Ladataan...
Juliaihminen

Olin toukokuussa aivan järjettömän hauskalla Tallinnan-matkalla kolmen ystäväni kanssa. Koska seura koostui häpeilemättömistä ja kommentointivalmiista smuiduista, päädyttiin yllättäen tekemään matkasta myös video, jolla jaamme ehdottomasti tärkeimmät ja syvällisimmät elämänohjeemme, eli asiat, jotka kannattaa tehdä tai oivaltaa ennen kuin täyttää 40. Ja tämä tuli siksikin sopivaan aikaan, että minä täytän sunnuntaina 31, joten neljääkymppiä kohti ollaan menossa!

Mukana siis Tiia ja Anna, jotka tekevät muun muassa hillitöntä Kaverin puolesta kyselen -podcastia (jota minä olen ollut aikoinaan konseptoimassa, joten suosittelen kuuntelemaan!) ja Saara, joka kirjoittaa maailman kivointa blogia

Videolta löytyy siis tällaisia helmiä:

Kysy aina deittailukumppaniltasi, mitä mieltä hän on naisten oikeuksista. (!)

Ennusta matkasi kulku shamaanikorteista. (?)

Kun tulet baarista kotiin, juo vettä niin pitkään, että oksettaa. (?!!)

Älä anna pojallesi nimeksi Lasse. (?!!!)

Katsokaa ja nauttikaa:

 

 

Oletteko kaikesta samaa mieltä?

 

Muista tilata mun YouTube-kanava ja katso myös nämä videot:

3 megamokaani

2 bloggaajaa puhuu bloggaamisesta

 

 

Ladataan...
Juliaihminen

Sain vasta nyt käsiini Yuval Noah Hararin Sapiens Ihmisen lyhyt historia -teoksen (jonka on suomentanut Jaana Iso-Markku, huomaatteko, muistin mainita!). Teos on puhdasta kultaa, jokainen sivu tarjoaa oivalluksia ihmisen historiasta, ja veikkaan, että palaan tähän tietokirjaan blogissa vielä uudestaankin. 

Näin Pride-viikon kunniaksi nostan yhden erinomaisen ihmisyyttä koskevan nyrkkisäännön kirjasta:

"Biologia tarjoaa tilaisuuden, kulttuuri kieltää."

Harari puhuu siitä, mikä on luonnollista ja epäluonnollista, ja tulee siihen tulokseen, että biologisesta näkökulmasta katsoen mikään ei ole epäluonnollista. Eli se mikä on mahdollista, on myös luonnollista. Aidosti epäluonnollista käyttäytymistä, eli sellaista, joka uhmaisi luonnonlakeja, ei ylipäänsä voi olla olemassa, joten sitä ei tarvitse erikseen kieltää. Voisi olla epäluonnollista, jos minä juoksisin valoa nopeammin tai joku toinen ihminen yhteyttäisi, mutta näin ei vain tapahdu, koska luonnonlait ohjaavat meitä niin. 

Kulttuureilla on usein tapana väittää, että ne kieltävät epäluonnollisia asioita. Tyyliin "homoseksuaalisuus on epänormaalia, koska samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteista ei synny lapsia, joten sen täytyy olla luonnotonta eli se pitää kieltää". Oikeasti tällaiset käsitykset eivät tule millään lailla biologiasta, vaan täysin teologiasta, kuten kristinuskosta tai islamista. 

Harari selittää, miten kristityssä teologiassa ajatellaan, että Jumala on luonut ihmiskehon ja suunnitellut, että jokaisella ruumiinjäsenellä ja elimellä on tietty tarkoitus. Jos me käytämme ruumiinosiamme ja elimiämme Jumala aikomaan tarkoitukseen, kyse on luonnollisesta toiminnasta. Jos taas käytämme niitä muuhun, se on epäluonnollista.

Harari jatkaa, että evoluutiolla ei kuitenkaan ole tarkoitusta. Elimet eivät ole kehittyneet tiettyyn tarkoitukseen, ja tavat, joilla niitä käytetään, ovat jatkuvassa muutostilassa. Ihmiskehossa ei ole yhtäkään elintä, joka tekisi vain sitä, mitä sen prototyyppi teki saadessaan alkunsa satoja miljoonia vuosia sitten. Otetaan esimerkiksi suu. Se sai alkunsa, koska ensimmäiset monisoluiset eliöt tarvitsivat keinon saada ravintoa. Nykyään sillä edelleen lapotaan ruokaa sisään, mutta suutä käytetään myös puhumiseen ja suutelemiseen.

Harari ottaa toisenkin esimerkin: Erään teorian mukaan siivet kehittyivät lentokyvyttömien hyönteisten ulkonemista. Ulkonevat kasvoivat, koska näin hyönteinen pystyi imemään enemmän auringonvaloa sisään ja pysymään lämpimänä. Ja sitten yhtäkkiä niillä pystyikin myös lentämään. 

Sitten tullaankin seksiin. Myös sukupuolielimemme ja -käytöksemme ovat monitehtäväisiä. Seksi kehittyi kyllä suvun jatkamista varten, mutta monet eläimet käyttävät sitä myös muihin tarkoituksiin kuin pienten kopioiden tuottamiseen itsestään. Esimerkiksi simpanssit käyttävät seksiä poliittisten liittoutumien lujittamiseen, läheisyyden luomiseen ja jännityksen laukaisemiseen. Miksi se ei olisi luonnollista?

 

Ihanaa ja luonnollista pride-viikkoa kaikille!

 

 

Kuvat: Otettiin juhannuksena yhden mun vanhimman ystävän, Katarinan eli Kapukapun kanssa potretteja

 

Lue myös:

Lapsen voi hyvin hankkia yksin

Tyttövauva ei flirttaile

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

 

Käytettiin sunnuntain hellepäivä parhaalla mahdollisella tavalla: merellä. Purjehdittiin isän perheen kanssa Helsingin edustalla, kierrettiin Suomenlinnaa ja lähimaisemia. Meitä oli veneessä yhteensä yksitoista ihmistä, nuorin alle vuoden.

Koko päivä oli niin tulvillaan onnenhyrskäyksiä, että on vaikea eritellä, mikä oli hienoin hetki. Auringonläikät meressä liikkuivat meidän mukana, purjevene lipui eteenpäin sulavasti. Makasin kannella ja katselin ison purjeen huippua miettien, että voisin katsoa tätä näkymää vaikka elämäni loppuun asti. 

Myös mun pieni kaksivuotiaani innostui purjehtimisesta. Se tasapainotteli jo kannella ihan ammattilaisen elkein, ihmetteli suurta merta ja hengitti meri-ilmaa. Sisätilaa veneessä on kahden kajuutan verran, joten Alppunen pystyi juoksentelemaan ja ilakoimaan tilavasti. Oikeastaan tuollainen vene on juuri sopiva kaksivuotiaalle, ei ollenkaan ahdas, vaan kompakti.

Autossa pahoinvoiva lapseni pärjäsi hyvin keinuvassa veneessä. Merenkäynti ei toki käynyt kovinkaan villiksi missään vaiheessa, mutta tämä oli hyvä todiste siitä, että voimme purjehtia jatkossakin. 

En osaa sanoa, mikä meressä tekee minut niin onnelliseksi. Siellä on jotenkin vain tilaa ajatella. Kun katselee taivasta mereltä käsin, on suoranainen velvollisuus ajatella jotain muuta kuin seuraavan viikon to do -listaa. 

Purjehtimiseen kuuluu jotenkin sellainen herttainen hyväntuulisuus, kaikki ovat kirjaimellisesti samassa veneessä. Meidän veneilyyn kuuluu ylipäänsä sellainen leppoisuus, kaikki tehdään verkkaisesti. Juodaan sumppia, rupatellaan, otetaan päiväunet, käännetään ruoria.

Isän perheen vene on huomattavasti isompi ja tasaisempi kuin mun ja Oton H-vene. Sen kanssa purjehtiminen on tosi erilaista, ehkä vähemmän fyysistä ja rauhallisempaa. Mutta kyllä mä ajattelin nyt kokeilla ottaa Turussa Alpun meidän H-veneeseen, ainakin jollekin lyhyelle purjehdukselle. Se nautti tuolla olostaan niin paljon, jaksoi yllättävän rauhallisena istuskella siinä ruorin vieressä, niin ehkä sitä voisi kokeilla.

Pientä skabailua oli siitä, että aina kajuutan ulkopuolella täytyy olla pelastusliivi, mutta kun olen muuten melko löperö äiti, niin sitten Alppu kyllä tottelee, kun sanon painokkaasti, että tämä homma menee nyt näin ja asiasta ei keskustella.

Ennen kaikkea toivon, että Alpun keho ja mieli tottuvat veneessä olemiseen. Se on omanlaista elämää, ja on hauska, jos Alppu nyt pikkuhiljaa kasvaa siihen kiinni. 

Nyt on sellainen olo, että pitäisi päästä heti uudestaan merelle. Nostaa se ankkuri ja ne purjeet. Antaa mennä vain. 

 

Kenen muun kesään kuuluu merellä olemista?

 

 
Katso myös:
 
Veli ja minä hankimme purjeveneen
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 

Ladataan...
Juliaihminen

En halua hypettää liikaa, sillä omalla kohdalla kirjoille osoitetut ylisanat aiheuttavat vastareaktion. Mutta sanon sen, että jos maailmassa olisi enemmän kirjoja, jotka olisivat kuin Syvien pohdintojen jaosto, lukisin luultavasti ihan koko ajan.

Juuri ilmestynyt Jenny Offillin kirjoittama teos tarjoaa ihania ja rehellisiä oivalluksia rakkaudesta ja parisuhteesta. Ja oikeastaan juuri sellaisesta parisuhteesta, joka minua kiinnostaa. Minua ei nimittäin ole hirveästi kiinnostanut sellainen girl meets boy kama enää vuosiin. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse seurustellut pian saman miehen kanssa kymmenen vuotta. Sen sijaan se, mitä tapahtuu sen onnellisen lopun jälkeen, on äärimmäisen kiinnostavaa. Ja siitä kirjoitetaan paljon vähemmän, koska se ei ole niin seksikästä ja siinä ei ole niin suuria tunteita kuin vastarakastumisessa. Vaikka omasta mielestäni siinä saattaa olla jopa kyseessä paljon suuremmat ja syvemmät tunteet. 

Offilin kirja on myös sellainen, että siitä tekisi mieli lukea kohtia ääneen koko ajan. Rakastin vaikka tätä kohtaa, joka kuvaa omaa vanhenemistani niin hyvin: 

Aiemmin hän pilkkasi niitä, ihmisiä joka kulkevat onnellisuuskarttoineen ja kiitollisuuspäiväkirjoineen ja kierrätetyistä autonrenkaista tehtyine kasseineen. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että vanhenemiseen liittyviin totuuksiin kuuluu pilkattavien asioiden jatkuva väheneminen, kunnes lopulta jäljellä ei ole mitään, minkä voisi täysin varmasti sulkea itsensä ulkopuolelle.

Tai tätä kohtaa, joka kertoo vanhemmuudesta:

Vaimo on myös vuosia sitten luopunut oikeydestaan itsetuhoon. Pikkuprintti synnytystodistuksessa, hänen ystävänsä sanoo. 

Kirja on myös hyvällä tavalla täynnä kummallisia intertekstuaalisuuksia, lainaillaan, sellaisia, jotka ennemminkin luovat tunnelmaa kuin kertoisivat mistään. Ennen kaikkea Offilistä huomaa, että hän on älykäs, lukenut ja ajattelee terävästi. Tulee mieleen vähän Siri Hustvedt, mutta ei missään tapauksessa samanlainen.

Jännintä on se, että kirjan tarina ei oikeastaan ole juuri mitään. Mennään yhteen, tulee lapsi, mitä seuraavaksi. Mutta kuten ehkä huomaatte, se ei ole se pointti. Suosittelen tätä ihmiselle, jotka tykkäävät kepeästä ja älykkäästä mutta samalla syvällisestä ja oikeastaan aika raskaastakin tekstistä. Suosittelen tätä ihan kaikille. 

 

*Sain kirja kustantajaltani eli Gummerukselta. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Musta ihmisyydessä yksi hankalimpia asioita on käsittää aidosti ja syvällisesti se, että ihmiset eivät ole persoonaltaan samanlaisia. Sitä kyllä järjen tasolla tietää, että persoonallisuudet ovat erilaisia, mutta usein kuitenkin pohjimmiltaan ajattelee, että muiden kannattaisi tehdä vaikka tässä asiassa niin kuin minä teen, niin heistä tulisi onnellisempia. Aina voi kuvitella, miltä toisesta tuntuu tai yrittää samastua tähän, mutta loppujen lopuksi kaikki oman pään ajatukset tulevat kuitenkin omasta näkökulmasta.

Yritän avata tätä mun pohdintoa hyvin arkisen esimerkin kautta.

Yhdessä vaiheessa moni ystäväni julisti, miten "olen päättänyt, että en juokse koskaan ratikkaan tai metroon, se on minulle elämänlaatua". Mä jäin oikein mietiskelemään tätä, koska mä juoksen aina julkisiin. Mä juoksen metron liukuportaat sekä ylös että alas ja jos näen bussin tulevan vielä ollessani matkalla pysäkille, saan valtavan tyydytyksen siitä, että ehdin siihen. Inhoan vartomista pysäkeillä, ja juokseminen on minulle aina parempi vaihtoehto. Kun olin viimeisilläni raskaana, venailin älyttömästi sitä, että pystyisin taas juoksemaan bussiin. Sillä hetkellä mulle tuli miltei onnen kyyneleet silmiin, kun otin ensimmäisen pikaspurtin raskauden jälkeen.

Elämänlaatuani on siis selvästi se, että minä juoksen sinne metroon. Mä kuitenkin epäilen, että nämä "en juokse linja-autojen (tai rakkauden, hehe) perässä" -tyypit ajattelevat, että minä en vain ymmärrä omaa parastani. Että mun pitäisi antautua sille, että "elämässä ei ole kiire, kun vain itse päättää sen" ja nauttia ajastani enemmän. 

Todellisuudessa nämä tyypit ovat vain sanoneet, että he itse nauttivat kiireettömyydestä. Se ei ole julistus, jonka mukaan minun pitäisi ajatella näin. Ja silti mä jotenkin kuvittelen, että vain se, että he sanovat pitävät jostain on oletus, että he olettavat minun pitävän siitä. Ja toisaalta, minun pitäisi muistaa samalla tavalla myös se, ettei pitäisi tuputtaa näille ystävilleni bussiin juoksemisen ilosanomaa. 

Jo se, että bussiin juoksemisesta voi olla näin erilaisia mielipiteitä, niin voi vain kuvitella, miten suuria mielipide-eroja isoissa ja monimutkaisissa asioissa voi olla. (Kuten lasten hankkimisessa, ammatin valitsemisessa tai siinä, hankkiiko vaikka auton tai muuttaako maalle.) Usein sitä myös ajattelee, että mitäläheisempi ihminen joku on, sitä paremmin minä itse tietäisin, mikä hänelle olisi parasta. En kuitenkaan tiedä. 

Siksi pitää vain aina tolkuttaa omaan päähän, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä, eivät nauti samoista asioista kuin minä, eivätkä tarvitse samoja asioita kuin minä.

 

Kuva: Etsikää kuvan kahvikupeista erilaisuuden metaforaa. (On muuten Punavuoren ihanan Andanten seinältä.)

 

Lue myös:

Tunnista vakavuuden aste

Aina voi luovuttaa

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Pages