hänelle kaikesta kokemastani. Yllättäen hän ei sanokaan, miten nyt kannattaa vain piristyä ja ottaa ilo irti tästä tärkeästä viikosta, vaan toteaa lakonisesti: ”No, eihän tämä ole mistään kotoisin.” Pappa ei tajua, miten paljon tämä helpottaa oloani.

27-vuotiaana vietän omia häitäni ja koko päivä puheineen ja tansseineen on ollut yhtä valtavaa kohokohtaa. Jossain vaiheessa ohjelmasta on taukoa ja juhlavieraat nousevat ulos Upseerikerhon kellarista paistattelemaan päivää Kaivokadulle. Katselen ystäviäni rauhassa ja miten, he kaikki ovat järjestäen niin kauniita.

Matkustan 18-vuotiaana bussilla aamulla juhlista kotia kohti. Pidättelen oksennusta ja lopulta joudun jäämään pois monen kilometrin päästä kotoa. Soitan äidin hakemaan minut. Saarnaamisen sijaan hän on ottanut mukaan paloiteltuja banaaneja ja suhtautuu minuun empaattisesti. Olo on helpottunut, ymmärretty ja onnellinen.

29-vuotiaana olen ystävieni Niinan, Ainon ja Sinin sekä meidän vauvojen kanssa Siltasen terassilla syömässä. Jätän lapsen ystävilleni ja menen sisälle hakemaan kahvia. Takaisin tullessa pysähdyn hetkeksi ovelle ja viileä tuulenpuuska tuntuu yllättäen iholla. Katselen kaukaa ystäviäni ilman, että he näkevät minua ja mietin, että juuri nyt ja tässä minulla on kaikki, mistä olen haaveillut.

Näitä hetkiä on tietenkin lukemattomia, ja on hauska vain makoilla ja antaa muistojen vaeltaa hetkestä toiseen niin kuin 1990-luvun tarinallistetuissa musiikkivideoissa.

Jännä miten etukäteen ei voi koskaan tietää, mistä hetkistä tulee niitä tärkeimpiä. Mitään näitä hetkiä kokiessani en silloin ajatellut, että tämän muistan ikuisesti.

Jotkut hetket vain ovat sellaisia, jotka jäävät mieleen ja nousevat ajan tasaisesta kulusta kohokohtina myöhemmin. Usein niitä ei voi tarkoituksella järjestää tai päättää etukäteen, vaan aivot tekevät valinnat puolestani. Nämä hetket kasaantuvat mieleen ja tekevät minusta sen, mitä olen.

Vielä en tiedä, mitkä tämän kesän hetkistä jäävät vahvoina muistikuvina kertomaan tästä ajasta, mutta on minulla aavistukseni.

 

Lue myös:

Tulit vuosien takaa mieleeni, kun näin invataksin

Mikä on sinun kotinimesi?

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Tänä kesänä olen päässyt sellaiseen moodiin, että olen sarjojen sijaan ryhtynyt ahmimaan kirjoja. Olen lukenut ja kuunnellut kirjoja enemmän kuin moneen vuoteen (kiitos lapsen, joka nykyään viihtyy itsekseen pärskytellen terassilla kylpyammeessaan tovin jos toisenkin).

Toinen syy kirjojen ahmimiseen on se, että ne ovat nykyään niin kätevästi saatavilla: Ääni- ja e-kirjapalvelu BookBeatista löytää koko ajan uutta kiinnostavaa kuunneltavaa tai luettavaa, joten minun ei ole tänä kesänä tarvinnut turvautua mökin hyllystä löytyviin Kerro minulle Zorbas -tyyppisiin opuksiin. (En vieläkään tiedä, mitä Zorbaksen pitäisi kertoa, mutta olen katsellut sitä kirjan kantta lapsuudesta saakka.

Enemmän tietoa BookBeatista löytyy vaikkapa mun vuoden takaisesta postauksesta, mutta pieni kertaus: Palvelu on kuin kirjojen Netflix, eli puhelinsovelluksen kautta voi kuunnella tai lukea sadoittain kirjoja, kiinnostavimpia uutuuksia (esimerkiksi paljon kehuttu Maria Veitolan elämäkerta!) ja ikiklassikoita (mun elämäni rakkaus, Sinuhe egyptiläinen). 

Kirjoja löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kuukausimaksu on 16,90 euroa kuussa, ja kivana uutuutena nyt on lanseerattu perhetili, jossa voi lisätä toisen käyttäjän hintaan 4,90 euroa kuussa (perhetilissä voi olla max viisi käyttäjää). 

Huom! Tämän postauksen lopussa on alekoodi, jolla saa palvelun testikäyttöön maksutta kuukaudeksi.

Kesällä tykkään erityisesti lukea kirjasarjoja, koska kun johonkin ihanaan hahmoon tai tarinaan kiintyy, tekee mieli imeä sitä itseensä lisää. Nyt poimin teille seitsemän sarjaa, jotka olen nimenomaan ahminut valtavalla nälällä.

Aloitetaan tämän hetken kirjatapauksesta (tai siis onhan tämä ollut tapaus jo pari vuotta, mutta hype jatkuu):

Elena Ferranten Napoli-sarja

Niin hienoa kerrontaa, niin tarkkaa kuvausta siitä, miten ihmisen mieli toimii ja oivalluksia, joita tekee mieli jäädä makustelemaan. Rakastan kuvauksia tytöistä ja naisista. BookBeatista nämä voi joko lukea tai kuunnella, suosisttelen kuuntelemista, sillä Erja Manto on todella taidokas ja miellyttävän kuuloinen ääneen lukija. Onnekseni en ole vielä kuunnellut tuota kolmatta osaa, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, olen säästellyt tätä herkkupalaa loppukesän kuumiin päiviin (joihin tuo Napoli-sarja erityisen hyvin istuu).

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Hehe, Nälkäpelit eivät ehkä ansaitse sivistyksen kultaista kruunua (toisin kuin nuo Ferranten kirjat), mutta aivan jäätävän koukuttavia ne silti ovat. On ihanaa, kun pääosassa oleva Katniss on kompleksinen, omatoiminen ja kuitenkin omalla tavallaan epävarma nainen (tai aluksi vielä tyttö), ja dystopiakuvauksen ovat aina kiehtoneet mieltäni. Suosittelen kaikille, myös pojille ja miehille!

Stieg Larsson: Millenium

Niistä kompleksista naisista. Millenium-trilogian suurimmasta hypestä on jo aikaa, mutta voin sanoa, että siinä on heittämällä kolme parasta dekkaria, jotka olen koskaan lukenut. Muistan kun ahmin niitä Kuubassa niin että silmissä vilisi.

Nyt kun selailin BookBeatia, huomasin, että siellä on kaksi David Lagercrantzin kirjoittamaa jatko-osaa (Larsson kuoli miljoonien fanien epäonneksi kolmannen kirjan jälkeen). Ne eivät ole saaneet käsittääkseni hirveän hyviä kritiikkejä, mutta taidan kuitenkin lukea tai kuunnella ainakin ensimmäisen, koska minulla on niin kova ikävä Lisbeth Salanderia.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Ja ai että tämä kirjasarja meni ihon alle. Olen itkenyt vuolaasti ja tuntenut pyhää raivoa lukiessani siitä, miten epäreilusti torpparia kohdeltiin vielä sata vuotta sitten. Itse asiassa suosittelen Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa erityisen vahvasti nyt, kun sisällissodasta on sata vuotta. Tämä avaa erinomaisesti sitä, miksi siihen ryhdyttiin ja mitä siitä seurasi.

Ja on välillä aivan järjettömän sydäntä särkevä. Jos et ole vielä lukenut, niin tartu tähän nyt! Tai sen voi myös kuunnella, sillä Veikko Sinisalo on hyvä lukija.

Yuval Noah Harari: Sapiens ja Homo Deus

Tämä ei ole suoranainen kirjasarja, ja olen itse asiassa vasta juuri saamassa päätökseen tuota ensimmäistä osaa (luen aina iltaisin ennen nukkumaan menoa tietokirjoja, pari sivua kerrallaan kunnes nukahdan, siksi luen näitä melko hitaasti). Kuitenkin Hararin ensimmäinen teos avasi niin paljon ihmisen historiasta ja nosti niin kiinnostavia ajatuskulkuja, että on päivänselvää, että luen myös hänen seuraavan kirjansa.

Tove Jansson: Muumit

Olen lukenut Muumi-kirjat lukuisia kertoja, sillä niissä on aina jotain suloista ja lohdullista, sellaista tunnelmaa, jota haluan omaan elämääni. Alkukesäksi suosittelen Vaarallista juhannusta tai Taikurin hattua, loppukesäksi Muumipappa ja meri -kirjaa. Syksyllä olen usein lukenut Muumilaakson marraskuun (vaikka siinä onkin niin valtavaa surumielisyyttä) ja talvisin Taikatalven. Kaikki voi kuunnella tai lukea tuolta palvelusta.

Että odotan sitä, että Alpulle voi lukea näitä Herra Panda leipoo -kirjan sijaan. 

BookBeatista löytyy myös monia muita erinomaisia kirjasarjoja (erityisesti hyviä dekkareita) ja sitäkin enemmän yksittäisiä kirjoja. Kannattaa tutkailla.

Jos et ole lukenut (tai kuunnellut) jotain näistä kirjasarjoista vielä, niin suosittelen lämpimästi ottamaan BookBeatin yhden kuukauden ilmaiseen koekäyttöön ja nautiskelemaan.

Se onnistuu koodilla Juliaihminen klikkaamalla tästä BookBeatin linkistä

Koodi on voimassa 31.10.2018 saakka.

 

Mitä kirjasarjoja olet ahminut?

 

Lue myös:

15 kirjasuositusta Bookbeatista

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Ihan näin äkkiseltään, nämä asiat tuntuvat nyt erityisen hyviltä ja kiitollisuutta herättäviltä juuri nyt:

 

Tämä hetki: Kuuma kahvi, Alppu joka höpäjää omiaan tuossa vieressä istuessaan kylvyssä. Tiki joka grillasi meille äsken lounaan.

Purjehtiminen

Kutkuttava tunne ensi syksystä

Viikonlopun rapujuhlat (ja ravut puhtaasta Kakskerran järvestä)

Lämmin tuuli kasvoilla

Vuosi sitten tehdyt päätökset

Raisa ja ajatus Raisasta 

Äidin miehen Juhan synttärit, joilla oli taivaallisia kalahampurilaisia ja ihanaa seuraa

Nämä päivät, jolloin lapsi ei meinaa tulla järvestä ylös ollenkaan

Lomaa on vielä reilusti jäljellä

Pauliina Vanhatalon Toinen elämä -kirja

Tunne siitä, että elämä paranee koko ajan, vuosi vuodelta

Se, että tunsin mammani ja elin hänen kanssaan yhtä aikaa 27 vuotta (mamma on aina mielessä, kun elokuun alku lähestyy)

Alppu on alkanut sanoa usein: "Kiitottia." (Olen aina haaveillut kohteliaasta lapsesta, mutten ole ollut varma, voiko mun taidoilla kasvattaa sellaista. Tosin tuo on kyllä Tikiltä opittua, sillä mä sanon vain kiitos, kun taas Tiki sanoo kiitoksia)

Tiki tyhjensi huussin sangon tänään (se on niin sanotusti pahinta paskaa mitä on!)

 

Ihanaa ja lämmintä torstaita - ja kerro ihmeessä, mistä sinä olet juuri nyt iloinen?

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages