Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: S-Pankki

Kerroin taannoin, että minun ja Tikin tapa jakaa rahat suhteessamme on se, että meillä on kaksi yhteistä tiliä, joille molemmat laittavat saman summan joka kuukausi: lainanhoitotili ja ruokatili. Ruokatili on oikeastaan juoksevien menojen tili, johon molemmat laittavat nykyään 250 euroa kuussa, eli yhteensä 500 euroa. Tämä summa riittää ruokaan, Alpun menoihin (kuten vaatteisiin) sekä ulkona syömiseen. Jos saldo uhkaa lähestyä nollaa, molemmat heittävät sinne ylimääräisen 50 tai 100 euroa.

Perustettiin viitisen vuotta sitten ruokatili juuri S-Pankkiin kahdesta syystä: Ensinnäkin meidän lähikauppa oli Punavuoressa Alepa, joten totta kai pihi naikkeli halusi kerryttää hieman boonusta tililleen (ja sieluunsa, siltä se tuntui!). Suurempi syy oli kuitenkin se, että S-Tilin ylläpitäminen on asiakasomistajille maksutonta, ja myös tilin pankkikortit ovat maksuttomia. Monissa pankeissa ylimääräisen käyttötilin perustaminen maksaa pari euroa kuussa.

Olemme huomanneet, että lomien kohdalla molempien täytyy laittaa hieman ylimääräistä S-Tilille (muistakaa, että lausun tämän es-tili, kuten hienostolaisrouva), koska matkoilla maksamme kaiken puoliksi. Se on vain niin paljon helpompaa kuin alkaa jälkikäteen miettiä, kuka maksoi ja mitä. (Meillä on suurinpiirtein sama tulotaso, joten puoliksi maksaminen tuntuu reilulta.)

Yksi ongelma tässä on kuitenkin ollut: Haluaisin maksaa ulkomailla asiat luottokortilla, sillä mikäli tulee jotain sekaannusta (kortti kopioidaan, automaatista ei saakkaan rahaa vaikka summa veloitetaan tililtä tai lentoyhtiö menee konkurssiin), se on luottokorttiyhtiön ongelma. Iso luottokorttifirma on paljon parempi tappelemaan tuollaisista summista kuin minä.

Mutta nyt olen ratkaissut tämänkin ongelman: Tilasin itselleni S-Etukortti Visan, eli S-Pankin luottokortin. Se onnistuu täyttämällä verkkopankissa hakemus. S-Pankin Visalla voi maksaa ja nostaa rahaa myös ulkomailla ja verkossa, esimerkiksi juuri niitä lentolippuja ostellessa. (Huom! Ulkomailla ostokset kannattaa maksaa paikallisessa valuutassa, näin saa edullisemman kurssin.) Kortti toimii siis samalla tavalla kuin mikä tahansa pankki- tai luottokortti. Myös lähimaksu toimii alle 25 euron ostoksissa, ja kortille voi asettaa verkkopankissa omat turvarajat sekä esimerkiksi maantieteelliset rajat. Itse aisassa oma luottoraja kannattaa tarkistaa ennen matkalle lähtöä, jotta tietää, että summa riittää kuluihin. 

Erinomaista kortissa on se, että samalla tavalla kuin perus S-Etukortissa, asiakasomistajien ei tarvitse maksaa myöskään S-Pankin Visasta erillistä kuukausi- tai vuosimaksua. Ainakin yhden vertailun mukaan se on Suomen edullisin luottokortti. 
 

Haluan kuitenkin heti perään muistuttaa ihmisiä (tämä on asia, jonka haluaisin takoa mahdollisimman monen päähän): Jos luottoa ei maksa ennen seuraavaa eräpäivää pois, siitä joutuu maksamaan korkoa (!!!!!!). Tämä on joillekin nyt ihan captain obvious -kamaa, mutta esimerkiksi minä tajusin, mitä luottokorko tarkoittaa, vasta sen jälkeen kun olin maksellut huolettomasti luottokortilla asioita muutaman vuoden ja jättänyt lainat roikkumaan luotolle. Olin ihan pienten luottosummien takia maksanut kymmeniä euroja korkoa, vaikka minulla olisi ollut ihan hyvin varaa maksaa luotto pois. Olin vain ollut niin laiska, etten jaksanut siirtää luottokortille rahaa.

Luottokorko tarkoittaa siis sitä, että varsinaisen luoton maksun lisäksi tililtä veloitetaan myös korkoa ja muita maksuja. Esimerkiksi S-Etukortti Visan kohdalla kahden euron tilinhoitopalkkio ja kolmen kuukauden euriborkorko + 6 prosentin marginaali. Korko ei ole mikään valtava summa, esimerkiksi jos luotolla on 1000 euroa velkaa, korkoa joutuu vuodessa maksamaan 60 euroa eli kuussa 5 euroa + nuo kahden euron palvelumaksut. Mutta on sekin rahaa, joten ei sitä ainakaan turhaan kannata maksella.

Tästä syystä maksan itse luottokorttimaksut välittömästi pois verkkopankissa, jos vain suinkin pystyn. Samasta syystä en suosittele hankkimaan luottokorttia, jos oma taloudenpito ei oikein ole hanskassa. Sellainen tyyli, jossa maksetaan palkasta aina edellisen kuun luotto pois ja sitten tili on taas tyhjillään, voi johtaa turmioon! (Toki ymmärrän, että tiukoissa taloudellisissa tilanteissa homma vain menee niin, joten en tietenkään moralisoi tällaista.) Tekisikin mieli horista, että luottokortti on hyvä renki mutta... jo riittää paasaus!

Sanoisinkin, että ihmiselle, joka kykenee maksamaan luoton suht helposti pois, luottokortti antaa helpottavaa joustoa arkeen ja on kätevä monissa tilanteissa, kuten juuri matkustaessa. Kannattaa muistaa, että luottokorttien maksuissa on isoja eroja, ja esimerkiksi monissa luottokorteissa on tuntuva vuosimaksu. Siksi olisikin hyvä jaksaa vertailla, paljonko oma luottokortti maksaa, jos sellainen on lompakossa. Avainsana on todellinen vuosikorko, koska siinä otetaan huomioon korkojen lisäksi kaikki muut maksut.

 

 
Missä tilanteissa käytät luottokorttia, vai käytätkö?

 

Lue myös: 

Näin jaamme rahat parisuhteessa

Toukokuun 2017 menot: 1600 euroa (voisi muuten taas tehdä samanlaisen setin vuoden 2018 toukokuusta)

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kesäisenä kevennyksenä tarjoan teille sähköpostin, joka sattui tulemaan vastaan pikku siivousta tehdessäni. Olen saanut sen työkaveriltani Katilta aika päiviä sitten, kun olin vielä Demi-lehdessä töissä.

Naistenlehtitoimittajat saavat nimittäin päivittäin kuvapalveluilta sähköpostia, johon on listattu uusimmat paparazzikuvat. Kuvien oheen on lisätty mahdollisimman paljon metatietoa, jotta toimittaja löytäisi haulla kuvan helposti.

Ihailen jengiä, jotka näitä metatietoja kirjoittavat, sillä kuvailut lähentelevät usein taidetta. Runoutta nyt ainakin.

 

18.10.2012

Aihe: Päivän mietelause, jonka tarjoaa All Over Press

Sean Penn; kaljuuntuminen on alkanut, kirjoitukset kädessä, tuntemattoman naisen likaisen auton kyydissä.

K

 

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Viime viikolla menetin hermoni noin kolmesataa kertaa ja olin välillä todella huonolla tuulella. Nämä lomaa edeltävät hetket taitavat ottaa aika koville.

Paskaa oli: Lapso oli kolme päivää kipeänä ja hirveän kiukkuinen, joten käninää riitti. Lisäksi mokailin ihmissuhdesaralla aika ikävästi ja nyt joudun häpeämään omaa toimintaani. Sijoituskämpän remontti ei todellakaan edennyt kuten oli luvattu tuhannesti, omat työt sujuivat edelleen tahmeasti, kotona oli aivan sairaan törkyistä ja lapsonen kaatui puistossa naamalleen, niin että se näyttää nyt piestyltä sarjakuvahahmolta (hyvästi kauniit kesälomakuvat! Joskin mun äiti heti ilmoitti, että hän voi fotoshopata ruvet pois kuvista, koska "nykyään kaikki kuvat fotoshopataan, todellisuutta ei ole enää olemassa"). 

Kivaa taas oli: Turun-viikonloppu ystävieni kanssa oli upea (äbä on miehensä kanssa Kroatiassa, joten me vallattiin heidän omakotitalonsa). Alppusen iltahorinat muuttuvat yhä dadaisemmiksi (Yhtenä iltana se hoki unissaan varmaan viisi minuuttia: "Saa tulla. Ei saa tulla. Saa tulla. Ei saa tulla."). Töissä haastattelin yhtä tosi kiinnostavaa adhd-kirjan kirjoittanutta psykiatria, jolla oli tosi kiinnostavia ajatuksia. Ja yhtenä aamuna siskoni Sofia kutsui mut niille raparperipiirakalle (voiko ihminen aloittaa paremmin aamuaan?). Lisäksi juhlin sunnuntaina mun 31-vuotiasyntymäpäiviäni mansikkakakulla. 

No, kaiken kaikkiaan viikko jäi juurikin tuon Turun-reissun takia todellakin plussan puolelle, vaikka kipeän lapsen kanssa jouduinkin pinnistelemään hermojani. 

Tänään alkavalla viikolla suunnitelma on sellainen, että Tiki lähtee Alpun kanssa vähän Tampereelle äitinsä luo, ja minä saan tehdä ihan mitä haluan Helsingissä. Luultavasti aion nautiskella elämästäni tekemällä extrapitkiä työpäiviä ennen lomaa (ne joilla on lapsia saattavat fiilata: kerrankin ei tarvitse miettiä, koska lapsi pitää hakea päiväkodista) ja juomalla iltaisin viiniä erinäisissä seurueissa. Olen varannut jo monelle illalle viiniseuraa ympäri Helsinkiä.

Toisin sanoen, vaikka tämä on mun viimeinen työviikko ennen neljän viikon lomaa, niin tämä on jo puoliksi lomaviikko, koska se tapahtuu sans bebe. Tiki saa sitten samanlaisen viikon, kun se menee hengailemaan Suomi-Areenaan, ja minä olen Alpun kanssa. Olen todella tyytyväinen tähän ratkaisuun, että molemmat saavat yhden lapsettoman viikon elämässään - ja kuitenkin kolme yhteistä lomaviikkoa! (Ja Alppu saa lomailla viisi viikkoa.)

Viikonloppu kuluu ystävieni häissä ja isosiskon lapsen ristiäisissä, eli juhlahumpuuttelua tiedossa. Sitten alkaakin loma, joka lähtee käyntiin pienellä Suomi-turneella. Ah!

Eli lupaan, että seuraava kuulumispostaus ei tule olemaan samanlaista mussutusta kuin tämä ja edellinen.

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: VR

Matkustaminen, kuten elämä yleensäkin, on hyvin erilaista lapsen ja aikuisen silmin. Pakattiin tuossa yksi perjantai siskoni kanssa lapset kärryihin, hypättiin junaan ja tehtiin päivämatka Hämeenlinnaan. Se oli ihanaa!

Olen huomannut, että näillä reissuilla lapsi ja aikuinen nauttivat hieman eri asioista. En tietenkään pysty lukemaan lapseni ajatuksia, mutta tällaisia se ainakin näyttää miettivän.

Kotona aamulla

Aikuisen näkökulma: "Hei, tänään voisi lähteä junalla pikku päiväretkelle Hämeenlinnaan!"

Pitääkin ottaa kamera mukaan, jotta saan valokuvia lapsesta Hämeenlinnan viheriöivillä niityillä juoksentelemassa. Näin sille piirtyy tulevaisuudessa kaunis lapsuuden muisto siitä, miten äidin kanssa aina mentiin ja tehtiin kaikkea auvoisaa. (Omahyväistä itsensä selkääntaputtelua.)

Lapsen näkökulma: "Mennään unallla! Missä on pippis?" (lippis)


Juna-asemalla

A: Mainiota, ehditään sopivasti 9.49 Pendolinoon, joka on tunnin päästä Hämeenlinnassa. Voisi suunnata heti ravintolavaunuun, en ole vielä juonut aamukahveja ja hobittien tapaan, nyt maistuisi myös toinen aamiainen. Saan rauhassa katsella maisemia, nautinnollista.

L: Mitä? Vain tunti! Tavallisesti kun matkustetaan junalla, riekkumisaikaa on ainakin kaksi tuntia. Nyt pitää siis priorisoida tekeminen. Sanoisin, että ensin pillimehu, sitten epämääräistä juoksentelua käytävällä, pieni vaellus kolmen vaunun läpi ja loppuaika ovinappuloiden painelemista. Projektit on laitetttava välittömästi toimeen, aikaa ei ole hukattavissa.

Konduktrööri tarkastaa liput

A: Missäs puhelimeni nyt olikaan... "Tässä ole hyvä."

L: Ahaa, sain taas tällaisen vihreän lastenlipun. Kiva! Kokeilen, josko se mahtuisi tuosta penkin kolosta sisään. No mahtuuhan se, oikein mainiosti, kuin kolo olisi luotu sitä varten. Mutta nyt äiti voisi ottaa lipun pois kolosta.

A: "Alppu miten sä sait tungettua lipun tuonne koloon? Mä en saa sitä sieltä pois enää."

L: "Lippu! Lippu!" (Katkeraa itkua.)

A: "Se on kuule niin, että ihmisen täytyy kantaa teoistaan seuraus. Jos tunkee oman junalippunsa syvälle koloon, niin tosiasiat on vain hyväksyttävä. Lippu on nyt siellä."

L: "Äitiiiih!" (tarkoittaen: Äitini, miten saatoit pettää minut näin.)

A: Okei, eli tämä on nyt sitten se kohta, kun tuotan lapselle hallitun pettymyksen, jotta se oppii käsittelemään elämän pieniä ja suuria vastoinkäymisiä niin, ettei se nelikymppisenä muserru paineen alla kuin kuiva keksi, kun se ei ole vielä silloinkaan oppinut hyväksymään, että elämässä ei kaikki mene aina niin kuin halunnut.

L: Äääääää!

A: Okei, mietitään niitä pettymyksiä joskus myöhemmin, harhautan tuon nyt sitten kuitenkin pillimehulla.

Kun aamupalat saapuvat pöytään

A: Ah, ihanan näköinen fetapiiras. Vihdoin voin vain istuskella, rupatella siskon kanssa ja hengähtää hetken.

L: Ah, vihdoin pillimehu on juotu. Pendolino onkin sopivasti päässyt vauhtiin, joten nyt aion tasapainotella hieman vaappuvan junan käytävillä. Aloitan juoksentelun täältä ravintolavaunusta. 

A: Hmm, pitääköhän mun estellä tuon perilliseni toimintaa. Noo... Kanssamatkustajat näyttävät myhäilevän ystävävällisesti Alpulle, näyttävät pitävän tätä hyvänä viihteenä. Jatkan istuskelua. 

L: Ravintolavaunun työntekijä hymyilee minulle. Se tarkoittaa myöntymystä sille, että laitan juoksenteluun kakkosvaihteen silmään ja kiljun ilosta muutaman kerran. Uskon, että muutkin ravintolavaunun asiakkaat arvostavat.

A: Okei, kiljuminen ei paranna kenenkään matkaa, pitää keksiä uusi harhautus. Miksen taaskaan muistanut ottaa mitään lelua tuolle lapselle mukaan?

L: Kaivan äidin repusta hänen puhelimen laturin ja leikin, että se on minun lemmikkihiiri, jota talutan pitkin vaunua.

A: Voi lapsiraasua. Ennen sentään leikittiin käpylehmillä, nykyajan lapset joutuvat turvautumaan johtoihin ja latureihin. 

Juna saapuu asemalle

A: Menipä matka kevyesti, Alppukin käyttäytyi niin mukavasti.

L: En mene rattaisiin, jään tänne ikuisksi ajoiksi riehumaan.

A: Ahaa, tällainen pieni loppupaini matkalle. No, kammetaan väsynyt lapsonen rattaisiin. 

L: "Äiti, minun äitini!" (Lapsellani on nykyään tapana lisätä sanomisiinsa dramaattisuutta puhumalla aina minun äidistäni, koska se kuulostaa mahtipontisemmalta kuin pelkkä äiti.)

Vanajaveden rannalla, matkalla linnalle

A: Miten tämä paikka voi olla näin kaunis, ihan kuin jostain Disneyn sadusta. Okei, nyt haluan ottaa niitä auvoisia kuvia lapsosesta niityllä, jotta hän tulee aina muistamaan ihanan kesäretkemme.

L: Zzzzzzzz.

A: Jaahas. Lapsi nukahti. No, ei se väärin ole, juodaan siskon kanssa linnan kahvilan terassilla toiset kupposet.

Tunnin päästä Hämeen linnassa

A: Ai että, nyt lapseni pääsee tutkailemaan 700 vuotta vanhaa keskiaikaista linnaa. Hän tuntee historian havinan sielussaan, hänen sivistyksensä kasaa ja ajatukset avartuvat! (Jälleen omahyväistä hykertelyä onnistuneista vanhemmuuden valinnoista.)

L: "Ihhahhaa, ihhahhaa pepo!" (Hieman typistetty versio hepo hirnahtaa -laulusta raikaa.)

A: Sivistys imeytyy häneen puuhevosella ratsastamisen ja ritarileikkien kautta.

L: No niin, alkaa näyttää siltä, että keskiaikaisia linnoja ei rakennettu sillä ajatuksella, että 2-vuotias pysyisi täällä kovinkaan helposti hengissä. 12 metrin syvyinen kaivo, jyrkät kiviportaat ja hasardit pudotukset ovat kiinnostava lisä arkkitehtuuriin.

A: Tällaiset keskiaikaiset linnat ovat ilmeisestikin suunniteltu upeiksi seikkailuradoiksi minun kaltaisille ihmisille.

Lounasaika

A: Ihanan näköinen ravintola tämä Hämeenlinnan Piparkakkutalo,  valkoiset pöytäliinat ja lapsi sopivat varmasti yhteen.

L: Täällä on mukavan sokkeloista, erinomaista juoksentelutilaa. 

A: O ou, nyt tuo lapsi alkaa olla ylivilkas. "Ei saa mennä sorkkimaan muiden lautasia muru!" (Ei niin omahyväistä hykertelyä vanhemmuuden valinnoista.)

L: Minä vain vähän maistan, kokeilen ja testailen! 

A: Kiitos ja ylistys tarjoilijoille, jotka tuovat oma-aloitteisesti lelukorin lapselle. 

Iltapäivällä

A: Täällä Hämeenlinnassa viihtyisi paljon pidempäänkin, mutta jotain pitää säästää seuraavaan kertaan (kuten omia hermoja, jotka saattavat hieman kulua energisen 2-vuotiaan perässä juostessa). Milloin lähtee seuraava juna Helsinkiin?

L: Aseman portaissa on pitkä vaunuliuska, täydellistä, minäpä käytän tätä liukumäkenäni!

Lähijunamatka Helsinkiin

A: Jep jep. Valittiin sitten neljän ruuhkajuna, joka on ihan täynnä ihmisiä. No, kyllä tänne pyörät ja lastenvaunut mahtuvat sulassa sovussa rinnakkain. Onpa oikeastaan hauskan näköistä, kun tuo yksi nuori jäbä kuuntelee selvästi hyvää biisiä ja jammailee elämäniloisesti sen mukana. 

L: Ihanaa, että äiti valitsi meille tällaisen junan, jossa on paljon menoa ja meininkiä. Parasta on tämä temppurata, jossa voi ryömiä pyörien ali ja sukkuloida ihmisten kassien ja laukkujen seassa. Täytyy myös käydä silittämässä tuota koiraa, tutustumassa tuohon kanssariehujaan ja kiipeillä penkillä!

Kotona

L (spontaanisti, kerrankin heruttelematta lapselta): "Oli kiva päivä!"

A: "En kestä! Senkin ihana kulta, niin olikin!"

Päiväretkelle lähteminen kaksivuotiaan melko vilkkaan pikku ukkelin kanssa on vauhdikasta ja intensiivistä, mutta olen huomannut, että tällaisia reissuja ei ikinä kadu jälkikäteen, päinvastoin. Lapsen loputonta tutkimisenhalua ja heittäytymistä uusiin tilanteisiin on niin hauska seurata. Tämä kuulostaa nyt joltain megakliseeltä, mutta lapsi tuntuu olevan aina perillä. Sille koko maailma on leikkipaikka, oltiin sitten junassa, keskiaikaisessa linnassa tai valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Reissuilla on suorastaan pakko olla hetkessä läsnä (muun muassa siksi, että jos syventyy liikaa omiin ajatuksiin, lapsi saattaa eksyä keskiakaisen kivilinnan vankityrmään) ja samalla näkee paikat uusin silmin, ikään kuin elää paitsi itsensä, myös lapsensa kautta.

Lisäksi on itsekin kiva tehdä tutustumisretkiä oman kaupungin ulkopuolelle. Yleensä valitsen tällaisessa kohteessa aina yhden varsinaisen nähtävyyden, näyttelyn tai museon, kuten Hämeen linnan, yhden lounaspaikan ja yhden kakkukahvipaikan, ja siinä päivä onkin jo täynnä. Suomessa reissaaminen on tarpeeksi tuttua, jottei tarvitse stressata, mutta kuitenkin eksoottista, koska ei olla kotikulmilla.

Olen huomannut, että tunnin junamatkan voi tehdä hyvin spontaanisti ja pienillä varusteilla (tyyliin pari vaippaa ja vesipullo). Tästä syystä esimerkiksi äitiyslomalla reissasin Alpun kanssa usein lähikohteisiin, kuten Hämeenlinnaan tai Lahteen. (Lähimatkat löytyvät myös mun äitiysloman to do -listalta.) Junia kulkee niin usein, ainakin tunnin välein, ettei aikataulua tarvitse katsella etukäteen, voi vain mennä asemalle ja nousta seuraavaan junaan. 

Mä itse tykkään matkustaa noilla kaukojunilla, koska ne ovat nopeita, niissä on ravintolavaunu ja IC-junissa leikkivaunu. Toisaalta myös lähijunilla pääsee melkein yhtä nopeasti perille, ja ne ovat yleensä edullisempia kuin kaukojunat. Tänä kesänä VR:llä on esimerkiksi myynnissä Kimppalippu, jossa 1 - 5 henkilö voi matkustaa yhden päivän aikana VR:n lähiliikenteessä niin paljon kuin haluaa. Arkisin lippu toimii klo 09 - 06 välillä, viikonloppuisin tässä ei ole aikarajoitetta. Toisaalta äitiyslomalaisille sellainen vinkki, että lähijunissa voi nykyään kulkea vaunujen kanssa ilmaiseksi jopa Tampereelle saakka (!!). Lisätietoa perheiden junapalveluista on tällä VR:n sivulla.

Niille, kutka suunnittelevat päiväretkeä Hämeenlinnaan, täältä löytyy minun suosituslistani. Raisa on myös luvannut viedä meidät kesälomalla Lahteen päiväretkelle (hän on sieltä kotoisin) ja näyttää Lahden parhaat paikat. Lupaan tehdä myös niistä oman listauksen.

Reissaan muuten tänään taas junalla Alpun ja kumppaneiden kanssa Turkuun, luvassa jälleen ig-story-raporttia!

Suosittelen pieniä päiväretkiä ihan kaikille, ne tekevät elämästä hetkessä hauskempaa!

 

Mihin päin sinä olet tenyt lähimatkoja kotikaupungistasi?

 

Lue myös:

Täydellisen junamatkan anatomia

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

En muista oikeastaan miten päädyin Naisten Pankin vuosipäiväiltaan 2011, mutta muistan sen, että olin illan jälkeen täynnä sellaista käsittämätöntä tarmoa. Silloinen Naisten Pankin johtaja, Ritva Ohmeroluoma, aloitti illan astumalla lavalle tyylikkäässä mustassa mekossa.

”Tämän mekon isoäitini löysi Amerikasta saapuneesta avustuspakkauksesta kuusikymmentä vuotta sitten”, hän kertoi.

Tämä konkreettinen esimerkki avasi silmäni: Kun vuonna 1947 Kirkon Ulkomaanapu perustettiin Suomeen, pointtina ei ollut auttaa ulkomaita, vaan tuoda apua nälästä ja köyhyydestä kärsivälle sodanjälkeiselle Suomelle. Ohmeroluoma kertoi, että Suomi sai esimerkiksi Namibiasta sadekangasta ja Yhdysvalloista ruoka- ja vaatepakkauksia. Hänen isoäitinsä saamassa pakkauksessa oli pelkästään juhlavaatteita, joita suomalainen maalaisemäntä ei voinut käyttää missään. Tarvittiinkin 60 vuotta, ennen kuin mekko sai käyttötarkoituksen Suomessa.

Tuolloin tajusin, että hittolainen! Siitä ei todellakaan ole kauaa, kun Suomessa on oltu köyhyysrajan alapuolella ja kärsitty nälkää. Ja nyt me olemme näin hyvinvoivia! 

Tämä tarkoittaa kahta asiaa: 1. Köyhyydestä on mahdollisuus nousta. 2. Meitä on autettu.

On ilmiselvää, että nyt on meidän vuoro auttaa.

Klikkasin tuon illan jälkeen itseni verkkopankkiin, ja liityin Naisten Pankin kuukausilahjoittajaksi. Järjestö tukee naisten yrittäjyyttä ja toimentulon kehittämistä viidessä eri maassa. Se toimii Kirkon Ulkomaan avun alla, muttei tee minkäänlaista käännytystyötä. Minulle KUA on hyvä signaali, koska se on yksi niistä lafkoista, joissa raha menee varmimmin oikeaan kohteeseen. Esimerkiksi NP lähettää keskimäärin 84 prosenttia lahjoitetuista rahoista suoraan kohteeseen. Se on paljon.

Vanhana taloustieteilijänä (lol) tykkään NP:n toimintalogiikasta, koska se ei passivoi ihmistä (okei, älkää luulko, että minä olisin aktiivimallin kannattaja!). Pointtina on lahjoittaa rahat 15 - 30 hengen yhteisöille, joihin kuuluu keskenään tuttuja naisia. Nämä yhteisöt toimivat kyläpankkeina ja päättävät itse säännöistään. Idea on kuitenkin se, että paikalliset naiset saavat lainaa tällaisesta pankista esimerkiksi ammatin hankkimiseen, ja valmistuttuaan ja alettuaan tienata elantoaan he maksavat lainan pienellä korolla takaisin. Takaisinmaksun jälkeen koko pääoma jaetaan jälleen lainoina eteenpäin. Ulkopuoliset tahot eivät siis tee voittoa kyläpankkitoiminnalla. 

No, tuolloin 2011 vuoden jälkeen minulle kävi sitten vähän ajan päästä niin, että asuntolainaa ottaessa vaihdoin pankkia, ja osa kuukausilahjoituksistani tipahtivat siinä samassa pois, NP mukaan lukien. Joskus minun laiskuuteni ja hajamielisyyteni on käsittämätöntä, enkä saanut aloitettua kuukausilahjoitusta uudesta pankista. Kunnes tänä keväänä, kun ystäväni Sara mainitsi Naisten Pankista, muistin taas koko homman.

Olen vähän sitä mieltä, että jos minulla on varaa laittaa 200 euroa joka kuukausi etf- ja indeksirahastoihin kerryttämään minun omaa varallisuuttani, niin minulla on myös varaa laittaa 30 euroa hyväntekeväisyyteen joka kuukausi.

Kaikille niille, joita kiinnostaa köyhyyden poistaminen, naisten oikeudet ja helppo tapa tehdä hyvää, niin suosittelen joko laittamaan tuonne jonkun könttäsumman (30 eurolla nainen saa jo ammatin!) tai liittymään kuukausilahjoittajaksi. Se onnistuu nopeasti Naisten Pankin verkkosivuilta, josta löytyy muutenkin enemmän tietoa aiheesta.

 

Oletteko kuulleet aikaisemmin Naisten Pankista?

 

Kuvat: Suosikkigraafikkoni, Saara Helkalan, käsialaa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages