Ladataan...
Juliaihminen

Olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana monen julkkiksen haastatteluista, mite he ovat "siivonneet turhat ihmiset" pois elämästään. Nyt sitten Hesarissakin oli juttua siitä, miten ihmisiä voi konmarittaa pois elämästään. (Itse juttu oli itse asiassa ihan jees, otsikko vain aika provo.)

Tällainen kielenäkyttö on karmaisevaa. Kyllä mä saatan valittaa ystäväilleni, että nyt en jaksa nähdä jotakuta raskasta tyyppiä hetkeen, mutta en kyllä lähtisi jossain lehden kannessa julistamaan, miten ikäviä ihmisiä ei tarvitse kestää. Enkä todellakaan käyttäisi siivota-verbiä, jolla viitataan yleensä tien varsilla lojuviin roskiin tai puuroklönttiin, jonka lapsi on harmillisesti hieronut ruokapöydän reunaan. 

Etenkin ärsyttää se, että moni tuntuu pitävän "terveen itsekkyyden merkkinä" tai "aikuistumisena", että "siivoaa" hankalat ihmiset elämästään. Aina näitä juttuja lukiessa mietin, että miltäköhän niistä "hankalista elämästä pois siivotuista" ihmisistä mahtaa tuntua lukea tällaista settiä.

Mä en ylipäänsä usko tuollaiseen aktiiviseen ihmisten karsimiseen omasta elämästään, ellei kyseessä ole oikeasti fyysistä tai henkistä väkivaltaa käyttävä tyyppi. Sen sijaan uskon toki siihen, että kiireinen aikuinen priorisoi sellaisia ihmisiä, keiden seurassa viihtyy. Itsekin kieltämättä tapaan enimmäkseen ihmisiä, keistä pidän tosi paljon ja keiden seurassa koen maksimoivani vapaa-ajan nautinnot. Mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin kenestäkään toisesta ihmisestä oikein suunnitelmallisesti eroon tai alkaisin polttaa dramaattisesti siltoja. 

Mun mielestä voi myös olla aika vaarallistakin tiputtaa omasta lähipiiristä sellaisia ystäviä pois, joilla menee hetkellisesti huonosti, ja jotka valittavat tilanteestaan ja ovat tässä mielessä raskasta seuraa. Mitäpä jos minulle käy jotain hirveää, saako minut heivata menemään? Eräs ystäväni kertoi, että häntä hävetti, kun hänen isänsä kuoli, ja hän oli asiasta rikki vielä parin kuukaudenkin päästä. Ikään kuin siinä ajassa olisi pitänyt jo toipua ja muuttua takaisin omaksi valoisaksi itsekseen ja lopettaa se märehtiminen siitä isästä. Täysin kohtuuton ajatuskin!

Totta kai uskon ystävyyden vastavuoroisuuteen, ja jos joku ihminen vaikka vuodesta toiseen ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu, niin oikeastaan huomaamattaan alan nähdä enemmän muita ihmisiä. En siis tarkoita sitä, että minkään kaverisuhteen pitäisi olla mikään hyväntekeväisyystapaus, vaan totta kai molempien pitäisi saada siitä yhtä lailla irti. Ja olen toki itsekin suurinpiirtein katkaissut välejä joihinkin tyyppeihin, mutta se on kyllä ollut melko molemminpuolista.

Enimmäkseen mua nyt vain syö tuo sanavalinta, että ihmisiä voisi siivota tai karsia omasta elämästään. Se kuulostaa julmalta ja ylimieliseltä.

 

 

Lue myös:

Elämäni yksinäisimmät viisi kuukautta

Oma tapa olla

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Olen viimeistelemässä rahakirjaani lukua, jossa puhutaan raha-asioista parisuhteessa. Tajusin, että raha tulee oikeastaan vastaan jo ensimmäisillä treffeillä: Kumpi maksaa drinkin, leffalipun tai kahvin? Elämme 2010-luvulla, tasa-arvo on edennyt joidenkin mielestä jo "liian pitkälle", mutta silti tähän tarjoamishommaan liittyy aika vankat sukupuoliroolitukset!

Kysyin nimittäin ig storyssäni, että olisiko kiva, jos mies tarjoutuisi maksamaan ensitreffeillä. 64 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kyllä vain olisi. Ja mitä sitä hurskastelemaan, kyllä minunkin mielestä olisi herttaista ja romanttista, jos mies tarjoutuisi tarjoamaan vaikkapa bissen treffien alkuun. Sitten mä voisin kyllä tarjota seuraavan kierroksen. Tai sitten vaikka seuraavilla treffeillä.

Mutta kun tätä mielipidettä hitusenkin raaputtaa, niin alta paljastuu kyllä patriarkaattinen rakenne. Nykypäivänä kuulostaa vähän ankealta kuulostaa, että defaulttina miehen pitäisi tarjota. Joku kommentoi mulle hyvin: "Samaan kulttuuriin kuuluisi sitten, että miehen suvulle maksettaisiin myötäjäiset sitten kun mennään naimisiin. Ei olla maksamassa."

Ja näin pihinä naisena mietin ennen kaikkea miesraasujen taloutta! Jos joku miekkonen vaikka tinderdeittailee kolme kertaa viikossa, niin joutuuko se sitten aina tarjoamaan naiselle. Jos ei tule toisia treffejä, niin mies jää aina tappiolle. Tulee äkkiä kalliiksi! Tosin kysyin tätä eilen brunssilla kahdelta miespuoliselta ystävältä, ja he sanoivat, että olisi jotenkin alistavaa, jos naisen olisi pakko saada tarjota. Hah! Siinä ollaan edelleen samassa sukupuoliroolien suossa.

Sitten kelasin, että me heterot voimme ottaa mallia naispareilta ja kysyin, että millainen etiketti on naisilla, jotka deittailevat naisia? Sain ilahduttavan paljon hyviä viestejä! Suurin osa sanoi, ettei etikettiä oikein ole (mikä ei nyt noin suoranaisesti yllätä), mutta vaihtoehtoja oli muutamia: Se kuka kutsuu, tarjoaa. Molemmat maksavat omansa. Lasku laitetaan tasan puoliksi (ravintolassa).

Sitten oli vähän spesifimpiä vastauksia: "Jos olen esimerkiksi myöhässä / paikka on valittu täysin minua ajatellen / olen joutunut siirtämään tapaamista, niin silloin on kohteliasta vastata toisen huomaavaisuuteen tarjoamalla." Eli mennään tapauskohtaisesti, mikä on kohteliaisuutta parhaimmillaan.

Yksi taas sanoi, että on hauska seurata, kun tarjoilijat arpovat, että kummalle tämä lasku nyt sitten osoitetaan. Heheheh. 

Toisaalta, sain myös tosi kiinnostavan viestin yhdeltä mimmiltä, jonka kokemus oli, että naispareillakin on monesti selkeä roolitus maskuliinisemman ja femmemmän puolison välillä - ja maskuliinisempi tarjoaa (vaikka sitten maksu menisi tyyliin yhteiseltä tililtä, jos on seurusteltu pitkään).

Mutta juu, jäin siihen lopputulemaan, että naisparit hoitavat tämän homman heteropareja paremmin: Ei ole odotuksia, että joku maksaisi ihan vain sukupuolensa vuoksi (etenkään ensitreffeillä) toisen safkat.

Ja nyt kun muistelen omia deittailujani, niin ennen Tikiä kaikki poikaystäväni olivat aina niin hiton rahattomia, etteivät todellakaan mitään tarjonneet, päinvastoin. Tikin kohdalla tilanne oli toinen. (Ehkä mä rakastuin alun perin vain hänen rahoihinsa. No ei nyt! Ihan yhtä köyhiä opiskelijoita oltiin molemmat.) Mutta ei meillä tuolloin ollut mitään mies/nainen roolituksia, vaan ihan vain tarjoiltiin sinne sun tänne. (Herregud, siitä on syksyllä kymmenen vuotta aikaa.)

 

Mutta kiinnostaa kuulla kokemuksia ja mielipiteitä:

Miten lasku hoidetaan (ensi) treffeillä? Ja jos seurustelet, muistatko miten homma tuolloin aluksi meni?

 

 

Lue myös:

Miksi miehen pitäisi olla naista pidempi?

En riitele koskaan rahasta parisuhteessani

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Mun kaveri, joka tykkää ruotsalaisen Sandra Beijerin blogista, ehdotti, että olisi hauska lukea myös mun blogista viikko-ohjelmia. Beijerillä on joka viikko tällainen postaus tulevasta viikosta. Mä ihastuin ideaan, koska sen avulla saan koottua aina sunnuntai-iltana ajatukseni ja pystyn orientoitumaan seuraavaan viikkoon. Kokeilen siis!

 

Mulla on rahakirjan (luultavasti) viimeisen editointikierroksen deadline 16.5. keskiviikkona, joten nyt täytyy vääntää sitä hiki hatussa ja vähentää kaikki muut hommat aivan minimiin. Ongelmana on se, että ensi viikoksi on luvattu järjettömän hyvää säätä, joten en haluaisi käyttää kaikkea aikaani työn tekemiseen!

maanantai:

Haastattelen aamulla Väestöliiton Heli Vaarasta ja yhtä sellaista tavista, jolla on ollut ongelmia pihin miehen kanssa. Pitää ahkeroida yksi Me Naisten juttu, mutta muuten voin keskittyä rahakirjaan. Pitäisi myös etsiä yhtä juttua varten ihmisiä, jotka omistavat vapaaehtoisesti (ei perittynä) yhdessä mökin, veneen tai auton. Jos satut tuntemaan, niin ilmianna hänet minulle!

Maanantaina yritän viimeistellä myös kirjan parisuhdeluvun. Illalla varmaankin puistoon lasten kanssa.

tiistai: 

Kevään yksi kivoimmista tapahtumista: Ping-festivaali, jonne tulee paljon hauskoja ihmisiä ja jossa pääsee vähän sellaiseen maaniseen bloggaaja-vloggaaja-hypeen mukaan. Illalla juhlin Mariannan syntymäpäiviä Basbasissa Mirjan, Raisan ja Mariannan poikaystävän Paulin kanssa.

keskiviikko:

7.45 alkaa päiväkodin äitienpäiväaamupala, ihanaa! Työpäivä menee viimeistellessä rahakirjan sijoituslukua. Illalla suuntaan taas Alppilan kirkon iltaruoalle Raisan, Mariannan ja lasten kanssa. Annos maksaa yhden euron (eli sama konsepti kuin Paavalissa oli huhtikuussa), Alppilassa ruokia tekee irakilaiset turvapaikanhakijat, ja m m mmm! Kun viime keskiviikkona oltiin ensimmäistä kertaa, niin voin sanoa että ruoka oli aivan älyttömän herkullista.

torstai:

Helatorstai tarkoittaa, että päiväkoti on kiinni. Tiki on aamupäivän Alpun kanssa, mun täytyy mennä työhuoneelle viimeistelemään palkkalukua. Jos ehdin, lähden iltapäivällä Puu-Vallilan pihakirppiksille kiertelemään Mariannan ym kanssa.

perjantai:

Aamulla meille tulee siivooja, ihanaa. Hyppään Alpun kanssa junaan ja matkaan Turkuun äbälään! Ajattelin myös juosta taas perinteiset 10 kilsaa äbän kanssa.

lauantai:

Juna Helsinkiin! Päivällä juhlitaan 2-vuotiasta ystäväämme Reinoa, illalla menen toisen ystäväni Katan luokse skumpuuttelemaan.

sunnuntai:

Äitienpäivä, täytyy kehittää ohjelmaa, ehkä piknik ulkona?

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Pages