Ladataan...
Juliaihminen

Vappuaattona kävimme Sunnissa brunssilla, vaelsimme läpi hyisen mutta kauniin Helsingin, Alpun kummit Maria ja Lauri antoivat Alpulle vappuhuiskan torilta, paistoimme kotona munkkeja, kuuntelimme vähän Agit Proppia, poksauttelimme muutaman pullon ja nautimme toistemme seurasta valtavasti. 

Tätä voi alkaa sanoa perinteeksi, sillä nyt me vietettiin jo toinen vappuaatto Marian ja Laurin kanssa. Viime vuonnahan mä pohdiskelin, miten nämä vaput tästä lutviutuvat, kun ei voi tuolla enää ihan skumppapäissä pyöriä ja rillutella menemään.

Millaisen vapun luon lapselleni? Millaisia perinteitä meille tulee? Onko vappu sille yhtä riemullinen ja ihana juhla kuin mulle itselleni se on aina ollut?

Nyt tuntuu, että nämä vaput vain paranevat vuosi vuodelta. Ensi vappuna Marialle ja Laurille on muuttanut yksi uusi pieni juhlija, ihanaa, jos me saadaan muodostaa myös hänelle lapsuuden suloisia ja värikkäitä vappumuistoja!

 

Onko teidän Perheelle muodostunut tiettyjä vappuperinteitä?

 

 

Viime vuonna:

Alppu kuunteli ensimmäisenä vappunaan taistolaislauluja

 

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Yksi mun inhokkilausahduksia maailmassa on: "Sen vain tietää." Tätä mulle on hoettu milloin minkäkin asian kohdalla.

Asuntoa ostaessa: "Sen vain tietää, kun se oikea osuu kohdalle. Siitä tulee semmonen tunne." Työpaikan valinnan kohdalla: "Kuuntele sydäntäsi, kyllä se tietää." Jopa pienten päätösten kohdalla pitäisi kuunnella jotain hemmetin vaistoa ja intuitiota. 

Ei tule tunnetta. Sydän on joko mykkä tai skitsofreeninen. Intuitio shmintuitio.

Näiden neuvojen ongelma on se, että ihmiset ovat hirveän erilaisia. Ne, joilla on vahva intuitio ja sydän kuuluttaa milloin mitäkin, luulevat että muillakin on näin. Ei ole.

Jotkut ovat ambivalentimpia kuin toiset, eivät siis osaa hirveän helposti päättää. Mulle on jo psykiatri(!) sanonut, että "sä olet tommonen ambivalentti persoona". Mä taas en osaa edes kuvitella, miltä tuntuu, kun sen vaan tietää. Ei hitto mä harkitsen asioita. Teen plus ja miinus listoja sormet musteessa pieneen mustaan muistivihkooni. Elämän isot päätökset ovat aivan jumalattoman stressaavia.

 

Asunnon ostaminen oli esimerkiksi yksi iso helvetti. Lopulta ostettiin semmonen, joka oli paperilla hyvä, mutta joka ei herättänyt mitään tunnetta. No. Se oli ihan surkea, vihasin sitä. Asuttiin siinä kaksi vuotta ja myytiin pois (oikein hyvällä voitolla). 

Seuraava asunto ostettiin taas, koska se oli paperilla hyvä. Ei tunnetta. Tällä kertaa meillä oli vain "parempi paperi", eli lista vaatimuksista (esimerkiksi yhtenä tärkeänä vaatimuksena oli ylin kerros, koska kantapääastujat ovat pahinta mitä tedän purkkapallon puhaltelijoiden lisäksi). Nyt kaksi ja puoli vuotta täällä asuttuani mä olen totaalisen rakastunut meidän kotiin. Tunne todellakin löytyy, mutta se kasvoi vasta myöhemmin.

 

Ensimmäinen opetus: Huonoista valinnoista pääsee yli ja niistä oppii. On parempi tehdä valinta kuin olla tekemättä. Meillä ei olisi ollut nykyiseen ihanaan neliöön kuuna päivänä varaa ilman, että oltaisiin ostettu ensin kälystä kaksiota.

Toinen tällaisen ambivalentin ihmisen selviytymiskeino on se, että useimpien päätösten kohdalla olen ottanut taktiikaksi sukeltaa hälläväliälandiaan (sukeltelen siellä aika usein). Oikeastaan ihan sama, minkä paidan mä laitan päälle, missä syön lounaani, menenkö viikonlopuksi Turkuun. Mitä hiton väliä sillä on?! Jahkailu seis.

Kolmanneksi, päätöksiä ei kannata katua. Joskus saatan soimata itseäni epäonnistuneista pikkupäätöksistä aivan järjettömän paljon (esimerkiksi se, että valittiin huono hotelli Koh Lantalla). Sekin on ihan idioottimaista, sillä huonon päätöksen kustannus vain kasvaa, jos alkaa piehtaroida siinä nihkeässä fiiliksessä, joka huonosta päätöksestä seuraa. Sitä paitsi kaikki päätökset elämässään tekee silloisten tietojen perusteella. Kun tietoa tulee lisää, tilanne ei ole enää sama.

 

Okei, on muutamia juttuja elämässä, joista "olen vain tiennyt". Kun aloin seurustella Tikin kanssa, vähän niin kuin tiesin, että tää oli tässä. Se oli todella pelottava tunne. Ja totta hemmetissä jahkailin naimisiin menemistä sitten vuosien päästä, mutta tukeuduin siihen, että mulla oli ollut silloin alkuaikoina se tunne

Toiseksi, mä olen aina halunnut lapsen. En edes tiedä miksi, mutta olen vain halunnut. Se on mun kohdalla suuri onni, koska jos olisin alkanut listata tästä aiheesta pieneen mustaan vihkoon plussia ja miinuksia, mulla ei todellakaan olisi vauveloa vielä. Mutta kun jengi kysyy multa, kannattaisiko hankkia lapsi, niin mä en todellakaan sano siihen, että sen vain tietää. Sitä ei todellakaan aina tiedä. Vauvakuume shauvakuume, bitches please!

Eikä kaikkea tarvitsekaan tietää. Mutta sen sanon, että oli aika, jolloin ahdistuin kovasti näistä sen vain tietää -neuvoista. Nykyään tunnen itseni, mä olen liian harkitseva ja analyyttinen siihen, että mun sydän vain ilmoittelisi jotain päätöksiä.

Sen vain tietää, että ei tiedä.

 

Onko täällä muita, keiden sydämellä on hankala toimittaa tietoa aivoille saakka?

 

 

Lue myös:

Aina voi luovuttaa

Kolmen valituksen sääntö

 

 

Kuva: Thaimaan matkakumppanini Pasi Nissinen otti ihania kuvia muun muassa Koh Yao Noilla

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Lupasin tuossa aikaisemmin kertoa kaikki Ping Helsinki Business festivaali -juarut. Vanhana viihdetoimittajana (olen tehnyt yhtenä kesänä muun muassa Apu-lehteen julkkujuorupalstaa) mä sain helposti kerättyä kaikki kuumimmat jutut bloggaajista. Menin vain utelemaan henkilökohtaisuuksia, ja sieltähän kuulkaa tuli.

Jaan ne luonnollisesti teidän kanssanne, mutta älkää kertoko sitten eteenpäin!

 

Missä olet Laura? -blogin Laura on säälitaputtaja. Eikä siinä vielä kaikki, hän jakaa myös myötähäpeä-woohoota. Toisin sanoen: jos jonkun esitys on ihan surkea ja kaikkia nolottaa esiintyjän puolesta, niin Laura on se muija, joka taputtaa seisaaltaan ja huutelee: "Who-hooo!!" Hän on myös se, joka pakottaa itsensä keikalla eturiviin bailaamaan iloisesti silloin, kun bändi soittaa tyhjälle katsomolle.

Laura on siis aikamoinen ST:n jakaja.

Tämän kylän homopoika -blogin Eino taas on feministi. Feministinen liekki roihahti hänen sielussaan Einon ollessa ehkä 7-vuotias, Spice Girlsin ansiosta.

Yksi pienen feministi-pojan mieltä hämmentävä kokemus oli se, kun Seitsemän päivää -lehdessä esiteltiin paparazzikuvia Mel B:stä, joka otti aurinkoa rannalla yläosattomissa. Otsikko kuului: "Mel B:n rinnat kutistuivat nahkarukkasiksi." (Mikä sairainta, muistan itsekin ne Mel B:n kuvat, ne tuntuivat niin julkeilta ja irvokkailta sellaisen pikkuruisen spaissarifanin näkökulmasta.)

Edelleenkin kyllä pohdimme Einon kanssa, että what! Nahkarukkaset?!

 

Asikaine-blogin Asikaine taas kertoi, että hän identifioitui eniten Geri Halliweliin. (En siis tiedä, kehen Eino identifioitui, tuskin ainakaan nahkarukkaseen.) En yhtään kyllä ymmärrä miksi. Asikaisessa ja Gerissähän ei ole mitään samaa. Ei ainakaan hiusten väri.  

Tekisi mieli paljastaa Asikaisesta vielä yksi toinenkin juttu. Siihen liittyy sanat "pikku kalsareita", mutta en kehtaa, menee vielä välit!

Muutama hetki -blogin Kaisulla (kuvassa) ei todellakaan ole rastoja, ne on kuulkaa ihan vain kiharat hiukset. Kaisusta vielä toinen juoru: hän osaa monia suomalaisia huumorimusiikin biisejä ulkoa. Suomalainen huumorimusiikki on muuten täysin aliarvostettu genre.

 

Lähiömutsi-blogin Hanne on nostalgikko. Häneen vetoaa kaikenlaiset ysärilastenohjelmat sun muut vanhat kulttuurintuotteet. Mutta yhdestä tietystä television nalleperheestä hän ei niin välitä. En kyllä kerro mistä, koska sellaista a lady never tells.

Lisäksi hää on just kirjoittanut Salamatkustaja-blogin Satun Unelmahommissa-kirjan. Aattelin ostaa päräyttää sen itsekin, vaikuttaa nimittäin melko inspiroivalta opukselta. 

Aamukahvilla-blogin Henriikka on juur tässä hetki sitten irtisanoutunut työstänsä ja pyörittää omaa firmaa. Hän aikoo vähän rillutella menemään tänä kesänä! Löytyykö nainen kenties Ibizalta beer bongin ääreltä (vaikuttaa just sellaselta beer bong muialta nääs). No, täytyy jäädä kyyläämään hänen blogistaan, minkälaista crazy bailausta on luvassa. 

 

Mua lemmitkö vielä Kustaa? -blogin Tiia miettii salaisesti, josko hän alkaisi tehdä huumor-podcastia. Itsehän olen seurannut hänen snäppiään/insta storyään jo vuosia, joten toivon enemmän kuin mitään, että näin kävisi.

Tai no, yhtä juttua toivon vielä enemmän: sitä, että Tiia alkaisi tehdä huumori-porcastia, johon Muutama hetki -blogin Kaisu (ks. yllä) laulaisi jinglet suomalaisilla huumorikappaleilla.

Kiitos kuvasta, Martti Lahtelan insta story. 

 

Isyyspakkaus-blogin Tommi väittää, että hän on tosikko. Hän ei kuulemma ole hauska. Mä olen aina luullut hänelle jutellessani nauravani hänen kanssaan, mutta nyt en kyllä tiedä, olenko nauranut ihan väärissä kohdissa ja vaikuttanut uskomattomalta moukalta. Joka tapauksessa, Tommi lupautui tulemaan mun kanssa videolle horisemaan samaan tyyliin kuin Visual diary -Ässän kanssa juteltiin.

Näette sitten, kumpi on oikeassa.

 

Mariieveronica-kanavan Veronica on innostunut Prisma-ajattelusta. Se ei ole mikään uskonlahko, vaikka aluksi luulin näin. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että ihminen pyrkii kelailemaan ja heijastamaan eri tilanteissa muiden ihmisten näkökulmia ja ajatuksia. Veronica on nykyään juontaja NRJ:llä, ja kuulemma tästä on paljon hyötyä, kun jubailee välispiikkejä. 

The Variety Show -blogin Marian telkkari on siinä kunnossa, ettei siihen pysty asentamaan enää uutta ohjelmistoa. Miettikää, miten häpeällistä! Tv-bloggaaja, jonka televisio on vanha harppu! Tai siis eihän se mikään harppu ole, televisio se on, mutta kuitenkin. 

 

Emmi Nuorgam -blogin Emmillä taitaa myös olla jotain videontekomietteitä. Yritän kosiskella häntäkin vähän jorinoimaan mun kanssa. Koska siinä on kuulkaa hauska (ja skarppi) naikkeli. Lisäksi hällä on aika miellyttävä ääni. Miellyttävämpi kuin mulla. Se on tietenkin ikävää, koska luultavasti kaikki meidän tulevaisuuden videon katselijat vertailisivat meidän ääniämme ja ajattelisivat, että "onpa tuolla Juulialla kyllä ärsyttävä nasaaliääni, nyt kun ihan pääsee vertaamaan tuon Emmin sointuvaan ääneen".

Näinhän siinä kävisi.

Mutta joo! Oli kyllä ihan superhyvä Ping! Opin todella paljon kaikkea uutta ja kiinnostavaa blogi- ja vlogiskenestä sekä vaikuttajamarkkinoinnista. Ehkä niistä opeista vielä myöhemmin. Tai jos haluatte tietää heti, niin tsekatkaa vaikkapa Sanna Walleniuksen hyvä postaus aiheesta. Kiinnostava kuvaus tapahtumassa myös itse Minna Mänttärin blogissa

 

Itsehän en todellakaan sitten kirjoittanut tätä juoruilupostausta siksi, että olisin halunnut lesoilla, keiden kaikkien siistien tyyppien kanssa pääsin juttelemaan. En todellakaan. Mutta pidetään nämä juorut sitten meidän välisinä, ikävää, jos lähtevät kiertoon. 

 

 
Onko jotain muita mehukkaita juoruja? 

 

 

Lue myös:

Onhan bloggaaminen nyt täysin sairasta

 

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Pages