Ladataan...
Juliaihminen

Mulla on ollut viime aikoina tapana iltaisin tehdä ensin vähän hommia, ja sitten hakea keittiöstä jäätelöä tai vanukasta, asettaa läppäri sohvan eteen ja katsoa parinkymmenen minuutin jakso Broad Cityä. On mahdollista, että tämä on päivän paras hetki. (Toki päivässä on muitakin parhaita hetkiä.) Sain juuei katsottua kaikki neljä tuotantokautta putkeen. Välillä mun piti oikeasti pitää kättä suun edessä, kun mua nauratti niin paljon ja pelkäsin, että herätän meidän perheen pojat.

Ehkä kaikkein paras oli kohtaus, jossa Abbi soittaa vessasta Ilanalle ja kysyy, kannattaako hänen peggata Jeremyä. Ilana tulee tästä niin iloiseksi, että hän twerkkaa villisti seinää vasten. Mutta neljä tuotantokautta pitivät kyllä sisällään tuhansia muitakin upeita hetkiä.

Nyt kun uusinkin kausi on nähty, tuntuu tietysti aika tyhjältä. Toisaalta mä olen iloinen, että olen nähnyt sarjan, sillä se on oikeasti tehnyt musta entistä paremman ihmisen. Tästä syystä:

1. Broad City normalisoi feminismin.

Olen jutellut tästä viime aikoina lukuisia kertoja siskoni Sofian kanssa, ja ollaan tultu siihen tulokseen, että Broad City vie esimerkiksi kehopositiivisuutta vielä pidemmälle kuin hieman samantyylinen sarja Girls. Ilana jumaloi Abbin muhkeaa takapuolta ja kehuu sitä miltei joka jaksossa. Aluksi katsoja kuvittelee, että Abbilla on jotain peba-issueita, kun sitä niin pitää kehua, mutta ei. Abbi tietää itsekin, että hänellä on aivan upea kroppa. Ja niin se onkin! Vaikkei Abbin keho ole niiden kauneusihanteiden mukainen, joita olemme tottuneet näkemään, se alkaa näyttää kauniilta, kun sitä ylisettään tarpeeksi.

Vaikka mimmit sekoilevat, menettävät työnsä, ovat välillä rahattomia ja kodittomiakin, heillä on molemmilla koko ajan hyvä meininki ja vahva usko itseensä. On niiiin ihanaa katsoa välillä sarjaa, joissa ei vain pyöritä naisten kelpaamattomuuden tai itsetunto-ongelmien parissa. Abbilla ja Ilanalla on pokkaa tehdä ja olla ihan mitä vain, ilman että heidän tarvitsee pyydellä anteeksi tai hakea hyväksyntää keneltäkään mieheltä. Tämä on ihan oikeasti vallankumouksellista mun mielestä tv-historiassa. Asiaa ei alleviivata erikseen, se vain on niin. Ilana ja Abbi tietävät itse olevansa sairaan cooleja ja kivoja tyyppejä, ja se riittää.

Tätä asennetta ollaan Sofian kanssa otettu entistä enemmän elämäämme. Me ollaan upeita, fantastisia, hyvännäköisiä ja hauskoja mimmejä. Sofia unelmoi jopa feministisen noitapiirin perustamisesta. Count me in. 

2. Broad City kuvaa ystävyyttä paremmin kuin mikään aiemmin näkemäni sarja.

Mä en ole tunnistanut tv-sarjoista aiemmin sellaista ystävyyttä, mitä mulla on esimerkiksi Mirjan, Raisan ja Mannen kanssa. Mutta Broad Citystä tunnistan sen. Nämä ystävät eivät ikinä, missään vaiheessa ole kateellisia toisilleen, toivo toisilleen mitään pahaa tai esimerkiksi riitele miehistä (mikä on vanha ja kliseinen juonenkäänne, joka tietysti Girlsissäkin sitten piti olla).
 
En sano, etteikö edellisiä juttuja tapahtuisi tosielämän ystävyyksissä, mutta olen kaivannut myös tämän kaltaisen ystävyyden kuvaamista: Ilana ja Abbi tukevat ja kannustavat aina toisiaan, kummallekaan ei tulisi mieleenkään paheksua toista, puhua toisesta shaibaa selän takana tai millään lailla laittaa omaa etua toisen edelle.
 
Mun käsitykseni aikuisesta ystävyydestä on tämä, ja musta on ihana nähdä sitä myös tv-sarjassa. Naiset eivät ole naisille susia, naiset ovat ihania!
 

3. Broad City käsittelee hankalia aiheita ilman hurskastelua tai saarnaamista.

Sarjassa käsitellään nyt pinnalla olevia yhteiskunnallisia ongelmia alleviivaamatta niitä. Rasismia, köyhyyttä, mielenterveysongelmia ja masennusta, naisten huorittelua ja seksismiä, luokkaeroa, sovinismia, jopa Trumppia. Kun Jaime saa itsetuntobuustin, hän pyytää Ilanaa olemaan käyttämättä latina-korvakoruja, koska ne ovat hänen mielestään kulttuurista omimista, joka loukkaa Jaimea. Hyvä Jaime!

Myös seksiä käsitellään ihanan freesillä tavalla. Niin kauan kun suostumus on kohdillaan, mikään ei ole epänromaalia tai liian pervoa. Jos ihmset haluavat peggata toisiaan, harrastaa kolmen kimppaa tai mennä orgasmivastaanotolle, se on täysin ok. Mitään ei paheksuta tai edes ihmetellä, vaan asiantilat otetaan sellaisinaan. Tällaisia me ihmiset nyt olemme, ja se on ihan ok.

No, en voi muuta kuin suositella katsomaan. Löytyy Yle Areenasta.

Yas kween! Yas kween!

 

Lue myös: 

Asiat, joiden häpeämisen lopetin

Samastutko tv-sarjan teiniin vai hänen vanhempaansa?

 

Kuvat: Broad Cityn pressikuvia

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Jee! Kuten Tommin poppoo, myös me saatiin Perheet safkaa -päivään kutsu. Meille tarjottiin lounas Vallilassa sijaitsevassa ravintola Fuudissa. Päivän idea on kannustaa lapsiperheitä syömään ravintoloissa ja sparrata ravintoloita lapsiystävällisemmiksi paikoiksi. Idea on mielestäni erinomainen, sillä lasten kanssa ravintolassa syöminen on elämän suola.

Mä olin liikkeellä mun extended familyn kanssa, eli Raisan ja Fridan. Me juteltiin siitä, miten ravintolassa käyminen kavereiden kesken on täydellinen win-win, koska tällöin minulla on kivaa, mutta samalla oma miekkonen saa "omaa aikaa", jonka hän sitten auvoisasti korvaa minulle omana aikana myöhemmin. 

Lisäksi välillä on kiva nähdä kavereita nimenomaan ravintolassa eikä jonkun kotona, koska tällöin kenenkään ei tarvitse erityisesti siivota tai valmistaa ruokaa. Toki myös kotonakin näkemisessä ja yhdessä kokkailussa on puolensa, koska silloin lapset saavat ilakoida vapaasti aina kunkin lastenhuoneessa. Molempi parempi.

Sattui hauskasti niin, että Ylen radiotoimittaja haastatteli mua tapahtumasta. Hän kyseli, paljonko me syödään lapsen kanssa ulkona. Kun oikein ryhdyin ajattelemaan asiaa, niin tajusin, että tällä hetkellä mä käyn oikeastaan vähintään kaksi kertaa viikossa Alpun kanssa ulkona syömässä. Yleensä yhtenä iltana keskellä viikkoa (ulkona syömiseksi riittää myös Mäkelänrinteen uimahallin Uppopulla-ravintola) ja sitten lauantaisin lounaalla Käpylän Soseessa.

Ravintolakulttuuri on todella muuttunut, koska en minä lapsena (eikä kukaan mun kaverikaan) käynyt ravintoloissa näin paljon. Nykyään on aika arkista käydä syömässä ulkona lapsen kanssa. Vauvavuotena oli kaikkein helpointa, koska silloin pystyi käymään käytännössä missä vain. Mulla oli tapana vaihtaa Alpun vaippa milloin missäkin rotanloukossa, kun oli äitiyspakkauksen makuupussi mukana, joten hoitopöytääkään en tarvinnut. 

Sen sijaan lapsen taaperoiduttua hommat muuttuivat hankalammiksi, koska liikkuminen on nopeaa. Nykyään ehkä jonkun verran katsotaan, mihin ravintolaan viitsii mennä kolmen alle 3-vuotiaan kanssa. Pientä riehumistahan siitä nimittäin seuraa. Leikkinurkkaus on ihana, mutta sitä ei voi kaikkialta vaatia, emmekä vaadikkaan. Sen sijaan meillä ei ole yhtäkään huonoa kokemusta ravintolan henkilökunnan suunnalta, ja oikeastaan vain yksi muiden asiakkaiden puolesta. Tai voi olla, että olen vain blokannut mielestäni kaiken sattuneen shaiban.

Tajusin myös yhden karvaan jutun: Alppu on tähän mennessä syönyt yleensä joko mikrossa lämmitettävää purkkiruokaa tai sitten ottanut buffetista pienen annoksen (jolloin olen yleensä maksanut 0 - 1 euroa sen ruuista), mutta jonain päivänä, varmaan aika piankin, mulla ei ole enää varaa käydä näin usein ravintolassa, koska mun pitää ostaa sille aina oma annos. Herregud! (Tämä on toki täysin oikeudenmukaista, koska kyllä ravintolankin kuuluu katteensa saada.)

Tai no en mä tiedä, eikö ne lasten annokset ole jotain 7 euroa? Ehkä mun pihi sielu taipuu niille. Katsotaan. Mutta on kyllä eri maksaa pelkästään oma lounas kuin maksaa kahden ihmisen lounas.  (Saati sitten kolmen, sillä toisinaan myös Tiki on meidän mukana, vaikka kavereiden kanssa käymistä näin ylistänkin.)

Tuo Vallilan Teollisuuskadulla sijaitseva Fuudi on suht uusi ravintola ja oli mulle entuudestaan tuntematon paikka, mutta tämän jälkeen ajattelin alkaa käydä siellä joskus lounaalla, kun työhuoneeni sijaitsee Vallilassa. Paikan sisustus on tosi kotoisa, ja kauniit akustiikkalevyt tekivät tilasta miellyttävän hälyttömän, vaikka se on hyvin korkea.

Lohiannos oli herkullista (kuten muistamme Mirjan säännön: aina jos on lounaalla lohta, niin ota lohta!) ja etenkin jälkiruoaksi tarjottu lettubuffetti räjäytti tajuntani.  Myös Alpun tajunta ilmeisesti räjähti lettujen napostelusta. Sen sijaan mua ilahduttaa tuossa alla olevassa kuvassa "Fridan annos ja Raisan annos", kun Frida halusi letulleen vain yhden vaahtokarkin.
 

Kuten tavallisesti, myös tämä lounashetki oli kerrassaan miellyttävä. Lapset saivat vähän sekoilla ympäriinsä, söivät kuitenkin aika kiltisti ja sossusivat itselleen lopuksi ilmapallot. 

Mä olen kerran tehnyt listauksen Helsingin hyvistä vauvapaikoista, mutta voisin seuraavaksi listata hyviä taaperopaikkoja. Siis sellaisia, joissa pieni melu ja riehuminen ei tuhoa täysin muiden kanssasyöjien tunnelmaa, eikä akuuttia kuolemanvaaraa ole (eli ei esim jyrkänteen reunalla sijaitsevaa näköalaravintolaa).

Kysynpä teiltä jo etukäteen suosituksia:

 

Missä paikoissa tykkäätte käydä syömässä taaperon kanssa?

 

Lue myös:

Helsingin vauvaystävällisimmät lounaspaikat

Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka tylyttävät pikkuvauvojen äitejä

 

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Kävin tsekkaamassa mun työeläkeotteen, ja sen mukaan mulle on tähän mennessä kertynyt työeläkettä niin, että saisin sitä 420 euroa kuussa. Tässä on vielä onneksi miltei 40 vuotta aikaa kerryttää tuota eläkettä, mutta tällä menolla veikkasiin, että summa jää johonkin 1600 euroon. (Tällä hetkellä keskieläke on 1632 euroa, tosin naisten keskieläke oli 1453 euroa, toki toki.)

Olen viime aikoina vähän perehtynyt eläkebisneksiin erinäisten projektien vuoksi (kirjoitin aiheesta esimerkiksi Me Naisiin jutun), ja nyt tiedän tarkalleen, miten eläkkeeni (ja sinun eläkkeesi) muodostuu: Tuloistamme (palkka, sosiaalietuudet kuten vanhempainraha tai ansiosidonnainen jne.) karttuu aina 1,5 prosenttia eläkettä. Toisin sanoen: jos tienaa vaikka 3000 euroa kuussa, niin vuodessa eläkettä kertyy, niin, että kuukausieläkkeen potti kasvaa 45 eurolla. Kolmen tonnin palkalla kymmenessä vuodessa kertyisi siis 450 euroa.

(Yrittäjälle kertyy yhtä lailla eläkettä kuin palkansaajalle, mutta yrittäjän täytyy itse maksaa eläkevakuutuksensa, kun taas palkansaajan kohdalla työnantaja hoitaa homman. Koska olen nykyään yrittäjä, maksan itse omat eläkkeeni. Puhun tästä YEL-bisneksestä myöhemmässä postauksessa, jottei tämä homma lähde ihan lapasesta.)

Varma tuo tuleva eläkesumma ei kuitenkaan ole, koska a) eläkkeen ehtoja fiksaillaan koko ajan, jotta homma olisi kestävällä pohjalla ja ennen kaikkea b) siihen työeläkkeeseen, mitä me saadaan, vaikuttaa niin sanottu elinaikakerroin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun me täytetään 62 vuotta, tehdään lopullinen arvio siitä, kuinka pitkään tämä ikäluokka mahtaa elää. Sitten se eläkepotti, joka tälle ikäluokalle on suunniteltu, jaetaan niin, että sitä riittää koko eläkkeen ajan aina hamaan hautaan saakka. Emme siis voi tietää vielä pitkään aikaan, mitä se kuukausieläke sitten ihan oikeasti tulee olemaan.

No, kun olen jutellut tästä asiasta ihmisten kanssa, niin on tullut sellainen olo, että eläke on uskon asia. Ette arvaakaan kuinka monta kertaa olen kuullut viime aikoian: "Mä en usko eläkkeeseen." Tämä on aika masentavaa, koska eläkejärjestelmä on tietyllä tapaa suomalaisen yhteiskunnan kivijalka. Jos se puretaan, niin... seuraa anarkia. Rollaattorit lentelevät ikkunoiden läpi, tekohampaat järsivät sähköliikenteen poikki ja kävelykepeillä teljetään suuret virastotalot.

Mä kysyin vähän aikaa sitten Insta Storyssäni, kuinka moni uskoo saavansa riittävää eläkettä tulevaisuudessa. En tiedä moniko kyselyyn vastasi, mutta sitä katsoi noin 1000 ihmistä ja vastaajista vain 17 prosenttia uskoi saavansa riittävää eläkettä. Yksi Eläketurvakeskuksen arvio on, että tulevan eläkkeen määrä olisi noin 40–50 prosenttia koko työuramme keskiansiosta. Eli jos saa kolme tonnia palkkaa, niin eläke olisi jotain 1500 euroa kuussa.

En oikein osaa sanoa, miten suhtaudun siihen, että tämänhetkisistä maksamistani eläkkeistä noin neljännes rahastoidaan minua varten ja kolme neljännestä käytetään minua edeltävien sukupolvien eläkkeisiin. Moni maksaa eläkemaksuja enemmän kuin veroja, kuten Rahapodin eläkejaksossa sanottiin (on muuten hyvä jakso, suosittelen kuuntelemaan!). Mutta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, ja kyllä heidän eläkkeensä on maksettava. 

No, ainakaan en millään tavalla voi hyväksyä sitä, että aina välillä pyritään nostamaan nykyisiä työeläkkeitä vielä entisestään.  Huoltosuhde on nyt jo vähän kenkku, joten en näe mitään syytä sille, että alettaisiin vielä enemmän käyttää kerättyjä eläkevaroja.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Saatatte arvata, mitä minä ajattelen. You better invest bitch! (Tämä voisi olla upea jatko-osa Britney Spearsin fanttastiselle You better work bitch -biisille.) 

Jos nyt ajatellaan, että tulisin saamaan vaikka 1500 euroa eläkettä aikanaan, niin verojen jälkeen saattaisin saada jotain 1300 euroa nettona. Mä olisin ehkä maksanut nykyisen asuntolainani, eikä mulla olisi enää elätettäviä lapsia kotona (no, saa nähdä millaisia peräkammarin poikia minäkin onnistun kasvattamaan!). Uskon, että tällä summalla pärjäisin kyllä perus elämisestä, koska en ole ikinä ollut mikään mega tuhlari. Tosin sitten kun tulisi sairastumiset ja lääkkeet – tai no ajatellaan iloisemmin, matkustelut ja pitkät ravintolaillalliset, niin tuo 1300 euron nettotulolla kuussa ei vielä pidetä bebe-leivoksia Ekbergin kahvilassa syövän hienosto-ladyn elintasoa yllä.

Mä en tietenkään halua pelotella ketään enkä sano, etteikö pelkällä tulevalla työeläkkeellä pärjäisi. Realiteetit ovat myös sellaiset, että kaikki eivät yksinkertaisesti pysty säästämään ja sijoittamaan palkastaan. Tästä syystä eläkesysteemiä on pidettävä yllä. (Tällä hetkellä takuueläke on noin 760 euroa kuussa, eli mikäli työeläkettä ei ole kertynyt tarpeeksi, niin ainakin tämän minimin saa – se on tosi vähän, ja eläkeläisköyhyys on tragedia, josta puhutaan ihan syystäkin.)

Mutta mutta, jos nyt sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että sijoittaminen olisi mahdollista, edes 20 euroa kuussa, niin kyllä sitä kannattaa jonkinlaista pesämunaa kerryttää eläkevuosia varten. Voi olla, että se hetki ei ole nyt (esimerkiksi kotihoidontuella tai opiskelijana on melko hankalaa säästää), mutta ei kaikissa elämän vaiheissa voi tai tarvitsekaan säästää. Mutta sitten kun voi, tulevia eläkevuosia kannattaa ajatella ainakin vähäsen. Vaikka eläke onkin niiiiiiiin kaukana, ja minähän saatan kupsahtaa vaikka huomenna. Mutta kuten OP:n hauska Katja Taponen kerran sanoi: "On aina olemassa riski, että elät satavuotiaaksi."

Kuten olen kertonut aiemmin, mun tämän hetkinen mahtipontinen suunnitelmani on kerätä eläkkeeseen mennessä 500 000 euron omaisuus. Tämä onnistuu siten, että sijoitan 200 euroa kuussa. Ja kuten olen laskeskellut, niin puolen miljoonan osakesalkulla voisin saada osinkoa niin, että saisin käytööni vajaa 900 euroa kuussa. Eläke + osinkotulot tekisivät mun eläkkeen nettotuloksi jo kaksi tonnia. Puhumattakaan siitä, että voisin tietysti alkaa realisoida ja käyttää noita sijoittamiani rahoja. 

(Lasken osingoista saatavan tuoton näin: Jos vaikka ajatellaan, että 500 000 euron osakesalkusta saisi keskimäärin vuotuiset 3 prosentin osingot, niin se olisi 15 000 euroa vuodessa. (500 000 e x 0,03 = 15 000). Tästä kun maksaisi 30 prosentin pääomatulon poijes ja jakaisi 12 kuukaudella (15 000 x 0,7 / 12 = 875 e), niin kuussa olisi käyttörahaa vajaa tonni eläkkeen lisäksi.) 

Osakkeiden sijaan voisi myös hankkia sijoitusasunnon (minkä olen tehnyt, kuten kerroin) tai pari. Neljässäkymmenessä vuodessa ne olisivat maksaneet itse itsensä (eli vuokralainen olisi lyhentänyt niiden lainan), eli sitten pystyisi saamaan lisätienestiä vuokrasta.

Mutta juu. Säästämisellä ja sijoittamisella siis on todella pointtinsa, mikäli suunnitelmissa on vuokrata eläkkeellä jonkun ihanan huvilan Hangosta kesäisin tai käydä joka keskiviikko hieronnassa. Tuo 200 euroa kuussa on jo aika iso säästö, paljon pienemmälläkin summalla pystyy saamaan hyvän ylimääräisen eläkepotin itselleen. Kannattaa leikkiä netin korkoa korolle -laskureilla, se on melko inspiroivaa hommaa. Jos sijoittaa vaikka 40 vuoden ajan 50 euroa kuussa noin 6 prosentin tuotolla, niin kasassa on jo miltei 100 000 euroa riihikuivaa, kun eläkkeen autuus avautuu.

Ja kuten olen monesti sanonut, ja aion sanoa jatkossakin, sijoittaminen on melko helppa touhua. Mikäli ei halua alkaa harrastaa sitä oikein intohimoisesti, niin veikkaan että ihan parin tunnin pankkitilin ja sijoitusten automatisoinnilla ja järjestäytymisellä ihmisellä on sijoitukset hoidettu koko hänen loppu elämäkseen. Mun kaveripiirissä on monia ihmisiä, joilla on kyllä ylimääräistä rahaa, mutta jotka kokevat sijoittamisen vieraaksi eivätkä siksi saa toimeksi. Sitten tuhannet eurot makaavat korottomalla pankkitilillä. Mitä haaskuuta! Onneksi mun projekti on nyt pelastaa nämä toimettomat rahat, ja olenkin alkanut aivopestä kädestä pitäen ystäviäni sijoittamisen maailmaan.

(Ja btw, olen nyt vähän löytänyt vastuullisiakin sijoituskohteita. Käyn vielä yhden tyypin kanssa lounaalla, minkä jälkeen voi kirjoittaa enemmän tästä vastuullisesta sijoittamisesta, joskaan en lupaa mitään mieltä mullistavia ratkaisuja, koska aihe on vaikea.)

Huhheijakkaa. Taas lähti vähän lapasesta tämä meininki. Palaan nyt alkuperäiseen aiheeseen ja kysyn teiltä: 

 

Paljonko kaavailet tai toivot saavasi eläkettä tulevaisuudessa?

 

Lue myös:

Eläkeläiset, älkää olko ahneita

Aion kerätä puoli miljoonaa ennen eläkettä

Näin hankimme sijoitusasunnon

Näin minä sijoitan

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Pages