Ladataan...
Juliaihminen

Olen aikaisemmin räntännyt siitä, millä lailla ihmisen kuuluisi esitellä lomakuviaan muille. Thaimaassa lomaillessa tuli myös mieleen, että jo niiden lomakuvien ottaminen on kiinnostava kulttuurinmuoto.

Huomasin, että turistivalokuvaajat voi jakaa muutamaan eri kategoriaan. Rakastan näitä kaikkia.

Häpäisen muiden kulttuurin -kuvaaja

"Tästä kuvakulmasta saisi tosi hyvän kuvan. Oota, mä hypin vielä ilmaan pari kertaa, niin että saadaan sellainen hauska stop motion -kuvasarjan!" Jaaaaa takana on holokaustin muistomerkki. (Tästä kiersi netissä ihan osuva Yolocaust-projekti viime tammikuussa.) Mutta pata kattilaa soimaa, itsekin olen poseeraillut coolina vaikkapa Jim Morrisonin haudalla miettimättä kahta sekuntia enempää.

Minulla on oikeus -kuvaaja

Shanghain akvaariossa salamalla kuvaaminen oli kielletty lukuisilla kylteillä, koska se häiritsee kaloja. Silti vain kaksi poseerausmisua ottivat joka ikisen kala-altaan edessä salaman kanssa valokuvat itsestään. En usko, että takana olevat kalat edes näkyivät kuvissa, sillä ainakin mun kamerassani salama heijastuu lasista niin voimakkaasti, ettei taustaa näy.

Kaikki tornit ovat peniksiä -kuvaaja

Kyllä, kaikki tornit voivat näyttää peniksiltä, jos asettelee oman kätensä oikein ja leikkii vähän perspektiivillä. 

Kuvaan aivan kaiken -kuvaaja

Eiffel-torni - klik. Eiffel-tornin jono - klik. Eiffel-tornin jonossa edessäni oleva ihminen - klik. Eiffel-tornin jonon vieressä oleva roskis - klik. Eiffel-tornin vieressä olevan roskiksen sisältö - klik.

Nyt tuo on tuossa, pian se on mahassa ruskeana mössönä -kuvaaja

Jos ravintolassa annos on aseteltu kauniisti, se pitää kostaa koko loppuseurueelle sillä lailla, ettei kukaan saa aloittaa syömistä, ennen kuin lautanen on ikuistettu. Kuulun itse vahvasti tähän kuvaajaryhmään.

Eikö tässä oltukaan Voguen kansikuvauksissa -kuvaaja

Ihminen on vetänyt ylleen revityt mikroshotsit ja hopeisen tuubitopin ja ottanut mitä raivokkaimman poseerausasentonsa haarat auki ja huutava ilme kasvoillaan. Taustalla on esimerkiksi kanjoni tai lehmälaidun ja 17 000 muuta turistia. Josta pääsemmekin...

"Olin Taj Mahalilla aivan yksin" -kuvaaja

"Hei voitteko vähän väistää? Sinä ja sinä. Ja te 17 000 muuta ihmistä. Mä haluaisin ottaa nyt sellaisen taidevalokuvan itsestäni täällä turistikohteessa. Sun vyölaukku ei oikein sovi tähän kuvaan." (Itse kuulun myös tähän kuvaajaryhmään.)

Ostin kalliin järkkärin mutten manuaalia -kuvaaja

Kerran Agrassa mua ilahdutti, kun semmonen ukkeli uudestaan ja uudestaan yritti saada kamerastaan salaman alas. Se oli laittanut järkkärinsä automaattiasetuksille, ja niinpä salama nousi automaattisesti ylös, kun kuvaa alettiin ottaa.

Minulla on tämä selfiekeppi -kuvaaja

Tämä kuvaajatyyppi on nykyään kaikkein yleisin. Veikkaan, että  viimeistään selfiekeppikuvaajan lapsenlapsen käteen on geenimanipuloitunut valmiiksi kepukka, johon saa laitettua puhelimen kiinni.

Olet valkoinen länkkäri, voimmeko ottaa kuvan yhdessä -kuvaaja

Näitä on tullut erityisesti Kiinassa ja Thaimaassa vastaan. On niin suloista, kun kiinalaiset tyttöset tulevat hihitellen kysymyään, josko voitaisiin ottaa kuva yhdessä. Siinä tulee ihan sellainen julkkisfiilis. Tietty pidemmän päälle se alkaisi ärsyttää, mutta toisaalta se olisi ihan oikein mulle, koska nimenomaan, olen valkoinen etuoikeutettu länkkäri.

Ah, nauttikaa kesästä, ja muistakaa kuvata paljon!

 

Mitä turistikuvaajatyyppejä listalta puuttuu?

 

Kuvat: Thaimaan-matkalla käytiin katsomassa Pain upeaa kanjonia. Poseerailin siellä luonnollisesti kuin America's Next Top Model

 

 

Katso myös:

Lomakuvien esittelyn säännöt

Näin bloggaajan mies joutuu kärsimään valokuvaussessioista

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

 

Bodysheimaus on totaalisen ankeaa, mutta se nyt on päivän selvää, eikä siitä sen enempää tällä kertaa. (Koska myös sokeaan someraivoon yhtyminen on ankeaa.)

Sen sijaan nyt haluaisin kiinnittää huomion ilmiöön, joka näihin somekohuihin aina liittyy. Niin myös tässä Petteri Järvisen tapauksessa:

Alistuskonjunktioiden harkitsematon käyttäminen anteeksipyynnöissä. Että ja jos ovat täysin eri sanoja, ja ne antavat myös virkkeille täysin eri merkityksen. 

"Olen pahoillani jos olen loukannut" kuulostaa siltä, että sinähän et ole yhtään pahoillasi loukkaavasta teostasi. Olet pahoillasi korkeintaan siitä, että joku herkkänahkainen ei ymmärrä hyvää huumorskaa.

"Olen pahoillani, että olen loukannut" kuulostaa siltä, että olet pahoillasi siitä, että olet loukannut.

Jos mä joskus mokailen somessa typerää ajattelemattomuuttani, niin en kyllä käytä tällaista ehdollistettua anteeksipyyntöä, käytän että-sanaa. Tuo "jos olen loukannut" on vain bensan heittämistä liekkeihin.

 

Mutta joo, luultavasti Petteri Järvinen oppii tässä läksynsä ja tsekkaa toivon mukaan suhtautumisensa muiden ihmisten kehoihin.

 

Lue myös:

Vaakakapina, minä ilmoittaudun

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Vielä huhti-toukokuussa taivastelin, miten eksoottista on viedä lapsi puistoon leikkimään, kun kaikki nämä vuodet on aina kävellyt puistojen ohi katsellen hymyillen siellä kirmaavia lapsosia. (Olen yrittänyt kuitenkin katsoa lapsia melko lyhyillä vilkaisuilla, koska mulle on iskostunut omituinen pelko, että jos kyylään lapsia liian pitkään, joku epäilee, että suunnittelen lapsenryöstyöä. "Tuossa kulkee tuollainen lapseton nainen, joka ilmeisestikin haluaa kidnapata lapsen itselleen." Onneksi en sentään ole mies, sitten olisi vielä kaikki pedariepäilyt siinä lisänä.)

Joka tapauksessa. Nyt nämä tällaiset eksoottisuuden tuulet ovat kadonneet. Kuvioihin on astunut puistoarki. Puistossa on käyty sateella, auringon paisteessa ja kylmässä viimassa. Lapsi on puettu aina oikein, mut on puettu melko usein väärin. Olen palellut ja kastunut. 

Yksi kesäkuun ihanimpia päiviä oli se lauantai, jolloin ensin tavattiin Mirjan ja Tamssin kanssa Hakaniemen torikahveilla ja suunnattiin siitä Tapanilaan viettämään aikuisen ihmisen kesäpäivää Mirjan vanhempien takapihalle. Ostettiin norjalaista villilohta ja uusia perunoita, käytiin mun suosikkikahvila Rönttösrouvassa etukäteisjälkiruualla ja istuttiin pitkään pihalla nautiskellen kesästä.

Toisten vanhempien luona käyminen on älyttömän kiehtovaa. On niin hauska nähdä, millä lailla vanhemmat ovat sisustaneet, onko kaverin lapsuuden tai nuoruuden valokuvia esillä, mitä kirjoja nämä tyypit lukevat, millaisesta kodista tämä minun ystäväni on ponnistanut tähän maailmaan. Jos kaveri on joskus saanut hymypatsaan, niin silloin mun epäilykseni kyllä heräävät.

Ja sitten yleensä 50 - 60-vuotiaiden ihmisten kodit ovat huomattavasti mukavampia, paremmin varusteltuja, tilavampia ja kaikin puolin aikuisempia kuin oma koti. Siksi niissä hengaaminen on taivaallista. (Lisäksi niiden jääkaapeista löytyy aina jotain Suomi 100 -viiniä, jota voi sitten vähän siemailla.)

Juhannusaattona olin ihanissa häissä, sen sijaan juhannuspäivänä päädyin vain löllymään kotona, vaikka kaikenlaista ilottelua olisi ollut tarjolla. Mentiin käymään Vallilan McDonaldsissa ja mä tein karvaan virheen: olin ajatellut ottaa tapani mukaan McFlörrin, mutta sitten mainos viekoitteli ottamaan mut semmosen Sunday Deluxen, joka oli täyttä paskaa, ja sitä en voi suositella edes vihamiehilleni. Miksi joku laittaisi vanilijajäätelöön mansikkahilloa ja jotain ylijäämäerästä rouhittuja keksinmurusia, jotka oikeastaan kuuluisivat roska-astiaan? Täysin perverssiä!

En enää koskaan aio poikeat totutuista tavoista, sen tämä ikävä pettymys opetti minulle. Rutiinit kunniaan!

Vietin myös aikaani Turussa valmistautuen 30-vuotissyntymäpäiviini muun muassa juoksemalla voimani tunnossa äbän kanssa 10 kilsaa, hakemalla postista 10 litraa sponsoriviiniä ja Orklan varastohallilta 40 Jacky makupalavanukasta. Näistä enemmän myöhemmin.

Se on vielä sanottava, että junan leikkivaunussa matkustaminen oman 1-vuotiaan ja noin 17 muun lapsen kanssa niin, että junan patteri on täysillä ja itse on pienessä darudessa viikonlopun kestäneiden juhlien jäljiltä, ei ole mun tapani "elää täyttä elämää". Mutta joskus sitä joutuu elämään sellaista elämää, joka muistuttaa löystynyttä, nuhjuuntunutta ilmapallon nahkaa. Eli epätäyttä. Onneksi Turun junamatka kestää vain kaksi tuntia. 

Vietin myös Marian baby showereita. Ei ole aidon vaippakakun voittanutta! (Tai no, kyllä mulle tulee pari kivempaa juttua mieleen. Kuten vaikka ööö kalja, mutta sitä ei luonnollisestikaan voi antaa naiselle, jonka laskettu aika on vasta elokuussa.)

Välillä yhdistin puiston ja pikniköimisen toisiinsa. Alppu juoksenteli ympäriinsä ja minä istuskelin viltillä herkkujen kanssa. Tällä kertaa ei onneksi ollut puistossa muita lapsia, koska joudun aina pelkäämään, että Alppu vetää niitä pataan ja sitten joudun vastuuseen.

Lapsen on paras leikkiä puistossa yksin, olen tuumannut. Ehkäpä alamme käydä puistossa vain keskellä yötä, jolloin siellä tuskin on muita. Paitsi ehkä niitä lapsenryöstäjiä. (Toki siis puistossa voi käydä tuttujen lasten kanssa. Silloin selviää vain pienellä selittelyllä, kun Alppu on ottanut jonkun toisen ihmisen lelun ja lyönyt sitä sillä.)

Kävin vihdoin myös testaamassa kuuluisan Helsingin Altaan. Se oli fanttastinen. Saunottiin työkavereiden kanssa tuntitolkulla yksityissaunassa. Tunnelmaa jollain tasolla latisti se, että saunan valtavan ikkunan edestä ramppasi koko ajan rakennusmiehiä, ja välillä ne rakennusmiehet kävivät myös toimittamassa jotain askareitaan suihkutiloissa. Huomasin kuitenkin, että mua ei enää hirveästi kiinnostele, jos joku sattuu näkemään munt alasti. Onko tämä nyt sitä vanhuuden tuomaa itsevarmuutta vai silkkaa välinpitämättömyyttä? Luultavasti jälkimmäistä.

Altaalle aion mennä kuitenkin pulikoimaan jatkossakin. 

Mitäs muuta? Alppu se vain koko ajan oppii kävelemään paremmin, syö koko ajan omatoimisemmin ja kertoo ihanasti mielipiteitään hokemalla: "Äiti-täiti. Äiti. Täiti. Äiti-täiti." Myös kirjan lukeminen on astunut tekemisen repertuaariin. 

Lisäksi sillä on tapana nykyään vähän joikata itselleen sellaista unilaulua. Mun oli pakko nauhoittaa sitä yksi päivä ja laittaa se sähköpostilla Tikille, kun se on vain niin uskomattoman herttaisen kuuloista pikku musisointia. 

Alppu ei myöskään haluaisi viettää elämäänsä enää sisätiloissa. Aina sisällä se laittaa pipon tai hatun päähän ja roudaa kenkänsä ja takkinsa mulle. "Olen valmis poistumaan." Kenties hänen mielestään vain ulkona voi elää täyttä elämää?

No mutta! Kesäkuu oli mitä mainioin kuukausi. Tein aika paljon töitä, mutta nautin myös huomattavan paljon elämästäni. Kesä on ilman muuta ihmisen parasta aikaa, siis sitä täyttä elämää.

 

 

Lue myös tämän vuoden aiemmat kuulumiset:

Tammikuu ja vauvavuoden viimeiset hetket: 11 kuukauden ikäinen vauva

Helmikuussa Alppunen harjoitteli kiipeilyä: 12 kuukauden ikäinen lapsoenen

Maaliskuussa Alppu opetteli halaamaan:  lapsi 1 v 1kk

Huhtikuu toi kuhmuja: lapsi 1v 2 kk

Toukokuu oli miltei täysin berberoksesta: lapsi 1 v 3 kk

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Pages