Ladataan...
Juliaihminen

Olen aina ollut kirkon jäsen, ja tyytyväinen sellainen. Kirkossa tehdään älyttömän tärkeää työtä, ja tuntuu, että aina muutama spedeilijä julkisuudessa lokaa kirkon mainetta ja sitten kaikki hyvä ruohonjuuritason toiminta unohtuu.

Etenkin nykyinen kotiseurakuntani, Paavalin seurakunta, on aivan huippu. Voisi sanoa, että paras minkä jäsen olen koskaan ollut. Toisaalta on paha vertailla, koska riparin jälkeen en ole ollut megana kirkon toiminnassa mukana. Sen sijaan lapsen saatuani kirkko on tullut hyvinkin tutuksi.

Kävin nimittäin koko vauvavuoden aina tiistaisin ihanassa sylivauvakerhossa, joka oli yksi mun viikon kohokohdista: Sai mennä seurakuntasaliin juomaan kahvia, syömään keksejä, juttelemaan vanhemmuudesta humoristisella twistillä (oli siellä surullisiakin juttuja, kaikki luottamuksellisia) ja antamaan lapsen ryömiä villisti ympäriinsä muiden toukkien joukossa. Tutustuin siellä moniin tämän alueen äiteihin, mikä tekee elämästä edelleen helpompaa: On todennäköistä, että jos menen puistoon, löydän sieltä juttuseuraa itselleni. 

Mun uusin ihastuksen kohde on Paavalin seurakunnan järjestämät keskiviikkoiset iltaruuat. Maailman nerokkain keksintö! Yhdellä eurolla saa jumalaisen hyvää vegaanista keittoa, leipää ja kahvia päälle. Niin hyvää, että jopa Alppu vetää sitä koko lautasellisen. Kun bongasin tuon Facebookista alkukeväästä ajattelin, että pitää mennä. Sitten se jotenkin jäi, mutta pari viikkoa sitten vihdoin intouduin.

Jäin täysin koukkuun. Seuraavaksi kerraksi rekrytoin jo Raisan sekä meidän alakerran naapurit. Arvostin erityisesti naapurin Teemun panosta iltaruokailun kulkuun, häneltä tuli useita hienoja raamattuaiheisia vitsejä. "Jos keitto loppuu, niin toivon mukaan keittiössä on vielä viisi leipää ja kaksi kalaa."

Tänään iltaruoka järjestetään harmi kyllä kevään viimeisen kerran, ja minä aion todellakin mennä! Jos iltaruokailua jatketaan ensi syksynä, tästä tulee jokaviikkoinen tapa mulle. 

Kirkolta on niin hyvä veto tarjota ihmisille tällainen mahdollisuus skipata kerran viikossa ruoan laittaminen kotona ja päästä valmiiseen pöytään. Hinta on niin nimellinen, että tuolla voi kuka tahansa käydä syömässä "ulkona". Paikalla näkee sekä lapsiperheitä, vanhuksia ja opiskelijoita. Sekä porukoita että yksin syöviä ihmisiä.

Mä olen nyt parina viikkona hakenut Alpun suoraan päiväkodista ja suunnannut tuonne. Aina sen jälkeen, kun lapsi on syönyt, se menee leikkimään muiden lasten kanssa, ja minä saan lööbata hetken muiden aikuisten kesken. 

Tällainen matalan kynnyksen tekeminen ja ihmisten auttaminen on mielestäni juuri sellaista toimintaa, mitä kirkolta toivon ja minkälaisena instituutiona kirkon noin yleisesti ottaen näen. Fiilistelen myös meidän omaa kirkkoherraa, Kari Kanalaa, joka on tv:stä tuttu, eli se Ensitreffit alttarilla -pappi. Olin iloinen, kun hänet valittiin, kun olin ollut vähän kateellinen Kallion seurakunnalle heidän omasta julkkiskirkkoherrastaan, nimittäin Yle Leaksissa järjettömän hauskaksi paljastuneesta Teemu Laajasalosta.

 

Onko teillä tällaista käytännöllistä suhdetta kotiseurakuntaanne?

 

Lue myös:

Äitiyslomalla saa ystäviä mom dateilla

Vuosi, jolloin en kysynyt kenenkään ammattia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Haastattelin kulutustutkija Taru Lindblomia Trendiin (3/2018) siitä, miten instagram vaikuttaa meidän ruokailutottumuksiimme. Lindblomilla oli freesejä ja uusia näkemyksiä aiheesta, ja ne voi lukea nyt kaupassa olevasta Trendistä.

Itse jäin kuitenkin pyörittelemään Lindblomin kiinnostavaa huomiota siitä, miten eliitin kulttuurin kuluttaminen on muuttunut: Yleisesti on totuttu puhumaan korkeakulttuurista, jota eliitti kuluttaa ja rahvaan kulttuurista, jota muut kuluttaa. Korkeakulttuuriin on kuulunut esimerksikisi hieno kaunokirjallisuus, baletti, teatteri, klassinen musiiki, mitä näitä nyt on. Hienot ja ehkä vähän vaikeasti avautuvat kulttuurin tuotteet. Rahvaat taas ovat lukeneet chick littiä, katsoneet saippuaoopperoita ja käyneet katsomassa elokuvateattereissa romcomeja ja actioneja.

Nyt hommat ovat kuitenkin muuttuneet.

Nykyajan eliittiin kuuluu se, että pitää olla kiinnostunut oikeastaan ihan kaikesta vähäsen. Pitää tietää, mitä Syyrian sodassa tapahtuu ja mitä huumetta Jari Sillanpää on vetänyt. On coolia käydä nyökyttelemässä päätään kokeellisella jazz-keikalla mutta toisaalta myös osata laulaa karaokessa Anita Hirvosen De Va Kukku De -kappale. Olisi suotavaa innostua sekä horoskooppien lukemisesta että Higgsin hiukkasesta. Tosi-hipsteri on todellakin kärryillä tosi-tv-sarjan käänteistä.

"Valta tuntuu olevan niillä, jotka puuhaavat vähän joka tontilla. Mistään ei tarvitse tietää kauheasti mutta kaikesta vähän, tai vähintäänkin esittää kiinnostunutta", Lindblom sanoo. 

Mä tunnistan tämän täysin. Kaikesta pitää pitää. Jos ei pidä, on joko vain juntti tai sitten kyse on "rohkeasta ulostulosta". Sitten blogeissa kiertää tällaisia epäsuositut mielipiteeni -haasteita, joissa ihmiset paljastavat rohkeasti, että "minä en pidä teestä". Koska kyllähän nyt elämän menossa kiinni oleva ihminen pitää teestä, ja kaikesta muustakin nesteestä, mitä ikinä nyt voi suuhunsa kaataa.

Ongelma vain on se, että kaikki eivät pidä teestä, tai ole millään lailla kiinnostunut teestä. Eikä se ole mikään steitmentti. Se on ihan normaalia, koska ihmiset nyt pitävät ja ovat pitämättä tai kiinnostuvat tai ovat kiinnostumatta eri asioista. Mulle tulee vähintään kerran päivässä riittämätön tunne siitä, että olisi pitänyt olla kiinnostunut jostain kulttuuriknopista, mutta en kyennyt siihen. Mua harmittaa, etten ole ehtinyt katsoa Suomen Temppareita tai kykene oikeastaan tunnistamaan yhtäkään ensi kesän Flow-artistia. Mulla on semmonen olo, että olen täysin has been, kun ei vain ole aikaa, eikä suoraan sanottuna pienintäkään kiinnostusta johonkin Sammy Dee B2B Zip -nimiseen yhtyeeseen. (Okei, kun katsoin Flow'n artisteja, niin kyllähän mä niistä nyt tiesin aika monta, ja itse asiassa alkoi Vestan ja Paperi T:n takia kiinnostella koko festifaali.) 

Musta tuntuu, että mun ikään kuin pitäisi joko tietää tosi paljon vaikka musaskenestä tai sitten toinen vaihtoehto on sanoutua kokonaan musiikista irti  ja identifioitua joksikin "emmie enää pysy nuorten kotkotuksissa kiinni" -muijaksi, joka huutelee musadiggareille, että pitäkää kurja tunkkinne. En kuitenkaan halua tehdä kumpaakaan. Haluan olla kiinni ajassa, mutta en pysty olemaan niin kiinni ajassa, että olisin cool

No, tämä nyt ei ole mikään ongelma elämässäni, mutta mun mielestäni tämä ajatus siitä, että uusi eliitti on kaikkiruokaista, oli aivan sairaan hyvä huomio, ja auttaa mua asemoimaan itseäni tässä ajassa.

 

Resonoiko tämä yhtään?

 

Lue myös:

Epäsuositut mielipiteeni: en pidä muraaleista

Saippuaooppera pelastaa tyttövauvat

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

 

Kerroin edellisessä postauksessa siitä, miten Mondon matkoilla maksimoidaan tekeminen ja nautinnot, jotta jutuista tulisi mahdollisimman hyviä. 

Tässä vielä top 5 fiilistelyt Rukalta, enemmän settiä voi tosiaan lukea syksyn Mondo-lehdistä. 

1 Eksoottinen ruoka

Söin aivan järjettömän hyvin Rukalla. Esimerkiksi Rukan Kuksassa söin tosi hyvää poroa, Riipisen riistaravintolassa fine dining -tasoisen menuun ja  Pizzeria Rukassa järjettömän maukkaan leipäjuustoporopizza. Rukalla oli paljon hyviä ravintoloita, ja totta kai after ski rennossa Hanki Barissa ja tunnelmallisessa Ski Bistrossa kuuluivat hiihtosmuidun elämään. . 

2 Tilavat ja maisemaltaan upeat rinteet täynnä tykkylunta

Rukalla on 39 eri rinnereittiä, ja mun taidoilla laskin vain sinisissä rinteissä, mutta se riitti vallan mainiosti. En ollut laskenut 15 vuoteen (viimeksi siis yläasteella), joten aluksi olin peloissani ja ajattelin, ettei tästä tule mitään. Mutta kyllä siitä tuli! Laskeminen on ihan älyttömän hauskaa. Etenkin sitten kun saatiin lasketteluopettajan tunti, joka muun muassa mainitsi, että mitä enemmän nojaa eteenpäin, sitä paremmin pystyy ohjaamaan. Mutta kun se on niin vaikeaa!

3 Hullu extreme-aktiviteetti

Yhtenä iltana käytiin joessa kellumassa (se oli friikkiä!) ja toisena päivänä pyöräiltiin tunturille (!!) sähköisillä fat bikeillä. Tuo fat bike -pyöräily oli kyllä semmosta, että sitä voisin koska tahansa tehdä lisää. On niin siistiä kokea luontoa tekemällä siellä jotain, ei vain ihastelemalla sitä. 

4 Tunnelmallinen Lammintupa ja mahdollisuudet lapsen kanssa

Lammintupa on pienen matkan päässä Rukan kylältä (päsee sekä autolla että vaikka hiihtämällä). Se oli ihanan perheen pitämä paikka, jossa me käytiin sekä poro- että husky-ajelulla. Tuolla tuli sellainen olo, että miksi mulla ole Alppua mukana! Tuvan keittiössä valmistetaan alusta alkaen tajunnanräjäyttävän hyviä leivoksia (mikään ei voita hiihtoreissun päätteeksi syötävää höyryävää munkkia) ja erinomaista kalakeittoa. 

Ihastuin erityisen paljon Simo-poroon. Hän vaikutti mukavan lakoniselta hahmolta, pysähteli kun huvitti mutta hoiti kuitenkin hommansa mallikkaasti kotiin. 

5 Rukan ja Sallan ihmiset

Tämä kertoo musta jotain, mutta monta kertaa varauduin siihen, että nyt pitää selitellä tai puolustella, että miksi me olemme tiellä. (Vaikka kun kuvattiin keskellä metsälatua tai ajettiin fat bikellä laskettelurinteen viertä tunturia.) Ei todellakaan tarvinnut! Joka kerta kun joku lähestyi meitä, tarkoitusperä oli pelkästään iloinen: "Onko noilla pyörillä helppo ajaa?" "Täällä on upeat maisemat."

Jokainen myös vuoron perään nauroi mulle, kun mulla oli iPhone - jonka akku oli kuollut koko reissun ajan. Kertoivat, että iPhonella ei tee Lapissa yhtään mitään, Steve Jobs ei ymmärtänyt pakkasen päälle.

Aion ehdottomasti mennä lapsen kanssa tuonne lomamatkalle, paikka oli niin mieletön. 

 

Lue myös:

Mondon matkoilla maksimoidaan

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Share

Pages