Ladataan...
Juliaihminen

Töiden kannalta tämä syksy on ollut mulle unelmien täyttymyksen aikaa. Suurinpiirtein aina, kun olen sanonut jotain ääneen, toive on toteutunut aika nopeasti. Esimerkiksi kun pohdin, että "olisi kiva päästä puhumaan rahasta radioon", sain sähköpostua Radio Helsingistä ja minua pyydettiin puhumaan miesten ja naisten välisistä palkkaeroista. (Ylihuomenna pääsen puhumaan lapsista ja rahasta myös Nordean paneeliin, rahapuhetta ei voi estää!)

Kun viime keväänä haaveilin, että "vielä jonain päivänä kirjoitan kirjan", niin nyt minulla on kahden tietokirjan kustannussopimukset allekirjoitettuna. (Niistä lisää myöhemmin!) Kun joskus sanoin, että olisi ihana tehdä töitä sellaisessa pienessä kivijalkatoimistossa, niin nyt istun päivät pitkät maailman tyylikkäimmässä toimistossa Vallilassa (tsekatkaa nuo lattiat!). 

Nyt tuntuu, että pitää melkein varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua koska tahansa.

Söin tuossa kuukausi pari sitten ravintola Teatterissa pitkän lounaan Vappu Pimiän kanssa. Lopputulos on nyt ilmestyneessä Trendissä. Vappu se vasta puhuikin siitä, että pitää vain pyytää universumilta, niin kyllä sitä sitten saa. Voi olla, että tällöin joutuu luopumaan jostain (vakituisesta palkasta, viikonloppuvapaista tai tulevaisuuden varmuudesta). Kuitenkin jos oikeasti haluaa jotain ja jos on valmis tekemään sen asian eteen töitä, niin kyllä sen melko usein sitten myös voi saavuttaa.

Vapulla on ollut aika kreisi ura. Se on tehnyt yö-chattia, juontanut aamuradiota ja BB-Extraa samaan aikaan ja pikkuhiljaa se alkaa olla Suomen Martha Stewart (tämän uratavoitteen se oli päättänyt kälysessä nyciläisessä hotellissa joskus reilu kymmenen vuotta sitten katsellessaan telkkarista Marthan ohjelmia). Vappu on aina vain kelannut jonkun seuraavan jutun ja lähtenyt määrätietoisesti sitä kohti.

No, itse en kyllä ole ihan noin määrätietoinen, kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät. Olen melko ambivalentti päätösten suhteen, enkä todellakaan aina tiedä, mitä kohti lähteä. Mutta sen olen kyllä omalla kohdalla huomannut, että sitten kun johonkin suuntaan vain lähtee kokeilemaan, niin aika monet ovet aukeavat, kun jaksaa nähdä vaivaa eikä lannistu ensimmäisistä vastoinäkymisistä.

No, sitten on minun tämä toinen puoli, joka haluaa sanoa tällaisenkin jutun jälkeen tietyn disclamerin. Tämähän on nimitäin hirveän yksilökeskeistä ja yksilölle vastuuta antavaa puhetta. En nimittäin todellakaan usko mihinkään jokainen on oman onnensa seppä -latteuksiin, koska yksilön lisäksi on aina olemassa rakenteet, jotka tukevat tai lannistavat yksilön olemista. Elämässä menestyminen riippuu hirveästi lähtökohdista, siitä kuinka paljon ihmisellä on energiaa ja ihan jo siitäkin, minkälainen verkosto hänellä on. 

Uskon edelleen siihen, että Suomessa on aika hyvät mahdollisuudet nousta vaikka mihin, jos uskoo itseensä ja unelmaansa. Mutta ihan jo se, että on itseluottamusta, vaatii usein sitä, että ihmistä on tuettu lapsuudessa ja hänelle on sanottu, että sinä pystyt. Itselleni on aina sanottu, että sinä pystyt, ja se näkyy oikeastaan kaikessa, mitä nykyään duunailen.

Mulla on pari juttua taas mielessä, joita haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta en viitsi vielä sanoa niitä ääneen edes universumille, kun tässä on nyt niin paljon kaikkea, että pitää nämä edellisetkin toteutuneet toiveet tästä hoidella pois alta.

No, koko haastattelu on tosiaan joulukuun Trendissä!

 

Mitä mieltä olette tällaisesta universumilta pyytämisestä?

 

 

Lue myös:

Sen vain tietää on surkea elämänohje

Kolmenkympin kriisi on täyttä totta

Aina voi luovuttaa

Rakenteet vastaan yksilö

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Olen työssäni tavannut paljon julkkiksia. Justin Timberlaken New Yorkissa, Avril Lavignen Pariisissa, Keshan Tukholmassa, Reese Witherspoonin Lontoossa ja niin edelleen ja niin edelleen.

Julkkisten tapaaminen on aina jännittävää, koska siinä on niin lyhyt hetki saada haastattelusta irti kaikki. Kun on matkustanut 15 minuutin haastattelua varten 12 tuntia, on pienet paineet kysyä oikeat kysymykset.

Kuitenkin elämäni jännittävimpään haastatteluun kävelin vain kymmenisen minuuttia silloisesta kodistani Kruununhaasta. Se nimittäin tapahtui presidentin linnassa.

En luultavasti ole ikinä eläessäni jännittänyt niin paljon kuin joulukuussa 2012. Pääsin silloin haastattelemaan suurta idoliani, Tarja Halosta. Kyseessä oli Halosen järjestämä presidenttifoorumi (jonka aiheena oli nuoret ja tulevaisuus – siksi minut oli kutsuttu).

Oli sovittu, että saan presidentiltä lyhyen kommentin Demi-lehteä varten, joten lähestyin häntä foorumin jälkeen. Olin vielä kävellessäni Halosen luo täynnä itseluottamusta, mutta kun sitten olin siinä rouva tasavallan presidentin edessä, ja Halonen astui seisomaan ihan lähelle, kastoi minua silmiin ja piti juhlavasti käsiään selkänsä takana, sydämeen iski vellova paniikki.

Koko ruumis huusi: "DEAR GOD!! Tarja Halonen on oikeasti tuossa edessäni!" Jalat alkoivat tuntua heikoilta, käsi jolla pidin nauhuria alkoi täristä ja hengitys miltei salpautui. Jouduin lukemaan kysymykset suoraan paperista, koska joka ikinen ajatus katosi päästäni. Thank you lord olin kirjoittanut tällä kertaa kysymykset niin, että ne olivat kokonaisia lauseita, oikeassa teitittelymuodossa, eikä vain ranskalaisia viivoja random-sanoista (kuten normaalisti teen). Halosesta huokuu aivan uskomaton karisma – sitä ei välttämättä huomaa telkkarista.

Lopulta olin kuitenkin niin tyytyväinen tuohon haastatteluuni, että litteroin sanasta sanaan vastaukset kahteen esittämääni kysymykseen. Ja miksen julkaisisi koko haastattelua tässä, koska vaikka haastattelusta on kulunut viitisen vuotta, sen viesti on mielestäni edelleen oikein ajankohtainen. Lisäksi huomenna on itsenäisyyspäivä, ja me todistamme taas sympaattisen näyn, kun kolme presidenttiparia asettuvat vierekkäin kuvattavaksi Linnan juhlissa.

 

Rouva tasavallan presidentti, jos nuori tyttö haluaisi päästä yhteiskunnallisesti vaikuttavaan asemaan, esimerkiksi presidentiksi, mitä neuvoja antaisitte omien kokemuksienne perusteella?

– Opiskelu on ensimmäinen asia. Pitää opiskella paitsi koulutus, oma ammatti, mikä tahansa, jolla hallitsee omaa elämäänsä. Toinen asia on se, että pitää opiskella yhteiskuntaa ja elämää. Pitää jatkuvasti olla avoin uusille asioille ja päättää, että pystyy hallitsemaan asioita omassa mielessä ja luomaan verkostoa, joiden kanssa pystyy tekemään tätä työtä. Kolmas asia, mikä on erityisen tärkeä nuorilla naisilla, on se, että säilytä hyvä itseluottamus ja hyvä huumorintaju. Nimittäin maailma tulee kolhimaan sinua useampaan otteeseen, mutta et sinä siitä rikki mene.

Miten olette vaikuttanut suomalaisten tyttöjen elämään olemalla naispresidentti?

– Mä uskon, että se seikka että mut valittiin vuonna 2006 uudelleen presidentiksi oli itsellenikin kannustava kokemus ja todennäköisesti myöskin tytöille, että se ei jäänyt vain yhteen kertaan vaan ihmiset, jotka elää kuusi vuotta naispresidentin kanssa, ovat sitä mieltä, että se voidaan uusia. Nyt tällä kertaa, 2012, kisa näyttää vähän miehisemmältä, mutta minun mielestäni, en sanoisi etteikö pojistakin voi tulla presidenttejä. Vastaavasti tänä aikana me olemme saaneet kaksi kertaa naispääministerin, meillä on ensimmäistä kertaa nainen valtiovarainministerinä ja musta tuntuu, että tytöillä on tullut koko joukko itseluottamusta. Antaa lasikattojen särkyä kunnolla, minä tulen tukemaan niin kauan, kun täällä elämässä mukana olen, sitä että tytöistä kasvaa vahvoja naisia.



 

Ja voitte kuvitella, että näiden vastausten jälkeen Tarja vei mun syömeni täysin!

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Tästä syystä. (Kuvassa meidän ruokapöytä.)

Moni on kysellyt, missä teen töitä. Työhuoneella, todellakin. Ei mitään saumaa, että tekisin kotona yhtään mitään. Jos lapsonen on himassa, se käyttäytyy kuin kissa: kiipeää syliin tai suoraan mun läppärin päälle. Usein sillä on myös tapana alkaa pelata ruokapöydän lampuilla jotain omaa heiluttelupeliään. Ja vaikka lapsonen olisi päiväkodissa, niin alkaisin kuitenkin siivoata tai tehdä jotain muuta yhtä turhaa ja epätuottavaa hommelia.

Kyllä naisella työhuone pitää olla! Ja mun työhuone on vieläpä maailman kivoimmalla sijainnilla: Meiltä kävelee sinne viisi minuuttia ja sieltä päiväkodille viisi minuuttia ja päiväkodilta kotiin noin kolme minuuttia. Mun elinpiiri on nykyään siis aika pieni, mikä taas parantaa elämänlaatua aivan järjettömän paljon. Ei mene turhaa aikaa liikkumiseen, ja toisaalta, ei tarvitse himmailla kotona siivoamassa silloin, kun pitäisi tahkoa rahhoo.

Meidän työhuone on niin upea, että mun täytyy esitellä se teille jonain päivänä. Se on oikeastaan kaikkea, mitä olen koskaan unelmoinut työhuoneelta: yhteisöllinen, kaunis ja siisti, sijaitsee vanhan talon kivijalassa ja siellä on töissä kuusi todella skarppia naista, joiden energia tarttuu minuun jopa marraskuussa. Sen keittiöön voi kutsua kahville kivoja tyyppejä ja siellä voi juoda skumppaa iltaisin. Se on just semmonen paikka, josta voisi sanoa: This is where the magic happens.

Mutta en sano, koska en halua, että suuhuni nousee pientä määrää oksennusta.

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

 

Share

Pages