Ladataan...
Juliaihminen

Iloisia uutisia! Naiset pyytävät nykyään yhtä usein lisää palkkaa kuin miehetkin, kertoo uusi kiinnostava amerikkalaistutkimus. Tutkimukseen osallistui 70 000 nais- ja miestyöntekijää (toki Suomessa ja Euroopassa meininki saattaa olla erilaista).

Ongelmana on kuitenkin tutkimuksen mukaan se, että kun nainen pyytää lisää palkkaa, häntä pidetään pomottelevana, ärsyttävänä tai aggressiivisena, etenkin jos lisää liksaa pyytäviä naisia verrataan naisiin, jotka eivät pyydä sitä – tai miehiin, jotka pyytävät.

Ei siis voida vierittää vastuuta vain naisten päälle, että "mitäs ette pyydä palkankorotusta", vaan myös pomojen täytyy muutta suhtautumistaan tasavertaisemmaksi naisia ja miehiä kohtaan. Mä veikkaan, ettei kukaan ilkeyttään mieti, että onpa röyhkeä nainen, se on sellainen totuttu homma. Mutta jos pomo tiedostaa vaaran siitä, että hän saattaa suhtautua miesalaisiin erilailla kuin naisalaisiinsa, niin ollaan päästy jo tosi pitkälle!

 

The Wall Street Journal kirjoitti tässtä kiinnostavan artikkelin. Jutussa käytiin myös läpi hyviä tapoja pyytää lisää palkkaa. Esimerkiksi:

1. Pyydä aina tiettyä summaa, älä vain "lisää palkkaa". Ne naiset ja miehet, jotka eivät maininneet palkkaneuvotteulissa tiettyä summaa, saivat 32 prosenttia vähemmän lisää kuin ne, jotka mainitsivat.

2. Tämä on tuttu, mutta todella tärkeä. Perustele todella hyvin se, miksi palkkaa pitäisi saada lisää.

Juttelin erään tutun toimitusjohtajan kanssa tästä, ja hän ihmetteli sitä, kun jengi välillä tulee pyytämään lisää palkkaa, ja perustelee pyyntönsä sillä, että "minä haluan". Kannattaa mennä pomon päähän ja miettiä, mikä motivoisi häntä antamaan lisää palkkaa. Mitä lisäarvoa sinä tuot tälle firmalle tai minkä asian olet hoitanut hyvin?

Kiinnostavaa tuossa tutkimuksessa oli myös se, että moni mies ei edes pyydä palkankorotusta, koska he kokevat saavansa palkkaa ihan tarpeeksi. Tämäkin on ihan hyvä pointti, joka ehkä välillä näissä keskusteluissa unohdetaan. Joskus voi olla ihan tyytyväinen palkkaansa ja keskityyä muihin hommeleihin. 

 

 

Jos olette pyytäneet lisää palkkaa, niin miten siihen on suhtauduttu?

 

 

Kuva: Lauttasaaren purjevenesatama on aivan upea mesta. Purjeveneiden mastot heiluvat keveässä tuulessa kuin hattivatit.

 

Lue myös:

Näin minä olen pyytänyt palkankorotusta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Mulla on tapana vähän ärsyttävyyteen asti hokea puheissani sitä, että oma etuoikeutettu asema pitää tiedostaa. Välillä ihmiset kysyvät, että mitä hyötyä tästä niin kuin on. Ja kyllä mä sitä itsekin välillä mietin, että missä menee raja sellaisen "minä olen niin pyhä ja hieno ihminen, että täällä vain kaiket päivät tiedostan asemaani" ja siinä, että tiedostaminen ei ole vain hurskastelua vaan näkyy puheissa tai teoissa muutenkin.

No, yksi kohta, missä se raja menee, on tämä.

Annamari Sipilä kirjoitti viikko sitten sunnuntain Hesariin (15.10.) kolumnin otsikolla "Suomalainen masokisti asuu kanakopissa – ahdas asuminen on häpeäksi Suomelle". Mä olen vuosia fiilistellyt Sipilän purevia ja feministisiä tekstejä, mutta nyt viime aikoina mun on tehnyt mieli sanoa Sipilälle, että tiedostapa nyt kuule vähäsen etuoikeutettua asemaasi. 

Toki tämän kolumnityypin pointti on olla humoristinen ja liioitteleva, sehän siitä tekee hauskan. Mutta samalla kolumnin pitää kuitenkin perustua aitoon mielipiteeseen, muuten siinä ei olisi enää mitään järkeä.

Sipilän mielestä on pöyristyttävää, että Suomessa asutaan niin ahtaasti verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan. Koiriakaan ei asuteta niin ahtaasti kuin Vantaalla nyt rakenteilla olevaan kerrostaloon. "Suomessa kaikkien asuntojen keskimääräinen huoneistoala on 79,9 neliömetriä. Kaikissa muissa Pohjoismaissa keskipinta-ala on reilusti yli sata neliötä", Sipilä kirjoittaa paheksuen. 

Nyt sitten se tiedostamisosuus.

Ensinnäkin, eivät opiskelijat välttämättä valitse asua ahtaasti. Opiskelijoilla ei ole rahaa asua leveämmin. Helsingissä on kallista asua. Sama pätee myös muihin kansanryhmiin. Meidän perhe asuu mun kaveripiiriin nähden todella leveästi: Meidän kolmella hengellä on 78 neliötä ja me asutaan Helsingin kantakaupungissa. Tämä on luultavasti suurin koti, mihin mulla tulee olemaan varaa. Kyse on prioriteettivalinnasta. Mä yksinkertaisetsi haluan, että pystyn kävelemään kymmenessä minuutissa kahvilaan, lapsen päiväkotiin tai töihin.

Se tekee mun elämästä huomattavasti parempaa kuin se, että mulla olisi kaksikymmentä lisäneliötä käytössä. Mä tiedän mainiosti, että vajaalla 400 000 eurolla saisin todella mässyn omakotitalon pihoineen vaikkapa jostain kehyskunnasta mutta mä en halua. Eikä moni muukaan halua. 

Kun vähän ränttäsin aiheesta viime sunnuntaina Insta Storyssani, sain monilta kaupunkilaisnaisilta viestejä. He kertoivat, että heti kun he tulivat raskaaksi, suku ja tuttavat alkoivat kysellä ja esittää vaatimuksia siitä, että "nyt muutatte siitä kantakaupungin kaksiosta omakotitaloon, ei noin voi asua vauvan kanssa".

Nyt tulee newsflash: Kyllä voi. Vauva on syntyessään noin 50-senttinen otus. Kyllä se ihan mahtuu siihen kaksioonkin.

Alpulla on nyt oma huone, mutta se ei tee siellä mitään muuta kuin nuku. Siellä on sen lelut ja vempeleet, mutta ei se siellä jaksa olla, se haluaa olla meidän kanssa keittiössä ja olohuoneessa. Sitä paitsi musta tuntuu, että jos meillä olisi enemmän neliöitä, mä täyttäisin ne aika pian ylimääräisellä kamalla.

Toinen juttu, mikä mua tässä kolumnissa ärsytti, oli se, että Suomessa on ihan erilaiset lämmityskustannukset kuin vaikka jossain Espanjassa. Täällä on kylmä talvisin. Musta on todellinen ympäristöteko asua pienesti (ellei sitten rakennuta vaikka maalämpöä omakotitaloonsa, kuten äitini ja siskoni ovat tehneet), koska näin lämmitykseen ei tarvitse käyttää niin paljon energiaa.

Hyvä otsikko kolumnille olisi: Suomalaiset asuvat tiiviisti ja ympäristöystävävällisesti – asuminen on kunniaksi Suomelle".

Ylipäänsä mä en tajua, mikä pointti on vaatia ihmisiä asumaan leveämmin. Yhtä hyvin voisi vaatia, että "kaikkien pitäisi käyttää mustia takkeja, värikkäiden takkien käyttäminen on häpeäksi Suomelle" tai "mikseivät kaikki syö päivittäin lihaa, se on hyvän makuista". Joo, edelleen ymmärrän, että tuo häpeä-juttu on liioittelua ja hauska sipilämäinen tehokeino, mutta tässä asiassa mun huumorskani ei nyt taipunut niin pitkälle.

Jos itsellään on varaa tehdä jotain, niin ei kannata taivastella, että mikseivät muut valitse samanlaisia kulutustottumuksia kuin minä. Välillä kannattaa tsekata omat etuoikeudet, se on ihan terveellistä.

 

Minkä kokoisessa asunnossa sinä asut? Oletko tyytyväinen?

 

 

Kuvassa: Lauttasaaren sillalla fiilistelemässä syyskuussa. Tämä kuulostaa vastenmielisen hipsteriltä, mutta suhtaudun kaupunkiin kakkosolohuoneena, joten mun kodin ei tarvitse olla megalomaanisen kokoinen.

 

Lue myös:

Tunnista etuoikeutettu asemasi. Käyttäydy sen mukaan

Kokeile kaupunkia lastenvaunullisen näkökulmasta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTASSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Mä olen nykyään säälittävän huono bongaamaan uutta ihanaa musiikkia. Tämä on siitä typerää, että mulla on työpäivien aikana melkein koko ajan luurit päässä. Niinpä tulee aina se piste, jonka jälkeen olen täysin kyllästynyt soittolistoihini. Tästä syystä kaipaan kroonisesti uutta oikeasti hyvää musiikkia kuunneltavaksi.

Valitin tästä siskolleni Sofialle (joka on YleXin tuottaja) ja hän vinkkasi mulle uuden suomalaisen artistin: M. 

Tämä osui ja upposi. Nyt olen jo kolmisen viikkoa pitänyt M:n Tehtaan tyttö -albumia, tämä musa sopii niin täydellisesti tähän syksyyn, jossa on välillä sateista, pimeää ja vähän surullista, välillä aurinko paistaa matalalta silmiin ja hetket tuntuvat täydellisiltä.

Okei. Nyt kerron vielä pikana Tehtaantyttö-levyn lempibiiseistäni:

Tiedän. Tässä on sellaista suloisen katkeraa melankoliaa, upea biisi. "On kohta silmät sameet tiedän, kohta päivä laskee."

Lampi. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä naurettavalta, mutta rakastan tässä biisissä sitä, että siinä nainen pyytää toiselta: "Koita saada mut kuntoon, parempaan kuntoon. Mikset saa mua kuntoon?" Usein se menee aina toisinpäin, että naisen pitää laittaa asiat (tai mies) kuntoon, naisella ei ole mahdollisuuksia olla hankala tai heikko. Lisäksi aina kun biistä lähtee soimaan tämä säkeistö, kylmät väreet vetää mun ihon läpi: "Anna mulle vielä uusia kuvia, iloa ja tuoreuden tuntua." Toiveikkuutta, melankoliaa, suuria tunteita, aaaaah!

Tehtaantyttö. Tästä tulee mieleen Regina parhaimpina aikoina, taustat ovat jotenkin niin freesit ja tätä aikaa. Upeat bassot, hienot elektrot, laulajan älyttömän kaunis ja kohtalokas ääni pääsee kunnolla esiin. 

Kaarina. Ei perkele, tämä on kova. Biisi on kuin 1960-luvulle sijoittuva mustavalkoinen, melko ahdistava trilleri. Mä en ihan tiedä, mitä tässä tapahtuu, mutta en usko, että mitään hyvää. Laulajan ääni on upea. "Matka jatkuu. Katkeraan loppuun." Mainitsinko jo niistä kylmistä väreistä?

Nuku. Kun tätä biisiä kuuntelee, tuntuu kuin makaisi pimeässä metsässä kuusten alla. Luontokuvaus on tosi vahvaa, ei todellakaan mitään SMG:n Manner-levyn rallattelua, vaan kohtalokasta ja todella synkkää.

M on mulle melko mystinen artisti. Googlailulla löytyi pari haastattelua ja keikkakalenterin löysin muusikon FB-sivulta. Mun ei ole pitkiin aikoihin tehnyt mieli käydä keikoilla. On niin paljon tekemistä, että aika moni muu juttu menee prioriteettilistalla keikkojen yli. Mutta nyt kelasin, että mun on pakko päästä katsomaan M:ää. (Muuten mä olen ihan turhaan oppinut vahingossa hänen biisinsä ulkoa.) Harmittaa, kun meidän piti mennä alun perin Superwood-festareille (jotka on tänään), mutta sitten tuli kaikkea ja nyt en enää pääsekään sinne (lastenhoidollista syistä). Ja tajusin nyt, että tuo M olisi esiintynyt siellä!!! Fak! 

Oikeastaan viimeksi mulla on ollut tällainen muusikkoihastus Paperi T:n esikoislevyn aikana, joten (herregud) onkin jo aika, että joku albumi ravistelee mieltä ja olemusta. 

Viime aikoina olen myös ihastunut Milla Rumiin (Tämä ei ole laulu on niiiin upea biisi) ja Litku Klementtiin (tiedän, olen täysin "myöhässä" näissä suomalaisissa musiikkiilmiöissä). Ja totta kai Iisa on ja pysyy soitossa vuodesta toiseen (kuten mainitsin, Kun olit nuori -kappale on mun vakkarikuunneltavaa).

 

Hei nyt käytän tilaisuuden hyväksi ja pyydän teiltä: 

Suositelkaa ihania artisteja, uusia tai vanhoja, kaipaan hirveästi hyvää musiikkia päiviini!

 

Kuvat: Screen shotteja Kaarina-biisin musiikkivideolta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Pages